lauantai 4. heinäkuuta 2020

Jelena Tšižova: Naisten aika




Silppuan sipulia ja nyökyttelen. Muorit ymmärtävät paremmin. Jos on korkea aika, niin sitten on. Mitä siihen sanot? Ne on tiukkoja. Kuinka minä niille pärjäisin?

Venäläisen Jelena Tšižovan Naisten aika kertoi tarinan eräänlaisesta perheestä, joka syntyi, koska asuntoja ei voinut itse vuokrata mistä halusi. Asunnoista oli kova pula, joten kommunalkan joka huoneessa oli oltava asukas. Tässä huoneistossa asui kolme vanhempaa naista, jotka olivat eläneet sota-ajat ja muistivat puutteen ja kurjuuden. He olivat tehneet pitkän työelämän sairaalassa. Heidän asunnossaan olevaan huoneeseen oli muuttanut tehdastyöläinen Antonina tyttärensä Suzannen kanssa. Ajan kuluessa heistä kehkeytyi perhe, joka neuvotteli ja päätti kaiken yhdessä. Tosin nuoren Antoninan harteille siirtyi raskas vastuu perheen elättämisestä ja vanhusten hoitamisesta.

Pää tuntuu ilkeältä, raskaalta. Olenkohan saanut vetoa vai mitä? Käyn makuulle. Mietin, että asiat on huonosti. Viime aikoina olen ollut kuin kuollut. Kuljen ja puuhailen, mutta sisällä on tyhjää… Talvi tuntuu jatkuvan loputtomiin. Ihan kuin en selviäisi kesään asti…

Antoninalla oli kaikenlaisia huolia, joista suurin oli huoli tyttärestä, joka oli mykkä. Antonia pelkäsi menettävänsä tyttärensä, jos tytärtä alettaisiin hoitamaan päivähoidossa. Hän pelkäsi lääkäri- ja laitoskierrettä, joka tekisi tyttärestä invalidin ja vammaisen. Tähän hän sai yllättävältä taholta apua, sillä vanhukset halusivat hoitaa tyttöä. Vanhuksilla oli päivisin aikaa lukea satuja ja opettaa tytölle kaiken tarvittavan ja enemmänkin. Tytöstä kehittyi taitava piirtäjä ja häneltä onnistui lukeminen ja käsityöt. Tosin tehtaan esimies puhutteli jatkuvasti Antoninaa siitä, että tyttö on vietävä lastentarhaan, jotta hänestä kasvaa kunnon kommunisti. Tuo esimies, Zoja Ivanovna, puuttui myös siihen, että Antonina tarvitsisi miehen. Mutta miten puheet muuttuivatkaan matkan varrella:

”Sinä Antonina oletkin näköjään kiero nainen mutta tyhmä. Sen nyt ymmärtää jos on nuori. Et kuitenkaan ole enää tyttönen. Olet jo kerran tehnyt aviottoman ja nytkö suunnittelet toista? meinaatko lisätä isättömien määrää? Käytätte hyväksenne, kun meillä on hyväsydäminen valtio, ojentaa tarjottimella niin seimet kuin tarhat, kaiken. Senkun synnytät vaikka joka nurkkapieleen…”

Jelena Tšižovan Naisten aika kertoo neuvostoajasta, jolloin eläminen oli tiukkaa ja jokainen kansalainen oli koneiston osa ja jokaista kosketti samat tiukat säännöt mm. asuntojonot, tavarajonot. Yksineläjän oli vaikeampi saada asunto kuin perheellisen. Tästä asunnonhankinnasta kehkeytyi yksi tarinan sivujuonista, josta ei voinut muuta kuin puistella päätä, sillä se oli pähkähullu tarina ja kertoi paljon ihmisten kyykyttämisestä henkilökohtaisissa asioissa. Neuvostoihmisellä ei saanut olla mitään henkilökohtaista.

