tiistai 24. huhtikuuta 2012

Paganini ja paholainen








Kun haluat lukea todella jännittävän kirjan, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, lue Lars Keplerin Paganini ja paholainen ( 2010, suom. 2011). Nimi Paganini johtuu viuluista ja musiikista, joista kirjan sivuilla välillä nautitaan. Musiikki tuo kirjan väkivaltaisuuteen tiettyä pehmeyttä, kun tunnettu asekauppias tekee pahuutta ja sairaita tekoja, mutta nauttii antiikkiviulujen keräilystä ja klassisesta musiikista. Pahastakin voi poimia hyvän siemenen. Pahan kuolema ei kuitenkaan poista väkivaltaisuuksia, vaan saamme seurata niitä kirjan jatko-osassa Tulitodistaja, joka ilmestyy syyskuussa 2012.

Paganinin ja paholaisen pääosassa on suomalaissukuinen rikoskomisario Joona Linna, joka esiintyi jo Keplerin Hypnotisoijassa (2009, suom. 2010). Joona Linna potee migreenikohtauksia, joiden aikana hän menettää kehonsa hallinnan, mutta hän ei halua sekoittaa päätään lääkkeillä. Migreenikohtaukset tuovat poliisintyöhön omia jännitysmomentteja, kun vaaratilanteessa pitäisi toimia, mutta Linna on toimintakyvytön.

Kirjan väkivaltaisuudet on aiheuttanut valokuva. Kuva on asesopimustilaisuudesta, jossa nostetaan maljoja kaupoille. Kaupat eivät kestä päivänvaloa, joten kuva on vaarallinen. Kuva lähetetään nuorelle rauhanaktivistinaiselle, joka joutuu suunnattoman ajojahdin uhriksi. Kirjassa seurataan naisen pakenemista ja hänen perässä kulkijaa ”ongelmanratkaisijaa”. Ongelmanratkaisija ei kaihda kenenkään surmaamista, joten lukijalle on jännittäviä lukuhetkiä tiedossa.

Odotan seuraavaa Keplerin lukuelämystä innokkaasti. Disan ja Joonan suhde vaatii korjaustoimenpiteitä ja kirjan lopussa esitetty väite siitä, että miksi Joona teeskentelee, että hänen tyttärensä on kuollut, loi uusia tietoja mahdollisista aiheista, mitä seuraava kirja sisältää. Myös asekauppiaan poika on yksi tekijä, joka voi aiheuttaa joitakin vaaratilanteita seuraavassa kirjassa.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Yacoubian-talon tarinat






Yacoupian-talon tarinat (2002) on Alaa al-Aswanin egyptiläisestä elämänmenosta kertova kiehtovan jännittävä kirja, joka suomennettiin vuonna 2009. Kirjan asukkaat liittyvät taloon, joko talon asukkaina, vierailijoina tai työntekijöinä. Talo on kymmenkerroksinen ja se rakennettiin jo vuonna 1934, joten se on päässyt rapistumaan.

Kirja alkaa kertomalla yli 60v. Zaki al-Dasuqin eli  Zaki-beyn päivästä, kun hän odottaa rakastajattaren saapumista. Kirja loppuu kertomalla hänen häistä nuoren Busainan kanssa.  Zaki-bey asuu siskonsa kanssa isänsä omistamassa asunnossa, joten he eivät ole tehneet omaisuudenjakoa isän kuoleman jälkeen. Sisko alkaakin kirjassa juonia Zaki-beyn päänmenoksi kaikenlaisia juttuja, jotta saisi itse kaiken omaisuuden.

Nuori Busaina asuu talon katolla olevissa peltisissä varastorakennuksissa perheensä kanssa ja joutuu altistumaan työnantajien seksuaalisille ahdisteluille ja jatkuville potkuille, kun ei suostu seksiin heidän kanssa. Busainan poikaystävä halusi kiihkeästi poliisikouluun, mutta ei päässyt, koska isä oli talonmies Yacoupian-talossa. Opisto halusi lahjuksia ja parempiosaisten nuoria kouluunsa. Busainan ja poikaystävän välit katkesivat, koska poikaystävästä tuli kiihko-islamilainen ja Busaina oli menettänyt uskonsa köyhyyden ja miesten ahdistelun vuoksi.

