tiistai 22. lokakuuta 2019

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Kuiskaajien kilta



Hän oli ensimmäinen uudelleensyntynyt tietäjähenki. Mutta pian se olisi ohitse. Hänen pitäisi jakaa tämä ilo, tämä vallantunne muiden tietäjänaisten henkien kanssa.
Kun aika koittaa, Minerva mietti, ja yksitoista tietäjänaista saa omat kuiskaajien kehonsa, tulee minun olla vahva ja opastaa heitä tukahduttamaan niiden entisten omistajien mielet. Kuiskaajien ajatuksista ei saa jäädä jäljelle pihaustakaan. Minun tehtäväni on hallita maailmaa unien tällä ja tuolla puolen.

Kimmo Ohtosen huippujännittävä Ikimaa seikkailu on saanut uuden fantasiakirjan Kuiskaajien kilta. Kirjassa karannut kolmikko kuiskaajia, Jätti, Oliver ja Kalla, pakenivat Aarniolan julmaa hallitsijaa kuningas Viktoria, sillä kuningas oli määrännyt, että kenelläkään ei saanut olla voimaeläintä ja kuiskaaminen oli kielletty. Asukkaat olivat jakaantuneet eri heimoihin mm. kotkasukuun, kontiosukuun ja hukkasukuun. 11v. Oliver kuului kontiosukuun ja Kalla hukkasukuun. Heillä oli vielä kuiskaajien taidot tallella ts. he pystyivät juttelemaan ajatuksen voimalla eläinten kanssa.

Oliver halusi kirjassa myös selvittää minne hänen äitinsä oli kadonnut. Hän kuuli äitinsä äänen ja lukijalle selvisi missä hänen äitinsä oli, mutta Oliver pysyi vielä pimennossa. Kolmikkoa seurasi Kuningas Viktorin vartijoiden lisäksi kotkat ja metsän peikot päällikkönsä käskyttäminä. Yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä ja tiedossa on taistelukohtauksia.

Kimmo Ohtonen on Ikimaan kirjoissaan parhaimmillaan, kun hän kuvailee eläinten ja ihmisten välistä ystävyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta. Yliluonnollisuus ja ylimaallisuus ovat tämän tarinan vahvoja valtteja, sillä yliluonnollisesta on tullut luonnollista ja ylimaallisesta maallista. Lapset, nuoret ja eläimet nousevat kirjassa vastustamaan hallitsijan tyhmiä päätöksiä, jotka rajoittavat ihmisten ja eläinten välistä yhteiseloa ja rauhaa.

Kirjassa on myös vahva tietäjähenki Minerva, joka haluaa hallitsijaksi hinnalla millä hyvänsä. Miten Minervan suunnitelmille käy tässä tarinassa kannattaa ottaa selvää? Saadakseen valtaa, hän tarvitsee Oliverilta ja Kallalta kipeästi jotakin, mutta mitä? Odottaako varhaisnuoria Minervan kalterit vai Viktorin kalterit? Kimmo Ohtosen päähenkilöt ovat huippunokkelia ja kokeneita luontokulkijoita, mutta riittääkö se, jotta he pärjäävät kirjan villeissä kuvioissa? Jännittäviä lukuhetkiä varhaisnuorille.

Ruoska puristi häntä yhä tiukemmin, mutta Kalla ei antanut periksi, vaan rimpuili vastaan kaikilla voimillaan. Hän jännitti vatsalihaksensa ja riuhtaisi itsensä kyljelleen. Ruoskan ote lipesi hetkeksi, ja Kalla tunsi maan jalkojensa alla.

Kimmo Ohtonen, Ikimaa – Kuiskaajien kilta
Otava 2019
s. 346
Varhaisnuoret

maanantai 21. lokakuuta 2019

Katriina Leino: Noitasiskot


Alkukesän aamuaurinko oli paahtanut peltikaton hellan keittolevyksi. Sydän tykytti jännityksestä ja valvotusta yöstä. Tänään oli se päivä, jolloin kerrottaisiin näyttelijäkurssille valittujen nimet. Tulosten julistamiseen oli vielä hetki aikaa, mutta jokainen minuutti tuntui matelevan tuskallisen hitaasti.