Jelena Tšižova sai vuonna 2009 Naisten aika teoksesta venäläisen Booker-palkinnon. Teos on käännetty usealle kielelle ja siitä on tehty myös teatteriesitys. Kirja käsittelee muutaman ihmisen arkielämää 1960-luvun Neuvostoliitossa. Kirjan tarinassa kuvattiin menneisyyden ja 60-luvun elämänmuutosta, miten kaikki oli ennen ja miten asiat olivat sillä hetkellä, esim. perhe sai television ja siitä katsottiin myös historiallisia filmejä. Mietittiin myös, miten asiat olivat Amerikassa ja miten kotimaassa. Jelena Tšižova kuvaa kirjassaan hyvin aidonoloisesti monen sukupolven välistä yhteiselämää neuvostoajan kaupunkimiljöössä.

Jelena Tšižova, Naisten aika
suom. Kirsti Era
Into 2018
s. 261
Sukupolviromaani

torstai 2. heinäkuuta 2020

Joyce Carrol Oates: Elämäni rottana



Oli marraskuu vuonna 1991. Olin kaksitoista vuotta ja seitsemän kuukautta.
Isä lähetti minut pois kotoa. Kolmeksitoista vuodeksi! Aikuiselle se ei ehkä ole pitkä aika, mutta teinille se on ikuisuus.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Joyce Carrol Oatesin Elämäni rottana kertoo Violet Kerriganista ja hänen suuresta perheestään. Perheen tragedia johti Violetin asumaan kaukana äidin siskon luona. Tapahtumista siis syytettiin nuorta tyttöä, kun taas ne henkilöt, jotka olivat aiheuttaneet tragedian, heitä yritettiin auttaa kaikin tavoin. Violet Rue joutui sijaiskärsijäksi ja melkein tapetuksi. Isä ei sietänyt häntä silmissään. Isä, joka oli perheen pää ja joka määräsi kaikesta. Isä piti vihaa yllä koko loppuelämänsä ajan. Ei anteeksiantoa Violetille, rotalle.

Ja pääsi, kun kaaduit. Kallo ei ollut yhtään niin kova ja suojaava kuin olit luullut. Luisuit seinää pitkin alas. Hämähäkinseittejä betoniseinässä, hämähäkinseittejä hiuksissa.

Violetin elämä ei muuttunut turvallisemmaksi, kun hän asui tätinsä luona. Yksinäinen, vetäytyvä nuori tyttö oli kuin liimapaperi kärpäsille ja houkutteli tietämättään iljettäviä ihmisiä lähelleen. Violet Rue joutui hyväksikäytön uhriksi. Hän ei edes ymmärtänyt mitä tapahtui. Ainoa ihminen, joka oli hänen mielestään hyvä hänelle, oli paha ihminen.

Kun elää aikuisten kanssa, saa elää heidän menneiden, kadotettujen elämiensä kanssa. Ne ovat kuin vanhoja käärmeennahkoja tai sirkkojen kuivuneita kuoria jalkojen alla. Tarinoita, joita heille ei saa paljastaa.

Joyce Carol Oates kirjoittaa vahvoja kertomuksia nuorista ihmisistä, ihmisistä, joille elämä ei suo parhaimpia korttejaan. Tiedän sanonnan ”se mikä ei tapa, se vahvistaa”. Violet ei vahvistunut ikävistä tapahtumista, joita riitti hänelle yhä uudelleen ja uudelleen. Hän eli ”pelko selän takana” elämää. Tuo pelko laittoi hänet muuttamaan, jättämään koulut kesken, uskaltamatta vakiintua, pelkäämään väkivaltaa… ja se pelko oli valitettavasti aiheellista. Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana kertoo vaikuttavan kasvutarinan nuoresta tytöstä, joka yritti elää yksin ja hyljeksittynä.

