sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Maria Jotuni: Huojuva talo (Klassikkohaaste 3)


"Tämä mies, huomaa, on kömpelö talonpoika. Monta virhettä teen. Mutta uskollinen sinulle olen. En petä sinua, sen vannon."

Näin vannoi tohtori Eero Markku morsiamelleen Lea Hornille Maria Jotunin ( 1880-1943) teoksessa Huojuva talo. Eipähän tiennyt Lea mihin oli joutumassa, onneksi. Kirja valmistui 1935, mutta se julkaistiin vasta kaksikymmentä vuotta Jotunin kuoleman jälkeen. Osallistun kirjalla Klassikkohaasteen kolmanteen osaan, jota emännöi Marile 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-kirjablogista. Päädyin Jotunin Huojuvaan taloon, kun luin Maria ja taikalyhty teoksen, joka kertoi Maria Jotunin lapsuudesta ja nuoruudesta Kuopiossa.

En tosin tiennyt, että kirja oli niin vanha ja että Jotunin kuolemasta oli todella pitkä aika. Hänhän oli Minna Canthin ohella suomalaisen naiskirjallisuuden uranuurtajia miehisellä alalla. Vuosi 1906 oli Suomessa fennomaanien vuosi, ja Maria Haggrén muutti veljiensä kanssa sukunimensä Jotuniksi, joka tarkoittaa jättiläistä. Olen tyytyväinen siitä, että sain luettua tämän klassikkokirjan, huolimatta siitä, että se kuvaa perhehelvettiä, josta kärsivät etupäässä äiti ja lapset. Vielä pahemmaksi kirjan lukeminen tuli, kun luin, että Maria Jotunin oma avioliitto oli ollut samanlaista perhehelvettiä. Ensimmäisenä yönä, kun olin aloittanut kirjan lukemisen, en pystynyt nukkumaan, sillä tämä oli todellisesta pahuudesta kertova kirja.

Eero nosti hänet ilmaan, niin että hän jäi riippumaan Eeron rintaa vasten, ja Eero puri hampaitaan yhteen, niin että kuului niiden narske, ja puristi niin että Lea tunsi luiden ruskavan. "Hän tahtoo minut tappaa", välähti Lean mielessä. Hän kuuli korvissaan, miten kylkiluita rusahti rikki, rintaan koski, hän voihki. Hän ei osannut puhua, henkeä salpasi, hän uikutti. Eero ei ymmärtänyt laskea häntä pois, tahi ei tahtonut. Lean sydämeen alkoi koskea, tuntui kuin se olisi seisahtanut, hän näki kaiken hämärtyvän ja alkavan pyöriä, hän kadotti tajunsa.

Ylläoleva kohtaus ei ollut ainoa kohtaus, jossa tohtori Eero Markku yritti tappaa vaimonsa. Vaimo jäi henkiin, mutta syntymätön vauva kuoli. Maria Jotuni opiskeli ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Helsingin yliopistossa ja tapasi Joel Lehtosen ja Viljo Tarkiaisen savolaisessa osakunnassa. Lehtonen rakastui Jotuniin, mutta Jotuni valitsi Tarkiaisen. Huojuvassa talossa oli Lean nuoruudessa kaksi ystävystä, jotka molemmat rakastuivat Leaan. Tämä oli kuin suoraan hänen omasta elämästä. 

Kirjan loppu oli ehkä liian hyvä kirjan muuten niin väkivaltaiselle kertomukselle. Oliko se kirjailijan oma toivomus onnellisesta elämästä. Kun katselen kuvia kirjailija Maria Jotunista, niin katse kohdistuu hänen suuriin, surullisiin silmiinsä. Huojuvan talon Lealla oli suuret surulliset silmät. Lea pyysi miestään hakkaamaan muualle kuin kasvoihin, jotta kulissit pysyisivät pystyssä, eikä muille tarvitsisi kertoa häpeällisestä perheväkivallasta. Miksi, voi miksi se oli silloin häpeällistä ja miksi oi miksi se on yhä tänäkin päivänä häpeällistä. Alistuminen pahaan, kuten Lea teki, oli väärin. Maria Jotuni kirjoitti kirjan alussa mistä alistuminen kumpusi ja missä Lea oli hakkaamiseen tottunut. Hän toi esille, että väkivaltaa esiintyi henkisesti ja fyysisesti ja sitä tekivät niin naiset kuin miehet, jopa lapset pystyivät pahaan.

Onneksi nykyisin löytyy turvakoteja, joihin äidit lapsineen voivat paeta, mutta minne pakenevat lapset, joita vanhemmat hakkaavat. Ja miksi ylipäätään tällaista pahuutta pitää olla olemassa, jätetään se vain kirjojen sivuille fiktiivisiksi tarinoiksi. Ollaan ihmisiä ihmisille ja annetaan hyvän kiertää, silitetään lasten poskia, ollaan helliä ja rakastavia, hymyillään ja vastataan hymyyn, annetaan puhdistavien kyyneleiden vieriä, mutta pysäytetään nyrkki ja rumat sanat.

Maria Jotuni, sinä olet helmi Suomen naiskirjailijoiden joukossa. Toivon sinulle sinne pilven reunalle tähdenlentoja ja toivon, että suuret kauniit silmäsi hymyilevät vihdoinkin.

Maria Jotuni, Huojuva talo *****
Otava, Seven-pokkari 10. painos 2012
s. 577
Otavan alkuperäinen teos julkaistiin postuumisti 1963

Kirjasta on tehty tv-elokuva, luulen, että en pystyisi katsomaan sitä.
Jennin,  Sannan, Jokken, Lukuneuvojan, Sirrin, Rozin , Katan ja Elegian bloggaukset kirjasta.




lauantai 30. heinäkuuta 2016

Balladi elokuvasta Klaani


Balladi elokuvasta Klaani

Aamuyössä aistein avoimin,
elämääni silmiin katselin
Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden
Sen kaiken näin, ja paljon oivalsin

Aamuyössä aistein riisutuin,
huomispäivään uupumatta uin
Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon
Sen tajusin ja riemuun hullaannuin

Sua odotan siis näkemiin
Sinut kätken uniin kauniisiin
Sinua siis odottamaan jään
Sinusta tarkoituksen hankin elämään

Aamuyössä aistein auennein,
eilispäivät kaikki talteen vein
Ne kätkin sydämeen ja jos niillä jotain teen,
ne kertoo, niin ne kertoo rakkautein

Sanat: Juice Leskinen

Tämän ihanan laulun sanojen myötä toivotan hyvää heinäkuista viikonloppua!

Mai

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa

Poika survaisi. Hän runnoi koko painonsa iskun perään, aivan kuten isä oli opettanut lyömään Vesalan vellinaamaa, kommunistin jumalatonta poikaa. Nuorukainen pakotti terän nyrkkiä myöten suden kurkkuun ja väänsi puukkoa haavassa.

Simo Hiltusen esikoiskirja Lampaan vaatteissa kertoi hurjan jännittävän tarinan perhesurmista. Näitä perhesurmia tutki rikostoimittaja Lauri Kivi. Kiven omakin lapsuus oli ollut kivulloinen, sillä väkivaltainen isä hakkasi sekä vaimon että lapset. Kuinka paljon kotien seinien sisältä löytyy ikäviä asioita, niistä Kivi kirjoittaa nettilehteen, kuukausiliitteeseen ja painettuun lehteen. Kunnes Kivi löysi erään perheen kotoa johtolangan, joka muutti tilanteen kokonaan. Oliko perhesurmat isien tekemät kuten luultiin, vai oliko liikkeellä sarjamurhaaja. Kivi kiersi ympäri Suomea etsien uusia johtolankoja ja tuli härnänneeksi poliiseja ja henkilöä, joka halusi pysytellä huomaamattomana.

Kukaan ei koskaan löytänyt kolmea pientä ristiä, jotka nuori mies piirsi puukollaan kuolleiden sänkyjen pohjiin. Hän ymmärsi kyllä, ettei olisi pitänyt, mutta hän oli ehdollistunut ristien tekoon. Ilman niitä kaikki jäi kesken. Ne ikään kuin antoivat tapahtuneelle päätöksen ja oikeutuksen. Uhrit olivat ristinsä ansainneet ja pääsivät lepoon. Ne peittivät isän teot ja synnit.

Lampaan vaatteissa kertoi äärimmäisen pahuuden syntymisestä ja miten kotioloilla on vaikutuksensa siihen. Ei kaikista tule pahoja, jotka joutuvat kestämään lapsesta asti pahoinpitelyä, toiset alistuvat, toiset sairastuvat henkisesti ja ne harvat jatkavat sitä mitä heille on väkivallalla opetettu. Heistä tulee rikollisia, väkivaltaisia, murhaajia, kuten kirjan rikollinen. Kivi etsi kiivaasti murhaajaa ja joutui itsekin epäiltyjen listalle. Kiven taisteluase oli kirjoittaminen julkisuuteen. Tuli aika saada murhaaja reagoimaan kirjoituksiin. Ehkäpä se olisi pitänyt jättää tekemättä, sillä seuraukset olivat arvaamattomat.