Katariina Leinon nuortenkirja Noitasiskot uppoutuu kiehtovasti teatterimaailmaan. Kirjailija on ammentanut lisäväriä tarinaansa noidista ja yliluonnollisista asioista. Kirjan päähenkilö Janica näkee väreinä ihmisten aurat. Hän näkee myös, miten aurojen värit muuttuvat tunnetilojen mukaan. Kiehtova ominaisuus. Olisi kiva nähdä ihmisistä mille värille heidän auransa näyttää. Maailma olisi paljon värikkäämpi paikka elää, varsinkin sitten, kun lehdet ovat tippuneet maahan ja kaikkialla näyttää kuolleelta, kun ihmiset kulkisivat väriläiskinä marraskuun hämärässä.

Kirjailija on kirjoittanut yli 30 näytelmää, musikaalia ja dramatisointia, joten teatterimaailma on hänelle tuttua. Janica on kirjoittanut keväällä ylioppilaaksi ja pyrkinyt teatterikouluun ja lisäksi päässyt tiukkojen pääsykokeiden jälkeen haluamaansa opinahjoon. Janica tutustuu koulussa läheisesti herkkään, mutta erittäin lahjakkaaseen Miljaan, ja heistä tulee sydänystävät. Milja valitaan itseoikeutetusti syksyn parhaimmaksi oppilaaksi.

Sitten tulee se aika, kun koulussa valitaan kevätnäytelmän roolit. Kumpikin tytöistä haluaa päärooliin, mutta miten roolinjaossa käy, se sinun pitää lukea kirjasta. Kumpikaan tytöistä ei selviä kolhuitta nuoruuden ja menneisyyden aallokoissa, jotka helposti hukuttavat alleen sen, joka sitä haluaa. Nuoruus ei ole missään nimessä helppoa aikaa. Katariina Leino kuvaa nuoruutta taianomaisesti luomallaan yliluonnollisella ilmapiirillä, jossa taistelevat hyvät ja pahat tunteet.

Peili oli kuin veden pinta, jonka takaa heijastui kokematon neito, paljaampi kuin hän. Neidon poskipäät hehkuivat, ja vihreät silmät olivat suuret kuin saaliiksi jääneellä kauriilla. Hän oli joutunut tulikokeeseen ja oli aivan yksin.

Katariina Leino, Noitasiskot
Aviador 2019
s. 198
Nuortenkirja

lauantai 19. lokakuuta 2019

Eppu Nuotio ja Marjo Nygård: Maailman viimeiset noidat



Viimeiset vuosisadat von Kraussit ovat yrittäneet elää niin tavallista elämää kuin vain voivat. He taikovat kyllä, mutta vain keveitä, harmittomia, lempeitä taikoja, joiden tarkoituksena ei ole säikäyttää ketään. Vain Sabine Kraussille ja hänen jälkeläisilleen tavallinen elämä oli kauhistus.

Lokakuu on taikakuu, taikuuksien kuu, noitien kuu ja kaikenlaisten yliluonnollisten juttujen kuu. Eppu Nuotion Maailman viimeiset noidat satukirjassa päästään kurkistamaan noitien mielikuvitukselliseen elämään. Marjo Nygård on kuvittanut kirjan hurmaavilla noitakuvilla, joita olisin toivonut olevan jokaisella sivulla.

Hilde avaa kaappikellon, ja siinä Velma seisoo, harmaat hiukset viistävät lattiaa, koukkunokka on yhtä terävä kuin ennenkin, silmät mustat hiilenpalat. Hilde nielaisee, ja Velman ääni vapisee, kun hän sanoo kolmesataa vuotta sitten sovitut taikasanat: ”Viscum album.”

