Aris Fioretos: Mary

Kaikki haisee pelolta ja kuselta.

Aris Fioretos on ruotsalainen kirjailija, jonka Mary teos oli vuonna 2015 August-kirjapalkintoehdokas. August vastaa Suomen Finlandia-palkintoa. Mary kuvaa 1970-luvun tapahtumia Kreikassa yksittäisen ihmisen silmin. Silloin sotilasjuntta oli kaapannut vallan ja yliopistonuoret yrittivät vastustaa junttaa rauhallisesti ilman väkivaltaa. Se ei onnistunut. Ihmiset hävisivät vankiloihin, yksinäisille saarille, hautoihin. Mary oli arkkitehtiopiskelija ja opinnot olivat loppusuoralla. Maryn poikaystävä Dimos oli järjestöaktiivi. Samana päivänä, kun Mary sai kuulla lääkäriltä elämänsä onnellisimman uutisen, hänet pidätettiin ja Mary katosi.

Hieltä, kuukautisvereltä, pelolta..."Ole hyvä. Anna emakolle mitä hän tarvitsee." Näin saan tietää mitä leivokset ovat.

Alkuun Mary oli luottavainen siihen, että hän pääsee pian ulos, mutta virallisesti häntä ei oltu pidätetty, koska hän ei ilmoittanut nimeään, eikä puhunut kuulustelijoille mitään, vaikka Mary sai kokea kaikki mahdolliset ikävät kuulustelukeinot. Kuulustelijat halusivat nimiä. Jokainen, joka pääsi pois, oli antanut lopulta jonkun nimen. Mary ei. Lopulta viikkojen päästä Mary joutui saarelle ja siellä alkoivat uudet kidutuskeinot.

Aistin vaseliinin hajun, sitten kallo räjähtää tuhansiksi hopeasirpaleiksi. Selkäranka taipuu kaarelle, heittelehdin holtittomasti. Äkisti suunnaton voima rusentaa ruumistani ja nyt olen varma että minusta repeää pohja, sillä päälleni on käsittämättömästi kasattu kuusitoista tonnia hiiliä. Rintakehä rusentuu kuin se olisi olkea. Pää räjähtää taas ja puren kieltäni. Se ei tee kipeää, ainakaan en tunne mitään, mutta verta vuotaa, kummallisen paksua, ja kai minä myös huudan.

Aris Fioretosin Mary ei ole vain vankilakirja, vaan se on myös rakkausromaani. Mary rakastaa Dimosia. Hänen voimavaransa kaiken kidutuksen ja vankila-ajan nälän ja kurjuuden aikana ovat muistot Dimosista ja heidän yhteisestä ajasta. Tarinoita kerrotaan vuoronperään. Mary pelkää, että kun kuulustelijat saavat tietää hänen salaisuutensa, sitäkin käytetään häntä vastaan. 

Joka kerta kun yritän keksiä ratkaisua, tunnen olevani kuin käärme joka syö omaa häntäänsä.

Mary on hurja ja väkivaltainen kirja tytöstä, joka joutui sotilasjuntan vangiksi. Pari ilmiannettua nimeä ja hän olisi ollut vapaa. Vangitsijat halusivat ne nimet hinnalla millä hyvänsä. Siinä koeteltiin kaikkia mahdollisia rangaistuskeinoja painostusta, kidutusta, eristämistä, valheita. Vankilasaarelta ei ollut poispääsyä ilman allekirjoitusta ja Mary ei aikonut kirjoittaa. Luin vuoden 2016 henkeäsalpaavimman käännöskirjan.

Granaattiomena. Kun punnitsin sitä kädessä se oli minusta kuin sydämen ja pääkallon risteytys.

Aris Fioretos, Mary *****
suom. Liisa Ryömä
Teos 2016
s. 337

Leena Lumin postaus kirjasta. Maryn varasin luettavaksi, kun olin lukenut Leenan hienon postauksen kirjasta.

Péter Gárdos: 117 kirjettä

Isäni käsiala oli tavattoman kaunis: tyylikkäät kirjaimet, elegantit kaaret, henkäyksen mittaiset erot sanojen välissä.

