maanantai 22. heinäkuuta 2019

Asko Sahlberg: Amandan maailmat


Samassa lehmusten oksistot alkoivat kahista. Tuuli heräsi. Se oli hautausmaan tuuli, se nousi haudoista, se kantoi ummehtuneiden haaveiden tuoksua. Amanda värähti. Joinakin päivinä hänestä tuntui, että hän oli kulkenut jo kauan käärinliinoihin kiedottuna.

Asko Sahlbergin Amandan maailmat kertoo rohkean tarinan kahdeksankymppisen Amandan elämästä. Amanda on omapäinen ja elää omannäköistä elämää vanhassa talossa ilman mukavuuksia. Muut ovat aikansa tehneet päätöksiä Amandan puolesta, mutta nyt on hänen oma aikansa tehdä päätökset, joista pitää myös kiinni.

Vuodet söivät toisiaan. Kun virkaihmisistä ei enää ollut vaivaa, Amanda alkoi laajentaa perunamaata. Se laajeni vuosi vuodelta ja hän alkoi kasvattaa myös sipuleita ja porkkanoita. Maakellari täyttyi joka syksy eikä Amandan ollut koskaan nälkä. Hänen ei ollut myöskään jano, sillä kaivossa oli aina vettä. Puutarhasta perunapelloksi muuttuneella pihalla vääntyili aamuisin vaisuja varjoja, öitä vartioi uskollinen tuuli.

Amandan elämässä oli vain naapuri, mutta sitten hän kohtasi pienen pakolaispojan, jonka hän oitis otti huostaansa. Jokin kolahti ja kovaa silloin, kun suurisilmäinen ja nälkiintynyt poika varasti häneltä laukun. Amandan oli ihan pakko selvittää, mitä ne pakolaiset oikein olivat ja missä ne asuivat. Sitten hän meni itse tutustumaan pakolaisten oloihin.

Asko Sahlberg kirjoittaa pienoisromaanissaan Amandan maailmat auki vanhuksen elämän, mutta hän pureutuu myös ajankohtaiseen pakolaisongelmaan. Kirjassa tutkitaan myös niitä negatiivisia ongelmia, mitä pakolaisten tulosta seuraa. Amanda haluaa huolehtia pakolaispojasta, ruokkii, vaatettaa ja antaa asunnon pojalle. Poika kaipaa myös turvaa, mutta siihen Amanda ei kykene. Pojan kannoilla olevat rikolliset toivat tuhoa tullessaan.

Luin pienoisteoksen, joka on armoton. Miten vaikea on hyväksyä eri maasta tuleva ihminen? Rasismi kasvaa ja rehottaa. Suomessa pääsee jopa kansanedustajaksi ja ministeriksi ihmiset, jotka vastustavat julkisesti muiden maiden ihmisiä, ja ovat jopa valmiita rakentamaan maamme ympärille muurit, ettei vaan pakolaiset ja maahanmuuttajat pääse tänne asumaan. Amandan maailmat kuvaa yhden pakolaispojan kokemaa negatiivista kohtelua kantaväestön puolelta. Sitten on Amanda, jolla on hyvä sydän paikallaan. Hän näkee pojan hädän, mutta mitä sitten tapahtuu?

 Asko Sahlberg, Amandan maailmat
Like 2017
s. 137

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat

Kirja on oman kirjahyllyn aarre.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Sara Blӕdel: Kadonnut nainen


Silmänräpäyksen ajan he seisovat kumpikin liikkumatta harmaassa iltapäivätihkussa, sitten tytär kääntyy kirkuen katsomaan ikkunassa olevaa reikää ja syöksyy takaisin sisälle. Hän tunkeutuu takaperin tiheikön halki ja astelee päättäväisin askelin autolle.

Tanskalaisen Sara Blӕdelin kuudes kirja Kadonnut nainen lopettaa etsivä Louise Rickistä kertovan dekkarisarjan. Olen lukenut sarjasta neljä kirjaa, kaksi alusta ja kaksi lopusta. Voi olla, että etsin käsiini vielä sarjan keskeltä kaksi kirjaa ja luen ne, sillä Louise Rick on sen verran kiva päähenkilö ja tarinat eivät ole liian väkivaltaisia, niitä on kiva lukea. Tarinoilla on myös oma sanomansa ja tässä kirjassa pääsanoma on eutanasia. Sitä käsitellään puolin ja toisin.

Pelkäsin sitä päivää, kun se tapahtuisi. Sitä päivää, kun äiti ei vastaisikaan puhelimeen, kun soittaisin aamupäiväsoittoani. Hän roikkui kiinni elämässä minun takiani, koska hän tiesi, miten minä surisin. Mutta ennätin vakuuttaa hänelle, että olin valmis päästämään irti. Hän sanoi itse niin kuin asia oli: ”Minä en ole enää minä.”

Mitä mieltä itse olen eutanasiasta? Kieltämättä kirja laittaa ajattelemaan asiaa omalta kantilta. Olen joutunut viemään 17v. koirani viimeiselle piikille, jonka antoi eläinlääkäri. Tilanne oli surullinen, mutta koira oli jo tosi huonovointinen, eikä olisi enää parantunut. Hyväksyn eläimille annetun eutanasian. Päätös viedä koira eläinlääkärille oli pitkän ajan päätös, mutta kun vointi romahti, päätös tuli ajankohtaiseksi saman tien. Turha pitkittää tuskaisaa oloa.

Läheisten suhteen toivon, että minun ei tarvitse koskaan tehdä eutanasiapäätöksiä. Toivon, että lääkäri tekee sellaisen esim. tilanteessa, jossa hengityslaite pitää hengissä, mutta aivotoimintoja ei ole enää. Omat kaksospojat joutuivat olemaan hengityslaitteissa, kun syntyivät. Hengityslaitteet ovat siis loistavia keksintöjä. En olisi kyennyt tekemään itselleni aborttia, kun olin nuorempi. Olen kokenut spontaanin abortin ja se oli henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta.

Vaikka Kadonnut nainen on viihteellinen dekkari, se laittaa ajatukset liikkumaan elämän ja kuoleman äärirajoilla ja miettimään mikä on oikein ja mikä väärin. Suomessa eutanasia ei ole laillistettu, mutta monet ihmiset haluaisivat sen olevan, ja sekin on ihan oikein. Monet hakeutuvat hakemaan kalliin eutanasian maista, missä se on  sallittu. Vaikeita päätöksiä ja kuolema on aina läheisille murheellista.

