torstai 30. kesäkuuta 2016

Antti Ritvanen: Miten muistat minut

Aamullakin olo oli epätodellinen vaikka olin nukahtanut uudelleen. Kaikkea tuntui peittävän muovikelmu, muistoja, havaintoja, tunteita. Elimistö kävi ylikierroksilla: vatsassani tykytti omituinen kireä möykky, väsytti muttei nukuttanut, itketti kuin pikkupoikaa. Makasin patjalla ja yritin saada kehoni uskomaan että olen 34-vuotias mies jolla ei ole hengenhätää. Vakuuttelu ei tehnyt kehooni sanottavaa vaikutusta.

Antti Ritvasen esikoisteos Miten muistat minut kertoo Jesse Vuorisen ja hänen äitinsä suhteesta, sen vaikeuksista ja myös niistä lyhyistä onnenhetkistä. Vaikeuksia oli niin paljon, että Jesse tarvitsi monivuotisen psykoterapian, jotta hän kykeni elämään elämäänsä. Äiti jätti Jessen isälleen, kun poika oli pieni ja äidistä tuli kuuluisa kirjailija. Kirjojen maailmaan äiti ammensi lähipiirinsä kokemuksia, joten Jessekin joutui median hampaisiin aina kun uusi kirja julkaistiin. Ongelmahan oli se, kuten kirjan nimi sanoo, Miten muistat minut. Miten muistaa oma lapsi tai lapsenlapsi, jos ei ole niiden kanssa missään tekemisissä. Surullista. Kirjan sanoma on todella surullinen. Mutta kaikista ei ole äideiksi ja se tulee selvästi esille kirjasta. Myös lähipiiri voi joutua kärsimään julkisuudesta ja sekin nousee selvästi esille kirjan sanomasta. Lapsen ikävä omaa vanhempaansa voi vaikuttaa pitkälle omaan elämään. Kirjan Jesse jäi ikuiseksi pikkupojaksi ikävöimään äitiään.

Se nosti sormen ylös ja alkoi kutsua yhtä sitruunaperhosta, tule tänne pikkuinen. Ja sehän tuli! Perhonen laskeutui äidin sormelle, ja äiti kuiskutteli sen kanssa. Sellainen on minun äitini, puhuu perhosten kieltä.

Kirja on jaettu Jessen kertomuksiin ja hänen äitinsä kertomuksin. Tarinat eivät kulje kronologisessa järjestyksessä. Antti Ritvanen on ammatiltaan psykologi, joten aihepiirissä on paljon mielenterveysongelmia ja aiheita mitkä aiheuttavat niitä. Minulle olisi riittänyt Jessen mielenterveysongelmat, mutta kirjan aihepiiri laajeni koskemaan myös ulkopuolisten ongelmia. Olisin toivonut, että kirjassa olisi pysytty tiiviimmin äidin ja pojan suhteessa. Minusta on todella surullista, että vanhemman ja lapsen suhde muuttuu sellaiseksi, että ollaan vuosia puhumatta eikä pidetä yhteyksiä. Siinä on sellainen koston kierre, että se joka tuntee itseään loukatun ei haluakaan nähdä. Jessestä tuli sellainen päähänpotkittu ihminen, joka ei osannut pitää puoliaan, hän vain odotti, että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on. Rakkaus kuitenkin vaatii muutakin. Rakkaus vaatii myös sitä, ettei itse unohda. Kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi, mutta viha ja välinpitämättömyys syövät ihmisen omaa sielua ja mielenterveyttä. Siinä vaiheessa ei pysty enää puhumaan oman äitinsä kanssa, kun äiti on kuollut, ei ole enää sitä ihmistä olemassa, joka muistaa minut.

Varsinaisen työn tökkiessä äiti on kirjoittanut muuta: irtonovelleja, Miten muistat minut-työnimellä kulkenutta näytelmää, Ryókanin Suuren hupsun innoittamia runoja, päiväkirjaa.

Antti Ritvanen, Miten muistat minut ***
Otava 2016
s. 462

Katjan bloggaus
Opusekan bloggaus
Maiskun bloggaus
Arjan bloggaus

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirjan kansikuva on värikäs

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Cilla ja Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Mies istui pollarilla lähellä Rosenbadia ja tuijotti tummana vaahtoavaa merta. Kello oli yli puolenyön, ja hän ajatteli nukkea. Hän oli eilen ostanut sievän tummaihoisen nuken ja vienyt sen kotiin. Ikkunan luona, kuolleen ruukkukasvin vieressä hän oli riisunut sen, hän ei ollut koskaan ennen nähnyt alastonta nukkea. Sillä oli tukka ja ripset, mutta ei muita karvoja eikä sukuelimiä. Tukka oli musta ja käkkärä. Silmät olivat ruskeat, ne olivat kauniit, ja silti ne piti poistaa. Hän oli ottanut pienen taltan ja käytellyt sitä hyvin varovasti, ei ollut halunnut vahingoittaa luomia eikä ripsiä.

Ruotsalaisen avioparin Cilla ja Rolf Börjlindin Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä kertovien dekkareiden sarja on saanut kolmannen osan, Musta aamunkoitto. Ensimmäisestä osasta, Nousuvesi, on tulossa syksyllä 2016 tv-sarja ja toinen osa oli nimeltään Kolmas ääni. Dekkarit pyörivät yhteiskunnallisesti puhutuimmissa jutuissa, Mustan aamunkoiton rikollispiiri on rasistinen ruotsalaisdemokraatteihin lukeutuva uusnatsijärjestö. Tarkoituksena on kitkeä rikkaruohot pois valkeasta Ruotsista, väkivaltaa käyttämällä. Kirjan rikoksiin liittyy läheisesti eräs vuosia sitten ratkeamattomaksi jäänyt rikos, joka jäi Stiltonilta kesken. Siispä Stiltonin on oltava mukana poliisihommissa, vaikka hän ei ole aikonut ikinä enää palata poliisiksi. Kannattaa lukea aiemmista sarjan kirjoista, mitä Stilton on puuhaillut sen jälkeen, kun jäi poliisihommista pois.

Työ oli sujunut hyvin.
Pienet ruskeat pallot oli plopsahtaneet ulos ja luomet painuneet kiinni. Ripset olivat laskeutuneet kainosti. Kun luomet taas avautuivat, niiden alla oli tyhjää. Hän oli työntänyt nokareen kukkamultaa koloihin, sitä oli varissut hiukan poskille, se oli näyttänyt mustilta kyyneliltä. Nyt rinnassa läikähti tyytyväisesti. Viesti menisi perille.

Stilton on siis ex-poliisi, joka auttaa tässä kirjassa ratkaisemaan rikoksia. Olivia Rönning on nuori poliisi, joka siirtyi miesystävän perässä Etelä-Ruotsiin, mutta mies sai pestin ulkomailta ja Olivia joutuu asumaan yksin pikku mökissä asumattomalla seudulla. Olivia huomasi pian, että hän ei ole tervetullut paikkakunnalle, sillä hän oli tummaihoinen ja nainen, epäsopiva yksilö miesvaltaisessa poliisilaitoksessa. Siispä Olivia oli viettänyt aikaansa ulkoilemalla ja kuntoilemalla sekä toivomalla, että työsuhde päättyisi nopeammin. Töihin tuli kiire, kun paikkakunnalta löytyi kuollut lapsi.