Kirjan alussa aurinko paistaa ja huumori kukkii. Myös homoseksuaali Hatim Raśid löysi rakkauden, mutta kirjan loppuosassa rakkaus muuttui murhenäytelmäksi. Kaikki kirjan päähenkilöt joutuivat kokemaan hyvää ja lopuksi pahaa. Pahin sattui Suadille, joka otettiin toiseksi vaimoksi, mutta mies kielsi tulemasta raskaaksi. Suad tuli raskaaksi ja mies lähetti lääkärit keskellä yötä tekemään abortin Suadille ja otti eron hänestä.

Kirja avaa arabialaista kulttuuria, joka on väkivaltainen ja naista alistava. Osa ihmisistä on kiihkouskovaisia ja toiset viettävät länsimaista elämää ravintoloissa juoden alkoholia ja käyttäen huumeita. Pinnan alla kytee ja islaminuskoiset kouluttavat sotilaita vallankaappaukseen ja terroritekoihin. Kansa on kyllästynyt rikkaiden rahanahneuteen ja köyhien köyhyyteen. Tasa-arvo ja demokratia puuttuvat kokonaan. 

Iso uhka syntyy amerikkalaisten hyökätessä naapurimaahan Irakiin. Busainan entinen poikaystävä Taha menehtyy marttyyrikuolemassa, kun hän osallistuu terroritekoon. Hän ehti kokea pidätyksen ja sotilaiden raiskaukset ennen maanalaiseen terrorijärjestöön liittymistä.
Kairo eli kirjan kirjoittamisen aikaan sotilasdiktatuuria ja presidentti Mubarak oli vallassa. Nyt tuo kymmeniä vuosia vallassa ollut iso kiho on syösty vallasta. Kirjan mukaan iso kiho otti neljänneksen jokaisesta liikeyrityksestä itselleen. Kiinnostavaa olisi tietää onko korruptio yhtään hellittänyt tämän päivän Egyptissä. Haluaisin nähdä myös kirjasta tehdyn elokuvan.

Alaa al-Aswani, Yacoupian-talon tarinat ****
suom. Sampsa Peltonen
Wsoy 2009
s. 286
Imārat Yaʿqūbīān 2002

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Junassa









Peter von Bagh on kirjoittanut pienen kirjan aiheesta, jossa keskitytään junan ja elokuvan yhteiseen tarinaan. Junassa – kirjassa (2011) ei keskitytä onneksi pelkästään elokuvien juniin, vaan liitetään junat myös kirjallisuuteen, taiteeseen ja valokuviin. Kirjan ensimmäinen kappale sisältää 1800-luvulta Juhani Ahon Rautatien ja Sakari Topeliuksen Talvi-iltojen tarinoiden kuvauksia uusista junamatkoista Suomessa. 1800-luvun Suomessa juna oli kansan keskuudessa halkoja syövä hevospeto, joka kulki rautaista tietä pitkin.

Junan tarina alkoi 1820-luvulla ja elokuvan tarina 1895. von Baghin mukaan kumpaakin katsellaan ja kumpikin liikuttaa ihmismieltä, junan ikkuna toimii kuin valkokangas. Junassa – teos sisältää runsaasti ensimmäisten elokuvien historiaa ja mitä oli ennen elokuvia, optisia keksintöjä ja katselulaitteita. Kirjan mukaan ensimmäinen yhteys junan ja elokuvan välillä oli Hale´s Tours – viihdenumero, jossa ihmiset istuivat junavaunuissa ja heidän edessä kierrätettiin kuvia kaukaisista paikoista. Ihmiset kiersivät siten maailman 1900-luvun alussa.

Kirjassa on runsaasti kuvitusta, joka helpottaa kirjan lukemista, sillä kirja sisältää runsaasti eri maiden elokuvien kuvauksia. Suomalaisia elokuvia on suhteellisen vähän mukana. Viimeisin elokuva-analyysi on Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä 2002. Analyysi alkaa, että parhaissa tarinoissa on hyvä alku ja loppu, eikä muulla ole edes ihmeemmin väliä. Ilmeisesti von Bagh pitää kyseistä elokuvaa parhaana elokuvana lopettaa kirjansa ja elokuvan juonessa parhaana alkua ja loppua. Ne ovat elokuvan junakohtaukset. Tällä sanomalla von Bagh sitoo kirjan alun ja lopun, jotka käsittelivät junan ja elokuvan yhteistä tarinaa.

