maanantai 27. maaliskuuta 2017

Mila Teräs: Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä

Suurkaupungin ilmapiiri osuu maalarinhermooni, sen syke herättää maalarinvaistoni, halun nähdä kaikki - aivan kaikki! Pieneen lehtiööni sinkoutuu pikaisia luonnoksia, viivoja, näkyjä, unelmia, heijastuksia Montparnassen kalpeista kasvoista.

Mila Teräksen kauniskantisessa teoksessa Jäljet uppoudutaan herkän suomalaisen taidemaalarin Helene Schjerfbeckin (1862-1946) maailmaan ja sielun syövereihin niillä keinoin kuin se on ulkopuolisena mahdollista tehdä. Teos alkaa vuodesta 1945, kun Helene Schjerfbeck muistelee vanhoja aikoja ruotsalaisessa hotellissa, jonne hänet on kuljetettu sotaa pakoon. Muistoissaan Helene kulkee lapsuudessaan, nuoruudessaan, ulkomailla eri kohteissa maalaamassa ja kotimaan eri asuinkohteissa. Helenen elämä ei ollut helppoa, sillä hän oli sairaalloinen ja hänellä oli lonkkavika, joka teki kävelemisestä vaikeaa. 

Helenen taiteellisuus huomattiin jo lapsena ja hän pääsi vapaaoppilaaksi taidekouluun ja sitä myöten hänen oma vahva tahtonsa taiteilijaksi aikaan, jolloin naisilla ei saanut olla omaa tahtoa tai haluja, miehiselle alalle sai hänet pyrkimään taiteilijaksi niin suurella intohimolla, että sen näkivät ja hyväksyivät kaikki muut paitsi oma lähipiiri. 

Helene oli itse oman taiteensa ankarin arvostelija. Hän etsi koko ikänsä omaa tyyliään tuoda sielu esille taiteessa. Lopulta sen hyväksyivät miehiset taidepiiritkin. Siitä huolimatta, kun Helene valittiin Tukholman taideakatemian jäseneksi, siitä ei kirjoitettu suomalaisissa lehdissä. Kuuluisuus veti puoleensa myös väärentäjiä ja huijareita, jotka yrittivät hyötyä taiteilijasta. Helene Schjerfbeck olisi halunnut vain rauhaa maalaamiselleen, sillä herkkänä ihmisenä pienikin häiriötekijä vei maalaamisinnon pitkäksi aikaa.

Mila Teräs on kulkenut Helene Schjerfbeckin jäljissä paikoissa, jossa Helene asui ja maalasi tauluja. Kirjan teksti soljuu kauniisti ja runollisesti kirjailijan jalanjäljissä. Kirjassa kuvataan tauluja ja luomisen vimmaa ja sitten maalaamisen vaikeuksia, sairaalloisuutta, mutta myös elämäniloa rakkauden yllättäessä elämän, myös surua ja kaipuuta omasta lapsesta. Helene maalasi paljon lapsikuvia, mikä on yllättävää, sillä lapset eivät pysy pitkään paikoillaan. 

Oma suosikkini on aina ollut Toipilas vuodelta 1888 ja Tanssiaiskengät vuodelta 1882. Nuoren taiteilijan lahjakkuus näkyy näissä tauluissa loistavasti. Vuosien kuluessa tauluista katosivat yksityiskohdat, värit haalistuivat ja taiteilija muuttui kriittiseksi, sillä hänen mielestään tauluista piti näkyä sielu. Hän etsi sielua omakuvistaan, jotka pelkistyivät vuosi vuodelta, ja jotka tekivät Schjerfbeckin kuuluisaksi. Nykyisin hänen maalauksensa ovat mielettömän arvokkaita. Eläessään Schjerfbeck ei saanut nauttia ylellisyyksistä, joita hänen taulujensa kauppaajat saavat nykyisin. Taiteilija eli köyhyydessä ja lahjoitti monet teoksensa, koska muuta rahaa ei ollut.

Mila Teräs, olet tehnyt yhdestä lempitaiteilijastani herkän kauniin kirjan. Kiitos, että sain matkata Helenen jalanjäljissä kirjasi sivuilla.

Se, joka katsoo kuvaa ja  rakastaa sitä, oppii myös ymmärtämään sitä.

