Pia Heikkilä: Delhin rotanpyydystäjä

 

Auringonlaskut seurasivat toisiaan, ja aloin sopeutua uuteen elämääni. Joka ilta vartijat Salim ja Hena lukitsivat meidät saastaiseen, pölyiseen halliin, joka haisi virtsalta ja jonka ainoat kalusteet olivat matot lattialla.

Pia Heikkilän Delhin rotanpyydystäjä sijoittui Intiaan, jossa kirjan päähenkilön Zoyan vanhemmat olivat myyneet lapsen tehtaaseen, jotta saisivat muulle perheelle ruokaa. Perhe oli köyhääkin köyhempi, mutta olot tehtaassa olivat karmaisevat älykkäälle lapselle, joka oli tottunut vapauteen. 

Lapset tekivät tehtaassa orjatyötä aamusta iltaan, ja elivät suljetulla tehdasalueella. Joka viikko toinen tehtaanomistajista haetutti lapsen luokseen, jota käytti hyväkseen inhottavilla tavoillaan, ja sen jälkeen lapsi lähetettiin bordellin työntekijäksi. Pian tulisi Zoyan vuoro. Hän oli jo suunnitellut pakomatkan sille yölle. 

Varpuset olivat yksi kerrallaan puhjenneet sirkuttamaan, ja pian ulvoisivat koirat, kukot, siat, vuohet, ihmiset ja liikenne liittyisivät kuoroon ja kiihdyttäisivät metelin kimeäksi kakofoniaksi.

Kirja aloitti nykyisyydestä, jolloin Zoya oli muuttunut Zua-Zuha-Zuhajiksi ja Delhin kysytyimmäksi rotanpyydystäjäksi. Ikävyyksiä oli kuitenkin tiedossa, sillä eräs menneisyyden henkilö oli löytänyt hänet tuosta suuresta, yli 11 miljoonan asukkaan kaupungista. Tuo tyyppi oli ollut ilkeä kiusaaja, joka oli valehdellut  ja varastanut nuoren Zoyan palkat, ja aiheuttanut ikävyyksiä. Tuo henkilö johdatti rikollisjoukon Zoyan perään.

Delhin kadut eivät kohdelleet minua lempeästi. Useimmiten minua tuijotettiin, nimiteltiin, kavahdettiin. 

Zoyan raajat eivät olleet kehittyneet normaalisti, mutta älykkyys oli veitsenterävä. Sitä hän tarvitsi selvityäkseen pakomatkallaan Delhiin ja jokapäiväisessä elämässään. Hän oli saanut asuinpaikakseen vanhan talonröttelön, jossa asui muitakin elämän kolhimia ihmisiä. Talon omistaja, Bulbul, oli testamentannut talon Zoyalle, mutta sitten he saivat häätöilmoituksen. Zoya sai käyttää runsasta mielikuvitustaan, jotta hän selvisi rikollisten suunnitelmista voittajana. Apuna hän käytti tietysti rottia.

Pia Heikkilä on asunut kuusitoista vuotta Intiassa. Hänellä on vankka toimittajan tuntemus Intian yhteiskunnallisista teemoista, jotka  nousivat kirjan sivuilta esille välillä hyvin puistattavilla tavoilla. Köyhyys, asunnottomuus, slummit, naisten ja lasten seksuaalinen väkivalta, ihmiskauppa ym. ikävät ilmiöt rehoittivat runsaasti kirjan värikylläisessä tarinassa.

Pia Heikkilän teos Delhin rotanpyydystäjä vei erikoiselle matkalle Intiaan, jossa rikokset ja rotat rehoittivat valtoimenaan.

 

Pia Heikkilä, Delhin rotanpyydystäjä 💖💙💚💛💜

Suom. Annukka Kolehmainen 💖💙💚💛💜

Bazar 2026

s. 381

The Rat Catcher of Delhi 2026

Queer 

Intia

Delhi

Yhteiskunnalliset epäkohdat

Rikollisuus

 

Joka viideskymmenes sekunti intialaisperheessä tapetaan tyttölapsi. Sen pitäisi pistää miettimään!!! 

Ira Selkälä: Sopimattomat, Norminpurkuopas neurokirjon naisille

 

Minulla on nyt tilaisuus jakaa tietoa, joka on auttanut minua. Välittää viestiä naiselta toiselle. Oivallus voittaa häpeän tunteet, ja yhtäkkiä kehokin tuntuu taas elävältä.

Ira Selkälän tietoteos Sopimattomat - Norminpurkuopas neurokirjon naisille kertoi jo nimellään hyvin paljon. Ira Selkälä on yksi Neurokirjon naiset ry:n perustajajäseniä. Hän on YAMK:n sosionomi ja ammatillinen opettaja. Lisäksi hän on itse neurokirjon nainen, jolla on sekä ADHD että autismi. Ylläolevassa tekstissä hän kertoi siitä, mitä hän tunsi, kun sai tiedon, että voi kirjoittaa tämän kirjan. Hänelle iski huijarisyndrooma, häpeä ja mietteet jaksamisesta tämänkin projektin loppuun saattamisessa. 

Ulospäin näkyvät puitteet eivät välttämättä kerro mitään neurokirjon tytön tai naisen sisäisestä maailmasta.

Tytöt ja naiset oppivat usein pärjäämään omien haasteidensa kanssa. Koulut sujuvat useimmilta ja opitaan arjen ja sosiaalisten tilanteiden haasteet, mutta siitä seurauksena voi olla jatkuva uupumus, riippuvuuksia ja fyysisiä sairauksia. 

Neurokirjan naiset joutuvat mukauttamaan itsensä toimimaan sosiaalisesti oikein tullakseen hyväksytyiksi ja selvitäkseen arjen haasteista. Neurokirjon yhteisössä käytetään käsitettä maskaaminen, jolla kuvataan käytösmalleja, joilla miellytetään muita, jotta itse sovitaan joukkoon. Miellyttämisellä yritetään välttää konflikteja ja ei-toivottuja tunteita. Herkkyys hylkäämisen kokemuksille on neurokirjon naisille erityisen voimakasta jja sietämätöntä.

Neuroepätyypillisten elämä on intensiivistä. Joskus ajatusten ja aistimusten vyöry ylittää sieto- ja käsittelykyvyn. Ylikuormitus voi aiheuttaa stressireaktioita.

Kirjassa puhutaan näkyvistä tunnereaktioista, joita neurokirjon naiset saavat, kun itsesäätely reagoi voimakkaasti. Niitä voivat olla mm. huutaminen, tavaroiden heittely ja itsensä satuttaminen. Sitä kutsutaan käsitteellä meltdown  eli melttari.

Shutdown eli shuttari kuvaa myös ylikuormitusta, mutta ihminen sulkeutuu, vetäytyy ja puhuminen on mahdotonta. 

Kun on uskaltautunut kohtaamaan omia vaikeita tunteita, huomaa, että niistä selviää. Sen jälkeen on rohkeutta olla myös toisen ihmisen rinnalla silloin, kun hänellä on vaikeaa. Vaikeita tunteita ei tarvitsekaan siivota, hyssytellä ja lohdutella pois, vaan toisen voi kohdata aidosti.

Kun näin, että Ira Selkälän tietoteos Sopimattomat ilmestyisi, halusin lukea sen, sillä tytölläni ja kummitytölläni, jotka ovat serkukset ja molemmat hyvin vauhdikkaita ja aikaansaavia henkilöitä, on diagnosoitu aikuisena ADHD. 

