perjantai 20. toukokuuta 2022

Paula Havaste: Laahus

 

 

- Laitetaan likka Turkuun piikomaan, isä sanoi äidille.

Paula Havasteen Laahus aloitti uuden Nuijasota-kirjasarjan. Historiasta pitäville Laahus on todellinen helmi, sillä en ainakaan itse muista lukeneeni yhtään kirjaa Nuijasodasta, jossa naiset olisivat olleet mukana. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1500-luvun loppupuolelle. Kirjan alussa Reetan perhe koki nälkää ja pienen tytön vieminen Turkuun pikkupiiaksi vähensi ruoka- ja muut menot ainakin yhden ihmisen osalta. Eipä isä tiennytkään, minkälaisten iljetysten huomaan jätti tyttärensä.

Sen päivän aamuna, kun kaikki muuttui pahaksi, Reeta heräsi variksen raakkunaan. Se kuului navetan luota, aivan Reetan makuupaikan yltä ja hänen sydämensä kohdalta, ja se säikäytti. Huono enne, kauhistuttava. Jotakin pahaa oli tulossa, Reeta ajatteli, mutta alkuun näytti siltä, että varis oli ollut väärässä.

Muutaman vuoden ehti Reeta piikomaan, kunnes joutui palaamaan kotiinsa vatsa pystyssä. Hänet oli pilattu. Vanhemmat eivät ottaneet tytärtään kovin mielellään takaisin kotiin, vaikka isä vei tytön saamat rahat heti ja käytti ne omiin menoihinsa. Rahat oli tarkoitettu tulevan lapsen menoihin. Kaikesta huolimatta lapsi oli Reetalle hyvin rakas.

Eipä Reeta paljoa saanut mukaansa. Yllä oli vanha pieneksi käynyt hame ja sen päällä kauppiaan antama uudempi, oli kaksi paitaa, röijy paitojen päällä, rikkinäinen huivi ja isän vanha viitta. Jaloissa oli siannahkaisten kääreiden alla rievuista revityt lämmittämässä, siinä kaikki. Koko omaisuus oli Reetan päällä.

Reetan seuraava asuinpaikka löytyi Raumalta isovanhempien luota. Isoäiti oli loukannut jalkansa ja Reetasta oli iso apu kotitöissä. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei ihmisille ensimmäisenä olisi mainittu, että hän oli pilattu.

- Väittivät sinua pilatuksi, mutta en minä näe edessäni muuta kuin vahvan nuoren naisen. Onneksi olkoon, jos vielä härjillekin pärjäät!

Isoäidin parannuttua, Reeta sai työpaikan läheisestä kievarista. Hän oli oppinut olemaan huomaamaton ja poissa miesten läheisyydestä. Isoisä otti Reetan palkkarahat mielellään vastaan. Tuohon aikaan naiset eivät saaneet pitää rahojaan, vaan ne kuuluivat lähimmälle sukulaismiehelle. 

Onneksi kievarin isäntä ei ollut kiinnostunut piioistaan. Reeta viihtyi työpaikallaan, kunnes sinne saapui eräs sotapäällikkö. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta Reetan matka vei hyvänä häränkuljettajana Nuijasotaan.

Paula Havasteen Laahus kertoi Reetan kasvutarinan pienestä tytöstä nuoreksi vahvaluonteiseksi naiseksi, jonka rohkeutta ja nokkeluutta tarvittiin Nuijasodassa ja varsinkin pakomatkalla.

 

Paula Havaste, Laahus

Gummerus 2022

s. 429

Nuijasota-kirjasarja 1

Historia 1500-luku


 

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

 


Eräänä aamuna herään ja huomaan että olen kuollut.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin Tyttölapsi nro 291 kertoi hänen omasta elämästään. Yllä oleva lainaus on kirjan ensimmäinen lause. Ninni Schulman koki avioeron tunteella, mikä voi tulla, kun rakas ihminen hylkää. Hän alkoi yhdessä terapeutin kanssa etsimään syitä, miksi hänen tunteensa olivat niin voimakkaat, että tunsi olevansa jopa kuollut. Terapeutti etsi syitä hänen lapsuuden kokemuksistaan.

Olen neljä ja puoli vuotta vanha ja joudun olemaan sairaalassa kevääseen saakka. Ensin minut leikataan, ja sitten minun on parannuttava.

