lauantai 25. toukokuuta 2019

Juliana Hyrri: Satakieli joka ei laulanut

Juliana Hyrrin psykologisesta sarjakuvanovellikirjasta Satakieli joka ei laulanut oli bloggaus jossakin kirjablogissa. Blogissa kerrottiin tästä koskettavasta sarjakuvaromaanista niin hienosti, että varasin sen heti kirjastosta. Luen hyvin vähän sarjakuvaromaaneja, en tiedä miksi. Juliana Hyrri osaa kuvata lapsuuden mielenmaisemia, arkipäiviä ja koskettavia tapahtumia hyvin mieleenpainuvasti, herkästi ja runollisesti melkeinpä pelkästään kuvien voimalla.

Kirjan novellit ovat Siniset uimahousut, Villiruusuja, Yövieras, Satakieli joka ei laulanut, Itsekkyys on syntiä ja Huoranpenikat ja simpukkarasia. Kuvissa on hyvin vähän tekstiä, mutta novellit ovat silti hyvin omannäköisiä, viattomalla tavalla lapsekkaita, mutta niitä sävyttää myös teemoja, jotka pelottavat lapsia ja jopa aikuisia mm. pedofilia. Kun aikuinen tulee yöllä viereen koskettelemaan tai kiroamaan lapsen, niin se voi tehdä suurta tuhoa lapsen tunne-elämälle. Nämä sarjakuvanovellit ovat joko hyvin kauniisti maalattuja tai mustavalkoisia ja niistä välittyi lapsen maailma hyvin aidonoloisesti.

Siniset uimahousut novellissa pienen koulun oppilaat matkustavat Vaasan uimahalliin. Novellista nousee pinnalle ystävän kanssa koettuja mukavia uimajuttuja, mutta sitten tapahtuu jotakin, mikä muuttaa päivän synkäksi. Villiruusuja kuvaa lapsen kokemaa epäoikeudenmukaisuutta, joka saa seurauksensa kotona.  Yövieras on tosi pelottava novelli, jopa minun mielestäni, sillä lapsi kokee hyvin epämiellyttäviä asioita. Satakieli joka ei laulanut kuvaa lapsen käytöstä, joka kuvaa lapsen uteliaisuutta ja halua tutkia asioita, mutta joka riistäytyy käsistä. Itsekkyys on syntiä kuvaa vanhemman tekoja lapsen silmin. Ne voivat näyttäytyä todella julmina tekoina, ja sitten vaikuttaa lapsen omaan käytökseen. Huoranpenikat ja simpukkarasia kuvaa lapsen maailmaa, jossa lapsen kokema julmuus siirtyy leikin maailmaan.

Satakieli joka ei laulanut on kauniisti kuvitettu psykologinen sarjakuvanovellikirja lapsuudessa koetuista synkistä teemoista, jotka voivat vaikuttaa lapsen käytökseen ja kehitykseen tunnetasolla.

Juliana Hyrri, Satakieli joka ei laulanut
Siniset uimahousut yhteistyössä Elina Johanna Ahosen kanssa
Huoranpenikat ja simpukkarasia yhteistyössä Myrtillius Kaurian kanssa
Suuri Kurpitsa 2019
s. 143
Sarjakuvakirja

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue, 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua, 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia 37. Pienkustantamon julkaisu ja 45. Kirjan nimessä on kieltosana.

