Hyvää vappua 🌸

 

Kevät keikkuen tulevi

 

Kevät keikkuen tulevi

lumipenkat pehmitellen

tuulen lempeän keralla

sadepilvetkin mukana.

 

Kevät keikkuen tulevi

antaa kukkaset kedolle

kutsuu linnut laulamahan

saapi lapset nauramahan

tuopi tuulien tohinan

korpeen kuusen kuiskehia.

 

Kevät keikkuen tulevi 

kori täynnä pensseleitä

väripurkkeja rutosti

kasvun tarpeet kainalossa

kaikki parhaimmat tavarat

kesää varten varmistettu. 

 

Oiva Pennanen 🌸 

Eeva Louko: Onnellisten saari

 

Rannalle oli vaikea päästä, sillä se oli täynnä irtonaisia puunoksia, roskaa ja likaisia, rannalle ajautuneita kaisloja. Syksy oli pitkällä, mutta valkeus ei ollut vielä pelastanut kuukausia jatkuneelta ankealta pimeydeltä.

Eeva Loukon esikoiskirja Onnellisten saari aloitti toimittaja Ronja Vaarasta kertovan dekkarisarjan, jossa on jo ilmestynyt viisi dekkaria. Eräällä saarella oleskeli vuosia sitten rakastunut pari, mutta nyt toinen heistä makasi Lauttasaaren rannassa kuolleena. Uhri oli Ronja Vaaran eläkkeellä ollut isä. Ronja oli juuri tulossa Lontoosta, jossa hän oli elänyt jo vuosia, kun Helsingissä vastassa olivat poliisit Anton Koivu ja Oona Laine tuomassa suru-uutista.

Ehkä kuulustelen sua seuraavaksi. Mitä teit murhayönä? Anton kumartui Anskun luo ja suuteli häntä. Suulle, kaulalle, olkapäälle, rintakehälle, vasemmalle rinnalle, oikealle...

Poliisilla meni puurot ja vellit sekaisin, kun hän sekaantui murhatun uhrin tyttären ystävättäreen. No sitä oli tapahtunut jo kerran aikasemminkin. Anton Koivu vaikutti olevan hidas ajattelultaan ja oudon jäykkä sosiaalisilta tavoiltaan. Jotain vanhoja ikävyyksiä, joita ei pahemmin aukaistu kirjan sivuilla. Siskon kuvaa piti esillä olohuoneessa. Ronjan Ansku ystävätär puolestaan oli todella reipas ja vauhdikas lääkäri. Mutta Tinder-valinta mieheksi ei ihan napakympiltä vaikuttanut.

Välillä tunnen sääliä sitä tyttöä kohtaan. Mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Mutta vain ohikiitävän hetken. Sitten muistan sinut, ja kaikki sääli katoaa.

Eeva Loukon Onnellisten saaren murhaaja oli helppo arvata. Ei ollut muita vaihtoehtoja tosissaan edes esillä. Motiivin selvitys vei sitten koko kirjan ajan. Tarinaan kuului rakastunut pari, joka aiheutti murhaajalle halun väkivaltaan. Ronjakin siis oli kohteena, mutta koska hän on kirjasarjan päähenkilö, hän selvisi todella ikävistä olosuhteista hengissä. 

Eeva Loukon Onnellisten saari aloitti  uuden dekkarisarjan.

 

Eeva Louko, Onnellisten saari

Otava 2022

s. 396

Dekkari

Ronja Vaara-sarjan 1. osa

Helsinki

Esikoiskirja

Syksy 

William Älgebrink: Talo joen rannalla

 

Ella-Kajsa näkee sen, mitä Ella-Kajsa kuulee.

Ruotsalaisen William Älgebrinkin teos Talo joen rannalla valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi esikoisdekkariksi vuonna 2024. Sanon heti alkuun, että herkimpien lukijoiden ei kannata lukea tätä tarinaa, sillä siinä kerrotaan erittäin pahoista teoista. 

