perjantai 15. marraskuuta 2013

Pääoma



Ihmettelin sitä miksi Anja Snellman oli antanut kirjalleen nimeksi Karl Marxin Pääoman. Kirjaa lukiessa selvisi miksi Anjan vanhempien lähtiessä Viipurista evakkoon Helsinkiin, tuo kyseinen kirja matkasi perheen mukana. Kuitenkin olisin toivonut kirjalle nimen, joka olisi kuvannut paremmin kirjan sisältöä, sillä kirja kertoi kirjailijan siskosta, Marusta. Miksi Maru ei kelvannut kirjalle nimeksi tai Komerosisko? Sillä Maru vietti komerossa ison ajan elämästään, piilossa hakien turvaa. Kirja kertoi myös perheen sisäisistä ongelmista ja Marun syrjimisestä. Marulla oli kehityshäiriö, hänellä oli suulakihalkio, jota ei koskaan hoidettu, hoitamatta jätetty reuma ja hän oli lievästi kehitysvammainen.

Sinulla oli lievä vamma. Suuhaava. Jokunen sentti pehmeää kudosta ja koko elämä. Rikos. Sinun kohtelusi, sinun laiminlyömisesi oli rikos. Minun välinpitämättömyyteni, karkeuteni ja karkulaisuuteni oli rikos. Minä häpesin sinua. Minä vihasin tartuntaani. Minä pelkäsin paljastuvani.
Nyt tämäkin on sanottu.

Anja Snellman kirjoittaa sielunsa ja haavansa auki Pääomassa, sillä hänellä on pohjaton ikävä kuollutta siskoaan, jonka asioita joutui hoitamaan. Maru oli kymmenen vuotta Anjaa vanhempi. Hoitamattoman suulakihalkion vuoksi Marun puhe oli omanlaisensa. Anja oli helpompi lausua Anuksi. Maru kävi jotenkuten kansalaiskoulun ja olisi halunnut kartanpiirtäjäksi, sillä hän oli taitava piirtäjä. Isältä ei tullut lupaa pyrkiä kartanpiirtäjäkouluun. Isä, Ruslan, oli aikamoinen auktoriteetti perheessä. Kirjan tekstistä tihkuu viha isää kohti, isä jonka vihan ja väkivallan kohde oli joko äiti tai Maru. Siksi Maru vietti aikaansa eteisen komerossa marsunsa kanssa. Äiti, Ludmila, oli kotiäiti, joka poltti kolme askia tupakkaa päivässä, eikä kyennyt menemään töihin. Kirjailijan mielestä äiti oli hullu.

Maru nauraa. Hiillengmugga hiilli. Meidän spiraalimme menevät solmuun. Anumaru. Maruanu. Synapsit sirisevät kuin sähkölamput ennen sammumistaan. Kumpi ymmärtää enemmän väärin? Kumman molekyylipolku vie enemmän eksyksiin? Kumman peura löytää metsälammen?

Maru oli niin hyvä piirtämään, että äiti Ludmila lähetti hänen piirustuksensa lasten piirroskilpailuun televisioon Anun nimissä. Anu voitti. Palkintokonvehtirasiaa Anu ei voinut syödä, sillä hän ei voinut ottaa palkintoa vastaan. Ludmila ei koskaan lähettänyt Marun piirustuksia kilpailuihin Marun nimellä. Kiusaamista sekin.

Ludmilan kuoleman jälkeen, kirjailija sai selville äidin salaisuuden, äidillä oli kolme tyttöä. Vanhin tytöistä oli tehnyt itsemurhan. Kirjaa lukiessa ei voinut kuin huokaista, kun luki, että kirjailija oli lukenut yliopistossa psykologiaa ja erityispedagogiikkaa sekä ollut kehitysvammaisten ohjaajana opiskeluaikoina. Perheen omien jäsenten ongelmat johtavat usein haluun auttaa muita ihmisiä heidän ongelmissaan. Kirjailija kertoi myös kirjassaan siitä, miten nykyaikana Marun geenivirhe olisi voitu korjata. Miksi erilaisuutta ei hyväksytä? Miksi tutkijat tavoittelevat täydellistä ihmistä manipuloimalla sikiöitä Nobel-sperman ja Miss Universum-munasolujen avulla.