Kirjan luettavuus kärsii kirjan pienestä koosta ja osa valokuvista on liian epätarkkoja pieninä kuvina. Hieno ja asiantunteva pieni tietoteos olisi ansainnut julkaisua isommassa koossa.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Myrsky








Elina Tiilikka ei ole lähtenyt helpoimmalle tielle kirjoittajan urallaan. Esikoisteos ”Punainen mekko” oli omaelämäkerrallinen kertomus työstä prostituoituna.
”Myrsky” (2011) kertoo kuvauksen maanis-depressiivisestä tytöstä, joka ei hoida sairauttaan perinteisin keinoin lääkityksellä ja terapialla, vaan luottaa omaehtoiseen jaksamiseensa. Myrsky on päähenkilön nimi ja hän on perinyt sairauden äidiltään ja isoäidiltään.

Myrskyn sairaus on myös kuin myrsky, sillä maaniset vaiheet ja depressiivisyys vaihtelevat runsaasti. Mukana kulkee myös sairauden luoma mielikuvitushenkilö, otus, henkilö, saatana, joka puhuu kaikkea pahaa ja saa Myrskyn toimimaan holtittomasti. Äänien kuuleminen voi liittyä sairauteen tai huumeiden ja sienten liikakäyttöön.

Myrsky ei halua lääkitystä, koska hän rakastaa hypomaniaa ja sen tuomaa rohkeutta tehdä mitä haluaa. Loppukirjassa mania saa aikaan todellisen kontrollin menetyksen päähenkilölle, sillä Myrsky tappaa ihmisen ja vierittää tapon miesystävänsä piikkiin.

Myrsky on koko ajan tietoinen tekemisistään, joten jokin järjen hippu kulkee kuitenkin mukana tuohon tappamiseen asti. Tappamisen suunnittelu kenties kulki mukana, koska Myrsky piti puukkoa taskussa ja ryösti aiemmin puukon kanssa laukun yhdeltä naiselta. Tappaminen oli vain seuraava etappi hulluuden voimanäytölle, ”minä olen messias ja voin tehdä mitä vain, enkä jää kiinni”.
Olisi mielenkiintoista kuulla mielenterveysalan asiantuntijan mielipide kirjan päähenkilöstä ja hänen sairaudestaan.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Mian salaisuus







Mian salaisuus (2006) on jatkoa kirjoille Uhatut ja Turvapaikka, mutta nyt kirjoittajana on ainoastaan Maria Eriksson. Aiemmat kirjat Maria teki yhdessä Liza Marklundin kanssa. Ensimmäinen kirja oli todella hyytävä ja siinä kerrottiin seikkaperäisesti päähenkilön Mian ja hänen tyttärensä Emman kokemasta perheväkivallasta. Kirjoittaja oli selkeästi Liza Marklund. Turvapaikka-kirja oli sekavammin kirjoitettu ja siinä oli runsaasti lukijaa hämääviä, mutta samalla kiusallisia virheitä vuosiluvuista. Kerronta oli myös sekavaa. 
Uhatut-kirjassa Mia ja Liza aloittivat yhteistyön ja kirjan kirjoittaminen. Turvapaikka-kirjassa aloitettiin Turvapaikkakirjan kirjoittaminen, joka nyt hämää Mian salaisuus-kirjassa, koska siinä aletaan myös kirjoittaa Turvapaikka-kirjaa. Mutta samalla ennen kirjan kirjoittamista, Mia kertoo ystävilleen ja tuleville sukulaisilleen, että on kirjoittanut jo kaksi kirjaa, jotka on julkaistu Ruotsissa.

Välillä Mia kertoo olleensa Andersin kanssa 13vuotta, välillä 15 vuotta. Pojalleen Michaelille (kirjassa Daniel) Mia kertoo kaikenlaista miksi ei voinut pitää yhteyttä, joka ei oikein vaikuta järkevältä. Poika luuli, että äiti on kuollut, salaisuuksia salaisuuksien päälle. Kirjasta sai vaikutelman, että se oli jälleen salaisuus ja kaikkea kerrottiin, mutta salaillen. Uhatut ja Turvapaikka olivat salaisuuksien verhoamia ja niistä oli poistettu Mian vanhin poika Michael, jonka Mia jätti Ruotsiin.