Unkarilaisen dokumentaristin Péter Gárdosin 117 kirjettä kuulosti niin herkältä, kun luin kirjan arvion Ullan blogista. Kirjan tarina on uskomaton ja kirjan kansikuva on varmasti kauneimpia mitä olen koskaan nähnyt. Kirjan tarina on Gárdosin vanhempien rakkaustarina. He molemmat selvisivät keskitysleireiltä noin kahdenkymmenen kilon painoisina luurankoina ja kuljetettiin Ruotsiin kuntoutukseen. Gárdosin isä sai kuolemantuomion saapuessaan Ruotsiin, lääkäri antoi elinaikaa vain kuusi kuukautta huonojen keuhkojen vuoksi. Siitä huolimatta tämä lahjakas runoilija ja lehtimies halusi kirjeiden avulla löytää itselleen vaimon. Ruotsiin oli lähetetty myös unkarilaisia naisia kuntoutukseen, joiden joukosta Miklós halusi löytää puolisonsa. 18-vuotias Lili oli yksi heistä, joka sai kirjeen.

Lammen jäälle astuin eilen,

rusahti harmaa jää,

varo, jos kosket sydämeeni,

yksi liike riittää,

murtamaan sen suojakuoren

jäisen riitteen!

Tule siis kevyin askelin

ja hymyhuulin

etsi itse kohdat

tuskan jäätyneen

hyväilysi lämmin

sulaa kasteeks sydämeen.

Tämä oli runo, jolla Miklós sulatti Lilin sydämen ja rakkaus syttyi parin välille kirjeiden ja puhelinsoittojen välityksellä. Rakastavaiset olivat eri puolilla Ruotsia juuri kuntoutusta varten kyhätyissä laitoksissa. Potilaita siirreltiin tiheään. Kun Miklósin lääkäri sai kuulla rakastavaisista, hän yritti kaikin keinoin erottaa heidät. Hänen mielestään kuolemansairaat eivät saaneet rakastaa ja elättää turhia toiveita, kun elinaikaa ei ollut. Lopulta Miklós lähetettiin Pohjois-Ruotsiin, jotta hän olisi mahdollisimman kaukana Lilistä. Uusi lääkäri sai ihmeissään todeta rakkauden parantavan voiman...

Péter Gárdos on käsikirjoittanut ja ohjannut teokseensa 117 kirjettä perustuvan unkarilais-israelilais-ruotsalaisen yhteistuotantoelokuvan Hajnáli láz vuonna 2015. Kirjan käännösoikeudet myytiin heti alkuun 26 maahan. Kirja tuo lukijoille muistutuksen toisen maailmansodan raadollisuudesta ja mitä ihmisille tehtiin keskitysleireissä. Kirja on kahden ihmisen selviytymistarina ja kirjan kirjoittaja on osoitus heidän tarinansa jatkuvuudesta, sillä Péter Gardós syntyi vuonna 1948 Budabestissa, vain neljä vuotta toisen maailmansodan loppumisen jälkeen. Kirja on samalla historiankirja ja kirjoittaja on poiminut mukaan ajalle sopivia miljöökuvauksia, köyhyyttä, puutetta ja vaatimattomia oloja.

Yleensä kirjoissa olevat kirjoitusvirheet  ja muut virheet eivät vaikuta lukemiseeni, mutta tässä kirjassa niitä oli todella paljon esim. tuossa runossa, joka virheineen kaikkineen sulatti minunkin sydämeni. Gárdos kirjoitti teoksessa isäni, mutta välillä se oli muodossa isäni isä tai äitini isä. Jossakin on mokattu. Siitä huolimatta toivon tälle hellyttävälle ja toivorikkaalle rakkaustarinalle runsaasti lukijoita.

Péter Gardós, 117 kirjettä ****
suom. Juhani Huotari
Siltala 2016
s. 257
Hajnáli láz 2015

Ullan postaus
Mari a:n postaus 

Osallistun kirjalla Marikan Seitsemännen taiteen tarinat haasteeseen, sillä kirjasta on tehty elokuva.

Patricia Cornwell: Riistetty

Viime kesäkuussa kaikki kuitenkin suistui raiteiltaan ja melkein menetin henkeni. Luulin, että tuo kauhutarina oli saatu lopulliseen päätökseensä, eikä se enää kummittelisi kaikkien mielessä. Olin täysin väärässä. Kuin olisin juossut kiitävää junaa karkuun, mutta helpotuksesta huokaistuani jäänyt sen alle seuraavassa mutkassa.