Kirjan aihe on erittäin koskettava, jossa käsitellään erilaisuutta, syrjäytymistä, läheisten kokemaa häpeää omasta erilaisesta perheenjäsenestä, valehtelua ja väärinkohtelua. Marun elämä ei ollut helppo. Kirjailija on tehnyt omasta häpeästä ja syyllisyydestä uskomattoman hienon kirjan, jonka teksti on taiturimaista. Taivaan tähdet eivät riitä meidän erilaisille ja syrjäytyneille läheisillemme. *****
Sitruunankeltaisessa puhelimessasi – johon hankin sinulle DNA-liittymän – oli hätänumeron lisäksi yksi ainoa nimi: Anu.

Anja Snellman, Pääoma
Otava 2013
s. 299

Leenan ja Jonnan plokkaukset

8 kommenttia:

  1. Samaa mieltä kanssasi, että kirjan nimenä Maru olisi ollut suloisin ja kuvaavin. Rehellisin. Tuota Ruslanin vahingossa mukanaan raahaamaa kirjaa tähän ei olisi ainakaan nimeksi tarvittu.

    Mutta muutenhan kirja vaikutti sinuunkin niin, että tuli takuulla luettua ja vaikututtua. Minusta Snellman kirjoittaa tätä varsin todesti.

    Mai, ehkä kaikki toivomus paremmasta hoidosta ei ihan tähtää geenimanipulaation avulla superihmiseen, vaan on luonnollista toivoa, että mitä pystytään hoitamaan, hoidetaan. Sitä ilman Maru on jäänyt. Hänen etunsa olisi ollut saada esim.puheterapiaa ja ehdottomasti reumahoitoa. Maru oli täydellisen välinpitämättömyyden kohde, mutta ei kuitenkaan vailla tunnetta siskosta, joka sitten myöhemmin varmaan hoitikin monta käytännön asiaa.

    Hienosti sanottu tuo, että 'taivaan tähdet eivät riitä meidän erilaisille ja syrjäytyneille läheisillemme ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun laitoin kirjan kannen kiinni, itkin. Kirja kosketti todella syvältä sielusta. Omat syvät lukot aukesivat monessa kirjan kohdassa. Kirja on oikeastaan terapiakirja kirjailijalle ja se on myös sitä monelle lukijalle.

      Geenimanipulaatiohan oli todella huipussaan toisen maailmansodan aikaan, kun kasvatettiin arjalaista rotua myös Suomeen. Suomalaiset lääkärit saivat koulutuksen Saksassa, joten opit tulivat meillekin ja sehän on jokaisessa raskaudessa mukana, kun katsotaan rakenneultra ja vanhemmat ja lääkärit voivat seuloa vammaiset lapset pois. Seulat eivät kerro kaikkea. Minusta kaikille olisi terveellistä seurata Toisenlaiset frendit-ohjelmaa. Sitä positiivisuutta ja elämäniloa on ihana katsella. Suomalaisillahan on ollut tapana piilottaa vammaiset ja erilaiset ihmiset laitoksiin piiloon ja naapurit keräävät adresseja, että ei meidän lähelle saa tulla vammaiset asumaan.
      Nyt facebookissa on joku hullu juttu, jossa halutaan, että keskosia ei saisi pitää hengissä. Minunkin keskosina syntyneet pojat eivät olisi saaneet hoitoa tuolla ajattelutavalla. Nyt he molemmat käyvät töissä ja ovat veronmaksajia, vaikka toinen on CP-vammainen.
      No tulipahan taas tekstiä ;)

      Poista
    2. Mai, ethän vain ajatellut, että minä haluan CP-vammaiset seulottaviksi pois. Sehän olisi kuin Kolmannessa valtakunnassa eli Hitlerin helvetissä. Puutuin vain siihen, mitä oikeuksia pitää olla saada vaikka puheterapiaa, reumahoitoa etc.