Äijästä oli tullut väkivallantekijä, koska hänet oli sellaiseksi koulittu. Se oli jakanut lapsuuden oppeja pojilleen. Lauri tiesi omasta kokemuksestaan, että vaati määrätietoisuutta, älyä ja tahdonvoimaa päästä lapsuuden malleista eroon ja elää omalla tavallaan.

Pahuudesta puhuminen tekee sen näkyväksi. Perhesurmien ennakoimiseksi pitäisi myös tehdä jotakin. En uskokaan, etteikö merkkejä löydy. Vaarallisia aikoja ovat taloudelliset vaikeudet, eron uhka, ampuma-aseet kotona, alkoholi ja henkinen sairastuminen. Työkaverini kertoi, että mitä hän tekee, kun mies kalisuttelee asekaapin avaimia ja uhkaa ampua, jos hän ottaa eron. Sanoin, että et sinä voi tietää, ennen kuin otat eron. Ero tapahtui ja mies tuli humalassa takaoven läpi haulikko kädessä ampumaan heidät. Uhka oli siis todellinen. Mies meni sitten kotiinsa ja ampui itsensä. Siinä tapauksessa perhesurma vältettiin. Minun täytyy sanoa, että en ymmärrä perhesurmia, enkä sitä, että miksi ei riitä itsemurha tilanteessa, jossa on vaikeaa ja muuta keinoa ei ole.
Lampaan vaatteissa kirjan tarinassa perhesurmat muuttuivat muuksi, mutta olivat tutkimusten mukaan olleet perhesurmia. Simo Hiltusen esikoistrilleri antoi hyvän esimaun vahvasti tämän päivän asioissa liikkuvan kirjoittajan vahvuuksista jännityksen saralla. 

Sillä isän oli valtakunta ja voima ja kunnia, iänkaikkisesti, saatana.

Simo Hiltunen, Lampaan vaatteissa ****
WSOY 2015
s. 417

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja on äijäkirja

Kirsin bloggaus
Annikan bloggaus
Villiksen bloggaus
Susan bloggaus
Arjan bloggaus
Elegian bloggaus
Takkutukan bloggaus 





sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

3.1.1898 Eno tuli hulluksi ja veli tuli hulluksi, mutta en minä hullu ole, koska hullu käyttää järkensä mielettömyyksiin. Minä teen työtäni, kunhan huoneessa on tarpeeksi lämmintä ja olen voimissani, enkä tosiaan tiedä, milloin perintötekijät tuottavat hulluutta, milloin neroutta.

Naistenviikon viimeinen nimipäiväsankari on Kristina Carlson, jonka viehättävä pienoisromaani William N. päiväkirja kertoo suomalaisesta tiedemiehestä William Nylanderista. Nylander eli vuosina 1822-1899, ja vietti elämänsä loppuvuodet Pariisissa. Kirjan tarinassa Nylander kirjoittaa päiväkirjaansa vuosina 1897-1899, eli elämänsä viimeisinä vuosina. Kirja on kerrottu fiktiivisenä päiväkirjana, josta tuli mieleeni tänä vuonna julkaistu Jukka Viikilän hieno Akvarelleja Engelin kaupungista, joka myös oli kirjoitettu päiväkirjamaisesti. Pidän todella paljon päiväkirjoista, sillä olen itsekin kirjoittanut niitä useamman.

Kristina Carlson sai Finlandiapalkinnon vuonna 1999 romaanista Maan ääreen. Myös William N. päiväkirja oli Finlandiapalkintoehdokas vuonna 2011. Muitakin palkintoehdokkuuksia on kirjailijan plakkarissa. Lisäksi hän on kirjoittanut pseudonyyminimellä Mari Lampinen Anni-nuortenkirjasarjaa.

William N. oli suomalaisen kasvitieteen uranuurtajia ja kansainvälisestikin kuuluisa jäkälätutkija. Kirjassa on ranskan kielestä käännetty kirje ja sähke William Nylanderin siskolle, muu osa kirjasta on kirjailijan omaa tuotantoa. William N. kertoo päiväkirjassaan kuuluisista henkilöistä ja tuon ajan tapahtumista. Itseäni kiinnosti hänen muistiinpanonsa Pohjoisnavalle kadonneista kolmesta tutkijasta, jotka lähtivät matkalle kuumailmapallolla. Luin nimittäin tänä vuonna ruotsalaisen Bea Uusman Naparetki - Minun rakkaustarinani tietokirjan, joka kertoi kyseisestä tutkimusmatkasta.
William N:llä oli yksi hyvä ystävä, joka lahjoitti hänelle pari painokuvaa tauluista, jotka oli maalannut Seurat-niminen taiteilija. Kirjan kansikuvaksi on valittu kyseisen taiteilijan maalaus.

Minä nostan hattuani monsieur Zolalle, vaikka hän on kirjailija, sillä vuosi sitten hän osoitti suurta rohkeutta tapauksessa Dreyfus, minkä vuoksi hän joutui vaikeuksiin ja syytetyksi ja hänen oli paettava Englantiin.

William N. mainitsi päiväkirjassaan kirjailija Émile Zolan ja hänen vaikeutensa. Zola on tullut tutuksi, sillä olen lukenut hänen Naisten paratiisin ja Nanan. Päiväkirjateoksen tekee mielenkiintoiseksi ulkopuoliset tapahtumat ja se, että päiväkirjassa ei kerrota vain omista asioista, tosin loppua kohti mennessä sairaudet lisääntyivät ja niistä kertominen. William N. oli vanha, katkeroitunut ja vihainen. Viinin lipittäminen helpotti kiukkuista oloa, mutta toisaalta se saattoi myös lisätä vihantunteita niitä kohtaan, jotka olivat häntä vääryydellä kohdelleet. Surumielinen kertomus vanhuudesta.

2.2.1899 Minä olen karkottanut ympäriltäni nekin, jotka ovat minua auttaneet. Abbé H:n kanssa riitaannuin, eikä hän enää käy luonani. C. ei ole käynyt. Kunnioitetaanko minua, kun olen kuollut, pystytetäänkö haudalleni kivi?

Kristina Carlson, William N. päiväkirja ****
kannen kuva: Georges Pierre Seurat (1859-91)
Otava 2011 toinen painos
s. 153

Elinan bloggaus
Kristan bloggaus
Liisan bloggaus

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.
Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja kertoo 1800-luvusta

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Toni Morrison: Koti

Kun teeskenteli puolikoomaa, samaan tapaan kuin näyteltiin kuollutta rähmällään taistelukentän kurassa, täytyisi keskittää ajatukset johonkin yksittäiseen neutraaliin kohteeseen. Sellaiseen joka häivyttäisi vähäisenkin elämänvihin. Jäähän, hän ajatteli, jääkuutioon, jääpuikkoon, umpijäiseen lampeen tai huurteiseen maisemaan.

Yhdysvaltalaisen nobelistin Toni Morrisonin pienoisromaani Koti alkaa vahvasti. Kirjan toinen päähenkilö Frank oli joutunut mielisairaalaan ja heräsi muutaman päivän päästä morfiinihuuruista ja päätti häipyä sairaalasta. Hänen oli paettava ilman takkia ja kenkiä, koska ne oli viety, samoin rahat. Onneksi hän häipyi, sillä sairaalasta ei yleensä lähdetty muuta kuin hautaan. Sairaala oli tunnettu erilaisista hoitokokeiluista, joita suoritettiin mustille. Frank oli sentään selvinnyt sodasta hengissä, nyt pitäisi selvitä vielä kotimaan rasismista. 

Korean sota käytiin 1950-53, joten kirja kertoo vuodesta 1954, sillä Frank viivytteli vuoden ennen kotiinpaluuta, sillä hän ei halunnut palata ilman oman kylän kavereita. Sitten tuli hätäviesti, että siskosi kuolee, joten Frank palasi kotiin. Kotimatka oli sekin seikkailu miehelle, joka kärsi sodan aiheuttamista henkisistä traumoista. Toni Morrison kertoo vähäeleisesti rasismista, mutta sitä ei voi olla huomaamatta. Kirjailija syntyi vuonna 1931 ja oli ensimmäinen musta afrikkalaisamerikkalainen nobelisti vuonna 1993. Hänen kirjoissaan kerrotaan mustien ihmisten kohtelusta, rasismista, vääryydestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja valkoisten käyttämästä vallasta. Kirjoissa kerrotaan myös mustien omasta elämästä, taikauskosta, omista lääkkeistä ja yhteisöllisyydestä. Joukkoon mahtui myös roistoja ja ikäviä ihmisiä.

Cee nousi peltipaljusta ja astahti pari märkää askelta lavuaarille. Hän täytti ämpärin hanasta, kaatoi lastin lämpenevään paljuveteen ja istahti takaisin sinne. Hän halusi lekotella vilpoisessa vedessä, vaikka raihnaanpuoleinen iltapäivävalo pyrkikin sotkemaan hänen ajatuksiaan. Katumuksen aiheet, verukkeet, oikeamielisyys, petollinen muisti ja tulevaisuudensuunnitelmat sotkeutuivat keskenään tai seisoivat rivissä kuin sotilaat.

