sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

2013 kirjailijat ja kirjat



Aarnio Reeta: Tuulien taikuri
Adichie Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus, Puolikas keltaista aurinkoa
Adichie Chimamanda Ngozi: Huominen on liian kaukana
Adichie Chimamanda Ngozi: Kotiinpalaajat
Ahrnstedt Simona: Unelmia & yllätyksiä
Amirrezvani Anita: Kukkien verellä kirjottu
Aroniemi Iiris: Narsistin vuoristorata
Auster Paul: Mr Vertigo
Ballantyne Lisa: Syyllinen
Barreau Nicolas: Rakkausromaanin resepti
Bauer Belinda: Kadonneet lapset 
Bauer Belinda: Hautanummi 
Björk Marja: Poika, Puuma
Bosco Manuela: Ylitys
Boyd Hilary: Torstaisin puistossa
Boyne John: Kuudes mies
Blӕdel Sara: Nimimerkki Prinsessa
Brekke Jørgen: Uneton
Cleeves Ann: Kuolonkukkia
Coben Harlan: Viaton
Cornwell Patricia: Paljaat luut
Cunningham Michael: Illan tullen
Delacourt Grégoire: Onnen koukkuja
Desai Kiswar: Postimyyntilapset
Diffenbaugh Vanessa: Kukkien kieli
Dorrestein Renate: Hyvä äitipuoli
Dragnić Nataša : Kanssasi aina
Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous
Fagerholm Monika: Lola ylösalaisin
Fitzgerald F. Scott: Kultahattu – The Great Gatsby
Fletcher Susan: Noidan rippi
Flynn Gillian: Kiltti tyttö
Foenkinos David: Yhden elämän muistot
Franzén Peter: Samoilla silmillä
Gerritsen Tess: Eloonjäänyt
Gideon Melanie: Vaimo 22
Glattauer Daniel: Kun pohjoistuuli puhaltaa 
Glattauer Daniel: Joka seitsemäs aalto
Haapasalo Ville & Röyhkä Kauko: Et kuitenkaan usko- Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
Harjula Kristiina: Pispalan kiviä
Harno Tua: Ne jotka jäävät
Hedengren Sania ja Zacke Susanna: Betonia ja kirppislöytöjä
Heino Jyrki: Kellari
Heino Marja-Liisa: Astuit väärään autoon
Hermans Daniëlle: Tulppaanimurhat
Hetekivi Olsson Eija: Tämä ei ole lasten maa
Hiekkapelto Kati: Kolibri
Higgins Clark Mary: Kadonneet vuodet
Holmström Johanna: Itämaa
Hosseini Khaled: Ja vuoret kaikuivat
Hugo Victor: Kurjat – Les Misérables
Huilaja Janne: Hevonen
Hurma Nina: Yönpunainen höyhen
Hämäläinen Karo: Ilta on julma
Irving John: Minä olen monta
Jones Lisa R.: Ihosi alla; Sisälläni
Juvonen Anu: Lähiöoksennus
Jungstedt Mari: Vaarallinen leikki
Kaaberbøl Lene ja Agnete Friis: Poika matkalaukussa
Kaarlela Tanja: Saara
Kaimio Tuire: Pennun kasvatus - Pennusta kunnon koiraksi
Kallentoft Mons: Kevätkuolema
Kallio Katja: Säkenöivät hetket
Kaunisto Milja: Synnintekijä
Kelly Cathy: Uusia alkuja
Kepler Lars: Nukkumatti
Kilpi Marko: Elävien kirjoihin
Kilpi Marko: Kadotetut
Kilpi Marko: Kuolematon
Koch Herman: Lääkäri
Korelitz Hanff Jean: Valkoinen ruusu
Kotro Arno & Christer Lybäck: Veitsen terällä
Kunnas Kirsi: Tapahtui Tiitiäisen maassa
Kunnas Mauri: Hyvää yötä, herra Hakkarainen
Latvala Taina: Välimatka
Leikas Antti: Huopaaminen
Lehtolainen Leena: Rautakolmio
Lelic Simon: Katkeamispiste, Tuomio
Letelier Hernán Rivera: Elokuvankertoja
Lignell Raakel, Eija Holmala & Arja Vanhanen: Raxun remppa – Rapakunnosta  hyvään oloon
Luhtaniemi Pasi: Sokea piste
Lundberg Ulla-Lena: Jää
Lupton Rosamund: Mitä jäljelle jää
Läckberg Camilla: Enkelintekijä
Maragnani Laura & Aikpitanyi Isoke: Musta, kaunis ja kaupan
Marklund Liza: Panttivanki 
Marklund Liza: Ajojahti
Martel Yann: Piin elämä
Marttinen Annamari: Mitä ilman ei voi olla
Mattson Ellen: Tähden takaa
McEwan Ian: Makeannälkä
Mina Denise: Petojen kaupunki
Mitchell David: Pilvikartasto
Muinonen Maija: Mustat paperit
Munro Alice: Kerjäläistyttö
Murakami Haruki: Norwegian Wood
Nesbø Jo: Poliisi
Niemi Mikael: Veden viemää
Noble Elizabeth: Yhdessä jälleen
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
Pakkanen Outi: Toinen kerros
Pakkanen Outi: Rakastaja
Parvela Timo: Maukan ja Väykän satukirja 
Penney Stef: Näkymättömät
Persson Per Ole: Jaco
Peura Nina: Kuolemankukkia
Pietiläinen Ilona: Unelmien piilopaikka
Pöyhönen Virpi: Hän rakastaa minua
Rauhala Pauliina: Taivaslaulu
Ridpath Michael: Varjojen saartama
Rimminen Mikko: Hippa
Roslund Anders & Hellström Börge: Kolme sekuntia
Shafak Elif: Kunnia
Sandberg Timo: Mustamäki
Sansal Boualem: Hyvitys
Save Laura: Paljain jaloin
von Schirach Ferdinand: Collinin tapaus
See Lisa: Pionin rakkaus
Shamsie Kamila: Kartanpiirtäjä
Simukka Salla: Punainen kuin veri
Simukka Salla: Valkea kuin lumi 
Slaughter Karin: Yli rajan
Snellman Anja: Pääoma
Stedman M.L.: Valo valtameren yllä
Sten Viveca: Sisäpiirissä
Storgård Päivi: Keinulaudalla
Stott Rebecca: Veden muisti
Strayed Cheryl: Villi vaellus
Supinen Miina: Orvokki Leukaluun urakirja
Surojegin Pirkko-Liisa: Suomen lasten Hölmöläissadut
Tervo Jari: Pyhiesi yhteyteen 
Tervo Jari: Esikoinen
Teräs Mila: Telma ja kuiskausten koulu
Theorin Johan: Sankta Psykon kasvatit 
Torday Paul: Ventovieras
Tuuri Antti: Bospor Express
Vaara Sarianna: Huomenkellotyttö
Vaite Célestine: Tahitin kukka
Vanhatalo Pauliina: Korvaamaton
Venho Johanna: Syntysanat 
Vireaho Johanna & Tammikari Sari: Onnellisen puutarhurin vuosi
Vuori Kristiina: Siipirikko
Weiss Helga: Helgan päiväkirja
Wich Marja: Isadora
Worth Jennifer: Hakekaa kätilö!
Zola Emile: Naisten paratiisi

Gillian Flynn: Kiltti tyttö





Gillian Flynnin Kiltti tyttö on pahantahtoinen avioliittodraamakirja. Yhteiselämän alun ihana rakkaus oli lentänyt taivaan tuuliin ja kirjan aviopari oli suorastaan pirullinen toisiaan kohtaan. Olisin toivonut, että pari olisi ottanut avioeron jo hyvissä ajoin, ettei minun olisi tarvinnut lukea mitään näin ilkeää, mutta tarina koukutti lukemaan ja jatkamaan kaikenlaisten ikävien tapahtumien lukemista. Toinen pariskunnan henkilöistä oli suorastaan sosiopaatti, ikävyyksien ja hankaluuksien keksijä ja toinen ilkeä pomottaja ja aviorikkoja. Ne kuuluisat seitsemän yhteistä vuotta olivat meneillään kirjan pariskunnalla Amylla ja Nickillä ja viides hääpäivä olisi pitänyt juhlia perinteiseen tyyliin, mutta jotakin oli tapahtumassa, jotakin erittäin, erittäin ilkeää oli tapahtumassa. Se ilkeys oli ollut pitkään tulollaan, sillä sitä olivat suunnitelleet partakoneenterävät, huippulahjakkaat aivot.

Kiltti tyttö oli jaettu kolmeen osaan: Poika menettää tytön, Poika tapaa tytön ja Poika saa tytön takaisin. Kirjan juoni kulki siten, että ensimmäisessä osassa Nickin vaimo Amy katosi parin viidentenä hääpäivänä. Parin naapuri soitti Nickille töihin ja ilmoitti, että heidän ulko-ovensa oli auki. Nick ryntäsi heti katsomaan ja löysi vesipannun kiehumassa ja silitysraudan kuumana sekä tappelun merkkejä olohuoneessa. Nick soitti poliisit paikalle ja pian Nick oli sekä poliisin että median hampaissa. Kohta koko maa oli sitä mieltä, että Nick oli murhannut vaimonsa, joten Nickin oli pakko palkata asianajaja avukseen.

”En minä tiedä. Ei hän ole mikään maailmaa syleilevä tyyppi, mutta ei myöskään niin törkeä että joku … haluaisi satuttaa häntä.”
Se oli yhdestoista valheeni. Nykyään Amy oli niin törkeä, että häntä halusi joskus satuttaa. Nykyinen Amy muistuttaa vain kaukaisesti naista johon rakastuin. Oli tapahtunut kammottava muodonmuutos kuin nurinkurisessa sadussa. Muutamassa vuodessa vanha Amy, huoleton tyttö jolla oli röhönauru, oli kirjaimellisesti luonut nahkansa ja sielunsa pitkin lattiaa ja esiin oli astunut uusi, herkkänahkainen, katkera Amy. Vaimoni ei ollut enää vaimoni vaan terävä piikkilankakieppi, joka yllytti minua suorimaan langan, mutta paksuista, turtuneista, vapisevista sormistani ei ollut siihen.

Amy ei ole miestään parempi, joten kirjan suomennettu nimi Kiltti tyttö ei vastaa ollenkaan Amyn luonnetta. Hän oli kyllä hyvä esittämään kilttiä tyttöä, mutta hän oli mm. äärettömän pitkävihainen ihminen.  Jokainen, josta Amy ei pitänyt, sai hänen vihansa ja aggressionsa päälleen. Amy oli suunnitellut kaikkea ikävää ihmisille joita vihasi, joten Nickillä oli edessä ankeat ajat.

Gillian Flynnin Kiltti tyttö on ollut huikea myyntimenestys Yhdysvalloissa ja siitä tehdään elokuvaversio, joka julkaistaan 2015. Lukijan ei tarvitse kauhean paljon miettiä tarinan juonta ja lopputapahtumat olivat arvattavissa. Pariskunta oli niin yhteensopiva, että ei voi muuta kuin toivoa onnellisempaa loppuelämää. Parasta kirjassa olivat Amyn ja Nickin ajatukset, jotka olivat todella raadollisia ja kertoivat kaiken.

Gillian Flynn, Kiltti tyttö ***
suom. Terhi Kuusisto
WSOY 2013
Alkuteos Gone Girl 2012
s. 444

Susan Fletcher: Noidan rippi




Olemme tavanneet sinunlaisiasi luumunaama sanoi.
Minunlaisiani? Nostin katseeni.
Karkulaisia. Piileksijöitä. Nämä metsät ovat täynnä ihmisiä, joita ajetaan takaa syystä tai toisesta – pienistä ja suurista syistä. Hän pani lihanpalan suuhunsa ja pureksi. Kuolleena syntyneen lapsen takia. Kesyttömän sydämen. Uskon.
Minä nyökkäsin. Äitini sydän on kesytön.
Luumunaama kohotti katseensa. Eikö hän pakene sinun kanssasi?
Ei. Häntä seurattaisiin. Häntä seurattaisiin, ja hänet saataisiin kiinni, ja samalla myös minut. Silloin silmäni kyyneltyivät, ja mieskin taisi huomata sen.

Susan Fletcherin kirja Noidan rippi kertoi nuoresta tytöstä, Corragista, joka yritti selviytyä hengissä 1600-luvulla. Corragin äiti hirtettiin noitana ja Corragin isoäiti hukutettiin noitana, vaikka oli hurskas nainen ja naimisissa. Tuohon aikaan ei kummoista syytä tarvittu, että naista alettiin puhutella noidaksi, mutta Corrag oli syntynyt parantajan ja tietäjän lapseksi, joten hän oli pienestä asti suuressa vaarassa tulla tapetuksi, sillä ihmiset puhuttelivat häntä aina muuksi kuin hänen omalla nimellä: akka, noita, paholaislapsi, pahatar, riivattu. Corragin äiti opetti tyttärelleen taidon parantaa kasveilla. Myöhemmin Corrag huomasi osaavansa katsoa myös tulevaisuuteen.

Kirjassa Corrag oli seinään kahlehdittuna vankilassa paksujen kaltereiden takana, ja hänet aiottiin polttaa noitana. Hänen luokseen tuli pappi, joka alkoi kirjoittaa Corragin tarinaa ylös, sillä maassa oli kahden kuninkaan kannattajia ja pappi oli maanpaossa olevan kuninkaan kannattaja. Hän halusi tietää Corragin tiedot maanpaossa olevan kuninkaan kannattajien tappamisesta Skotlannissa, sillä Corrag oli nähnyt kaiken. Oliko vallassa oleva kuningas verilöylyn takana? Tarinan taustalta löytyy oikea Glencoen verilöyly vuodelta 1692. Verilöylyn jälkeen Edinburgissa ilmestyi pamfletti nimeltä ”A Letter From a Gentleman in Scotland”, joka kertoo kyseisestä verilöylystä. Pamfletin on todennäköisin kirjoittanut Charles Leslie, joka Noidan rippi - kirjassa oli Corragia haastatteleva pappi.

Susan Fletcher on perehtynyt historiankirjoihin ja poiminut sieltä runsaasti 1600-lukuun liittyviä tapahtumia samalla, kun hän on rakentanut uskomattoman mielikuvitusrikkaan tarinan hyljeksitystä tytöstä, joka löysi paikkansa ja kunnioituksen taitojaan kohtaan Skotlannista villin ylämaalaisklaanin parista. Aika oli väkivaltaista ja sotia käytiin eri kuninkaiden ja uskontojen puolesta. Corragilla ei ollut Jumalaa eikä kuningasta, sillä hänelle luonto oli tärkeä. Corragin tarina on uskomaton ja villi. Lukija voi lukea miten hänelle käy, poltetaanko hänet noitana, vai pääseekö hän karkuun sellistä. Pidin valtavasti kappaleiden kasviperäisistä nimistä, josta annan kirjalle extraplussaa.

Minulla on kuitenkin vielä yksi toivomus.
Katsoisitteko minua, kun palan? Olen pahoillani, että pyydän tätä. Se on hirvittävä pyyntö. Mutta kun rovio on vielä pieni ja minä odotan ja odotan ja rimpuilen köysissä ja tahdon vielä elää, silloin minä varmasti vaikerran ja minua pelottaa, ja haluaisin nähdä teidän katsovan noitaa hokevien kasvojen joukossa. 

Susan Fletcher, Noidan rippi ****
suom. Jonna Joskitt
LIKE 2011
Alkuteos Corrag 2010
s. 397

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kristine Barnett: Ihmeellinen mieli - Poikani tarina



Joskus elämä on tarua ihmeellisempää ja joskus sairaus voi kääntyä voitoksi tai se voi olla lahja. Jacob Barnettilla todettiin 2-vuotiaana autismi ja poika oli syvästi käpertynyt sisäiseen maailmaansa, mutta äitinsä vahvan tuen ja rakkauden ansiosta Jacob on tänä päivänä vahvasti mukana elämänmenossa. Ihmeellinen mieli – Poikani tarinan on kirjoittanut Kristine Barnett, Jacobin eli Jaken äiti.

Kristinen ja Michaelin esikoispojan syntymä oli vaikea. Myös toisen pojan syntymä oli vaikea ja myöhempinä vuosina Kristinellä itsellään todettiin SLE eli autoimmuunisairaus, joka vaikutti siihen, että synnytykset olivat vaikeita. Jacob sai myös toisen veljen, joka oli ainoa normaalisti kehittynyt lapsi heidän perheessä. Aluksi Jake oli kuin kuka tahansa pikkuvauva ja oppi uusia asioita päivittäin. Lopulta vanhempien oli myönnettävä itselleen, että Jake alkoi taantua ja opitut sanat unohtuivat, katsekontaktia ei ollut ja lapsi makasi vain velttona lattialla seuraten valoja ja varjoja. Ensimmäinen diagnoosi oli Aspergrenin syndrooma ja alkoi hillitön terapeuttien virtaus Barnettien kotiin. Laskin, että viikottain 2-vuotias Jake sai 48 tuntia terapiaa, joka tuntuu aivan hirvittävältä määrältä. Äiti huomasi pian, että Jake oli tylsistynyt ja nukkui terapiajaksot. Terapeutit eivät saaneet Jakeen yhteyttä. Äidin mielestä Jake ei saanut olla lapsi, vaan hänen olisi pitänyt tehdä kokopäiväisesti töitä, jotta hän olisi kehittynyt. Äiti päätti tehdä itse jotain lapsensa puolesta ja alkoi käydä iltaisin kaksistaan Jaken kanssa ulkona tutustumassa ulkomaailmaan, tähtiin, luontoon ym. ja Jake piristyi hiukan. Varsinkin avaruus ja tähdet olivat Jaken mieleen. Äiti huomasi myös, että helpointa oli saada yhteys poikaansa kuvien avulla, joten perheessä otettiin kuvakortit käyttöön eikä päinvastoin kuin terapeutit tekivät, ottivat aakkoskortit pois.

Esikoulu 4-vuotiaana ei onnistunut ollenkaan, vaan Jake taantui jälleen. Silloin äiti päätti ottaa pojan pois esikoulusta ja opettaa itse kouluvalmiudet, sillä hän tunsi poikansa ja tiesi mitä Jake tarvitsi kehittyäkseen, ei kouluvalmiuksien opettelua, vaan omien vahvuuksien vahvistamista. Ajattelu oli terapeuttien ja erityisopettajien mielestä ihan väärin, mutta äiti ei antanut periksi. Jake sai tehdä monen tuhannen palan palapelejä ja lukea matematiikan kirjoja ja avaruutta käsitteleviä kirjoja. Poika oli oppinut lukemaan 3-vuotiaana tai aiemmin ja testien mukaan hänen älykkyytensä oli nerouden tasoa. Loppu on historiaa. Jake kävi 8-vuotiaana yliopiston kursseja matematiikasta ja pääsi yliopiston perusopiskelijaksi 10-vuotiaana. 12-vuotiaana hän oli yliopiston tutkija, sai tutkijan palkkaa ja kaikki huippuyliopistot olisivat halunneet hänet oppilaakseen. Jake on huippulahjakas, suorastaan nero. Lääkäreiden mielestä Jake ei olisi oppinut koskaan lukemaan, vaan Jaken tulevaisuus oli syvä autismi. Eihän Jaken autismi ole hävinnyt mihinkään ja Jake tarvitsee apua, mutta hän on itse tietoinen autismistaan ja sen tarpeista, esim. muutokset päiväohjelmassa ovat vaikeita. Äiti on Jaken terapeutti ja samalla hän on auttanut lukuisia muita autistilapsia sekä perustanut miehensä kanssa Jacob´s Place nimisen palvelukeskuksen autistisille ja muille erityislapsille.

Kirja on tietokirja autismista, oman lapsen äidin näkökulmasta. Kirja olisi vaatinut tiukempaa kontrollia siitä mitä julkaistaan ja mitä ei, sillä kirjoittaja rönsyilee ja on epätarkka tapahtumista. Tapahtumat eivät kulje kronologisessa järjestyksessä, ja välillä kirjoitus on aikamoista sekamelskaa. Tietysti epätarkkuudet ymmärtää, jos kirjoittaja kirjoittaa oman muistinsa perusteella, sillä kirjahan on elämäntarina mm. toisinaan Jake oli yliopistossa 7-vuotiaana ja toisinaan 8-vuotiaana. Suomentaja on laittanut pojan kasvot loistamaan kuin Naantalin aurinko ja pelaamaan Angry Birds –peliä. Näistä huolimatta suosittelen kirjaa vertaiskirjaksi perheille, joissa on autisti. Kirja soveltuu myös oppikirjaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle. Autismia on syytä tarkastella myös perheen silmin ei vain hoitohenkilökunnan ja terapeuttien näkökulmasta, siinä kirja on onnistunut loistavasti. Jacobin äiti on tehnyt loistavaa työtä poikansa kannustamisessa, tukemisessa, vahvuuksien etsimisessä ja rakastamisessa. Lisäksi hän ei antanut periksi, vaikka takapakkeja tuli jatkuvasti, eikä perheen taloudellinen tilanne ollut häävi. Äidin halvaantuminen ja parantuminen pitkän sairasloman jälkeen oli myöskin ihme, jonka lukija saa lukea kirjasta.

Kristine Barnett, Ihmeellinen mieli – Poikani tarina
suom. Eija Tervonen
Otava 2013
The Spark – A Mother´s Story of Nurturing Genius
s. 320