Mila Teräs, Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä *****
Karisto 2017
s. 275 + jälkisanat + lähteet
fiktiivinen elämäkerta

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kirja - arvonta

Maaliskuu on kirjablogini syntymäkuukausi ja halusin lahjoittaa sen kunniaksi Minna Rytisalon Lempin kirjablogini lukijalle. Vuoden 2016 Blogistania-Finlandian voittanut Minna Rytisalon Lempi kuvaa hyvin blogini sanomaa: siinä on historiaa, luontoa, rakkautta, mustasukkaisuutta ja kateellisuutta ja sitten siinä on myös rikos, jota peitellään hyvin. Tarina ja kirjan kieli ovat tasavertaisen vahvat keskenään. Kirja ei ole mikään hempeilykirja. Siinä vahvat naiset selviävät vaikeista ajoista miesten ollessa sotimassa.

Arvonta on nyt suoritettu ja lämpöiset kiitokset kaikille onnittelijoille ja osallistujille.
Lempin saa Sinisen linnan kirjaston Maria. Onnea Maria ja lähetä osoitteesi sähköpostiini
maimalaak@gmail.com

Kauniita kevätpäiviä ja jännittäviä, innostavia, ihastuneita ja koskettavia lukuhetkiä kaikille kirjojen lukijoille!

Toivoopi Mai


Suuren onnen hetkenä
kun katsoo peiliin
näkee veden pinnalla
täysikuun, tähdet
ja veneen varjon
kun se lipuu
peilin poikki, airot
koholla: pisaroita tippuu
aironlavoista
kuuhun, tähtiin, silmiin, suuhun

Tommy Tabermann, Aistien alamainen, 1995

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Nuorten kirjat



Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit
Alakoski Susanna: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna
Asher Jay: Kolmetoista syytä 
Autio Maria: Varjopuutarha
Barbery Muriel: Haltiaelämää
Berry Julie: Kunnes kerron totuuden
Björk Marja: Poika
Bourne Holly: Oonko ihan normaali?
Bowen James: Katukatti Bob
Bradley Alan: Piiraan maku makea
Bradley Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä 
Bradley Alan: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous
Ferrante Elena: Loistava ystäväni
Franzén Peter: Samoilla silmillä
Franzén Peter: Tumman veden päällä
Golding William: Kärpästen herra
Green John: Tähtiin kirjoitettu virhe
Green John: Kaikki viimeiset sanat
Green John: Arvoitus nimeltä Margo
Green John: Teoria Katherinesta 
Green Sally: Puoliksi paha
Hetekivi Olsson Eija: Tämä ei ole lasten maa
Higashida Naoki: Miksi minä hypin-Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta
Holmström Johanna: Itämaa
Holopainen Anu: Ihon alaiset
Hulkko Johanna: K 18
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja
Itäranta Emmi: Kudottujen kujien kaupunki
Jalonen Olli: Poikakirja
Jansson Tove: Kesäkirja
Jansson Tove: Kuvanveistäjän tytär
Jansson Tove: Näkymätön lapsi
Jokinen Jarkko: Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä 
Juvonen Anu: Lähiöoksennus
Kate Lauren: Langennut
Kokko Tatu: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Koskimies Elias: Ihmepoika
Käcko Marianne: Tapa minut äiti!
Leyson Leon: Poika joka pelastui - Schindlerin listan kuopus
Martel Yann: Piin elämä
Maskame Estelle: Dimily - Rakastan
Maskame Estelle: Diminy - Tarvitsen
Maskame Estelle: Dimimy - Kaipaan
Meripaasi Helena: Koppakuoriaiskevät 
Mitchell David: Pilvikartasto
Monk Sue Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Murakami Haruki: Norwegian Wood
Nazer Mende & Damien Lewis: Orja - Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen
Neuvel Sylvain: Uinuvat jättiläiset  
Niemi Juuli: Et kävele yksin (Junior-Finlandia 2016) 
O´Donnel Lisa: Mehiläisten kuolema
Page Martin: Sudenkorennon lento
Parkkonen Linnea: 112 - vihaan itseäni
Pistorius Martin & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto
Riggs Ransom: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Riggs Ransom: Kolkko kaupunki-Toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista 
Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi 
Saarela Sara: Nimeä minut uudelleen
Saarela Sara: Kanssasi en tarvinnut sanoja
Sammalisto Iida: Tähtimosaiikki
Skagnes Sarita: Vain tytär 
Smith Jennifer E. : Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea 
Simukka Salla: Punainen kuin veri
Simukka Salla: Valkea kuin lumi
Simukka Salla: Musta kuin eebenpuu
Sjǒn: Poika nimeltä kuukivi
Sumanen Nadja: Rambo  (Finlandia Junior 2015)
Tervo Jari: Esikoinen
Tervo Jari: Revontultentie
Tiilikka Elina: Myrsky
Vaara Sarianna: Huomenkellotyttö
Valkama Johanna: Itämeren Auri
Veistinen Harri: Kotitekoisen poikabändin alkeet 
Vettenterä Minttu: Jonakin päivänä kaduttaa
de Vigan Delphine: No ja minä  
Vuorela Seita: Viima 
Vuorela Seita: Lumi 
Wahl Mats: Näkymätön