torstai 23. toukokuuta 2019

Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat


Alan Bradleyn Kuolon kultaiset kiehkurat on Flavia de Luce-sarjan kymmenes osa. Ja tämä sangen suosittu dekkarisarja tulee jatkumaan varmaan eteenpäin hamaan tulevaisuuteen, sen verran juonikkaasti Flavia tutkii murhia nuoresta iästä huolimatta. Kenties sarjasta tulee yhtä pitkäikäinen kuin Neiti Marplesta, sillä Flavia on vielä nuori, kymmenen kirjan aikana hän on vanhentunut vain vuoden verran ja selvittänyt kymmenen murhaa. Tällä kertaa tutkitaan muun muassa myrkytyskuolemaa. Nuoresta 12-vuoden iästä huolimatta, Flavia tekee tuosta noin vain itseoppineena laboratoriokokeita omassa Tar-enolta perityssä laboratoriossa. Suit sait sukkelaan selvisi mihin myrkkyyn kyseinen kuollut henkilö olikaan kuollut. Tämän jälkeen tulikin tarpeelliseksi selvittää kuka murhan oli tehnyt ja miksi? Mutta Flavia on nero ja näppärä tyttö ja selvittää tällaiset tehtävät nopsasti ja tarjoilee valmiit ratkaisut sitten poliiseille sievässä pienessä paketissa.

Työpöydän takana näkyi liikettä, ja tovin kuluttua tummien arkistokaappien keskeltä ilmestyi pienikokoinen mies. Hänellä oli yllään ahdas musta puku ja asuun kuuluva korkea ja kellastuneen valkoinen selluloidikaulus. Hän räpytteli silmiään hopeisten nenälasiensa takaa niin kuin olisimme aaveita. Mietin, oliko hän joutunut tappeluun vai oliko hänen musta silmänsä pelkkä koriste, ikään kuin ammatillinen ornamentti.

Yksi sarjan parhaimmista puolista on kirjoista nouseva musta huumori, joka saa välistä hymyn huulille, vaikka kyseessä olisi erittäin vakava asia.  Kirjojen tunnelma on aina viihteellinen, vaikka Flavia olisi tekemässä mitä tahansa tutkintaan liittyvää. Tässäkin kirjassa Flavia tekee useamman kuin yhden murron ja varastaa surutta ihmisten tavaroita. Flavian Undine –serkku asuu samassa kartanossa, ja liikkuu samanlaisissa hämäräpuuhissa kuin Flavia. Olen alkanut ihmetellä, että miksi tytöt eivät ole koulussa? Flavia kävi yhdessä sisäoppilaitoksessa Kanadassa pyörähtämässä muutaman kuukauden ajan, mutta tuli sieltä kipin kapin takaisin. Äiti on kuollut, isä on kuollut. Felicity-täti on huoltaja, mutta ei häntä näkynyt tässä kirjassa. Taloudenhoitaja ja autonkuljettaja ovat ainoat aikuiset, jotka jotenkuten huolehtivat tytöistä. Kartanossa asuu vielä tällä hetkellä keskimmäinen siskoista, vanhin lähti jo maailmalle.

Vaihdoin juhlavaatteeni liikemiesmäisempään asuun eli hameeseen ja paitapuseroon ja viimeistelin ne karmeilla kävelykengillä, jotka muistuttivat masentavalla tavallaan vankeusajastani Neiti Bodycoten tyttökoulussa, ja sitten laskin hitaasti sataankahdeksaankymmeneen ja lähdin hitaasti alakertaan.

Flavia on siis jo perustanut firman ja sen lisäksi hän omistaa kartanon. Kaikenlaista kimuranttia on mahdollista tapahtua vuoden aikana Bishop´s Lacyn kylässä Englannin maaseudulla, kun kirjoittajana on lahjakas Alan Bradley, ja päähenkilönä nuori tyttönen - salapoliisinero Flavia de Luce.

Alan Bradley, Kuolon kultaiset kiehkurat ***
Suom. Maija Heikinheimo
Bazar 2019
s. 363
Dekkari
The Golden Dresses of the Dead 2019

maanantai 20. toukokuuta 2019

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen


Rakkaudesta puhun varovasti, avioliittoon en usko, mutta ystävyyden varaan rakennan. Ystävyyttä ei synny ilman tasaveroista antamista, ja koska minä joudun julkisuudessa olemaan sellainen lukittu lipas, minulla on ollut tarve uskoutua niille joihin tosiaan luotan. Muutamalle ihmiselle – niin, ja noille päiväkirjoille.