Joyce Carol Oates, Elämäni rottana *****
suom. Kira Poutanen
HarperCollins 2020
s. 414
My Life as a Rat 2019

Joyce Carol Oates: Syntipukki 
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta


Charles on kuollut, aivan, mutta en pyrkinyt siihen tahallani. Tosiasiassa ei edes juolahtanut mieleeni, että hän voisi koskaan olla muuta kuin kiusallisesti, pysyvästi läsnä. Hän oli lannistavan hallitsevaa ihmistyyppiä: kovaäänisin, suurieleisin, pitempi ja leveämpi ja vahvempi ja parempi kuin kukaan muu missä tahansa huoneessa.

Lontoolaisen esikoiskirjailijan Elizabeth Kayn Seitsemän valhetta lumosi minut jo nimellään, halusin siis lukea kirjan nimen perusteella. Olipa iloinen yllätys, että kirja oli trilleri, sillä en lukenut kirjasta yhtään tietoa mistään, kun varasin sen kirjastosta. Eikä kirja ole mikä tahansa trilleri, vaan se on uskomattoman taitavasti kehitelty juonikeitos, jota maustaa ne seitsemän valhetta. Tykkään ylipäätään lukea jännityskirjoja, joten Elizabeth Kaylta odotan Seitsemän valheen jälkeen yhtä huippuunsa viriteltyjä trillereitä kuin tämäkin oli.

Nykyään mietin, itse asiassa melkein joka päivä: ellen olisi valehdellut silloin ensimmäisen kerran, olisivatko myöhemmät valheet jääneet kertomatta? Ajattelen mielelläni, että ensimmäinen oli niistä kaikkein mitättömin. Mutta sekin, nurinkurista kyllä, on valhe.

Kirjassa on kaksi hyvää ystävää, Jane ja Marnie. He ystävystyivät jo kouluaikoina, kuinkas ollakaan. He olivat aina kuin paita ja peppu. Tietysti he olivat olleet toinen toisensa tukena kaikenlaisissa vastoinkäymisissä ja tietysti olivat olleet niissä toistensa onnenhetkissä mukana. Nyt tilanne oli se, että Jane oli jäänyt yksin ja hän kertoi ystävien tarinaa jollekin kolmannelle osapuolelle. Mitä oikein tapahtui ja miksi? Ja mitä siitä seurasi?

Haluan että tiedät tämän nyt. Luulin tekeväni oikein. Vanhat ystävyydet ovat kuin solmuista köyttä, paikoin rispaantunutta, paikoin muhkuraista. Pelkäsin, että tämä rakkautemme säie olisi hankautunut liian ohueksi kestämään totuuteni painoa. Koska luultavasti totuus – se, että vihasin Charlesia enemmän kuin ketään ikinä – olisi tuhonnut ystävyytemme.

Tarinassa oli siis kaksi sydänystävää, jotka olivat olleet lapsesta asti hyviä ystäviä keskenään. Jotakin kamalaa tapahtui, mutta se ei mustannut ystävyyttä, mutta kävi niin, että he saivat vainukoiran peräänsä. Joku halusi erottaa heidät, eikä sietänyt heidän ystävyyttään. Mikä helpompaa tänä päivänä kuin pilata ihmisten maine sosiaalisen median kanavia pitkin. Sehän voi olla totta, kun se kirjoitetaan verkossa. Eihän verkko valehtele vai valehteleeko? Totuus tietenkin on, että kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa sosiaalisessa mediassa, ja sieltä on vaikea saada poistettua mitään. Jokainen on kuullut eräästä valtionpäämiehestä, joka julkaisee kaikenlaista höpön-höpöä sosiaalisessa mediassa. Onneksi järki-ihmiset ovat alkaneet niitä poistaa tai linkittämään niihin oikean tiedon. Minusta ainoa oikea tapa on poistaa väärät tiedot.

Seitsemässä valheessa on käynnissä eräänlainen sosiaalisen median ajojahti, mutta sen vaiheista kannattaa siis lukea itse kirjasta. Minä yritän vain houkutella sinut lukemaan tämän uskomattoman älykkään ja kiehtovan trillerin.