      Minullakin on kokemusta lievästä CP-vammaisuudesta perheessämme mieheni edellisen avioliiton kautta. On järkyttävää, että ihmiset katsovat kehitysvammaisista, että 'not to my backyard!'

      Rikollisiista sen ymmärrän, mutta se onkin aivan eri asia.

      Minulla on lukioaikainen ystävä, joka sai Suomen pienimmät keskoset sillä mittarilla, että heidän ei pitänyt jäädä henkiin. Toinen jäi ja voi hyvin. Vaikutti nuoren äidin ammatinvalintaan eli hänestä tuli erikoissairaanhoitaja.

      Kerroinha minäkin yli rajojeni: Ei ole aidosti tarkoitus levittää kaikkea yksityiselämästä, vaikka monet niin luulevat, mutta joskus on pakko avautua ja se yksi kerta on tässä nyt.

      Poista
    3. Ihan hyvä Leena, että keskustelua syntyy tämän kirjan pohjalta, sillä siinä on niin monta eri teemaa, josta keskustella. Itseäni lähellä ovat vammaiset, koska oma poika on vammainen.
      Nythän on vain niin, että seulonnan perusteella on mahdollista tehdä abortti eli seuloa vammaiset pois. Kukaan ei puhu siitä, että myös virheitä sattuu ja aivan terveitäkin seulotaan siinä samalla pois, kuten yhdelle ystävälleni kävi.
      Maru olisi tarvinnut paljon hoitoa. Yksi keskustelun aihe nykyisin on, että kunnat säästävät eikä hoitoja anneta. Poikani olisi pitänyt mennä yksin bussilla toiselle puolen kaupunkia keskellä koulupäivää liikuntaterapiaan. Että semmoista oli tarjolla.
      Onneksi hän pääsi liikuntaluokalle ja sen lisäksi kuljetin häntä painimassa ja uimassa. Venyttelyt ja hieronnat tein itse, kun kaupunki lopetti maksamisen.

      Poista
  2. Minulla on Snellmanin tuotantoon vähän ristiriitainen suhde; joistakin kirjoista olen pitänyt ihan hirveästi (esim. Pelon maantiede ja Sonja O. kävi täällä), jotkut ovat ärsyttäneet (esim. Parvekejumalat) ja jotkut ovat jättäneet ihan kylmiksi (esim. Lyhytsiipiset). Silti naisen tuotanto kiinnostaa, ja tämä uutukainen ihan erityisesti. Jonotan kirjaa kirjastosta, saapa nähdä koska pääsen tämän pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi uskon, että pidät tästä kirjasta, vaikka välillä perheen ongelmista on raskas lukea. Kirjalla oli minulle puhdistava vaikutus ja aivan varmasti tämä koskettaa tunteita.

      Poista
  3. Hyvä kun muistutit tästä kirjasta. On ollut mielessä lukea. Kirjan nimi vaan tuppaa unohtumaan, joku koskettavampi ja inhimillisempi nimi olisi minustakin sykähdyttänyt ja jäänyt mieleen paremmin. Mutta ehdottomasti tämä on ja pysyy lukulistallani. Toivottavasti pääsen pian tämän kirjan ääreen lukemaan ja pohtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa kirjan nimestä. Pääoma on jotenkin niin leimautunut Karl Marxin kirjan nimeksi, ja Snellmanin kirjassa sivuosassa. Kirja on omistettu siskolle ja kertoo suurimmaksi osaksi siskosta, joten hän olisi ansainnut kirjalle kuten sanoit koskettavan ja inhimillisemmän nimen.
      Lue ihmeessä kirja. Snellmanin tarinat ja tekstit ovat vuosi vuoden perään taidokkaampia ja kuitenkin lukijaystävällisiä.

      Poista