Stilton ja Olivia huomasivat pian tekevänsä yhteistyötä, joka vei heitä eriskummallisten ihmisten pariin, jopa 70-luvun vanha kultti nousi esille. Börjlindin pariskunta lukeutuu Ruotsin kokeneimpiin ja maineikkaimpiin käsikirjoittajiin. Heidän yhteistyötään on mm. 26 Beck-elokuvaa. Dekkarista löytyy sekä hyvin kirjoitettuja naiskuvauksia ja mieskuvauksia, joten tällainen naisen ja miehen yhteistyö kirjan kirjoittajina toimii mielestäni hyvin. Mustan aamunkoiton hyviä puolia oli taitava dialogi ja hyvin sujuva tarina. Henkilöt olivat uskottavia, mutta ehkä tämän dekkarin heikkous oli poliisityö, jota en aina uskonut mahdolliseksi, mutta onhan noita poliisityön kuvauksia kuultu tosielämästäkin, että ei se helppoa ole ja virheitä ropisee.
Ihan sutjakka kesädekkari, tosin sivuja on aika  lailla, mutta kiinnostavan tarinan parissa aika kului nopeasti ja sivut kääntyivät kuin itsestään.

Cilla ja Rolf Börjlind, Musta aamunkoitto ***
suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
S&S 2016
s. 443
Svart gryning 2014

Börjlind Cilla ja Rolf: Nousuvesi
Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Hän painautuu kuin raivoissaan mäntyä vasten, sellainen työntyminen sattuu. Hän kietoo kädet karhean rungon ympärille ja painaa naaman purevaan pintaan. Hän puristaa itsensä liki, ei pääse enää lähemmäksi. Hänen kasvonsa vääristyvät kivusta. Metsä huokuu, haisee pihka ja elämä, kun hän nostaa toisen jalkansa rungon ympärille, puskee puuta lantiollaan. Ja näyttää vähän siltä kuin vanha mänty suostuisi hänen toimeensa mukaan.

Laura Lähteenmäki on tuottelias kirjailija ja hänen uusin proosateoksensa on nimeltään Korkea aika. Olen lukenut aiemmin hänen hienon Ikkunat yöhön proosateoksensa. Suurin osa hänen kirjoistaan on nuorille suunnattuja ja hän on kirjoittanut yhdessä miehensä kanssa lasten seikkailusarjaa. Nämä lukemani kirjat ovat perhetarinoita useamman vuosikymmenen ajalta. Korkea aika kuvaa karjalaisen evakkoperheen elämää Suomessa sodan jälkeen. Omat maat ja vasta rakennettu talo jäi rajan taakse. Mielessä oli ikävä, luopuminen ja toipuminen sodan traumoista. Evakkoperheen isä oli Olavi Otso ja äiti Anna ja heille syntyi kaksi lasta. Olavi ja Anna perheineen eli navettarakennuksen päädyssä, kunnes heidän oma talonsa valmistui, siinä vaiheessa he nukkuivat jo eri huoneissa. Heille oli lain mukaan lohkottu tontti osaksi kartanon, kunnan ja Pihlajan tilasta. He auttoivat Pihlajan tilalla Olavin mielestä liikaakin, mutta Annan sydän oli hellä ja auttavainen. Annasta ja Pihlajan Heljästä oli tullut hyvät ystävät. Annaa suretti se, että Heljän mies oli haavoittunut sodassa, eikä heillä ollut lapsia. Kirjan selkeästi traagisin henkilö oli Heljä.

Heljä ravisti päätään, mutta taas hän makasi muistoissaan rakennuskesänä kamarissaan ja kuuli Kaunismäeltä vasaraniskut. Ne löivät hänen sydämensä tahtiin, ja hän painoi sormellaan reittä joka kerran, samaan aikaan kun Olavi löi.

Korkea aika teoksen elämänkaari ylettyy sodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Anna on vielä elossa ja hänen jälkeläisiään on jo monessa polvessa. Omat kipuilut ja traumat koskettavat jokaista sukupolvea. Olavi oli puuseppä ja loi kauneutta ympärilleen karjalaisen puusepän kuvioillaan ja maalaustaidoillaan. Nämä taidot kulkivat jokaisessa polvessa eteenpäin ja oli mielenkiintoista seurata miten perimä näkyi seuraavissa sukupolvissa. Olavi oli ollut naistennaurattaja ennen kuin hän halusi Annan itselleen. Kirjasta voi lukea miten Olavin ja Annan suhteelle kävi. Korkean ajan teemat pyörivät perheiden ympärillä, mutta myös avioparien sekä lasten ja vanhempien suhteiden ympärillä. Suhteet eivät ole aina helppoja ja pienikin väärä teko voi johtaa kauas tulevaisuuteen. Kirjan teksti on selkeää ja kaunista, tarina soljuili vuosikymmenten läpi, mutta olisin halunnut lukea kipeistä ongelmista tarkemmin, kuten Riitan tapauksesta, joka varmasti vaikutti pitkään.

Näin tämän piti mennäkin, hän ajatteli ja salli lohdun Annalle - Anna oli ollut häntä pidempään surullinen. Hän oli vasta aloittelija, ja sellainen sai olla ylpeä tarjotessaan tukea ja rakkautta konkarille.

Laura Lähteenmäki, Korkea aika ***
WSOY 2016
s. 280

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Ullan bloggaus
Jonnan bloggaus
Saran bloggaus




lauantai 25. kesäkuuta 2016

John Green: Teoria Katherinesta





Rakennuksen vieressä oli käsinmaalattu kyltti, jossa luki: Gutshotin kuningaskunta - Arkkiherttua Franz Ferdinandin viimeinen leposija / kylmää olutta ja virvokkeita / syöttejä.

John Green kirjoittaa nuorisokirjoja, ja tällä kertaa luin Greenin järjestyksessä toisen julkaistun teoksen: Teoria Katherinesta. Kirja on julkaistu Yhdysvalloissa vuonna 2006, mutta suomennettu vasta nyt kymmenen vuotta myöhemmin muiden hyvin menestyneiden kirjojen perässä. Ensimmäinen suomennettu kirja, Tähtiin kirjoitettu virhe, kertoi kahdesta syöpään sairastuneesta nuoresta. Toinen kirja, Kaikki viimeiset sanat, joka oli Greenin ensimmäinen julkaistu teos, kertoi sisäoppilaitoksessa ystävystyneiden nuorten elämästä ja ongelmista. Kolmas suomennettu teos, Arvoitus nimeltä Margo, oli teos nuorista, jotka etsivät Margoa, joka oli karannut kotoa.

Puuttuva pala hänen mahassaan teki niin kipeää, että Colinin oli lakattava pohtimasta teoriaansa, ja hän saattoi vain ihmetellä, miten jonkin poissaolo saattoi aiheuttaa sellaista tuskaa.

Teoria Katherinesta teoksen päähenkilö oli 17-vuotias Colin, joka oli ollut lapsinero. Tämä vaikutti hänen elämäänsä, sillä yleensä lahjakkaista lapsista ei pidetä koulussa, siis muut lapset eivät pidä. Colin oli kuitenkin onnistunut 8-vuotiaana hurmaamaan samanikäisen Katherinen ja tästä alkoi hänen pakkomielteensä Katherine-nimisiin tyttöihin. Siispä tällä kertaa hänen sydämensä oli särkenyt yhdeksästoista Katherine. Kirjan kuvioissa käydään läpi tätä jättämisjuttua perusteellisesti. Colin yrittää kehitellä oman teoriansa siitä, miten pian seurustelevan parin toinen henkilö jättää toisen ja kumpi heistä on se jättäjä.

Colinilla oli kesäloma ja nyt oli aikaa viettää hiukan erilainen kesäloma. Vanhemmat ehdottivat lisäkursseja opintoihin, mutta yhdessä ystävänsä Hassanin kanssa, lapsinero oli saanut sittenkin ystävän,  pojat päättivät lähteä roadtripille, kiertämään autolla Yhdysvaltoja. Matkalla he pysähtyivät keskilännessä sijaitsevaan Gutshotiin katsomaan arkkiherttia Franz Ferdinandin hautaa ja jäivät sitten saman tien kesätöihin Gutshotiin. Gutshotin nuoriso tuli tutuksi ja nuorison vapaa-ajan vietto. Pikkuhiljaa Colinin sydänsuru alkoi haaleta ja se teoria, ehkäpä sitä kannattaa vielä hioa Colin, olet vielä niin nuorikin ja elämästä kannattaa nauttia.

