torstai 29. marraskuuta 2012

Joku on nukkunut vuoteessani







Kristiina Lähteen kirjan Joku on nukkunut vuoteessani (2012) tarina käynnistyy siitä, että päähenkilö Rosa herää sängyssään ja huomaa vieraan miehen nukkuvan parisängyn toisella puoliskolla. Rosa huomaa miehen asettautuneen asumaan hänen asuntoonsa ihan huomaamatta. Tavallista ihmistä kyseinen huomio kiukuttaisi, mutta Rosa on epävarma, sillä hän on ollut masentunut veljensä itsemurhan jälkeen, eikä oikein muista, onko hän tavannut miestä ennen. Rosa on siis löytänyt miehen ja laittaa ulos lappuja, joissa lukee löytynyt mies. Rosa käy jopa lääkärin ja poliisin luona puhumassa asiasta ja menee lopulta yksityisetsivän luokse. Rosa ei halua miestä, joka ei kommunikoi mitenkään, mutta yöllinen seksi tuntuu mukavalta.

Naapuririvitalossa vastaavasti Laura on kadottanut miehen. Hän ei muista, missä vaiheessa mies katosi ja käy vastaavasti puhumassa lääkärille ja poliisille asiasta ja lopulta menee samalle yksityisetsivälle puhumaan kadonneesta miehestään, josta on ottanut eron miehen poissa ollessa. Laura on myös ollut syvästi masentunut, jonka vuoksi elämänhallinta ja normaalit asiat ovat olleet sekaisin, mutta nyt terapian ansiosta asiat ovat selvinneet ja ihmetys miehen katoamisesta kummastuttaa.

Lähteen tarina on kuin katselisi unta, jossa tapahtumat tapahtuvat hassusti. Kuinka mies voi muuttaa naapuritalon asuntoon ventovieraan naisen luokse ja alkaa asua siellä ihan normaalisti. Rosa tekee kovasti työtä, että saisi miehen pois asunnosta. Kirjan loppuratkaisu on yhtä unenomainen kuin koko kirja, mies vain kuumailmapallolennolle ja dasvidaania. 

En saanut kirjasta oikein otetta, vaikka tarinan juoni oli aika kutkuttava. Tulee mieleen laulu: ”Näinkö meille täällä aina käy, käy, käy, rakkautta turhaan ootetaan.”  **

tiistai 27. marraskuuta 2012

Aave







Kun vuosia sitten sain käsiini ensimmäisen norjalaisen Jo Nesbøn kirjan, joka kertoi Harry Holen rämäpäisistä seikkailuista norjalaisen alamaailman ja rikollisuuden parissa, olin myyty totaalisesti, olen siis lukenut kaikki sarjan kirjat. Nyt kun olen lukenut sarjan yhdeksännen osan, joka on nimeltään Aave (Gjenferd 2011, suom. 2012), olen edelleen yhtä myyty ja ihastunut kirjailijan kerrontatapaan ja uskomattomiin juonenkäänteisiin sekä tietysti pääosan esittäjään.

Kirjojen pääosan esittäjä on entinen apulaispoliisipäällikkö Harry Hole, joka on ratkonut satoja kiperiä murhamysteerejä työuransa aikana. Harryn himoksi koitui Jim Beam, joten työt ja yksityiselämä kärsivät pikkuhiljaa alkoholisoituvasta rikostutkijasta, jonka sanaan ei voinut enää luottaa, ja joka teki töitä humalassa. Nyt Hole on ollut kolme vuotta raittiina. Aave-kirjassa Hole palaa takaisin Osloon Hongkongista, jossa työskentelee nykyisin perintätoimistossa töissä. Osloon hänet tuo entisen naisystävän pojan vankilaan joutuminen. Harry haluaa selvittää itse, mitä on tapahtunut. Onko 18v Oleg syyllistynyt huumekaverinsa Guston kuolemaan?

Oleg on sekaantunut huumeisiin ja on pyörinyt diilerinä ennen vankilaan joutumista. Harry joutuu kohtaamaan huumemyyntiä pyörittävän rikollisjengin jäsenet, huumemyyntiin sekaantuneet poliisit, jotka hävittävät todistusaineistoa ja huumemyyntiin sekaantuneet poliitikot. Lisäksi palkkionmetsästäjät yrittävät saada sekä Olegin että Harryn hengiltä hinnalla millä hyvänsä. Vaarassa ovat huumeista tulevat miljoonatulot, joiden avulla pönkitetään rikollisliigaa sekä Oslon korruptoitunutta poliisilaitosta ja poliitikkojen toimintaa. Kaikki pelkäävät Harrya ja mitä hän saa selville, paitsi Rakel, Olegin äiti, joka edelleen rakastaa Harrya.