Näiden kahden sisaruksen lapsuus ei ollut helppoa, eivätkä he saaneet suuria apuja elämäänsä. Cee olisi halunnut kouluun, mutta hänen piti tyytyä seurakuntakouluun. Mustien elinoloja vaikeutettiin, mutta kyllä he kelpasivat taistelemaan Yhdysvaltojen joukoissa. Elämä oli köyhää ja töitä oli paiskittava, jotta rahat riittäisivät johonkin. Toni Morrison taitaa mustien elämänolojen ja tarinoiden kirjoittamisen. Aikaisemmin lukemani Rakkaus toi esille mustien elämää, rasismia, mutta myös ystävyyttä ja rakkautta. Koti teoksen sisarukset Frank ja Cee oppivat ymmärtämään mikä heille itselleen on parasta elämässä. Morrison laittaa henkilönsä selviytymään, mutta se tapahtuu vaikeuksien kautta voittoon tapahtumien kautta.

Toni Morrison, Koti *****
suom. Seppo Loponen
Tammen Keltainen Kirjasto 2014
s. 132
Home 2012

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.
Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja kertoo menneisyydestä.

Saran, KirsinBleuen, Suketuksen, Jonnan, Mian, Mari A:n, Ompun, Ninan, Anun, Mervin ja Maijan bloggaukset kirjasta.



perjantai 22. heinäkuuta 2016

Järvi, Hotti, Poppius: Error - Mielen häiriöitä

Henna, 34. Anoreksia, bulimia. "Luulin, että saan oksentamalla ja itseäni rankaisemalla trauman pois mielestäni."

Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius ovat tehneet mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville ihmisille ja heidän läheisilleen paljon inhimillistä tietoa sisältävän tietoteoksen Error - Mielen häiriöitä. Kuten kirjan takakannesta voi pysäyttävästi lukea mielenterveysongelmat ovat todella laaja ongelma Suomessa, ei pelkästään sairastuneille, vaan heidän läheisilleen ja koko yhteiskunnalle. Sairastunut ei kykene töihin, hän ei kykene hoitamaan lapsiaan saatikka itseään. Pahimmassa tapauksessa mielenterveysongelmat seuraavat seuraavaan sukupolveen ja sitä seuraavaan sukupolveen. 
Jotakin pitäisi pystyä tekemään, että sairastuneet pääsevät heti hoitoon, sillä kirjan perusteella vaikeinta oli hoitoon pääsy, eri hoidoilla pallottelu ja terapian puute. Suomalainen terveydenhoitokulttuuri on niin byrokratisoitunut, että sairastuneiden hoitoon pääsy kestää luvattoman pitkän aikaa, useamman kuukauden ja hoitotulokset ovat silloin paljon huonommat. Erilaisille lähihoitotavoille, jolloin sairastunut pääsee heti hoitoon ja terapiaan, kun hän sitä tarvitsee, olisi tarvetta ja kokeilujen mukaan se on jopa nopeuttanut paranemista ja sairauksien hoitokuluja, jotka on voitu siirtää avopalveluihin.

Marko, 43. Keskivaikea masennus. "Joka päivä pitää löytää syy olla olemassa."

Kirja suorastaan hengästyttää. Kun luin viidentoista sairastuneen elämästä mielenterveyspotilaana, tuntui, että ympärillä on valtavan paljon sairaita ihmisiä, joiden on pärjättävä, jaksettava, elettävä vaikeiden ongelmiensa ja traumojensa kanssa, oltava hoitojen koekaniineina, kunnes oikeat lääkitykset löytyvät, kunnes ehkä saa terapiaa kuukausien lääkitysten jälkeen. Kunnes ei enää jaksa nousta sängystä, ei jaksa, ei jaksa, on masentunut. Toisaalta eri sairauden kourissa, sillä mielenterveyssairauksia on lukemattomia, toimiikin manian vallassa, lainaa rahaa ja ostaa kaikkea mahdollista, on estoton seksuaalisesti, varomaton, päätön, bipolaarinen oireyhtymä. Tai sitten aistiharhat vievät voiton, tai eri äänet, hahmot, skitsofrenia. Näistä ja muista sairauksista voit lukea enemmän kirjan lopussa.

Marko, 36. Tyypin I kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö. "Mulle kokeiltiin monenlaisia lääkkeitä ruuttalla suusta alas-tyyppisesti."

Elina Järvi kirjoittaa kirjan esipuheessa, että mielenterveysongelmat voivat koskettaa meistä jokaista, milloin tahansa. Hänen mielestään näiden viidentoista ihmisen elämäntarinat voivat olla kenen tahansa meistä tarinoita, joten ne ovat siten arvokkaita ja ne ansaitsevat tulla luetuiksi. Heidän ongelmiinsa liittyy oman mielen haasteita, erilaisia diagnooseja, sitä yhteiskunnan asettamaa byrokratiaa, joka aiheuttaa kenelle tahansa taistelua, ja sitten sitä arkea ja perheen kanssa elämistä sairastuneena. Kuolema liikkuu lähellä ja kuoleman ja elämän valtataistelu on sairastuneen mielessä. Kirjan henkilöt kertoivat sairastumiseen johtavista syistä ja oireista sekä hoidoista. Lämmin kiitos kaikille kirjan henkilöille, jotka kertoivat meille lukijoille oman tarinansa, olette ihania. Toivon teille tähtisadetta ja kaikkea hyvää.

Sitten tajusin, että olen suljetulla osastolla.

Elina Järvi, Tiina Hotti, Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä *****
kuvat: Olga Poppius ja Pasi Murto
LIKE 2016
s. 245

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.

Marjatan bloggaus
Ninan bloggaus
Hannan bloggaus
Satun bloggaus

torstai 21. heinäkuuta 2016

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Siinä tyttö lepäsi, hiljaa ja kauniina kapealla vuoteella, kädet vatsan päällä, pitkät hiukset mustana viuhkana pään ympärillä. Kengät sängyn vieressä, yöpöydällä lasimaljakossa kuihtunut valkoinen liljakimppu.

Naistenviikon nimipäiväsankari on tänään Hanna, mutta valitsin päivän kirjailijaksi saksalaisen Nele Neuhausin, jonka jännittävä trilleri Lumikin on kuoltava on hänen kansainvälinen läpimurtoromaani. Kirja kuuluu sarjaan, joka kertoo rikoskomisario Pia Kirschhoffista ja hänen esimiehestään Oliver von Bodensteinista. Kirjan alussa kolmikymppinen Tobias pääsee vankilasta kärsittyään pitkän tuomion kahden tytön surmasta. Hänet tuomittiin aihetodisteiden perusteella, sillä tyttöjä ei ole vieläkään löydetty. Tobias ei aikonut jäädä kotikyläänsä, mutta nähtyään mihin jamaan kotitalo ja isä olivat joutuneet, hän pyörsi päätöksensä. Tobias oli jo nuorena tyttöjen suosikki, joten ei ole ihme, että ainoa ystävä, joka kävi hänen luonaan vankilassa, oli tyttö, nykyisin kaunis kuuluisa nainen.

Kirjan kuvioissa on runsaasti henkilöitä. Kyläyhteisö on pitänyt tiiviisti yhtä, ja nyt Tobiaksen saavuttua takaisin, he pitävät jälleen yhtä ja pyrkivät karkoittamaan Tobiaksen pois. Tobiaksen isän pitäisi myös häipyä maisemia pilaamasta. Aikanaan Tobiaksen jouduttua vankilaan, ihmiset sulkivat Tobiaksen vanhemmat pois piireistään. Ystävät eivät olleet enää ystäviä. Nämä entiset ystävät tekevät kaikenlaisia ikäviä juttuja, jopa väkivaltaisuuksia Tobiaksen perhettä kohtaan.

Pikkuhiljaa Tobias kotiutui ja naisethan ne olivat, jotka saivat hänet kotiutumaan. Tobiaksella on kauniit siniset silmät, joilla hän hurmasi naisia, mutta nyt ei kannattanut olla enää yhtä sinisilmäinen kuin silloin, kun häntä syytettiin kahden tytön surmasta. Kyläyhteisö oli valheiden, kieroilun, rikosten ja salaisuuksien kyllästämä paikka, jonka rikoskomisario Pia heti huomasi. Eikä aikaakaan hän oli saanut selville enemmän kuin tutkijat silloin vuosia sitten. Luurangot alkoivat kolista kaapeissa, ja omatunnot soimata. Missä tytöt olivat ja ketkä keittelivät myrkkyä Lumikin päänmenoksi? Joko oli aika totuuden tulla julki? Ja mikä rooli Tobiaksella oli tässä näytelmässä? Nele Neuhaus on kirjoittanut mukiinmenevän rikostarinan, eikä ihme, sillä hän on Saksan tämän hetken myydyin rikoskirjailija.

Seinään oli suihkutettu punaisella maalilla teksti, jota mies oli juuri maalaamassa valkoisella piiloon. SAASTAINEN MURHAAJA, seinässä luki.