Tietysti etsin kirjasta myös omista piirteistäni, että onko itselläni jäänyt huomaamatta, että minulla olisi neurokirjopiirteitä. No tottakai niitä on, sillä olemmehan tyttöni kanssa hyvin samanlaisia. Se erottaa meidät, että minulla ei ole sitä meteliä päässäni, joka tytölläni on, enkä koe tunteita supererityisvoimakkaina, vaikka olenkin ollut aina herkkä. En saa melttarikohtauksia, mutta vetäydyn mielelläni pois riitatilanteista. Riitakohtauksia ei voitu välttää, kun tyttöni raivosi lapsena. Nuorena hän oli jo oppinut maskaamaan, sillä olin kova keskustelemaan lasteni kanssa eri asioista. 

Keskustelevan kasvatuksen opin jo omassa lapsuudenkodissani. Ikävätkin asiat käsiteltiin yleensä isän kanssa, sillä äitini ei osannut hillitä itseään, vaan riiteli aina kun mahdollista ja kävi myös käsiksi. Äidilleni olisi diagnosoitu tänä päivänä ADHD. Elämä ADHD ihmisen kanssa ei ole helppoa, sen voin sanoa omasta kokemuksesta, ja muu perhe  sopeutuu, tai ADHD ihminen oppii sopeutumaan ja maskaamaan. Elämä on sopeutumista puolin ja toisin. Joillekin neurokirjon ihmisille auttaa lääkitys ja sitä varten tarvitaan diagnoosit. Elämä ei kuitenkaan välttämättä helpotu niidenkään myötä, sillä yhteiskunta on selvästi rakennettu ihmisille, jotka ovat  neurotyypillisiä. 

Ira Selkelän tietoteos Sopimattomat nosti esille neurokirjon naiset. 

 

Ira Selkelä, Sopimattomat - Normipurkuopas neurokirjon naisille *****

Gummerus 2026

s. 295 + Kiitokset + Lähteet ja lukuvinkit + Tukea, tietoa ja vertaistoimintaa + Lainaukset + Kirjat, tieteelliset artikkelit, muut verkkolähteet

Tietoteos

ADHD

Autismi 

Clémence Michallon: Kultin kasvatit

 

Aurinko nousee muutaman tunnin kuluttua. Hotellimme, suorien linjojen ja modernin arkkitehtuurin keidas, kylpee luonnonvalossa. Ilmassa leijailevat aamun tuoksut: kahvin täyteläinen aromi, hajuvesien raikkaat leyhähdykset, aurinkovoiteen makea häivähdys. Uima-allas välkehtii kullankimalteisena ja sinisenä, kuin kangastus konsanaan.

Ranskalaisen Yhdysvalloissa asuvan Clémence Michallonin psykologinen jännityskirja Kultin kasvatit sijoittui Yhdysvaltojen Utahissa sijaitsevaan aavikkohotelliin. Kirjan päähenkilö Frida ja hänen veljensä olivat majoittuneet ylelliseen hotelliin. Heidän lapsuutensa ja nuoruutensa oli kulunut tiiviissä kultissa, josta he lähtivät täysi-ikäisinä ymmärrettyään kultin sekopäisen menon. Aavikkohotellissa heidän oli tarkoitus lomailla yhdeksän päivää, mutta sitten yksi hotellin vieraista löytyi kuolleena.

Kuvittelen ruokasalia mielessäni sellaisena kuin se näkyy William Brennerin näytöllä. Hän napauttaa kännykkäänsä vielä pari kertaa ennen kuin saa kunnollisen kuvan kohteestaan.

Eli meistä.

Ensimmäinen tappajaehdokas oli vapautettu tutkinnasta, joten hän etsi kiivaasti seuraavia tappajaehdokkaita, joita esitellä lehdistössä ja seriffeille. Frida ja Gabriel olivat sopivia kohteita, sillä he kuuluivat vuosia sitten pahamaineiseen kulttiin, ja Gabrielin vaimon kuolemaa oli käsitelty kovasti mediassa. William Brenner omisti suuren mediakonsernin, joten hänen oli mahdollista tietää nopeasti kaikkien salaisuudet.

Émilen maailman uumenissa piili jotain synkkää ja karmivaa, jotain mistä minulla oli vain etäinen aavistus. Tieto siitä tuntui olevan piilossa, maaperässä jalkojemme alla, vihanneksissa joita kasvatimme ja söimme.

Se oli jotain, mitä en halunnut kohdata.

Kultin kasvatit avasivat vuorotellen nykyisyyden ja menneisyyden salaisuuksia. Menneisyys kultissa oli ollut sisaruksille todella ikävää aikaa, sillä Frida ja Gabriel olivat kasvaneet nälkiintyneinä ja kaltoinkohdeltuina lapsina sekä huonosti koulutettuina. Ainoa ilo kultin jäsenenä oli se, että he tunsivat olevansa sisaruksia ja sielunkumppaneita keskenään. Toinen ilo oli yhteinen salaisuus, eli he laajensivat salassa tutustumismatkojaan läheiseen kaupunkiin.

Rakkaus on kuin faabelin skorpioni.

Clémence Michallonin Kultin kasvatit kertoi vangitsevan tarinan traagisista tapahtumista. 

 

Clémence Michallon, Kultin kasvatit ***** 

Suom. Antti Immonen *****

Otava 2026

s. 376

Our Last Resort 2025

Yhdysvallat 

 

Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville

 

Aina joskus vanha rouva haluaisi murhan ratkaistavaksi. Onko se muka liikaa pyydetty?

Jakartalla asuvan Jesse Q. Sutanton dekkari Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville kertoi jo nimellään päähenkilöstä ja kirjan sisällöstä ja genrestä. Päähenkilö oli ihastuttava kiinalaistaustainen kuusikymppinen Vera Wong, joka piti teehuonetta San Franciscon kiinalaiskorttelissa. Vera piti kaikista läheisistään hyvää huolta, ja läheisten määrä senkuin kasvoi tässäkin kirjassa, sillä Verasta tuli sometähti. Vera keitteli tiktok-postauksissaan ihania ruokiaan, ja kertoili siinä samalla eräästä kuolleen somevaikuttajan tapauksesta, sekä pyysi apua seuraajiltaan. Vera siis harrasti murhien tutkimista, korjaan ratkaisemista.

Vera huokaa. Voi näitä nykyajan nuoria. Kaikki näyttää olevan heille niin mutkikasta. Onneksi heillä on hänet ratkomassa kaikenlaisia ongelmia heidän puolestaan.

Poliisit epäilivät kuolleen somevaikuttajan  tehneen itsemurhan. Vera oli  eri mieltä asiassa, sillä hän kiinnostui asiasta, koska eräs nuori nainen, Millie, oli erittäin ahdistuneen oloinen, ja häneltä kesti kauan kertoa, että ystävä oli kadonnut. Milliestä tuli Veralle hyvin läheinen henkilö, vaikka Millie oli hyvin sulkeutunut asioistaan. Lopulta kävi Veralle ilmi se, miksi Millie oli sulkeutunut. Asia kävi selväksi myös siksi, että jälleen Veran teehuoneeseen kohdistettiin ilkivaltaa, ja myös Veraa ja hänen läheisiään uhkailtiin.

Niinä lukemattomina kertoina, kun Isä ja Äiti ovat rankaisseet häntä ja Millie on ulissut ja kamppaillut, yksi ajatus on ajanut yli kaiken: En halua kuolla. 