Elizabeth Kay, Seitsemän valhetta *****
suom. Pirkko Biström
Otava 2020
s. 364
Seven Lies 2020
Psykologinen trilleri

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Helena Miettinen: Hoida kolesteroli ajoissa




Kaikkien menestyneiden voisten somekampanjoiden jälkeen ei ole yllättävää, että me suomalaiset saamme ravinnosta tyydyttyneitä rasvoja suosituksia enemmän. Yllättävää on, että vain 5 prosenttia aikuisista pysyy suositusten sisällä.

Uskon, että kuulun tuohon 5 prosenttiin suomalaisista, sillä syön lihatuotteita hyvin harvoin ja maitotuotteita hyvin vähän ja nekin ovat laktoosittomia ja rasvattomia. Mutta luulen, että kesäisin en kuulu tuohon 5 prosenttiin, koska syön silloin tällöin jäätelöä. Minulla on valitettavasti sukurasitteena korkea kolesteroli, joten en saisi syödä rasvaista jäätelöä. Jokaiselle isän sisaruksista on tehty sydänleikkaus, koska heillä on ollut sepelvaltimotauti.

Helena Miettisen Hoida kolesteroli ajoissa tietoteoksessa paneudutaan tarkemmin siihen, mihin kolesteroli vaikuttaa ja miksi olisi tärkeätä noudattaa ruokasuosituksia ja hoitaa omaa terveyttään. Kirjassa kerrotaan myös kolesterolimittausten historiasta ja Helena Miettisen isän elämäntyöstä kolesterolitutkijana ja Benecol-margariinin suunnittelijana.

Puheet Suomen lihavuusepidemiasta eivät ole liioiteltuja. Olemme jo Pohjoismaiden lihavin kansa.
Koska lihavuus altistaa kolesteroliaineenvaihdunnan häiriöille ja sydän- ja verisuonisairauksille, ylipainon hoito on tärkeää myös valtimotaudin ehkäisyssä.

Olen kiinnostunut kaikesta mikä liittyy kolesteroliin, koska sepelvaltimotauti on tappanut kaikki isän puoleiset sukulaiseni. Isäni sai ensimmäisen infarktin kolmikymppisenä. Huolimatta ruokavaliosta, lääkityksestä ja sydänleikkauksesta hän kuoli tähän vaikeaan tautiin vain 68-vuotiaana. Tautiperimä on taakka, joka painaa minun, sisarusteni ja serkkujeni hartioita. Lisäksi perimääni rasittaa kilpirauhasen vajaatoiminta, joka myös nostaa kolesterolia. 

Joku voi sanoa, että me kaikki kuolemme jonain päivänä, se on totta, mutta itse haluan elää terveellistä elämää sen vuoksi, että välttyisin ikäviltä sydänkohtauksilta ja sydänleikkauksilta. Isän nuorin veli 73v. kuoli toukokuussa sydänleikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Hänelle oli tehty myös kaksi sydämen versisuonten pallolaajennusta. Kolesterolilla on paha tapa kerääntyä verisuonten seinämiin ja estää sujuva verenvirtaus.

Helena Miettisen Hoida kolesteroli ajoissa teos ei vähennä tuntemaani tuskaa suvun tautiperimän johdosta, mutta se on kaiken kaikkiaan hyvin kattava tietoteos kolesterolista. Suosittelen kirjaa lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita kolesterolistaan ja sen hoitamisesta.