Von Kraussin suvun jäsenten on kokoonnuttava pohtimaan mitä he voisivat tehdä Sabinelle ja hänen lapsilleen. Vanhat taikavoimat on elvytettävä ja puhallettava yhteen hiileen. Pystyvätkö noidat toimimaan yhteistyössä? Sabine ja hänen lapsensa ovat yllättäneet toimillaan kaikki muut noidat. Miten Sabine voi tietää mitä he aikovat tehdä? Onko heidän joukossaan noita, joka toimii Sabinen kätyrinä?

Hilden ajatukset keskeytyvät, kun ulko-ovelta kuuluu raskas kolkutus. Joku hakkaa nyrkillään satoja vuosia vanhaa tammiovea. Pam! Pam! Pam!
Väri pakenee Velman kasvoilta, ja Vernerin harteilla istuva lintu nousee ilmaan. Luudat lentävät salista, ylös kierreportaita, suoraan yläkerran aulassa olevaan kaappiin.

Noitia odottaa taistelu, jossa kohtaavat hyvät ja pahat noidat. Sabine on valmistellut yllätyshyökkäystään kauan. Miten muut noidat pystyvät vastustamaan Sabinen ja hänen lastensa yllätyshyökkäystä vastaan? Hassuja sanoja täynnä oleva Eppu Nuotion kirjoittama fantasiaseikkailu Maailman viimeiset noidat valloittaa kaikki noitakirjojen ystävät.

Eppu Nuotio, Maailman viimeiset noidat
Kuvitus Marjo Nygård
Bazar 2019
s. 100
Satukirja
5-11v.

torstai 17. lokakuuta 2019

Kirsti Kuronen: Merikki



Alussa oli Meri

No joo,
en tietenkään muista siitä mitään,
kertovat että rääyin yltä päältä veressä
samalla tavalla kuin jokainen
tänne putkahtava, lämpimästä kylmään
repäisty

halusinko edes

syntyä

Kirsti Kuronen on kirjoittanut hienon säeromaanin nimeltään Merikki. Merikki kertoo yläkouluikäisestä Meristä, jonka ystävyys Ruusun kanssa on kestänyt lapsuudesta saakka. He ovat olleet sydänystäviä, mutta jotakin tuli väliin, sillä Ruusu ei halua olla enää Merin sydänystävä. Kesälomasta tuli ikävä ja pitkä ilman Ruusua, eikä Ruusu halunnut enää olla koulun alussakaan pelkästään hänen kanssa. Merille tuli kasvun paikka ystävyyden kadottua elämästä.

Minä olen Meri,
sinä olet Ruusu,
me ollaan me

nyt vähän rikki
me ollaan rikki
me              rikki
merikkimerikki
merikkimerikki


Kirsti Kuronen on kirjoittanut lasten- ja nuortenromaaneja, kolme runokokoelmaa ja yhden aikuistenkirjan. Paha puuska (2015) ja Pönttö (2017) ovat aikaisemmat säeromaanit nuorille. Lisäksi hän on kirjoittanut nuorille runotarinan nimeltään Humina (2016).

Ihastuin vuonna 2018 Sarah Crossanin Yksi teokseen, joka oli nuorille suunnattu runotarina. Merikki kertoo lähes samanikäisestä tytöstä kuin Crossanin siamilaiset kaksoset. Ikäeroa on kuitenkin sen verran, että Crossanin kaksoset kokeilevat juttuja, joista Merikissä puhutaan, mutta päähenkilö ei halua niitä vielä kokeilla. Meri vaikuttaa olevan aika kunnollinen tyttö, joka saa kuulla siitä, että ei osaa olla rento. Ruusulla on kaikenlaisia syitä, miksi ei halua enää olla Merin kaveri.  Tuollainen syyttely voi kuulostaa ikävältä ja haavoittaa tunteita.