Nele Neuhaus, Lumikin on kuoltava ***
suom. Veera Kaski
WSOY 2016
s. 556
Schneewittchen muss sterben 2010

Hennan bloggaus
Jonnan bloggaus
Ullan bloggaus
Katarooman bloggaus
Marja-Liisan bloggaus

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.
Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirjan kannessa on naisen kuva.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Erica Jong: Elä ja uneksi

Ei ihme että ilmoittelin Eroksen perään. Ilmoittelin elämän perään.

Erica Jongin Elä ja uneksi teos on kiihdyttävä ja viihdyttävä, sopiva naistenviikolle, sillä miehet ovat tässä kirjassa käyttötavaraa. Kirjan kansikuva on todella herkullinen peppuineen, tippoineen ja vikkeline siittiöineen. Kynsilakkapullonnäköinen esine on ehkä se seksilelu, arvailen vaan, joista puhutaan yksityiskohtaisesti ja ujostelematta, kuten muistakin seksielämään kuuluvista asioista. Tällä kertaa se tärkein seksielämään liittyvä asia on seksin puute. Kirjan päähenkilö Vanessa on kuusikymppinen ja hänen miehensä on kahdeksankymppinen ja seksi on loppunut parin väliltä. Vanessa päätti heti kirjan alussa hankkia nuoremman petikaverin, sillä vanheminen on niin kamalaa ja seksi saa ihon hehkumaan ja silmät säteilemään. Piti näyttää nuoremmalta, joten kasvojenkohotukseen, kiitos, kipuineen kaikkineen. Ja voi kauhia minkä näköisiä nuo omat vanhemmat ovat, noitia. Kirjaa lukiessa en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Erica Jung, suorasuu herran armosta, tosin uskonasioihinkin hänellä oli mielipiteensä, laukoo kirjassaan totuuksia, ylämummoja, veivillä ja ilman.

Erektio - että me kaikki sitä tavoittelemmekin! Kulli seisoo kovana ja vahvistaa olemassaoloamme. Miehet ajattelevat näin, niin heterot kuin homotkin. Samoin naiset, ainakin kun ovat puutteessa.

Kirjan alku sai minut nauramaan monet kerrat, kun Vanessa hinkui nuoruusvuosien perään. Eihän tuo mikään ihme ollut, sillä hän oli näyttelijä ja Yhdysvalloissa näyttelijä ei saa vanheta. Onhan noita karmeita kuvia nähty julkisuuden henkilöistä, joiden kasvot näyttävät kammottavilta leikkausten ja myrkkyjen jälkeen, huulet törröttää ja silmät eivät mene kiinni. Vanessa kaipasi miesten vislauksia kun hän käveli keikuttaen melonipeppuaan. Ihana Erica Jong. Tämä kirja on uskomattoman raikas, vaikka se kertoo vanhenemisesta, sairauksista, sairaaloista, kotihoidoista, kuolemasta, perinnönjakotappeluista. Tämä on rehellisin kirja vanhenemisesta ja vanhustenhoidosta, jonka olen lukenut. Kirjassa Vanessa jopa pohti, että ihmisellä pitäisi olla oikeus valita omat vanhempansa. Isänsä hän olisi ottanut, mutta ei äitiään. No äidin kuoleman lähestyessä mieli muuttui ja ne mukavat muistot tulivat mieleen. Elä äiti kuole vielä. En halua menettää sinua. Voi sinua Vanessa.

Tärkeintä on muistaa että elämä on komedia.

Elä ja uneksi on hieno suomennos kirjan englanninkielisestä nimestä, joka on Fear of Dying. Kuolemanpelko olisi ehkä ollut liian kova nimi tälle herkulliselle, värikkäälle, hauskalle, itkettävälle, herkälle, kovalle, rehelliselle vanhenevan naisen tarinalle. Elämää ei kannata lopettaa, vaan elää niin kauan kuin henki pihisee ja muisti pelaa. Loistosuoritus Erica Jongilta.

Erica Jong, Elä ja uneksi *****
suom. Jaana Kapari-Jatta kiitokset loistavasta suomennoksesta.
S&S 2016
s. 310
Fear of Dying 2015

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.

Kirjasta on blogattu blogistaniassa ahkerasti mm. Leena LumiUlla, Mari ja Satu






tiistai 19. heinäkuuta 2016

Anne Enright: Unohdettu valssi

Naistenviikon toinen kirja on irlantilaisen Anne Enrightin Unohdettu valssi, suora käännös alkuperäisestä kirjan nimestä The Forgotten Waltz. Joskus ihmettelen mistä kirjan nimet tulevat, niin myös tämän kirjan kanssa. Kansikuvaksi olisin valinnut myös jotain pehmeämpää, sillä kirjassa käydään läpi rakkauden eri teemoja: ihastuminen, haluaminen, kiihko, pettäminen, rakastuminen ja rakkauden loppuminen. Itse mietin, että voiko rakastaa ja sitten se rakkaus häviää taivaan tuuliin. Omalta kohdalta en ole sellaista rakkautta kohdannut, että se on kadonnut, sillä aina jokin hellä muisto muistuttaa rakkaudesta, jonka olen kokenut. Niitä helliä muistoja vaalin syvällä sydämessäni.

Työpaikalla pelattava peli oli toinen peli pelattavaksemme esikaupunkilaispariskuntien pelin jälkeen ja ennen salaisia hotellitapaamisia ja upeaa, kiellettyä himoa, eikä kumpikaan meistä ajatellut, että tulisi hetki, jolloin kaikki pelit loppuisivat.

Kirjan päähenkilö oli kolmekymppinen Gina, joka tapasi Seánin ensimmäisen kerran muutama vuosi takaperin. Sen jälkeen hän oli ehtinyt mennä naimisiin. Séan oli jo naimisissa ja hänellä oli lapsi, erityinen lapsi, joka vaati huolenpitoa. Ginan ja Seánin välille syttyi intohimoinen suhde ja sen seurauksena Gina jätti miehensä ja muutti erilleen. Seán kulki kahden asunnon väliä ja vaati, että suhde piti pitää salassa. Gina salli Seánille tuollaisen käytöksen, koska rakasti. Seánin rakkaudesta en voi olla niin varma. Joskus tuntuu, että miksi tällaista tapahtuu, mutta ihastumisellehan ei mitään voi vai voiko? Ainakin tilanteiden kehittymiselle voi tehdä paljonkin. Kyllä siinä taisi naistennaurattaja vetää Ginaa nenästä. Onko niin, että rakkauden puolesta on valmis tekemään mitä vain. Gina oli.

Anne Enright on kirjoittanut tunteikkaan kirjan Ginan elämän muutoksista, joka vaikutti laajalle lähipiiriin. Avioero tai asumusero tai uusi suhde ei ole koskaan vain kahden henkilön asia, vaan se koskettaa puolisoita, lapsia, molempien vanhempia ja sisaruksia, ystäväpiiriä ym. Vanhemmat haluavat viettää juhlapäivät lastensa kanssa ja yksin jäävä uusi puoliso tai asuinkumppani tai mikä lie kokee jäävänsä ulkopuolelle, yksin, syrjityksi. Tämä kirja voi koskettaa syvältä näiden asioiden kanssa kamppailevia henkilöitä, mutta aika auttaa ja parantaa haavat. Valitettavasti löytyy henkilöitä, jotka eivät halua parantua ja antaa anteeksi.

Rakastajat ovat korvattavissa, ajattelen - hiukan katkerasti - mutta lapset eivät ole.

Anne Enright, Unohdettu valssi ***
suom. Tarja Kontro
Otavan kirjasto 2012
s. 249
The Forgotten Waltz 2011

Marian bloggaus
Arjan bloggaus
Skye Walkerin bloggaus
Lukijan bloggaus
Anun bloggaus 


Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.



maanantai 18. heinäkuuta 2016

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi

Dina Rubinan ainoa suomennettu teos Kaksiosainen sukunimi sopii hyvin näin naistenviikolle, sillä yksi viikon nimipäiväsankari on Tiina - Dina. Dina Rubina syntyi Uzbekistanin Taskentissa vuonna 1953, ja elää nykyisin Israelissa. Venäjäksi kirjoittavan Rubinan kirjoja on käännetty yli 30 kielelle, niitä on palkittu ja niistä on tehty 8 filmatisointia. Venäjällä hänen Russkaja kanareika oli vuoden 2014 myydyin kirja. Joten eiköhän ollut aika saada hänen kirjoja myös suomen kielelle käännettyinä. Kaksiosainen sukunimi on novellikirja, joka sisältää kolme novellia: Kaksiosainen sukunimi, Eräs älykkö istahti tielle ja Ljubka

Juutalaisuus on yksi teema, mikä novelleista nousee esille, yllättävää kyllä niistä löytyy myös seksuaalisia vähemmistöjä, rakkauksissa pettyneitä ja petettyjä ja varsinkin viimeisestä novellista, Ljubka, joka sijoittuu 50-luvulle, työleiri ja työleirille joutuvat pelon kanssa elävät ihmiset. Rubinan omat vanhemmat siirrettiin Uzbekistaniin, joten hänellä on omakohtaisia kokemuksia juutalaisten kohtelusta entisessä Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton työleiristä kirjoitti nobelisti Herta Müller vahvan ja raadollisen kirjan nimeltään Hengityskeinu (2009).

