torstai 19. lokakuuta 2017

Veera Salmi: Puluboin Ja Ponin komerokirja


18.10. on valtakunnallinen SATUPÄIVÄ ja myös Sadun nimipäivä, ja kuinka ollakaan siinä kaikessa hässäkkyydessä unohdin postata juuri tästä kirjasta, tästä hirmuisen tärkeästä kirjasta, tästä Veera Salmen Puluboi ja Poni-sarjan viidennestä kirjasta. Ehkäpä saan anteeksi, kun juuri satupäivänä luin tätä kirjaa ja sattumoisin eilen oli myös syntymäpäiväni. Olen siis satutäti, mutta ihan oikea, enkä satua. Saanko esitellä, taustalta kuuluu fanfaareja, Puluboin ja Ponin komerokirja.

Alvoisa Elkki. Minä kiljoitin tämän kiljan sinulle, koska uskon, että kaipaat ystävää. Tättädää! Kuuluisa Puluboi ilmoittautuu heti ystävä numelo ykköseksi. Hieno Puluboi on nimittäin ystävätieteellisen kolkeakoulun valaplesidentti, joten kaikenlaiset kamukiemulat on minulle alkipäivää. Alvaa mitä, Elkki-Poju. Tätä et usko, mutta tämä on NIIIIIIIIIIN totta: Joskus nimittäin kilja voi olla myös ystävä, eikö olekkin uskomatonta? Siis kilja, jossa on tällaista papelia. Aika outo ystävä, sinä Elkki ehkä ajattelet.

Puluboi on ihan oikea Hakaniemen toripulu, joka osaa puhua ja asuu rouvansa Kaija Kolakopsiksen kanssa saman kerrostalon katon  alla kuin missä Ponin eli Main perhe asuu. Ponin vanhemmat ovat lähteneet lemmenlomalle juuri ennen joulua ja Ponia ja hänen pikkusiskoaan Madelinea on tullut hoitamaan heidän Lempi-mumminsa. Lempi-mummilla on kaikenlaista aktiviteettia ja hän suunnittelee jouluaatoksi ihan erilaista joulua kuin perhe on aiemmin viettänyt. Ponilla on muitakin murheita, kun hänen paras ystävänsä samasta talosta muuttaa kauas pois. Puluboi yrittää olla ystävänsä tukena, mutta hänelläkin on oma pelottava ongelma, mikä liittyy jouluun.

PULUBOIN TONTTULAPOLTTI
Elikkä mitä ihmettä nämä tontut yössä oikein tekevät? Mitä he oikein kiikaloivat pienillä kiikaleillaan, miksi hiippailevat niin hiljaa? Mitä ihmeen asioita he oikein etsivät? Ehkä sinä, Elkki siellä muuttoautossa mietit, että ovatko tontut kenties likollisia?

Veera Salmi kirjoittaa hyvin lapsinäkökulmaisesti näitä satukirjojaan. Tekstin koko vaihtelee ja Puluboin tekstissä ei ole R-kirjainta, koska… kaikki sarjan ystävät tietävät miksi ei ole. Emmi Jormalainen on kuvittanut kaikki sarjan kirjat ja kuvitus on todella hauska, vaikka se on mustavalkoinen. Kirjoissa vaihtelevat Puluboin ja Ponin kappaleet. Välillä on Puluboin mainoksia, joille ei voi olla nauramatta. Kirja siis houkuttelee keskustelemaan eri asioista mitä kirjassa käsitellään. Ja tietysti satukirjat ovat aina opettavaisia ja niissä on onnellinen loppu, niin tässäkin Puluboin ja Ponin komerokirjassa.