Jos ystävyys lakkaa, se koskettaa kovasti. Olin Merin ikäinen, kun ystäväni ei halunnut olla enää kaverini. Se oli niin paha juttu, että vieläkin muistelen tuota haavoittavaa aikaa. Onneksi tapahtuman jälkeen ystävystyin erään tytön kanssa ja se sydänystävyys on pysynyt näihin päiviin asti.
Kirsti Kurosen Merikki koskettaa varmasti monia yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria. Hieno tarina ystävyydestä.

Kirsti Kuronen, Merikki
Karisto 2019
s. 99
Nuorten säeromaani

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija



Lale painaa neulan tytön vasempaan käsivarteen ja tekee numeron 3 niin varovasti kuin osaa. Verta tihkuu, mutta neula ei ole painunut tarpeeksi syvälle, joten hänen on piikitettävä numero uudestaan. Tyttö ei värähdäkään kivusta, jota Lale tietää tuottavansa. Heitä on varoitettu – älkää sanoko mitään. Lale pyyhkäisee veren pois ja hieroo haavaan vihreää mustetta.

Uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris kirjoitti holokaustista selvinneen Lale Sokolovin tarinan aluksi elokuvakäsikirjoitukseksi, mutta kirjoitus laajeni lopulta myös romaaniksi nimeltään Auschwitzin tatuoija. Yksi syy miksi hän juuri selvisi yli kaksi vuotta pahamaineisella keskitysleirillä, oli työ tatuoijana. Auschwitziin ja Birkenauhun saapui jatkuvasti kymmeniä tuhansia vankeja, joiden käsivarteen tatuoitiin numerosarja. Nämä numerosarjat taltioitiin, joten niiden perusteella tiedettiin mitä kenellekin ihmiselle oli tehty kyseisillä keskitysleireillä. Lale Sokolov ei tatuoinut lapsia, joten en tiedä miten lasten kohtelu on kirjattu virallisesti.

Kun hän on valmis, hän pitelee tytön käsivartta hetkisen kauemmin kuin on tarpeen ja katsoo tätä taas silmiin. Hän pakottaa esiin pienen hymyn. Tyttö vastaa vielä pienemmällä hymyllä. Hänen silmänsä kuitenkin tanssivat Lalen edessä. Katsoessaan niihin hänestä tuntuu, että hänen sydämensä samalla pysähtyy ja alkaa lyödä ensimmäisen kerran, jyskyttäen, ja uhkaa melkein purskahtaa ulos rinnasta.

Auschwitzin tatuoija on selviytymiskirja, mutta samalla se on rakkauskirja. Lale ja Gina rakastuivat tulisesti toisiinsa ensimmäisestä katseesta. Se miten he selvisivät noista kamalista vuosista kannattaa lukea tästä kirjasta, sillä he selvisivät ja jatkoivat elämäänsä holokaustin jälkeen avioparina ja muuttivat lopulta asumaan Australiaan.

Mietin aika pitkään sitä, että pystynkö vielä lukemaan yhden kirjan Auschwitzista, sillä tuohon paikkaan kuuluu niin paljon ihmiskunnan kauheimpia raakuuksia ja hirmutekoja mitä vain ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle. Tämän kirjan tarinat ovat sitä paitsi totta. Lale ja Gina Sokolov viettivät nuoruutensa keskitysleirin hirvittävissä olosuhteissa, selvisivät vaarallisista kulkutaudeista ja jatkuvasta nälkiintymisestä. He selvisivät vartijoiden ampumista luodeista vankeja kohtaan, ja välttivät Mengelen hirmutyöt. He joutuivat nöyrtymään, alistumaan, selviytymään jatkuvista lyönneistä, elämään pelossa ja pelottelun alla, he joutuivat syömään hometta ja elämään aliravittuina selvitäkseen elossa. He selvisivät. Jokainen meistä lukijoista on nähnyt keskitysleirikauhut elävistä luurangonlaihoista ihmisistä, kuvista ja dokumenteista, jotka on otettu Auschwitzista, silti tänäkin päivänä on ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka sanovat, että holokausti on propagandaa, sitä ei ole tapahtunut.