Vera oli yllättäen löytänyt suuren luokan kansainvälisen huijausrikollisryhmän, joka teki rahaa ihmiskaupalla ja huijaamalla ihmisiä. Näitä kansainvälisiä huijausrikollisryhmiä on tosielämässä löydetty monesta maasta, ja niitä nousee kuin sieniä sateella. Rikolliset sieppaavat lapsia ja nuoria, aivopesevät heitä väkivalloin huijaamaan ihmisiä ja tietysti taustalla on rahanahneus. Lapsilla ja nuorilla ei ole mitään turvaa elämässä. Heidän yhteytensä on katkaistu perheisiin, heitä pelotellaan väkivallalla ja perheenjäsenten väkivallalla, heitä käytetään hyväksi jne. He ovat rikollisryhmien orjia.

Siispä onnittelen ihanaa Veraa tapauksen selvittämisestä. Tätä sarjaa voin ilokseni ja riemukseni suositella kaikille huumoridekkareiden ystäville. 

Jesse Q Sutanton päähenkilö sulattaa kaikkien sydämet cosy crime-dekkarissa Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville.

 

Jesse Q. Sutanto, Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville ***** 

Suom. Pia Korpisaari *****

Publiva 2026

s. 359

Vera Wong´s Guide to Snooping (On a Dead Man) 2025

Cosy crime

Vera Wong-sarjan 2. osa

 

Jesse Q. Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot 

Suvi Eriksson: Linnan varjossa

 

Ovat löytäneet kuolleen naisen kellumasta vesialueesta nimeltä Loch Duich. Makasi jonkun linnan mailla, rantakivikossa. Kuin suoraan Outlanderista tai Highlanderista, vai mitä niitä elokuvia ja sarjoja nyt onkaan.

Suvi Erikssonin esikoisdekkari Linnan varjossa aloitti toivottavasti uuden dekkarisarjan, joka sijoittuu Skotlantiin. Linnan varjossa dekkarissa liikuttiin sekä Suomessa että Skotlannissa. Päähenkilönä hääräsi vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro, joka lähti tutkimaan pienen Kyle of Lochalsihin kylän tapahtumia, sillä sieltä oli löydetty suomalaisen naisen ruumis.

Tuuli tarkasteli reittiään Glasgow´n määränpäähän, se vaikutti karttasovelluksen perusteella kohtuullisen helpolta. 

Niinhän sitä luulisi, että helppoa oli, mutta Skotlannissa ajetaan tien vasenta reunaa, joten auton kaikki laitteet olivat päinvastoin kuin Suomessa. Lisäksi maasto oli hyvin haastavaa. Mutta Tuuli oli rohkea ja utelias koettamaan rajojaan, myös auton ratissa ulkomailla. Ja niinpä hän pääsi kuin pääsikin lentokentältä Glasgow´n Queen Elizabethin sairaalaan, jossa tapasi tulevan pomonsa rikosylikonstaapeli Blair Angusin.

Tuuli hymyili. Nyt kuulosti hyvältä. Hänellä oli huutava nälkä ja kofeiininpuutos, eikä tutkinta varmasti etenisi ilman ravintoa ja kahvia mihinkään. Ja Hannah Angusin näyttö ruokahuollon saralla oli kyllä vahva.

Olen samaa mieltä siinä, että ilman ruokaa ja juomaa ei tutkinnat etene. Luen mielellään ihan normaalisti käyttäytyvistä ja tuntevista rikostutkijoista. Tuulilla oli omat traumansa, mutta hän oli hakenut niihin apua. Sen vuoksi hän ymmärsi traumatisoituneita ihmisiä vähän liiankin hyvin, ja pystyi keskustelemaan heidän kanssaan, vaikka oli ulkopuolinen ja osa kyläläisistä vierasti häntä.

Suvi Erikssonin dekkari Linnan varjossa kihisi salaisuuksia, joiden oli aika tulla esille. Pikkukylään sijoittuvassa dekkarissa oli lisäksi tunnelmaa joka lähtöön. Tykkäsin myös kirjan sujuvasta puhekielestä. Linnan varjossa sopii mielestäni hyvin kesälomakirjaksi.

 

Suvi Eriksson, Linnan varjossa

Myllylahti 2026

s. 332

Dekkari

Skotlanti ja Suomi 

 

 

 ps. Kirjassa oli Raaseporin linnan pihalla juhlatapahtuma, jonka aikana sieltä löytyi kirjan toinen uhri. Kuvassa on kyseinen Raaseporin linna, ja kuvan reunassa kurkistaa mieheni. Osa linnasta on hienosti entisöity.

Hyvää juhannusta!

 

Paljasjaloin istui kivellänsä
pieni tyttönen,
tahtoen pukea runoksi
kesän juhlan juhannuksen,
mukaan siihen ruusut,
syreenit ja tuoksut kesäyön,
kokkojen ja saarten ja
vesien kimmeltävän vyön.

Hymyillen hän odotti,
että runoon sanat kirpoaa,
ympärillään hymyili myös
suloisimmin taivas maa,
kaunis, kirkas aurinko paistoi,
metsät ja kummut kultaa,
runotytön varpaiden välissä
ripaus juhannusmultaa.

E.A. Wiksten (1849-1920)

Runo on julkaistu vuonna 1886

 

 

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille 💚 

 

Mira Selander: Vapauden oppitunnit

 

Palermon lentokenttä on pieni ja maalaismainen, aivan kuten ihmisetkin täällä. Passintarkastaja katsoo niin pitkään ja tuimasti silmiin, että minua alkaa hermostuttaa. Satavarmasti on jotain, mistä jään kiinni.

Mira Selanderin Vapauden oppitunnit kertoi hänen muutostaan Sisiliaan. Alkuunsa matka oli kahden kuukauden opintovapaa. Matkalla mukana oli hänen kuopuksensa, joka suoritti lukion viimeisiä kursseja etänä. Kirjailija oli asunut 1990-luvulla Milanossa, joten italialainen elämäntyyli oli hänelle tuttua. Tosin Sisiliassa vastaan tuli mafian synkkä menneisyys ja nykyrikollisuuden väkivaltainen läsnäolo. 

Eros ja thanatos, rakkaus ja kuolema, täällä hoetaan. Kauneus ja rumuus. Valot ja varjot. Hetket! Pysähtykää niihin. Ne voivat olla ohi ihan milloin tahansa.

Palermo muuttui lämpimämmäksi huhtikuussa ja tytärkin oli saapunut Palermoon. Tutustuminen kaupunkiin ja sen ympäristöön ja ihmisiin jatkui kiinnostavalla tavalla.

Sisilialla on kiinnostava historia. Kirkon vaikutus näkyy joka paikassa erilaisina patsaina, kirkonmenoina ja kirkollisina juhlakulkueina.  

Eräänä iltapäivänä me otamme bussin Mondellon rantaan, että myös tytär näkee sen. Kirkkaanturkoosin meren, valkoisen hiekan ja rantaa ympäröivät vuoret...

"Tältä varmaan kissoista tuntuu, kun ne lekottelevat auringossa"... 

Toukokuun lopussa äiti ja poika palasivat takaisin Suomeen, mutta Palermon asunto oli varattu jo syyskuuksi koko perheelle, kun keskimmäinen lapsikin olisi mukana. Työt Ylen toimittajana jatkuivat Suomessa. Väkisinkin Suomen ja Sisilian oloja tuli toimittajana vertailtua esim. ihmisten yksinäisyyttä. 