Riistetty on Patricia Cornwellin uusin trilleri Kay Scarpetta-jännityskirjasarjassa. Teos on 23. ja olen lukenut ne kaikki. Blogistani löytyvät uusimmat sarjan kirjat eli Punainen usva 2012, Paljaat luut 2013, Tomuksi ja tuhkaksi 2014 ja Samaa verta 2015. Kirjat jatkuvat siitä mihin ne ovat jääneet, eli tällä kertaa kahden kuukauden päähän edellisistä tapahtumista, jolloin kuolinsyytutkija Kay Scarpetta oli sukeltamassa ja  joutui sarjamurhaajan väijymäksi. Kyseinen sarjamurhaaja on piinannut sarjassa todella pitkään, enkä aio paljastaa jääkö hän kiinni vai ei tämän kirjan aikana. Kirja alkaa kuitenkin videonpätkillä, jotka Kay saa ollessaan työtehtävissä kuolleen uhrin kotona. Kuolema ei ole aivan selkeä, joten Kay on kutsuttu apuun. 

Miksi Kay katselee kännykkäänsä tullutta videota työtehtävien aikana, jotka tarvitsevat koko keskittymiskyvyn, johtuu siitä, että hänen puhelimensa on kaapattu ja video tulee sisarentyttären hätänumerosta. Kay joutuu poistumaan paikalta etsivä Marinon kanssa, sillä hätänumero tarkoittaa sitä, että Lucy on pulassa tai sitten tietty henkilö leikkii heidän kanssaan. Matkalla Lucyn talolle kävi selväksi, että uhri oli murhattu, mutta nyt muut työntekijät saivat tehdä tutkimustyöt ja Kay suuntasi Lucyn avuksi. Sarjan lukijat tietävät, että Kay on kasvattanut Lucyn 10-vuotiaasta asti. Lucysta piti tulla FBI-agentti, mutta hän sai potkut ja ansio siitä lankesi henkilölle, joka on aktivoitunut ja kiusaa kaikkia Lucyn läheisiä.

Haluan hänet hengiltä lopullisesti keinolla millä hyvänsä. Silmäni eivät pysy paikoillaan hetken vertaa. Hermoni ja sydämeni ovat koko päivän humisseet jännityksestä kuin voimalinja. Vahdin peilejä Rohrbaugh-pistooli sylissäni. Odotan. Pohdiskelen.

Kayn ja Marinon palattua takaisin Lucyn talolta he huomaavat, että talolla on käyty. He eivät mene sisälle, ennen kuin SWAT-ryhmä on tutkinut talon. Ryhmä ei löydä mitään epätavallista ja Kay ja Marino jatkavat yhteistyötä siihen asti kunnes väkivaltaiset lopputapahtumat alkavat piinata kirjan henkilöitä. Kirjailijalla on aina kirjoissaan jokin teema mitä hän kritisoi ja tuo esille, tällä kertaa se on kyberturva eli kaikki mitä tallennetaan ja missä käytetään digitaalisia laitteita, on mahdollista kaapata ja se on ollut pitemmän aikaa ajankohtainen aihe, turvallisuuden lisääminen ja riskien minimoiminen. Seuraavassa kirjassa luultavasti tilanne on pahentunut. Patricia Cornwell teki jälleen loistotyötä ja hallitsi minut lukijana alusta loppuun asti. En suorastaan uskaltanut lopettaa lukemista kesken missään vaiheessa. 

Patricia Cornwell, Riistetty *****
suom. Karri Rimpeläinen
Otava 2016
s. 413
Depraved heart 2015

Cornwell Patricia: Punainen usva 
Cornwell Patricia: Paljaat luut
Cornwell Patricia: Tomuksi ja tuhkaksi
Cornwell Patricia: Samaa verta

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

Ainoat äänet huoneessa ovat naisen rauhallinen hengitys ja tuuli, joka kulkee kahisten villiintyneen puutarhan läpi.

Pakistanilaissyntyinen Lontoossa asuva kirjailija Nadeem Aslam kirjoittaa kolmannessa teoksessaan Elävältä haudatut nykyajan sodista, sodista joita käydään Afganistanissa. Kauniit unikot kirjan kannessa kuvaavat sitä, millä keinoin sotaa rahoitetaan, huumeilla, jota saadaan unikoista. Afganistan on ollut Neuvostoliiton, Talebanien ja USAn taistelukenttä, jota kirjassa käydään läpi samalla, kun tarinan henkilöt käyvät vuoropuhelua omien muistojensa ja tarkoitusperiensä kanssa.