Hän kuulee yhä uudestaan äänen, kun ovet lyödään kiinni ja salvataan, lyödään kiinni ja salvataan.

Lale Sokolov eli pitkän elämän. Ginan kuoleman jälkeen hän oli halukas kertomaan kokemuksistaan Auschwitzissa, sillä hän halusi, että holokaustia ei unohdeta. Lale Sokolov joutui keskitysleirille siksi, että oli juutalainen, mutta siellä oli paljon muitakin ihmisiä mm. mustalaisia, joiden kanssa hän jakoi jonkin aikaa parakin ja ystävystyi heidän kanssaan. Leo Sokolov näki paljon pahaa. Hän näki miten natsit surmasivat ihmisiä yksittäin ja ryhmissä. Pahuus oli hirvittävää ja sanoinkuvaamattoman kauheaa. Natsien tarkoitus oli mm. hävittää kaikki juutalaiset, joten he olivat erittäin suunnitelmallisia etnisissä puhdistuksissaan.
Kärsin suunnattomasti, kun luen todellisuudessa tapahtuneista hirmuteoista ja raakuuksista ihmisiä kohtaan, mutta tiedän, että oma kärsimykseni on pientä verrattuna niiden ihmisten kärsimyksiin, jotka ovat kokeneet sen kaiken itse. Joku selviää raakuuksista. Auschwitzin tatuoija oli yksi selviytyjistä. Ei unohdeta holokaustia.

Heather Morris, Auschwitzin tatuoija
Suom. Pekka Tuomisto
Aula & Co 2019
s. 270 + Lisätietoja + Jälkisanat + Tekijän kiitokset +Kartta 1942-45 + Kartta keskitysleiristä +  Lalen ja Ginan valokuvia
The Tattooist of Auschwitz 2018
Elämäkerta

Kirjoja keskitysleireiltä:

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Margaret Atwood: Testamentit



Olimmepa minkä muotoisia ja näköisiä hyvänsä, olimme ansoja ja viettelyksiä kokonaan itsestämme riippumatta. Olimme viattomia ja syyttömiä olentoja, jotka luonnostamme saimme miehet humaltumaan himosta niin että he horjahtivat ja menettivät tasapainonsa ja suistuivat laidan yli.

Margaret Atwood on kirjoittanut yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen jatkokirjan Testamentit jo klassikoksi julistetulle Orjattaresi kirjalle, josta on tehty suosittu tv-sarja. Orjattaresi kirjassa tutustuin Gilead nimiseen valtioon Yhdysvalloissa, valtioon, joka kävi jatkuvaa sotaa ympärillä olevia muita valtioita vastaan. Gilead oli uskonnollisen lahkon nimissä. Erittäin julman lahkon, joka vei ihmisarvon kaikilta naisilta. Nainen ei ollut minkään arvoinen miehiin verrattuna. Orjattaresissa tutustuimme naiseen, joka toimi sijaissynnyttäjänä, jota kutsuttiin orjattareksi. Orjatar oli yksi mahdollinen ammatti Gileadin naisille, martat tekivät kotitöitä, mutta pääasiassa naiset oli tarkoitettu kotiin aviovaimoiksi. Miehet sotivat, vartioivat ja tekivät päätöksiä. He olivat perheen sisällä ja ulkopuolella päättäjiä jokaisesta asiasta.

Nyttemmin kadonneessa entisessä maassani oli kaikki mennyt alamäkeä vuosikaudet. Tulvia, tulipaloja, rajumyrskyjä, hurrikaaneja, kuivuuskausia, vesipulaa, maanjäristyksiä. Liian paljon yhtä ja liian vähän toista. Kunnallistekniikka oli romahtamaisillaan – miksi kukaan ei ollut purkanut atomireaktoreja ennen kuin oli liian myöhäistä? Talouskriisi, työttömyys, syntyvyyden lasku.