Ennen kuin tytär saapuu illalla, keskimmäinen on ottanut kaupungin jo haltuun. Hän on kävellyt kanssani rannan päästä päähän, syönyt uunipastaa tutussa rosticceriassa ja sardiinrullia, kikhernelettuja ja caponataa paikallisen sitruunalimsan kanssa Chiluzzossa Kalsan legendaarisessa frittikioskissa.

Mira Selanderin vaiherikas sisilialainen elämänmeno jatkui syyskuun jälkeenkin. Mukaan kuvioihin astuivat patriarkkaaliset sisilialaismiehet ja tunteiden kuohahtelut. Kirjailija oli jo nuorena oppinut italian kielen, joten kommunikointi oli luonnollista. Ehkäpä sisilialaismiehiä kiinnosti itsenäinen, hyvin koulutettu toimittajanainen Suomesta, joka tuosta vain muutti Sisiliaan yksin asumaan. Eikä juurikaan pelännyt asua melkeinpä slummiolosuhteissa. 

Asumisolosuhteisiin tuli jatkossa muutoksia, ja miehetkin vaihtuivat, ja elämään tuli yllättäen koiranpentu. Pääasia oli, että hyvät ystävät ja lapset pysyivät edelleen yhtä läheisinä. Kirjailija sai myös uusia paikallisia ystäviä, joilla oli hyvin viisaita neuvoja. Niitä kannattaa noudattaa.

Mira Selanderin teos Vapauden oppitunnit kertoi aikuisen naisen elämänmuutoksesta. Tosin helppoa se ei ollut ainakaan yli 40 asteen lämpötilassa, eikä varsinkin kun sähköt olivat poikki, tai vedentulo loppunut, tai viemärit olivat tukossa ja samalla maastopalot levisivät Palermon ympärillä.

 

Mira Selander, Vapauden oppitunnit

Tammi 2026

s. 445

Muistelukirja

Elämänmuutos 

Sisilia 

Tom Ryan: Aarteenetsijöiden klubi

 

Jos heitä olisi katsellut kauempaa, olisi voinut luulla astuneensa ajassa taaksepäin, sillä maisema oli kuin suoraan vanhasta maalauksesta tai haalistuneesta, seepianvärisestä valokuvasta. Kallioinen ranta, karu ja koskematon. Etäämmällä aava meri, horisontissa keinahtelevia purjeveneitä. Yllä laaja, eloisan uhmakas taivas. Tuuli ja eteenpäin kiitävät pilvet ja aika.

Kanadalaisen Tom Ryanin viihteellinen kesädekkari Aarteenetsijöiden klubi sijoittui pieneen merenrantakaupunkiin, nimeltään Maple Bay. Kaupunki hyödynsi matkailussaan satoja vuosia sitten tapahtunutta meritaistelua, ja aarretta, jonka jokainen halusi löytää. Myös nuori Dandy oli etsinyt koko ikänsä Obeliskin aarretta isoisänsä kanssa. 

Jokainen kirje oli samanlainen. Niissä kerrottiin, että vuonna 1920 viisi poikaa löysi Obeliskin aarteen.

Myös Peter oli kiinnostunut Maple Bayn aarteesta. Tosin hän sai yllättäen myös oman aarteensa, kun hän peri isoäidiltään suuren merenrantakartanon, Bellwoodsin. Yksin asuminen suuressa kartanossa oli vaikeaa, mutta siihen toi vaihtelua osa-aikatyöskentely kirjakaupassa, ja pian Peter tuli tutuksi kaupunkilaisten kanssa.

Mable Bayhin saapui myös esikoiskirjansa julkaissut Cass, joka halusi kirjoittaa uuden kirjan, mutta mistä ihmeestä hän oikein kirjoittaisi? Kävelyretkillään Banjo-koiran kanssa, Cass tutustui ympäristöön ja mielenkiintoisiin kaupunkilaisiin. Kun Cass kuuli tarinan meritaistelusta ja haudatusta aarteesta, kirjan juoni alkoi kehittyä vauhdikkaasti hänen mielessään.

Miksi ihmeessä Bill Jinx, joka tunsi rannikon paremmin kuin kukaan muu, olisi lähtenyt pimeässä vesille, kun sää oli myrskyinen?

Mable Bayn suloisen rauhan alla kyti salaisia virtauksia, joiden oli aika tulla päivänvaloon. Mutta missä olikaan se kuuluisa aarre? Kaikkien salaisuuksien ei tarvitsekaan tulla esille, mutta Dandy oli nokkela ja ratkaisi salajuonet ja niiden tekijät.

Tom Ryanin Aarteenetsijöiden klubi vei kesälomalle salaisten mysteerien merenrantakaupunkiin. 

 

Tom Ryan, Aarteenetsijöiden klubi 

Suom. Sirpa Saari

Docendo 2025

s. 325

The Treasure Hunters Club 2024 

Cosy crime

Kanada 

 

Agatha Christie: Tuijottava katse #dekkariviikko

 

Neiti Marple istui ikkunansa ääressä. Ikkunasta oli näköala puutarhaan, joka oli kerran ollut hänen ylpeytensä. Mutta se aika oli ohi. Kun hän nykyisin katsoi ulos, hän vavahti. Varsinainen puutarhatyö oli kielletty häneltä jokin aika sitten. Ei saanut kumartua, ei kaivaa, ei istuttaa - enintään hiukan karsia.

Agatha Christien dekkari Tuijottava katse ei tarkoittanut neiti Marplen katsetta puutarhaansa, jonka nykytilasta ja hoitajasta hän ei oikein pitänyt. Neiti Marple oli sairastellut, joten lääkäri oli kieltänyt häneltä kaikenlaiset fyysiset rasitukset, ja siskonpoika oli vieläpä palkannut kokopäiväisen hoitajan häntä varten. Neiti Marple oli siis sangen kiukustunut raihnaiseen olotilaansa. 

"Kas niin, mehän näytämme paljon virkeämmältä", hän sanoi. "Määräsikö tohtori jotain vahvistavaa lääkettä?"

"Hän suositteli kiinnostumista murhaan."

Onneksi neiti Marplen lääkäri tunsi potilaansa ja hänen mielenliikkeensä. Mikään ei virkistäisi neiti Marplea paremmin, kuin kunnon aivotyö kinkkisen murhan selvittämisessä, ja sellainen oli tietysti tulossa ihan lähistöllä eräässä suuressa kartanossa, jonne oli muuttanut julkisuuden henkilöitä. 

Tilaisuuteen, jossa Gossington Hallin puisto avattiin yleisölle Pyhän Johanneksen Ensiapuyhdistyksen hyväksi, saapui aivan tavaton väenpaljous. Shillingin pääsymaksuista kertyi vähitellen varsin tyydyttävä rahasumma.

Ihmiset olivat siis uteliaita näkemään, miten filmimaailman henkilöt elivät, ja olihan kartanolle tehty kaikenlaisia uudistuksia uima-altaasta lähtien. Kartanon uudet omistajat ottivat kutsuvieraita vastaan talon sisäpuolella. 

Eipä aikaakaan, kun eräs kutsuvieraista kuoli nopeaan kohtaukseen. Koska kartanon omisti rikkaat amerikkalaiset, mukaan tutkimustyöhön kutsuttiin Scotland Yardin ylikomisario Dermot Craddock, joka tunsi hyvin neiti Marplen. Yhteistyö heidän kahden välillä toimi todella hienosti.