Ja ensimmäisen kerran elämässään hän hymyili ajatellessaan alati koittavaa ääretöntä tulevaisuutta, joka oli hänen edessään.

John Green, Teoria Katherinesta ***
suom. Helene Bützow
WSOY 2016
s. 312
An Abundance of Katherines 2006

Kristan bloggaus
Marian bloggaus

torstai 23. kesäkuuta 2016

Hyvää Juhannusta




Minä avaan sydämeni selälleen
Ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
Ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
Ja juhla ja mittumaari,
Ja jos minä illoin itkenkin,
Niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

 
Hyvää Juhannusta!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ursula Boznanski: Äänet

Hänen huutonsa oli ensin ohutta uikutusta, sitten mylvintää ja lopulta karjumista. Hän huusi kunnes keuhkot tyhjenivät ja mustat pilkut alkoivat tanssia silmissä. Hän vilkuili hätäisesti ympärilleen. Kukaan ei tullut. Jäljellä oli enää yksi ääni, se yksi erityinen ääni. Se sanoi hänelle, mitä piti tehdä. Lopulta hän totteli.

Ursula Boznanskin Äänet jatkaa dekkarisarjaa, jossa rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary tutkii rikoksia Salzburgissa Itävallassa. Tällä kertaa he joutuvat vaikeaan tilanteeseen, sillä psykiatrian osaston lääkäri oli löydetty työpaikaltaan murhattuna. Hoitohenkilökunnan kuulustelut sujuivat hyvin, mutta potilaista osa vaikeni, osa kertoi omia juttujaan, osa oli sekavia, joten työsarkaa riittää. Tilanne näytti kuitenkin siltä, että murhaaja löytyy osastolta. 
Dekkarisarjan ensimmäinen osa oli nimeltään Vii5i ja siinä murhaaja lähetti karttakoordinaatteja poliisille. Poliisit sitten löysivät paikalta kaikkea kamalaa. Ensimmäinen dekkari ei vielä ollut makuuni veristen yksityiskohtien vuoksi. Toinen dekkari oli nimeltään Sokeat linnut ja siinä yhdistyivät runot ja ruumiit. Pidin toisesta dekkarista huomattavasti enemmän. Kaikkia kirjoja yhdistää samantyyppiset kannet, joista löytyy musta lintu, linnuthan ovat kuoleman sanansaattajia, jos uskoo vanhoihin uskomuksiin. Tässä uusimmassa dekkarissa sekä kirjailija että Bea joutuivat perehtymään tarot-korttien sanomaan, sillä yksi potilaista viestitti vain tarot-korttien luomassa maailmassa.

Hän oli saanut niin pitkään olla rauhassa, ja nimenomaan nyt paniikki kävi häneen kiinni kuin nälkäinen eläin. Hän tunsi hien puskevan pintaan. Näki mustien pilkkujen tanssivan silmiensä edessä.

Beatrice Kaspary on mielenkiintoinen rikospoliisi, sillä hän on eronnut kahden lapsen äiti. Välit ex-mieheen ovat huonot ja mies saa hänet tuntemaan alemmuutta. Rikospoliisin työ on vaativaa ja juuri silloin, kun etsitään sarjamurhaajaa, pitäisi töitä puskea yötä päivää. Beatricea vaivaa hieman se, että hän ei osaa jakaa töitään ja hän ei kerro muille tarkemmin mitä on keksinyt ja mihin on menossa. Kun hän keksii uuden teorian, hän painuu heti tutkimaan asiaa, ja silloin hän itse on vaarassa. Beatricen on seuraavissa kirjoissa opeteltava luottamaan enemmän työkavereihinsa. Mutta työpaikalta löytyy ainakin yksi henkilö, johon luottamus on syntynyt ja läheisempikin suhde. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa dekkaria. Itävalta on kiehtonut jo pitkään matkakohteena, onneksi sinne pääsee nyt näiden Poznanskin dekkareiden matkassa.

Beatrice nielaisi ja maistoi taas jotain... saippuaista. Ja silloin hän tiesi, tajusi lopulta, mutta pimeys nielaisi varmuuden taas saman tien. Jäljelle jäi yksi ainoa ajatus. Jarruta. Heti.

Ursula Poznanski, Äänet ****
suom. Anne Mäkelä
Atena 2016
s. 403
Stimmen 2015

Poznanski Ursula: Vii5i
Poznanski Ursula: Sokeat linnut 




lauantai 18. kesäkuuta 2016

Enni Mustonen: Ruokarouva

Lokit kirkuivat ja syöksähtelivät edestakaisin laivan mastojen ja savupiipun ympärillä. Riemu tuntui melkein pakahduttavalta, kun puristin Kirstin kättä omassani. Vihdoinkin olimme lähdössä kotiin!

Enni Mustosen uusin Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kirja on Ruokarouva. Kirjan kuvioissa eletään Suomessa muutosten aikaa ja itsenäistymistä edeltäviä vuosia 1914-1918. Kirjan loppupuolella juhlitaan jo Suomen itsenäistymistä ja venäläisten poistumista Suomesta. Itsenäistyminenhän ei tapahtunut ihan leikiten. Kirjan päähenkilöstä Idasta tuli Ruotsissa äiti ja hänen tyttärensä Kirsti tuli hänen mukana Suomeen. Ida oli päättänyt lopettaa herrasväen palvelemisen ja alkaa itsenäiseksi yrittäjäksi eli täysihoitolan omistajaksi. Helsingin ympärillä oli useita vapaita täysihoitolaksi sopivia taloja, ja lopulta Ida löi kaupat lukkoon eräästä talosta. Talon lähettyvillä asui tuon ajan kulttuurivaikuttajia ja taiteilijoita ja kyllähän niitä täysihoitolaankin tuli vuokralle ja kyläilemään. Jälleen kerran pääsemme elämään tunnettujen henkilöiden mukana, joista Eino Leino lähettää Idalle jopa kirjojaan.

Merkillistä, miten hanakasti sitä tarttuu pieneenkin toivonmuruseen. Keisarinvallan murenemiseksi tulkitsimme senkin seikan, että Suomessa järjestettiin heti juhannuksen jälkeen ensimmäiset eduskuntavaalit moneen vuoteen.

Enni Mustonen on kirjoittanut Ruokarouvan tapahtumista erittäin yhteiskunnallisen teoksen, jossa tarkastellaan poliittisia oloja ja kuvataan niitä puolin ja toisin. Huolimatta siitä, kuka oli vallankahvassa, lehmät oli lypsettävä ja muut elikot syötettävä, täysihoitolan asukkaille oli järjestettävä syötävää, huoneet oli siivottava ja tiskit tiskattava. Mustosella on erittäin jalat maassa seisova päähenkilö kirjasarjassaan. Ida on aikuistunut, hänestä on tullut vahva ja varma, itsellinen nainen, joka tietää mitä tekee. Onneksi hänellä on hyviä ihmisiä apunaan ja koska Idalla on ymmärtävä ja laaja sydän, hän auttaa muita ihmisiä. Aina on ruokaa ja tilaa apua tarvitseville ihmisille. Noina aikoina niitä apua tarvitsevia ihmisiä oli todella paljon. Idan elämä ei ole kuitenkaan pelkkää raatamista, vaan Ida saa kokea onneksi myös rakkautta. Idan elämäntarina ei pääty tähän kirjaan, sillä seuraavaa voimme jo odotella.

Ihan niin kuin joku olisi seissyt katajien luona. Oliko se vain kangastus, väsyneen mielen luoma harhakuva? Kun nousin seisomaan portaille, mies heilautti kättään ja lähti ontuen tulemaan minua kohti.

Enni Mustonen, Ruokarouva
Otava 2016
s. 428
Arvostelukirja

Jonnan bloggaus

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirjan nimi liittyy ruokailuun.