Perheväkivalta jättää jälkensä ja Mia ja Anders erosivat. Mia löysi pian Jeffin ja oli tosi yllättynyt, kun Jeff sanoi häntä lihavaksi. Kyllähän ihminen itse näkee oman muuttumisen, jos viitsii katsoa peiliin. Mia oli syyttelemässä ystäväänsä, että tämä ei ole kertonut hänelle, että hän on lihava. Samaa katkeraa syyttelyä Mia käy entistä miestä Andersia kohtaan, että tämä on laiska ym., vain hän itse on kyennyt pelastamaan perheen, Anders ei ole tehnyt mitään perheen elättämiseksi.

Kirjan hieno yksityiskohta oli Mian ajattelu omasta pojastaan, jonka jätti Ruotsiin, muistelu pienestä pojasta. Poika oli myös joutunut käymään psykologin luona juttelemassa ongelmistaan. Lopulta Mia ottaa Jeffin painostuksesta Michaeliin yhteyttä ja poika tuli vierailulle Yhdysvaltoihin. Heidän juttelunsa oli kirjan koskettavin kohta.

Mia vaikuttaa kovalta ja katkeralta. Hän syyttää herkästi amerikkalaisia naisia lihavuudesta, kotiäitiydestä, valmisruoista ym. Mia tarvitsisi enemmän omaan peiliin katsomista ja omien tekojensa ajattelua, pehmenemistä.Minua jäi vaivaamaan myös Manuel-poika, joka oli Turvapaikka-kirjassa ja jota Mia perheineen auttoi koulutuksessa. Kirjassa olisi ollut hyvä, jos siinä olisi ollut maininta Manuelin kohtalosta.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Mielensäpahoittaja


 





Mies, joka pahoitti mielensä. Tuomas Kyrön äänikirjassa on 40 erilaista tapaa pahoittaa mielensä. Äänikirjan lukijana toimii Antti Litja, joka osaa esiintyä pakinoiden vanhana 80v. jääränä tosi elävästi. Mielensäpahoittaja yrittää vastustaa kaikkea, mutta periksi hänenkin on annettava maailman menossa.

Mies pahoitti mielensä, kun kunnanlääkäri Kiminkinen ei jatkanut ajolupaa ja auto oli jätettävä siihen paikkaan. Lääkäri vei hänet kotiin ja lupasi järjestää koulukyydin hakemaan asioille ja lääkäriin. Kolmena päivänä taksi kävi pihassa, mutta mies ei mennyt kyytiin. Neljäntenä päivänä mies odotti jo 20 minuuttia aikaisemmin ulkona, että varmasti pääsee mukaan. Loppujen lopuksi vanhasta miehestä tuli nuorison sankari, kun hän sai koulutaksin pois lumikinoksesta, jota taksikuski ei saanut. Matkan ajan taksissa kuunneltiin aina Ruikonperän kultakurkkua, Jaakko Teppoa, vanhan miehen lempilaulajaa.

Äänikirjassa on neljä CD:tä, joissa jokaisessa on 10 pakinaa. Levyjen yhteiskesto on noin 3 tuntia. Äänikirja on mukava vaihtoehto pitkillä ajomatkoilla, kun ei jaksa kuunnella radion eri kanavia. Mielensäpahoittajan voi lukea myös kirjana tai sähkökirjana. Mielensäpahoittaja on suomalaisten rakastama kirja, sillä vielä kaksi vuotta ilmestymisensä (2010) jälkeen, kirja on viiden luetuimman kirjan joukossa. 
Tuomas Kyrö on saanut äänikirjastaan kultalevyn, sillä sitä on myyty yli 10 000 kappaletta. Mielensäpahoittaja on saanut jatkoa Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike- kirjasta (2012). Kyllä minä niin pahoitan mieleni, jos Kyrö lopettaa näiden pakinoiden kirjoittamisen.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Vinoon varttunut tyttö







Miltä tuntuu olla perheen hyljeksitty ja aliarvioima lapsi? Miltä tuntuu, kun muu perhe syyttää kaikesta vanhinta lasta, tyttöä? Onko tyttö perheen musta lammas vai ovatko vanhemmat niitä mustia lampaita? Äiti on tanskalainen aatelisperheen tytär, isä kenraali Ehrnroth, kummitäti Tanskan leskikuningatar ja eno kreivi. Tytön kasvattajina toimivat vaihtuvat lastenhoitajat ja au-pair-tytöt. Yhtään kiinteää lapsi-hoitaja-suhdetta ei synny missään vaiheessa.