Helena Miettinen, Hoida kolesteroli ajoissa
Minerva 2020
s. 180 + Viiteluettelo 12s.
Tietoteos

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Katja Törmänen: Maan tytär




Aslaug tarkasteli nyrkin kokoista, kivistä esinettä. Se oli muuten pyöreä, mutta sen pinnasta nousi matalia, pienen linnunmunan kokoisia kyhmyjä. Ne oli hiottu kiiltäviksi ja koristeltu uurtein, jokainen eri tavoin. Aslaug liikahti poimiakseen esineen käteensä ja katsoakseen tarkemmin, mutta Nechtan painoi hänen kätensä alas.
”Siihen ei kosketa. Se on pyhä mahtikivi, eikä se lähde tästä talosta.”

Katja Törmäsen Karhun morsian on saanut upean jatkokirjan: Maan tytär. Kirjojen päähenkilöitä olivat jo vauvana erotetut kaksossiskokset Aslaug ja Freydis. Kirjoissa seurataan vuoron perään siskosten elämää eri kotikylissä. He tietävät toinen toisistaan ja pystyvät näkemään mitä toinen toiselle tapahtuu, sillä heillä molemmilla on näkijänlahjat. 

Maan tyttäressä ilmapiiriä mustutti sotaenteet ja miehinen vallanhimo. Miten heimosodista selvittiin, se selviää kirjan sivuilta. Tarina kietoutui rautakauden Pohjolaan, jossa elivät Hyljekylän, Surmankylän, Laaksokylän ja Suolakarin heimot ja joilla kaikilla oli omat perinteet ja jumalat. Tutuksi tuli myös uusi uskonto ja sen harjoittajat, ristiläiset. Kirjan tarinaa siivitti suomalainen ja pohjoismainen mytologia, vanhat uskomukset ja jumalten palvonnat, loitsut, näyt ja enteet.

Hiljainen ilo hyrähti Freydisin läpi. Vaikka hän ei enää kumartanutkaan Karhua entiseen tapaan, hän oli iloinen, että siskokin tunsi Karhun voiman. Se oli heidän yhteytensä, jotain, mihin muut eivät pääsisi käsiksi.

Freydis oli paennut heimonsa parista ja saanut Laaksokylästä uuden kodin poikansa kanssa. Hän pakeni, koska hän ei halunnut uhrata vastasyntynyttä poikaansa Karhulle. Uudessa kotikylässä hän koki itsensä vapaaksi, vaikka hän sai myös kosijoita. Kylästä löytyi lisäksi ilkeämielisiä ihmisiä, jotka eivät katsoneet hyvällä Freydisin ja päällikön hyviä suhteita.

Äkkiä hänen vatsaansa viilsi kuin sinne olisi survaistu miekka. Nyt se lähtee, hän ajatteli. Viimeinkin lapsi lähtee.
Mutta sen sijaan, että olisi tuntenut jonkin poistuvan ja valuvan hänestä, hän tunsi miten jokin pisti vastaan. Viiltävää miekkaa työnnettiin poispäin, vihaisesti ja voimalla. Hänen sisällään käytiin taistelua, eikä hänellä itsellään ollut siinä mitään osaa.

Myös Aslaug oli raskaana, mutta hänen raskausaikansa oli vaikea, sillä hän näki kauheita painajaisia. Lopulta hän ei uskaltanut nukkua ollenkaan. Mikä hänen vatsassaan oikein kasvoi, siitä voit lukea lähemmin kirjan kiinnostavilta sivuilta. Kyseisen vauvan elämä oli jo raskausaikana dramaattinen ja vauhti ja vaaralliset tilanteet vain lisääntyivät vauvan syntymän jälkeen.

Katja Törmäsen Maan tytär on kiehtova rautakaudenajan tarina kaksossiskosten elämistä Pohjolassa. Tämän historiallisen kirjan sivuilla eletään erilaisissa kyläyhteisöissä rehevässä sisämaassa ja kivikkoisella rannikolla. Mikä yhdistää ja mikä erottaa siskoksia. Toivottavasti he pääsevät jossakin vaiheessa tutustumaan lähemmin toinen toiseensa. Aivan uskomattoman ihana tarina, jonka jokaisesta tapahtumasta oli nautinto lukea.

