En tiedä, mitä ajatella.
En tiedä, mitä tehdä.
Kerttu on poissa. Ja kaikki on minun syytäni.
Brittiläisen Sam Lloydin psykologinen esikoistrilleri Muistometsä oli mielestäni järkyttävän hyvä heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, missä kirjan toinen päähenkilö esittäytyi. Jossakin vaiheessa tarinaa aloin epäillä kyseistä poikaa, joka kutsui itseään nimellä Elias ja joka asui Muistometsässä. Raotan tarinaa sen verran, että kirjassa on vähän henkilöitä, mutta ei kannata luottaa siihen, että henkilöt ovat mitä ovat. Kirjailija on sen verran taituroinut tämän jännittävän tarinan parissa, että suosittelen lukemaan tarkasti.
”Minulla on kuule suunnitelmia sinua varten”, mies kertoo. ”Et sinä tänään kuole.”
Kirjan toinen päähenkilö oli nuori tyttö nimeltään Elissa, joka osallistui šhakkiturnaukseen ja katosi. Elissa huomasi herätessään olevansa jossakin pimeässä maan alla sidottuna. Pian paikalle tuli henkilö, joka kuulosti nuorelta pojalta. Poika oli Elias. Elias oli yksinäinen, eikä halunnut, että Elissa lähtisi pois. Niinpä hän ei päästänyt Elissaa vapaaksi. Elias toi Elissalle ruokaa ja vettä, mutta hänen piti olla varovainen, ettei sieppaaja saisi tietää hänen käynneistään.
Kuvassa on vakavailmeinen tyttö, jolla on mustat hiukset, kalpea iho ja harvinaisen kirkkaanvihreät silmät. Hän näyttää nuorelta ikäisekseen, sydäntä särkevän haavoittuvaiselta. Jonkun toisen silmissä hän saattoi näyttää saaliilta.
Elissan katoamisen tutkijaksi nimitettiin rikosylikomisario Mairéad MacCullagh. Aika huonovointiselta vaikuttava tutkija, eikä hän vaikuttanut olevan ihan parhaimmassa terässään. Luulenpa, että kaikki lukijat toivoisivat, että tutkimusta johtaisi joku muu, mutta Mac Cullagh väitti pystyvänsä hoitamaan tutkimuksen. Lasten katoaminen ja/tai sieppauksen uhriksi joutuminen on vakava rikos. Se vaatii hoksottimia koko tutkijatiimiltä. Aina löytyy ikäviä tyyppejä, jotka sieppaavat lapsia ja tekevät heille ikäviä juttuja, valitettavasti.
Lupaa minulle. Lupaa, ettet anna minun kuolla tänne.
Elias ja Elissa ystävystyivät maan alla olevassa säilössä niin kuin vain voi tilanteen ollessa kriittinen. Elissaa etsittiin kuumeisesti ja jokainen vihje käännettiin ja väännettiin auki. Oliko jo liian myöhäistä?
Sam Lloydin psykologinen trilleri Muistometsä yllättää älykkyydellä, omaperäisyydellä ja kammottavalla tunnelmalla.
Sam Lloyd, Muistometsä *****
suom. Antti Saarilahti
Otava 2021
s. 398
The Memory Wood 2020
Trilleri
Dekkariviikon vetäjänä toimii Niina Yöpöydän kirjat-blogista.
Psykologiset trillerit ovat sitä parempia mitä enemmän kirjailija onnistuu huijaamaan lukijaa. Tykkään lukea niitä silloin tällöin. Tästä en ollut vielä kuullut.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, lukijan huijaaminen on parasta. Yritän aina miettiä kuka tekijä on ja miksi hän tekee mitä tekee, joten en tykkää kirjoista, joissa kerrotaan kaikki heti alussa ja sitten vatvotaan miksi se tulikaan tehtyä.
PoistaMukavaa dekkariviikkoa :)
"Järkyttävän hyvä" on erinomainen suositus kauhutrillerille 😎
VastaaPoistaMaan alla oleva säilö ahdistaa ajatuksena...
Inhoan maan alla olevia kellareita ja muita tiloja. Mielikuvitukseni on sen verran vilkas, että niissä tapahtuu kaikenlaista ikävää, jos erehdyn menemään kyseisiin paikkoihin. Niistä voi kuitenkin lukea turvallisesti, tosin jännityksellä, dekkareita ja trillereitä.
PoistaOn kyllä ilo lukea esikoiskirjailijan teosta, jossa hyvä teksti soljuu koukuttavan tarinan ympärillä, ja kirjasta ei pysty irrottautumaan ennen kuin on lukenut viimeisenkin sivun.