Antti Ritvanen: Miten muistat minut

Aamullakin olo oli epätodellinen vaikka olin nukahtanut uudelleen. Kaikkea tuntui peittävän muovikelmu, muistoja, havaintoja, tunteita. Elimistö kävi ylikierroksilla: vatsassani tykytti omituinen kireä möykky, väsytti muttei nukuttanut, itketti kuin pikkupoikaa. Makasin patjalla ja yritin saada kehoni uskomaan että olen 34-vuotias mies jolla ei ole hengenhätää. Vakuuttelu ei tehnyt kehooni sanottavaa vaikutusta.

Antti Ritvasen esikoisteos Miten muistat minut kertoo Jesse Vuorisen ja hänen äitinsä suhteesta, sen vaikeuksista ja myös niistä lyhyistä onnenhetkistä. Vaikeuksia oli niin paljon, että Jesse tarvitsi monivuotisen psykoterapian, jotta hän kykeni elämään elämäänsä. Äiti jätti Jessen isälleen, kun poika oli pieni ja äidistä tuli kuuluisa kirjailija. Kirjojen maailmaan äiti ammensi lähipiirinsä kokemuksia, joten Jessekin joutui median hampaisiin aina kun uusi kirja julkaistiin. Ongelmahan oli se, kuten kirjan nimi sanoo, Miten muistat minut. Miten muistaa oma lapsi tai lapsenlapsi, jos ei ole niiden kanssa missään tekemisissä. Surullista. Kirjan sanoma on todella surullinen. Mutta kaikista ei ole äideiksi ja se tulee selvästi esille kirjasta. Myös lähipiiri voi joutua kärsimään julkisuudesta ja sekin nousee selvästi esille kirjan sanomasta. Lapsen ikävä omaa vanhempaansa voi vaikuttaa pitkälle omaan elämään. Kirjan Jesse jäi ikuiseksi pikkupojaksi ikävöimään äitiään.

Se nosti sormen ylös ja alkoi kutsua yhtä sitruunaperhosta, tule tänne pikkuinen. Ja sehän tuli! Perhonen laskeutui äidin sormelle, ja äiti kuiskutteli sen kanssa. Sellainen on minun äitini, puhuu perhosten kieltä.

Kirja on jaettu Jessen kertomuksiin ja hänen äitinsä kertomuksin. Tarinat eivät kulje kronologisessa järjestyksessä. Antti Ritvanen on ammatiltaan psykologi, joten aihepiirissä on paljon mielenterveysongelmia ja aiheita mitkä aiheuttavat niitä. Minulle olisi riittänyt Jessen mielenterveysongelmat, mutta kirjan aihepiiri laajeni koskemaan myös ulkopuolisten ongelmia. Olisin toivonut, että kirjassa olisi pysytty tiiviimmin äidin ja pojan suhteessa. Minusta on todella surullista, että vanhemman ja lapsen suhde muuttuu sellaiseksi, että ollaan vuosia puhumatta eikä pidetä yhteyksiä. Siinä on sellainen koston kierre, että se joka tuntee itseään loukatun ei haluakaan nähdä. Jessestä tuli sellainen päähänpotkittu ihminen, joka ei osannut pitää puoliaan, hän vain odotti, että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on. Rakkaus kuitenkin vaatii muutakin. Rakkaus vaatii myös sitä, ettei itse unohda. Kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi, mutta viha ja välinpitämättömyys syövät ihmisen omaa sielua ja mielenterveyttä. Siinä vaiheessa ei pysty enää puhumaan oman äitinsä kanssa, kun äiti on kuollut, ei ole enää sitä ihmistä olemassa, joka muistaa minut.

Varsinaisen työn tökkiessä äiti on kirjoittanut muuta: irtonovelleja, Miten muistat minut-työnimellä kulkenutta näytelmää, Ryókanin Suuren hupsun innoittamia runoja, päiväkirjaa.

Antti Ritvanen, Miten muistat minut ***
Otava 2016
s. 462

Katjan bloggaus
Opusekan bloggaus
Maiskun bloggaus
Arjan bloggaus

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirjan kansikuva on värikäs