Kirja on rakennettu kahteen osaan, jotka limittyvät toisiinsa. Toisessa pääosaa esittää elävä ja toimiva Harry ja toisessa kuoleva Gusto, joka on Olegin huumekaveri. Guston kuoleman johdosta Oleg on vankilassa. Kumpikin tarina on toimiva ja tarina hahmottuu kertomusten edetessä. Harry tietää loppukohtauksessa, kenet hän kohtaa, kuka surmasi Guston ja mikä oli motiivina. Harry tietää, että luultavasti hän kuolee tappajan kohtaamisessa, jonka jätän lukijoiden pääteltäväksi miten hänelle kävi. Kirja oli taattua Jo Nesbøn tuotantoa, jännitystä, väkivaltaa, takaa-ajoa, viinanhimoa, kipeitä haavoja, tuskallisia ajatuksia, hiukan romantiikkaa, paljon tutkivaa poliisityötä, taidokasta ja intensiivistä tekstiä. *****

maanantai 26. marraskuuta 2012

Illallinen



 




Hollantilainen Herman Koch on kirjoittanut kirjassaan Illallinen (Het diner 2009, suom. 2012) perhetragediasta, johon liittyy mielenterveysongelmia ja sen seurauksena ongelmakäyttäytymistä ja väkivaltaa.

Kirjan kertojaminä on entinen historianopettaja Paul, joka on menossa vaimonsa Clairen, veljensä ja tämän vaimon kanssa illalliselle kalliiseen ravintolaan. Paulin veli on kuuluisa poliitikko ja käyttäytyy sen mukaisesti, suurieleisesti ja tuntien kaikki, myös ravintolan omistajan, mikä ärsyttää Paulia suunnattomasti. He kokoontuivat illalliselle puhumaan teini-ikäisistä pojistaan, jotka ovat hyvin käyttäytyviä ja kohteliaita hyvien perheiden poikia, mutta jotka nyt ovat siirtyneet väkivallan poluille, rikollisiksi. Pojat eivät ole vielä jääneet kiinni tekosistaan, joka on vain ajan kysymys, mutta vanhemmat tietävät heidän väkivallanteoistaan.

Illallisen aikana Paul muistelee aikaisempia välienselvittelyjään mm. veljensä kanssa. Pikkuhiljaa tarinan edetessä lukijalle selviää Paulin oma tarina mielenterveyspotilaana, joka ei juuri piittaa itsensä hoitamisesta ja jonka mielipiteet elämästä, arvoista ja laista sekä moraalisesta käyttäytymisestä eivät ole samanlaiset kuin muilla. Valitettavasti hänen vaimonsa on samaa mieltä Paulin kanssa, eli he ovat mm. rasisteja ja hyväksyvät rikollisuuden, kun se ajaa heidän etujaan ja heidän poikansa etuja. Paul ja Claire ovat kasvattaneet pojastaan rikollisen, suorastaan kannustavat häntä siihen hienovaraisesti ja suvaiten. Ilmeisesti poika on myös perinyt isänsä mielenterveysongelmat.

Koch kertoo tarinassaan nykyajan valkoihoisista vallanpitäjistä, joille on suvaittu väkivalta huono-osaisia, köyhiä, etnisesti erilaisia ja ketä tahansa kohtaan. Kirjallaan Koch haluaa avata lukijoiden silmät sille, että väkivalta asuu meissä kaikissa, huolimatta siitä, että on hyvistä oloista, rakastettu ja saanut hyvän koulutuksen. Tähän päivään asti on toitotettu, että väkivalta kasvattaa väkivaltaa, mutta vanhempien rakkauskin voi kirjan perusteella kasvattaa väkivaltaa, kun vanhempien omat asenteet väkivaltaa ja rikollisuutta kohtaan ovat otolliset. Paulin poika sai lapsuutensa aikana todistaa useamman kerran oman isänsä väkivallan teot, joilla isä osoitti pojalleen sen olevan sallittua.

Erikoinen tarina, joka sai karvani nousemaan pystyyn. ***

Herman Koch, Illallinen
suom. Sanna van Leeuwen
Siltala 2012
Het diner 2009

lauantai 24. marraskuuta 2012

Fifty Shades Vapautettu







Kolmas E.L.Jamesin ns. pehmopornokirja on nimeltään Fifty Shades Vapautettu (Fifty Shades Freed 2012, suom. 2012). Pahoin pelkään, että kirjailija aikoo vielä jatkaa sarjaansa. Tämä kirja on joka suhteessa ylilyönneissään pahempi, kuin aiemmat kirjat, sadomasokismi on inhottavaa ja sitä on ihan liikaa ja rahoilla ja omaisuudella pröystäileminen on todella liioiteltua. Ensimmäinen kirja oli pelkkää sadomasokismia, toinen hellempää pehmopornoa, jonka lopussa sadomasokismi tuli kuviin mukaan ja tämä kolmas on jälleen seksiä, seksiä, seksiä ja aika kivuliasta Anaa kohtaan. Pääosan esittäjä Anastasia vain esittää mustelmiaan ja kipujaan tyhmän oloisena, ei tämä koske, ihan tosi, minä haluan kovaa naimista.