Vaikka neiti Marple oli jo vanha ja kunto oli raihnainen, hänen aivonsa olivat silti partaveitsen terävät ja yhdistelivät hyvin asioita toisiinsa. Pelastipa hän jopa erään kartanossa töitä tehneen ihmisen joutumasta murhaajan uhriksi. Ihana neiti Marple 💖.

Agatha Christien Tuijottava katse uppoutui maalaiskartanon murhiin. Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat aivan mahtavia ja sopivat hyvin kesäajalle luettaviksi.

 

Agatha Christie, Tuijottava katse

Suom. Raija Hermala 1965

Wsoy 2025 pokkari

s. 290

The Mirror Crack´d from Side to Side 1962

Neiti Marple-dekkari

Hannes Korpi-Anttilan tarkistama painos ilmestyi 1980 

Cosy crime 

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä 

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Tuijottava katse 

 

 

 Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät #dekkariviikko

 

Sillä hetkellä neiti Grosvenor liiteli sisään valmistamaan herra Fortescuen pyhää teetä. Herra Fortescuella oli oma teensä, omat teekuppinsa ja erikoiset keksinsä. Ainoastaan kattila ja vesi naistenhuoneen johdosta olivat samat.

Agatha Christien dekkari Salaperäiset rukiinjyvät vei jälleen brittiläiseen maalaiskartanoon, jossa tapahtui kaikenlaisia mystisiä kuolemantapauksia ja muita juttuja, joita yksinomaan neiti Marple pystyi selvittämään. Ai, että minä tykkään näistä neiti Marple-dekkarijuonista. Tällä kertaa juoniteltiin vanhan lastenlorun mukaan. Loru pitäisi löytyä vanhoista englantilaisista Hanhiemon loruista, ja siinä kerrotaan rastaista.

Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.

Viistoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista...

Kyllähän neiti Marple tiesi heti, mitä lorulla ajettiin takaa, ja senkin miksi tapahtumat oli tehty mukailemaan lorua. Ja tietenkin hän selvitti mysteerit omaan omintakeiseen tapaansa juttelemalla kahdenkesken palvelijoiden ja asukkaiden kanssa. Kaikki kartanon henkilöt halusivat jutella ennemmin höpsähtäneeltä vaikuttavan vanhan neidin kanssa, kuin  jäykkien poliisimiesten kanssa. Ja siinä samalla kului teetä ja skonsseja hunajalla tai hillolla voideltuina.

Rakas Madam,

Antakaa anteeksi kun kirjoitan tämän mutta minä en todella tiedä mitä minun pitää tehdä en minä tiedä ja minä en tarkoittanut mitään pahaa...

Neiti Marple selvitti syylliset, ja poliiseille jäi tehtäväksi viedä juttu oikeuteen kokoamalla todisteet. Onneksi neiti Marple sai lopullisen ratkaisun tapaukselle kirjeen muodossa. Kirje oli hänen kouluttamaltaan nuorelta naiselta, joka oli siirtynyt kartanoon sisäköksi. 

Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät oli maalaiskartanoon pesiytynyt sydämetön henkilö.

 

Agatha Christie, Salaperäiset rukiinjyvät

Suom. Eila Pennanen

Wsoy 2024

s. 254

A Pocket Full of Rye 1953

Ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1958

Neiti Marple - dekkari

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena 

Christie Agatha: Salaperäiset rukiinjyvät 

 

 

Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

 

Anders ja Anette De La Motte: Kuolema Caprilla #dekkariviikko

 

Kävi niin, että enkeli Lucifer onnistui pihistämään kappaleen paratiisia. Röyhkeä varas paljastui ja hukkasi pakomatkalla saaliinsa Napolinlahteen. Sillä tavalla syntyi paratiisisaari Capri, kimmeltävä smaragdi keskellä taivaansinistä vettä.

Ruotsalaisen Anders De La Motten ja hänen italiaistaustaisen vaimonsa Anetten Kuolema Caprilla aloitti uuden Lomaparatiisin murhat-dekkarisarjan hyvin kesään ja lomailuun sopivalla tavalla. Caprille sijoittuvassa dekkarissa ruotsalainen historian opettaja Hugo Lind selvitti italialaisen matkanjohtajan Lara Belmonten kanssa oudon kuolemantapauksen, joka tapahtui juhannuksen aikaan.

"Huomatkaa näkymä vasemmalla", Lara sanoi mikrofoniin. "Vesuvius näkyy tänään epätavallisen selvästi, ja huipulta kohoaa tänäänkin savua. Vesuvius on toimiva tulivuori, kuten varmasti tiedättekin..."

Matkaohjelma oli suunniteltu täyteen kaikenlaisia retkiä, niin että lukiessakin tuli jo aikamoinen tietämys siitä, mitä Caprilta löytyy - korkeita näköalapaikkoja, maisemahissejä, luostareita, kauniita puutarhoja, kapeita katuja, joille autoilla ei ole mitään asiaa, henkeäsalpaavia maisemia ym.

"Tämä on siis Monte Solaro", hän aloitti. "Ja kuten huomaatte, näitä näköaloja on mahdotonta kuvailla sanoin. Ne on koettava itse." 

Osa matkaryhmästä kiipesi siis korkealle huipulle, jossa sijaitsi keisari Tiberiuksen palatsi Villa Jovis. Vainoharhaisella Tiberiuksella oli tapana pudotella henkilöitä alas näköalapaikoilta, jos nämä olivat kritisoineet häntä. Tiberiuksen toiminnasta tuli mieleeni nykyajan hallitsijat, joiden vastustajat vangitaan, syytetään keksityistä rikoksista ja teloitetaan kaikessa hiljaisuudessa. 

Tunnelma puutarhassa oli yllättäen muuttunut hilpeästä painostavaksi. Tuuli kulki läpi puiden ja pimeys tuntui painautuvan vähän lähemmäs. Kaukana huhuili pöllö.

Anders ja Anette De La Motten Kuolema Caprilla  oli tapahtumarikas cosy crime tarina Caprin kauniilla lomasaarella, jossa oli aurinkoinen sää, kauniit maisemat, notkuvat ruokapöydät, historian havinaa ja uhri, joka löytyi merestä. Pikkasen romantiikkaakin oli ilmassa. Prego.

 

Anders ja Anette De La Motte, Kuolema Caprilla ****

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga 2025

s. 421 

Ett fall på Capri 2024

Cosy crime 

Lomaparatiisin murhat-sarjan 1. osa

Italia

Juhannus 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.

 

Sanna Kotajärvi: Hallankantaja #dekkariviikko

 

Kivien ja puiden välistä alkaa valua kylmyys. Ihokarvat nousevat pystyyn, hengitys muuttuu huurteiseksi. Tuntuu kuin hyinen huokaus ryömisi mustan metsän uumenista. Varvut ja heinät hänen jaloissaan kohmettuvat, kun halla hiipii metsänpohjaa pitkin. Jokin on pielessä.

Sanna Kotajärven Hallankantaja jatkoi viiltävän upeasti Pimeydenkylväjät-dekkarisarjaa. Turussa oli kylmä kesäkuun alku ja hallaa riitti öiseen aikaan. Luolavuoren rinteessä olevasta luolasta oli löytynyt miehen ruumis. Tapausta ryhtyi tutkimaan aiemmista sarjan dekkareista tuttu rikoskonstaapeli Kasper Rahkonen työkavereidensa kanssa. Ahdasta ja pimeää luolaa ei ollut helppo tutkia. Miksi ihmeessä uhri oli luolassa, jonne oli ahdasta mennä.

