Marko Kilpi: Kuolemanlaakso - Undertaker

 

Kivi seisoo mustassa mittatilauspuvussaan keskellä käytävää ja tuijottaa hievahtamatta yhteen pisteeseen, kunnes kääntyy hitaasti katsomaan olohuoneeseen ja näkee hämärässä istuvan hahmon ikkunan edessä. Ikkunasta lankeaa vastavalo, mutta Kivi ymmärtää välittömästi, kuka hänen nojatuolissaan istuu.

 

Marko Kilven Undertaker-dekkarisarjan kolmas osa on nimeltään Kuolemanlaakso. Undertaker tarkoittaa suomeksi hautausurakoitsijaa, ja kirjan päähenkilön Kiven (nimi väärennetty) peitetehtävänä olivat hautausurakoitsijan työt. Kivi palkkasi apulaisekseen nuoren Tuomaksen, joka yllätyksekseen huomasi joutuvansa rikollisesta puuhasta toiseen Kiven palveluksessa. Eipä aikaakaan, kun irtipyristely oli mahdotonta, mutta omatunto kolkutteli silti tosi pahasti. Yllä olevassa lainauksessa Kivi sai vieraakseen erään rikollisen, jonka päänmenoksi Kivi oli suunnitellut kaikenlaista ikävää.

 

Kun ruuvit ovat irti, ei tarvitsisi kuin raottaa kantta ja paketteihin pääsisi käsiksi. Mutta yhtä hyvin arkku sisältöineen voisi olla nyt kuun kamaralla, yhtä helposti saavutettavissa.

 

Kivellä oli aina suunnitelmia, joilla hän pyöritteli poliiseja, perhettään ja muita rikollisia taiturimaisin ottein. Kuolemanlaakson alussa oli tapahtumaketju, jolle Kivi ei kuitenkaan voinut mitään, joten miljoonat eurot paloivat krematorion uunissa taivaan tuuliin. Tämä tapahtuma sai minut nauramaan hillittömästi. Mutta kyllähän mestariroisto keksi uudet kujeet vanhojen tilalle.

 

Kun ovi hänen takanaan sulkeutui, sulkeutui samalla elämä. Nämä seinät, tuo ovi, ne ovat tarkoitettu pitämään paha eristyksissä maailmasta. Ei hän tänne kuulu. Hän ei ole paha.

Hyville ihmisille pitäisi tapahtua hyviä asioita.

Miksi niin ei tapahdu?

 

Kuolemanlaakson loppuratkaisut olivat jälleen erittäin koukuttavat. Vankilaan nimittäin päätyi henkilö, joka uhkasi Kiven rikollista uraa. Niinpä niin, mitä nyt Kivi avitti omilla keinoilla tutkintavankeutta. Onneksi seuraava dekkari Kuoleman kosketus on jo ilmestynyt, joten pääsen pian seuraamaan hautausurakoitsijan puuhasteluja kuoleman poluilla. Niitä kuolleita on sitten ihan riittävästi ja ylikin tässä sarjassa.

 

Marko Kilpi, Kuolemanlaakso – Undertaker

CrimeTime 2019

s. 347

Dekkari

 

Marko Kilpi: Kuolemanenkeli - Undertaker

Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

 

Kodin ilmapiiri oli ollut rakastava, ja ehkä juuri siksi Tilda ja Elida olivatkin viihtyneet kotona liian pitkään. Niin pitkään, että olivat hukanneet tilaisuutensa avioliittomarkkinoilla, kuten kylässä tavattiin hymähdellä. Eivät tytöt rumia olleet, he olivat nuoruudessaan jopa saaneet joitakin naimatarjouksia, eivätkä lihan himot olleet heille vieraita.