Louise Rickin miesystävän tyttökaveri katosi 18 vuotta sitten. Hänet löydettiin ammuttuna Lontoosta. Tästä kehittyi jännittävä tarina, johon liittyi vapaaehtoistoimintaa, kuolleita ihmisiä ja surevia leskiä. Lisäksi Louisen kotielämä koki myllerryksen toisensa jälkeen. Hyvä dekkarisarja.

Sara Blӕdel, Kadonnut nainen
Suom. Virpi Vainikainen
Karisto 2018
s. 318
Kvinden de meldte savnet 2017

Blӕdel Sara: Nimimerkki Prinsessa
Blӕdel Sara: Vain yksi elämä
Blӕdel Sara: Uhrilehto


Kirja on oman kirjahyllyn aarre. 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua ja 28. Kirjan kannessa on kuu.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Puolen vuoden kirjakatsaus-haaste

Olen haeskellut kesäkuun alusta lähtien mukavaa kesähaastetta mihin osallistua, ja sitten näin useammassa kirjablogissa Puolen vuoden kirjakatsaus -haasteen (Mid-Year Book Freak Out-tag). Poimin haasteen Aukeamia-blogista, mutta sen voi poimia myös täältä  ja täältä.


1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Vietnamissa syntyneen ja venepakolaisena paenneen Kim Thúyn esikoisteos Ru on omaelämäkerrallinen teos, jossa kirjailija kuvaa lyhyiden kappaleiden kautta kokemuksiaan perheestään, suvusta, synnyinmaastaan, sorrosta, pakomatkasta ja hieman omista pojistaan ja heidän elämästään kuin vertauskuvana omalle elämälle ja jopa julmillekin kokemuksille lapsuudessa. Kirja on mielestäni paras kirja minkä olen lukenut tänä vuonna.


2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Tämä oli helppo valinta. Maria Turtscheninoffin Naondel on Punaisen luostarin kronikat-sarjan itsenäinen jatkokirja Maresille. Sarjaan kuuluu vielä kolmas kirja Maresin voima. Naondel sijoittuu Punaisen luostarin perustamista edeltävään aikaan ja kirja on suunnattu nuorille aikuisille. Naondel on säälimätön fantasiaromaani, jonka tarina kosketti ja ahdisti aivan kuin lukiessa ympärille olisi kasvanut muuri, kuten tarinan tyttöjen ja naisten ympärille rakennettiin vahvat muurit, ja heitä ympäröivät lukitut ovet vanginvartijoiden vahtiessa lukkoja.


3.  Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea.


Minulla on kirjaston varauslistalla kaksi kirjaa, joita odotan kovasti. Olen lukenut kirjojen bloggauksia ja innostuin varaamaan kirjat niiden perusteella. Toinen kirjoista on Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija ja toinen kirja on Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana. Molemmissa on kymmenien varaajien lista, mutta jaksan odottaa. Auschwitzin tatuoijassa on jopa 128 varaajaa ennen minua tällä hetkellä.


4.  Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?


Odottavan aika on pitkä, mutta käytetään sekin aika lukemiseen :) Kirjaston varauslistalla on tällä hetkellä 26 varausta. Suomalaisista kirjoista odotan eniten Pajtim Statovcin Bollaa. Käännöskirjallisuudesta odotan eniten Kim Thúyn jatkokirjaa Vi.


5.  Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?


Odotin Kutsu minua nimelläsi teosta pitkään kirjastosta ja otin siitä heti kauniin kuvan blogia varten, mutta mikä pettymys kirjan sisältö oli. Ei kyllä yhtään napannut mukaansa. Enkä aio antaa kirjalle toista mahdollisuutta. Ei vain ollut minun kirjani.


6.  Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Siiri Enorannan fantasiakirja Tuhatkuolevan kirous uppoaa syvälle taikuuden mystiseen maailmaan. Vastustin mielessäni tätä kirjaa, sillä ajattelin, että kirja on ottanut ihan varmasti liikaa vaikutteita Harry Potterista. No jotakin yhteistäkin löytyy, mutta ei liikaa. Vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Tuhatkuolevan kirous on maaginen, se on täynnä loitsuja, taikuutta ja fantasiaa. Lukekaa ihmeessä nuorten kirjoja, ne voivat yllättäen olla todella hyviä ja kiinnostavia.


7.  Kuka on uusin lempikirjailijasi?



Jotta en hehkuttaisi vain yhtä ja samaa kirjailijaa, Kim Thúy, aion valita myös toisen uuden lempikirjailijani tälle vuodelle ja hän on Mia Kankimäki. Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin on joka ihmisen vahvuuskirja. Kirja tsemppaa voimallisesti elämään vahvempaa elämää. Vaikka elämässä olisi sattunut mitä tahansa, niin aina on mahdollisuus elää omannäköistä elämää, jossa on uusia suuntia. Olen valtavan ihastunut tähän kirjaan ja yönaisiin. Olen oman elämäni yönainen.


8.  Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Ai ai ai, sitä halutaan tietää kaikki salaisuudet.  Olen kyllä hehkuttanut uusinta ihastustani norjalaisen Jørn Lier Horstin dekkarisarjassa, josta olen lukenut kaksi osaa, Hylkiöt ja Tulikoe. Da daa, tämä charmantti 51v. rikostutkija on nimeltään William Wisting. Enkä kerro muuta.


9.  Mikä on uusin lempihahmosi?

Komppaan edellistä vastausta numero 8. William Wisting <3


10. Mikä kirja sai sinut itkemään?


Pauliina Vanhatalon Tuulesta temmattu elämä oli minulle niin samaistuttava tarina, että kyyneleet vain vierivät poskilleni. Joskus joku kirja avaa tunnelukot ja tämä kirja teki sen minulle. Hyvin koskettava kirja.


11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?


 Jane Campionin elokuva Piano on yksi lempielokuvistani. Elokuvan alussa on loistava kohtaus, kun paratiisimaisen kauniissa maisemassa seisoo piano. Piano esittää elokuvassa suurta osaa, ja sen suuren osan se on myös saanut nimeä myöten elokuvan jälkeen kirjoitetussa kirjassa Piano. Elokuvan ohjannut Jane Campion on kirjoittanut kirjaan kaksi lukua ja kirjailija Kate Pullinger loput yhdeksän. Piano on loistavimpia rakkauskertomuksia mitä tiedän. Kirjassa on intohimoa, kolmiodraamaa, mustasukkaisuutta, väkivaltaa ja suurta rakkautta, jota mikään ei voi estää.
Ei tämän vuoden elokuvia, eikä edes kirjan pohjalta tehty, mutta ah mitä intohimoista historiallista draamaa.