Jokainen on seurannut Syyrian tilannetta ja tietää, että Syyria ei käy vain sisällissotaa, vaan se käy myös taistelua äärijärjestöä vastaan. Sotaan on sekaantunut Neuvostoliitto ja Turkki. Syyriaan on lähtenyt myös suomalaisia taistelijoita ja monista muista maista. Sodankäynti on muuttunut, aseet ovat tuhoisia. Siviilit jäävät silti asumaan raunioihin, varsinkin vanhukset, naiset ja lapset tai sitten he asuvat pakolaisleireillä. Surullisenkuuluisat itsemurhapommittajat tappavat yleensä siviilejä ja tuhoavat rakennuksia. Sodat mies miestä vastaan ovat jääneet historiaan. Kaikki tämä tulee esille Nadeem Aslamin kirjasta, mutta kaiken sen kuulemme uutisista, joihin turtuu.

"Ajat kuorma-auton ulos täältä ja pysäköit sen uuden koulun ulkopuolelle, punakukkaisen puun ja ison, erilaisista maamiinoista varoittavan kyltin väliin."

Kirjan päätapahtumat käydään englantilaisen vanhuksen Marcuksen talolla. Marcuksen vaimo kivitettiin huorana, sillä heidät oli vihkinyt naispappi. Vihkiminen ei ollut enää voimassa Talebanien vallassaolon aikana. Marcuksen tytär oli kadonnut nuorena, sillä hän oli nähnyt ikäviä asioita. Paetessaan hän oli joutunut neuvostojoukkojen vangiksi. Marcuksen lapsenlapsi syntyi tämän vankeusajan johdosta. Sittemmin hän oli seurustellut amerikkalaisen Davidin kanssa. Marcus ja David olivat ystävystyneet etsiessään molemmat Marcuksen kadonnutta tytärtä ja lapsenlasta. 

David oli jälleen etsintämatkalla Afganistanissa ja vieraili Marcuksen luona. Marcuksen luokse oli löytänyt myös venäläinen Lara, joka etsi kadonnutta veljeään, joka oli ollut sotimassa Afganistanissa. Talolle pakeni myös Dunia, nuori opettajatar, joka joutui sulkemaan koulun, sillä naisopettaja oli kuin punainen vaate ääriliikkeelle. Marcuksen talolle joutui haavoittunut henkilö, joka saattoi olla uhka tai sitten ei. Amerikkalaiset joukot ja äärijoukot kävivät sissisotaa siviilien keskellä, eikä kehenkään voinut luottaa.

Olen aiemmin lukenut Aslamin  Sokean miehen puutarhan, joka kuvasi myös Afganistanissa kauan kestänyttä sotatilaa. Sokean miehen puutarha oli rakkauskertomus, mutta myös kolmiodraama sodan keskellä. Elävältä haudatut kuvaa myös ihastumisia, mutta tällä kertaa voimakkain teema on kadonneiden läheisten etsintä. Aslamin tyyli ei ole osoitteleva, vaan hän tuo selkeästi esille jokaisen osapuolen osallisuuden hirmutekoihin ihmisyyttä, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia vastaan. Hänelle on tyypillistä luoda kauneutta rumuuden keskelle.

Homeroksen sotaeepoksissa viholliset keräävät kaatuneitaan taistelukentältä ja itkevät avoimesti toistensa nähden, sairaina tuskasta. Marcus toivoisi, että sodan osapuolet saisivat nähdä toistensa kyyneleet.

Nadeem Aslam, Elävältä haudatut ****

suom. Vuokko Aitosalo

LIKE 2010

s. 389

Wasted Vigil 2008

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha

Susan, Katjan ja Leena Lumin arviot kirjasta.

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti

"Kotiinne saapuva hoitaja on tehtäväänsä täydellisesti koulutettu puoli-ihminen, ... vanhanaikaiselta nimitykseltään mörkö tai metsänpeikko... Korostamme, että olento on turvallinen..."