"Sinulla on tainnut olla rankkaa", Kasper sanoi. Emilia nyökkäsi ja avasi suunsa, mutta sanat tukahtuivat. Itku tuli voimakkaana, ja kyyneljono kasvoi.

Uhri oli kiusannut ex-vaimoaan henkisesti vuoden ajan ja jo ennen sitäkin. Parisuhdeterapia ei ollut auttanut, ja Emilia oli hakenut eron vuotta aiemmin. Emilia halusi, että poliisit puhuisivat hänen psykologinsa kanssa, sillä hän kulki edelleen samalla terapeutilla, kenen luona he kävivät aiemmin parisuhdeterapiassa. Kyseinen terapeutti oli perehtynyt hyvin kiusaamiseen ja henkiseen väkivaltaan. Hallankantajan sivuilla poliisit puhuivat useampaan otteeseen kyseisen terapeutin kanssa.

"Periaatteessa olen varautunut siihen, että potilaani saattavat kytkeytyä joskus hyvinkin vakaviin rikoksiin, kun on kyse tällaisesta aiheesta kuin mikä erikoisalani on."

Kiusaaminen ja henkinen väkivalta työllistävät paljon eri viranomaisia, psykologeja, terapeutteja, erityisopettajia, sosiaalityöntekijöitä, poliiseja jne. Joillekin avioero on viimeinen niitti, jos ei ole oppinut käsittelemään omia tunteitaan ja mistä ne kumpuavat. Suosittelen terapiaa, vaikka kirjan kuvioissa sekin sai kummallisia muotoja. Sopivan terapeutin löytäminen voi kuitenkin olla vaikeaa.

Uhrin teletiedot kertoivat, että Tarun puhelin oli paikantunut Aurajoen rantaan Teatterisillan lähettyville viimeisen kerran kuolinyönä kello 00.17.

Luolavuoresta oli löytynyt toinen uhri. Kasperin aika oli kortilla, sillä juhannus ja kesälomat lähenivät, isä olisi tarvinut muuttoapua ja naisystävän kanssa olisi ollut kiva viettää aikaa. Lisäksi Kasper oli saanut tehtäväkseen järjestää esimiehelle syntymäpäiväjuhlat työpaikalla. Kasper ei ollut hyvissä väleissä esimiehensä kanssa, mutta otti tehtävän vastaan. Aika ei olisi millään riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Pian kuitenkin tehtiin pidätys, mutta siinäkin oli jotakin outoa. Kasperin oli pakko kiivetä jälleen Luolavuorelle, vaikka hän ei olisi halunnut, sillä hän pelkäsi pimeää ja ahdasta luolaa.

Sanna Kotajärven dekkari Hallankantaja hyydytti Turun kesäiset yöt. Pimeydenkantajat-sarja paranee kirja kirjalta. Suosittelen.

 

Sanna Kotajärvi, Hallankantaja

Into 2026

s. 301

Dekkari

Pimeydenkylväjät-sarjan 3. osa

Turku

Henkinen väkivalta, kiusaaminen 

 

Kotajärvi Sanna: Pimeän peto 

 

Kotajärvi Sanna: Valon vapahtajat 

 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.

 

Bob Mortimer: Avokadohotelli #dekkariviikko

 

Hotellin omistajan nimi on Emily, ja hän otti hotellin haltuunsa noin puoli vuotta sitten. Juuri hänen ansiostaan paikka näyttää niin puleeratulta ja houkuttelevalta.

Brittiläisen Bob Mortimerin Avokadohotelli jatkoi yhtä koomisella linjalla kuin dekkarisarjan ensimmäinen osa Satsumakompleksi. Sarjan päähenkilö on Gary, joka on toiminut lakimiehenä Lontoossa. No kirjan erikoisten käänteiden vuoksi, Gary joutui sanomaan itsensä irti vakituisesta työpaikastaan, ja muuttamaan Brightoniin Emilyn luokse, joka oli hänen tyttöystävänsä. Gary oli hidas käänteissään, joten rikolliset ehtivät ennen häntä Avokado-hotellille.

Avokadossa oli ollut paljon vipinää jo monen kuukauden ajan ennen ambulanssi- ja rullapaarihässäkkää.

Garyn tyttökaveri Emily oli siis perinyt hotellin ja nimennyt sen Avokadoksi.  Hotellissa piti kiirettä, ennen kuin asiakkaat tulisivat, sillä Emily halusi uudet pinnat sekä ulos että sisälle. Gary kävi viikonloppuisin seurustelemassa Emilyn kanssa, mutta heille sopi hyvin etäsuhde. Lisäksi Gary huolehti iäkkäästä naapuristaan Gracesta ja tämän Lassoo koirasta. 

Satsumakompleksissa Gary oli joutunut korruptoituneiden poliisien  pyöritykseen, mutta onneksi heidät oli pidätetty ja oikeudenkäynti oli tulossa. Nuo poliisit olivat kuitenkin palkanneet pari rikollista pitämään huolen, että Gary ei saapuisi oikeuteen todistamaan. Avokadohotellin hulvattoman huumorin pyörteissä Gary ja Emily yrittivät tulla noiden rikollisten kanssa toimeen, vai olivatkohan hekin poliiseja, kun he saapuivat hotellille uhkailemaan ynnä muuta ilkeyttä tekemään, minkä voit lukea kirjan kuvioista.

"Eläköön tomaatit!"

Saas nähdä liittyykö Bob Mortimerin seuraavan dekkarin nimi  tomaatteihin. Ainakin jotain häähässäkkää siinä voisi olla, ja tietysti kirjan sivuilta tutuksi tullut pulu voisi jatkaa monologiaan. Elikkä orava, jonka kanssa Gary tutustui Satsumakompleksissa, jäi tietysti Lontooseen, ja Brightonissa Avokadohotellia vastapäätä Gary tutustui sangen persoonalliseen puluun.

Bob Mortimerin Avokadohotelli dekkarissa oli koomisia juonenkäänteitä oravalla ja maissintähkällä plus pululla ja sekopäärikollisilla.

 

Bob Mortimer, Avokadohotelli ***** 

Suom. Antti Immonen *****

Docendo 2026

s. 439

The Hotel Avokado 2024

Cosy crime

Gary Thorn-sarjan 2. osa

Lontoo ja Brighton 

 

Bob Mortimer: Satsumakompleksi 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.

Katja Kettu: Brita-Kajsa

 

Sivakoin niin lujasti ko sikiö mahassa antaa myöten. Kuuton yö, kantohanki. Koitan tähytä taivaalle. Ei loista iltatähti, kointähti, taivaannaula. Siellä korkeuksissa leimuaat taivaanvalakiat.

Katja Ketun uusin teos Brita-Kajsa kertoi upean tarinan Lars Leevi Laestadiuksen vaimosta. Yllä oleva lainaus aloitti kirjan, ja siinä Brita-Kajsa hiihtää kymmeniä kilometrejä Karesuandoon talvisen maiseman  keskellä revontulten loisteessa ja antaessa valoaan muuten pimeässä yössä.

- Nyt on tainnu sattua papille vahinkolatinki! 