 

Ruotsalaisen Karin Brunk Holmqvistin Pieni potenssipuoti on oikea hyvänmielen kirja. Jo kirjan nimi veti hymyn huulille, kun ensin luulin lukeneeni kirjan nimen väärin, mutta luinkin sen oikein. Ei kirjassa ole oikeaa potenssipuotia, vaan kirjan ikääntyneet päähenkilöt perustivat postimyyntiliikkeen. Luit ihan oikein. Postimyyntiliikkeet olivat ennen verkkokauppoja. Yli seitsemänkymppiset sisarukset Tilda ja Elida mainostivat tuotettaan lehdessä. Lehdetkin ovat häviämässä, ainakin paperiversiot, ja niiden tilalle on tulleet digilehdet. Itse tykkään paperisista lehdistä. Sanomalehdet luen ennemmin digiversioina.

 

Kun muuttokuorma saapui Lantzin talolle, kumpikaan neideistä ei halunnut vaikuttaa kiinnostuneelta. Seppämestari Svenssson oli pitänyt uteliaisuutta syntinä. Yhtäkkiä Tilda ja Elida silti seisoivat kumpikin kuokkineen samassa kukkapenkissä pensasaidan vieressä, juuri siinä missä pakkanen oli palelluttanut osan likusteriaidasta ja vapauttanut näkymän.

 

Tilda ja Elida asuivat vanhemmilta jääneessä kotitalossaan kahdestaan. Talossa oli puuhella, ulkohuussi ja pihakaivo, mutta eivät he osanneet kaivata mukavuuksia, ennen kuin pikkuveli alkoi patistaa heitä muuttamaan palvelutalon mukavuuksien ääreen. Pikkuveljellä oli omat suunnitelmansa talon varalle.

 

Sitten naapuritaloon muutti erittäin mukava nuorimies neitien näkökulmasta. Neitien elämään tuli vipinää ja vauhtia. Naapuri nimittäin oli poikamies, joka tykkäsi esim.  puutarhanhoidosta. Naapurin puutarha ja kukat kukoistivat tosi rehevästi ja neidit saivat kuulla salaisuuden, minkä avulla ne kukoistivat. Lisäksi tuo aine oli eläinten mieleen. Siitäpä se sitten virisi ajatus neitien mieleen, että sitäpä voisi myydä tarvitseville.

 

Pieni potenssipuoti tuo mukavasti esille yhteiskunnan lähihistoriaa, joka on häviämässä. Sisävessa- ja suihku, sekä ns. juokseva vesi olivat Tildalle ja Elidalle mukavuuksia, johon he tutustuivat vanhemmalla iällä. Veden he kantoivat aiemmin kaivosta, joka aikaisemmin oli joka talon pihalla. Nykyisin jopa kesämökkeihin tehdään sisävessat ja juokseva vesi. Kesämökin saunoihin riittää sadevesi tai järvivesi. 

Kirjassa lähetetään kirjeitä ja postikortteja, joita nykyisin ei juuri lähetellä, mikä minusta on aika surullista. Tilalle ovat tulleet lyhyet tekstiviestit ja netin kautta lähetettävät yleisviestit koko kaveripiirille tai läheisille. Entäs sitten neitien vaatetus, sillä mekon alta saattoivat vielä vilahtaa silkkisukat ja sukkanauhaliivit. Nykyisin mekkoja pidetään vain juhlissa ja kesäisin, ja luulenpa että sukkanauhaliivejä ja silkkisukkia pitää etsiä aika kauan. 

 

Pieni potenssipuoti on oikea muistelmateos lähihistoriasta kiinnostuneille lukijoille. Hurmaavilla siskoksilla, Tildalla ja Elidalla, oli pilkettä silmäkulmassa ja kirjasta voit lukea, miten he hankkivat kotitaloonsa mukavuuksia. Ihastuttava kirja.

 

Peijakkaan eukot, hän sanoi hiljaa itsekseen ja nauroi niin että vesi valui silmistä.

 

Karin Brunk Holmqvist, Pieni potenssipuoti

suom. Raija Rintamäki

Bazar 2011

s. 245

Potensgivarna 2004

Heine Bakkeid: Meren aaveet

 

Me tanssimme. Toisiimme kietoutuneina ahtaassa keittokomerossa, jääkaapin hurinan säestyksellä. Ilman musiikkia, ilman valoja, vain sateen ropina ja sirpaleinen taivas yläpuolellamme. En huomaa enää posken korvennusta. En näe muuta kuin hänen huulensa, jotka värisevät unettavan keinuntamme tahdissa.