Kaksiosainen sukunimi kertoo isän ja murrosikäisen pojan tapaamisesta pitkän ajan päästä. Poika puhuu aidonoloista nuorisopuhetta, kiitokset suomentajalle. Automatkan aikana yritetään saada aikaa kiinni, sillä kolmessa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista. Kyse ei ole siitä, että isä ei olisi halunnut tavata poikaansa, vaan taustalla on aika kipeitäkin tapahtumia, jotka selviävät lukijalle novellin aikana.  Pojan puheet ovat todella kivoja ja isä saa nieleskellä monet kerrat omat juttunsa takaisin ja miettiä miksi tuli sanottua väärin.

Puhuttiin, että kartanon mäntykujalla oli nähty uusi kasvo: mies polkupyöränsä kera. Epäiltiin, että hän saapui maalta, joko Gluhovosta tai siitä kylästä, joka on laakson toisella puolella, mutta kasvojen ilme ei selvästikään kuulunut maalaiselle, vaan kaupunkilaiselle - jopa humanistille.

Eräs älykkö istahti tielle kertoo kuinkas ollakaan, itsensäpaljastajasta. Novellissa on myös kirjailijoita ja oikolukija. Novellissa kerrotaan missä järjestyksessä naiset tapasivat kyseisen miehen ja mitä sitten tapahtui.

Ljubka oli kolmannen novellin pelastava enkeli työleirin lääkärille, sillä hän oli yksinhuoltaja, ja hän sai Ljubkasta lapselleen hyvän hoitajan. Ljubka oli nuoresta iästään huolimatta oikea monitoiminuori, sillä hän oli saanut selvitä itsekseen lapsesta asti. Toisin sanoen hän oli katulapsi, ja elanto tuli varastamalla. Lääkäristä ja Ljubkasta tuli oikein hyvät ystävät ja he auttoivat toinen toisiaan. Elämä oli tiukkaa ja hiuskarvan varassa.

Rakastuin näihin Rubinan novelleihin ja toivon lisää suomennettuja kirjoja, ainakin Russkaja kanareika kiinnostaa kovasti. Rubinalla on taito kirjoittaa arjen huumoria ja löytää onnenmurusia pienistä hetkistä.

Dina Rubina, Kaksiosainen sukunimi *****
suom. Tuukka Sandström
Idiootti 2015
s. 151
Dvoinaja familija 1990
Odin intelligent uselsja na doroge 1994
Ljubka 1994

Leenan bloggaus

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.
Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja on novellikirja.



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Lukuiloa kesällä



Kokosin muutaman kirjaehdotuksen, jotka olen itse lukenut ja joita suosittelen kesäisiin lukuhetkiin. Pääset lukemaan esittelyni kirjasta klikkaamalla kirjan nimeä.

Nimeni on Sarah

Tyttö sulki oven veljen pienten, kalpeiden kasvojen edestä ja väänsi avainta lukossa. Sitten hän sujautti avaimen taskuunsa.
"Tulen päästämään sinut sieltä. Lupaan sen."
Olen sanattoman ihastunut tähän Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarah teokseen (julkaistu myös nimellä Avain 2008). Tätä olen odottanut ja kaivannut, sydäntäkoskettavaa tarinaa, joka koskettaa kaikkia tunteitani ja jossa on hieman romantiikkaakin mukana, ihan pikkiriikkisen. Minun on vaikea aloittaa kirjan sisällön kertomista, sillä siinä on niin paljon kerrottavaa. Lukekaa tämä ja kertokaa mitä piditte. Lupaan, että tämä kirja koskettaa. En tiedä missä vaiheessa kyyneleet aloittivat polkunsa poskillani, mutta kirjan tarina puhdisti kaikki tunnelukkoni auki. Nimeni on Sarah on huikea tarina pariisilaisesta juutalaistytöstä. Kirjasta on tehty elokuva.


Pariisissa asuva Tatiana de Rosnay on kirjoittanut Viimeinen kesä (suom. 2011 alkuteos A Secret Kept 2009) teoksessaan perhesalaisuuksista. Kirjan päähenkilö pariisilainen Antoine Rey on yli nelikymppinen arkkitehti, eronnut ja kolmen lapsen isä. Hän vie siskonsa viettämään neljäkymmenvuotissyntymäpäivää saareen, jossa he ovat viettäneet lapsuudessaan lomaviikkoja vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa.
Kirjasta tuli hieman erilainen loma kuin oli ajateltu, sillä matkaan liittyi kolari. Antoine jäi paikkakunnalle odottamaan siskonsa paranemista ja tutustui  naiseen ja romantiikkaa ilmestyi kuvioihin.


Tämä David Foenkinoksen (2012) vastustamaton ja hauska Vaimoni eroottinen potentiaali alkaa aika vakavalla aiheella, sillä kirjan kertoja on päättänyt tehdä itsemurhan metrossa, mutta aikomus epäonnistuu ja hän joutuu joksikin aikaa hoitoon. Hector on tavaroiden hamstraaja ja keräilijä, töissä veljensä firmassa, sunnuntaina syödään vanhempien luona, kaverin miespuolinen asuinkumppani kopeloi Hectorin jalkoväliä ym. Hänen elämäänsä tulee yllättävä käänne, kun Hector kohtaa naisen ja menee tämän kanssa naimisiin. Sitä ennen on naisen veljen kunnioitus saavutettava ja se tapahtuu erikoisella tavalla.
Hectorilla on siis kaikenlaisia erikoisia pikkujuttuja elämässään, mutta elämää suuremmaksi kohokohdaksi hän kokee vaimonsa eroottisuuden aivan tavallisessa kotityössä. Vaimo onnistuu kiusoittelemaan Hectoria kyseisellä kiinnostuksen kohteella ja kirjassa tapahtuu aika erikoisia kommelluksia eroottisuuden saralla.

Tätä kirjaa odotin ja odotus kannatti. Sain vaeltaa kirjailijan mukana Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan. Vaellusreitti on nimeltään PCT eli The Pacific Crest Trail. Kirjailija on nimeltään Cheryl Strayed ja hänen uskomattoman vaelluskirjansa nimi on Villi vaellus (2013). Kirjaa odotin, koska kirjailijan kulkema vaellusreitti oli todella pitkä, 1770 km, josta tuli päivää kohden 17,7 km vaellusta vuoristoisessa maastossa, ylös ja alas vuorenrinteitä, lumen ja jään keskellä sekä paahtavassa helteessä. Luin jokaisen kirjan sivun ihaillen ja henkeä pidätellen. Ihailin nuoren naisen sisukkuutta ja pelottomuutta yksin erämaassa, jossa hän kohtasi karhuja, kalkkarokäärmeitä ja toisinaan pelottavia ihmisiä. Sen lisäksi hän ei aina tiennyt oliko oikealla reitillä, koska hän ei osannut käyttää kompassia. Pisin vaellus, jonka olen tehnyt on 80km, joten voin vain kuvitella matkan rasitukset. Kirjasta on tehty elokuva.


Tämä kirja kuuluu kesälukemistoon. Elämääni kuuluu muutama klassikkokirja, joita luen aina uudestaan ja uudestaan. Erich Segalin Love Story (1971) on sieltä rakkaimmasta päästä. Kirjan rakkaustarina on niin traaginen ja kirja on niin taitavasti kirjoitettu, pidän jopa kirjan keskusteluista. Kirjan päähenkilö oli Oliver IV Barrett, syntyään monimiljonääriperheestä. Hän rakastui leipurin tyttäreen Jenniferiin, joka valmistui maisteriksi yliopistosta musiikki pääaineenaan. Kirja on tunteita herättävä ja siinä kerrotaan heti ensimmäisessä lauseessa kirjan juoni. Teksti on aika räväkkää ja rakastunut nuoripari puhuttelee toisiaan ronskilla kielellä, jopa humoristisesti. Silti kirjan sisällöstä nousee pinnalle traagisuus ja se minkä kirjailija kertoi jo ensimmäisessä lauseessa. Tämä kirja on syvien tunteiden kirja. Kirjasta on tehty elokuva ja sen tunnussävel on uskomattoman kaunis.


Piin perhe lähti vuonna 1977 japanilaisella rahtilaivalla kohti Kanadaa, Pii oli 16-vuotias. Neljän päivän päästä laiva upposi ja Pii huomasi olevansa yksin pelastusveneessä seuranaan hyeena, seepra, rotta ja Bengalin tiikeri. Siitä alkoi Piin seikkailu Tyynellä valtamerellä, joka kesti 227 päivää. Pii rantautui lopulta Meksikon rannikolle. Hän oli pitänyt sekä itsensä, että tiikerin hengissä koko matkan ajan, jota kutsuisin aikamoiseksi selviytymistarinaksi.
Kirjan kohokohta on selkeästi kamppailu elämästä ja kuolemasta Tyynellä valtamerellä. Miksi tiikeri ei syönyt poikaa suihinsa kannattaa lukea kirjasta tai katsoa elokuvasta. Pii katseli kuolemaa silmästä silmään 227 päivän ajan ja pelkäsi koko ajan. Kirjailija on kuvannut eri tunnetilat todella taitavasti, aivan kuin lukija itse olisi veneessä taistelemassa henkiinjäämisestä. Kirjan selviytymistarina on mielikuvitusrikas ja suorastaan villi. Yann Martelin Piin elämä (2003) on upea. Kirjasta on tehty elokuva.