12. Mikä on tämä vuoden lempipostauksesi?


Hilja Valtosen molemmat kirjat Vaimoke ja Hätävara oli mukava lukea ja blogata.


13. Mikä on kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?

Ehdottomasti Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Kansikuva on niin överi, että se on jo sen vuoksi kaunis ja mitä mahtavia ajatuksia se herättääkään.
Lukemistani kirjoista kaunein kansikuva on Johanna Venhon Ensimmäinen nainen teoksessa.


14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Tämän aion pitää salaisuutena, sillä ylempänä olen jo kertonut neljä kirjaa, jotka aion lukea heti, kun ne ilmestyvät tai tulevat minulle kirjastosta. Olen lukenut tänä vuonna myös oman lukuhaasteeni kirjoja. Haaste on nimeltään Kirjahyllyn aarteet. Haasteessa on tarkoitus lukea omasta kirjahyllystä niitä kirjoja, jotka ovat vielä lukematta. Tällä hetkellä olen lukenut 27 lukematonta kirjaa ja jatkan edelleen lukemista. Nappaan kirjahyllystä tai kirjakasasta sen kirjan mikä milloinkin kihelmöi lukuhermoja.


tiistai 16. heinäkuuta 2019

Jørn Lier Horst: Hylkiöt


Muutama lokki liiteli lahden yllä laiskoin, laajoin kaarin. Wisting katseli yhtä niistä kuin olisi halunnut pitää pienen tauon ennen kuin veti keuhkonsa täyteen suolaista meri-ilmaa ja keskittyi tehtävään, josta saattaisi tulla pitkä ja vaikea.

Ihastuin Jørn Lier Horstin rikostutkijaan William Wistingiin edellisessä sarjan suomennetussa kirjassa Tulikoe. Hylkiöt on sarjan kuudes kirja ja edellinen suomennos Tulikoe oli sarjan kymmenes kirja. En tiedä mikä järki vai onko järkeä ollenkaan tässä suomennostouhussa. Tykkäisin kuitenkin lukea kirjat ykkösestä eteenpäin. Tosin tämän laadukkaan dekkarisarjan kirjat luen vaikka missä järjestyksessä, sillä Wisting on ihan huippu päähenkilö. Tällä kertaa Wisting pähkäilee ruumiinosien parissa.

Line oli aina ajatellut, että pystyi puhumaan isän kanssa mistä tahansa, mutta tätä tapausta ei ollut käsitelty koskaan. Se ei ollut salaisuus mutta siitä ei myöskään puhuttu. Isä ei varmaan ollut puhunut siitä kenenkään kanssa. Ei edes äidin.

Rikospoliisi William Wistingillä on aikuinen tytär Line, joka työskentelee toimittajana. Line toimii kirjan toisena päähenkilönä. Isä ratkaisee poliisina rikoksia ja Line on myös kiinnostunut niistä. Tällä kertaa hän haastattelee vankeja. Kyseisten vankien joukossa voi jopa lymyillä  isän etsimä rikollinen. Line on vain ihmeen luottavainen ihmisten parissa, ehkä se johtuu poikaystävän taustasta tai sitten ei. Toisilla ihmisillä on vain positiivinen elämänasenne ja Lineltä se löytyy.

Hän nousi ja mietti, mitä Suzanne mahtoi puuhata. Suzanne oli tullut hänen elämäänsä vajaa vuosi sitten ja täyttänyt tyhjiön. Ingrid tulisi aina olemaan hänen elämänsä tärkein nainen, sitä ei muuttaisi mikään. Hän oli kuitenkin huomannut, että uusi rakkaus saattoi olla jotain aivan muuta kuin entinen.

Wisting on siis löytänyt rinnalleen uuden rakkaan, mutta elää vielä hieman vastahakoista vaihetta suhteessa Suzannen kanssa. Hän ei haluaisi jakaa kaikkea Suzannen kanssa, vaan empii vielä kuolleen vaimonsa muistoissa. Sitä elämää on vaikea saada takaisin, joten soisin Wistingin olevan hieman avonaisempi Suzannen kanssa. Tosin kyllä heillä on kivaakin yhdessä, kun pikkutarkka ja perusteellinen tutkija hieman antautuu tunne-elämälle.

Kirjan nimi Hylkiöt löytyy tarinan sisältä. Hylkiö on henkilö, jota hyljeksitään muun yhteiskunnan toimesta. Sitä aihetta on ihan tarpeellistakin miettiä, että keitä hyljeksitään esim. Suomessa. Jørn Lier Horstin Hylkiöt kirjassa on tietty ihmisryhmä, joka on nostettu kirjan teemaksi. Heitä hyljeksitään.

Jørn Lier Horst, Hylkiöt
Suom. Päivi Kivelä
Otava 2019
s. 316

Jørn Lier Horst: Tulikoe 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Helena Waris: Nuorgamin vettä



Jännitys purkautuu sisältäni tahattomana hytkymisenä, kun lasken sinisen vesiämpärin tienpientareelle parkkeeratun Transporterini eteen. Kuivaan hikisen naamani t-paidan etumukseen. Siinä sitä nyt on, perkele: Nuorgamin vettä.

Helena Wariksen Nuorgamin vettä on hullunhauska komedia, jonka päähenkilöllä Mikke Korhosella on tehtävä, josta hän löi kaverinsa Jeren kanssa sadan euron vedon. Veto liittyi ihka oikeaan Suomen pohjoisimman kunnan Nuorgamin veteen, ämpäriin ja kilpailuhenkisiin ihmisiin Nuorgamista Helsingin Havis Amandalle. Havis Amanda oli siis pääte-etappi, jonne Mikke halusi muutaman kuukauden matkan aikana päästä, mutta matka oli välillä rasittava ja sillä riitti uskomattomia tapahtumia, joille oli pakko nauraa hykertää ääneen tai ainakin hymyillä.

Liftaritytöt haluavat kyydin Kaamaseen. Joku limainen äijä on kuulemma jättänyt heidät autiomaahan sopulien ja susien armoille, ja nyt he ovat päättäneet, että minä olen heidän pelastajansa. Soturi sinisellä Transporterilla.

