Eeva Joenpelto: Naisten kesken - Kirjeitä tuntemattomille

 

Pöydälläni on kaksi kirjettä, jotka molemmat koskettelevat samaa aihetta. Ensimmäinen on pelkkää nuoren ihmisen avutonta uskoutumista ja hätää. Ja toisessa tuodaan ilmi jo keski-ikään ehtineen ihmisen mielipide juuri niistä asioista, mihin edellisen kirjeen kirjoittaja on sotkeutunut.

 

Eeva Joenpellon (1921-2004) syntymästä on kulunut sata vuotta. Kirjabloggarit juhlistavat Joenpeltoa postaamalla blogeissaan mm. lukemiaan Joenpellon kirjoja. Äitini suorastaan rakasti Joenpellon kirjoja, joten kotimme kirjahyllystä löytyi pitkä rivi hänen kirjoittamiaan kirjoja. Ei varmaan kenellekään ole yllätys, että sain niitä myös lahjaksi. Lahjoitin kirjat pois jossakin vaiheessa, ja olen kuullut, että niitä on luettu ahkerasti.

 

Naisten kesken on esseekirja. Kirjassa on kaksikymmentä esseetä, joista ensimmäisestä on yllä oleva lainaus. Esseen nimi on Onko mies piironki? Esseessä Joenpelto pohtii sitä, että onko oikein, että nuoret naiset särkevät avioliittoja, vai pitääkö rakkaus hyväksyä. Joenpelto pohtii myös sitä, että iät ja ajat on syytökset kohdistettu naisiin, ei miehiin. Lisäksi hän heittää lukijalle pohdittavaksi sen, että mitä jos vanheneva nainen rakastuisi nuorempaan mieheen? Miehillehän se on aina ollut sallittua vaihtaa nuorempaan.

 

Hyvin monien aatesuuntien anti on juuri tuollaista, hypnoosia tai suggestiota. Ne päästävät ihmisen ajattelemasta, ruokkivat sopivan kokoisin suupaloin omahyväisyyttä ja napsivat mielikuvituksen siivet poikki. Ja harvapa lintu siivettömänä lentää.­­

 

Joenpellon ajatuksia ja pohdintoja oli ilo lukea. Hän on ollut todella avarakatseinen ja järkevä ihminen, sen huomaa tästäkin esseestä, josta on yllä oleva lainaus. Esseen nimi on Kannattaako uskoa mihinkään? Joenpelto puhui mm. uskonnoista, mutta itse liittäisin tekstin juuri olleisiin kuntavaaleihin. Politiikka on nykyaikana niin päälle hyökkäävää, että pelkään poliitikkojen puolesta, sillä ilkeily ja riitely voi viedä pitkän päälle terveyden. Vain vahvat selviytyvät. Politiikka vaatii todella vahvaa luonteenlujuutta.

 

En pidä itseäni vielä aivan ikäloppuna, mutta olenpahan vain joutunut vuosieni mittaan seuraamaan lehdistössä mitä erilaisimpien aiheiden aaltoilua. Jokin teema nousee esiin ja jos se tuntuu kiinnostavan kaikkein veltointa ja keskinkertaisinta yleisönosaa, niin sitä kyllä vatvotaan aivan himokkaasti. Hienotunteisuutta siinä mylläkässä muistetaan kaikkein viimeksi.

 

Joenpelto puhuu yllä olevassa lainauksessa varsin kärkkäästi lehdistön puheenaiheista. Essee on nimeltään Turha karsina. Joenpelto oli kirjan ilmestyessä 41-vuotias, joten ei hän todellakaan ollut ikäloppu. Esseessä pohditaan mm. avioerolapsia ja sitä mitä heistä kirjoitetaan lehdistössä. Kirjan muissa esseissä hän pohtii mm. anoppien ja miniöiden suhteita, pahoja akkoja, anteeksiantamista, lasten hemmottelua, ennustajalla käymistä, yksinäisyyttä ja lähestyvää kuolemaa.

 

Eeva Joenpellon Naisten kesken teosta oli ilo lukea, sillä kirjasta nousi esille Joenpellon oma ääni ja ajatukset.

 

Eeva Joenpelto, Naisten kesken – Kirjeitä tuntemattomille

Wsoy 1962

s. 90

Esseitä