Perhettä pidetään rikkaana, mutta lapset eivät saa rahaa menoihinsa esim. karkkeihin, joten tyttö alkaa varhaisessa vaiheessa varastaa äidin ja isän karkkeja, suklaata, herkkuja ja rahaa, jotta saa karkkia rakkaudennälkäänsä. Hän varastaa myös kauppa-autosta, eivätkä myyjät tee ilmoitusta vanhemmille, koska perhe on varakas ja kuuluisa. Varastelua ja ahmimista ei pysäyttänyt mikään. Läskireisi eli fläskus, sillä nimellä tyttöä nimiteltiin kotona muiden nimitysten lisäksi. Vanhemmat puhuivat painosta joka päivä, sillä hoikkuutta ihannoitiin.

Ahmimisen lisäksi murrosiässä mukaan tuli juominen ja Saksaan muuton jälkeen lääkkeet ja anoreksia, jota tyttö pitkään toivoi, jotta elämä päättyisi. Onneksi ei päättynyt, sillä hän oli saanut huolehtivia ystäviä ympärilleen. Paranemisprosessi ei ollut helppo.

Karin Ehrnrooth on kirjoittanut kirjan omasta kipeästä kasvustaan lapsena ja nuorena. Hän on yrittänyt kirjassa ymmärtää, miksi hän oli niin hyljeksitty, mutta kirja ei anna vastausta siihen. Kirja antaa vastauksen siihen, että jos lapsi ei saa rakkautta, huolenpitoa ja turvaa, voi kasvukehitys muuttua vinoon. Kirjan alkuperäinen nimi on ”Flickan som blev fel” ja suomennos ”Vinoon varttunut tyttö” (2011) ja se kuvaa selkeästi kirjan sisältöä ja Karinin kehitystä lapsesta aikuiseksi.

Kirjan tapahtumat ovat sekalaisessa järjestyksessä, joka hieman häiritsee lukemista, välissä on päiväkirjamerkintöjä ja omia kirjoitelmia vuosilta, joista hän kertoo. Kirja on surullinen kuvaus masennuksesta ja syömishäiriöstä.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Turvapaikka







Liza Marklundin Uhatut-kirja oli niin hyytävä kaikessa kamaluudessaan, että halusin lukea tarinan jatko-osan Asyl eli suomeksi Turvapaikka (2004). Kirjathan eivät ole täyttä totta, vaan niissä on käytetty osaksi sepitettyä tarinaa. Huolimatta siitä, näille ihmisille tapahtuu kauheita ja tämä perhe joutui maastapakoon päähenkilön (Mia) ex-poikaystävän jatkuvan vainon vuoksi. Ennen maastapakoa, perhe asui monessa eri piilopaikassa ja useimmiten vainoaja kavereineen löysi maan alla asujat. 

Viranomaiset olivat herkkiä tekemään virheitä ja paljastamaan ex-poikaystävälle missä perhe piilotteli, huolimatta siitä, että perhe oli saanut oikeudenpäätökset siitä, että kyseisellä henkilöllä on lähestymiskielto, eikä hänellä ole lapseensa tapaamisoikeutta. Aina joka käänteessä tapahtui kauheita asioita. Kun aurinko alkoi hieman paistamaan risukasaan, niin risukasa syttyi kohta palamaan.

Kirja kärsii ajallisista virheistä, sillä tekstissä ei lasten iät pidä välillä paikkaansa ja välillä jossakin maassa on oltu pidempään, kuin lasten iän perusteella on mahdollista. Kuukaudet muuttuvat herkästi useiksi vuosiksi. Kirjan alussa kerrotaan, että ajankohtia on muutettu turvallisuuden vuoksi, mutta sekin voi vaikuttaa kerronnan epäjohdonmukaisuuksiin.

Kirjan auttavaksi henkilöksi nousee toimittaja Hanna Lindgren, joka on itse Liza Marklund. Tuntuu hassulta, että hänen nimensä on muutettu kirjassa.