Kirjan kannessa on Ninni Schulmanin lapsuudenkuvia. Syntymänsä jälkeen lääkärit epäilivät hänellä olevan kaikenlaisia kehitykseen liittyviä ongelmia. Niiden vuoksi hän joutui olemaan ensimmäiset kuukaudet sairaalassa. Sairaalat, lääkärit ja hoitajat tulivat lapsuudessa tutuiksi.

Potilaalle asennetaan kipsikorsetti jossa on kaula- ja niskatuki. Röntgenkontrollin mukaan skolioosi on suoristunut n. 55 prosentista n. 25 prosenttiin.

Skolioosin hoito jätti rumat arvet Ninni Schulmanin vartalolle, ja hän koki olevansa erilainen kuin muut. Varsinkin muiden oppilaiden kuiskuttelut satuttivat. Hän pyrki kuitenkin roikkumaan joukon mukana, nauroi isosti ja oli aina hyvällä tuulella. 

"Hyi saatana miten ruma sinä olet"

Yllä olevan lauseen sanoi eräs saman koulun oppilas. Tuommoinen lause on ilkeää kiusaamista. Se kosketti julmalla tavalla kehittyvän nuoren itsetuntoa. Tuo lause kulkee aina mukana. Kaikki ilkeät lauseet kulkevat mukana, ja jos mieli on maassa, niin ilkeät muistot painavat mielen entistä mustemmaksi.

Yritän kirjoittaa kirjaa omasta tuhoisasta kehonkuvastani, häpeästäni ja (toivottavasti) parantumisestani.

Toisinaan parantumiseen auttaa aika. Toisinaan siihen tarvitaan uusia ajatuksia ja tapahtumia, kenties rakkautta ja hellyyttä tai arkista tukea. Ninni Schulmanin teos Tyttölapsi nro 291 kosketti herkkyydellä ja vahvuudella. Voi mitä kauheuksia Ninni onkaan joutunut  kokemaan lapsuudessaan!

 

Ninni Schulman, Tyttölapsi nro 291 *****

suom. Kristiina Huttunen

Tammi 2022

s. 196

Flickebarn nr 291 2020

Muistelmat

maanantai 16. toukokuuta 2022

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

 


Hän siirsi ketun turkin väriset palmikkonsa pois rinnalta ja siirtyi seuraavan potilaan luokse. Vanha mies valitteli kipeitä kinttujaan. Pihlaja kääri pellavapaitansa hihat ja alkoi määrätietoisin liikkein hieroa pahoja pois. Sormet tunnustelivat jalan lihoja ja etsivät kipeät kohdat niin kuin Akka oli opettanut. Harmaaparta ei valittanut, vaikka kyynel kohosikin silmiin.

Katri Kauppisen nuortenkirja Laakson linnut, Aavan laulut sijoittuu historiassa kauas menneisyyteen, satojen vuosien taakse Muinaissuomeen. Kirjassa oli kaksi kylää, Aava ja Laakso, jotka olisivat kumpikin halunneet omistaa sammon, ja olivat aiemmin käyneet siitä verisiä taisteluja. Sammon nykyinen paikka oli Laaksossa, joka oli vaurastunut ja hyvinvoiva, kun taas Aavan asukkaat potivat nälkää. Siitä he syyttivät yksinomaan laaksolaisia.

Lemek oli jo luullut olevansa lähellä kylää, kun maasta oli äkkiä noussut paksu, valkoinen usva. Se oli kietoutunut Lemekin ympärille hiljaisina hahtuvina, sekoittanut suuntavaiston ja laittanut levottomaksi. Lemek oli hetken ollut täysin eksyksissä, harhaillut ja harhaillut...

Pihlaja oli nuori parantajatyttö, jota Laakson johtava parantaja Akka koulutti johtamaan kylää hänen rinnallaan. Pihlaja otti vastaan Laaksosta tulleen tummahiuksisen Lemekin, joka tuli neuvottelemaan rauhanomaisesti sammosta. Muut laaksolaiset olisivat halunneet hakea sammon vaikka väkivalloin.

Kanna korppi huoliani, harakka mun kaihoani.

