Halloween - lukuhaasteen koontipostaus

 

Tänään on aika koota lokakuun ajan kestäneen Halloween-lukuhaasteen kirjat siistiin listaan, paketoida ja sitoa tiukka köysi ympärille. Haaste on Yöpöydän kirjat-blogin Niinan jo viidettä kertaa vetämä lukuhaaste. Haaste on mielestäni erinomaisen virkistävä ja piristävä ja tähän synkistyvään syksyyn sopiva mysteerihaaste. Jännitystä ja yliluonnollisia elementtejä, mystiikkaa ja taikuuksia omiin lukumakuihini sovellettuna taikamatkailuna. Kaikki lokakuussa lukemani kirjat sopivat haasteeseen mukaan. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan bloggaukseni kirjasta. Lukea voit omalla vastuulla! Taikamatka alkaa:

Petronella Grahn: Pomenia - Taikamaailman suuri seikkailu

Tästä kirjasta löydät kaikki yliluonnolliset ainekset taikamatkailua varten. Ai niin, matkaa voit tehdä tulta syöksevän lohikäärmeen selässä! Matka alkaaaaa...

Stina Jackson: Erämaa

Tämän jännityskirjan mukana matkasin pimeään ja talviseen Pohjois-Ruotsiin. Ihmiset olivat oudon ilkeitä ja kyräilivät toisiaan. Jotain todella pahaa tapahtui tämän matkan aikana, joten äkkiä pois, ennen kuin kirves seuraavan kerran heilahtaa...

Lina Bengtsdotter: Beatrice

En päässyt vielä mihinkään Ruotsista, vaan jouduin etsimään muiden mukana kadonnutta pikkuvauvaa. Ihan sekavaa sakkia kaikki tyynni. Jokaisella pää sekaisin poliisia myöten. Onnellinen loppuko? Matka jatkuu...

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Ei hyvää päivää, ette usko mitä tapahtui. Jouduin kuuhun ja marsiin ja avaruuteen tässä kirjassa, enkä ihan tiedä, että miten se tapahtui. Ihan varmasti minut noiduttiin joillakin oudoilla ns. (seko-) loitsuilla! Äkkiä takasin maapallolle!

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

Voi hurja mikä taikatalo tarinan lasten isoisällä oli. Kerronko? Pakkohan minun on edes pikkasen kertoa, että jouduin jo eteisessä taulun sisälle. Upsista sentään. Onneksi pääsin sieltä pois. Huh tuli ihan hiki. Oli kyllä sen verran metkaa matkailua, että pakkohan sinne on päästä toistekin.

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

Tällä kertaa lymyilin englantilaisen kirkon hautausmaalla öiseen aikaan ja siniviittainen nainen vain leijuli siellä täällä oudon eteerisesti. Tuli kiire matkata eteenpäin, kun huomasin, että tuo nainen makasi ojassa, eikä hengittänyt...

B. A. Paris: Suljettujen ovien takana

Nyt sattui Englannin matkan aikana köpelösti, sillä en päässyt eräästä huoneesta mihinkään. Minut oli lukittu sisälle. Kammottava psykopaatti piti minua vankina. Pääsin lopulta pakoon, mutta en halua muistella sitä sen enempää.

Maja Lunde: Viimeiset

Tässä kirjassa oli vauhdikasta liikkua historiasta tulevaisuuteen ja takaisin. Kunnon aikamatkailukirja. Matkaa tein villihevosilla. Kuka muistaa vielä Hanna Ekolan laulun: Vieläkö on villihevosia? Koppotti-koppotti-koppotti! Iiihaa!

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja

Tämän tarinan matkassa jouduin sukelluspuuhiin. Minut valtasi outo huuma. Halusin löytää mystisen vedenalaisen kiven. En ollut ainoa. Kiven löytäjällä olisi mahtava valta hallita vaikka mitä. Sukeltelu veden alla oli todella vaarallista puuhaa, sillä petolliset ruusuhait napsivat sukeltajilta raajoja pois. Selvisin pinnalle ja raajatkin ovat vielä tallella!

Max Seeck: Pahan verkko

Pahan verkko alias rikollisten internet nappasi minut hyppysiinsä kesken taikamatkailun. Päähenkilö jutteli tuosta noin vain kuolleen äitinsä kanssa. Olipahan kammottava seurata. Kirjan rikollinen oli napannut mukaansa bloggareita, joten piti pysytellä inkognito, etten joutunut rikollisen nappaamaksi. 

Meri Luttinen: Myrskynsilmä

Tälle matkalle muinaiseen historiaan sain oman voimaeläimen. Olin saanut haltuuni taikavoimia hallitsevan esineen, jonka halusivat ihan kaikki muutkin. Aika pelottavaa pitää sellaista esinettä hallussa, kun eihän minulla ollut minkäänlaista hajua siitä, että mitä minä sillä tekisin. No annoin esineen eräälle nuorelle parantajalle, jolla oli enemmän taipumuksia taikavoimien käyttöön ja jatkoin taikamatkailua.

Elina Kuorelahti: Museomysteeri

Tupsahdin hauskalle museomatkalle mukaan, jossa etsittiin karkumatkalle lähteneitä kummituksia. Lopulta karkailevat kummitukset komennettiin takaisin sinne mistä lähtivät! 

Sarah J. Maas: Usvatuulen valtakunta

Oi miten kaunista oli Yön valtakunnassa, jota hallitsi kiehtovan komea ylihaltija. Paratiisimainen paikka, mutta tietysti inhottavat ja kateelliset otukset ja oliot pääsivät hiipimään kimppuumme. Minun oli pakko paeta paikalta kiireen vilkkaan, koska eihän minulla ole minkäänlaisia taikavoimia! Vai onko?

Kiitos Niina jälleen kerran jännittävästä lukuhaasteesta!!!! 