Arvon kirjan halukkaiden lukijoiden kesken, joten ilmoita jos olet kiinnostunut saamaan kirjan itsellesi :) Arvonta 22.6.16 klo 19.00

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Nyt kun keskustelu oli lakannut ja levy jatkoi soimistaan, jäljellä oli pelkkä tietoisuus siitä, että he eivät koskettaneet toisiaan ja että he olisivat halunneet koskettaa. Heidän halu toisiinsa ilmaantui huoneeseen niin nopeasti, että se tuntui huimauksena.

Britti-kirjailijan Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta teoksesta sanotaan, että se oli hänen läpimurtoteoksensa, huolimatta siitä, että hänen esikoiskirjansa Kotiinpaluu (2008) sai Costa First Novel Award-palkinnon ja muita palkintoehdokkuuksia. Kotiinpaluu oli minusta parempi kirja kuin tämä Ehkä rakkaus oli totta teos. Kotiinpaluu oli traaginen ja kertoi sen miten äidin kuoleman nähnyt pikkupoika kehittyi omassa tuskassaan ja mitä seurauksia siitä tuli. Kotiinpaluu oli vahvasti psykologinen kirja. Ehkä rakkaus oli totta hakee samoja psykologisia ulottuvuuksia: Luken äiti oli mielisairaalassa ja isä oli juoppo, Ninan äiti jätti tyttärensä siskolleen, mutta haki turvallisista oloista turvattomiin. Kumpikin Luke ja Nina kärsi turvattomuudesta ja se ei voinut olla näkymättä heidän käytöksessään muita ihmisiä kohtaan ja itseään kohtaan.

70- luvulla Paul ja Luke perustivat yhteisen teatterin Lontooseen. Leigh, jonka miehet tunsivat ennestään, tuli töihin teatterille. Paul halusi seurustella Leighin kanssa, mutta Leigh oli Paulin kanssa, jotta sai olla lähempänä Lukea. Luke oli naistenmies, ja hän oli aina tuntenut jotakin Leighiä kohtaan. Kuulostaa sekopäiseltä. Kun kyseessä on teatterialan ihmiset, kaikki saa ollakin farssia. Farssi muuttui tragediaksi, kun Luke kohtasi Ninan ja rakastui, sillä Nina oli jo naimisissa.

Ehkä rakkaus oli totta teoksen päähenkilöt toivat tunteensa esille, mutta eivät kertoneet oikeista tunteiden kohteistaan. Sadie Jones on punonut päähenkilöilleen tarinoita, jotka ovat valmiiksi lohduttomia. Luke vietteli naistenmiehenä jokaisen naisen, mutta ei muistellut heitä sen jälkeen, kohtasi Ninassa kylmän haasteen, mutta Nina antautui vain vähän, sen verran, että se teki Lukesta sekopäisen. Leigh piti vuosia Paulia talutushihnassaan, mutta lopulta Paul ymmärsi kaiken. Sadie Jones on toiminut 15 vuotta tv-käsikirjoittajana ja uskoisin, että tästä kirjasta saisi hyvän tv-sarjan. Näen mielessäni kirjan kohtaukset ja henkilöt. Kirjan loppu kruunaa kaiken, haluaisin nähdä sen joko elokuvana tai sarjana. Oliko tämä kirja vai käsikirjoitus vai molempia, nähdään varmaan myöhemmin.

He eivät puhuneet. He olivat vierekkäin, eikä se tuntunut tarkoitetulta. Se tuntui kohtalolta. Sitä ei ollut kirjoitettu.

Sadie Jones, Ehkä rakkaus oli totta ****
suom. Marianna Kurtto
Otavan kirjasto 2015
s. 419
Fallout 2014
Sadie Jones: Kotiinpaluu

Kirsin, Marikan, Katjan, Katjan, Annikan, Suketuksen, Isan, Ullan ja Leena Lumin ym. bloggaukset kirjasta. Kirja on ollut todella suosittu täällä blogimaailmassa ja jatkoa seuraa, sillä kirjalle on tulossa jatko-osa. Toivottavasti pysytään samoissa vuosikymmenissä. Sadie Jones itse kasvoi teatterimaailmassa, sillä hänen isänsä oli käsikirjoittaja ja äitinsä näyttelijä.

Kenestä Ehkä rakkaus oli totta teoksen henkilöstä sinä pidit eniten?

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirjassa rakastutaan.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika

Huikean hyvä kansikuva koristaa Juha-Pekka Koskisen seikkailukirjaa Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika. Kannen merirosvosta tulee hiukan mieleen The Pirates of Carippean elokuvien Davy Jones, jonka inhottavat lonkerot heiluivat, kuten mustekalojen lonkerot. Olen siis merirosvokirjojen ja -elokuvien ihailija, joten tämä kirja oli kuin minulle tehty, siis luen mielelläni lapsille tätä kirjaa. Kirja on oikein hyvä lukukirja jo lukemaan oppineille ja sitä vanhemmille seikkailukirjojen ystäville. Kirjan seikkailuissa kuljetaaan aidoissa merirosvosatamissa ja etsitään tietenkin sitä aarretta. Elettiin vuotta 1692 ja kirjan päähenkilö 14-vuotias Benjamin Hawk oli kotoisin Englannista Porthsmouthista. Hänen isoisänsä ja isänsä olivat karanneet aikoinaan merille ja samoin teki Benjamin. Taskussa oli isoisältä saatu aarrekartta. Benjamin aikoi etsiä aarteen.

Kapteeni oli kiertänyt meriä jo pitkään monella laivalla. Aina kun hän hankki uuden laivan, hän nimesi sen Black Swaniksi. Hänellä oli kuninkaan myöntämä kaapparikirja, jota hän säilytti omassa hytissään kolmella lukolla suljetussa kirstussa. Muutaman kerran Benjamin oli kuullut kapteeni Swanin mylvivän kannella niin, että kannen alla lepäävät matruusitkin olivat säpsähtäneet jalkeille. 

Alun merisairauden jälkeen Benjaminista tuli oikein näppärä hyttipoika merirosvolaivalle. Laivalla oli melkein samanikäinen Willy, joka oli jo vuoden ajan seilannut meriä ja oli tottunut karskeihin merimiehiin ja heidän puheisiinsa. Benjamin uskoi salaisuutensa Willylle ja yhdessä he aikoivat etsiä aarteen. Tosin sitä samaa aarretta oli etsimässä myös kapteeni Swan ja hänen miehistönsä. Lue lisää kirjasta löytikö Benjamin aarteen ja pääsikö hän kotiin hurjien seikkailujen jälkeen.

- Siinä tapauksessa, rakkaat pikipöksyt, pelastukoon ken voi. Tämä laiva ei kestä tuota hyökyaaltoa. Olette vapaat sopimuksesta, jokainen huolehtikoon itsestään!

Juha-Pekka Koskinen, Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika
kansi: Pete Revonkorpi
Karisto 2016
s. 186

Kian bloggaus
Päivin bloggaus
Maijan bloggaus

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingoon: lastenkirja.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

Tämä on paikka jossa kaikki hajoaa, pilvet ja perheet, yläpuolella kaartuva tahmainen taivas minne pilvet jumiutuvat, kasaantuvat jonoksi, missä ne törmäävät toisiinsa ja repeytyvät irti jatkaen elämäänsä puolipilvinä, orpoina, turmeltuneina lapsipilvinä.

Ruotsalaisen Sara Stridsbergin neljäs teos Niin raskas on rakkaus kertoo tarinan nuoren tytön Jackien ja isän suhteesta. Suhteen teki hankalaksi isän alkoholismi ja mielenterveysongelmat, kumpi nyt johtui kummasta, mutta tytön lapsuus oli lasinen lapsuus ja lopulta äiti sai tarpeekseen ja isän oli muutettava pois. Isä joutui vuonna 1932 perustettuun mielisairaalaan Beckombergaan. Kirjailija on omistanut kirjan kaikille joiden matka kulki kyseisen sairaalan puiston ohi vuosien 1932 ja 1995 välillä.