Katri Kauppinen on kirjoittanut historiallisen kirjan Laakson linnut, Aavan laulut, joka kuvailee kiehtovasti muinaisuomalaisia ihmisiä, kulttuureja, elintapoja ja ajatusmalleja, ja joissa on vahvasti mukana mytologia ja erilaiset uskomukset. Kirjassa on kaksi kylää, Aava ja Laakso, joiden ihmiset kohtasivat lopulta toisensa, mutta mitä sitten tapahtui, voit lukea kirjasta. 


Katri Kauppinen, Laakson linnut, Aavan laulut

Otava 2022

s. 295

Historiallinen nuortenkirja

Muinaissuomi

 

lauantai 14. toukokuuta 2022

Elizabeth Strout: Voi William!

 

 

Joskus ajattelin että kuolisin avioeron tuottamaan tuskaan, tuskaan jota se tuotti tyttärilleni, mutta en minä kuollut, täällä minä olen edelleen ja niin on Williamkin.

Ihastuin valtavasti Elizabeth Stroutin teokseen Nimeni on Lucy Barton. Voi William! teos jatkaa Lucyn elämäntarinaa. Lucy on kirjailija ja tällä kertaa hän kertoi ensimmäisestä miehestään. Heidän välinsä olivat pysyneet hyvinä erosta huolimatta. He soittelivat toisilleen ja kävivät välillä yhdessä kahvilla. Molemmat olivat avioituneet uudelleen eron jälkeen. Nyt Lucy oli jäänyt leskeksi vähän aikaa sitten. 

Mutta öisin William näki monesti painajaisia.

Williamilla ja Lucylla oli parinkymmenen vuoden yhteinen liitto ja kaksi aikuista lasta. William oli tottunut puhumaan ongelmistaan Lucylle. Nyt hän oli saanut selville erään asian, jonka hänen äitinsä oli  salannut. Tämä tarina vei kauas Williamin äidin menneisyyteen. Lucyn entinen anoppi oli salannut menneisyytensä lukkojen taakse ja esiintynyt henkilönä, jota Lucy oli aina arastellut. Ero Williamista oli helpottanut suhdetta entiseen anoppiin ja helpottanut myös muuta elämää.

Tulppaanin varsi sisälläni napsahti poikki. Siltä minusta tuntui. Ja katkaistuna se pysyi, ei se ikinä lähtenyt uuteen kasvuun. Sen jälkeen aloin kirjoittaa tosissani.

Lucy Barton oli kotoisin pienestä kylästä, ja todella köyhästä perheestä, jota hän kuvaa myös tässä teoksessa. Hän viittaa lapsuuden pahimpiiin kokemuksiin, mutta ei avaa niitä, ne koskettavat liikaa. Teoksessa Nimeni on Lucy Barton hän oli joutunut sairaalaan masennuksensa vuoksi. Hänen äitinsä tuli istumaan vuoteen vierelle. Lucy kävi teoksessa läpi lapsuutensa ikäviä kokemuksia ja myös sitä, miten ikävää oli ollut kasvaa ankaran äidin kasvattamana. 

Voi miten kaipasinkaan Davidia! Kaipasin häntä hirveästi. Kaipasin aivan uskomattomasti. Ajatella, että hän tiesi minun rakastavan tulppaaneja ja toi aina tulppaaneja kotiin. Silloinkin kun tulppaanien sesonki oli ohi, hän kävi lähellä olevassa kukkakaupassa ja toi minulle tulppaaneja.

Elizabeth Stroutin henkilöhahmot rakastavat tulppaaneja. Jokaisesta kirjasta löytyy jostakin kohtaa kuvaus tulppaaneista. Voi William! teoksen kansikuvassakin on tulppaaneita. Tulppaanit kuuluvat kevääseen ja niiden aika alkaa olla tällä hetkellä ohi kukkamyymälöissä, mutta pianhan niitä saa ihailla ulkona kukkapenkeissä, kun ilmat lämpenevät. 

Elizabeth Stroutin Voi William! jatkoi ihanan Lucy Bartonin tarinaa. Stroutin teoksista nousee esille elämänkaaren monet vivahteet. Nuo vivahteet vaihtelevat värisävyiltään, mutta kudelma on kaunista. Stroutin teokset ovat aina suoranaisia lukuiloja.