 

 

 

Petronella Grahn: Pomenia - Taikamaailman suuri seikkailu

 

Unimestari Unonen seisoi kevään kukkien ja tuoksujen ympäröimänä. Hän oli kääriytynyt violettiin sadetakkiin ja tähysteli taivaalle. Painavat pilvet lipuivat hitaasti lähemmäs niin alhaalla, että puiden latvat raapivat niitä. Pilvet kantoivat mukanaan vettä ja miettivät, minne voisivat kuormansa pudottaa. Unonen heilutti käsiään pilville ja hihkaisi: ”Juhuu! Tänne, tänne! Antaa sataa! Tuhatta ja sataa!”

Ja niin alkoi ropista.

 

Petronella Grahn on koonnut lapsilleen kertomista unisaduista kauniin lastenkirjan Pomenia, Taikamaailman suuri seikkailu. Kirja aloittaa trilogian ja voin sanoa, että tämä ensimmäinen kirja koukutti sen verran mukavasti mukaansa, joten aion lukea seuraavankin kirjan, sillä jouduin taianomaisen Pomenian lumouksen valtaan. Tässä tunnelmallisessa ja ajattomassa satukirjassa on ihastuttavaa taikaa, ystävyyttä, jännitystä ja seikkailuja.

 

Pomenian päähenkilö on Teo. Oikeassa elämässä Teo on ihan tavallinen poika, mutta Pomeniassa hän muuttui takkuturkkiseksi peikoksi. Teo sai Pomeniassa ystäviä noidasta, keijuista, lohikäärmeistä ja muista Pomenian asukkaista. Tietysti siellä asuu myös niitä hankalia ilkeitä asukkaita, jotka aiheuttivat kaikenlaisia ikäviä juttuja. Oli kuitenkin ennustettu, että peikkopoika auttaisi Pomenian asukkaita vastustamaan ilkimyksiä.

 

Käämä raivostui. Hän ei ehtisi ajoissa kotiluolalle, mutta ei hänen tarvinnutkaan. Hänhän oli velho, hän osasi loitsia. Käämä ojentautui pitkäksi ja verrytteli koukistellen sormiaan. Sitten hän kohotti kätensä levälleen kuin kapellimestari, joka aikoi ohjailla koko maailmaa. Kun Käämä loitsi, aika pysähtyi.

 

Pomenia on jaettu 23 kappaleeseen, joten siinä on ajateltu paljon lasten jaksamista kuunnella satuja. Nuorimmille lapsille riittää yksi kappale unisaduksi ja vanhemmille voi lukea useamman. Lisäksi Petronella Grahn on kuvittanut kirjan todella kauniilla kuvituksella erittäin taidokkaasti ja lumoavasti. Uskonpa, että tästä satukirjasta tulee lukuisille lapsille niin rakas kirja, että sitä kuvataan vielä aikuisenakin lapsuuden rakkaimpana kirjana.

 Olipa kerran aina ja ikuisesti...

 

Petronella Grahn, Pomenia – Taikamaailman suuri seikkailu

Kuvitus Petronella Grahn

Kumma 2020

s. 183

 

Pomenia taikamaailman kirjatraileri

Isänpäivälahjaksi kirja 2020

 

Marraskuussa on perinteisesti juhlittu isää. Haluaisin antaa vinkkejä kirjalahjan ostoon, joten olen listannut muutamia kirjoja, jotka olen lukenut tänä vuonna. Kirja-arvion pääset lukemaan klikkaamalla kirjan nimeä.

 

Colson Whiteheadin Pulizer-palkittu Nickelin pojat kertoo mustista nuorukaisista. Kirjan sivuilla seurataan menneisyyden tapahtumia 1960-luvulla ja 1970-luvulla, kun valkoisten rotusorto mustia ja värillisiä kohtaan oli suorastaan törkeää ja kammottavaa. Kirjan päähenkilö oli nuori lukiolainen Elwood, joka joutui sattuman oikusta Nickelin koulukotiin. Koulukodista hän sai hyvän kaverin, Turnerin, jonka kanssa jaettiin hyvät ja huonot päivät.

 

 
Trevor Noahin omaelämäkertakirja Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa kertoi kirjailijan kasvunvuosista apartheid-aikana. Trevor Noah oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan musta, värillinen tai valkoinen. Se riippui siitä, kenen kanssa hän oli tekemisissä. Etelä-Afrikka oli jakaantunut tarkasti ihonvärien ja kielten perusteella. Positiivisen luonteensa avulla Noah oppi luovimaan kaikenlaisten ihmisten parissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa, ja vuonna 2018 Time-lehti valitsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

 

Hollantilaisen Herman Kochin uusin teos Suomen päivät on omaelämäkerrallinen teos. Teoksessa kirjailija avaa lukijoille nuoruudessaan Suomessa maatilalla viettämäänsä aikaa. Kirjailija on vieraillut Suomessa myös tuon ajanjakson jälkeen, mutta siitä voi lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Mukana oli tietysti hänen omia nuoruuden kohelluksia, joskus väritettyinä, joskus karsittuina versioina.

 

Erkki Kokon omaelämäkerrallinen teos, Me, sotalapset, kertoo neljästä veljeksestä, jotka lähetettiin vuonna 1944 Ruotsiin turvaan Neuvostoliiton suurhyökkäykseltä. Heinäkuussa 1944 veljekset matkasivat laivalla, jossa oli 6412 suomalaista sotalasta, Ruotsiin, missä heitä odotti kolme eri perhettä. Kolme rakastavaa perhettä, jotka halusivat antaa turvapaikan näille sotatantereilla kasvaneille pojille.

 

 

 

Lontoolainen kirjailija D. B. John on kirjoittanut jännittävän vakoojatarinan Pohjoisen tähti, joka ampaisi heti lukemieni jännityskirjojen parhaimmistoon. Kirjasta on tulossa jatkokirja, joten jännitystä on tiedossa lisää. Se, mikä teki kirjasta aivan mahtavan, on kirjan tapahtumien sijoittuminen Pohjois-Koreaan. 