Puluboi ja Poni ovat tulleet niin tykätyiksi ja kuuluisiksi, että he pääsevät elokuvan tähdiksi, ihan totta. Heidän kirjoista tehty elokuva tulee valkokankaalle ensi  vuonna eli 2018. Toivon oikein monen lapsen pääsevän katsomaan elokuvaa (ja kaikki satutätit ja satusedät ja isät ja äidit tietysti mukaan). Ja vielä enemmän toivon, että lapsille luetaan näitä ja muita satukirjoja ääneen ja vähän isommat lapset voivat lukea itse. Lukekaa satuja!

Veera Salmi, Puluboin ja Ponin komerokirja *****
Kuvitus Emmi Jormalainen *****
Otava 2017
s. 128
Lastenkirja

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Terveys ja hyvinvointi


Aarnipuro Marja: Rintasyövän jälkeen
Ahava Selja: Ennen kuin mieheni katoaa
Ahvenainen Helvi: Kukkia lumessa
Annala Marko: Värityskirja
Aron Elaine N.: Erityisherkkä ihminen
Aroniemi Iiris: Narsistin vuoristorata
Asher Jay: Kolmetoista syytä
Barnett Kristine: Ihmeellinen mieli - Poikani tarina
Björk Marja: Poika
Bosco Manuela: Ylitys
Boström Knausgård Linda: Tervetuloa Amerikkaan
Bourne Holly: Oonko ihan normaali? 
Bowen James: Katukatti Bob
Ebershoff David: Tanskalainen tyttö
Edvardsson Mattias: Melkein tosi tarina 
Ehrnroth Karin: Vinoon varttunut tyttö
Feldt Felicia: Näkymätön tytär
Franzén Peter: Tumman veden päällä
Gardós Péter: 117 kirjettä
Hauru Hanna: Jääkansi 
Heberlein Ann: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää  
Higashida Naoki: Miksi minä hypin-Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta
Hirvisaari Laila: Hiljaisuus   
Hurme Juha: Hullu
Hustvedt Siri: Vapiseva nainen
Isoviita Kikka & Nyman - Janatuinen Eija: Paha tyttö
Jalonen Riitta: Kirkkaus
Jensen Hanna: 940 päivää isäni muistina
Jones Sadie: Kotiinpaluu
Jotuni Maria: Huojuva talo
Juntunen Tuomas: Tuntematon lapsi 
Jurvelin Pirkko: Lapseni kuin nukke
Jäntti Essi (toim.): Täyttä elämää ADHD:n kanssa
Järvi Elina, Hotti Tiina ja Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä
Kallio Katja: Yön kantaja
Kang Han: Vegetaristi   
Kanto Anneli: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista
Kauranen Snellman Anja: Syysprinssi 
de Kerangal Maylis: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
Kivi Aino: Maailman kaunein tyttö 
Korhonen Marja: Häivähdyksiä - Erityinen elämäni
Korhonen Marja: Sydämeen tatuoitu
Kotro Arno & Lybäck Christer: Veitsen terällä
Käcko Marianne: Tapa minut äiti!
Lignell Raakel, Eija Holmala & Arja Vanhanen: Raxun remppa - Rapakunnosta hyvään oloon
Lignell Raakel ja Borg Patrik: Raxun rinnalla kohti pysyvää painonhallintaa
Liksom Rosa: Everstinna 
Linstedt Laura: Oneiron
Lähde Kalle: Happotesti  
Malinen Ben: Taakkana läheisriippuvuus - Kenen elämää elät?  
Malmquist Tom: Joka hetki olemme yhä elossa 
Mantel Hilary: Vain varjo häälyväinen
Oksanen Kimmo: Kasvonsa menettänyt mies
Pistorius Martin & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto
Poijula Soili: Lapsi ja kriisi
Save Laura: Paljain jaloin
Skagnes Sarita: Vain tytär 
Snellman Anja: Antautuminen
Storgård Päivi: Keinulaudalla
Stridsberg Sara: Niin raskas on rakkaus
Takamaa Tomi: 875 grammaa - Pirpanan tarina
Tilli Paula: Toisin - Minun Asperger - elämäni
Vaara Sarianna: Huomenkellotyttö
Vanhatalo Pauliina: Keskivaikea vuosi 
Virolainen Harri ja Virolainen Ilkka: Anteeksianto - Tie rauhaan ja vapauteen
Walls Jeannette: Lasilinna
Yanagihara Hanya: Pieni elämä
Yoon Nicola: Kaikki kaikessa
Zadoorian Michael: Viimeinen loma 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Angie Thomas: Viha jonka kylvät