Kirjan tarinassa Brita-Kajsa, eli Birgitta Catharina Alstadia (1805-1888), muisteli ja kirjoitti ylös vuonna 1861 miehensä kuolinvuoteella heidän yhteisiä vuosiaan, sitä mistä kaikki alkoi ja mitä vastaan tuli matkan varrella. Hänen miehensä Leevi oli naisiin menevä tyyppi ja oli iskenyt silmänsä  jo varhain häntä viisi vuotta nuorempaan Brita-Kajsaan. Leevi opiskeli yliopistossa kasvitieteitä ja kasvinkeruureissullaan pyysi Brita-Kajsan oppaaksi tuntureille ja jätti nuoren naisen sitten Jokkmokkiin piiaksi, ja aikoi hakea pian luokseen Karesuandon, josta oli saanut papin paikan. No eipä hakenut. Siispä Brita-Kajsa päätti hiihtää itse miehen luokse. Syytäkin oli, koska hän oli raskaana.

Minusta tuli äiti ja vaimo ja papinfrouva niin kummassa hötäkäsä, etten sitä pitkään aikaan etes tajunnu.

Brita-Kajsan elämä ei ollut helppoa miehensä rinnalla, sillä mies oli meneväistä sorttia. Leevi haikaili yliopistoon takaisin ja Etelä-Ruotsiin, vaikka oli kotoisin Pohjois-Ruotsista. Karesuandon papin pestiä Leevi piti rangaistuksena, sillä hän joi runsaasti viinaa, huorasi ja oli ylemmilleen paha suustaan. Ylemmät eivät siis ymmärtäneet häntä.

Alkuun Brita-Kajsa oli mustasukkainen miehensä menoista, mutta pakosta tottui miehensä käytökseen, ja mihinkäpä hän olisi lapsineen joutunut ilman miestään, sillä he asuivat pappilassa ja saivat elatuksensa alueen asukkailta. Lapsia syntyi runsaasti, joten Brita-Kajsalla oli kädet täynnä töitä kasvattaessaan heitä.

Brita-Kajsan sivuilta nousi vahvasti esille saamelaisten kokema ikävä kaltoinkohtelu vuosien mittaan mm. tyttöjen hyväksikäytöt esim. velkojen perimiseksi. Saamelaisen saattoi myös tappaa, laidunmaat viedä ja porot varastaa, eikä niistä saanut mitään tuomiota. 

Mutta sitte alako se lehtikirjottelu: "On tullut tietoon, että Karesuannon pappi ja ylimmäinen Lapin rovasti Lars Leevi Laestadius on perustanut jonkinlaisen lahkon." 

Lars Leevi Laestadius oli äitinsä puolelta saamelainen.  Tullessaan lopulta uskoon, hänen vaikuttavat saarnansa saivat vahvan maaperän varsinkin saamelaisilta, joista tuli hänen uskonsa kannattajia. Uskoon tultuaan Leevi saarnasi, että saamelaiset olivat samanarvoisia, eikä heidän tarvinnut pokkuroida lantalaisia. Viinan kirous oli lantalaisilta opittua ja se piti lopettaa. Laestadiusta syytettiin myös Kautokeinon kapinasta, missä hänen kannattajansa kävivät kiusaajiensa kimppuun väkivalloin tappaen, polttaen taloja ja ryöstäen.

Että joku siinä veti puolhensa siinä sinun pauhaamisessa. Ja päästyään synnintuskista ja helevetin kauhuista, kaikki tuli liikutuksiin, hihku ja hyppi ilosta ko meäät, tunturin lapset, oli toistettu Taivahan Jumalan kläpeiksi ja Kristuksen veljiksi, sisariksi ja morsiamiksi. Ja oli siinä jotaki aistia kiihottavaaki.

Katja Ketun Brita-Kajsa teosta oli ilo lukea. Kirjan teksti oli hyvin aistivoimaisen verevää, ja siinä oli vahvasti mukana pohjoisen tunturiluonto sekä saamelaiselämä ja -kulttuuri. 

 

Katja Kettu, Brita-Kajsa *****

Otava 2026

s. 322

Pohjois-Ruotsi

1800-luku

Uskonlahko

Saamelaiset 

 

 

Brita-Kajsa Laestadius 1805-1888

 

Katja Kettu: Kätilö 

Katja Kettu: Yöperhonen  

Katja Kettu: Rose on poissa 

 

 

Enni Mustonen: Pappilan piika

 

Hyvä oli sulatella kylmiä sormia kuuman sumpin lämmittämää pläkkitoopia vasten. Kropsu oli tykkyä ja ruuallista niin kuin kaikki Sussu-muorin leipomukset eikä sumppikaan polttanut suuta, kun sen siemaili sokerinmurena suussa.

Enni Mustosen Pappilan piika jatkoi 1800-luvun loppupuolelle sijoittuvaa sarjaa pohjanmaalaispitäjästä ja sen ihmisistä. Pikkupappilan joulusta tutuksi tullut huutolaistyttö Hanna oli päässyt onneksi asumaan Sussu-muorin luokse. Kun Nevalan talon Kustaa-isäntä, joka oli luvannut Hannalle kodin rippikouluikäiseksi asti, kuoli, talon Priitta-emäntä oli ajanut Hannan asumaan kylmään navettaan ja kohteli muutenkin rumasti. 

Tässä olis se kontrahti, jonka Kustaa-paappa on tehnyt aikanansa minusta pastori Söökreenin kanssa, sanoin ojentaessani niiaten paperin pastorille.

Kontrahtista kävi ilmi, että Hanna oli jo 16-vuotias, ja siten rippikouluikäinen. Talon Priitta-emäntä ei olisi millään päästänyt Hannaa rippikouluun, koska se tiesi sitä, että ilmainen piika voisi sen jälkeen pestautua muualle palvelukseen. Siispä Priitta-emäntä yritti valehdella Hannan ikää alemmaksi, mutta pastori Wegelius piti Hannan puolta, ja lupasi asuinpaikan rippikoulun ajaksi pappilasta. Pastori Wegelius vaimoineen oli tietoinen Hannan huonosta kohtelusta, mutta sille oli vaikea tehdä mitään.

Juhannuksesta oli kulunut pari viikkoa, kun sääri oli parantunut sen verran, että kykenin auttamaan emäntäpiikaa askareissa.

Hannan jalka loukkaantui ikävien tapahtumien seurauksena, mutta niiden jälkeen hän pääsi aloittamaan piian pestinsä pappilassa aiemmin. Kirjan sivuilta voit selvittää tarkemmin traagiset tapahtumat. Hanna ei siis päässyt elämässään helpolla. 

Pappilan mailla teki rengin hommia muuan Santeri, jonka kyydissä Hanna pääsi käymään ystävänsä kruunuhäissä. Seudun nuoret miehet olivat alkaneet "häjyiksi", ja niinpä he saapuivat häihinkin tappelemaan usean miehen voimin. Mitä siitä seurasikaan?  

Enni Mustosen Pappilan piika vei nuoren Hannan seurassa Kytösavun kuvitteelliseen maailmaan murretta myöten. Koska olen Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin, murre on osittain tuttua, mutta onneksi kirjan takaa löytyi murresanojen sanasto. Mielestäni kirja olisi toiminut hyvin myös kirjakielellä kirjoitettuna. Upea tarina, joka nosti nuoren huutolaistytön elämän esille.

Äiti oli joskus sanonut, että se joka kuolee, muuttuu tähdeksi taivaalle. Tällaisena iltana se oli helppo uskoa, kun katsoi tuota taivaankaaren poikki ulottuvaa tähtien vyötä.