 

Yhdysvaltalaiskirjailija Mark Sullivanin historiallinen elämäkertakirja Palavan taivaan alla kertoi italialaisen nuorukaisen Pino Lellan kahdesta vuodesta toisen maailmansodan aikana. Kirjan lopussa on pikainen tarina myöhemmistä vaiheista, mutta pääosa kirjasta keskittyy vuosiin 1943-44. Natsit olivat vallanneet Italian ja Benito Mussolini oli nukkehallitsija, sillä Hitler hallitsi ja taisteli ympäri maapallon ja tarvitsi orjatyövoimaa tehtaiden pyörittämiseen myös Italiassa. Jokainen tietää keitä pidettiin orjatyövoimana, juutalaisia ja vastustajia. Jos ei kyennyt töihin, suunta oli puolalainen keskitysleiri, Auschwitzch.

 

Max Seeckin jännittävä dekkari Pahan verkko jatkaa Uskollisen lukijan tarinaa, jonka pääosassa toimii rikosylikonstaapeli Jessica Niemi. Jessica sai tehtäväkseen löytää kaksi kadonnutta bloggaria. Heti alkuunsa oli havaittavissa, että kadonneiden takaa löytyi rikos, joka loppujen lopuksi levisi useampaan maahan. Seeck osaa ottaa haltuunsa rikosten rakentamisen kirjan tarinassa. Pahan verkko kutoi rikollisen verkkonsa salaperäisesti nettiavaruuteen. Tykkäsin tosi paljon tästä nykyaikaan ja somemaailmaan tiukasti sijoittuvasta dekkarista.

 

Niklas Natt och Dagin historiallisen dekkarisarjan toinen osa on nimeltään 1794 Elävien haudasta. Kirjan nimi jo kertoo, minkälainen aikakausi oli menossa, aika, jolloin ihmiset olivat rutiköyhiä, kouluttamattomia, taikauskoisia, väkivaltaisia. Kirjan alku kertoi nuoresta aatelismiehestä, jolla periaatteessa olisi pitänyt olla asiat hyvin, mutta mikään ei ollut hyvin. Erik Tre Kronor joutui petoksen uhriksi ja sen vuoksi hän oli joutunut hullujen huoneelle. Oli tapahtunut kammottava rikos. 

 

Jouko Heikuran neljäs romaani on nimeltään Lahja äidilleni. Kirjan päähenkilö Tim asui Lontoossa. Hänen äitinsä oli muuttanut lapsuudessaan Britteihin asumaan. Äiti oli sairaalassa hoidettavana, ja ennen kuolemaa, poika halusi lahjoittaa äidille jotakin ainutkertaista, jotakin mitä äiti oli aina toivonut, mutta ei uskonut toiveensa koskaan toteutuvan. 

 

Tommi Kinnusen vaellusromaani Ei kertonut katuvansa on upeasti kerrottu kertomus sodan jälkimainingeista. Kertomus naisista, jotka saksalaissotilaat jättivät jälkeensä, kuka sydän karrella, kuka lapsi alullaan tai rinnallaan, mutta yhteistä heille kaikille oli mieli karrella. He eivät syyllistyneet hirmutekoihin, mutta heidät syyllistettiin siitä, että he rakastivat. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on hyvin kuvauksellinen ja karunkauniisti kerrottu tarina naisista, jotka eivät katuneet.

 

Tällä kertaa tuli aika miehekäs kattaus kirjoja, kun kaikki kirjailijat ovat miehiä. Tarinoista sitten voi löytää kaikenlaista karskimmista sotakuvauksista pehmeämpään äidin ja pojan suhteen kuvaukseen tai naisten vaellukseen Pohjois-Suomessa. Toivottavasti näistä kirjoista löytyy kivoja vinkkejä isänpäivälahjaksi tai itselle luettavaksi.

 

 

 

 

 

 

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

 

Kivikorppi uneksi lentämisestä. Se uneksi kohoavansa lämpimien ilmavirtojen mukana, syöksähtelevänsä pienempien lintujen perään, sujahtavansa saaliinhimoisena metsään. Mutta miellyttävän uneksinnan keskeytti ääni.

”Auta heitä”, ääni sanoi. ”Näytä tietä.”

 

Yllä oleva lainaus aloittaa uskomattoman kivan uuden lasten kirjasarjan, jonka kirjoittajat ovat australialaiset Mikki Lish ja Kelly Ngai. Ensimmäisestä sarjan kirjasta Taikuuden talo on kuvattu elokuva, jonka trailerin laitan bloggauksen alaosaan. Luin kirjaa syyslomalla yhdessä 11-vuotiaan innokkaan lukijan kanssa. Meillä on yhteinen rakkaus taikamaailmaan, jota tässä kirjassa on runsain mitoin. 

 

Kirjan alussa Hedyn ja Spencerin vanhemmat veivät heidät isoisän luokse hänen pölyiseen vanhaan taloonsa pariksi viikoksi juuri ennen joulua. Isoisä oli kärttyisä vanha entinen taikuri, joka kielsi lapsia koskemasta ihan mihinkään talossaan. Sehän tarkoittaa melkein pientä haastetta kaikille lapsille. Miksi muka ei saisi koskea? Jos vaikka vähän koskee ja tutkii?

 

”Ne puhuvat!” Spencer kuiskasi Hedylle.

”Niin”, Hedy sanoi uskomatta korviaan. ”Mutta se on mahdotonta.”

 

Isoisän talo oli täynnä taikaesineitä ja taikuutta. Isoisä oli oikea keräilijä. Hän aloitti keräilyn, kun isoäiti katosi kymmeniä vuosia sitten.  Ensimmäisenä he kohtasivat puhuvan hirvenpään ja karhuntaljan. Oikein hauskoja tyyppejä. Heidät on kuvattu jopa kirjan kansikuvaan.

 

Hänen tuijottaessaan valokuvaa näkymätön sormi kirjoitti pölyyn sanat: ETSI MINUT.