Khalil on ihana, muuta ei voi sanoa. Ennen mä kävin sen kanssa kylvyssä. Siis en silleen, ja muutenki se oli joskus ajat sitten, sillon ku meitä vielä nauratti että sillä oli pippeli ja mulla pimpero, niinku sen mummi sanoi. Mä vannon ettei siinä ollu mitään pervoa.

Amerikkalaisen Angie Thomasin Viha jonka kylvät teoksen alku alkaa kotibileistä. 16-vuotias Starr on puoliväkisin haalattu ison D:n kevätlomabileisiin, mutta hän tuntee olevansa siellä ulkopuolinen, sillä hän ei yleensä seurustele asuinalueensa muiden nuorten kanssa. Hänen  vanhempansa haluavat lapsilleen erilaisen mahdollisuuden kuin mitä hänen asuinalueensa nuorille on tarjolla. Vanhemmat pelkäävät jengejä, huumeita ja rikollisuutta, sekä ammutuksi tulemista. Eri jengit ovat jakaneet alueet keskenään. 

 The Hate U Give Little Infants Fucks Everybody
  
Starrin isä oli ollut aikoinaan jengiläinen, mutta pääsi siitä eroon. Isä ei ole kuitenkaan halukas muuttamaan alueelta pois, millä suojelisi lapsiaan paremmin kuin sillä, että lapset kulkevat pitkän matkan valkoisten kouluun. Kirjassa käsitellään rotuun liittyviä asioita, jotka ovat kärjistyneet Missisippissä, missä Starr asuu ja missä kirjan kirjoittaja on syntynyt. Slummitaustansa vuoksi kirjailijalla on huikea tietomäärä kirjan sisältöä varten, ja sen hän on käyttänyt todella hyvin tarinassaan. Mississippissä on kuohunut pitkään ja poliisien ja mustien asukkaiden väliset yhteenotot ovat muuttuneet niin tavanomaisiksi, että Suomessa ei juurikaan uutisoida niistä mitään.

Mutsi hössötti ja sanoi faijalle, että mä olen vielä liian pieni. Faija väitti, että kyllä mulla ikä riittää pidätettäväksi ja ammuttavaksi. ”Starr-Starr, tee täsmälleen niinku poliisi käskee”, faija sanoi. ”Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Puhu vain kun sua puhutellaan.”

Starr tapasi kotibileissä kuitenkin ystävänsä Khalilin ja siinä heidän jutellessa joku ampui toisen, ja syntyi yleinen hässäkkä. Khalil ja Starr juoksivat Khalilin autolle ja Khalil lupasi viedä Starrin kotiin. Starr pääsi kotiin, mutta Khalil joutui ruumishuoneelle. Tästä tapahtumasta alkoi kirjan tarina, joka paisui paisumistaan. Poliisikuulustelut, asianajan kanssa keskustelut, syyttäjän kanssa keskustelut, oikeudenkäynti. Jossakin välissä oli julkinen puhe televisiossa, mutta niin, ettei kasvoja näytetty. Aika karmea tilanne nuorelle ystävän kuolemasta traumatisoituneelle nuorelle. Tämä oli jo toinen kuollut ystävä, jonka kuoleman todistajana Starr oli ollut. Molemmat olivat kylmäverisiä murhia.