"Toivoisin, että olisit kanssani viimeisillä hetkillä. Että saattaisit minut rannalle kun kävelen mereen, silloin en pelkäisi niin paljon."

Jackie oli 13-vuotias, kun isä joutui mielisairaalaan. Mielisairaalasta tuli hänen jokapäiväinen vierailukohde ja potilaista, hoitajista sekä lääkäreistä tuttuja. Mielisairaalan potilaat olivat Jackien ainoat ystävät sinä aikana, kun isä oli siellä. Alkoholisoitunut isä ei juuri välittänyt tyttärestään, mutta tytär ei voinut pysytellä pois sairaalan alueelta. Sairaalassa oli potilaina myös vaarallisia potilaita, joten Jackie oli todella heitteillä. Isä ei välittänyt ja äiti matkusteli ympäri maailman valokuvaamassa. Isän alkoholismin taustalla oli ikäviä asioita, mutta ikävä välinpitämättömyys oli traagista. Päästyään sairaalasta isä ei ollut vuosikausiin yhteydessä tyttäreensä. Tämä oli ehkä Jackien pelastus, sillä hänen elämänsä muuttui. Pelko omasta sairastumisesta oli kuitenkin aina läsnä. Pelko siitä, että isän sairaus olisi periytyvää.
Sara Stridsberg on kirjoittanut osin omaelämäkerrallisen koskettavan tarinan tytöstä, jonka lapsuus ja nuoruus kului isän alkoholismin ja mielisairauden maailmassa. Samanlainen elämä on monen lapsen arkipäivää tänäkin päivänä. Lapsi rakastaa, mutta vanhempi välittää vain itsestään ja pyörii sen oman sairautensa/alkoholisminsa ympärillä. Jossakin vaiheessa tulee mieleen, että ai joo, minullahan on lapsi, joka on jo aikuinen ja sama kuvio alkaa pyörimään vuosien tauon jälkeen. Lue kirjasta miten aikuistunut Jackie suhtautui isäänsä, joka oli koko lapsuuden pelotellut itsemurhillaan tytärtään. Tässä tarinassa oli syvää tarttumapintaa ja ihmiskohtaloita, joiden surullinen elämä oli kaukana normaalista elämästä. Tämä on kirjallisuutta, josta pidän kovasti, voisin lukea heti kirjan uudestaan.

Mikä minua pidättelisi maailmassa ellei köysi, ellei rakkaus, mutta mitään sellaista ei ole, ei ole koskaan ollutkaan.

Sara Stridsberg, Niin raskas on rakkaus *****
suom. Outi Menna
Tammen Keltainen Kirjasto 2016
s. 366
Beckomberga. Ode till min familj 2014

Leena Lumin bloggaus
Ompun bloggaus
Liisan bloggaus
Katjan bloggaus
Tämä kirja on jakanut lukijoiden mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta kirjaa on luettu ahkerasti blogistaniassa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Milla Ollikainen: Veripailakat



Milla Ollikaisen esikoisdekkari Veripailakat kruunaa tämän osallistumiseni Marikan Dekkariviikko-haasteeseen. Ollikainen voitti vuonna 2012 Liken ja Suomen dekkariseuran kirjoituskilpailun ja vuonna 2013 julkaistiin tämä Veripailakat dekkari, jonka jatko-osat ovat Vesiraukka 2014 ja Pirunkuru 2015. Åsa Larssonin tyyliin kirjoitettu jännittävä trilogia, joiden päähenkilö Krisse joutuu jännittäviin vaaratilanteisiin joka kirjassa. Veripailakat ja muut trilogian osat sijoittuvat Lappiin, Ylläkselle. Lapin maisemat ja elämänmeno ovat Ollikaiselle tulleet tutuiksi, kun hän on asunut siellä useamman vuoden. Krisse tuli viettämään pahimpaan talvisesonkiaikaan lomaviikkoa äitinsä kanssa Ylläkselle, mutta ehti sekaantua heti ensimmäisenä pävänä murhajuttuun, jota leppoisa vanhempi paikallinen poliisimies Vuontisjärvi alkoi tutkia kolleegoidensa kanssa. Hiukan hän mietiskeli, että siitä oli useampi vuosi, kun hän oli edellistä murhaa tutkinut.

Ensimmäiset putoavat pisarat ovat tihkuja, ne katoavat silmiäsärkevän kirkkaaseen rinteeseen kuin valkoiseen avaruuteen. Sitten toinen tuulenpuuska, heilahdus, ja valkoiseen ilmestyy pitkä ja mutkitteleva jono punaisia läiskiä. Ne olisi jo helppo huomata, mutta sitä varten pitäisi olla pysähtynyt, ja siinä kohtaa rinne on vielä jyrkkä.

Krisse oli ottanut lomalle mukaan järjestelmäkameransa, jolla hän sai hyviä kuvia murhatusta. Krissen ystävä oli iltapäivälehden toimittaja ja otti mielellään kuvat vastaan ja Krissekin sai hieman rahaa kuvistaan. Tosin Krisse tunsi ahdistusta siitä, että kuvasi kuollutta ja ansaitsi siitä rahaa. Pian ystävä lensi Helsingistä Ylläkselle tekemään juttuja ja eihän rikokset päättyneet vain tähän tapaukseen. Vuontisjärvi oli kummissaan, että tällaista tapahtui heidän rauhallisessa kunnassa. Ja kuka se murhaaja voi olla? Piiri pieni pyörii ja pian epäilyksenalaisia oli vain muutama. Sillä aikaa Krisse sekoili pitkin tuntureita eksyksissä ja päätyi pieneen kyläpahaseen kuin Aki Kaurismäen elokuvissa. Ihmiset olivat outoja, eivätkä puhuneet, mutta viinaa löytyi. Suosittelen kesälukemista hakeville tätä Ollikaisen dekkaritrilogiaa. Joka ei säiky lapin murteita ja erilaista pohjoisen elämänmenoa, niin rikoksia löytyy mukavasti näistä kirjoista. Toivottavasti Milla Ollikaiselta tulee jatkossakin yhtä railakkaita dekkareita.

Hän näki olevansa talon takana, edessä oli kuusiaita, hän ryntäsi sen läpi ja kuuli huudot takanaan. Edessä erottui vain luminen pelto, joka katosi pimeään. Hän ei ajatellut mitään, hän juoksi. 

Milla Ollikainen, Veripailakat ****
Like-pokkari 2015
s. 222
ensijulkaisu 2013
Ollikainen Milla: Vesiraukka
Ollikainen Milla: Pirunkuru


Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: Kirja, jonka otsikko on yksi sana.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Reijo Mäki: Liian kaunis tyttö



Dekkariviikko ja Reijo Mäki kuuluvat hyvin yhteen, sillä tämä Turussa asuva kirjailija on nykyisin kuuluisa dekkareistaan, joissa rikoksia ratkaisee yksityisetsivä Vares ja yleensä hän ratkoo niitä Turussa. Turun kaupunki ja varsinkin kapakat ovat tulleet tutuiksi Vares-dekkareiden myötä. Tällä kertaa valitsin kuitenkin paremmin, sillä Liian kaunis tyttö on dekkari, jonka pääosassa on Tukholman rikospoliisin erityisryhmän konstaapeli Sakari Roivas. Tapahtumapaikkana on siis Tukholma ja Reijo Mäki on tuttuun tyyliinsä tarkastellut ympäristöään todella tarkasti ja kirjoittanut havainnoista kiinnostavasti. Kirjan henkilöhahmot ovat karskeja poliisimiehiä ja rikollisia. Hieman pehmeyttä tarinaan tuo se liian kaunis tyttö ja hänen ystävät. Samoin Sakari Roivaksen ystäväpiiri, jota harventaa kovapäinen rikollinen, mutta onko hän sittenkin joku lähipiiristä?