Satukirjassa voi tapahtua sellaista, että äiti lähtee Lapin lomamatkalle ja kotiin tulee hoitajaksi mörkö. Mörkövahti on tuotteliaan lastenkirjailijan Tuutikki Tolosen toinen oma teos, sillä hän on kirjoittanut aiemmin yhteistyössä Eppu Nuotion kanssa mm. Pensionaatti Onnela-sarjaa. Olen lukenut lapsille Tolosen Joulusatuja, 24 satua joulun odotukseen teosta joulun alla, satu per päivä. Lisäksi Tuutikki Tolonen on tehnyt näytelmäkäsikirjoituksia ym. Mörkövahdin kansikuvaa olen ihaillut aina, kun olen nähnyt sen kirjastossa, ja kun kuulin, että uusin sarjan kirja ilmestyy tänä vuonna, niin halusin aloittaa lukemisen ensimmäisestä kirjasta. Hyvä niin, sillä kirjan lopussa on koukku, mikä johdattaa seuraavaan mörkökirjaan. Mörkövahti on aika paksu lastenkirja, mutta näin hauska satukirja on varmasti lasten mieleen. En ehkä lähtisi lukemaan kirjaa alle esikoululaisille, mutta vanhemmat tuntevat omat lapsensa ja heidän kirjamakunsa. Uskoisin, että nämä mörkökirjat ovat varsinkin poikien mieleen. Tunnen kyllä tytön, joka olisi rakastanut tällaista kirjaa ehkä eskarilaisena.

Kaapo nosti kirjan maasta ja sipaisi pahimmat mörköpölyt sen kannesta. Möröt. Lajipiirteet ja ominaisuudet kokemusteni valossa. Kirjoittanut Runar Kalli.

Perheessä on lapset Kaapo, Hilla ja Maikki. Maikilla on vielä lapsenomaista taitoa kommunikoida satuolentojen kanssa. Hän ei osaa vielä lukea eikä kirjoittaa, mutta ehkä juuri sen vuoksi hänen taitonsa ei ole vielä ruostunut. Satuolentojen ymmärtämiseen tarvitaan muita hoksottomia. Kirjasta löytyy pian muitakin olentoja, ja Maikin kylpytakki kehoittaa lapsia muuttamaan ulos asumaan, jotta he olisivat turvassa. Tämä on hiukan pelottavaa, koska kirjassa on mörköjä, ollaan pimeässä yöllä ulkona, puhutaan turvallisuudesta, on kaikenlaisia pelkoja ym. Niistä syntyy varmasti vallan mainioita keskusteluja lasten kanssa, mutta ainakin itse olen herkkä vaistoamaan kaikenlaisia juttuja, joten voi olla, että tämä ei ole ihan iltasatukirja. Ainakin valot pitää jättää palamaan satuhetken jälkeen.

Kolme naista ilmestyi ruohokentän laitaan niin yllättäen, että olisi voinut luulla heidän sukeltaneen esiin pensaasta. Naiset olivat pieniä, terävänenäisiä, hyvin vaaleita ja epämääräisen vanhoja. He olivat pukeutuneet pitkiin, samankaltaisiin mekkoihin: yksi punaiseen, toinen vihreään ja kolmas harmaaseen. Hopeaa hohtavat hiukset oli kieputeltu korkeaksi nutturaksi päälaelle, kaulaa kiersivät koukeroiset metallikäädyt.

Nämä kolme naista olivat satuolentoja, arvaa vain millaisia. Kirja on todella hurmaavan jännittävä ja aina kun ajattelee, että nyt on rauhoittunut, tasainen hetki, niin taas tapahtuu yllättäviä asioita. Tuutikki Tolonen on napannut mörkömäisen aiheen satukirjalleen ja se toimii hyvin. Kirja voitti tänä vuonna Arvid Lydecken-palkinnon. Uskon, että sarjasta tulee vielä tosi suosittu tarinansa ja uskomattoman hauskan kuvitustyylinsä avulla, josta erityiskiitokset Pasi Pitkäselle. Tässä on satukirja, jota on odoteltu. Se on erikoinen, viihdyttävä, jännittävä ja sellainen seikkailukertomus, jossa lapset päättävät ja päättelevät asioita.