Veikö Mikke neitokaiset Kaamaseen vai ei, siihen voit lähemmin tutustua tämän mielettömän hauskan seikkailukirjan äärellä. Kaamanen on tuttu paikka, samoin Inari ja Ivalo. Matkan varrella kierreltiin paikkakuntia, jotka ovat minulle tuttuja ja puhuttiin eri paikkakuntien murteita, joten siksikin olin ihastuksissani kirjan seurassa. Mikke tapasi matkallaan myös uskomattomia ihmisiä. Jotta Nuorgamin vesi saisi enemmän kuuluisuutta, Jere perusti sille facebook-sivut, ja juttuihin osallistujien seuraaminen oli myös hauskaa puuhaa matkan edetessä, sillä alkuun seuraajia oli vain kolme, mutta loppupuolella jo…

Olen yhä huoltamon pihassa ja tunnelma on kuin markkinoilla. Joku paistaa makkaroita grillissä. Kännykät käyvät kuumina, ihmiset kihisevät ja ottavat valokuvia ämpäristä, joka nököttää yksinäisenä pakuni vierellä. Kunhan eivät potkaisisi sitä nurin, kun noin tungeksivat. Hivuttaudun lähemmäksi sankoa suojellakseni sitä.

Suomi on ämpärihullua kansaa. Tästä hulluudesta ja yllytyshulluudesta Helena Waris on kirjoittanut hassunhauskan kirjan, josta voi kaivella myös syvempiä teemoja esille, jos haluaa, tuntea olevansa poissa oravanpyörästä, kuten kirjan päähenkilö Mikke. Nuorgamin vesi on hervoton kesäkirja, jonka parissa voi lekotella ja lomailla kaikessa rauhassa.

Helena Waris, Nuorgamin vettä ****
Like 2019
s. 335

torstai 11. heinäkuuta 2019

Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär


Eliza istui niin usein ikkunan äärellä merta katsellen, taivaanrannan laivoja ja valaita laskien, että hän oli lopulta vakuuttunut olevansa jonkun haaksirikkoutuneen tytär eikä suinkaan syntynyt turmeltuneesta äidistä, joka kehtasi hylätä hänet alastomana maaliskuisen päivän armoille.

Isabel Allenden Rouva Fortunan tytär kertoo nuoren naisen uskomattoman kasvukertomuksen aikuiseksi naiseksi 1800-luvun puolivälin Chilen Valparaisossa ja kultakuumeen villitsemässä Kaliforniassa. Kirjan päähenkilö on Eliza. Elizan ottovanhemmat olivat sisarukset Rose ja Jeremy Sommers, jotka olivat muuttaneet Englannista Chileen. Heillä oli myös isoveli, joka kulki valtameriä laivan kapteenina, ja kuljetti tavaroita mukanaan. Eliza tuotiin talon ovelle vauvana ja kasvatettiin talossa ottotyttären tavoin. Kirjan loppupuolella selviää toinen Elizan vanhemmista. Fortuna tuli esille kirjan vaiheissa, mutta olisin jättänyt kirjan nimestä pois rouvan, sillä se ei sovi kirjan tarinaan.

Kulmikkaasta ja lapsekkaasta pikku kirpusta muovautui sorja ja hienopiirteinen tyttö. Hän vietti murrosiän vaikeat vuodet Miss Rosen valvonnassa, käveli kirja pään päällä, opiskeli pianonsoittoa, viljeli paikallisia yrttejä Mama Fresian puutarhassa ja oppi vanhoja reseptejä tunnettujen ja tuntemattomien sairauksien parantamiseen; sinappia käytettiin arkiväsymykseen, hortensian lehtiä märkiviin kasvaimiin ja naurun palauttamiseen, orvokkia yksinäisyyden sietämiseen ja rautayrttiä Miss Rosen keiton maustamiseen, sillä tämä jalo yrtti parantaa pahantuulisuuden puuskat.

Elizan kouluttaminen suunniteltiin vain yhtä tarkoitusta varten, hänen piti päästä mahdollisimman hyviin naimisiin, mutta kohtalo puuttui asiaan nuoren Joaquin Andietan hahmossa, johon Eliza rakastui päätä pahkaa. Joaquinin kadotessa Kalifornian kultamaille 16-vuotias Eliza karkasi hänen peräänsä. Onneksi hän sai pakomatkalla apua kiinalaiselta Tao Chi´eniltä, muuten pakomatka olisi loppunut jo laivalla. Heidän ystävyytensä vain syveni vuosien mittaan, kun Eliza etsi kadonnutta nuoruudenrakkauttaan.

Mitä hän teki pitkissä housuissa kiinalaisten keskellä? Hänen täytyi ravistella itsensä valveille ja muistaa että oli siellä juuri tinkimättömän rakkauden takia. Hänen tehtävänsä ei ollut suinkaan auttaa Tao Chi´enia, vaan etsiä käsiinsä Joaquin, vaikka vain sanoakseen nuorukaiselle kasvokkain, että tämä oli kirottu karkuri ja pilannut hänen nuoruutensa.

Isabel Alliende kirjoittaa kiehtovia kirjoja. Rakastuin hänen kirjaansa Henkien talo, joka oli tulvillaan tunteita ja kertoi 1900-luvulla eläneen suvun tarinaa. Rouva Fortunan tytär kertoo vuosista 1843-1853. Kirjan päähenkilö Eliza oli kahdenkymmenen kirjan lopussa, mutta kokenut muutaman vuoden aikana enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Kun Eliza etsi kadonnutta rakastaan pitkin vaarallisia ja arvaamattomia Kalifornian kultakenttiä, hän etsi itseään. Mitä hän lopulta löysi, sen voit lukea kirjasta. Kaliforniassa tutuksi tuli rahattomuus ja nälkä,  ankara työnteko, sekalainen joukko kansalaisuuksia ja alakulttuurit.
Rouva Fortunan tytär on kertomus polttavasta rakkaudesta, onnen etsimisestä, syvästä ystävyydestä sekä erittäin itsenäisestä ja seikkailunhaluisesta nuoresta naisesta.

Isabel Allende,  Rouva Fortunan tytär ****
Suom. Sulamit Hirvas
Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy 2000
s. 367
Hija de la fortuna 1999

Isabel Allende: Henkien talo

Kirja on oman kirjahyllyn aarre.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Cilla ja Rolf Börjlind: Polttopiste





Kuun mennessä monta tuntia myöhemmin pilveen kynttilä oli palanut loppuun ja oopiumin vaikutus haihtunut. Hiostavassa hytissä makasi neljä poikaa neljällä ohuella patjalla. Yksi heistä, Little Pluto, oli nukahtanut muurahaiskävyn häkin viereen peukalo suussa.
Aamulla olisi taas pakko muistaa.