Johanna Venhon fiktiivinen teos Ensimmäinen nainen kertoo Sylvi Salome Kekkosesta os. Uinosta (1900-1974), joka oli kirjailija, tasavallan presidentti Urho Kekkosen puoliso ja kahden pojan äiti. Kirjailijaksi Sylvi Kekkonen ajautui kuin vahingossa, mutta hän piti kovasti kirjallisuudesta ja runoudesta ja vietti aikaansa mielellään kirjailijoiden parissa. Johanna Venho on koonnut kirjansa siten, että 66-vuotias Sylvi suree ystävänsä kirjailija Marja-Liisa Vartion kuolemaa ja pakenee suremaan kesämökille Katermaan. Siellä yksinäisyydessä on aikaa ajatella ystävyyttä ja muita vielä kipeämpiä asioita.

Luonnostelin savesta Sylvin kasvoja veistosta varten. Siihen tuli liian suuret silmät, ei näytä oikealta, lapsen mittasuhteet päässä. Vaivasin möykyksi ja aloitin uudestaan. Minähän olen hyvä muovaamaan lapsia, älkää kysykö miksi, ja Sylvissä on säilynyt samoja viivoja kuin lapsen päässä, katseessa reitti auki lapsuuteen. Mutta aikuisessa niin ohut iho ja värähtelevät piirteet nostattavat minussa lievää kuvotusta.

Kontrastina Sylvin herkkyydelle ja sairaalloisuudelle Johanna Venho on kirjoittanut toisen ystävän Essi Renvallin puhumaan omasta kuvanveistäjän työstään, sekä ystävyydestään Sylvin kanssa. Essi on yrittänyt tehdä vuosikausia patsasta Sylvistä, mutta hän ei onnistu saamaan sitä aikaiseksi.

Sylvi poti nivelreumaa ja oli monesti pitkiäkin aikoja hoidattamassa reumaansa. Miehensä uskottomuus ja siitä uutisointi oli varmasti raskasta Sylvin terveydelle ja uskon, että jopa pahensi sitä. Mielipahalla on vaikutusta terveyteen. Julkisuus oli myös vaikeaa Sylville. Urho Kekkonen ei paljon piitannut mitä hänestä kirjoitetaan ja uutisoidaan, mutta Sylvi välitti. Sylvistä on sanottu, että hän vaikutti temperamentikkaaseen puolisoonsa rauhoittavasti.

Sylvi Kekkonen oli kansan rakastama ensimmäinen nainen. Johanna Venhon kirjalla on siis hyvin valittu nimi, joka antaa hehkua Sylvin muistolle. Sylvi ei halunnut olla esillä, sen tekivät kyllä hänen miehensä seuraan päätyneet naiset. Jostakin syystä Sylvi ei eronnut, vaikka hänen miehensä salasuhteet kestivät vuosikausia. Eron pettäjämiehestään hän halusi vasta kuolemansa jälkeen, kun hän halusi päästä samaan hautaan siskonsa vierelle. Johanna Venho on kuvannut Sylvin Ensimmäinen nainen teoksessa juuri sellaisena kuin olen Sylvin kuvitellutkin, älykkäänä ja herkkänä ajattelijana ja luonnonystävänä.