 

Lapset saivat siis mysteeritehtävän. Ensin piti vain tietää, että kenet heidän piti etsiä. Kuka oli kadoksissa ja halusi tulla etsityksi. Oliko se hyvä vai paha tyyppi? Mitä siitä voisi seurata, että he löytäisivät etsimänsä? Kieltämättä lapsia pelotti ja jännitti näkymättömän hahmon pyyntö. Talossa oli vaikka mitä jännää, kun he päättivät aloittaa etsinnän. Myös sellainen hankalampi hahmo, joka järjesti kaikenlaisia esteitä heidän etsintäpuuhiensa lomassa.

 

Taikuuden talo on raikas seikkailukertomus taikuuden maailmasta. Tarinassa on poreileva sekoitus tavallista elämää, yliluonnollisia hahmoja ja taikuuksia.

 

Mikki Lish ja Kelly Ngai, Taikuuden talo *****

suom. Terhi Kuusisto

Aula & Co 2020

s. 266

The House on Hoarder Hill 2020

Kannen kuvitus Maxine Lee 2020

Lastenkirja

 

Taikuuden talo -kirjan traileri.

Jokken rauhan haaste - koontipostaus

 

Jokken kirjablogin rauhan haaste päättyy tänään 24.10.2020. Haasteeseen tuli lukea Toiseen maailmansotaan liittyvää kirjallisuutta. Suurin osa tietää, että Toisen maailmansodan aikana saksalaiset kuljettivat juutalaisia keskitysleireille ja tappoivat heidät siellä nälkään, tauteihin, kidutukseen. He kaasuttivat juutalaisia ja sotavankeja hengiltä ja lopulta polttivat heidät. Mitä uskomattominta on, että jotkut tahot kieltävät keskitysleirien olemassaolot. Niitä oli jopa Suomessa. 

Lapin keskitysleireistä on Petra Rautiainen kirjoittanut erittäin hyvän esikoiskirjan Tuhkaan piirretty maa.

 Luin pari kirjaa, jotka kertoivat Auschwitzistä. Nuo todellisuuteen pohjautuvat tietokirjat ovat aivan hirvittävää luettavaa. Jotkut selvisivät keskitysleireiltä hengissä. Niin myös kolme äitiä, jotka synnyttivät lapsensa siellä, vaikka yleensä raskaana olevat naiset kaasutettiin heti hengiltä. Nämä kolme naista valehtelivat raskaudesta. Lue  lähemmin aiheesta Wendy Holdenin Äidiksi keskitysleirillä tietoteoksesta.

Sota vaikutti monella eri tavalla ihmisten elämään. Läheisiä kuoli ja haavoittui, menetettiin maat viholliselle, oli nälkä ja piti juosta pommituksia pakoon, joissa tuhoutuivat kodit, koulut, kylät ja kaupungit. Miljoonat ihmiset maapallolla joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon. Ruotsi tarjosi sodan aikana mahdollisuuden suomalaisille lapsille lähteä evakkoon puolueettomaan Ruotsiin. Luin kirjan aiheesta, jossa monilapsisesta perheestä lähetettiin neljä veljestä Ruotsiin. Erkki Kokon kirja on nimeltään Me sotalapset.

Luin Jokken rauhan haasteeseen 23 kirjaa. Aika monessa kirjassa sivuttiin aihetta jonkun verran, mutta moni lukemani kirja liittyyi kokonaan Toiseen maailman sotaan. Toivon, että maapallolle tulisi pysyvä rauha, mutta tälläkin hetkellä soditaan kiihtyvällä tahdilla monessa maassa. Tänä vuonna tuli Toisen maailmansodan loppumisesta 75 vuotta. Samana vuonna perustettiin 24.10.1945 Yhdistyneet kansakunnat eli YK.

Alla lista lukemistani kirjoista. Klikkaamalla kirjojen nimiä pääset lukemaan arvioni kirjasta.

Baylac Marie-Héléne: Agatha Christie - Arvoituksellinen elämä
Farreras Rafel Nadal: Palmisanon kirous
Folman Ari ja David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja
Fried Hédi: Bodrin tarina
Grebe Camilla: Varjokuvat

Grossman David: Kun Nina sai tietää
Griffiths Elly: Aavekentät
Heikkinen Susan: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43
Holden Wendy: Äidiksi keskitysleirillä - Kolme selviytymistarinaa 
Kinnunen Tommi: Ei kertonut katuvansa
Kokko Erkki: Me, sotalapset - Neljän veljeksen tarina 
Köngäs Heidi: Mirjami 

Lunde Maja: Viimeiset
Morris Heather: Cilkan tarina
Oksanen Sofi: Stalinin lehmät
Owens Delia: Suon villi laulu
Paadar-Leivo Rauna: Vieras talvi
Posner Patricia: Auschwitzin apteekkari - Victor Capesius, Mengelen proviisori  
Rautiainen Petra: Tuhkaan piirretty maa
Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu 
Soudakova Anna: Mitä männyt näkevät
Sullivan Mark: Palavan taivaan alla
Tokarczuk Olga: Päivän talo, yön talo
 

Kiitos Jokke lukuhaasteesta.

Stina Jackson: Erämaa

 

Pahinta oli hämärän aika, kun huomasi, että taas oli yksi päivä kulunut hukkaan. Samanlainen päivä kuin kaikki muutkin. Hän seisoi kassan takana ja yritti olla piittaamatta pimeydestä, joka levisi myymälän ikkunan taakse.

 

Ruotsalaisen Stina Jacksonin toinen dekkari Erämaa sijoittuu ensimmäisen dekkarin Hopeatien tapaan Pohjois-Ruotsiin. Stina Jackson kuvaa koukuttavasti luontoa, kituvia pikkukyliä ja niiden epäluuloisia asukkaita. Vanhat kaunat ja väärinymmärrykset leimaavat kirjan henkilöhahmojen tekoja. Keski-ikäinen Liv oli asunut koko ikänsä Ödesmarkissa isänsä ja poikansa kanssa. Pahansisuinen isä oli riidoissa koko kylän ihmisten kanssa. Pahinta oli tietysti Livillä ja hänen pojallaan, jotka joutuivat kestämään isän ilkeilyä koko ajan. Sitten isä katosi.