Mörkövahti valloittaa maailmaa, sillä käännösoikeudet on jo myyty Kiinaan, Usaan, Viroon, Sloveniaan, Unkariin, Saksaan, Romaniaan ja Espanjaan. Tälle mörkösarjalle on ollut selvä tarve. Hieman uutta ja hieman vanhaa, sekoitus tunnettuja satuolentoja ja uusia satuolentoja. Taikuutta, mystiikkaa ja sitä arkielämän pyöritystä lapsiperheessä.

Tuutikki Tolonen, Mörkövahti *****
kuvitus Pasi Pitkänen *****
Tammi 2015
s. 303

Heidin bloggaus
Maijan bloggaus
Rouva Huun bloggaus
Bleuen bloggaus
Siinan bloggaus
Karin bloggaus 

Annamari Marttinen: Törmäys

Samalla hetkellä muistin mitä olin nähnyt pöydälläni juuri kun painoin oveni kiinni. Kaulakoruni joka minulla oli aina. Se oli Lauri-enoni tuliainen Pietarista. Suojelusenkelini, hopeinen lantti, jossa luki Nadja.

Törmäys on Annamari Marttisen kahdeksas romaani. Jälleen kerran luin uskomattoman hienon tunnekirjan, jonka aihe oli rankka. Blogistani löytyvät postaukset Vapaa ja Mitä ilman ei voi olla teoksista. Molemmat olivat loistavia kirjoja, mutta tämä uusin vei sydämeni kammionpohjia myöten, samoin kyynelkanavat puhdistuivat, sillä tämä kirja avasi kaikki tunnelukot kirjan lukemisen aikana. Kirjassa tapahtui kolari ja yksi henkilö kuoli, yksi vammautui ja monen elämä muuttui sen törmäyksen vaikutuksesta. Kirjassa eletään hetket ennen törmäystä ja kirja loppuu hautajaispäivään. Kirjasta sai lukea kaiken mikä muuttaa silmänräpäyksessä useamman ihmisen elämän, mutta miten jatkaa sitä elämää eteenpäin valtavan surukuplan sisällä. Voiko sellaisesta kyyneleenmuotoisesta surukuplasta selvitä koskaan.

Suljin silmät ettei kyyneleet valuisi poskille. Jos kyyneleitä pidättelee ne hätääntyvät ja panikoituvat, menevät suunniltaan ja alkavat täristä toisiaan vasten, vavisuttavat koko kehoa.

Kirjassa useampi henkilö kertoo yksityiskohtaisesti tapahtumista mm. uhrit, kuski, toisen uhrin äiti ja yliajon silminnäkijä. Jokaisen kokemus on tärkeä, eikä sitä voi vähätellä. Jokainen kokee trauman. Olisin toivonut kirjaan kriisihenkilöitä, sillä useimmiten kuolleiden läheisten luona vierailee kriisiryhmä. Kirja tuo pakostakin mieleen omat menehtyneet läheiset. Kirjan tapahtumien mukana elin omat surut uudelleen muistojen kautta, mikä oli lohdullista. Läheisten haudallakäynti ja muistot ovat tärkeitä elämään kuuluvia tapahtumia. Läheiset joutuvat oman surunsa keskellä soittamaan sukulaisille ja ottamaan vastaan vieraita, miettimään ja suunnittelemaan hautajaisia, muistotilaisuutta ja ketkä kutsutaan hautajaisiin, milloin palata töihin ym. arkisia asioita, kun tekee mieli vain käpertyä surun sisälle. Kävin itse läpi näitä tapahtumia, kun luin kirjaa. Olin valitsemassa arkkuja, kukkia, suunittelemassa hautajaisia ja muistotilaisuutta, omia muistojani. Onneksi nämä muistot tulivat nyt mieleeni, sillä samalla muistelin myös näitä kuolleita läheisiä.

Läheisin läheisyys voi muuttua kaukaisimmaksi kaukaisuudeksi, niin kaukaiseksi, että sitä oli mahdoton käsittää. Se oli tyhjistä tyhjintä ja äärettömimmistä äärettömintä.

Annamari Marttisella on kirjoittamisen tunnetaitoa. Hän käsittelee arkoja aiheita kirjoissaan, mutta tekee sen taidolla ja tuoden mielenkiintoisia henkilöhahmoja  tarinoidensa kertojiksi. Kaikissa näissä kolmessa kirjassa, jotka olen lukenut on ollut tarinankertojat. Aiheena kolari, kuolema ja vammautuminen on rankka ja traumaattinen, mutta samalla puhdistava ja tunteita täynnä. 