 

Enni Mustonen, Pappilan piika *****

Otava 2026

s. 359 + Sanasto + Lähteet

Kytösavun tarinoita 

1877

Pohjanmaa

 

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu 

 

 

 

Eveliina Talvitie: Matleena

 

"Minkä ihmeen takia kukaan haluaa pukeutua muoviin?"

Eveliina Talvitien Matleena jatkoi trilogian toisessa osassa porilaisen ompelimon tarinaa. Ensimmäisessä kirjassa pääosassa oli Helga, joka erosi, jätti lapsensa maalle isänsä luokse ja muutti unelmiensa perässä  kaupunkiin. Helga jatkoi menestyksellä keskustassa sijaitsevaa ompelimoa. Matleena haki ammattikoulun jälkeen töitä ompelimosta, ja pääsi sinne. Jätetyksi tulemisen railo oli kuitenkin syvä. Matleena kaipasi äitiään ja tämän rakkautta, mutta Helga oli pystyttänyt ympärilleen jäykän suojamuurin. Matleena halusi muutosta ompelimon toimintaan, mutta Helga vastusti.

Kohta Helga tulisi ja tarkistaisi ja purkaisi ja korjaisi.

Mikään Matleenan ulkoisessa olemuksessa ja tekemisessä ei kelvannut Helgalle. Hiljaiset moitteet tulivat kaikesta, kiitosta ei mistään. Nuori Matleena haki hyväksyntää ystävältään ja poikaystävältään. Jazz-festarit ja pohjoismaat, jopa Hollanti tuli kierrettyä, vaikka Helga ei hyväksynyt loman viettoa. Ompelimossa piti tehdä aamusta iltaan töitä kuusi päivää viikossa. Sieltä piti vain irrottautua, vaikka Helga moitti ja vihjaili kaikkea ilkeää.

Toi on kyllä hieno toi mokkahame. Tekaise hei mulle samanlainen.

Matleena piti pintansa äitiään vastaan ja pukeutui oman maun mukaisesti, myös häihinsä. Myöhemmin, jo pienen lapsensa synnyttyä, Matleena teki itselleen mokkahameen, niitä oli näkynyt jo muotilehdissä. Tietysti kaveri halusi samanlaisen.

Kirjan kuvioista voit lukea lähemmin Helgan ja Matleenan äiti-tytär-suhteesta, ja tuliko  siihen läheisempää muutosta, kun Helgasta tuli mummo. Kirjan lopussa Matleenan lapsi oli jo kasvanut teini-ikäiseksi, ja kävi Dingon keikalla.  Tarina toi kiinnostavasti esille Porin historiaa mm. jokakesäiset Jazz-festivaalit. 

Matleena jatkoi Ompelija-trilogiaa, jossa pääosassa oli käsityön ja luovuuden hengissä pitäminen suurten kauppakeskusten ja kauppaketjujen valloittaessa asiakaskunnan. Muoti- ja vaatetusala eli kirjan sivuilla suuria muutosvuosia. Laadukkaiden ompelimovaatteiden tilalle oli nousemassa halpa kertakäyttömuoti, johon kaikilla oli varaa. 

Eveliina Talvitien teos Matleena kertoi muodin ja käsityöalan kiihkeistä muutosvuosista.

 

Eveliina Talvitie, Matleena

Into 2026

s. 221

Ompelija-trilogian 2. osa

1966-1985 

 

Talvitie Eveliina: Helga 

Onnittelut juhlapäivän kunniaksi 💛

 

Olen kasvanut pois

kiltin tytön roolistani

siksi toisinaan

osoitan mieltäni

näyttäen maailmalle kieltäni

Mutta kuule

jos et ole filosofi

anna minun olla

oman elämäni katastrofi

 

Una Reinman 

 

Iloa, eloa ja onnea kaikille valmistuneille 💛💜💚💙💖 

Herman Koch: Vankiloma

 

Se tuntui niin hyvältä ajatukselta. Derek L. oli kirjoittajana selvästi lahjakas, hän kirjoitti runoja ja novelleja. Runoista en ymmärrä tuon taivaallista, mutta hänen novellinsa olivat poikkeuksellisen väkeviä: niissä oli vahva, hyvin omintakeinen ääni.

Hollantilaisen Herman Kochin uusin suomennos oli nimeltään Vankiloma. Kochin teokset yllättävät minut joka kerta, sillä ne kertovat usein ihmisten ikävistä salaisuuksista ja mieliteoista, mutta asiat, mihin ne liittyvät, ovat joka kerta erilaisia. Koch on aiemminkin kirjoittanut päähenkilöksi kirjailijan, teoksessaan Naapuri. Kirjailijoilla on tunnetusti mielikuvitusta loihtia kaikenlaisia juttuja. 

Vankiloma kirjassa oli kirjailija nimeltään Simon Hanson, jolle eräs  vanki, nimeltään Derek L. lähetti vankilasta novellejaan. Kirjan nimi tuli Derek L.:n novellikirjan nimestä. Kirjan kertojina toimivat Simon, hänen vaimonsa Hanna ja Derek. Lisäksi sivuosassa esiintyi Simonin ja Hannan poika Nick. 

Eräänä lauantaina minut kutsuttiin heti aamusta vankilanjohtajan luo. Kirjailija oli lähettänyt hänelle kirjeen ja pyytänyt minulle poistumislupaa, jotta voisin olla paikalla novellikokoelmani julkistamistilaisuudessa.

Simon oli järjestänyt Derekille viikonloppuvapaan vankilasta. Derek istui vankilassa pitkää tuomiota, joten tietysti hän suunnitteli vapaudesta pitempiaikaista järjestelyä. Kirjasta voit lukea tarkemmin, miten viikonloppu sujui, ja palasiko Derek kiltisti takaisin vankilaan. 

Poliiseillakin oli kiinnostusta Derekin vapaudesta, sillä he ajattelivat saada erään pitkään pakoilleen vangin Derekin avulla kiinni. Kaikenlaista salaista kähmintää oli siis luvassa kirjan sivuilla. 

Simonin vaimo oli poliisi, joten poliisilaitos luotti Derekin kirjailija-poliisi-pariskunnan luokse viikonlopun ajaksi. Kirjan sivuilta voit lukea, mitkä olivat Simonin intressit saada Derek luokseen, ja mitkä olivat Hannan intressit saada Derek lähemmäs. Myös pariskunnan nuori poika kiinnostui kyseisestä rikollisesta vähän liikaakin, ettei vain uusi ura urkenevi rikosten maailmassa. Kochilla on taito tarttua kirjoissaan tämän päivän puhutuimpiin ongelmiin.

Herman Koch on sen lisäksi, että hän on kirjailija, niin myöskin kolumnisti ja näyttelijä. Koch on näytellyt radiossa, televisiossa ja elokuvissa, yleensä sivurooleissa. Hän oli myös tv:ssä pitkään (1990-2005) esitetyn satiirisen Jiskefet (Roskapönttö)-sarjan yksi luojista, ja näytteli siinä. Vankiloma on myös kuin tehty satiiriseksi näytelmäksi.

Herman Kochin Vankiloma piti koomisella tavalla, ja mustaa huumoria unohtamatta, kaikenlaista jännitystä yllä...

 

Herman Koch, Vankiloma ****

Suom. Mari Janatuinen

s. 303

Luchtplaats 2024

Hollanti

 

Herman Koch: Pormestari 

Herman Koch: Naapuri

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Illallinen 

Herman Koch: Suomen päivät

Herman Koch: Pääosassa Sophia