 

Poika oli syntyä putkahtanut kuin tyhjästä eikä isästä ollut saatu selvyyttä edes vuosien juoruilun jälkeen. Ikävä tilanne, joka antoi vieläkin aihetta puheisiin. Yhdestä asiasta kylillä oltiin kuitenkin samaa mieltä: Liv Björnlundista ei koskaan tulisi kunnon ihmistä.

 

Juoruilu ja takanapäin puhuminen on ikävää. Liv oli tottunut kulkemaan omia polkuja, eikä luottanut kehenkään. Isäkään ei seurustellut kylän asukkaiden kanssa ja luotti vielä vähemmän ulkopuolisiin, joita puhutteli milloin susiksi, milloin muilla nimityksillä. Pojallakaan ei ollut kavereita. Kyläläiset olivat kateellisia, sillä tiedettiin, että Livin isä oli rikas ja että isä ei luottanut pankkeihin. Rahojen oli pakko olla talonröttelössä, missä he asuivat. Kaikenlaiset äkkirikastumisesta haaveilevat pikkunilkit alkoivat piirittää heidän kotiaan. Jotakin tapahtui, ja isä pysyi kadoksissa.

 

Pian Liv oli jälleen hakkuupölkyn luona. Kevätaurinko häikäisi niin, että hänen oli suljettava silmänsä kohottaessaan kirvestä ja kun kirves putosi, se halkaisi isän pään.

 

Stina Jacksonin dekkarit muistuttavat toisiaan siinä mielessä, että ne sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin ja kummassakin ruoditaan isä-tytär-suhdetta. Voin spoilata sen verran, että Erämaan isä-tytär-suhde on erittäin kieroutunut. Kylmänväreet kulkivat ihoa pitkin tarinan matkassa. Halusin tietää mitä isälle oli tapahtunut ja halusin tietää Livin menneisyydestä ja siitä miksi hän oli jäänyt kotikylälle kammottavan isänsä lähelle. Halusin tietää, mutta samalla en halunnut tietää.

 

Hopeatie oli ilmestymisvuonnaan Ruotsin paras romaani ja sai arvostetun Lasiavain-palkinnon. Erämaa on myös ehdolla Årets bok 2020-palkinnon saajaksi. Erämaa on tiheätunnelmainen jännityskirja, jossa ruoditaan perheen sisäisiä tulehtuneita suhteita ja kyläyhteisön myrkyllisiä ajatuksia päähenkilön perheestä. Olisiko kaikki ollut estettävissä? Uskon, että koukutut Erämaahan.

 

Stina Jackson, Erämaa *****

suom. Jaana Nikula

Otava 2020

s. 334

Psykologinen trilleri

 

Stina Jackson: Hopeatie

Lina Bengtsdotter: Beatrice

 

Mutta siinä he taas olivat, äiti, isä, lapset, ja Charlie tunsi yhtäkkiä surua siitä, että elämä, tai mikä se nyt olikaan, oli pilannut hänet niin, ettei hän koskaan voisi tuntea tuollaista toisen ihmisen tuomaa onnea tai turvaa. Ei ollut väliä, vaikka se olisi kuviteltua tai valheellista tai loppuisi joskus. Hän oli halunnut uskoa siihen, ainakin hetken.

 

Ruotsalaisen Lina Bengtsdotterin Beatrice on Charlie Lager-dekkarisarjan kolmas kirja. Charlie on lapsuudessa pahasti traumatisoitunut rikostutkija, ja tässäkin dekkarissa hän joutuu tutkimaan rikosta, jonka takaa löytyy pahoja traumoja. Kyseessä oli pienen vauvan katoamistapaus.

 

Kyseessä oli hyvin menestynyt aviopari. Mies tuli rikkaasta suvusta, vaimon taustalta löytyi kaikenlaista, jonka hän oli aktiivisesti pyyhkinyt mielestään. Tosin kumman vanhemman taustalta löytyi pahempaa, kumpi oli vauvan katoamisen takana, siinäpä Charlielle ja hänen työkavereilleen tuli pohdittavaa. Taustalta löytyi lopulta kaikenlaista, mistä vanhemmat eivät halunneet puhua.

 

Olen idiootti, ajatteli Charlie herätessään vessansa lattialta seuraavana päivänä. Mitä oli tapahtunut? Hän yritti koota muistikuviaan edelliseltä illalta, naisista kadulla, kellarin baarista, kaupungin halvimmasta oluesta ja sitten… ei mitään, tyhjää vain.

 

Lina Bengtsdotterin dekkarisarja on tähän asti kertonut naisista, joiden lapsuudesta ja nuoruudesta on löytynyt erittäin traumaattisia tapahtumia. Heidän perheissään on ollut päihde- ja väkivaltaongelmia, rikoksia, hyväksikäyttöä, kiusaamista, mielenterveysongelmia, todella ikäviä kohtaloita. Kirjat ovat hyvin yhteiskuntakriittisiä siinä suhteessa, että lapset ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi. Beatricessa kerrotaan mm. huostaanotoista, sijaisperheistä ja nuorisokodista. Lupaus hoidosta ja terapiasta on yleensä unohdettu neljän seinän sisälle ja hoitajat ovat olleet yleensä vartijoiden asemassa.

 

Myös Charliella oli kokemuksia huostaanotoista ja sijaisperheestä. Charlien pelastus oli se, että hän luki jo lapsuudessa paljon kirjoja ja oli hyvä koulussa. Mutta hän on selvästi perinyt päihderiippuvaisuuden äidiltään, jonka kanssa hän eli lapsuuden.

 

Lina Bengtsdotterin Beatrice syventyi tiukasti kirjan henkilöhahmojen menneisyyteen. Beatricen sanoma voisi olla, että se mistä lapsi joutuu kärsimään tänään, näkyy koko hänen loppuelämänsä ajan ylitsepääsemättöminä ongelmina. Annan vahvan lukusuosituksen tälle psykologiselle dekkarisarjalle.