Johanna Venho, Ensimmäinen nainen
Wsoy 2019
s. 257

Johanna Venho: Syntysanat   

perjantai 17. toukokuuta 2019

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet


Puolet kasvoista oli poissa, ja niiden tilalla oli pelkkää tahmaista sotkua: märkiä hiussuortuvia, aivoainetta ja valkoisena pilkottavia luunsirpaleita. Korvakuuloke toisessa korvassa oli yhä paikoillaan. Johto kiemursi rintataskuun niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tukholmalaisen Ninni Schulmanin kolmas Magdalena Hanssonista kertova dekkari on nimeltään Vastaa jos kuulet.  Kirjan alussa tapahtuu ampumistapaus hirviporukassa, johon kuuluu myös paikkakunnan poliisipäällikkö Petra Wilander. Petra ei siis voi osallistua ampumistapauksen tutkimukseen ja tutkimusta tulee johtamaan ulkopuolinen tutkinnanjohtaja. Petralle hyvinkin tuttu mies ja pientä sähköä on ilmassa koko tutkimuksen ajan. Tutkimukseen osallistuu myös Petran alainen Christer Berglund, joka on tullut tutuksi aiemmistakin kirjoista. Christer ja Magdalena ovat lapsuuden tuttuja, sillä he asuivat naapureina.

Kuka on suunnitellut ampumisen keskelle hirvijahtia, se kiinnostaa myöskin Magdalenaa, joka häälyy puolikuolleena väsymyksestä kotona pienen vauvansa kanssa. Mies tekee pitkiä päiviä töissä, joten häneltäkään ei ole juurikaan apua saatavilla. Onneksi Magdalenan isä tulee apuun, joten Magdalena pääsee kirjoittamaan ampumistapauksesta, josta alkuun ei tiedetä, että onko se itsemurha, murha, vahingonlaukaus vai mikä? Artikkeli toisen perään saa Magdalenan syttymään eloon, vaikka nukkumaan hän ei pääse vielä pitkään  aikaan.

Ampumistapauksen lisäksi paikkakunnalta on jälleen kadoksissa nuori tyttö ja eletään lokakuuta, jolloin öisin on pakkasta. Etsijöille tulee kiire löytää tyttö, ennen kuin hän paleltuu kuoliaaksi. Ensimmäisessä kirjassa Tyttö lumisateessa etsittiin kadonnutta tyttöä talvella jopa 26 asteen pakkasessa. Toisessa kirjassa Poika joka ei itke dekkarissa on kuuma kesä ja tulipaloja. Ninni Schulman on sijoittanut tapahtumat Hagforsiin, jossa he lomailevat kesämökillään. Hagfors on pieni paikkakunta ja jokainen tuntee jonkun toisen, joten Magdalenan haastateltavat tuntevat jossakin määrin ainakin nimeltä ja maineelta paikkakunnan ihmiset. Mutta pinnan alla kulkee salaisia virtoja, salaisuuksia, petoksia, valheita, rikoksia. Ja tällä kertaa salasuhteita.

Vastaa jos kuulet dekkarin ääressä viihdyin todella hyvin. Sarjasta on vielä julkaisematta kaksi dekkaria, mutta toivoisin, että kirjailija jatkaa sarjan parissa pitempäänkin, sillä sarjan henkilöhahmot ovat mukavan samaistuttavia. Tällä kertaa Magdalenan kannattaisi olla lörpöttelemättä liikoja puhelimessa, sillä puhelun voi aina kuulla henkilö, jolle sitä ei ole tarkoitettu.

Ninni Schulman, Vastaa jos kuulet ***
Suom. Maija Kauhanen
Tammi 2019
s. 442
Svara om du hör mig 2013
Dekkari

Schulman Ninni: Tyttö lumisateessa
Schulman Ninni: Poika joka ei itke 

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Yashar Kemal: Poika ja lokki



Mereen pistävän kallion kolossa oli lokinpoikanen, joka oli selvästi pulassa. Sydän jyskyttäen Salih kiiruhti alas laakealle kalliolle. Lokinpoikasen tummankeltainen nokka oli ammollaan, höyhenet pörrössä. Toinen siipi oli murtunut ja paikka paikoin sulaton. Sitä paitsi lintu oli kylmissään ja vapisi. Salih kietoi sen paitansa helmaan. Miten kauniit silmät sillä oli! Hän voisi katsella niitä lopun ikäänsä… Äkkiä hän havahtui. Siinä hän vain seisoi haaveilemassa ja lintuparka voi olla kuolemaisillaan…

Turkkilaisen Yashar Kemalin oik. Kemal Sadık Gökçeli (1922-2015) Poika ja lokki teos kertoo pienestä vikkelästä ja karkaavaisesta  pojasta nimeltään Salih. Kirjan tarinassa on kuuma kesä ja Salih yöpyy monina öinä kotinsa pihalla olevissa puissa. Puista pystyy myös tarkkailemaan naapurustoa ja aikamoisia seikkailuja mustapukuisine merirosvoineen Salih näkee tarkkailupaikaltaan, kunnes uni saa vallan.