Katja Törmänen, Maan tytär
Like 2020
s. 410
Historia
Rautakausi

Katja Törmänen: Karhun morsian

torstai 25. kesäkuuta 2020

Trevor Noah: Laiton lapsi - Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa



Vartuin aikuiseksi apartheid-ajan Etelä-Afrikassa, mikä oli hankalaa, koska kasvoin perheessä, jossa musta ja valkoinen rotu sekoittuivat – ja ne sekoittuivat minussa. Äitini Patricia Nombuiselo Noah on musta. Isäni Robert on valkoinen. Sveitsinsaksalainen, jos ollaan täsmällisiä, niin kuin sveitsinsaksalaiset yleensä ovat. Yksi pahimmista apartheid-ajan rikoksista oli olla sukupuolisuhteessa toista rotua edustavan henkilön kanssa. Tarpeetonta kai sanoa, että minun vanhempani tekivät sen rikoksen.

Trevor Noahin omaelämäkertakirja Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa kertoi kirjailijan kasvunvuosista apartheid-aikana, jolloin maassa oli poliisivaltio ja tiukka rotuvalvontajärjestelmä. Se piti mustat hallinnassa. Sen olivat suunnitelleet ja kehittäneet valkoiset ihmiset. Apartheid oli kurjaakin kurjempi rotusortojärjestelmä. Trevor Noah ei voinut lapsena kulkea julkisesti kadulla äitinsä tai isänsä kanssa, koska rodut eivät saaneet sekoittua keskenään. He olivat eri rotua apartheidin mukaan. Totta kai rodut sekoittuivat, mutta julkisivu piti pitää sellaisena, että sitä ei tapahtunut. Lait kielsivät sekoittumisen ja yleensä musta osapuoli sai viisi vuotta vankeutta, jos jäi siitä kiinni. Kirja on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä kirja. Kirja kertoi, miten erotettiin valkoinen, musta ja värillinen ihminen toisistaan apartheid-ajan Etelä-Afrikassa.

Toisinaan meillä ei ollut varaa muuhun kuin pakattuun lihaan, jota lihakauppias myi nimellä ”sahanpuru”. Se oli kirjaimellisesti ”lihanpurua”, lattialle pudonneita hukkapaloja lihasta, joka pakattiin myytäväksi, silavanpaloja ja muita jämiä. Ne lakaistiin yhteen ja pakattiin pusseihin. Se oli tarkoitettu koirille, mutta äiti osti sitä meille. Välillä emme kuukausiin syöneet mitään muuta.

Trevor Noahin äiti ei suostunut elämään valkoisten luomien lakien ja sääntöjen mukaan. Hän kulki poikansa kanssa paikoissa, joissa mustat eivät käyneet koskaan mm. luistelemassa ja elokuvissa. Hän kasvatti poikansa kuin valkoisen lapsen, uskoen, että maailma oli avoin pojalle ja siten, että Trevorin ideoilla, päätöksillä ja ajatuksilla oli merkitystä. Mahtava äiti, joka oli aina poikansa tukena. Äidin tukena oli Jeesus.

Äidilläni oli tapana sanoa: ”Valitsin sinut, koska halusin jonkun, jota rakastaa, ja jonkun, joka rakastaisi minua ehdoitta takaisin – ja sitten synnytin maailman itsekkäimmän paskiaisen, joka ei tehnyt mitään muuta kuin itki ja söi ja sanoi: ´Minä minä minä minä minä.´ ”

Äiti piti vilkkaan poikansa kurissa ja nuhteessa. Koska äiti oli uskovainen, he kulkivat paljon kirkoissa. Vapaa-aikaa ei juuri jäänyt. Kun Trevor kasvoi isommaksi, hänestä tuli aika villi. Koska äiti oli tottunut kurittamiseen ja selkäsaunoihin, hänen oli vaikea luopua niistä. Jossakin vaiheessa ne jäivät kuitenkin pois.