 

Lina Bengtsdotter, Beatrice

suom. Elina Lustig

s. 320

Dekkari

 

Lina Bengtsdotter: Annabelle

Lina Bengtsdotter: Francesca

Elina Kuorelahti: Museomysteeri

 

Koponen, Metso ja Salvio ovat parhaita kavereita. He istuvat loma-aamuna pyjamat päällä pihalla. Aikuiset ovat lähteneet töihin, ja Koposen Aane-mummo on tulossa lastenvahdiksi.

 

Elina Kuorelahden riemukkaassa ja värikylläisessä lastenkirjassa Museomysteeri on vauhdikas kansikuva ja se kertoo paljon siitä, että myös kirjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, kun Aane-mummo ja kaverukset lähtevät ratkomaan kummallisia tapahtumia. Kaikkihan alkoi siitä, että he päättivät vierailla Helsingin observatoriossa. Kirjassa kerrotaan, mikä se on, miten vanha se on ja miksi se on juuri Helsingissä.

 

- Argelander on entinen professori ja nykyinen kummitus. Aloitan juuri kierroksen, tervetuloa mukaan, opas vastaa.

 

Museomysteerissä kohdataan siis kummituksia museomatkan varrella. Kirjassa vieraillaan myös Helsingin vanhimmassa talossa, jossa oli Lasten kaupunki. Metso, Koponen ja Salvio löysivät lattialta kylmää pölyä ja kissankarvoja. Voisikohan se olla kadonnut kummitus?

 

Museossa parveilee ritareita, maahisia, Star Wars-hahmoja ja kaikenlaista mielikuvitusväkeä. Siellä on käynnissä roolipelitapahtuma, jossa tutustutaan vanhoihin roolipeleihin kuten Kuninkaiden aika, Rajakatse ja Tähti. Lohikäärmepuuta näköjään pelattiin soittamalla lankapuhelimella radiolähetykseen!

 

Aane-mummo ja kaverukset ajelivat kadonneiden kummitusten perässä Tampereen Vapriikkiin. Ja uskonpa, että heillä oli siellä aika hauskaa. Nunnu Halmetoja on kuvittanut kirjan tapahtumat värikkäästi ja hauskasti. Kirjassa on myös lyhyitä tieto-osuuksia, joten Museomysteeri on sekoitus faktaa ja fiktiota, totta ja tarua. Museomysteeri on jatkoa Museoseikkailulle. Mikäpä sen hauskempaa kuin seikkailla museoissa haamujen hönkäillessä nurkkapielissä ja ovien takana. Pöö!

 

Elina Kuorelahti, Museomysteeri

kuvitus Nunnu Halmetoja

Nemo 2020

s. 36

Lastenkirja

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

 

Juuri nyt häntä ei pelota. Hän on vain huolissaan kissasta. Hän kävelee kirkkoon vievää polkua kissan perään huudellen. Kuura ratisee jalkojen alla. Sitten hän näkee jotain. Muurin kauimmaisessa päässä kylpee valkeana kuunvalossa hautakivi, ja sen vieressä seisoo nainen valkoisessa kaavussa ja liehuvassa sinisessä viitassa.

 

Elly Griffithsin dekkarisarjasta, jonka päähenkilö on arkeologi Ruth Galloway, on tullut todella suosittu. Sarja on koukuttanut myös minut. Ruth on vaan niin sympaattinen, aito ja tavallinen, että häneen on helppo samaistua, ainakin hänen ajatusmaailmaansa. Ruth asuu 5v. tyttärensä Katen ja kissansa kanssa Norfolkissa marskimaalla. Siniviittainen nainen on sarjan kahdeksas dekkari. Oli laskiaisen aika ja Walsinghamista oli löydetty naisen ruumis. Rikoskomisario Harry Nelson kutsuttiin paikalle.

 

”En tarvitse miestä”, hän sanoo lopulta. ”Minulla on tytär ja kissa.”

Toteamus saa osakseen yleisen hyväksynnän. Käy ilmi, että naispuoliset papit voivat rakastaa jotain vielä enemmän kuin coctaileja – nimittäin kissoja.

 

Ylläolevasta lainauksesta käy ilmi, että Griffithsillä on huumori hallussa ja hän viljelee sitä sopivissa kohteissa. Kirjan yhtenä teemana on naispappeus ja heihin kohdistuva viha. Teema on yleismaailmallinen ja Suomenkin naispapit ovat saaneet kokea kaikenlaista ennen ja jälkeen pappisvihkimysten. Siniviittainen nainen dekkarissa eräs Ruthin tuntema entinen opiskelukaveri oli nykyisin pappi ja pyysi Ruthilta apua, sillä hän oli saanut useamman pahaenteisen kirjeen samalta kirjoittajalta. Ruth oli tullut tutuksi yhteistyöstään poliisin kanssa rikosten ratkaisijana.

 

”Mutta eihän täällä ole mitään!” Sydney viittoo epämääräisesti ikkunan suuntaan. Siitä näkyy pimeyttä, ei katuvaloja eikä merkkejä ihmisasutuksesta. Mutta Ruth tietää, että siellä on marskimaa, petollinen maaperä maan ja meren välissä. Ja on siellä muutakin: Vedenhenkiä (Cathbadin mukaan), arkeologisia aarteita (Ruthin varman tiedon mukaan) ja loputtomia menneisyyden kerrostumia arvaamattomiksi turvekerroksiksi tiivistyneinä.

 

Yllä oleva lainaus kertoo paljon siitä seudusta, missä Ruth asuu. Henkimaailman olioihin Ruth ei kovin hevillä usko ja hän on ateisti. Siitä lähemmin voit lukea kirjan sivuilta. Ruthin tytär, joka syntyi hänen ja Nelsonin yhteisen yön seurauksena, on kuitenkin kastettu sekä kummisetänsä (druidi) että katolisen kirkon (Nelsonin toivomus) oppien mukaan.