 

Elizabeth Strout, Voi William! *****

suom. Kristiina Rikman *****

Tammen Keltainen Kirjasto 2022

s. 226

Oh William! 2021

 

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Olive, taas

 

torstai 12. toukokuuta 2022

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään

 

 

Nicolas pitää kaksoissiskostaan, mutta joskus systeri juuttuu mitä ihmeellisimpiin juttuihin. Niin kuin nyt siihen, että ennustajaeukon sanojen mukaan toinen heistä ei näe kolmekymmenvuotispäiväänsä.

Ruotsalaisen Anna Karolinan Toinen meistä kuolee tänään aloitti uuden  rikossarjan, jonka päähenkilö on ex-poliisi Ebba Tapper. Kirjan alussa kaksoset juhlivat jouluaattoa ravintolassa ja jatkoivat juhlintaa toisen asunnolla. Molemmat nukahtivat vahvojen huumeiden tainnuttimina. Herättyään jostakin syystä, Nicolas huomasi siskonsa olevan kuollut.

Sydän hakkaa Ebban rinnassa yhä kovemmin, mitä lähemmäs Jasminen asuntoa hän menee. Sinivalkoiset eristysnauhat lepattavat hyytävässä tuulessa oven ulkopuolella, estävät asiattomien pääsyn liian lähelle. 

Poliisit eivät miettineet hetkeäkään, että joku muu voisi olla syyllinen Jasminen kuolemaan, kuin hänen veljensä, jonka kanssa hän vietti viimeiset henkäyksensä. Nicolas sai asianajajakseen tehokkaan oloisen Angela Köhlerin, joka palkkasi tutkijakseen Ebba Tapperin. Ebba oli ajautunut alkoholismin partaalle, joten hän ei pystynyt olemaan päivääkään juomatta. Hoksottimet pysyivät kuitenkin sen verran tarkkoina, että tutkimus eteni vauhdilla eteenpäin. 

Ebba nyökkää, pyrähtelee puolijuoksua pysyäkseen Angelan tahdissa, ja mitä enemmän hän puntaroi eilisiltaa, sitä vahvemmin hän kallistuu Angelan kannalle. Kyse oli hätätilanteesta. Eikä hänellä sitä paitsi ole mitään alkoholiongelmaa.

Eipä Ebballa ollut aavistustakaan minkälainen tapaus oli käsiteltävänä, ja minkälainen ylipäätään hänen pomonsa oli. Kirjan loppu oli todella jäätävän yllättävä, ja jäin jännityksellä odottamaan rikossarjan kakkososaa.

Anna Karolina Larsson julkaisee rikoskirjojaan ilman sukunimeään. Hän on ammatiltaan poliisi ja toiminut poliisina vuodesta 2001. Poliisin ammatti näkyy vahvasti uuden rikossarjan aloitusosasta. Myös poliisit ovat ihmisiä ja tekevät virheitä ja rikoksia. Se näkyy vahvana teemana kirjassa Toinen meistä kuolee tänään.

Anna Karolinan Toinen meistä kuolee tänään vei todella oudoille rikospoluille.

 

Anna Karolina, Toinen meistä kuolee tänään

suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Into 2022

s. 363

Försvararen 2020 

Rikoskirja

tiistai 10. toukokuuta 2022

Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

 

 

Ehkäpä ihmiset tosiaan ennen muinoin kulkivat maata eläiminä, ja ehkäpä yläilmoissa, ihmisten ja jumalten valtakuntien välissä, leijui silloin lintujen kaupunki. Tai ehkäpä paimen oli mielipuoli, joka loi oman totuutensa niin kuin kaikki kaltaisensa, ja silloin tarina oli täyttä totta hänelle. Mutta kääntäkäämme nyt huomiomme hänen tarinassansa ja arvioikaamme hänen tervejärkisyyttään itse.

Yhdysvaltalaisen Anthony Doerrin Taivaanrannan taa kokosi yhteen joukon vanhaa antiikin tarinaa rakastavia lukijoita. Kirjan punaisena lankana kulki hauska tarina, joka kuljetti hölmöläistä maailmanympärimatkallaan. Tämä tarina tuli tutuksi tavalla tai toisella kirjan henkilöhahmoille 1400-luvulla, nykyajassa ja tulevaisuudessa. Menneisyyden henkilöt olivat Konstantinopolissa asuva Anna ja bulgarialainen Omeir, jotka kohtasivat toisensa sodan melskeissä 1400-luvulla.