 

Heine Bakkeid on kotoisin Pohjois-Norjasta. Meren aaveet teoksessa entinen poliisi Thorkild Aske pääsi vapaaksi vankilasta. Askea vaivasi syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Hän otti kuitenkin vastaan tehtävän, jossa hänen piti etsiä kadonnutta nuorta miestä Pohjois-Norjan myrskyisiltä perukoilta. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.  

 

Hänen vallattomat viljanruskeat hiuksensa ovat menettäneet värinsä ja kiiltonsa. Eksoottisten kasviuutteiden, mausteiden ja vaniljan tuoksu on kadonnut, vaihtunut desinfiointiaineen ja kylmän maan löyhkään.

 

Nuori Rasmus Moritzen oli saanut pienellä saarella sijaitsevan vanhan majakan lahjaksi vanhemmiltaan. Hän asui saarella ja korjasi rakennusta. Aikomus oli perustaa elämyshotelli turisteille. Rasmus oli innokas sukeltaja ja sukeltaessa hän törmäsi…

 

Pieneen kyläyhteisöön oli pesiytynyt rikoksia, joista haarautui uusia rikoksia. Askelta ei kestänyt kauan, kun hän törmäsi samoihin rikoksiin. Tosin hänen ajatusmaailmaansa sumensivat lääkesekoilut. Pää oli saatava turraksi, jotta muistot eivät olisi koskettaneet liikaa. Niinpä rikollinen sai toimia omin päin ja tehdä Askesta syntipukin, mutta mihin…

 

Hoipumme vuodesohvalle, levitän peiton harteilleni kuin viitan ja kiipeän sohvalle hänen viereensä. Kun hänen kylmä ruumiinsa koskettaa omaani, värähdän.

Ilosta.

 

Heine Bakkeidin teoksen Meren aaveet miljöö oli kylmä ja myrskyisä Pohjois-Norja. Ajallisesti rikokset ratkesivat nopeasti, sillä kirja alkoi keskiviikkona ja päättyi seuraavan viikon torstaina. Rikokset selvisivät lopulta syvällä meren uumenissa, jonne Aske sukelsi tutkiakseen erästä hylkyä. Kirjan nimi kuvaa erittäin hyvin tarinaa, jossa jännityksen sivumausteena oli ripaus fantasiaa ja ripaus vaniljaa.

 

Sarjassa on ilmestynyt jo toinenkin kirja, Paratiisin kutsu, joka tietysti on ihan pakko lukea jo sen vuoksi, että kirja sijoittuu Pohjois-Norjaan. Ja ehkäpä Aske olisi jo päässyt eroon Frein vaniljaisesta vaikutuspiiristä.

 

Heine Bakkeid, Meren aaveet

suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Into 2019

s. 335

Jeg skal savne deg i morgen 2016

Rikoskirja

Helmet-lukuhaaste 2021

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja, Torey Hayden: Aavetyttö

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan,

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka, Anja Portin: Radio Popov

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

10. Kirjan nimessä on numero, Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

11. Kirja kertoo köyhyydestä

12. Kirjassa ollaan metsässä, Rennie Airth: Pimeyden virta

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin

14. Kirja on osa kirjasarjaa, Anna Jansson: Katoavat jäljet

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

16. Kirjassa eletään ilman sähköä, Karin Brunk Holmqvist: Kirjassa eletään ilman sähköä

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi, Gustav Björstrand: Maria Åkerblom

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

19. Kirjassa leikitään

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä

23. Kirja, jota luet ulkona

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

27. Kirjan päähenkilö on eläin

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu, Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen

31. Jännityskirja tai dekkari 

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa

33. Kirjassa opetetaan jokin taito, Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

38. Kirja on käännetty hyvin, Alice Sebold: Oma taivas

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista

41. Kirjassa matkustetaan junalla

42. Satukirja

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

44. Kirjassa on reseptejä

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja, Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

 

Ayoola kutsuu minut luokseen näillä sanoilla: Korede, olen tappanut sen.