Naisen kasvot olivat kauniit, jotenkin klassiset. Suu oli rajattu ehkä aavistuksen verran liian voimakkaalla punalla, mutta se ei ollut mautonta vaan asiaan kuuluva välttämättömyys: yökehrääjä. Niinhän Justus oli todennut yön tummina hetkinä epämääräisessä kapakassa Södermalmilla.

Kirjan kansikuvaan on kuvattu yökehrääjä ja mielestäni kirjan nimeksi olisi hyvin sopinut yökehrääjä. Yökehrääjä nimitystä käytti kyseinen mies naisista, jotka tekivät töitä maailman vanhimman ammatin parissa. Sakari Roivas liikkuu myös yöaikaan etsiessään rikollisia, jolloin prostituoidut olivat liikkeellä. Tällä kertaa hän etsii tappajaa, jonka jäljiltä on löytynyt ruumis, joka kuului Roivaksen ystäväpiiriin. Nainen, jota Roivas katseli ravintolan tiskillä, voi tietää jotain, sillä luultavasti hän tunsi ystävän tai oli jossakin tekemisissä tämän kanssa.

"Muuten mihin me jäimme?"
"Mennään muistelemaan sitä tuonne makuuhuoneen puolelle." Roivas koppasi naisen käsivarsilleen ja lähti kantamaan tätä kohti oven tummaa aukkoa.
Kekkonen häkin katolla tuhahti puolittain pilkallisesti. Koivisto ei katsonut asiakseen kommentoida tapahtunutta mitenkään.

Liian kaunis tyttö on julkaistu 90-luvulla ja siitä voi bongata asioita, jotka tänä päivänä ovat taakse jäänyttä historiaa. Dekkarissa ei ollut vielä kännykät käytössä, joten puhelimilla oli aika hidasta saada ketään kiinni, kun ne olivat niitä pöytämallisia ja niissä oli vastaajat. Tupakointi oli yleistä vielä sisätiloissa.  Tietokoneet sentään olivat jo käytössä. Poliisin työ oli perustutkimista ja päättelyä sekä epäiltyjen tietojen tutkimista mm. varallisuuden, työtehtävien ja rikosten seurantaa. Liian kaunis tyttö on mielestäni Reijo Mäen paras dekkari ja sitä voisi verrata laadultaan jo pohjoismaisten laatudekkarien joukkoon sopivaksi. Dekkari sopii mielestäni hyvin Tukholma noir-kirjoihin.

Reijo Mäki, Liian kaunis tyttö *** ja puoli *
Seven-pokkari Otava 2015
s. 351
ensimmäinen julkaisu Otava 1993

 Osallistun kirjalla Marikan Dekkariviikkohaasteeseen.
 Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: Dekkari.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani

He päättävät lähteä jäältä ja nousta maihin Valkosaarelle. Jos he kuolevat jäälautalle, kukaan ei koskaan löydä heitä.

Oli heinäkuu vuonna 1897, kun kolme miestä lähti ylittämään Pohjoisnapaa vetykaasupallolla. Matkan piti kestää vain muutama päivä auringonpaisteessa, sillä jostakin syystä oletettiin, että Pohjoisnavalla paistaa aurinko. Yritys oli tuhoon tuomittu heti alusta lähtien. Bea Uusman tietokirjan, Naparetki - Minun rakkaustarinani, kansikuvassa on kyseiseltä matkalta otettu valokuva. Kamera ja sen sisällä ollut filmirulla löydettiin kolmekymmentäkolme vuotta myöhemmin Valkosaarelta, jonne miesten matka päättyi lokakuussa 1897. Heidän matkastaan on tehty useita tutkimuksia ja yli 50 kirjaa, joissa on yritetty päätellä miksi he kuolivat saarella, vaikka heillä oli ruokaa ja runsaasti selviytymisvälineitä. 
Ruotsalaista lääkäriä, kuvittajaa ja kirjailijaa Bea Uusmaa on kiinnostanut vuosikausia miesten kohtalo, ja hän on tehnyt useita matkoja Pohjoisnavalle ja myös Valkosaarelle. Tutkimustuloksistaan hän on tehnyt hienon tietokirjan, joka palkittiin Ruotsissa vuonna 2013 tietokirjallisuuden August-palkinnolla.

Minä olen kaivannut tälle rannalle viisitoista vuotta. Minun on päästävä sinne, vaikka en tiedä, mitä minä siellä teen, kun pääsen perille. Jos vain pääsen perille Valkosaarelle.

Kolme tukholmalaismiestä lähti uhkarohkealle matkalle ylittämään Pohjoisnapaa. Matkalle lähdettiin Huippuvuorilta. He uskoivat, että retkikunta pääsee perille Pohjoisnavalle vain muutaman päivän ilmalennon jälkeen, mutta tarkoitus ei ollut laskeutua sinne, ainoastaan laskea iso poiju alas, jossa lukisi heidän viestinsä. Tämän jälkeen matka jatkuisi tuulen suunnasta riippuen Siperiaan, Alaskaan tai Kanadaan. Kukaan heistä ei ollut tottunut arktisiin olosuhteisiin, vaan he olivat tottuneet istumaan kirjoituspöytien takana. Matkatavaroiden mukana oli tärkättyjä kravatteja, valkoisia nahkakäsineitä ja roosanvärisiä silkkikaulaliinoja juhlavastaanotolle laskeutumisen jälkeen.

Ilmapallohan on käsitelty vernissalla ja sen pitäisi olla paljon tiiviimpi kuin viime vuonna, meillä on käytettävissämme kesä hyvine suotuisine tuulineen ja auringonpaisteineen. Miksi ei meidän yrityksemme onnistuisi. Minä uskon siihen tosiaan täysin.

Jokin meni pieleen, kaasuilmapallon reiät vuotivat ja kylmässä ilmassa vety hajosi nopeammin, joten pallo ei pysynyt ilmassa, vaan miehet joutuivat laskeutumaan. Aluksi he kuljettivat mukanaan liikaa tavaraa, jota vähennettiin koko ajan, koska voimat eivät riittäneet. Lopulta he saapuivat Valkosaarelle. Bea Uusman kiinnostus miesten tarinaan on perinpohjainen. Kirjassa on käytetty kuvituksena miesten ottamia kuvia, jotka valmistettiin kuviksi sen jälkeen, kun heidät löydettiin saarelta. Kuvina on käytetty myös miesten tavaroita ja yhden miehen kihlatun kuvia. Mies kirjoitti kihlatulleen matkalla ja muitakin matkapäiväkirjoja on kuvattu kirjassa. Karttakuvat auttavat hahmottamaan missä miehet olivat ja mistä lähtivät matkalle. Bea Uusma on ottanut myös itse kuvia matkoiltaan ja ne tuovat nykyaikaa mukaan kirjan tekstiin. Kirja on hyvin rakennettu eri osa-alueisiin. Kirjassa on mm. mahdolliset kuolinsyyt lueteltuna, matkalla olevat lääkkeet, päiväkirjamerkinnät jne.
Miksi miehet kuolivat? Siinä kysymys, jota Bea Uusma yrittää ratkaista kirjassaan ja jonkinlaisen oman teorian hän rakentaa todella mielenkiintoisesti ja hyvin loogisesti.

Me olemme nyt tehneet leirin kuvankauniille jääkappaleelle ja pystyttäneet meidän telttamme. Teltassa on meidän makuusäkkimme jossa me nukumme kaikki kolme vieri vieressä. Ahdastahan se on mutta sopu on hyvä. Niin minulla olisi niin paljon kirjoittamisen aihetta mutta nyt täytyy nukkua. Hyvää yötä rakkaani minun!