Mia auttaa Evighet-säätiöltä turvaa hakevia naisia ja pääsee selvyyteen säätiön petollisuudesta. Tämäkin aika piilossa kesti vuoden, joten ihmetellä täytyy näiden vuosien laskuperiaatetta, vai onko suomentajalla mennyt ruotsalaiset numerot sekaisin. Miksi Mia jäi niin pitkäksi aikaa samaan paikkaan Evigheten-säätiön tiloihin, ei mahdu ajatusmaailmaani.

Perhe pakeni omin neuvoin Chileen, sillä edessä olisi ollut lasten pakkohuostaanotto ja sijoittaminen sijaisperheisiin, ihme viranomaisjuttuja. Kolmen vuoden jälkeen tapahtui muutto Chilestä Yhdysvaltoihin ja taistelu maahanmuuttoluvista alkoi moneksi vuodeksi. Lopulta he saivat luvat.

Kertomus ei yllä samalle tasolle Uhatut-kirjan kanssa. Kerronta on melkein päiväkirjamaista, eikä kirjan tapahtumat ole uskottavia, vaikka osa olisikin totta. Minua jäi vaivaamaan Manuelin kohtalo ja se mistä Mian rutiköyhä perhe sai rahaa hänen koulutukseen. Myös välinpitämättömyys sukulaisia kohtaan nousee yhdeksi kysymysmerkiksi? Jos sähköpostiviestintä ja puhelut onnistuivat Hanna Lindgrenin kanssa, niin miksi sitä ei hyödynnetty omien vanhempien ja sisaruksen kanssa, vai onko se jätetty tarkoituksellisesti kertomatta, jotta vainoaja ei saa tietää mitään. Mietin edelleenkin, miksi perheen Michael-poikaa ei otettu kertomukseen mukaan. Hänhän on kirjoittanut oman versionsa tapahtumista. Seuraavaksi aion lukea päähenkilön oman itsenäisen kirjan tarinasta, jossa esiintyy myös Michael-poika. Kirjan nimi on Mian salaisuus ja kirjoittaja on Maria Eriksson.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Vaimoni eroottinen potentiaali


 





Tämä vastustamaton ja hauska kirja alkaa aika vakavalla aiheella, sillä kirjan kertoja on päättänyt tehdä itsemurhan metrossa, mutta aikomus epäonnistuu ja hän joutuu joksikin aikaa hoitoon. Hector on tavaroiden hamstraaja ja keräilijä, töissä veljensä firmassa, sunnuntaina syödään vanhempien luona, kaverin miespuolinen asuinkumppani kopeloi Hectorin jalkoväliä ym.Hänen elämäänsä tulee yllättävä käänne, kun Hector kohtaa naisen ja menee tämän kanssa naimisiin. Sitä ennen on naisen veljen kunnioitus saavutettava ja se tapahtuu erikoisella tavalla.

Hectorilla on siis kaikenlaisia erikoisia pikkujuttuja elämässään, mutta elämää suuremmaksi kohokohdaksi hän kokee vaimonsa eroottisuuden aivan tavallisessa kotityössä. Vaimo onnistuu kiusoittelemaan Hectoria kyseisellä kiinnostuksen kohteella ja kirjassa tapahtuu aika erikoisia kommelluksia eroottisuuden saralla.

Hector ei ollut lukenut Aragonia, eikä Aragonia loppujen lopuksi tarvitsekaan lukea tietääkseen, että aistillinen nautinto on diktatuuria. Se on suurin mahdollinen tyranni, jonka voi suistaa vallasta vain suistamalla itsensä vallasta.

Kirjan lopussa Hector kohtaa aikamoisen yllätyksen, jota itse pidän mahdottomana salaisuutena normaalielämässä, mutta kirjan sivuilla siitä on huvittava lukea. 

David Foenkinos on ranskalainen kirjailija, jonka alkuperäinen teos julkaistiin Ranskassa 2004, mutta suomennos vasta 2012. Hän on 2000-luvulla julkaissut 12 romaania ja kirjoja on käännetty 15 kielelle. Hänen pääteoksena pidetään ”Nainen, jonka nimi on Nathalie” (suomennus 2011), jonka kirjailija on ohjannut veljensä kanssa elokuvaksi.