Olin toivonut, etten koskaan enää kuulisi noita sanoja.

 

Nigerialaisen Oyinkan Braithwaiten esikoiskirja Sisareni, sarjamurhaaja kiinnosti minua kovasti heti ilmestymisestään lähtien. Kirjan nimi ja kansikuva olivat hieman ristiriitaisia keskenään, mutta sille löytyi kirjasta erittäin hyvä selitys, sillä Koreden sisko oli erittäin kaunis ja lumoava nuori nainen. Ja sen hän tiesi sen itsekin. Kun Ayoola astui huoneeseen, jokainen kääntyi katsomaan häntä ja jokainen mies halusi hänet itselleen. Näin kävi myös miehelle, johon kirjan kertoja, Korede, oli rakastunut. Ayoola vaihtoi seurustelukumppaneitaan tiuhaan tahtiin, ja Korede sai siivota jäljet.

 

Tila, jossa olemme, on selvästi vastikään remontoitu. Se näyttää käyttämättömältä, varsinkin nyt, kun olen siivonnut sitä melkein kolme tuntia. Vaikeinta oli putsata pois suihkun ja tiivisteen väliin imeytynyt veri. Se kohta unohtuu niin helposti.

 

Jokainen järkevä ihminen ilmoittaisi väkivaltaisesta kuolemantuottamuksesta poliisille. Korede oli kyllä erittäin järkevä, mutta hänellä ja hänen pikkusiskollaan oli yhteinen menneisyys ja salaisuus. Tuo salaisuus sitoi heidät lujemmin yhteen kuin pelkkä verisukulaisuus. Niinpä Korede lähti joka kerta Ayoolan avuksi, kun hän listi miesystäviään, vahingossa tai tahallaan. Siivoamaan jäljet. Hävittämään ruumiit.

 

Yritän olla kirkumatta. Ayoola muistuttaa päivä päivältä enemmän isäämme. Hän teki pahoja tekoja ja esiintyi heti perään kuin mikäkin mallikansalainen. Ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Onko se heillä verisssä? Mutta hänen verensä on minun vertani ja minun vereni on Ayoolan verta.

 

Oyinkan Braithwaiten Sisareni, sarjamurhaaja on nuorekkaan raikas rikoskirja, jota pinnan alla leikittelevä musta huumori kannattelee. Sen lisäksi siinä vilahtaa afrikkalaista kulttuuria sekä työ- ja perhe-elämää. Kirjailija on elänyt suurimman osan elämästään Briteissä, joten kirjasta huokuu keveys, huolettomuus ja nokkeluus, joka on tyypillistä brittiläiselle viihdekirjalle. Suosittelen, kun kaipaat kevyttä ja huumoripitoista rikoskirjaa.

 

Oyinkan Braithwaite, Sisareni, sarjamurhaaja

suom. Kaisa Kattelus

Wsoy 2020

s. 233

My Sister, the Serial Killer 2018

Rikoskirja

Kirjahyllyn aarteet 2 - lukuhaasteen koontipostaus

 

Kirjahyllyn aarteet 2 – lukuhaaste päättyy tänään. Haaste kesti vuoden. Oikeastaan haaste lukea oman kirjahyllyn kirjoja on kestänyt jo kaksi vuotta, sillä aloitin ensimmäisen haasteen jo vuoden 2019 loppiaisena. Tällä kertaa haaste lukea omia kirjoja vauhdittui koronapandemian vuoksi, sillä kirjastot menivät kiinni maaliskuussa. Luen siis etupäässä kirjaston kirjoja, mutta kirjoja on tullut kerättyä myös kotiin. Viime vuonna luin 50 omaa kirjaa. Nyt en pistänyt tavoitetta, mutta luin kaiken kaikkiaan 48 kirjaa kirjahyllyjen pimennoista. Kirjahyllyn ulkonäköönkin on tullut vaihtelua, kun osa kirjoista on poistunut ja osa taas päässyt esille.