 

Tällä kertaa tarinan juoni oli aika sekava sillisalaatti ja mahdollisia murhaajaehdokkaitakin oli useampi. Tämä sillisalaatti sai Nelsonin ihan pyörälle päästään ja tutkimus junnasi paikoillaan, lisäksi kotiasiat painoivat raskaasti ajatuksia. Nelson viihtyi myös Ruthin seurassa. Ärsyttävä Nelson sai tällä kertaa rauhallisen Ruthin kiukustumaan, mutta kyllä se sopukin lopulta löytyi. Osaa se lirkutella, ukkomies.

Elly Griffithsin dekkarissa Siniviittainen nainen kuljettiin pyhiinvaelluspoluilla kirkkohistorian havistessa ympärillä synkkää menneisyyttä.

 

Elly Griffiths, Siniviittainen nainen

suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2020

s. 360

The Woman in Blue 2016

Dekkari

Ruth Galloway-sarja 8.

 

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Elly Griffiths: Januksen kivi

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

Elly Griffiths: Käärmeenkirous

Elly Griffiths: Korppikuningas

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Elly Griffiths: Aavekentät

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 

Täyttäessäni näitä muistikirjoja sinua varten minulla oli tapana ajatella, että sanat voisivat tuoda sinut luokseni. Että niiden kautta näkisit saman kuin minä: Maan sinisen hehkun ja avaruuden sille piirtämät tarkat rajat, pöydän, jonka ääressä istun, kupin ympärille kiertyneen käteni. Etäisyydet, joita opimme ylittämään yhdessä.

Mutta näkisitkö sittenkään, Sol?

 

Emmi Itärannan kolmas teos Kuunpäivän kirjeet on uskomattoman kauniisti kirjoitettu kertomus tulevaisuudesta. Kuunpäivän kirjeissä eletään aikaa, kun maapallo voi huonosti ja osa ihmisistä on siirtynyt asumaan avaruuteen. Vuosi oli 2168. Kirjan päähenkilö oli Lumi, joka toimi parantajana. Hän oli saanut luvan asua ja tehdä töitä avaruudessa, eikä hän halunnut palata takaisin maahan. Toimiessaan parantajana hän tutustui puolisoonsa, joka oli arvostettu kasvitieteilijä. Kasvitieteilijöitä tarvittiin tuottamaan ihmisille ruokaa avaruudessa.

 

Maa herää ja kivet puhuvat, ja pimeä väistyy vetten päältä.

 

Sol oli kiireinen työssään, hänellä oli runsaasti työhön liittyviä matkoja. He yrittivät sopia tapaamisia, mutta sitten Sol katosi. Ja hän vei jotakin mennessään. Poliisit yrittivät selvittää tapahtunutta, joten Lumia kuulusteltiin, mutta hän ei tiennyt mitään. Sol oli pitänyt Lumin pimennossa. Lumilla oli kuitenkin keinonsa selvittää asioita. Mihin ihmeeseen Sol oli sekaantunut?

 

Arvelen sinun tietävän, mistä näissä kaikissa sanoissa on kyse, Sol. Ne ovat villaa, jota kehrään ympärilleni ja silmieni peitteeksi, jotta saisin häivytettyä huolen hetkeksi näkyvistä. Sillä minä olen huolissani. Lähetit minulle viestin, joka väitti yhtä asiaa, ja jätit peiliin toisen, melkein jo haipuneen, kun lopulta aloin etsiä sitä. En ehkä olisi osannut etsiä sitä lainkaan. Miksi, Sol?

 

Kuunpäivän kirjeet teoksessa matkataan avaruudessa ja Lumi kirjoittaa muistikirjoihin tapahtumia. Näiden kirjojen avulla hän pystyi selvittämään paljon Solin elämästä ja omasta elämästä. Mikä johti mihinkin? Lisäksi Lumilla oli parantajan kykynsä, jonka avulla hän pystyi kulkemaan omia polkuja pitkin, käyttäen apuna henkimaailmaa ja syvällisiä sielun maisemia.

Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet avaa kirjan sivuilla avaruuden uskomattomat maisemat ja tapahtumat lukijan nähtäville ja ihmeteltäviksi.

 

Jokainen ovi on meille avoinna, ja kaikki rajat ovat yhtä kuvitteellisia kuin polut, joita piirrämme tähtiin.

 

Emmi Itäranta, Kuunpäivän kirjeet *****

Teos 2020

s. 382

Dystopia

Tulevaisuus

 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Max Seeck: Pahan verkko

 

Jessica haukkoo henkeään ja vääntäytyy vaivalloisesti pystyyn. Oikean käden rystyset vuotavat verta. Miestä ei näy. Jessica saattaa silti kuulla kuinka oksat katkeilevat kauempana tiheässä metsässä. Hän ei laske kättään vaan pitää sumutinta valmiina uutta hyökkäystä varten. Hän odottaa ja kuuntelee metsästä kantautuvia ääniä. Mutta mies ei palaa.

 

Max Seeckin jännittävä dekkari Pahan verkko jatkaa Uskollisen lukijan tarinaa, jonka pääosassa toimii rikosylikonstaapeli Jessica Niemi. Jessica sai tehtäväkseen löytää kaksi kadonnutta bloggaria. Heti alkuunsa oli havaittavissa, että kadonneiden takaa löytyy rikos, joka loppujen lopuksi levisi useampaan maahan. Seeck osaa ottaa haltuunsa rikosten rakentamisen kirjan tarinassa. Tästäkin tarinasta voi löytää kaiken näköistä poliisilta pimitettävää. Se kuuluisa ”joku” kaiken takana on tällä kertaa aika yllättävä kirjan hahmo. Seeck marssitti kirjan sivuilla esille mahdollisia ja mahdottomia tyyppejä, joista olin varma, kuka kaiken takana oli, mutta sain yllättyä yhtä paljon kuin Jessica. Hyvä yllätys!

 

On meren pohjassa syvä hauta,

ei siellä kukaan prinsessaa auta.