Muhun kylvettiin vihaa, ja nyt mä haluan panna kaiken vituiksi, vaikken oikein edes tiedä miten. ”Mä haluun tehdä jotain”, mä sanon. ”Osottaa mieltä, mellakoida, ihan sama – ”

Jos haluat lukea ajankohtaisen kirjan tämän päivän mustien kokemuksista Amerikassa, kokemuksista, joilla on syvät juuret kaukana historiassa, kun orjia haettiin Afrikasta, ja vietiin orjatyöntekijöiksi Amerikkaan, tämä nuortenkirja sopii siihen erinomaisesti. Jokainen lukija on saman kysymyksen äärellä kuin kirjan nuori päähenkilö Starr, mitä minä haluan tehdä sille, että rasismi ja epäoikeudenmukainen kohtelu loppuvat. Kirja, jonka seurassa kyyneleet ja nauru vuorottelevat.

Olipa kerran ruskasilmäinen poika, jolla oli hymykuopat.

Angie Thomas, Viha jonka kylvät *****
Suom. Kaijamari Sivill *****
Otava 2017
s. 393
The Hate U Give 2017
Nuortenkirja

Starrin tarinasta ovat bloganneet mm. Henna, Notkopeikko, Niina, Riitta, Mari, Omppu, Heidi, Bleue, Lilli, Laura ja Koko Hubara

maanantai 16. lokakuuta 2017

Herman Koch: Pormestari

Yö toisensa jälkeen olen jakanut vuoteeni ennakkoluulojeni kanssa. Mutta entä jos aamulla varhain herääkin huomaamaan, että viereisissä lakanoissa ei ole nukuttu? On vielä pimeää, verhojen läpi lankeaa katuvalon kiila sijatulle vuoteelle. Ei helvetti, mitä kello jo on? Hänen olisi pitänyt palata aikoja sitten.

Herman Koch teki sen jälleen, ravisteli lukuhermojani moneen suuntaan uudella kirjallaan Pormestari. Olen jo tottunut siihen, että Kochin kirjoissa kaivellaan esille jotain luotaantyöntävää, jotain inhottavaa, jotain ärsyttävää. Voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt uusimpaan kirjaan, jonka äänenä on Amsterdamin pormestari. Kirjan kansikuvassa on polkupyörä, sillä kuusikymppinen pormestari ajelee Amsterdamin vilinöissä ennemmin polkupyörällä, ja sehän kuuluu kaupungin imagoon, pyöräily. Pyöräillessä hän näkee kaikenlaista mitä ei haluaisi nähdä, mutta lukijat voivat selvittää itse mitä. Jossakin vaiheessa terroristiuhka oli niin korkea, että pormestarilla oli jopa neljä henkivartijaa, sitten kaksi. Pidetty mies työssään. Mies joka inhosi kuninkaallisia.

Miksi ihmiset käyvät vieraissa? Himosta; vaihtelun vuoksi; koska tilaisuus tarjoutuu. Himon vedin yli heti. Jopa minä, itsekin mies, kärsimään joutunut mies, petetty mies, pystyin olemaan riittävän objektiivinen todetakseni, ettei kaupunginhallituksen jäsen ollut mikään seksiobjekti.

Kuten ylläolevasta lainauksesta voi lukea, huomasi pormestari pikkuhiljaa, että vaimo käyttäytyi omituisesti, ja hän huomasi selvästi kenen seurassa. Kirja on petetyn miehen tilitystä, mutta paljon muutakin, kuten elämään kuuluu. On lapsia ja on vanhempia, joiden elämä liittyy omaan elämään. No nyt oma isä oli päättänyt, että oli aika lähteä tästä maailmasta yhdessä vaimon kanssa, ettei tarvitse elää muiden vaivoina. Samaan aikaan paras ystävä oli tullut samaan tulokseen. Pormestarin ympärillä tapahtui kaikenlaista, josta hän ei oikein saanut otetta, kaikki luisui kauemmas, myös työpaikalla tapahtui omituisia juttuja.

Tarkkailin häntä, hänen kasvojaan, hänen ristittyjä käsiään ja toisiaan hierovia paukaloitaan, odotin merkkiä, heikkoa hetkeä - en olisi hämmästynyt, jos hän olisi puhjennut itkuun.