 

Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin riemastutti kovasti, Anja Kaurasen (Snellman) esikoisteos Sonja O valikoitui klassikkohaasteeseen ja edelleen olen ihastuksissa tuosta punatukkaisesta rämäpäästä. Delia Owensin Suon villi laulu ja Stroutin Olive Kitteridge kuuluivat niihin harvoihin kirjoihin, jotka ostin ja suorastaan hurmaannuin. Niin monta taiturimaisesti kirjoitettua tarinaa.

 

Luen mielelläni, miten sinun lukuhaasteesi on sujunut. Laita viestiä ja linkkiä kommenttiosioon.

 

Kiitokset mukana olleille blogikavereille. 

 

Airth Rennie: Pimeyden virta

Baylac Marie-Héléne: Agatha Christie - Arvoituksellinen elämä
Burns Tom (koonnut): Parhaat ystävät - Ajatuksia ystävyydestä
Canth Minna: Työmiehen vaimo
Carrell Jennifer Lee: Shakespearen salaisuus

Constantine Liv: Toinen rouva Parrish
Dalton Trent: Poika nielaisee maailmankaikkeuden

Disney: Frozen – Revontulten lumoa
Dostojevski F. M.: Vanhan ruhtinaan rakkaus 
Ericson Pernilla: Älä käännä selkääsi 
Eugenides Jeffrey: Virgin Suicides- Kauniina kuolleet
Frantz Eva: Sininen huvila
Gads Tomas: Luopiot 

Haahtela Joel: Katoamispiste 
Hai Magdalena: Susikuningatar

Haig Matt: Keskiyön kirjasto
Hamid Mohsin: Exit West 

Hayden Torey: Aavetyttö

Hogan Ruth: Kadonneiden tavaroiden vartija

Jansson Anna: Katoavat jäljet

Jungstedt Mari: Pimeys keskellämme

Kankimäki Mia: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Kauranen Anja: Sonja O

Kilpi Marko: Kuolemanenkeli (Undertaker) 

Kyung-sook Shin: Hovitanssija

Lawrence D. H.: Lady Chatterleyn rakastaja 
Lemaitre Pierre: Verihäät

Mero Niina: Englantilainen romanssi
Oksanen Sofi: Stalinin lehmät
Owens Delia: Suon villi laulu
Paadar-Leivo Rauna: Vieras talvi
Paasilinna Arto: Rietas rukousmylly

Paris B. A.: Suljettujen ovien takana 

Penny Louise: Kylmän kosketus

Runeberg J. L.: Vänrikki Stoolin tarinat

Sebold Alice: Oma taivas
Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu
Sten Camilla: Kadonnut kylä
Strout Elizabeth: Olive Kitteridge
Tikkanen Tiina Katriina: Toinen silmä kiinni

Troll: Mestarietsivä Peppunen - Rouva Purppuran tapaus

Troll: Mestarietsivä Peppunen - Kuuttoman yön jättiläinen

Tuuri Antti: Pitelemättömät
Tynni Aale: Satuaapinen
Utrio Kaari: Vendela  

Ware Ruth: Rouva Westaway on kuollut
Wassmo Herbjørg: Dinan kirja

Hyvä tarina on kuin kaipaus jostakin,

hento värinä kirjainten leijuessa

kaukaisuuteen

jättäen lukijan suuren ihmetyksen

valtaan.

 

Mukana haasteessa:

Anneli/ Kirjojen kuisketta

Sara/ Villa Emilia 

Kirjarikas elämäni 

Jokke/ Jokken runonurkka ja Jokken kirjanurkka

Paula/ Kirjanpauloissa 

Niina/ Yöpöydän kirjat

MarikaOksa/ Oksanhyllyltä 

Kirjahilla 

Kaisa/ Kirjahyllyssä 

 

Alice Sebold: Oma taivas

 

Kun olin pieni, isä nosti minut monesti syliinsä ja otti lumisadepallon pöydältä. Hän käänsi sen ylösalaisin, antoi kaiken lumen kerääntyä kasaksi ja käänsi sitten pallon nopeasti oikeinpäin. Katselimme yhdessä, kuinka lumi leijui pingviinin ympärille. Pingviini on siellä yksin, ajattelin, ja minua huolestutti sen vuoksi. Kun kerroin isälle, hän sanoi:” Ei mitään hätää, Susie, se viihtyy hyvin. Se on virheettömän maailman vanki.”