Ruotsalainen kirjailijapari Cilla ja Rolf Börjlind jatkavat viidennellä dekkarillaan, Polttopiste, suosittua dekkarisarjaa Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Sarjasta on tehty myös Nousuvesi-tv-sarja, jonka kaikki jaksot olen katsonut, mitkä on näytetty Suomessa. Polttopiste jatkaa siitä, mihin se edellisessä kirjassa jäi.

Tom Stilton oli muuttanut avovaimonsa Lunan kanssa kuuman  kosteaan Thaimaahan edellisen kirjan jälkeen, Tomin siskon luokse asumaan. Tomin ajatusmaailmaa synkisti edellisen kirjan tapahtumat ja se minkä hän teki pikaistuksissaan. Tom tarvitsi selkeästi jotain tekemistä, jottei masentuisi omiin  ajatuksiinsa. Niinpä hän saikin onneksi toimeksiannon, ja hänen piti löytää eräs henkilö. Etsintäpuuhissa Tom löysi itsensä kiperässä tilanteessa thaimaalaisen mafian piilopaikasta, joka ei kaivannut päivänvaloa, mutta Tom ei malttanut olla sekoittamatta rikollisten puuhia. Mafiajoukosta selvittyään Tom suuntasi matkansa kohti trooppista viidakkoa malariasääskien seuratessa innokkaana kimpussa.

Toisaalla tukholmalaisen talven keskellä Olivia joutui selvittämään outoa autoräjähdystä, missä kuoli kolmihenkinen perhe. Räjähdystä tutkittiin alkuun terroristitekona, sillä perheen äiti oli syyttäjä. Olivia ja hänen työparinsa Lisa tekivät paperihommia ja tutkivat mahdollisia tekijöitä. Yksi kiinnostavimmista lähteistä sai Olivian lukemaan vimmaista runokirjaa, joka kolahti häneen kovasti. Runokirjan oli kirjoittanut nuori taiteilija, johon Olivia tunsi mystistä yhteenkuuluvuutta.

Kirjailijapari Börjlind on tiukasti ajan hermoilla kiinni ja samoin heidän kirjansa. Tarinoihin sekoitetaan sopivasti ajalle tunnusomaisia uutisaiheita, joista on luettu mediassa sekä somessa ja joista uutismaailma on ollut kiinnostunut. Tähän kirjaan on sopivasti sijoitettu mm. Ruotsia ja koko kirjallisuusmaailmaa ravistanut skandaali, joka aiheutti sen, että vuonna 2018 ei jaettu kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Aiheella ei mällätä, mutta se on sopivalla tavalla saanut jalansijansa tässä dekkarissa. Nostan hattua kirjailijaparille uskaliaasta kannanotosta. Polttopisteestä löytyy muitakin uutisaiheita, mutta pääteema liittyy seksuaalirikoksiin. Loppujen lopuksi tarinan juonenkuviot liittyivät yhteen, ja sekä Olivia että Tom huomasivat tutkineensa samaa rikossarjaa. Polttopiste vangitsi mukaansa koukuttavalle dekkarimatkalle.

Kuunvalo siirtyi lattialla hieman ja lankesi käärmeeseen. Se oli pitkä, kaunis, kiiltävä ja mustakeltaraitainen koko pituudelta. Se makasi kerällä liikkumatta, vain kieli lipoi leukojen välissä. Stilton tiesi, että pienikin liike saattaisi aiheuttaa hyökkäyksen, joten hän yritti hengittää ilman että rinta kohoili ja tunsi, kuinka hiki virtasi pitkin naamaa. Oli vain ajan kysymys, milloin käärme iskisi. Yhtäkkiä se alkoi luikerrella lattian poikki suoraan häntä kohti.

Cilla ja Rolf Börjlind, Polttopiste *****
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
S&S 2019
s. 420
Kallbrand 2018

Börjlind Cilla ja Rolf: Nousuvesi
Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni 
Börjlind Cilla ja Rolf: Musta aamunkoitto

Börjlind Cilla ja Rolf: Uinu, paju pienoinen 
Börjlind Cilla ja Rolf: Polttopiste

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Naondel. Punaisen luostarin kronikoita


Kuin olisin ollut tärkeäkin henkilö. Joku, jonka kanssa hän todella tahtoi keskustella. Oli vaikea kääntää katsettaan pois hänen tummista silmistään. Kun hän lopulta vei meidät takaisin päivänpaisteeseen ja avasi kultaisen ovenpuoliskon, hänen kätensä hipaisi sattumoisin kättäni. Kesti pitkään ennen kuin sydämeni tyyntyi sen jälkeen.

Maria Turtscheninoffin Naondel on Punaisen luostarin kronikat-sarjan itsenäinen jatkokirja Maresille, joka sai vuonna 2014 Finlandia Junior palkinnon. Tämä fantasiamaailmaan sijoittuva teos kertoo tytöistä ja naisista, jotka tutustuivat toisiinsa ja joiden elämänlangat kietoutuvat toisiinsa kudoksena, jossa vaihtelivat eri värisävyt. Toisinaan kudos likaantui verellä ja veri pestiin pois, mutta jäljelle jäivät tahrat, joita ei saanut pestyä pois. Nämä tahrat olivat kipua, alistumista, pelkoa, häpeää, masentumista, ahdistumista, mutta myös eloonjäämiskamppailua.

Naondelin tarinan kantavana voimana oli erään kunnianhimoisen visiirin, Iskanin, halu tulla rikkaan ja voittoisan maan hallitsijaksi. Tähän toimeen hän tarvitsi ihmeitä. Ensimmäisen ihmeen hoitaja oli nuori Kabira, joka hoiti ihmeitä tekevää lähdettä. Lähteellä oli myös toinen puoli ja se tuli esille täydenkuun jälkeen, silloin lähteen veden voima oli vaarallista. Pian Kabira huomasi olevansa raskaana ja naimisissa Iskanin kanssa, mutta Iskan halusi vain poikia perillisiksi.

Kabira huomasi elävänsä lukkojen takana yksinäistä elämää. Vuodet kuluivat ja Kabirasta tuli kolmen pojan äiti. Äitiydestä ei ollut iloa, sillä pojat kasvatti anoppi, eikä Kabira saanut olla tekemisissä lastensa kanssa. Sitten naapurihuoneeseen ilmestyi valkohiuksinen nuori tyttö, Garai, ja Kabira tiesi, että hän pääsi sen jälkeen helpommalla Iskanin kanssa. Kabira ja Garai myös ystävystyivät syvästi, sillä heillä oli yhteinen vihollinen ja paljon aikaa.

Tiesin, että lapsi olisi tyttö. Raskaus tuntui kaikin tavoin samanlaiselta kuin ne, jotka Iskan oli keskeyttänyt, kun Anji oli kertonut hänelle minun kantavan tytärtä sydämeni alla. Pelkäsin kuollakseni, että hän huomaisi minun olevan raskaana. Tämä tytär minun oli pakko saada pitää. Minun oli pakko saada jotain omaa. Joku jota rakastaa. Joku joka oli vain minun.

Visiiri kiersi maapalloa ja etsi uusia ihmeitä ja valloituksia. Hänen kokoelmiinsa kertyi tyttöjä ja jalkavaimoja, unienkutoja Orseola, naissoturi Sulani, Meriba, Glaras, Iona, joilla oli omat voimatekijänsä, ja joukko nimettömiä samannäköisiä tyttöjä, joita ei erottanut toisistaan. Visiiri oli koonnut oman haareminsa. Mutta mikään ei riittänyt visiirille, hän halusi ruhtinaaksi ruhtinaan paikalle, joten siellä missä Iskan kulki, siellä virtasi myös veri. Iskanin kulkiessa etsimässä uusia ihmeitä ja valloittaessa uusia maita, naiset ja tytöt suunnittelivat yhteistä pakomatkaa, mikä oli vaarallinen hanke.

Naondel sijoittuu Punaisen luostarin perustamista edeltävään aikaan ja kirja on suunnattu nuorille aikuisille. Naondel on säälimätön fantasiaromaani, jonka tarina kosketti ja ahdisti aivan kuin lukiessa ympärille olisi kasvanut muuri, kuten kirjan tyttöjen ja naisten ympärille rakennettiin vahvat muurit, ja heitä ympäröivät lukitut ovet vanginvartijoiden vahtiessa lukkoja. Pääsivätkö vangitut tytöt ja naiset pakoon muurien keskeltä, sen voit lukea kirjasta. Maresi on saanut arvoisensa jatkokirjan Naondelista. Kolmas Punaisen luostarin kronikoista on nimeltään Maresin voima.

Maria Turtschaninoff, Naondel. Punaisen luostarin kronikoita *****
Suom. Marja Kyrö
Tammi 2016
s. 393
Naondel. Kronikor från det Röda Klostret 2016
Fantasiakirja

Maria Turtschaninoff: Maresi (Finlandia Junior 2014)

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Donna Tartt: Pieni ystävä


Mutta Robin, heidän rakas pikku Robininsa. Hänen kuolemansa ahdisti heitä vielä runsaat kymmenen vuotta myöhemmin, sen yksityiskohtia ei voinut silotella, sen kauhua ei voinut korjailla tai muunnella millään Clevejen tuntemalla kerrontatekniikalla. Ja koska tämä tahallinen muistinmenetys esti heitä kääntämästä Robinin kuolemaa sille perheen omalle tutulle herttaiselle kielelle, joka silotteli katkerimmatkin arvoitukset miellyttävään ja ymmärrettävään muotoon, sen päivän muisto oli kaoottinen ja sirpaleinen, painajaisen kirkkaita peilinsiruja jotka välähtivät vistarian tuoksusta, pyykkinarun narahduksesta, tietynlaisesta myrskyn sävystä keväisessä valaistuksessa.

Donna Tarttin Pieni ystävä sijoittuu 70-luvun Mississippiin, kirjailijan synnyinkaupunkiin. Päähenkilö 12-vuotias Harriet Dufresnes viettää kesälomaansa, eikä aio mennä kesäleirille, joten päiville on keksittävä muuta puuhaa. Kekseliäs ja terävä Harriet päättää selvittää lomansa aikana kymmenen vuotta aiemmin kuolleen isonveljensä murhan. Robin oli kuollessaan yhdeksän vuotta vanha.

Harrietin perheeseen kuului isosisko ja äiti, joka oli edelleen masentunut Robinin kuolemasta. Perheen taloutta hoiti tytöille rakas Ida. Tytöt olivat tottuneet elämään tekemättä yhtään kotitöitä. Isä oli muuttanut pois kotoa, mutta tullessaan käymään, talo oli täynnä riitelyä ja väkivaltaa. Harriet halusi, että perhe saisi rauhan ja rauha ei tule, ennen kuin Robinin murha selvitetään, Harriet oli siitä aivan varma. Harrietilla oli jopa yksi henkilö kiikarissa, jota hän epäili murhateon tekijäksi. Onneksi hänellä oli hyvä ystävä, joka auttoi tutkimuspuuhissa. Yksi pahe ystävällä oli, sillä hän oli suustaan lörppö. Tutkimukset johtivat vaarallisiin ja jännittäviin tilanteisiin, joista ei puuttunut rikollisia eikä inhottavia luikertelijoita. Ja sitä paitsi tutkimuksia piti usein tehdä pimeässä tai sitten paikoissa, joissa vilisi luikertelevia otuksia. Niljakasta ja inhottavaa puuhaa.

Harriet oli lakannut pelkäämästä. Hänet oli vallannut outo tunne. Kahleet napsahtivat poikki, lukot murtuivat, painovoima vierähti pois, hän kellui aina vain ylemmäksi ilmattomaan yöhön: kädet ojossa, astronautti, painoton. Pimeys vavahteli hänen jäljessään, yhteen liittyvät kädet, jotka paisuivat ja laajenivat kuin sadepisaran renkaat vedessä.

Harrietin tutkimuspuuhat huomattiin rikollispiireissä ja hän joutui muutaman kerran pakenemaan heitä. Tietysti rikollisten tarkkailu toi esille myös välienselvittelyjä ja rikollista puuhaa, josta Harriet ei ollut vielä aiemmin ollut tietoinen, mutta tuli tietoiseksi hyvinkin vaarallisissa tilanteissa. Rikolliset kuvattiin yksinkertaisina, kouluttamattomina ja väkivaltaisina. Tässäkin kirjassa yksi teema oli huumeet, jota rikolliset käyttivät ja valmistivat sekä möivät, toiveenaan rikastua niiden avulla.

Vaikka Harrietin perhe ei ollut rikas, heidän sukunsa kuului tietynlaiseen luokkaan, joka pyrki olemaan erossa köyhemmästä väestönosasta. Mustat olivat palvelijoita, ei muuta. Yhteiskunnan luokkaerot ja värillisten nöyryyttäminen oli selkeästi esillä Pienessä ystävässä. Värilliset palvelijat voitiin erottaa hyvin mitättömistä asioista, jopa lapset kuvattiin rasisteina suhtautumisessaan värillisiin. Ja värilliset palvelijat saivat surkeata palkkaa.