Tove Janssonin Kesäkirja (1973) on mukavaa luettavaa vaikka lapsille tai isovanhemmille, sillä tarinat ovat mukavan lyhyitä. Kirjan lämpimät teemat ovat tietysti kesä, kesäloma, meri, vanhus ja lapsi. Jansson tuo hienosti esille isoäidin ajatuksia siitä, että hänestä pitää huolehtia ja vanhuus tuo kaikenlaisia harminaiheita esim. liikkuminen vaikeutuu. Lapsenlapsi ja isoäiti leikkivät sekä välillä kiukuttelevat toisilleen ja pitävät välillä mykkäkoulua, mutta lämpö ja läheisyys ovat aitoja tunteita heidän välillään, joka nousee esille hellyttävästi kirjan sivuilta. Ihana lukukirja.

Marjatta Kurenniemen (1918-2004) Onneli ja Anneli kuuluivat lapsuuteni ensimmäisiin kirjoihin, joita luin, kirjoja on kuusi. Ja sarjan kirjoja olen lukenut kymmenille lapsille ja aina ne kiinnostavat kuuntelijoita. Kirja herättää ihania muistoja alkuperäisen kuvituksen avulla, jonka teki graafikko Maija Karma (1914-1999). Onnelin ja Annelin talon (1966) tyttöjen maailmaan on helppo samaistua, sillä tytöt ovat 7v. vanhoja ja edessä on ensimmäinen kesäloma koulusta. Kumpikin tyttö tuntee itsensä ulkopuoliseksi, sillä kummankaan vanhemmat eivät huomaa tyttöjen olemassaoloa. Onnelin perheessä on niin paljon lapsia, että kukaan ei huomaa, jos yksi puuttuu paikalta ja Annelin vanhemmat olivat eronneet ja isä luuli, että Anneli oli äidin luona ja äiti luuli, että Anneli oli isän luona. Onneksi kirjan sadunomaiseen maailmaan kuului, että tytöistä piti huolen rouva Ruusupuu, joka myi tytöille sopivan talon, jossa he viettivät koko kesäloman. Kirjasta on tehty elokuva.


Katja Kallion Säkenöivät hetket (2013) on historiallinen kirja. Kirjan päähenkilö Elly oli vuonna 1914 äitinsä kanssa lomailemassa Hangon kylpylässä ja vietti siellä aikaansa ystävänsä Pepin kanssa, joka oli venäläinen aristokraatti. Päivät olivat huolettomia, aurinkoisia ja tunnelma oli leppoisa, kunnes saksalaiset hyökkäsivät kaupunkiin. Sodan syttymispäivänä Ellyn äiti joutui sairaalaan ja kuoli siellä kolmen päivän sisällä. Theo, johon Elly oli jo tutustunut aiemmin, vei Ellyn kotiinsa ja heidän perheensä auttoi orpoa tyttöä selviytymään sodan aikana. Elly ja Theo menivät naimisiin ja saivat neljä lasta, sodasta selvittiin, mutta elämä oli taistelua nälkäkuolemaa vastaan. Kirja on erinomainen kuvaus hyvän muuttumisesta pahaksi sodan muuttaessa iloiset kesäpäivät taisteluksi elämän puolesta.

Rentouttavaa kesää kaikille lukijoille!
Mai


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Dolores Redondo: Myrskyuhri

Kukan marmorinvalkea teriö kietoutui vaaleanpunaisen keskiön ympärille kuin kaislakori, jonka sisällä oli kätensä sivulle levittänyt pienokainen.

Espanjalaisen Dolores Redondon Baskimaan murhat - trilleritrilogia on omalta kohdaltani tullut päätökseen, sillä trilogian viimeisin kirja Myrskyuhri tuli luettua juuri silloin, kun ulkona myrskysi, meren aallot pauhasivat ja vettä satoi kaatamalla. Kirjassa myrskysi puhuri ja tämä puhuri oli kirjojen päähenkilö rikosylikonstaapeli Amaia Salazar. Amaia oli vauvasta asti kohdannut kaltoinkohtelua ja perheessä oli tapahtunut todella ikäviä juttuja. Amaia oli vahva nainen, sotilas. Hän ei jättänyt kiveäkään kääntämättä, kun hän tutki rikoksia, mutta tässä kirjassa häntä sumutettiin kunnolla. Hän ei enää nähnyt kunnolla käsillä olevan jutun piirteitä ja punainen lanka oli hukassa koko ajan. 

Amaia oli kutsuttu Pamplonaan tutkimaan outoa kätkytkuolemaa. Pikkuhiljaa juttu laajeni, mutta asianomaiset olivat hiljaa ja jarruttivat tutkimuksia. Asiat haluttiin vaieta, mutta sitten löytyi heitä, jotka eivät halunneet vaieta. Tällä kertaa juttuun liittyi vuosikymmenten takainen lahko, jonka lonkerot ulottuivat nykypäivään. Jännittävä tarina kokosi näiden kolmen kirjan tarinat yhteen ja loppu oli kammottavampaa mitä Amaia olisi ikinä uskonut. Juttu ratkesi, mutta Amaian sydän oli särkynyt.

Syleilyn muisto oli edelleen tuore ja Amaia saattoi tuntea edelleen hoikan, vahvan vartalon ja pingottuneen ihon miehen pidellessä häntä käsivarsillaan, kun hän oli hajonnut palasiksi.

Kätkytkuolema on kauhea asia perheelle, mutta se oli kaikkea muuta tämän hyytävän kirjan kuvioissa. Lisäksi kirjassa jouduttiin aukomaan hautoja, joka on aina kammottavaa. Amaia haki metsistä äitiään, joka katosi edellisessä kirjassa. Amaia oli varma, ettei äiti ollut kuollut. Baskimaiden maisemat vyöryivät upeina kirjan tarinassa, joten annan anteeksi kirjan runsaan sivumäärän. Ehkä sitä olisi voinut karsia, mutta ei luonnon kustannuksella.

Pamplonan niukka valo ja mustien pilvien peittämä taivas - se oli niin usein mustien pilvien peitossa että pamplonalaiset olivat jo aikaa sitten ristineet kotikaupunkinsa Mordoriksi - vaihtui Baztanissa aivan toisenlaiseen kirkkauteen. Pilvet olivat rakoilleet ja ilmassa oli outoa, kirkasta sumua, joka viilsi silmiä, mutta siitä huolimatta esti näkemästä kauas.

Toivottavasti saan lukea vielä jatkossakin Amaian työstä rikosylikonstaapelina. Amaia joutui koko ajan näyttämään oman osaamisen, taitonsa ja kykynsä, sillä miesvaltaisella työpaikalla nainen ei ollut kovin arvostettu. Amaia oli kiihkeä ja sensuelli nainen, joten miehillä tahtoi mennä työnteko ihailun puolelle. Juttu ratkesi, mutta rikokset olivat kauheita ja erittäin laajalle ulottuvia. Baskimaan murhat - trilogia oli kuin vanha puu, jonka juuret ulottuivat kauas ja olivat haarautuneet todella pitkälle, mutta jonka sisus oli lahonnut ja mätä. Puu oli siis todella vaarallinen sen läheisyydessä oleville.

Kosken jylinää kuunnellessaan hän kysyi mielessään, joko se riitti, joko joki oli puhdistettu ja hirveä rikkomus huuhdottu pois.

Dolores Redondo, Myrskyuhri ****
suom. Sari Selander
Gummerus 2016
s. 573
Ofrenda a la tormenta 2014

Redondo Dolores: Näkymätön vartija
Redondo Dolores:  Luualttari
Näkymättömästä vartijasta on tekeillä elokuva.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää

Peli kulkee näin:
Uros nojaa Jussan Tuvan baaritiskiin ja valitsee katseellaan tanssilattialta naaraan. Naaras palauttaa katseen. Uros nyökkää kevyesti. Silloin naaras saapuu miehen puheille. Mutta uros vain kuuntelee. Näin on katsottu hyväksi. Naista iskiessään saamelaisen miehen ei tarvitse - suoraan sanottuna ei kannata - aukaista suutaan. Varsinkin kun vastapuolena on suomalainen nainen. Riittää, kun poseeraan tunturin villimiehenä ja isken silmästä Pohjantähden pilkettä. 