Testamentit jatkaa viidentoista vuoden päästä siitä mihin Orjattaresi päättyi. Kirjoissa on samoja henkilöitä esim. komentaja Judd, Lydia-täti ja Vitale-täti. Tädit pyörittävät naisten mitäänsanomatonta elämää, naisillehan juuri mikään ei ole sallittua. Tädit valitsevat nuorille tytöille aviomiehet ja hankkivat orjattaret synnyttäjiksi sekä pitävät huolen sukulinjoista, jotta suvut eivät mene sekaisin. Rukoileminen ja Jumalan ylistäminen ovat Gileadin tärkein tehtävä. Lydia-täti on keksinyt helmitytöt lähetystyöntekijöiksi Kanadaan. Helmitytöt tarkkailivat salakuljetusta ja vakoojia, mutta värväsivät samalla nuoria tyttöjä mukaan Gileadiin.

Ja orjattaret olivat ilman muuta kaksin verroin lutkia, Shunammite sanoi, sillä heillä ei ollut aviomiestä ollenkaan. Orjattarille ei kuitenkaan saanut olla epäkohtelias eikä heitä saanut sanoa lutkiksi, Vidala-täti sanoi pyyhkiessään nenäänsä, sillä orjattaret palvelivat yhteisöä sovituksen kautta, ja siitä meidän kaikkien piti olla heille kiitollisia.

Gilead oli tullut tiensä päähän. Liian paljon pahaa oli tapahtunut sen muurien sisällä. Oli tullut muutoksen aika, mutta mikä laittoi lopullisen muutoksen käyntiin? Oliko se sisäinen halu muuttua ja päästä eroon vaarallisista johtohahmoista vai oliko se jokin ulkoinen taho, joka halusi lopettaa Gileadin toiminnan? Tässä kirjassa naiset nousivat kirjan sankareiksi. Kirjassa on kolme eri-ikäistä päähenkilöä, jotka kertovat oman tarinansa ja miten Gileadin romahdus saatiin aikaiseksi.

Toivon oikein kovasti, ettei tuollaiset hyytävän julmat skenaariot ole edessämme, sillä se tarkoittaisi sitä, että kirjat katoaisivat, lukutaito ja kirjoitustaito olisivat vain miesten ja erittäin harvojen naisten oikeuksia. Kulttuurit, tieteet ja taiteet katoaisivat. Ympärillämme olisi tyhjiö, joka ympättäisiin täyteen vääristynyttä lahkouskontoa ja vallanhimoisia johtohahmoja, jotka tekisivät mitä tahtoisivat. Margaret Atwood on kirjoittanut julmuutta hipovan, mutta toiveikkaan dystopiatarinan Testamentit. Muureja rakennetaan jo.

Margaret Atwood, Testamentit *****
Suom. Hilkka Pekkanen
Otavan Kirjasto 2019
s. 485
The Testaments 2019

Margaret Atwood: Orjattaresi

tiistai 8. lokakuuta 2019

Turun kirjamessut 2019


Turun kirjamessuilla on mukava käydä, sillä asun Turussa, joten matka ei ole pitkä ja parkkitilaakin löytyy runsaasti messualueelta. Tänä vuonna messuilla, jotka yhdistettiin mielestäni oivallisesti ruokamessuihin, oli ennätysmäärä kävijöitä. Tutkittiin mieheni kanssa ensin kirjamessupuoli, käytiin sitten kahvilla ja jatkettiin ruokamessuosastolle. Olimme messuilla sunnuntaina kaiken kaikkiaan kuusi tuntia. Tietysti kirjamessujen poikkitaiteellinen teema teatteri oli meidän molempien mieleen. Ja näin omin silmin, että näyttelijä Esko Salminen näyttelijävaimonsa Aino Sepon kanssa kiinnostivat muitakin kuin vain meitä. Esko lumosi runonlausunnoillaan, ja nauratti teatterimuistoillaan katsojia.
 