Yksi asia, jota äidissäni arvostin, oli se, että hän ei koskaan jättänyt minua epävarmaksi siitä, minkä takia sain selkään. Se ei ollut raivoa tai suuttumusta. Se oli rakkaudesta annettua kuritusta. Äiti oli yksin vinksahtaneen lapsen kanssa. Minä tuhosin pianoja. Minä paskansin lattioille. Minä mokasin, äiti pieksi selkänahkani helläksi ja antoi minulle aikaa itkeä…

Mutta pahempaa oli tulossa kuin äidin selkäsaunat. Niistä voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Huolimatta siitä, että Trevor Noah koki pahoja asioita lapsuutensa ja nuoruutensa aikana, kirja on hyvin valoisa. Hän koki apartheidin ja rotusyrjinnän, sillä eihän rotusyrjintä siihen loppunut, kun Nelson Mandela vapautettiin, kun Noah oli viisi vuotta vanha. Ehkä olosuhteiden pakosta pikkurikollisuus ilmestyi kuvioihin mukaan Noahin nuoruusiässä. Trevor Noah oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan musta, värillinen tai valkoinen. Se riippui siitä, kenen kanssa hän oli tekemisissä. Etelä-Afrikka oli jakaantunut tarkasti ihonvärien ja kielten perusteella. Positiivisen luonteensa avulla Noah oppi luovimaan kaikenlaisten ihmisten parissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa ja vuonna 2018 Time-lehti valitsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Apartheid ja rotusyrjintä olivat Etelä-Afrikan yhteiskunnan hirvittävin elämänvaihe. Tämä kirja on tärkeä tuon vaiheen muistuttaja.

Trevor Noah, Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa *****
suom. Jaana Iso-Markku
Atena 2020
s. 355
Born A Crime. Stories from a South African Childhood 2020
Omaelämäkerta

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Kesäkirjakattaus



Kokosin kesäkirjakattauksen, josta sopii hyvin valita lukemista riippukeinulöhöilyyn, uimarannalle, laiturille, seuraksi sohvan pohjalle, liian pitkille matkoille, kesämökin rauhaan, saunan jälkeen viilentymiseen ja oman sängyn tai nojatuolin uumeniin. Minulla tahtoo uni vallata silmäluomet sängyn pohjalla, joten lueskelen aina siellä sun täällä, kun on hyvä lukuhetki.
Kirjaa klikkaamalla pääset lukemaan kirjabloggaukseni. Joistakin kirjoista bloggaus on tulossa vasta myöhemmin.



Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat

Tämä ihastuttava novellikirja on mitä mainiointa kesälukemistoa. Novelli kerrallaan voi edetä sujuvasti kirjan parissa. Kirjailija sai Pulizerin kirjastaan Middlesex ja moni muistaa varmaan myös hänen kuuluisan Virgin Suicides – Kauniina kuolleet teoksen. Kirjailijalla on selvästi ollut pientä pilkettä silmäkulmassaan, kun hän on kirjoittanut terävällä, mutta erinomaisen ansiokkaalla tyylillä Oikukkaat puutarhat.




Ruth Hoganin teos on todella symppis viihteellinen teos. Kirjassa on ihana Viktorian ajan talo ja kaunis ruusupuutarha. Menneen ajan tanssisävelmät kuiskivat tuulen virtausten mukana. Tietysti kirjasta löytyy rakkaustarina tai kaksi.



Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Olen ihastunut tähän ystävyyden teemoista ja pakolaisuudesta kertovaan teokseen. Jopa kirjan nimi ihastuttaa luonnollisuudellaan. Pidetään ystävyyksistä hyvää huolta tänä kesänä, kun koronakevät rajoitti yhteydenpitoa ja läheisyyttä.



Linda Olsson: Autio ranta

Linda Olsson on yksi lempikirjailijoistani. Pidän tosi paljon hänen tyylistään taituroida syvällisiä kirjoja. Linda Olsson on vaikeiden tunteiden tulkki. Autio ranta vei minut Uuden-Seelannin Aucklandiin ja siellä autiolle hiekkarannalle, jossa meri oli ääretön. Näkymää, jossa meri kohtaa taivaanrannan, on uskomattoman lohduttavaa katsella.



Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Suosittelen nuortenkirjoja heille, joista tuntuu, että lukujumi vaivaa. Tämä Junior-Finlandian voittanut fantasiateos kertoi kahdesta Emiliasta, joista toinen oli menneisyyden ja toinen nykyisyyden Emilia. Kirja imaisi minut pyörremyrskyn lailla mukaansa.



Sarah Crossan: Kuunnousu

Crossanin säeromaania suosittelen myös heille, joita vaivaa lukujumi. Kirja on kirjoitettu säemuodossa, joten sen lukee nopeasti. Kirjan nuori päähenkilö matkusti Texasiin veljensä seuraksi. Veljen teloituspäivään oli lyhyt aika. Kirjan sanoma upposi täysillä tunteisiini. Loistavia säkeitä.



Trevor Noah: Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Tälle omaelämäkertateokselle annan vahvan suosituksen. Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, lue tämä kirja. Kirjan sanoma on vahva, se kertoo apartheidista siten kuin kirjailija on kokenut sen. Kirja avaa jokaisen silmät sille, miten valkoiset, mustat ja värilliset ovat eläneet Etelä-Afrikassa.



Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta

Tälle nerokkaalle esikoistrillerille on vaikea keksiä ylistyssanoja, joten lainaan Clare Mackintoshin karmivaa ja ainutlaatuista. Shari Lapenan mielestä tarina on uhkaava ja vangitseva, nekin sopivat erittäin hyvin. Kun aloitat tämän trillerin, niin et malta lopettaa, ennen kuin tiedät…



Jane Harper: Luonnonvoimat

Luonnonvoimat jatkaa Australiaan sijoittuvaa Aaron Falk-dekkarisarjaa. Eräs työporukka lähti yhteiselle vaellusretkelle, mutta osa porukasta jäi palaamatta takaisin. Mitä tapahtui vaellusretkellä? Tykkään tosi paljon tästä dekkarisarjasta. Sopii lukijoille, jotka välttelevät jännityskirjoissa väkivaltaa, mutta se jännitys kiehtoo.



Niklas Natt och Dag: 1794 Elävien haudasta

Niklas Natt och Dagin 1794 on mielikuvituksellinen historiallinen dekkari, jonka päähenkilö Cardell on kuin menneen ajan Harry Hole. Pystypäin kohti kaikkia ongelmia, vaikeuksia ja väkivaltaisia kohtauksia miettimättä, selviääkö niistä vai ei. Tämä menneisyyteen sijoittuva dekkarisarja on sen verran väkivaltainen, että ei sovi herkille lukijoille. Sarjan aloitti 1793. Suosittelen lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Tykkään tosi paljon historiasta, mikä tässä kirjassa nousee vaikuttavasti esille mm. kehruuhuonerangaistukset naisille.


Tuutikki Tolonen: Mörköviesti

Tuutikki Tolosen Mörkö-kirjasarja alkoi kirjalla Mörkövahti ja jatkui Mörköreitillä. Mörköviesti on siis tämän lastenkirjasarjan kolmas kirja. Aivan ihastuttava lasten fantasiakirjasarja. Suosittelen siis kesälukemistoon kaikkia kolmea kirjaa. Pienimmille lapsille voi vanhemmat lukea näitä ääneen ja jo lukevat lapset nauttivat itse sympaattisen Mörön seurasta. Mörkövahdin elokuvaoikeudet on myyty Hollywoodiin, joten luvassa on mahtava fantasiasatuelokuva.


Toivottavasti löysit lukuvinkkejä kesään!