Pyhän Theofanon nunnat kutsuvat Annaa Marakatiksi, koska hän kiipeilee aina heidän hedelmäpuissaan, ja Neljännen kukkulan pojat sanovat häntä Sääskeksi, koska hän ei jätä heitä rauhaan, ja pääompelija, leski Theodora, sanoo että häntä pitäisi nimittää Toivottomaksi, koska hän on ainoa Theodoran tuntema lapsi, joka voi oppia uuden piston ja unohtaa sen tyystin tunnissa.

Annan sisko Maria oli tarkka ja nopea ompelija, mutta Annasta ei tullut ompelijaa sitten millään vuosikausien harjoittelun jälkeenkään. Hänellä oli kuitenkin muita taitoja. Hän oppi lukemaan Antiikin kreikkaa. 1400-luvulla lukeminen oli hyvin harvinaista ja sitä pidettiin jopa harhaoppisuutena. Tyttöjen varsinkaan ei pitänyt kuvitella moisia taitoja itselleen.

Kätilö kavahtaa kauemmas. Äiti työntää sormen lapsen suuhun: kolo ylettyy kauas kitalakeen. Niin kuin pojan luoja olisi menettänyt malttinsa ja lopettanut työnsä hetkeä liian aikaisin. Äidin hiki muuttuu kylmäksi; ilon eteen nousee pelko.

Omeir syntyi kitalaki auki. Äiti pelkäsi, että hän menettää pojan, mutta Omeir eli pitkä elämän. Hänellä oli lempeä luonne ja eläimet rakastivat häntä. Vallassa olevan sulttaanin armeija tarvitsi Omeirin eläintenkäsittelijätaitoja ja suuriksi kasvaneita härkiä Konstantinopolin valloitukseen. 

Zeno asettuu varovasti eturivin tuoliin. Aina kun hän räpäyttää silmiään, luomien sisäpinnalla häilähtää jokin muisto: hänen isänsä pyllähtää lumihankeen, kirjastonhoitaja vetää kortistolaatikon auki, mies piirtää vankileirillä kreikkalaisia kirjaimia pölyyn.

Kirjan nykyisyydestä kertoi myös kaksi henkilöä: Zeno ja Seymour. Vuonna 2020 he kohtasivat toisensa asuinalueensa kirjastossa, Idahossa. Kirjasto oli heille tuttu entuudestaan, ja he tunnistivat toisensa pitkästä ikäerosta huolimatta. He molemmat olivat kärsineet elämänsä aikana eri asioista ja erilaisuuden taakka harteillaan.

Muurahainen. Argoksella. Mahdotonta. Kaikki aikuiset ovat yhtä mieltä. Älä sure, Sybil sanoo äidille. Lapsilta kestää vuosia ymmärtää toden ja mielikuvituksen ero. Osalta pitempään kuin muilta.

Konstance asui Argoksella, avaruusaluksessa, joka oli jo vuosikausia matkannut kohti planeettaa, jossa ihmiset voisivat elää. Maapallo oli tuhoutunut ilmaston lämpenemisen ja roskaamisen vuoksi. Avaruusalus oli hänen vanhempiensa mielestä turvallinen paikka asua, sillä siellä oli puhdasta vettä, tuoretta ruokaa, heillä ei ollut sairauksia ja mukana oli kaikki mitä tarvittiin.

"Ja tarina jonka nyt kerron on niin naurettava ja uskomaton, että te ette usko siitä sanaakaan, mutta silti" - hän napauttaa pojan nenänpäätä - "se on tosi."

Anthony Doerrin Taivaanrannan taa vei uskomattomalle seikkailulle, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kohtasivat erityisen kiehtovalla tavalla sekä hyvässä että pahassa.


Anthony Doerr, Taivaanrannan taa *****

suom. Seppo Raudaskoski

Wsoy 2022

s. 550

Cloud Cuckoo Land 2021


Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (Pulizer-voittaja)

Anthony Doerr: Davidin uni

 

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Runo äidille!

 


Kaikesta huolimatta

sinä hymyilit

tuli kuka hyvänsä

mistä hyvänsä

sinä hymyilit

 

Ja vaikka 

lähtösi jälkeen

minun on välillä

vaikea hymyillä

niin tiedän

että siellä jossain

sinä hymyilet

kaikesta huolimatta

 

Tomi Parkkinen 

 

                           💗   Hyvää äitienpäivää  💗