Luin kotona etukäteen ohjelmalistaa ja tein tarkan listan kelloaikoineen, missä meidän pitää olla kuuntelemassa kirjailijoita. Lista kyllä helpotti kovasti messuilla, eikä meille tullut kuin yksi ohitus. Se oli historioitsija Teemu Keskisarjan haastattelu. Päivän kohokohta Esko Salmisen ohella oli tähtitieteen tutkija Esko Valtaojan haastattelu. Samassa haastattelussa oli mukana myös astrobiologian tutkija Kirsi Lehto. Hän on kirjoittanut Astrobiologia teoksen. Astrobiologia kuulosti todella mielenkiintoiselta aiheelta. Molemmat tieteilijät kertoivat avaruudesta hyvin ymmärrettävästi, tosin ymmärsin paremmin Kirsi Lehtoa.
Ennen Valtaojan ja Lehdon haastattelua oli kirjailija Tero Hiekkalinnan haastattelu hänen avaruusaiheisista lastenkirjoista. Olin kyllä riemuissani, kun onnistuin olemaan myös hänen haastattelussa mukana, sillä tämä vuosi oli merkkivuosi avaruuslennoissa. Tasan viisikymmentä vuotta sitten vuonna 1969 Neil Armstrong käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla. Keväällä hankin aikamoisen pinon avaruusaiheisia kirjoja luettavaksi lapsille, mutta olen iloinen, että löysin uuden kirjailijan, joka on innostunut aiheesta. Avaruus on aihe, jota ei koskaan voi tutkia liikaa ja aina on tilaa avaruusaiheisille kirjoille. 
 
Max Seeck hurmasi minut sujuvalla esiintymisellä. En yllättynyt yhtään, että hän on markkinointialan yrittäjä. En ole lukenut hänen kirjojaan, mutta uusin dekkari Uskollinen lukija on tulossa luettavaksi. Kirjaston varauslista on kuitenkin pitkän pitkä. Kirja aloittaa uuden dekkarisarjan. Seeck kertoi, että hän lukee erittäin paljon kirjoja laidasta laitaan eri genreissä, ja kirjoista hän sanoi saavansa runsaasti ideoita omaan kirjoittamiseensa. 

Seeckin jälkeen lavalle asteli dekkarimaailman hurmannut ruotsalaiskirjailija Arne Dahl eli Jan Arnald. Hänen ruotsinsa oli ihan ymmärrettävää, jota kuuntelin ihan mielelläni. Onneksi miehenikin on katsonut telkkarista Arne Dahlin tv-sarjaa, joten hänkin kuunteli ihan mielellään kirjailijaa. Erittäin symppis kirjailija.
Sofi Oksasen uusimman kirjan Koirapuiston olen lukenut, mutta onhan se aina elämys kuunnella kirjailijoita läheltä. Pidin kovasti Koirapuistosta, ja mielestäni Sofi Oksanen on hyvin varma esiintyjä ja tarinoitsija. 
 
Päivän iloisin kirjailijapari löytyy kuvasta, Siri Kolu ja Salla Simukka rouva Jenni Haukion haastattelemana. Rouva Jenni Haukio kulki hyvin luontevasti kirjamessuilla. Kirjailijat Siri Kolu ja Salla Simukka ovat asiantuntijoita, kun kysytään lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Parivaljakko on kirjoittanut yhdessä aikuisille suunnatun trillerin, joka aloittaa trilogian. Kirja on kirjoitettu nimimerkillä S/S Ursin.

Sunnuntai oli kiinnostava kirjamessupäivä. Tänä vuonna nautimme varsinkin kirjailijoiden ja Esko Salmisen haastatteluista. Mielestäni oli hyvä keksintö ottaa teatteri osaksi kirjamessuteemaa. Erittäin antoisat kirjamessut.