Eräänä päivänä Salih löysi merenrannalta lokinpoikasen, jonka siipi oli rikki. Salih aloitti hoitamisen antamalla lokinpoikaselle juotavaa ja sen jälkeen houkuttelemalla lokinpoikasta syömään kalaa. Kummasti lokinpoikanen vaan virkistyi Salihin hoitaessa sitä, mutta siipi olisi myös pitänyt saada kuntoon jollakin konstein. Hänen isoäitinsä oli tunnettu parantaja, mutta Salihilla ja isoäidille oli huonot välit keskenään. Ei ollut puhettakaan, että isoäiti olisi antanut parantavaa salvaa likaiselle lokille.

Lopulta perhe tottui siihen, että lokki kulki Salihin mukana. Kirja kuvaa hyvin turkkilaista kyläyhteisöä ja perhekuvioita. Perheet olivat köyhiä, Salihin perhe vielä muita köyhempi. Sivulauseissa mainitaan kommunistit ja köyhien tuntema sortovalta yhteiskunnan ja työnantajien puolelta. Opiskelijoita myös hakataan poliisien toimesta. Kirjassa on selkeästi yhteiskunnallista kuohuntaa, mutta tarinaan juonikkaasti sijoitettuna. Kirja on julkaistu Turkissa vuonna 1976. Oikeisto-vasemmistokahnauksista johtuva poliittinen epävakaus johti siihen, että maassa oli useita vallankaappauksia 60-80-luvuilla. Viimeisin maassa tehty vallankaappausyritys oli vuonna 2016.

Kirjailijan teokset sijoittuvat hänen synnyinseuduilleen Anatoliaan. Yashar Kemal oli kurdi syntyperältään, joten hän kuvaa kirjoissaan kurdien kansanperinteitä. Kirjailija oli huono-osaisten puolestapuhuja ja sijoitti kirjansa usein maaseuduille. Poika ja lokki sijoittuu pieneen rannikkokaupunkiin Mustallamerellä. Yashar Kemal joutui vuonna 1950 vankilaan, kun hän nostatti tuhansia pienviljelijöitä epäoikeudenmukaista vedenjakelua vastaan. Vuonna 1971 kirjailija tuomittiin vankilaan maanalaisesta kommunistisesta toiminnasta, tuomiota ei kuitenkaan pantu käytäntöön. Kirjailija sai urallaan 38 palkintoa 12 eri maasta ja oli usein epävirallisilla Nobelin kirjapalkintolistoilla ehdokkaana.

Poika ja lokki on mielikuvituksellinen lapsikuvaus merirosvojen, käärmeprinssin, merenneidon, Ali Baban ja muiden fantasiaolentojen parissa. Kirjassa yksinäinen köyhä poika etsii päiviinsä lohtua, turvaa ja sisältöä villin mielikuvituksensa avulla.

Yashar Kemal, Poika ja lokki
Suom. Eva Siikarla
Tammen Keltainen Kirjasto 1981
s. 286
Al gösüm seyreyle Salih 1976

maanantai 13. toukokuuta 2019

Linda-Maria Roine ja Venla Pystynen: Mercedes Bentso




Väkivallan uhasta tuli suhteemme arkea. Kun Santeria alkoi ärsyttää, se löi nyrkillä seinään, heitti kaukosäätimen pirstaleiksi lattialle tai viilsi itseään puukolla. Impulsiivisuutensa vuoksi se oli istunut vankilassa jo moneen otteeseen. Opin, ettei Santerille kannattanut väittää vastaan.