Prinsessa nukkuu ikuista unta,

kohta yllään jää ja lunta.

 

Jessican työkavereina toimivat kiitettävästi edellisestä dekkarista tutuiksi tulleet Jusuf ja Rasmus. Lisäksi he saivat pari ulkopuolista poliisia ryhmäänsä ja erittäin ikävän ryhmänjohtajan, joka halusi Jessican pois ryhmästä hinnalla millä hyvänsä. Jokainen voi kuvitella, että tällaisessa tiimissä on vaikea tehdä yhteistyötä, sillä yhteistyö vaatii aika paljon jokaiselta. Ryhmänjohtaja kaivoi Jessican taustoja, ja hoplaa sieltähän löytyi kaikenlaista kätevää tietoa selkäänpuukottajalle. Tästäkin huolimatta Jessica, Jusuf ja Rasmus saivat hyvää tulosta aikaiseksi, kunnes…

 

Kysymys kuuluu kuka tilasi taikurin ja miksi.

Mikä hemmetin taikuri, äiti? Mistä sinä oikein puhut?

Taikuri on se joka saa sinut katsomaan muualle silloin kun pitäisi katsoa häntä itseään. Hänen käsiään ja sormiaan, sitä mitä ne korteille tekevät.

 

Jessican menneisyys vaikuttaa paljon siihen, miten hän käyttäytyy. Hän keskustelee äitinsä kanssa. Eipä siinä sen kummempaa, mutta äiti on kuollut. Se, että keskustelee kuolleen kanssa voisi olla myös skitsofreniaa, mutta se voi olla myös lahja tai kyky. Jessica on todella mielenkiintoinen rikosylikonstaapeli. Tosin hänen miesmakunsa on surkea. Pahan verkossa avataan myös hänen menneisyyttään, joten kirjan voi lukea, vaikka ei olisi lukenut Uskollista ystävää. Pahan verkon teemoihin liittyy japanilaiset, manga, bloggarit ja internettiin verkottunut rikollisuus. Pahan verkko kutoi rikollisen verkkonsa salaperäisesti nettiavaruuteen. Tykkäsin tosi paljon tästä nykyaikaan ja somemaailmaan tiukasti sijoittuvasta dekkarista.

 

Max Seeck, Pahan verkko *****

Tammi 2020

s. 447

 

Max Seeck: Uskollinen lukija

Meri Luttinen: Myrskynsilmä

 

Tietiä piirtäisi maahan kymmenen sisäkkäistä kehää, ja punamultaiset viivat loistaisivat maassa. Tänä iltana kaikki kuusitoistavuotiaat tytöt kokoontuisivat sinne, he kolme ja lisäksi tyttöjä naapurikylistä.

 

Kehät kertoisivat tytöille mikä heistä tulisi Meri Luttisen hienossa fantasiakirjassa Myrskynsilmä. Kehä kertoi kirjan päähenkilölle Kainulle, että hänestä tulee tietäjä. Tieto Kainun kohtalosta otettiin perheen sisällä ja kotikylässä ristiriitaisin tuntein vastaan. Oli epäluuloa, jopa suorastaan valheita ja panettelua. Viimeistään oman voimaeläimen Viiman tultua Kainun rinnalle, riidat ja levottomuudet pakottivat hänet matkalle, pois kotikylästä, muuta vaihtoehtoa ei ollut.

 

Hohkalinna tuli vähä vähältä esiin viimeisen kumpareen takaa. Rinne vietti alas joelle, jonka hoikassa varressa kaupunki kasvoi kuin pahka.

 

Kainu suunnisti Viiman kanssa kaupunkiin nimeltään Hohkalinna. Sitä hallitsi linnanherra nimeltään Vallittu. Pian Kainu huomasi, että kaupungin elämä oli kaikkea muuta kuin leppoisaa. Vallittu kahmi veroja yltyvällä kiireellä ja kaupunkilaiset näkivät nälkää. Lisäksi linnanherra halusi Kainulta erään esineen. Tuolla esineellä oli mahtavia voimia, mutta niitä voimia kehittyi myös Kainulle koko ajan. Lisää kykyjä hän sai uudelta ystävältään Otavalta. Pian tuli aika jatkaa matkaa, sillä linnanherran asemiehet jahtasivat Kainua ja hänen läheisiään.

 

Kainu kertasi tietiän sanoja mielessään. Haljennut kivi ja kelopuu – mutkasta polku kaareutuu. Lähteen vedestä vastauksen saa, totuus kohtaa tien kulkijaa.

 

Seuraava kaupunki oli Sarajala, jossa kaikki oli hyvin. Hyvä hallitsija ja ihmiset saivat ruokaa ja elivät onnellisina. Kainu luuli jäävänsä Sarajalaan lopullisesti, mutta hän ymmärsi jotain, mikä muutti hänen mielensä. Hohkalinnan asukkaat tarvitsivat hänen apuaan.

 

Meri Luttisen esikoisromaanissa seikkaillaan muinaissuomalaisissa maisemissa ja fantasiamaailmassa. Kirjan päähenkilön 16-vuotiaan Kainun elämä mullistui, kun hänen tuleva kohtalo oli tietiän tehtävät palvella, auttaa ja hoitaa muita ihmisiä. Kainu uskoi elämänsä olevan yksinäistä, mutta matkallaan hän kohtasi ihmisiä, joihin uskalsi vihdoinkin luottaa. Seikkailussa mukana oli myös Viima, hänen voimaeläimensä. Kainu kantoi mukanaan esinettä, jota tarvittiin julmuuksien levitessä eri maanosiin. Esinettä himoittiin ja Kainu joutui pakenemaan henkensä edestä. Lue miten Kainu selviytyi matkastaan. Jännitystä, mytologiaa, fantasiaa, outoja olentoja, voimaeläimiä. Uskon, että viihdyt kirjan seikkailussa mukana.

 

Meri Luttinen, Myrskynsilmä

Wsoy 2020

s. 397

Fantasia

Nuortenkirja