Bea Uusma, Naparetki - Minun rakkaustarinani ****
suom. Petri Stenman
LIKE 2015
s. 290
Expeditionen. Min kärlekshistoria 2013

Zephyrin bloggaus
Marian bloggaus
Kaisa Reettan bloggaus
Nannan bloggaus
Lukuneuvojan bloggaus
Arjan bloggaus
Susan bloggaus
Katjan bloggaus
Hennan bloggaus
Alien bloggaus
Kirja on ollut hyvin suosittu tietokirja blogistaniassa, suosittelen :)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Avard

1-4. Sain kolme kappaletta tällaista palkintopokaalia ihanilta blogiystäviltä: Kaisa Reetalta, Takkutukalta ja Elegialta. Tuhannesti kiitoksia :)
Nämä palkintopokaalit eivät tulleet ilmaiseksi, vaan vaativat haasteeseen vastaamisen. Tällä kertaa kysymykset ovat oikein mukavia ja tarvitsevat vain hiukan aivonystyröiden kiertämistä. Rakastan aivonystyröiden kiertämistä, jos joku ei ole sattunut sitä huomaamaan. Lukemisen toivon tuottavan lukuiloa itselleni ja blogiarvioiden toivon innostavan muita lukemaan. Yleensä en lue kirjaa loppuun, jos heti alkusivuilla alkaa tökkimään, joten Kirjasähkökäyrästä on turha hakea kirjojen lyttäämistä ja harvoin olen antanut yhden tai kaksi tähteä kirjoista. Mielestäni kolme tähteä merkkaa jo hyvää kirjaa, neljä kiitettävää ja viisi erinomaista lukuelämystä.

Haastesäännöt tulevat tässä:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi


2. Bloggaamisen aloitin vuonna 2012 eli neljä vuotta sitten maaliskuussa. Olin yliopistolla luovan kirjoittamisen kurssilla, ja sattuipa tietokirjoittamisen ohjaaja kysymään, että kirjoittaako joku blogia. Muutama harva käsi nousi pystyyn, mutta yksi innokas kertoi pitävänsä kahta blogia. Tyttöni piti myös blogia, joten tiesin mistä on kysymys, ja innostuin ajatuksesta, ja eipä aikaakaan kirjoittelin jo omaa blogiani. Koska luen paljon kirjoja, blogin piti olla kirjablogi. Koska olin luovan kirjoittamisen kurssilla, harjoittelimme uusia sanoja, joten tietysti blogin nimen piti olla oma keksintö. Nimessä yhdistyvät kirja ja aivosähkökäyrä, sillä lukeminen vaikuttaa aivojen toimintaan ja näkyy aivosähkökäyrällä. Ruma nimi, mutta onpahan ainakin monta äätä ja öötä ja konsonanttia. Jotenkin olen tuohon nimirääpäleeseen tykästynyt...ajatella ihan oma sana :)

3. Aika moni bloggari on jo jakanut todella hyviä ohjeita bloggaamisesta. Oman blogin ulkonäköä voi vaihdella mielin määrin ja Kirjasähkökäyräkin on uudistunut viimeksi tänä keväänä. Tosin olen jo ajatellut vaihtaa ulkonäköä jälleen kerran, sillä jollakin muulla on ihan sama ulkonäkö ja muutenkin juuri tämä malli on hankala. Aika monelta blogiystävältä olen kysellyt vinkkejä ulkonäön suhteen, ja Elegia kirjoitti kerran tosi hyvät ohjeet kuvien liittämisestä. Itsekin olen antanut ohjeita kaikille, jotka ovat kysyneet. Kun kysyy tarpeeksi monelta, niin ulkonäköpaineet hellittävät. Blogin voi alkaa väsäämään, kun kierittää jonkun blogin alareunaan ja näkee siellä tekstin blogger. Sitä klikkaamalla pääsee ainakin bloggerimaailmaan. Onhan niitä muitakin blogimaailmoja olemassa.
Sosiaalinen elämä täällä blogistaniassa on juuri itsesi näköinen. Aluksi ihmettelin, kun joku halusi kysellä minulta kaikenlaista ja minä halusin vain kirjoittaa kirjoista. Sitten ymmärsin, että on kohteliasta rekisteröityä muihin blogeihin ja käydä vastavierailulla. Siitä onkin sitten syntynyt hyviä tuttavuuksia ja olen löytänyt itselleni uutta lukemista ja muutakin elämää täältä blogistaniasta. Tykkään varsinkin uusien kirjojen listoista, joita jotkut tekevät blogeihinsa. Säästyn itse kaikkien listojen hakemiselta, vaikka käytän kyllä aikaani niihinkin sekä kirjaston uutuuslistoihin.
Kirjahaasteet ovat toisinaan hyviä, kun ei keksi mitä lukea seuraavaksi. Jotkut haasteet kestävät päivän, vuorokauden, viikon, muutaman kuukauden ja jopa vuoden haasteita on mihin osallistua. Lisää haasteita löytyy Haastavaa lukemista blogista. Blogistanian kohokohta on mielestäni jokavuotinen Blogistanian Finlandia-kirjojen valinta tammikuussa, johon jokainen bloggari voi osallistua. Bloggari olet siis sinä, joka pidät omaa blogia.
Toisinaan oma bloggaus tai osa siitä tulee vastaan jossakin muussa yhteydessä. Kustantamot lainaavat blogien arvioita sivuillaan ja kirjojen kansilehdillä. Itse olin iloisesti yllättynyt, kun näin ensimmäisen oman lainauksen kirjan kansilehdellä. Kirjailijat myös linkittävät blogiarvioita sivuillaan.

5. Dadaadadaa ja seuraavat onnelliset bloggarit saavat kiiltelevän palkintopokaalin:
Luettua elämää Elina
Hurja hassu lukija Jassu
Kaikkea kirjasta
Aina joku kesken Tani
Kirjat kertovat Satu
Assyrologian lifestyle-blogin Sanna
Cilla in Wonderland
Ihminen välissä Siina
Elämä on ihanaa Mannilainen
Kieltenopen kotiblogi Rita

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Mary Kubica: Pretty Baby





Heidi Wood on aina ollut hyväntahtoinen ihminen. Hän tekee töitä hyväntekeväisyysjärjestössä ja ottaa kulkukissoja hoiviinsa. Siitä huolimatta hänen aviomiehensä ja tyttärensä ovat kauhuissaan, kun hän eräänä päivänä kotiin tullessaan tuo mukanaan nuoren Willow-nimisen tytön sekä tämän neljän kuukauden ikäisen vauvan.

Mary Kubicalta onnistuvat nämä kieroutuneet psykologiset trillerit, tällä kertaa kirjan nimenä on Pretty Baby. Päähenkilöiden taustalta löytyy vaikeita elämänvaiheita. Willown vanhemmat olivat kuolleet hänen ollessaan pieni. Hänen pikkusiskonsa oli adoptoitu eri perheeseen ja Willow päätyi sadistiseen sijaisperheeseen, josta lopulta karkasi. Karkausreisuun vaikuttavat asiat ja tapahtumat tulevat selville kirjan juonenkäänteissä. Kirjan kertojina toimivat Heidi, Willow ja Heidin aviomies Chris. Luin aiemmin tänä vuonna Kubican Good Girl teoksen, joka oli ns. sieppausdraama. Molemmissa kirjoissa alkuperäiset tapahtumat selviävät kirjan kuluessa, mutta kirjan lopussa tapahtuva huippukohta voi yllättää. Heidistä löytyy yllättäviä piirteitä ja Willow ei ehkä ole sitä mitä hän esittää. Good Girlin Mia on rikkaan perheen tytär, mutta se ei riitä, hän haluaa elämälleen muutakin.

Aloin täristä, kuten aina Josephin askelten kuuluessa käytävästä, ja se käynnisti muita reaaktioita: sydämeni alkoi takoa aivan kuin se olisi ollut räjähtämässä rinnastani ulos, kämmeneni hikosivat, kaikki paikat hikosivat, näkökykyni sumeni ja korvissani soi.