Belinda Bauer: Näkijä

Joka päivä Anna Buck hankasi betonia hammasharjalla, pyyhki liinalla ja lopuksi kiillotti sen, niin että se hohti kuin jalokivi.

Brittikirjailija Belinda Bauer kirjoittaa dekkareita, joissa jännitys tiivistyy loppua kohti ja lukija voi olla varma, että hän viihtyy kirjan seurassa alusta loppuun asti. Kirjailijan uusin dekkari Näkijä oli jälleen tiivistunnelmainen trillerimäinen jännityskirja, joka oli pakko lukea kannesta kanteen yhdellä lukukerralla. Kirjassa on nimittäin kadonneita lapsia. Kirjailijan aiemmissakin dekkareissa on kadonneita lapsia, mutta kirja ei mässäile lapsilla, vaan luo henkilöhahmoja ja palapelin osia.

Anna Buckin pieni poika katosi ja jäljelle jäi uuteen betonivaluun jääneet jalanjäljet. Anna on huolesta sairas ja masentunut, hän on valmis jopa päättämään päivänsä. Anna saa hieman toivoa siihen, että poikaa etsittäisiin, kun kirjan rikostutkija, elämäänsä kyllästynyt John Marvel kiinnostuu myös Danielin tutkimuksesta. Marvel on pakkomielteisesti yrittänyt löytää aiemmin kadonneen tytön. Pikkuhiljaa palaset alkavat loksahdella toisiinsa ja rikoskuvio tarkentuu myös lukijalle. Kirjailija on taitava,  ja pysyttelee pienessä henkilöpiirissä. Joku heistä on rikosten takana. Mutta missä ovat kadonneet lapset ja miksi heidät on siepattu?

Anna Buck teki kuolemaa. Hän oli käpertynyt kyljelleen kuin vanha ruumis pelastusveneeseen: silmät painuivat syvemmälle kuoppiinsa, huulet halkeilivat ja iho kellersi yhä kalvakkaampana. "Vettä", hän kuiskasi.

Kirjan juonikuvioissa on mukana myös meedio, jonka apua Anna haki löytääkseen poikansa. Meedio kieltäytyi auttamasta. Myös poliisi kiinnostui meediosta. Belinda Bauer liittää kirjoihinsa yhteiskunnallisia epäkohtia, ja tällä kertaa epäkohta liittyy koiriin ja maahanmuuttajiin. Kirjasta voi lukea enemmän. Jokaisen kirjailijan ei tarvitse olla yhteiskunnallisesti valveutunut, mutta luen mielelläni kirjoja, joista löytyy myös tällaisia tärkeitä huomioita. Ne jäävät kertomaan siitä ajasta milloin kirja on kirjoitettu. 

Maahanmuuttoteema on myös Briteissä ajankohtainen asia. Paperittomia maahantulijoita löytyy varmasti lähes joka maasta. Suomalaisista dekkarikirjailijoista varsinkin Kati Hiekkapelto on kirjoittanut maahanmuuttajista ja hänen päähenkilönsä Anna Fekete on itsekin maahanmuuttaja.

Belinda Bauerin Näkijä tuli juuri sopivasti luettavaksi, kun kaipasin aivoilleni viihdyttävää jännitystä. Kirjan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Anna surussaan hellyttävä, Annan mies James oli ulalla kuin undulaatti ja työkaverit kokoelma äijägalleriasta. Marvelia en toivoisi ikinä kohtaavani minkäänlaisissa olosuhteissa. En kerro loppuratkaisusta mitään, vaan suosittelen lukemaan. Itse aion lukea myös seuraavan Bauerin dekkarin, on siinä mukana Marvel tai ei.

Belinda Bauer, Näkijä ****
suom. Annukka Kolehmainen
Karisto 2017
s. 403
The Shut Eye 2015
dekkari

Bauer Belinda: Kadonneet lapset 
Bauer Belinda: Hautanummi
Bauer Belinda: Ruumis nro 19



keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

No niin, olin siis stressaantunut. Ja pakkomielteinen. "Stressimielteinen" kertaa miljoona. Täysin epähyväksyttävällä tavalla. Mutta tämä oli minulle iso juttu. Tein kerrankin jotain NORMAALIA. Ja uskoin, että  saattaisin juuri ja juuri onnistua siinä.

Englantilaisen Holly Bournen Normaali-trilogian aloituskirja on nimeltään Oonko ihan normaali ja se kertoo 16-vuotiaan Evien tarinan. Kesällä 2017 ilmestyy toinen osa, jonka nimi on Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja alkuvuodesta 2018 ilmestyy kirja Mitä tytön täytyy tehdä? Suosittelen sarjaa jo tämän ensimmäisen kirjan perusteella. Vaikka kirjan päähenkilöllä on mielenterveysongelmia, kirja on kerrottu rempseällä ja huumorintajuisella otteella. Kirjassa käsitellään Evien sairautta, mutta myös hänkin haluaa olla normaali, käydä koulua, saada ystäviä, ja pääasia: seurustella, mikä ei ole ihan helppo juttu. Kirjasta selviää monenlaisia ongelmia, jotka liittyvät ensimmäisiin, toisiin ja kolmansiin treffeihin, yleensä poikiin ja treffeihin. Kirjan teemat pyörivät nuorten maailmassa ystävyyssuhteineen, kotihippoineen ja koulunkäynteineen. Kotihipat tahtovat olla alkoholipitoisia ja silloin tulee tehtyä kaikenlaista mitä katua tai yrittää muistella seuraavana päivänä vessanpöntön lähellä. Ja ne vanhemmat ovat ihan kauheita ja rasittavia.

PAHA AJATUS
Et saanut pidettyä jätkää edes ekojen treffien ajan.
PAHA AJATUS
Se johtui siitä, että olet ruma ja tyhmä, etkä ikinä saa poikaystävää.
PAHEMPI AJATUS
Ethan näki, että olet hullu. Hän vain käytti sinua saadakseen kutsun bileisiin, jotta voisi tavata normaaleja tyttöjä.

Kirjan herkullisimpia kohtia ovat, kun ystävykset Evie, Amber ja Lottie perustavat vanhojenpiikojen  seuran kolmestaan ja ruotivat kaikenlaista tyttöelämään liittyvää. Kirja katselee nuorten elämää feministisillä silmillä ja ystävykset pähkäilevät kiinnostavasti tyttöjen ja poikien eroja esim. deittimarkkinoilla. Mikä on tytöille ja mikä pojille sallittua nuorten parissa ja varsinkin seksi ja seurustelu kiinnostaa, mutta kenen kanssa ja missä vaiheessa seurustelua ja miksi pojat eivät halua seurustella ja miksi pitää lyödä monta hutia, eikä sittenkään osu oikeaan.

Nyyhkäisin ja yritin kerätä itseni. "No niin", aloitin. "Aloin siis ajatella - miten naisia on aina pidetty heikompina, enemmän alttiina hulluuteen... Ja mä yritin selvittää, miksi. Tulin kahteen johtopäätökseen. Yksi, naisena oleminen tässä maailmassa tekee lopulta hulluksi. Ja kaksi, jos on nainen, tulee todennäköisesti luokitelluksi hulluksi joka tapauksessa."

Ylläoleva teksti on yhdestä vanhojenpiikojen kokouksesta. Evie on vaihtanut koulua sairautensa jälkeen, eikä hän ole halunnut puhua sairaudestaan kenellekään. Kotiväki on tietysti huolissaan, ja kaikenlaista ehtii tapahtua, ennen kuin Evie on valmis kertomaan ystävilleen sairaudestaan. Se pysyvätkö ystävät rinnalla, vaikka tietävät hänet "tytöksi joka sekosi", on viisainta lukea kirjasta. Suosittelen kirjaa varsinkin nuorille, mutta ei se nyt haittaa, vaikka vanhemmatkin olisivat tietoisia nuorten elämästä. Evie on oikea persoona, suorasukainen ja päättäväinen, nuori, joka tekee poikkeavuudesta normaalin.

Holly Bourne, Oonko ihan normaali? *****
suom. Kristiina Vaara *****
Gummerus 2017
s. 402
Am I Normal Yet? 2015
Nuortenkirja




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

5v. blogisynttärit ja kirja-arvonta


Onni

Lennä, lennä
hetken tulinen lintu
Tee pesä pilvien väliin
Sitä se onni on
ettei hetkeen katso taakseen
eikä eteen

Tommy Tabermann, Veren sokeri , 2008

Jälleen on vuosi vierähtänyt nopeasti, enkä itsekään meinaa uskoa, että Kirjasähkökäyrä täytti jo 13. maaliskuuta 5 vuotta. Miksi voisi kutsua näin pitkää merkkivuotta kirjablogimaailmassa? Jos ensimmäinen vuosi on aforismi, toinen vuosi runo, kolmas vuosi voisi olla essee, neljännen vuoden voisi nimittää novelliksi. Siispä viides vuosi voisi olla pienoisromaani.

Nyt vaadin aivosoluiltani hiljaisuutta ja mietinnän kautta päätöstä siitä, mikä on ollut näiden viiden vuoden aikana mieleenpainuvin pienoisromaani, josta olen blogannut? Kirja tuli heti mieleen, eikä sille ole löytynyt vielä voittajaa. Kirja kuvaa monesta näkökulmasta sitä, mitä yritän blogissani tuoda esille. Kirjaan liittyy historia, siihen  liittyy epäonni, siihen liittyy sairaus, siihen liittyy tuska ja epätoivo, mutta siihen liittyy myös onnelliset ajatukset ja kaunis saari, jolla olen vieraillut ja kuunnellut saaren synkkiä tarinoita. Kirja on suorastaan hengästyttävä. Tämä kyseinen ajatuksia ja tunteita koskettava pienoisromaani on Hanna Haurun Tyhjien sielujen saari. Todellinen pienoismestariteos. Kirja kertokoon puolestaan ja toivon sille runsaasti lukijoita.

Kevät on aina jonkin uuden alkua. Itselleni se tarkoittaa joka vuosi luonnon ensimerkkien tarkkailua ja nyt olen jo tavannut ensimmäiset leppäkertut ja joutsenet. Minusta itsestäkin tuntuu kuin heräisin talviunilta ja energisyys oikein pursuaa. Lempilukemista tähän aikaan vuodesta ovat puutarhalehdet ja -kirjat sekä vierailut eri puutarhablogeissa ihailemassa pikkupurkkeja, joissa innokkaat harrastajat kasvattavat pieniä taimia, joista sitten jokunen päätyy kukkapenkin koristeeksi. Käyn itse siirtolapuutarhan kevätmyyjäisistä ostamassa tai vaihtamassa taimia, sillä parhaiten minun penkeissäni kasvavat valmiiksi kasvatetut taimet, jotka ovat jo kasvaneet maassa. Tämä on niin rakas harrastus, että silmät kirkkaina olen keväisin valmiina uuteen kasvukauteen!

Vuoden 2016 Blogistania-Finlandian voittanut Minna Rytisalon Lempi kuvaa hyvin blogini sanomaa: siinä on historiaa, luontoa, rakkautta, mustasukkaisuutta ja kateellisuutta ja sitten siinä on myös rikos, jota peitellään hyvin. Tarina ja kirjan kieli ovat tasavertaisen vahvat keskenään. Kirja ei ole mikään hempeilykirja. Siinä myös vahvat naiset selviävät vaikeista ajoista miesten ollessa sotimassa. Kirjan haluan lahjoittaa blogini syntymäpäivän johdosta halukkaalle lukijalle, sillä toivon kirjoilleni muitakin lukijoita. Kirjoita kommenttikenttään halukkuutesi kirjan arvontaan. Arvon kirjan viikon päästä 26.3.2017 klo 18.00

Oikein lämpöistä ja elämysrikasta kevättä kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille! Chin - Chin!

Toivoopi Mai




lauantai 18. maaliskuuta 2017

Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi

Olipa kerran suuri ja kaunis maa, Piilomaa. Siellä oli Kaikuvuori ja Leikkilaakso ja iloiset virrat juoksivat laakson poikki. Sininen merituuli puhalsi Sukkelosaarten lomitse kaupunkien ja kylien yli ja kaikki Piilomaan asukkaat olivat onnellisia aaseja ja ahkeria koiria ja kilttejä kissoja.