Helsingin Sanomien toimittajan Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpää kirjan kansikuvassa on kaksi kuksaa ja niiden korvat yhdessä. Siitä voi kuvitella jo, että kirja kertoo Lapista ja pariskunnasta. Kirjan pääpari on saamelainen Asla ja Helsingistä kotoisin oleva Katja. Katja muutti Muonioon, kun sai kunnanjohtajan pestin Aslan kotikunnasta, ja pari on jo ehtinyt lyhyen tuttavuutensa aikana naimisiin. Katja on oikein kaunis nainen, mutta ei sitä voi ääneen sanoa, ei myöskään, että rakastaa. Aslan suusta tulee lähinnä jotain joka kuulostaa yhymh. Kyllä hän muuten juttelee ja hoitaa bisnesasiat kielellä kuin kielellä, mutta jostakin syystä rakkaus ja hellyys on vaikea näyttää Katjalle. Katja puhuu Aslankin edestä ja monen muun. Hän on tottunut hoitamaan asioita ja ahkeroimaan aamusta iltaan, mutta nyt kaamos ja kuntaliitosasiat ovat vieneet voimat. Pahimpana vastustajana kuntaliitosjutussa toimii Aslan isä Piera, joka kieroilee minkä kerkiää, kirjoittaa puuta heinää sanomalehtiin ja pitää blogia. 

Pieran hupina on lantalaisminiän haukkuminen, riuku mikä riuku. Pieralla on muitakin paheita, joita hänen vaimonsa Liisá Mimmi on joutunut kestämään koko avioliiton ajan. Kaiken lisäksi Piera rakastaa hevi-musiikkia, joka soi täysillä aina, kun Piera on kotona. Välillä Liisá Mimmi joutuu käyttämään värivoidetta. Pikkuhiljaa Katja havaitsee, että Muoniossa useampi nainen käyttää värivoidetta runsaasti. Tähän ongelmaan Katja hankkii parisuhdeterapeutin suoraan Helsingistä. En halua spoilata enempää kirjan mustan huumorin sävyttämiä juonenkäänteitä, jossa jopa murhapoltto on yksi pahimmista juonista. Kiinnostuneille voin kertoa, että kannattaa katsoa hempeitä romanttisia elokuvia, eritoten miesten, elokuvia, joista voi löytyä kipinää parisuhteisiin, ainakin oikeita lauseita.

Katja Karhuvuoma avasi grillikodan oven. Se oli sininen. Asla oli maalannut oven ja perustellut värivalintaa henkilökohtaisilla syillä. Kenties hänkin äityisi puheliaaksi sinisen oven takana, kuten Hugh Grant. Katja ei vastustellut. Jos se maalia vaatii, sivelkööt pihakoivutkin!

Mikko-Pekka Heikkinen, Jääräpää ***
Johnny Kniga Bon-pokkari 2015
s. 301+lopussa 10 s. kirjasta Poromafia
1. painos 2014

Mikko-Pekka Heikkisen teokset:
Terveiset Kutturasta 2012
Nuorgamin Alkon tuho - ja muutama erätarina 2010
Poromafia 2016 (elokuu)

Kirsin bloggaus
Mikon bloggaus
Ilonan bloggaus

Osallistun kirjalla Suketuksen Kansojen juurella-lukuhaasteeseen. 
Saamelaiset ovat alkuperäiskansoja ja tässä kirjassa on saamelaisia ja puhutaan saamenkieltä. 

torstai 7. heinäkuuta 2016

Jenny Rogneby: Leona - Kortit on jaettu

Hän kyykistyi hetkeksi. Oli vaikeaa seisoa pitkään, mutta istuakaan ei voinut, koska oli märkää. Ja sitä paitsi maassa oli omituisia kovakuoriaisia. Ei sellaisia pieniä, pyöreitä, punaisia, joilla oli mustat pilkut ja joita oli mummin kesämökillä kukissa. Nämä olivat paljon isompia, ja niillä oli pitkät tuntosarvet päässä. Ei yhtään söpöjä. Niistä lähti outo ääni, kun ne liikkuivat. Ne rapisivat. Ne pystyivät myös kävelemään seinällä.

Jenny Rogneby on ruotsalainen dekkaristi, jonka esikoiskirja Leona - Kortit on jaettu aloittaa uuden dekkarisarjan, tai ainakin toinen kirja on jo julkaistu Ruotsissa ja suomennos siitä tulee 2017. Kylläpä nyt on odotettava kauan, sillä Rogneby jätti kirjan loppuun sellaisen koukun, että seuraava kirja on pakko lukea. Minun oli luettava tämä ensimmäinen kirjakin kannesta kanteen heti, kun avasin kirjan ja aloin lukea. Jenny Rogneby toimii rikostutkijana, joten kirja on sitä aitoa rikostutkintaa kannesta kanteen. Tosin päähenkilö Leona kulkee sujuvasti molempaa puolta katua, sekä leveää että kaitaa. Rognebyllä näyttää olevan hallussa sekä rikollisten että poliisien ajatusmaailma ja teot. Leona ei kaihda minkäänlaisia keinoja saadakseen sen minkä haluaa. 

Olin tulokas tuntemattomassa maailmassa.
Minun oli pakko päästä vapaaksi.
 
Kaikkihan alkaa tietysti lapsuudesta, jota kirjassa valotetaan aina välillä. Hyvin toimeentulevassa akateemisessa perheessä kulissit pysyivät pystyssä, mutta erityisen tytön kasvatus oli ikävää. No Leona selvisi lapsuudesta, mutta se kummittelee edelleen mielessä. Korvaavia rakkauksia hän on kehitellyt muualta ja ne Leona yrittää pitää salassa hinnalla millä hyvänsä. Nyt on kuitenkin tehtävä jotakin muuta, että tilanteesta selviää.

Pitäisikö minun perääntyä, lähteä takaisin, palata ruotuun, tehdä niin kuin kaikki muut, sietää arkea? Ei, se ei käynyt. En voinut elää sillä tavalla. Olin itse luonut oman kaavoihin kangistuneen elämäni, mutta nyt olin aloittanut matkan pois siitä.

Nyt näyttäisi dekkari/trillerikirjoissa olevan naispaholainen-buumi. Mieleeni tulee vähän aikaa sitten lukemani Lisa Hiltonin Maestra, Gillian Flynnin Kiltti tyttö, Mary Kubican Good Girl ja Pretty Baby, joissa kaikissa oli enemmän ja vähemmän paha naispäähenkilö. Carl Axel Sundillakin oli oikein kieroutunut naishahmo ensimmäisessä trilogiassaan. Kyllähän naiset tekevät rikoksia ja tämän kirjan perusteella poliisityö antaa helpon keinon siihenkin hommaan. Suomessakin on käyty vuosia oikeudenkäyntejä huumepoliisia vastaan. Kirjailijalla on omasta rikostutkijan työstä apua, kun hän kirjoittaa poliisityöstä, mutta muutenkin tarina on kierolla tavalla hyvä. Päähenkilö on erityisen hyvä oman traagisen taustansa vuoksi, jonka vuoksi tunsin sympatiaa häntä kohtaan, en tietysti rikoksia kohtaan. Leona on vain niin tuore näkemys rikollis- ja poliisimaailmasta, jolloin jauhot ja vellit voivat mennä helposti sekaisin, jos oma näkemys oikeasta ja väärästä vinoutuu, ja vain se oma itsekäs oma minä nostaa päätään.
 

Peli oli alkanut.
Kortit oli jaettu.

Jenny Rogneby, Leona - Kortit on jaettu ****
suom. Anu Koivunen
BAZAR 2016
s. 381
Leona - Tärningen är kastad 2014

Takkutukan bloggaus
Kristan bloggaus
Tainan bloggaus
Satun bloggaus

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Eino Leinon syntymäpäivä

Armas Einar Leopold Lönnbohm, tai Eino Leino (6.7.1878 - 10.1.1926) oli jo lapsena kiinnostunut kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Eino Leino oli vuosisadanvaihteen suurimpia suomalaisen runouden ja kirjallisuuden vaikuttajia. Leinon runoutta julkaistiin jo vuonna 1890 Hämeen Sanomissa, kun hän oli 12-vuotias. Leino harrasti lukioaikana omien kirjallisten tuotosten ohella mm. Johan Ludvig Runebergin tuotannon suomentamista. 
Latinan opinnot yliopistossa eivät valmistuneet, sillä oma kirjailijan ura oli opiskelua tärkeämpää ja hyvä niin, sillä Leino on suuri vaikuttaja, joka vaikuttaa yhä edelleen suomalaisessa kulttuurissa mm. kirjoissa, lauluissa, näytelmissä ja kulttuuritapahtumissa. 
Leino läysi vaikutteita varhaiseen runouteensa Kalevalasta ja muusta myyttisestä suomalaisesta runoudesta. Leinon ensimmäiset runokokoelmat Maaliskuun lauluja ja Tarina suuresta tammesta julkaistiin vuonna 1896. Leinon tunnetuimpana teoksena pidetään Helkavirsiä (1903).
Leinon kunnianhimoisena käännöstyönä pidetään Danten Divina Commedian suomentamista. Suomennos Jumalainen näytelmä ilmestyi vuosina 1912–1914.
Leinon tuotanto on todella suuri, ja siihen kuuluu yli 80 alkuperäisteosta, runoutta, näytelmäkirjallisuutta ja proosaa. Leino kirjoitti myös esseitä, pakinoita, arvosteluja ja sanomalehtikirjoituksia sekä teki lukuisia käännöksiä edellä mainitun tuotannon lisäksi. Leinolle ominaista on laaja tunneskaala, rakkaudesta ihmisinhoon ja purevaan kritiikkiin. Leino sai uransa aikana kahdeksan valtion kirjallisuuspalkintoa, sekä valtion kirjailijaeläkeen 40-vuotiaana.