Upeutta ja outoutta. Hänen korvissaan suhisi; hän melkein tunsi auringon kuumana selässään kohotessaan tuhkanharmaiden tasankojen, rajattoman tyhjyyden ylle. Minä tiedän miltä tuntuu kuolla. Jos hän avaisi silmänsä, hän näkisi oman varjonsa värähtelevän sinisenä uima-altaan pohjassa (käsivarret levällään, jouluenkelinä).

Donna Tartt kirjoittaa pitkään teoksiaan, sillä kirjat ovat ilmestyneet kymmenen vuoden välein. Olen lukenut aiemmin teokset Tikli ja Jumalat juhlivat öisin. Pieni ystävä nousee vahvasti näiden kirjojen rinnalle ja jopa ylitsekin. Pidin kovasti Pienen ystävän päähenkilöstä ja pidin upeista lauseista, jotka kertoivat paljon. Donna Tartt on kirjoittanut henkeäsalpaavan jännittävän teoksen, joka koukuttaa mukaansa helteiseen Mississippiin.

Donna Tartt, Pieni ystävä *****
Suom. Eva Siikarla
Wsoy 2003  toinen painos
s. 440
The Little Friend 2002

Donna Tartt: Tikli 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 29. Kirjassa nähdään unia

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Hilja Valtonen: Vaimoke ja Hätävara

Kuuntele! Tuomitse!
Minä olen kaksikymmenvuotias neiti ja kumminkin istun Jokelan yhteiskoulun viidennellä luokalla kaikenkarvaisten pikkupenskojen kanssa, jotka häpeämättömästi sanovat minua ”musteriksi”. Istun jo toista vuotta ja luultavasti jään vielä kolmanneksikin vuodeksi, mikäli ei armo käy oikeuden edellä. Olen equus asinus. Algebra neljä, geometria neljä ja saksa neljä. Eivät muutkaan numerot hääppösiä ole julkisuuden valossa. Olen nerokkaan suvun viimeinen vihanta. Myönnän sen. Uskon sen. Amen.

Näin reippaasti perheen nuorin lapsi Kirsti kirjoitti vanhimmalle siskolleen Eevalle Hilja Valtosen (1897-1988) kirjassa Vaimoke. Onkohan kirjailija saanut ideoita omasta opettajantyöstään tähän kirjaan, sillä Kirsti ei piittaa koulunkäynnistä, mutta kelpaa tekemään kotihommia, kun mamma aina vaan sairastaa (lihoo), eikä jaksa tehdä mitään. Kirja on siis kirjeromaani, mutta kirjassa on melkein pelkästään Kirstin kirjeitä.

Olen ostanut kirjan jostakin kirppikseltä ja ihan äitini muistoksi, sillä äiti oli Hilja Valtosen fani ja hänellä oli pitkä rivi Valtosen kirjoja kirjahyllyssä. Äitini rakasti Valtosen kirjojen henkilöhahmoja, temperamentikkaita naisia, jotka eivät jääneet lehdellä soittelemaan, vaikka miehet sortivat heitä. Hilja Valtosen kirjoista on tehty elokuvia ja molemmista lukemistani kirjoista olen myös katsonut elokuvat. Vaimokkeen olen käynyt katsomassa kesäteatteriesityksenä, joka oli todella hauska ja sille sai nauraa vedet silmissä. Taivaalta satoi melkein koko ajan vettä, mutta se ei haitannut näyttelijöitä, vaan he antoivat kaikkensa, että yleisö viihtyi.

Vaimoke on oikein aurinkoinen ja viihdyttävä teos. Päähenkilö Kirsti oli siis suuren perheen tytär ja aikoi huolehtia kylän urkurin hommista, kun isä jää eläkkeelle. Nytkin hän avusti isäänsä joka sunnuntai ja isän poissa ollessa hoiti urkujen soitosta kirkossa.

Sitten Kirstin kohdalle sattui niin, että eräs tuttu mies tuli häntä vastaan. Ei siinä mitään, sillä mies oli lyönyt vetoa, että hän menee naimisiin ensimmäisenä vastaantulevan naisen kanssa. Panokset olivat korkeat, mutta Kirstipä ei ollutkaan niin vain kosittavissa ja vieläpä vanhalle miehelle, joka oli seurustellut Kirstin jokaisen isonsiskon kanssa. Mikä lurjus ja liukas häntäheikki. Vaimokkeesta tehdyssä elokuvassa pääparina loistivat Ansa Ikonen ja Tauno Palo ja elokuva oli heidän läpimurtonsa suomalaisen elokuvan tähtipariksi.

Hyvä miesten on elää ja olla! Kun asiat eivät luista kotona mieltä myöten, pistetään pillit pussiin ja lähdetään virkamatkoille. Siellä saa olla iloinen, puhella ja porista. Pirullista naista ei muistetakaan. Toista on pirullisen naisen. Hänen täytyy pysyä kotona hermot kireällä ja odottaa, koska herra taas ilmestyy mököttämään ja rähjäämään.

Hilja Valtosen romaaneissa on siis rakkautta ja romantiikkaa, joten ne sopivat kepeinä kirjoina kesälukemiseksi. Hätävara on Vaimoketta vakavampi teos. Hätävaran päähenkilö, pieni ja pippurinen papintytär Vappu ihastui opiskeluasuntonsa naapurinpoikaan lukioikäisenä ja ihastus muuttui rakkaudeksi, kun he tapasivat myöhemmin työelämässä. Mies muuttui kuitenkin muutaman avioliittovuoden jälkeen, ja kulki muiden naisten kanssa avoimesti. Tähän tarinaan olisin toivonut toisenlaisen lopun. Ärsyttävä narsistimies, olisin antanut potkut takapuoleen ja terve menox -toivotuksen! Elokuvan pääparina näyttelivät Helena Kara ja Kullervo Kalske.

Hilja Valtonen, Vaimoke ja Hätävara
Otava 2006
s. 272
Vaimoke 1933
Hätävara 1938

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 6. Rakkausromaani ja 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

Kirja on oman kirjahyllyn aarre.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Mari Mörö: Kiltin yön lahjat


Nostin kaapista kupin. Leipää saa pehmeäksi kun sumuttaa ja laittaa sitten mikroon.