Herman Koch on loistava ihmismielen salaisuuksien tulkitsija ja hänen henkilönsä ovat kuin todellisia ihmisiä. Vanheneva mies, hyvässä  asemassa, mitään ei pitäisi olla pielessä, mutta sitten kaikki muuttuu, ja koko elämä on pielessä. Ajatuksissaan mies kertaa vaimoaan, tytärtään, vanhempiaan, omaa elämäänsä, muiden elämää, yhteiskuntaa, koko maapalloa, historiaa ja maailmankaikkeutta. Tuo maailmankaikkeus tulee hänen hyvän ystävänsä filosofisista pohdinnoista. Kirjassa käsitellään Hollannin löysää eutanasiailmiötä, itsemurhia, kaksoisitsemurhia, ja kirjailijan kannanotto on selkeä. Myös vanhusten elämää sivutaan. Pormestari on runsas, mutta päätarina pitää sen napakasti koossa. Tämä oli mielestäni paras Kochin teos, jonka olen lukenut. P.s. sanoin saman asian myös edellisestä kirjasta ;)

Herman Koch, Pormestari *****
suom. Mari Janatuinen
Siltala 2017
s. 383
De Greppel 2016

Pormestarin ovat lukeneet myös Leena Lumi ja Marissa Mehr

Koch Herman: Illallinen
Koch Herman: Lääkäri
Koch Herman: Naapuri
Koch herman: Pormestari

lauantai 14. lokakuuta 2017

Pauliina Lindholm: Komendantti


Komendantti Ehrensvärd oli kääntänyt kaupungin naisväen päät heti saavuttuaan Helsinkiin. Hän oli tullut seurueineen reellä Turusta. Rouva Ignatius muisti yhä ilmestyksen, joka nousi valkoiseen turkkiin kietoutuneena paksujen vällyjen alta. Kuin ulkomaan prinssi! Komendantti oli roteva ja kaunis katsella. Hän hymyili paljon ja silmät paloivat kuin kekäleet. Vanharouva oli katsellut häntä katuvarren pakkasessa ja huomannut hymyilevänsä.

Pauliina Lindholm voitti Otavan Suomi 2017 kirjakilpailun teoksellaan Komendantti. Kirjan tarina sijoittuu vuoteen 1748, kun komendantti Ehrensvärd (1710-1772) saapui Helsinkiin tehtävänään rakennuttaa Sveaborgin linnoitus (Viapori, Suomenlinna). Ruotsin kuningaskunta oli menettänyt Haminan ja Lappeenrannan linnoitukset Venäjälle Turun rauhassa vuonna 1743, joten uuden linnoituksen tuli korvata aiemmat, sillä uhka Venäjältä oli joka päivä ajatuksissa.

Miehet tuijottivat rinta rinnan sumuun. Molemmat kuvittelivat näkevänsä violetinharmaassa usvassa venäläisten sotalaivojen mastoja ja mustina varjoina liehuvia lippuja.

Lindholm kuvaa Komendantti teoksessaan Ehrensvärdin ensimmäisen vuoden kokemuksia suuresta rakennusprojektista, johon liittyi taloudellisia ja materialistisia huolia sekä suuren työntekijäjoukon majoittumisongelmia, sairastelua ja muonittamisongelmia. Yksi pahimmista ongelmista oli kallioiden graniitti, joka oli kovaa ja tarvitsi räjähdystöitä. Pauliina Lindholm kirjoitti siis aidosti aiemmin eläneestä sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdistä, jonka hauta sijaitsee oikeasti Susisaaren Linnapihalla Suomenlinnassa.

- Kenenkähän katon ne nyt särkee, kunhan ei vaan lennä tänne, tyttö sanoi käheästi. Hän nosti kätensä silmiensä suojaksi, ja yritti tähytä tarkemmin ilmaan hälvenevän savun suuntaan. Hän oli ehkä seitsemäntoista, sydämen pysäyttävällä tavalla sorea, pitkät vaaleat letit roikkuivat hameen vyötärön yli. Vaatteet olivat moneen kertaan parsitut, mutta siistit.

Komendantti kuvataan hyvin osaavana, mutta toisaalta herkkänä ja luovana miehenä, joka harrasti piirtämistä. Hänen vaimonsa ei halunnut muuttaa Helsinkiin, joten miehiset tarpeet piti jotenkin saada hoidettua, mutta porttolat eivät tulleet kysymykseen. Lindholm on käyttänyt komendantin tarpeisiin mukavia juonenkäänteitä, joita ei voinut hymyilemättä lukea. Komendantin piti olla joka päivä komea ja ylväs, pitsit ja peruukki ojennuksessa, mutta pikkuhiljaa häneen tuli toisenlaista rentoutta, mutta periksi hän ei antanut, linnoituksen oli valmistuttava ja nopeasti.

Tyttö raotti kääröä ja näki kasvin tummat marjat ja haaraiset lehdet. – Sen kukka on vaatimaton, komendantti jatkoi, ja tyttö keskeytti hänet surullisesti hymähtäen: - Semmoinen kuin minäkin. Molemmat katsoivat toisiaan ääneti.

Tämä historiallinen kirja sisältää hieman heräilevää rakkauttakin ankarien ja kiireisten rakennuspuuhien lomassa. Mikä kirjasta tekee Suomi 2017 kirjan, sitä voi ajatella monelta kantilta. Kirjassa rakennetaan puolustuslinnoitusta Itämereltä mahdollisesti tulevien vihollisten hyökkäyksiä vastaan. Itämeri on ollut useamman maan kiihkeiden ilmasotaharjoitusten temmellyskenttänä jo pitemmän aikaa, myös erilaisia sotalaivoja on kuljetettu rannikolta toiselle hyvinkin näkyvästi. Kirjan tekee Suomi 2017 kirjaksi sotahistoria, joka on koettu Suomen rannikolla moneen kertaan, ja joka on tälläkin hetkellä hyvin avoimessa, jopa yhtä pelonsekaisessa tilanteessa kuin se oli vuonna 1748. Puolustusta oli vahvistettava, niin kuin tänäkin päivänä.

Pauliina Lindholm, Komendantti ****
Otava 2017
s. 298 + 2s. Lähteitä
historiallinen muistelmateos

Suomenlinnan alkuvaiheista ovat lukeneet Riitta, Kirsi, Tuijata, Arja, Kirjaluotsi, Jane

Sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdin matkasta Suomenlahden rannikolle on julkaistu v. 2002 kirja nimeltään Matka Suomessa 1747. Kirja on kuvitettu hänen luonnoksillaan ja piirustuksilla.

perjantai 13. lokakuuta 2017

J P Delaney: Edellinen asukas


Kadun päässä, kulmassa, on aita. Sen takana näen matalan pienen rakennelman, vaaleasta kivestä tehdyn kompaktin kuution. Muutama vaakasuuntainen kapea ikkuna, jotka näyttävät summamutikassa sijoitetuilta, ovat ainoa merkki siitä, että kyseessä todella on talo eikä jättikokoinen paperipaino.

Jane on muuttanut uuteen asuntoon, jossa ei ole asunut pitkään aikaan kukaan. Janella on suruaika menossa ja hän halusi elämäänsä muutoksen. Uusi arkkitehdin luoma koti, joka on kuin taideteos, tuntuu hyvältä ajatukselta ja talon omistaja vielä paremmalta. Talon asukas joutuu sopeutumaan omistajan asettamiin tiukkoihin sääntöihin ja siihen, että asukasta tarkkaillaan. Asunnossa käy myös vierailijoita tutustumassa luomukseen ja kaikkeen mitä se sisältää. Pikkuhiljaa talon salaisuudet alkavat paljastua Janelle.