Lapin kesä

Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuot' olen aatellut ma useasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.

Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!

Eino Leino
Runokokoelma: Kangastuksia
Runo: Lapin kesä 1902
Kuva: 1905/06. SKS, Kirjallisuusarkisto.
Museovirasto

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Anthony Doerr: Davidin uni

Äiti, jääkuningatar. Äidin tavaroista oli jäljellä vain kirja: W. A. Bentleyn Jääkiteet. Siinä oli tuhansia huolella tehtyjä mikrokuvia lumihiutaleista, ja jokainen kuva oli jäljennetty kahdentoista neliösentin ruudulle, valkoiset kiteet järjestetty mustalle kentälle ruudukoksi, neljän ja kolmen riveihin, kaksitoista joka sivulla. Kirja oli kangassidoksinen vuoden 1931 ensipainos, jonka äidin isoisä oli löytänyt kirpputorilta.

Ylläoleva lainaus kuvaa Anthony Doerrin Davidin uni teoksen päähenkilön kiinnostuksenkohdetta. Hän oli kiinnostunut kuusisakaraisista jääkiteistä. Tosin Davidin kiinnostuksenkohteet liittyivät muutenkin veteen, sillä hän oli hydrologi. Kirjan tarinoissa vedellä on iso merkitys asioille, mutta yllätys yllätys myös enneunilla oli iso merkitys Davidin elämään ja siinä tapahtuviin muutoksiin. David näkee niitä unia itse ja pahimpia ovat kuolemaan liittyvät unet. Kirjan englanninkielinen nimi on About Grace, mutta suomennos huomioi nämä Davidin unet teoksen nimessä. Grace on Davidin tyttö. Davidin äiti oli tässä käännöskirjassa suomalainen, mutta en tiedä oliko hän alkuperäisessä kirjassa suomalainen.

Mikä on aika? hän kirjoitti lehtiöönsä. Täytyykö ajan olla perättäistä - alkuineen, keskikohtineen, loppuineen - vai onko tämä vain yksi tapa hahmottaa sitä? Kukaties aika voi läikkyä, jäätyä ja vetäytyä, ehkä aika on kuin vesi, joka kiertää loputtomiin eri olomuodoissa.

Kirja alkaa siitä, kun 59-vuotias David on lentokoneessa.  Lentomatkan aikana hän muistelee elämäänsä ja sen eri käänteitä. Hänellä oli vaimo, lapsi ja talo sekä hyvä työpaikka, mutta sitten tuli tulva ja hänen elämänsä muuttui. Se muuttui paljolti hänen näkemiensä enneunien vuoksi, joiden vuoksi hän pakeni tuhansien kilometrien päähän, jossa aloitti kaiken alusta köyhänä, rahattomana ja työttömänä. David oli nyt tulossa takaisin oltuaan parikymmentä vuotta pois. Hän halusi Sandyn ja Gracen takaisin luokseen. Aika utopistinen ajatus ja tietysti siihen liittyy vaikeuksia.

Amerikkalainen kirjailija Anthony Doerr voitti vuonna 2015 Pulizer-kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Kaikki se valo jota emme näe. Kirja on voimakas ja upeasti kerrottu siten, että ajat vaihtelevat ja Marie-Laurenin hallussa olevan esineen etsijä lähenee vuosi vuodelta, päivä päivältä. Kirja nostaa loistavasti esille sodan kauheudet, mutta toisaalta elämän jatkuvuuden sodasta huolimatta. Ihmiset eivät ole robotteja, vaan heillä on omat ajatukset ja tunteet. Sota ei jätä ketään kylmäksi. Vaikka en pidä sotakirjoista ja sotimisesta, se jäi kirjan juonessa sivuosaan ja näiden kahden nuoren elämä ja kohtalot olivat kirjan parasta antia. Sokean osa ja näkökulma elämään oli mielestäni todella hienosti nostettu kirjassa esille. Jopa kirjan nimessä.

Davidin unessa ajat myös vaihtelevat Davidin ajatusten myötä. Davidin unet olivat välillä todella julmia. David kulkee myös unissaan ja se on välillä aika vaarallista. En tiedä miksi kirjan ihmiset suhtautuivat enneuniin ja unissakulkemiseen ikävästi. Ovathan ihmiset käyneet iät ja ajat ennustajien luona. Itse kuulun sukuun, jossa nähdään enneunia, puhutaan unissaan ja kuljetaan unissaan. Mutta noin raakalaismaiset unet olisivat hirmuisia katsottavia. Oma sympatiani oli koko ajan Davidin puolella. Kirja oli tarinavetoinen ja teksti oli välillä niin kaunista, että jäin sitä lukemaan ja ihailemaan useampaan kertaan.

Eilen illallisella iso ruskea yöperhonen tuli ikkunalle, ja sen seuraan lehahti toinen ja vielä kolmas. Ne olivat kaikki koiraita - ja niiden ohuet siveltimet olivat niin täynnä alkaloideja ja feromoneja, että kun ne olivat poissa, näin yhä niiden haamut tomukuvina lasissa.

Anthony Doerr, Davidin uni *****
suom. Hanna Tarkka
WSOY 2016
s. 426
About Grace 2004

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirjassa viestitellään kirjeillä.

Kaisa Reettan bloggaus
Jonnan bloggaus
Arjan bloggaus


lauantai 2. heinäkuuta 2016

Jo Nesbø: Tohtori Proktorin Pierupulveri

Kuuluisa norjalainen dekkarikirjailija Jo Nesbø on kirjoittanut myös hurjan hauskaa Tohtori Proktori lastenkirjasarjaa. Kirjoja on ilmestynyt jo neljä. Tämä Tohtori Proktorin Pierupulveri aloitti sarjan. Kirjoista löytyy Tohtorin lisäksi Älli ja Liisi, jotka ovat samalla luokalla koulussa ja asuvat naapureina. Jonkun aikuisemman lukijan mielestä kirjasta voi löytyä hieman liikaa pieru-sanoja, mutta lapset omivat kirjan itselleen ja uivat kirjan maailmaan vauhdilla, sillä kirjailija on löytänyt oikean taikamaailman hulluine keksintöineen ja omituisine henkilöineen. Tietysti kirjasta löytyy ne pahikset ja jännittäviä kohtia niin, että kynnet rapisee, mutta uskoisin, että lapsijoukossa kirjan kuunteleminen ei ole liian jännittävää. Tosin minua jännitti kamalasti se, että Oslon viemäriverkostossa asustaa jättimäinen anakonda nimeltään Anna Konda. 

Olen joutunut anakondan vatsaan, Älli ajatteli istuessaan pilkkopimeässä liikkuvan ja mutkittelevan käärmeen sisällä jonkin märän tihkuessa taukoamatta seinistä ja katosta. Hän oli edelleen vähän hellänä käärmeen ahtaassa nielussa ja ruokatorvessa matkaamisen jäljiltä, mutta vatsassa oli väljempää ja hän oli yhä kutakuinkin yhtenä kappaleena. Se oli kuitenkin ajan kysymys.

Kirjasta voi lukea sitten enemmän Ällin seikkailuista, sillä hän oli niin pieni, että opettajakin pyysi häntä nousemaan pulpetille seisomaan, että kuuli paremmin Ällin tarinoita, joita riitti ja riitti ja riitti.
Liisi puolestaan oli yksinäinen ja joutui säännöllisesti kiusaamisen uhriksi, sillä samalla kadulla asui kaksospojat, jotka kiusasivat kaikkia... tulleet ehkä isäänsä. Liisin paras kaveri oli muuttanut pois, joten hän kaipasi ystävää itselleen. Kirjan teemoja ovat tietysti hassut keksinnöt, lasten oma maailma, fantasia anakondineen ja kamaline vankiloineen, josta tuli mieleeni Ranskan Bastilji. Kirjassa puhutaan myös erilaisuudesta ja rikoksista, kuinka ollakaan kun kirjat on kirjoittanut dekkarikirjailija. Niin kuin saduissa aina käy, paha sai palkkansa ja melkein kaikki muut olivat onnellisia.

Ja samassa Älli tuijotti taas valtavimman koskaan näkemänsä anakondan isoon, vaaleanpunaiseen kitaan. Kita ilmestyi esiin nurkan takaa, ja Älli ajatteli että tällä kertaa hänen pelinsä oli pelattu, rajansa nimittäin silläkin kuinka monta uutta mahdollisuutta punatukkaisille pojille annetaan.

ps. lue kirjasta enemmän Ällin seikkailusta.

Jo Nesbø, Tohtori Proktorin Pierupulveri *****
hauska kuvitus Per Dybvig
suom. Outi Menna
Gummerus 2009
Doktor Proktors Prompepulver 2007
s. 204

Tohtori Proktorin aika-amme (Doktor Proktors tidebadkar, 2008)
Tohtori Proktori ja mahdollinen maailmanloppu (Doktor Proktor og verdens undergang. Kanskje, 2010)
Tohtori Proktori ja suuri kultaryöstö (Doktor Proktor og det store gullrøveriet, 2012)

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja on lasten fantasiakirja