Näin alkaa uskomattoman upea lastenkirjailija Lea Pennasen (1929-) klassikkosatu Piilomaan pikku aasi (1968). Sadun on kuvittanut lempikuvittajani Maija Karma (1914 - 1977). Kirjasta on tehty myös tv-sarja vuonna 1977. Olen aina miettinyt sitä, mitkä kirjat ovat lapsuudessani olleet ne rakkaimmat kirjat, ja ne ovat suurimmaksi osaksi olleet Maija Karman kuvittamia. Saduissa pitää mielellään olla kuvia. Kirjan hauskassa kansikuvassa on pikkuaasi, Korppu-koira ja Musta kissa, jotka pelastivat koko Piilomaan neuvokkailla toimillaan hirmuisen Muuli Mukkeliksen ja kettusotajoukon vallasta. Kirjassa on myös noita ja muita satuhahmoja, joten kirja on todellinen aarreaitta pienille kuuntelijoille ja vähän isommille lukijoille. Kirjan luettua voi epäillä, että onkohan jäätelöön sekoitettu jotakin laiskistuttavaa ainetta tai onko mehussa unettavaa ainetta tai mitä jos sittenkin maata kaivamalla sieltä löytyy se suklaakaivos.

Ja ennen kuin ketut ehtivät kääntyäkkään, Lasse Lämppä pani käyntiin keksintönsä Vihuri Puhurin. Puuuhhh, puhalsi Vihuri Puhuri hirmuisesti ja se puhalsi niin kovaa, että ketut ja hännät ja roskat lensivät kieppuen portaita alas aina Hotelli Huiputuksen portille asti.

Kirjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia ja takaa-ajoja, kun kettupartiot yrittävät saada pikkuaasin, Korppu-koiran ja Mustan kissan kiinni. Mitään ei kannata maistaa, kenenkään puheisiin ei kannata uskoa ja viisainta luottaa vain maanalaisiin tuttaviin, joiden löytäminen oli todella hankalaa. Mitä kaverukset sitten etsivät, se selviää tästä iki-ihanasta satukirjasta. Kirja on jaettu sopivan kokoisiin kappaleisiin, jotka loppuvat melkein aina samalla tavalla: Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulette seuraavassa luvussa. 

Kirja käy hyvin iltasatukirjasta, koska kappaleet on jaettu sopivan pituisiin kappaleisiin. Kappaleilla on hauskoja otsikoita, kuten Väräjävän Lyhdyn majatalo, Muuli Mukkelis saa pitkän nenän, Aasi Isaskarin oveluus, Hihihi-rannikon vaara ja monta muuta hauskaa otsikkoa. Kirjahan on lasten seikkailukirja, se on lasten jännityskirja, kirja on ystävyyskirja, se on eläinsatukirja ja lisäksi siitä voi poimia kaikenlaisia ajatuksia esimerkiksi maan valloituksesta ja miehittäjistä. 

Maapallolla on monta sotaa käynnissä ja maita hallitsee valloittajat ja hirmuvaltiaat, joten satukirjan avulla voidaan pohtia myös näitä asioita, jotka jäävät lapsille mieleen esimerkiksi uutisista ja lehtien kansikuvista. Nykyisin myös netistä. Ne ovat harvemmin sellaisia asioita, joista keskustellaan lasten kanssa, mutta lapset ovat niistä todella kiinnostuneita ja leikkivät omia sotaleikkejään, kunnes aikuiset lopettavat ne sopimattomina. Ehkä olisi kuitenkin viisainta keskustella ja käydä läpi miksi se sotiminen on aikuisten mielestä epäsopivaa. Tämä kirja on todellinen lahja kaikille lapsille. Kirjan sanoma on yleismaailmallinen, rauhan ja ystävyyden sanoma. Tähdenlentoja ja tähtien ilotulitusta Piilomaan pikku aasille ja kaikille kirjan lukijoille ja kuuntelijoille.

"Hehheh, tulittepas te minun ansaani", sanoi joku ja astui esiin kallion lohkareen takaa - ketun häntä kainalossa - nappasi veneen kiinnitysköyden ja kiskaisi salaveneen rantaan.


Lea Pennanen, Piilomaan pikku aasi ****
kuvitus Maija Karma *****
Otava 2004, 8. painos
s. 70
Ensimmäinen ilmestymisvuosi oli 1968

Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.