Linda-Maria Roine tutustui 16-vuotiaana henkilöön, josta tuli hänen poikaystävänsä kaikessa pahassa. Kirjassa Mercedes Bentso Linda-Maria kertoo syöksykierteestä, johon hän joutui tutustuttuaan Santeriin, sillä edessä aukeni huumemaailma kaikessa kauheudessaan. Linda-Maria ei kerro mitään positiivista huumepiireistä, eikä huumeiden käyttämisestä, joten kirja on varsinkin nuorille lukijoille silmiä avaava teos huumeiden käytöstä. Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko ihmisen. Linda-Marian huumekierteestä tuli kuin uppoava suo, jonne hän joutui aina uudelleen ja uudelleen, vaikka räpiköi välillä kuiville.

Elin edelleen kahden maailman välissä. Tiesin, että se on tasapainoilua nuoralla, mutta vaara kiehtoi mua yhä. Olin henkisesti huonossa kunnossa ja epävakauteni takia mut oli helppo houkutella kaikenlaisiin älyttömyyksiin.

Mercedes Bentso on Linda-Maria Roineen räppärinimi. Kirjassa on hänen tekemiinsä räppeihin sanoituksia. Räpeissä hän tuo esille omia kokemuksia narkkaripiireissä hyväksikäytettynä, vaiennettuna ja väkivallan kohteena. Hän on kohdannut ihmisiä, joita eivät mitkään yhteiskunnan turvaverkot kannattele. Ihmishenki näissä piireissä on hyvin arvoton. Linda-Maria on kohdannut myös hyviä ihmisiä, ja hän on kokenut myös rakkautta ja hyväksyntää. Musiikki on hänelle kaikki kaikessa ja kirjassa tuodaan esille, miten vaikeaa hänen on ollut päästä levyttämään miehisessä räppimaailmassa.

Silloin kaikki mun haaveet palasivat takaisin. Musta tulisi räppäri. Mä pääsisin vielä kertomaan kaikesta siitä, mitä olin kokenut narkkarimaailmassa. Ehkä kaikella hirveydellä oli sittenkin ollut tarkoitus.

Kun mietin, että minkä kirjan luen Helmet-lukuhaasteen kohtaan julkisuuden henkilön kirjoittama kirja, mieleeni tuli heti Mercedes Bentso. Olen nähnyt Linda-Maria Roineen televisiossa ja tiesin hänet räppäriksi. Hänet vihaiset räppisanoitukset saivat selityksensä luettuani hänen omaelämäkerrallisen tarinan. Nuori nainen on joutunut kokemaan aivan liian paljon kauheuksia elämässään.

Linda-Maria Roine ja Venla Pystynen, Mercedes Bentso, Ei koira muttei mieskään
Johnny Kniga 2019
s. 317
Omaelämäkerta

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa, 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria ja 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Äidille!


YÄKIITOS

Jesta kui mää tykkän frouvist
ketkä ossaava lähte kotti juur sopivaisel ajal
sillon ko on kerrottu yhreksä hyvä ja
yks huano
huutava viäl ovesuus:
Olisin mää papinkin saanu, mut ei see hualinu.
Nauru on puronu pankolt permanol kiärittelemä.

Jestas ko mää tykkän ko Lea lupas
tuar fatillise lihapulli tullesas
ja toi.

Nii hyvä miäl o sinust kaukane Orvokki
kirjoitit pitkän kirje etkä moittinu yhtä etkä pyytäny mittä.

Kiitost tost yhrest ko kamaris nukku
anta mu valvo nämä ylivalotetut yät
kanta toisest kahvast valurautaset päivät.


Heli Laaksonen, Peippo vei 2011


Lempeitä ajatuksia äideille ja nautinnollisia lukuhetkiä!