 

Vuosi 2021 on alkanut omien lempikirjojeni postauksella. Yhdysvaltalaisen Alice Seboldin esikoisteos Oma taivas on kirja, jonka olen lukenut monta kertaa, ja aina olen viihtynyt yhtä hyvin kirjan seurassa. Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Susie Salmon, joka murhataan. Susie jää seuraamaan maan päällä tapahtuvaa elämää, varsinkin heitä, jotka ovat hänelle olleet kaikkein läheisimmät. Susie yrittää myös viestittää omia viestejään läheisilleen.

 

Mutta kun poliisit näyttivät todistepussia, jossa oli myssyni, äidissä särkyi jotakin. Ohut lyijykristalliseinämä, joka oli suojannut hänen sydäntään – jotenkin turruttanut hänet epäuskoiseksi – hajosi sirpaleiksi.

 

Vaikka kirjassa oli tapahtunut ikävä murha, Susien näkökulma tapahtumiin oli ihmeellisen valoisa. Hän ei surrut tapahtumaa. Hän kaipasi vain poikaystäväänsä ja kaikkea kivaa, mitä olisi tehnyt hänen kanssaan. Kieltämättä poliisien tutkimukset vaikuttivat aika hatarilta. Lähiseudun ihmiset ja poliisit olivat ymmällään siitä, että heidän rauhallisella asuinseudullaan oli tapahtunut kyseinen rikos. Rikoksesta epäiltiin jopa Susien poikakaveria, mutta hän oli ollut silloin todistetusti kaukana. Oikea rikollinen osasi vanhasta tottumuksesta esittää kunnollista ja rehellistä kansalaista, mikä ei kuitenkaan pettänyt Susien isää, joka tiesi heti, kuka surmasi Susien.

 

Silmäni: Lynn-mummin laittama meikki auttoi, mutta ei ratkaissut sitä ongelmaa, että hyvin usein kaikki näkivät Lindseyn silmissä minun silmäni. Kun silmät näyttäytyivät – vilahdukselta puuterirasian peilissä, jonka naapuripulpetin tyttö otti esiin, tai yllättäen kuvajaisena kaupan näyteikkunassa – Lindsey käänsi katseensa pois.

 

”Silmät ovat sielun peili” kuuluu vanha sanonta. Susien pikkusisko oli täsmälleen saman näköinen kuin Susie. Sellainen voi olla taakka, mutta Lindsey löysi keinot kantaa taakkansa. Hän oli muutenkin perheen vahvin henkilö, joka kannatteli surun murtamaa perhettä, mutta ei hänkään pystynyt pitämään perhettä koossa. Suru voi yhdistää ja se voi erottaa. Joskus suru on niin vaikea kestää, että ei pysty asumaan samassa talossa, eikä olemaan läheisten lähellä, vaan haluaa muuttaa kauas pois, vaeltaa maailmalla, tutustua tuntemattomiin, unohtaa…

 

Oma taivas on uskomattoman hieno teos. Kirjailija koki itse 18-vuotiaana raa´an seksuaalirikoksen, josta hän kirjoitti muistelmateoksen Lucky. Nimi tuli siitä, koska aiemmin samasta paikasta oli löydetty tapettu tyttö, joka oli kokenut saman. Kirjailija koki itsensä onnekkaaksi, koska jäi henkiin. Aihepiiri on ollut vaikea ja traumaattinen ja vaatinut pitkäaikaista terapiaa. Rikollisten hetken himon seuraukset voivat olla katastrofaalisen laajat ja ne voivat ulottuvat kohdetta paljon laajemmalle, ja se hetki traumatisoi aina kymmenien vuosien päähän.

Tämä kirja koskettaa syvälle sydämeen ja tunteisiin. Kirjaa voisi kuvata sydänten kirjaksi.

 

Pitkää ja onnellista elämää teille kaikille.

 

Alice Sebold, Oma taivas *****

suom. Pirkko Biström *****

Wsoy 2003

s. 390

The Lovely Bones 2002