Tykkään kovasti Kubican tyylistä kirjoittaa useamman henkilön näkökulmasta samaa tarinaa. Jokainen kertoo omasta elämästään ja näistä tapahtumiin liittyvistä henkilöistä ja tapahtumista. Kertomuksissa muistellaan eri aikoja, ja ne tapahtuvat eri ajanjaksoina, mutta kirjasta tulee silloin elävä palapeli, jota lukija kokoaa kirjailijan avustuksella. Heidi ei voinut jättää nuorta alaikäistä tyttöä vauvansa kanssa ulos kadulle vesisateeseen, vaan toi hänet kotiinsa. Heidin mies ja tytär olivat kauhuissaan, sillä he pelkäsivät syrjäytyneitä irtolaisia. He eivät tunteneet minkäänlaista sympatiaa Willowia ja vauvaa kohtaan. Olisitko sinä kulkenut joka päivä näiden lasten ohi tekemättä mitään?

Rouva Wood ei voinut saada enempää lapsia. Ja rouva Wood, niin, hän oli halunnut lapsia. Ajatus sai minut surulliseksi, koska rouva Wood oli minulle kiltein ihminen pitkään aikaan, enkä hetkeäkään pitänyt häntä pahana ihmisenä.

Mary Kubica, Pretty Baby - Kuinka pitkälle olet valmis menemään ****
suom.Virpi Kuusela
Harper Crime 2016
s. 398
Bretty Baby 2015

Mary Kubica: Good Girl
Osallistun kirjalla Marikan Dekkariviikkohaasteeseen.




maanantai 6. kesäkuuta 2016

Lisa Hilton: Maestra

Jos minulta kysyttäisiin miten kaikki alkoi, voisin rehellisesti vastata, että ensimmäinen kerta oli vahinko.

Säästelin Marikan dekkarihaasteen 6-12.6.16 avajaiskirjaksi Lisa Hiltonin esikoisromaania Maestra, josta on myös tekeillä elokuva. Tämä trilleri saa myös jatkoa, joten kirjaan ihastuneille on luvassa erotiikkaa ja rikoksia, eikä unohdeta niitä murhia. Kirjan päähenkilönä taidepiireissä toimii tehopakkaus Judith Rasleigh, jonka yöt kuluvat maksettuna seuralaisena pahamaineisessa samppanjabaarissa. Kirjan prologi on aika seksuaalisviritteinen ja itse mietin, että ohoh, jos tämä oli tässä niin saa luvan riittää, mutta prologi on ote myöhemmästä kirjan tapahtumasta, joten ei tämä koko kirja ole seksipuuhastelua. Judithilla on muitakin intressejä ja yksi niistä alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan, kun kirjaa lukee eteenpäin. Sitä saadakseen on oltava ovela, mutta taidepiireissä on muitakin jotka himoitsevat samoja asioita, Judith on todella ovela ja edellä muita. Uskoisin, että tämä trilleri toimii todella hyvin valkokankaalla, sillä juonenkäänteet ovat sen verran intresantteja. Tässäpä pahamaineinen trilleri kesälomapäivien ratoksi. Ja erotiikkakinhan vähän niin kuin kuuluu kesään, kuin mehiläiset kukkasiin ym.

Toinen kerta oli paljon vähemmän vahinko.

Maestra on jälleen yksi trilleri, jonka pääosassa on nuori nainen, joka poikkeaa kaidalta polulta. Trillereitä, joissa pahiksena häärii mies on pilvin pimein, mutta nyt on selkeästi pinnalla naispahistrilleripuumi. Odotankin seuraavaa sarjan kirjaa innolla, sillä olen kiinnostunut taiteista ja taidepiireissä liikkuu isot rahat ja kuten tässäkin kirjassa rikollispiirit. Tietysti taidepiireihin kuuluvia rikollisia jahtaa poliisit enemmän ja vähemmän soluttautuneina toimintaan. Viisainta on siis luottaa vain itseensä, vai mitä Judith?

Kun olin valmis, viimeinkin, koitti aamu. Ajattelin sen olevan ajankohta, josta muistaisin Pariisin lopulta parhaiten, rantahetket yön ja päivän välissä, kun kaupunki kääntyy akselinsa ympäri, juhlien jälkeisen tyhjien verkkokalvojen häpeän ja puhtaan esiliinan aamuisen häärinnän välissä. Valkoinen aika, negatiivinen tila, aukko himon ja puutteen välillä.

Lisa Hilton, Maestra ***
suom. Kristiina Vaara
Tammi 2016
s. 379
englanninkielinen alkuteos Maestra 2016

Osallistun kirjalla Marikan Dekkariviikkohaasteeseen.
Osallistun kirjalla Marikan Seitsämännen taiteen tarinat-lukuhaasteeseen, kirjasta on tekeillä elokuva.


Kristan bloggaus
Jonnan bloggaus






perjantai 3. kesäkuuta 2016

Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni



Aamukolmesta asti olen kuunnellut herätyskellon tikitystä: kutsuttu, kutsuttu, kutsuttu...

Nobelisti Herta Müllerin Tänään en halunnut tavata itseäni on kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Ensimmäinen Müllerin kirja, jonka luin oli Hengityskeinu, kirja Neuvostoliittolaisesta pakkotyöleiristä, jonne Romania lähetti romaniansaksalaiset asukkaansa Stalinin vaatimuksesta ilmaistöihin. Leirielämä oli kuin vankielämää ilman ruokaa. Työläiset kuolivat ja heidät kärrättiin jonnekin pois. Müllerin oma äiti oli ollut kyseisellä pakkotyöleirillä. Herta Müller kuuluu Romanian saksalaisvähemmistöön, mutta asuu Saksassa. Müllerin 22 teoksen sisältöön liittyy useimmiten sorto, diktatuuri ja pako. Kirjassa Tänään en halunnut tavata itseäni päähenkilö pakenee ainakin ex-miehensä isää, joka halusi tuurata poikaansa miniänsä peiton alla. Nykyisessä elämässä hän on halunnut paeta maasta pois ja joutuu siksi kulkemaan kuulusteltavana melkein joka päivä.

Lillin hautajaisiin uskaltautui minun lisäkseni vain kolme ihmistä tehtaasta. Kaksi omasta halustaan, pakkausosaston tyttöjä. Kukaan muu ei halunnut olla missään tekemisissä sen kanssa, miten muuan pako oli päättynyt.

Tänään en halunnut tavata itseäni on vahvasti pelkokirja. Päähenkilö on menossa kuulusteluihin jälleen kerran. Kuulusteluja on melkein joka päivä. Kuulustelija ahdistaa kuulusteltavaa joka päivä ja tällä kertaa päähenkilö pakkaa laukkuunsa muutaman henkilökohtaisen tavaran, jota tulee tarvitsemaan vankilassa, tai siellä minne joutuukin, sillä kuulustelut eivät pääty hyvin. Siitä on runsaasti esimerkkejä lähipiirissä. Diktatuurivaltiosta ei paeta ilman rangaistusta. Müller osaa taitavasti johdatella lukijaa pelon ilmapiiriin. Kirjan päähenkilö on käynyt kuulusteluissa jo monta kertaa. Tällä kertaa hän ehtii ajatella menomatkan aikana elämäntarinaansa, ihmisten eriarvoisuutta autoritäärisessä järjestelmässä, ja yksittäisen ihmisen ajojahtia ja hänen läheistensä ajojahtia, kun järjestelmä saa henkilön kynsiinsä kuin kissa hiiren, päästää irti, mutta ottaa kiinni, päästää irti, mutta ottaa kiinni, leikittelee, mutta hiirelle ei ole mitään armoa odotettavissa.

Hah hah, hulluksi ei tulla.

Herta Müller, Tänään en halunnut tavata itseäni ****
suom. Tarja Roinila
Tammen Keltainen kirjasto 2010
s. 242
Heute wär ich mir lieber nicht begegnet 1997