Kirjan alun prologi on hyvä ja kertoo hieman Christianin kokemaa lapsuutta, mutta kirjan hyvyys loppuu sitten siihen. Anastasia Steele ja Christian Grey menivät siis naimisiin parin kuukauden tuttavuuden jälkeen, hupsista keikkaa. Edellisen kirjan lopussa kuvioihin tuli mukaan epämääräinen varjostaja, joka aiheutti helikopterionnettomuuden Christianille. Kolmannessa kirjassa varjostaja saa isomman roolin ja koko Greyn suku joutuu tiukkaan tarkkailuun, ettei pahis pääse vahingoittamaan suvun jäseniä. Tottakai pahis saa siepattua yhden suvun jäsenistä ja Anastasia joutuu vaaroille alttiiksi.

Christianin ja Anastasian suhde on yhtä riitelyä ja kovaa seksiä ja Anastasia on jo miettimässä uusia ratkaisuja kierteen lopettamiseksi. Yllättävä uutinen muuttaa suunnitelmia hieman ja pehmentää myös lopulta Christiania. Tosin yököttävyyden huippu on kohtaus, jossa Christian ruoskii raskaana olevaa vaimoaan. Onpas kivaa ja totta kai Anastasia tekee nykyisin miehensä mieliksi mitä vain.
Kirjailija jatkaa ja jatkaa tarinaansa, eikä oikein osaa lopettaa, kuten normaalisti kirjat lopetetaan. Loppuun kirjailija on laittanut tulevaisuuden perhe-elämää kahden vuoden päähän uudessa talossa ja kaiken viimeisimmäksi lopuksi kirjailija kertoo Christianin näkökulmasta ensitapaamisen Anastasian kanssa. *

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Yhdeksän hyvää







Luin vapaapäivän riemuksi amerikkalaisen Janet Evanovichin Yhdeksän hyvää (To the Nines 2003, suom. 2012) dekkarikirjan. Kirjasarjan kaikki osat on nimetty lukujen mukaan, joista Kirjasähkökäyrässä olen arvostellut Herttaseiskan ja Kahdeksan kaunista. Kaikki kirjat ovat taattua nauruterapiaa, huolimatta siitä, että kirjoissa myös tapahtuu raakoja rikoksia ja murhia. Kirjoja lukiessa minun on pakko välillä nauraa ääneen, sillä ne ovat todella hauskoja.

Yhdeksän hyvää kirjan pääosaa esittää vauhdikkaasti palkkionmetsästäjä Stephanie Plum. Kirjailija on kirjoittanut Stephanien perheeksi isän, joka pysyttelee taustahahmona, äidin, joka määrää kaikkia perheenjäseniä, äidinäiti, joka vaihtaa tukanväriä ja on tiukasti kiinni asuinalueensa tapahtumista ja tietysti on vielä kiinnostunut nuorista miehistä. Stephanien sisko on eronnut kahden lapsen äiti, joka kirjassa on viimeisillään raskaana työnantajalleen ja koko sakki asustaa saman katon alla ja on tulla hulluksi, koska käytössä on vain yksi vessa.

Stephanie asustaa välillä omassa asunnossaan ja välillä rikosetsivä Morellin luona. Huolimatta suhteestaan Morellin kanssa, Stephanie käy kuumana myös työkaveriinsa, upeakroppaiseen Rangeriin. Kirjoissa on erotiikkaa ja flirttiä ihan sopivasti, joten en malta odottaa mihin suuntaan Stephanien hormonit hyrräävät seuraavassa kirjassa.
Tällä kertaa Stephanie joutuu pelaajaporukan jahtaamaksi. Pelaajaporukka kiusaa ihmisiä, ja kissa-hiiri-leikin lopuksi he tappavat kiusaamansa ihmiset. Pelottavaa, mutta Stephaniella on vahvat turvajoukot takana, joista reippaimpia otteita käyttää hänen luottoavustajansa Lulu, entinen prostituoitu. Mutta ilman ruhjeita ja mustelmia ei Stephanie selviä. Onneksi tällä kerralla autot pysyvät ehjinä, sillä yleensä joka kirjassa rikolliset hajottavat Stephanien autot ensitöikseen.

Kuumuus sai Lulan nukahtamaan heti. Pää hervahti taaksepäin, suu retkotti auki. Ja hän kuorsasi. Kovaa. ”Jumalan pyssyt”, Connie sanoi,” en ole ikinä kuullut kenenkään kuorsaavan tuolla tavalla. Ihan kuin olisin joutunut teljetyksi autoon suihkukoneen moottorin kanssa.” ***