Mari Mörön Kiltin yön lahjat pureutuu pienen tytön elämään. Siia on eskari-ikäinen, hampaat ovat jo lähteneet, mutta kukaan ei vie häntä esikouluun, jossa hän saisi hoitoa ja ruokaa. Äiti makasi sängyssä, jossa partnerit vaihtuvat koko ajan. Välistä äiti häipyi kokonaan ja sellainen tapahtui myös kirjan kuvioissa.

Siia kulutti aikaansa pihalla ja naapurissa asuvien lasten kanssa tai sitten hän meni naapurissa asuvan sedän, Pöyhösen luokse, joka kuvitteli seurustelevansa Siian äidin kanssa. Kaikki ummistivat silmänsä Siian ahdingolta. Siia oli sosiaalisesti erittäin turvaton lapsi, kunnes naapuriin tuli yöksi Viikki, jolla itselläänkin oli lapsi. Katseltuaan aikansa Siian touhuja ja Siian kotioloja, Viikki päätti soittaa lastensuojeluun, mikä oli oikea toimenpide, vaikka lastensuojelun työntekijät meinasivat tehdä Viikistäkin ilmoituksen poliisille.

Siia oli siis sosiaalisesti turvaton, mutta hän kasvoi myös rajatta. Kukaan ei kieltänyt häneltä mitään, hänellä ei ollut kotiintuloaikoja. Hän sai itse kehitellä ruokansa ja usein hän haki itselleen naapurin pakastimesta syötävää. Hän pesi itse vaatteensa ja kuivatti ne ja voin hyvin kuvitella miltä ne näyttivät 6-vuotiaan pesemisen jälkeen. Naapurin äiti sanoi, että loton jälkeen on mentävä kotiin, siinä oli Siialle raja. Hän siis eli betoniviidakossa, kuten Mowgli viidakossa Viidakkokirjassa.

Meten ovikellon patteri oli paikallaan, Tapsa ei ollut ottanutkaan sitä irti. Niitten äiti tuli ovelle ja se oli vielä yöpukusillaan ja nosti lehden lattialta. Se sanoi, että pitäisi tulla myöhemmin ja sovittiin kolmen tunnin päästä. Mette ei tullut ovelle, vaikka pyysin.
Nyt on sunnuntai, Meten äiti huusi perään.

Siian tarinan rinnalle Mari Mörö on kirjoittanut kahden kaveruksen Pöyhösen ja Viikin seikkailut Pietarissa ja Suomessa. Mikään ei todellakaan mene putkeen. Tavarat katoaa, autonosat katoaa, juomat katoaa, auto katoaa ym. Vaikka Kiltin yön lahjat kertoo enemmän kuin pitäisi yhteiskunnan heikompiosaisten elämästä, silti minun piti paikoitellen nauraa näille kahdelle ääliölle ja heidän jutuilleen. Tuli mieleeni elokuva Nuija ja tosinuija, sitä samaa mustaa huumoria löytyy tästä tarinasta.

Mari Mörö kertoi kirjassa tarinaa, jossa pieni lapsi joutui selviämään yksin elämässä. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen. Kiitos Mari Mörö puhuttelevasta tarinasta.
 

Mari Mörö, Kiltin yön lahjat
Wsoy 1998
s. 169

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Eva Frantz: Osasto 23


Minun nimeni on Stiina, ja minä kai kuolen pian.

Näin alkaa Eva Frantzin lastenkirja Osasto 23. Eva Frantz on tullut tutuksi dekkarikirjailijana. Osasto 23 on hänen ensimmäinen lastenkirjansa ja tämä mainio tarina voitti vuonna 2018 Runeberg-Junior kirjallisuuspalkinnon. Onneksi olkoon, erittäin hyvä lastenkirja sai arvoisensa palkinnon. Eva Frantz kirjoittaa ruotsin kielellä, mutta itse luin kirjan suomennetun version, sillä kaikista vuosista huolimatta, mitkä olen uhrannut ruotsin opetteluun, luen mieluummin omalla äidinkielelläni.

Eva Frantz on ollut uskollinen tyylilleen ja tuonut myös tähän lastenkirjaan jännityselementtejä. Lisäksi kirjasta löytyy ainakin yksi henkiolento, mutta olento on kaikkea muuta kuin pelottava, joten suosittelen kirjaa lapsille, jotka pitävät jännityselementeistä. Lisäksi kirja sijoittuu kauas historiaan, sodan jälkeiseen aikaan, jolloin sairastettiin vielä tuberkuloosia. Myös kirjan päähenkilö Stiina sairasti tuberkuloosia. Tuberkuloosi oli aikoinaan ikävä tauti, johon sairastuneet yleensä kuolivat, ennen kuin lääkitys oli keksitty.

Osasto 23 löytyi sairaalasta, jonne Stiina sai vapaapaikan, eli hoidosta ei pitänyt maksaa. Stiina oli koepotilas, sillä hän sai lääkettä, jota ei vielä oltu kokeiltu muille potilaille. Mutta miksi sairaalassa oli vain kaksi lapsipotilasta? Hiukan myöhemmin sairaalaan tuli myös kolmas lapsi, mutta hän sairasti…

Osasto 23 on mainio lasten jännityskirja, jota suosittelen ekaluokkalaisista ylöspäin. Kirja herättää varmasti kaikenlaista jutunjuurta lasten kanssa. Kuolema on yksi kirjan teemoista, samoin sairaudet, lääkärit, hoitajat ja sairaala, jotka voivat kauhistuttaa monia lapsia, joten niistä on hyvä keskustella lasten kanssa. Kirjan Stiina joutuu olemaan yksin isossa sairaalahuoneessa ja kulkemaan yksin pitkiä hiljaisia käytäviä, jotka tuovat kirjaan maagisuutta ja jännitystä. Stiina käy myös hautausmaalla ja joutuu eräässä kohtauksessa pakenemaan kirjan rikollista, sillä semmoinenkin kirjasta löytyy. Mutta mielestäni kirja on erittäin hyvä ja olisin lukenut kirjan lapsuudessa erittäin mielelläni Viisikkojen lomassa.

Siinä samassa kuulin jotakin kamalaa! Askeleet lähestyivät, joku oli tulossa minua kohti, joku käveli samaa reittiä, jota olin tullut. Olin loukussa, pakotietä ei ollut…

Eva Frantz, Osasto 23
Suom. Anu Koivunen
S&S 2019
s. 139
Hallonbacken 2018
Lasten jännityskirja

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Lukuiloa ja leppoisaa juhannusta!




Kukkiva maa

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeaa kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!

On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Katri Vala 1924

Lukuiloa ja leppoisaa juhannusta kaikille!