Käsillä ovat viimeiset minuutit, sitten sekunnit, kun minulla on täydellinen elämä.

Annamari Marttinen, Törmäys *****
Tammi 2016
s. 361

Annamari Marttinen: Vapaa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Annikan postaus

Sjón: Valaan suusta

Voin kuvitella paljon pahempaakin kuin tulla verratuksi sinuun, pikku kahlaaja... Me molemmat olemme ryömineet saman luojan kädestä, meidät on vuoltu samalla veitsellä.

Islantilaisen kirjailijan Sjónin uusin suomennettu kirja Valaan suusta on historiallinen kertomus 1600-luvulla eläneestä Jón Guđmunddsson Oppineesta eli Jonas Pálmasonista. 1600-luku oli noitavainojen ja puhdasoppineisuuden aikaa. Noituuteen liittyviä keinoja käytettiin vielä mm. henkien manaamisessa ja parantamistyössä. Jón Oppineella oli toivomus olla kuuluisa oppinut, joten hänet sai myös manaamaan henkiä. Eräs papinpoika oli muuttunut kummitukseksi ja hänestä piti manata kummitus pois, jotta poika pääsi haudan rauhaan. Manaus onnistui, mutta se ei riittänyt ihmisille. Pian Jón Oppinut huomasi olevansa yksinäiselle saarelle vangittuna ja harhaoppisuudesta syytettynä. Kukaan ei saanut auttaa häntä, laivat eivät saaneet ottaa häntä kyytiin, elämä karulla saarella vaimon kanssa oli syrjittyä, mutta luonnontarkkailija teki työtään, havainnoi luonnon kiertokulkua, eläimiä, kasveja, itseään, saarta, merta ja ilmaa. 

Tänään odotan näkeväni saaren laulavan ja kuulevani, miltä sen muoto kuulostaa... Se todistaisi saaren olevan jousi, joka on viritetty yhteensopivaksi Luojansa kanssa... Ja miksei niin olisi?

Jossakin välissä Jón Oppinut ja hänen poikansa vietiin Kööpenhaminaan ja hän sai tehdä töitä oppineiden kanssa. Päätehtävä oli anoa kuninkaalta armahdus. Poika sai armahduksen ja töitä pappina, mutta Jón Oppineen armahdus piti islantilaisten panna täytäntöön. Sitä ei tapahtunut, vaan Jón Oppinut löysi itsensä samalta saarelta. Vaimo oli kuollut sinä aikana nälkään ja kylmyyteen. Nyt seurana olivat vain merisirri ja hiiri, joille hän kertoi maailman syntytarinaa, oman elämän ilon ja surun hetkistä ja vihollisistaan, jotka mustamaalasivat häntä noituuden ja mustan magian harrastamisesta. Ehkä suurin pelko ihmisillä oli siitä, että hän oli oppinut, luki ja kirjoitti. Taikausko rehoitti ja erilaisuus oli hyvä pohja kaikenlaisten uskomusten ja mustamaalausten kehittymiselle.

Tieteellisesti katsoen jokainen kivi-, kasvi- ja eläinlaji voi siis synnyttää kaikki muut lajit, ja vaikka se onkin ruumiillisten rajoitteiden - kokoerojen ja muiden - vuoksi usein mahdotonta, niissä kaikissa virtaa monipuolinen elämänneste, joka virtaa maan uumenissa ja jähmettyy kuoriksi, lehdiksi ja höyheniksi.

Jón Guđmunddsson Oppinut eli Jonas Pálmason oli itseoppinut luonnontieteilijä, kirjailija ja runoilija, jonka julkaistuja ja julkaisemattomia kirjoituksia on käytetty kirjan lähteenä. Huolimatta ankarista luonnon olosuhteista, joissa hän joutui elämään vuosikausia, päähenkilö eli pitkän elämän. Olen lukenut aiemmin Sjónin Poika nimeltä Kuukivi teoksen. Näistä molemmista nousee kirjailijalle tyypillinen fantasiamaailma, joka versoo tavallisen elämän rinnalla riippuen ihmisestä kuinka paljon sille antaa merkitystä omassa elämässä.

Sjón, Valaan suusta ****

suom. Tuomas Kauko

LIKE 2016

s. 271
Rökkurbysnir - skaldsaga 2008

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi