sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

...käsi näytti siltä kuin se olisi ollut hukkumaisillaan vereen, ikään kuin siihen olisi muodostunut suu, joka nyt oksensi verta niin innoissaan, että se oikein vaahtosi ja kupli ja pärski innoissaan.

Yhdysvaltalaisen Hanya Yanagiharan Pieni elämä on suuri kirja, sivujakin yli 900. Tarina on tiivistettynä lapsuudessa ja nuoruudessa traumatisoituneen Juden selviytymistarina tai yritys selviytyä. Pieni vauva, joka löydettiin roska-astiasta tai jostakin sen läheisyydestä, kasvoi luostarissa keksityllä nimellä, keksityllä syntymäpäivällä. Luostari oli huono kasvupaikka pienelle pojalle, mutta paljon pahempaa oli vielä edessä.

Kirjan alku oli mielestäni jopa hieman pitkäveteistä kerrontaa siitä, kun Jude aloitti yliopistoelämän ja tutustui kämppäkavereihinsa, tuleviin ystäviinsä. Viidenkymmenen sivun jälkeen arkipäiväinen rupattelu ja pikkutarkka selostus kavereiden perhetaustoista ja siitä kuka on rikas ja kuka ei, akateemisia kuitenkin ollaan ja sitten on Jude. Jude, jonka taustasta ei tihku ystäville mitään, mutta puseron hihojen alla tihkuu veri. Jude on salaperäinen, Jude on mysteeri, Jude vetäytyy kuoreensa ja pelkää, Judella ei ole omaisia, Jude de Francis. En voinut itkemättä lukea sinulle tehtyä pahaa.

Kun hänen vuoteenkastelunsa alkoi, hänet pakotettiin useammin isän luo, missä hänelle tehtiin enemmän tarkastuksia, ja mitä enemmän tarkastuksia isä hänelle teki, sitä enemmän hän kasteli.

Pieneen elämään sisältyy kymmenien vuosien ystävyys opiskelukavereiden kesken, mutta keskeisin henkilö kirjassa on Jude. Jude ei selvinnyt vaikeasta lapsuudesta ja nuoruudesta ilman, että se jätti jälkiä. Kirjailijan mukaan miehet selviävät naisia huonommin seksuaalisesta väkivallasta, sillä miehet eivät puhu eivätkä näytä tunteitaan. Ystävät tiesivät Juden tekevän itselleen väkivaltaa, ja ymmärsivät sen johtuvan lapsuudesta, mutta tiedosta tuli salaisuus, siitä ei puhuttu. Yksi kirjan pahimmista teemoista on pedofilia ja toinen yhtä paha on lapsiprostituutio. Juden lapsuuden ja nuoruuden auetessa kirjan uuvuttavan matkan aikana maailman pahuus lapsia kohtaan teki minulle todella pahan olon. Kirjailija järkyttää tarinalla lukijoita, eikä kirjan sanomaa voi unohtaa.

Jälleen kerran hän saa muistutuksen siitä, että hän ei ole mitään, pelkkä tyhjäksi kaavittu kuori, jonka sisälle hedelmäliha on aikaa sitten muumioitunut ja kutistunut ja jossa se nyt rapisee turhan panttina.

Pieni elämä ei ole helppoa luettavaa, vaikka opiskeluaikojen jälkeen kaikista neljästä ystävyksestä tulee rikkaita ja menestyviä. Kuuluisa näyttelijä, kuuluisa taidemaalari, menestynyt arkkitehti ja Jude, josta tuli peräänantamaton ja jyräävä lakimies. Rikkaus ja menestys eivät tuoneet lohtua ja unohdusta muistoista, jotka olivat kuin hyeenalauma. Muistot piti poistaa kivulla ja sen taidon Jude osasi. Juden sairaus paheni kausittain, sillä hän oli vammautunut jo nuorena ja siihen tulivat lisäksi mielenterveysongelmat, syömättömyys, viiltely. Huolimatta menestyvästä työstä ja hyvien ystävien, jopa rakkauden tuomasta lohdusta, Jude ei katsonut ansainneensa mitään hyvää.

Olen vastenmielinen. Olen iljettävä. Olen arvoton. Olen pahoillani, olen pahoillani.

Kirjan loputtua ei tullut helpotuksen huokaisua, sillä tarinassa oli todella pahoja väkivaltakohtauksia, jotka ahdistivat. Päähenkilön oma yritys tuhota itsensä oli raadollista ja ankaraa luettavaa. Kirja ystävyydestä voi sisältää todella paljon tunnemyrskyjä ja tuskaa. 

Hanya Yanagihara, Pieni elämä ****
suom. Arto Schroderus
Tammen Keltainen Kirjasto 2017
s. 937
A Little Life 2015

Pienen elämän ovat lukeneet mm. Riitta, Arjamatkalla, Kirjaluotsi, Katja, Sirri, Arja, Laura, Maisku ja Janne

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Painan käteni Karinin poskille, hyväilen sormillani hänen otsaansa, se tuntuu hikiseltä. Saanko olla yksin hänen kanssaan?

Ruotsalaisen runoilijan Tom Malmquistin ensimmäinen romaani perustuu tositapahtumiin. Joka hetki olemme yhä elossa kertoo Tomista ja Karinista, jotka odottavat esikoislastaan, mutta sitten Karin joutuu sairaalaan. Hän on vakavasti sairas, kuolemansairas. Hänelle tehdään keisarileikkaus ja heidän perheensä on vähän aikaa kolmihenkinen. Tarina on järkyttävä ja siinä kerrotaan pariskunnan tapaamisesta lähtien kaikenlaista heidän elämäänsä liittyvää. Heillä on pitkä, kymmenen vuoden avoliitto, mutta sitä tummensi Karinin sairaudet ja Tomin isän sairaus. Kirja alkaa sairaalakuvauksilla, kun Karinin sairaus todetaan. Alkaa juokseminen teho-osaston ja lastenosaston välillä.

Karoliinisessa sairaalassa juttelin Karinille päivittäin. Saatoin pitää tuntien mittaisia monologeja Liviasta ja osastojen välisistä maanalaista käytävistä.

Joka hetki olemme yhä elossa on kirjoitettu kiihkeydellä ja tarkkuudella. Kaikki Karinin sairauteen liittyvät asiat on kirjoitettu kuin kirurgin veitsellä, mikään ei saa lipsua, käden on oltava vakaa. Aivan kuin Karin olisi yhtä sairaalan ja siellä tehtävien toimintojen kanssa. Tom haluaa kaiken informaation kulkevan hänen kauttaan, mutta kun on aika antaa periksi hän pyytää apua. Ilmeisesti Ruotsissa pidetään läheisistä parempi huoli kuin Suomessa kriisitilanteissa. En ole kuullut, että terapeutti soittaa kotiin tai läheiset pyydetään juttelemaan asiantuntijoiden kanssa tapahtumista. En ole kuullut, että lääkäreillä olisi aikaa mennä kotiin tarkistamaan vastasyntynyt yhdessä hoitajan kanssa. Tomia ei siis jätetty yksin, vaan häntä kannateltiin surussaan. Myös ystävät ja isovanhemmat ja sukulaiset olivat Tomin vahvoja tukijoita. Romahdukselle ei ollut muutenkaan aikaa, sillä Tomilla oli Livia.

Kirja on rosoisen surullinen kuvaus läheisen menettämisestä ja surun käsittelemisestä arjen pyöriessä päivä päivältä eteenpäin. Oman kokemuksen kautta voin sanoa, että ei ole helppo valita ruumisarkkua, virsiä, käydä papin luona, suunnitella muistotilaisuutta ja valita hautapaikkaa, kun suru pitää lujasti kiinni ja paras paikka viettää aikaa surun kanssa on oma sänky. Toisaalta arkiset pakolliset asiat luovat järjestystä suruun ja ikävään, luopumiseen. Tomin onneksi hänen surunsa ja suuri onni vastasyntyneestä tapahtuivat samanaikaisesti. Elämä sisältää aina kuoleman.

Hän vilkuttaa kirsikkapuun alta.

Tom Malmquist, Joka hetki olemme yhä elossa ****
suom. Outi Menna
S&S 2017
s. 326
I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv 2015

Muualla blogeissa mm. Marika, Jonna, Marja-Liisa, rva Karlsson, Arja, Nanna, Tani, Susa

torstai 20. huhtikuuta 2017

Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja ja Lukuviikko

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pitkälle tulevaisuuteen, 3000-luvulle, jolloin avaruusmatkailu on jokapäiväistä ja Maan asukkaat asuvat ja työskentelevät asteroideilla, Marsissa, kuissa ja kaukaisimmillakin tähdillä. Muitten tähtien asukkaat eivät ole enää "muukalaisia", vaan tuttuja mukavia kavereita.

Valitsin lukuviikon (17-23.4.17) kirjavinkkaukseksi Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirjan. Yleensä voisin vinkata kaikkia hänen kirjojaan, sillä varsinkin nämä tietopohjaiset kuvitetut fantasiakirjat tuovat tiedon mielikuvitusta kiehtovassa satukirjamaailmassa pienimmällekin kuuntelijalle. Kaikkien aikojen avaruuskirja on niin hauska, että se kiinnostaa sekä tyttöjä että poikia ja lukiessani kirjaa yleensä useat ilmoittavat, että heillä on kotona sama kirja. Monet lapset oppivat juuri tämän kirjan avulla aurinkokuntamme planeetat.


Kaikkien aikojen avaruuskirja on upean värikylläinen fantasiakirja, mutta samalla tietokirja, joka on tehty ottamalla lapsen käsityskyky huomioon. Lapsethan ovat paljon fiksumpia kuin kukaan voisi kuvitellakaan ja samaa voisin sanoa Mauri Kunnaksesta, joka on tehnyt pelottomasti myös tulevaisuuden kirjan omien hauskojen visioidensa innoittamana. 

Tulevaisuuden avaruus näyttää iloiselta paikalta asua ja käydä luokkaretkellä, kuten kirjassa tekevät toukokuussa vuonna 3001 Koiraporin ala-asteen oppilaat opettajansa rouva Hallikaisen johtamina. Avaruusbussia kuljettaa bussinkuljettaja Hakkarainen, tuttu hahmo melkein kaikista Mauri Kunnaksen kirjoista. Tällä kertaa Hakkarainen ei kulje unissaan, no pienet nokoset näyttää maistuvan kuussa, vaan kuljettaa luokkaretkeläiset eri planeetoille ja oppilaiden riemuksi vastaan tulee asteroideja, avaruuspölyä ja eri tähtikuvioita. Tavataanpa siellä jopa avaruusromun kerääjä. 

Kirjan yksi sanoma on se, että opitaan omilla toimilla olemaan saastuttamatta luontoa, ettei maapallo muutu huonoksi paikaksi asua. Ihana Mauri Kunnas, kiitos tästä huikean kauniista avaruuskirjasta, joka avartaa ajatusmaailmaa ja avaruusmaailmaa. Tähdenlentoja ja tuikkivia tähtiä huikealle urallesi lastenkirjojen tekijänä. 

Mauri Kunnas, Kaikkien aikojen avaruuskirja *****
kuvitus ja teksti Mauri ja Tarja Kunnas *****
Otava 1989  9. painos
s. 54

Kunnas Mauri: Seitsemän koiraveljestä
Kunnas Mauri: Hyvää yötä, herra Hakkarainen
Kunnas Mauri: Koirien Kalevala
Kunnas Mauri: Apua, merirosvoja!
Kunnas Mauri: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset 
Kunnas Mauri: Kaksitoista lahjaa Joulupukille

 
Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi


Jokaisessa taulussaan hän oli yrittänyt ikuistaa samat naisen kasvot. Unessa nainen oli alasti ja selin häneen. Vasta kun Albert astui lähemmäs koskettaakseen naisen olkapäätä, hän huomasi tämän ihon olevan sinipunaisen läikikäs. Kun nainen kääntyi, kasvojen paikalla oli pääkallo.

Venla Hiidensalon kirjoittama fiktiivinen elämäkerta Sinun tähtesi kertoo kansallistaiteilijastamme Albert Edelfeltistä. Luin kirjaa ja katselin samalla taulujen kuvia Turun taidemuseon näyttelykirjasta Edelfelt Pariisissa. Albert Edelfelt (1854-1905) eli suurimman osan elämästään ulkomailla, mutta kesät yleensä Suomessa, hän syntyi ja kuoli Porvoossa. Edelfelt etsi tauluihinsa valoa, ja sitä löytyi talvisaikaan mm. Italiasta ja Espanjasta. Aatelistaustansa vuoksi ovet avautuivat hänelle helpommin, mutta hän oli myös suunnattoman lahjakas, jota hän ei pystynyt myöntämään itselleen. Taidepiireissä tarvittiin suosittelijoita ja tukijoita, joita Edelfelt osasi hyödyntää hyväkäytöksisenä sulavana seurapiirimiehenä , sillä usein kävi niin, että tauluista ei tullutkaan maksua tai ne eivät menneet kaupaksi. 

Edelfelt oli valtavan tuottelias, sillä hän maalasi reilusti yli tuhat taulua, joista iso osa oli muotokuvamaalauksia, sillä niistä hän sai elantonsa ja elätti äitinsä, siskonsa ja perheensä. Yksi Pariisissa palkituista muotokuvista oli Louis Pasteurin muotokuva. Edelfelt sai lukuisia palkintoja teoksistaan ja ensimmäinen hänen kotikaupunkinsa Pariisin Salongissa saamansa palkinto tuli teoksesta Ruumissaatto. 1800-luvun loppupuolella haluttiin uusia näkemyksiä tauluihin ja taulut Suomesta (Venäjältä) koettiin uusina ja ennennäkemättöminä.

Miten monta kertaa hän olikaan noussut aamuyöllä sängystä ikään kuin voisi siten välttää kohtalonsa. Hän oli painautunut vasten vieressä nukkuvaa naisenruumista, jonka muoto ja kaaret olivat vaihtuneet yöstä toiseen, painanut kasvonsa kiinni pehmeään ihoon toivoen, että voisi sulautua siihen ja lakata hetkeksi olemasta.

Sinun tähtesi kirjassa tuodaan esille ihminen kansallistaiteilijan takana. Kieltämättä kirja antaa Edelfeltistä liukkaan naistenmiehen kuvan, joka käytti mallejaan hyväksi ja pakotti naiset väkisin antautumaan, jos eivät muuten antautuneet. Kirjan sivuilla seurataan myös erään piikatytön lapsen vaiheita aikuiseksi asti. Edelfeltin avioliitto oli tuhoontuomittu, sillä mies oli talvet ulkomailla ja vietti riehakasta poikamieselämää ja sama peli jatkui kesäisin Suomessa. Avioliitosta syntyi yksi poika, joka kuoli nuorena. Ennen avioliittoaan Edelfelt oli halunnut naimisiin mm.  mallinsa Virginien kanssa, joka on Edelfelt Pariisissa teoksen kannessa, ja jonka kanssa Edelfeltillä oli lapsia. Virginien jälkeen Edelfelt halusi naimisiin venäläisen Sophien kanssa, johon hän tutustui ollessaan Pietarissa tsaarin kutsumana. Eremitaasissa on muutama Edelfeltin tuona aikana maalaama työ.

Sinun tähtesi teos kulkee vuosilukujen mukaan ja ääni on annettu Albertille ja Bertalle, hänen nuorimmalle siskolleen, joka ilmeisesti tuhosi Edelfeltin laajasta kirjeenvaihdosta arkaluonteisimmat kirjeet. Äänensä saa myös Edelfeltien kesäpaikan lähistöllä asuva Ansa. Lopussa on myös aikuiseksi kasvaneen pojan elämänkuvioita, pojan, joka eli ilman isäänsä äpäränä, pojan, jonka olemassaolosta isä ei tiennyt mitään tai ei halunnut tietää. Surullista. 

Venla Hiidensalon Sinun tähtesi teoksen parhainta antia ovat historialliset faktatiedot, joiden mukaan hän on kirjoittanut fiktiivisen romaanin. Edelfelt oli kansallistaiteilijamme, joka toi taiteessaan esille suomalaisuutta. Hänen elinaikanaan Suomi kuului Venäjään, joten Edelfeltiä pidettiin maailmalla venäläisenä taiteilijana. Hänen hienot historialliset taulunsa esim. Porilaisten marssi Vänrikki Stoolin tarinoiden innoittamana nostivat kansallismieltä. Toisaalta kepeät naistaulut olivat ostajien mieleisiä, joten niitäkin löytyy runsaasti. Virginie oli useiden taulujen innoittama, sillä he asuivat yhdessä. Edelfelt ei ollut koskaan tyytyväinen maalauksiinsa ja saattoi tehdä jopa 70 luonnosta yhdestä teoksesta. Hän myös maalasi teoksistaan kopioita, paranteli niitä. 

Nyt on vuosi 2017 ja Suomi on ollut itsenäinen sata vuotta. Sinun tähtesi teoksessa annetaan Edelfeltin lisäksi pieni ääni heille, jotka olivat saattamassa Suomea itsenäiseksi verisissä taisteluissa. He olivat niitä hiljaisia, joista ei yleensä puhuta ja jotka antoivat henkensä Suomen puolesta. Vuosi 1918, johon kirja päättyy, Suomessa taistelivat punaiset ja valkoiset. Toivon, että vuosi 2018 ei ole yhtä dramaattinen kuin sata vuotta sitten, vaikka suomalaisten jakaantuminen hyväosaisiin ja köyhiin on kiihtyvällä vauhdilla näkyvissä. Pitkät leipäjonot, asunnottomuus, työttömyys ja perusturvan huononeminen (Kelan maksuvaikeudet) pitäisi olla paremmin esillä mediassa, mutta onko se häpeä, josta ollaan hiljaa ja jota kiristetään koko ajan. 

Ansa vaikeni poikansa isästä. Laittoi yhden pienen kirjeen Edelfeltille, joka hävisi Bertan mukana hänen äidilleen ja josta vaiettiin. Häpeä. Piikalapsen äpärä oli häpeä, samoin mallin lapset. Ei niitä aatelissukuun haluttu. Venla Hiidensalo toi kirjaansa ihmisen nimeltään Albert Edelfelt, ihmisen vikoineen, turhuuksineen, haluineen, itsesyytöksineen, mutta myös loistavan taiteilijan, joka ei unohdu.

Saatanan isä. Saatanan herra. Saatanan jumala.

Venla Hiidensaalo, Sinun tähtesi ****
Otava 2017
s. 477 + lähteet

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Jo Nesbø: Jano


Hän nosti sen valoon ja piteli sitä kädessään, ihaili sepän kädenjälkeä. Se pitäisi pestä, kuurata perinpohjaisesti, mutta hän kiihottui ajatellessaan, että pääsisi pian käyttämään sitä.

Harry Hole palasi jännityskirjallisuuden terävimmälle huipulle kolmen vuoden tauon jälkeen. Kylläpä ehdin jo odotellakin. Norjalaisen Jo Nesbøn Jano on yhdestoista Harry Hole-sarjan dekkari ja kirjailija näytti mestarin ottein, millainen huippuunsa hiottu trilleri voi olla. Trillereiden lukijat ympäri maapallon voivat huokaista helpotuksesta, Harry Hole tuli elinvoimaisena ja tarkkavaistoisena takaisin rikosten torjuntaan poliisikorkeakoulun opettajan hommista. 

Norjassa aiemmin uhreja tehtaillut sarjamurhaaja, Harryn vanha tuttu, tuli nimittäin takaisin muutaman vuoden tauon jälkeen. Uhrit käyttivät suosittua nettideittisivustoa, mutta käyttikö sarjamurhaaja samaa sivustoa. Tutkimukset kolahtelivat seinään joka puolella ja Harrylla ja tutkijakollegoilla oli kiire. Ettei vain joku vuotanut tietoja eteenpäin. Ainakin media oli tietoinen tapahtumien yksityiskohdista ja sai  poliisitoiminnan näyttämään tyhmältä. Oikeusministeriksi lupautunut Bellman kiristi tahtipuikon avulla rikostutkintaa. Tuloksia oli tultava ja nopeasti, sillä muuten oikeusministerin pesti jäisi vain haaveeksi.

Hän tiesi ettei kestäisi joutua uudestaan vankilaan. Niinpä hän oli piiloutunut. Hän oli piileskellyt turvassa murhaajankatseiselta poliisilta kolme vuotta. Kolme vuotta leikkimättä. Kunnes piilopaikka oli lopulta alkanut tuntua vaatekomerolta. Silloin hänelle oli yhtäkkiä tarjoutunut mahdollisuus leikkiä turvallisesti . Ei tietenkään liian turvallisesti. Hänen täytyi haistaa pelko kiihottuakseen kunnolla. Oma pelkonsa ja naisen pelko.

Harry Hole-sarjaa on myyty mukavasti yli 30 miljoonaa  kappaletta yli 50 kielellä. Suomestakin löytyy Harry Hole-faneja runsain mitoin ja faneja tulee elokuvien myötä varmasti lisää, kun sarjan Lumiukko teoksesta ilmestyy syksyllä 2017 elokuva. Nesbon kahdesta muustakin kirjasta on tulossa elokuvat, kirjat ovat loistavia jännäreitä, mutta eivät kuulu Harry Hole-sarjaan.

Harry Hole on reissussa rähjääntynyt ja välillä melkein, jos ei ihan peräti alkkiksenakin häärinyt rikospoliisi, joka välillä on puuhastellut myöskin ulkomailla turvamiehenä sun muuna, jonka touhut ei oikein kestäisi päivänvaloa, mutta kannattaa lukea sarja alusta asti niin pysyy tarinassa mukana. Lähes parimetrinen vaalea viikinki on silti naisten mieleen. Rakel on pysynyt rinnalla pitemmän aikaa ja olivatpa käyneet vihilläkin. Harrylla voi olla selittelemistä seuraavassa kirjassa, sillä joutuessaan saman peiton alle naisen kanssa, Harry voi joutua altavastaajaksi, muisti pelaa tai sitten ei, kun hänen ystävästään Jim Beamista on kyse. Rakelilla on aikuinen poika Oleg, joka opiskelee poliisikorkeakoulussa. Koulussa hän on suhteiden avulla, vaarallista, vaarallista. Sekä Rakel että Oleg ovat joutuneet moneen vaaraan ja väkivaltaiseen tilanteeseen Harryn rinnalla, mutta tähän asti vielä selvinneet. 

Jo Nesbølla on taito pitää kirjan henkilöhahmopiiri sopivan pienenä, eikä kirjoissa rönsyillä liikaa. Janon loppuun on koukutettu seuraava ilkimys, hänkin Harryn vanha tuttu, joka tavataan joko seuraavassa tai sitä seuraavassa kirjassa, vain kirjailija tietää milloin. Kirjan kansikuvassa on huono kuva, sillä kirjassa ei irrotella hampaita kärkipihdeillä, eikä millään muullakaan. Murhaajalla on käytössä japanilainen esine, jonka avulla hän sammuttaa janoa.
Trillereiden kruunaamaton kuningas  Jo Nesbø on taitavin juonenkääntein rakentanut Janosta mysteeriteoksen, jonka yllättävimmät käänteet vievät oudoistakin oudoimmille rikospoluille. Et voi uskoa mitään ennen kirjan viimeistä sivua. Huippua!

"Minusta tuli murhatutkija, koska se oli ainoa missä olin hyvä. Vihasin sitä."

Jo Nesbø, Jano *****
suom. Outi Menna
Johnny Kniga 2017
s. 534
Tørst 2017
Trilleri

Nesbø Jo: Aave
Nesbø Jo: Poliisi
Nesbø Jo: Isänsä poika
Nesbø Jo: Verta lumella I 

Harryn seurassa viihtyivät mm. AnnikaTuijata ja Takkutukka






perjantai 14. huhtikuuta 2017

Iloista pääsiäistä




Kevätkukkien kilpailu

Kuka tänne ensin ehti?
kehuskeli leskenlehti,
- Minä ensin nostin pään
kevään valoon lempeään.


Sinivuokko huusi näin:
Katsokaa myös tännepäin!
Siniseksi metsän teen,
iloiseksi pientareen.


Valkovuokko huokaisi:
Minä tulin viimeksi.
Värejä ei riittänyt.
Silti olen kiittänyt.


Joka väri vuorollaan
kukkimaan saa harmaan maan.
Lumi saapuu aikanaan.
Valkoistakin tarvitaan.


Anna-Mari Kaskinen



💛 Iloista pääsiäistä kaikille 💛


https://youtu.be/aZY3EZ0vcf8

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Milja Kaunisto: Corpus - Kuolema ja kurtisaani

Tunsin hänen äänensä jo kaukaa, vaikka huoneessa kävi voihkimassa moni muukin nainen. Tunsin äänen ja seurasin sitä. Seisoin yön pimeydessä, painoin otsani paksuun tammioveen ja vapisin, sillä saatoin vain kuvitella, mitä markiisi teki hänelle.

Ylläoleva lainaus on Milja Kauniston Purppuragiljotiini-sarjan toisen kirjan, Corpuksen ajatus, jota ajattelee yön yksinäisyydessä Isidore, entinen pyövelin kisälli. Isidore on palkattu markiisi Saden eli kansalainen Saden porttolan, Maison de Luxen turvamieheksi. Pääasiassa hän toimi porttolan emäntänä toimivan entisen kreivittären Mariannen turvamiehenä sekä taloon sijoitetun pienen pojan turvamiehenä. Sade, Marianne ja pieni poika olivat koko ajan vaarassa joutua giljotiinin uhreiksi aatelistaustansa vuoksi. Vallankumous oli muuttunut veriseksi ja ilmiantojen perusteella kuka vain joutui tuomareiden listoille, myös tuomarit itse, sillä lait muuttuivat melkein päivittäin. Ylimmäisenä vallankahvassa hääri Maximilien Robespierre, joka oli juopunut vallasta. Hän oli myös Maison de Luxen ahkera vierailija, sillä laki oli määrännyt kaikki muut porttolat suljettaviksi.

Corpuksessa eletään 1790-lukua, verisen vallankumouksen aikakautta. Kirjan päähenkilöt ovat samat kuin Luxuksessa. Marianne on muuttunut Saden käsittelyssä tahdottomaksi nukeksi huumausaineiden vuoksi, joilla Sade on koukuttanut Mariannen. Marianne kuuntelee apaattisena, mutta vihaisena uutisia kuninkaan teloituksesta, sillä sehän on tulossa. Kuningasperhe on viety vallankumouksen jälkeen vankilaan odottamaan tuomiota. Ranskasta löytyy kuitenkin rojalistikaupunkeja, joten sota on edessä, ennen kuin koko maahan saadaan tasavalta. Myös muista maista on tullut sotajoukkoja vastustamaan tasavaltalaisia. Tässä kohdin kirjaa astuu esille Napoléon Buonaparte, joka on kuuluisa voitoistaan ja etenee nopeaa vauhtia kapteenista prikaatinkenraaliksi. Jossakin vaiheessa Isidoresta tuli hänen turvamiehensä ja perheen turvamies. Lopulta Isidore lähetettiin takaisin Pariisiin, jossa hän näki Mariannen. Tapaaminen oli täynnä tunteita.

Ei hetkenkään rauhaa. Tuo sonni köhii oveni ulkopuolella yötä päivää. Joskus kuulen hänen pieraisevan, ja jos haistan tarkasti, saatan arvata mitä hän on syönyt kunakin päivänä. Se on päiväni ainoa viihdyke. Olen ollut tässä kirotussa latriinissa jo viisi viikkoa. Ei kirjoja! Ei viiniä! Vain minä ja piereskelevä vartija, jonka luonne ja älykkyys ovat idiootin tavernanpitäjän ja jonka hiki haisee kaalilta.

Kirjan päähenkilöt ja heidän puheensa ovat karikatyyrisiä näin nykyihmisen silmin katsottuna: Sade on oikea liero, Marianne-Marie nenästä vedettävä asiassa kuin asiassa ja Isidore tuo sankari hirviön hahmossa (ettei vaan olisi vanhaa satua kaunottaresta ja hirviöstä käytetty kirjojen pohjalla). Herran pelko on ollut suuri sekä taivaallisen että aatelisen herran. Vallankumous poisti myös uskonnon ja kansa oli hukassa. Tavallisten köyhien ihmisten ajatukset ja teot ovat edelleen selviytymistä ja kituuttamista päivästä toiseen. Olot ovat vain pahentuneet vallankumouksen jälkeen, sillä Ranska tarvitsee miehet, rahat, ruoat ja vaatteet armeijalle ja muu kansa voi kituuttaa kuten ennenkin. 

Milja Kaunistolla on uskomaton rehevyys ja kansanomaisuus kirjoissaan, jotka koukuttavat lukemaan, vaikka kirjoilla on hiukan liian runsas sivumäärä. Kirjan kuvaukset haistaa, maistaa, kuulee ja näkee historiallisessa Ranskassa. Kirjojen miljöökuvaukset ja naisen aseman kuvaukset ovat myös hyvinkin aidonoloisia. Corpus jäi koukuttavaan kohtaan, joten aion lukea myös Purppuragiljotiinin kolmannen osan. Luxus ja Corpus antavat hyvän kuvan elämästä ja yrityksestä selviytyä Ranskan vallankumouksen väkivallan verisissä pyörteissä. Corpuksessa aateliset ja hyväosaiset ovat suorastaan moukkamaisia alempiaan kohtaan ja vapisevat pelosta siitä mitä on tulossa. 
Tulossa on vapaus, veljeys, tasa-arvo tai kuolema

Milja Kaunisto, Corpus ****
Gummerus 2017
s. 575
Purppuragiljotiini osa 2
historiallinen romaani

Milja Kaunisto: Luxus
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Milja Kaunisto: Kalmantanssi
Milja Kaunisto: Piispansormus

Jennyn bloggaus
Minnan bloggaus