”Kaiken kaikkiaan ehtoja on parisataa. Viimeinen ehto on kuitenkin se, joka aiheuttaa eniten ongelmia.”

Nimimerkin takaa kirjoittava J P Delaney  on kirjoittanut ihmissuhdetrillerin Entinen asukas, jonka pääosassa ovat nykyinen asukas Jane ja entinen asukas Emma. Naiset voisivat olla ulkonäkönsä puolesta sisaruksia ja molemmille tulee suhde talon omistajan kanssa. Kirjan kappaleissa äänessä ovat vuorotellen Emma ja Jane. Kirjan henkilömäärä on pieni. Talon omistajan lisäksi kirjassa esiintyvät Emman poikaystävä, Janen ystävät, poliisi… Ai niin , unohdin kertoa, että Emma kuoli.

”Meidän täytyy olla tarkempia siinä, että panemme aina toalettitarvikkeet pois näkyviltä. Tänä aamuna esimerkiksi huomasin, että jätit sampoon esiin.”

Edellinen asukas on julkaistu 40 maassa ja siitä on tulossa elokuva. Kirja on hyvin kuvauksellinen ja voin kuvitella jo elokuvaotoksia kirjan eri kohtauksista. Jane on joutunut miehen ja talon lumoihin, mutta siitä ei hyvää seuraa.

Pidin kovasti tämän psykologisen trillerin kehittymisestä ja näiden kahden naisen kertomuksista. Jane sai päähänpinttymän siitä, että hän halusi selvittää miten Emma kuoli. Kuolema oli todettu itsemurhaksi, mutta Janen salapoliisivaistot kertoivat jotakin muuta. Samalla talo alkoi käyttäytyä yhä omituisemmin. Mutta Janella oli salaisuus, joka piti hänet talossa, vaikka terve järki käski juosta sinne missä pippuri kasvaa.
Tyylikäs trilleri tyylikkäässä designtalossa. Suosittelen.

Talossa ei ole kirjahyllyjä, mutta hän sietää siistin pinon kovakantisia kirjoja makuuhuoneessa, kunhan kirjojen reunat on tasattu ja pino muodostaa nelikulmion.

J P Delaney, Edellinen asukas ***
Suom. Satu Leveelahti
Otava 2017
s. 410
The Girl Before 2017

Designtalossa ovat vierailleet mm. Annika, Riitta ja Tuulia


torstai 12. lokakuuta 2017

ELÄMÄNI KIRJOJEN KERTOMANA



Lapsena olin:  Lumilapsi

Nyt olen:  Äitikirja

Haluaisin olla:  Kanssasi aina

Ominaisuuteni, josta en luovu:  Äidinrakkaus

Taito, jota haluan kehittää:  Syötävän kaunis piha

Kotini:  Onko teillä tämmöistä

Elämäni:  Veden peili

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni:  Et kävele yksin

Asia, jota ilman en voisi elää:  Hyvä aviomies

Asia, jota en haluaisi kokea:  Kyynelvaunut

Työni:  Pieniä sankaritekoja

Työpöydälläni:  Lapsi ja kriisi

Yöpöydälläni:  Pikku Prinssi

Antavat voimaa:  Kurittomat kaverit

Vievät voimia:  He eivät tiedä mitä tekevät

Haaveilen:  Valkoisen pilven maa

Viestini ystävälle:  Ihana nähä!

Minua mietityttää usein:  Ennen kuin kaikki muuttuu

Minua pelottaa joskus:  Kirottu ajan katoava virta

Tulevaisuudensuunnitelmani:  Maailman kirkkaalle laidalle



Olisi mukava tietää, mitä kirjat kertovat sinun elämästäsi. Valitse siis blogistasi 20 kirjaa, jotka sopivat juuri sinulle ja kerro niiden nimillä oma tarinasi. Löysin tämän kivan kirjatehtävän Sadun Kirjat kertovat-blogista.