Kirjailija on kotoisin Pohjois-Ruotsista, Jokimukkasta, ja sinne sijoittuu myös kirjan tarina. Tarinassa oli ollut perhe, joka asui Helmijoen rannalla kaukana muista taloista. Perheeseen oli kuulunut vanhemmat ja kolme lasta, joista Ella-Kajsa oli ollut vanhin, sitten Vincent ja nuorin oli Dylan. Dylanilla oli oppimisen ongelmia ja muitakin ongelmia runsaasti, niihin hän oli hakenut apua lääkäriltä, mutta ei saanut oikeaa apua. Hän asusti yksin kotitalossaan ja ajoi koulubussia. Dylanin tarinan rinnalla seurataan Ella-Kajsan tarinaa.

Sitten poika näkee, että tulija on Kuski. Sydän tyyntyy, hiljentää tahtiaan. Mutta miksi hän on Kuskin kotona? Hänellä on jotenkin sellainen olo, että hän vain kuvittelee, mutta hän ei ole varma, eikä oikein saa tuosta tunteesta kiinni.

Eräänä päivänä pieni poika herää Dylanin kotoa. Hän oli tottunut Dylaniin, koska kulki eskariin Dylanin ajamassa koulubussissa. Mutta olihan se outoa herätä ihan vieraassa paikassa, ja missä oli äiti? Äiti oli hakenut hänet eskarista ja he olivat käyneet kaupassa ostamassa ruoat ja olivat menossa kotiin isän ja pikkuveljen luokse. Lukija kyllä tietää, mitä oli tapahtunut. Pojan tarina oli uskomattoman rohkea.

William Älgebrinkin Helmijoen rannalla sijaitsevassa talossa tapahtui kaikenlaista ikäviä juttuja jo Dylanin lapsuudessa. Ella-Kajsa oli ainoa, joka auttoi häntä. Talossa tehtiin myös kaikkea pahaa. Kirjailija on saanut mahdutettua reiluun 170 sivuun hurjan määrän trillerimäistä jännitystä perhe-elämästä, joka oli suoraan kuin jostakin pelottavasta moottorisahamurhaajaelokuvasta, tosin tässä tarinassa ei puhuttu moottorisahoista, mutta kaikenlaisia muita tappovälineitä oli käytössä. Ja sellaiseen taloon pieni poika oli joutunut.

William Älgebrinkkin Talo joen rannalla on kuin pahin painajainen, joka tapahtuu ollessasi hereillä.

 

William Älgebrink, Talo joen rannalla

Suom. Katja Salmi

Wsoy

s. 174

Huset vid Pärlälvens slut 2024 

Psykologinen jännityskirja

Ruotsin paras esikoisdekkari 2024 

Sawako Natori: Kirja jota etsit #lukuviikko

 

Kerrotaan, että eräällä pohjoisen Kanton alueella sijaitsevalla pienellä asemalla oli kirjakauppa, josta voi löytää juuri sen kirjan, jonka haluaa lukea. 

Japanilaisen Sawako Natorin Kirja, jota etsit aloitti uuden Kirjakauppa Perjantai-sarjan. Kirjan päähenkilö oli nuori opiskelija Fumiya, joka etsi isälleen kirjaa. Isä halusi vain tietyn teoksen, kirjan, minkä hänen poikansa oli hukannut. Isä oli vakavasti sairas ja sairaalassa, ja Fumiya halusi toteuttaa isänsä toiveen. 

"Etsin kirjaa, jonka isäni haluaisi lukea. Se on Kaoru Shojin Joutsenlaulua ei kuulu."

Kirjakauppa Perjantain myymäläpäällikkö Minami oli todella taitava etsimään kirjaston varastotiloista eri kirjoja. Tietysti hän löysi Fumiyalle sopivan kirjan, mutta hän myös houkutteli Fumiyan itsensä lukemaan samaisen kirjan. Isä oli toivonut sitä samaa, kun oli antanut oman kirjansa pojalleen lainaan. Isällä oli valtavat määrät omia kirjoja kotonaan, mutta myös työpaikallaan, jonne hän toivoi poikansakin tulevan jonakin päivänä töihin. Fumiya ei ollut aiemmin viihtynyt kirjojen parissa, vaan vietti vapaa-aikaansa mieluummin netissä.

"Vasta lukuharrastuksen aloittanut heppu ei taida pärjätä pojalle, joka on ihan pikkuisesta lukenut, sisäistänyt ja opetellut ulkoa käsikirjoituksia", hän virnuili.

Yllättäen Fumiya aloitti osa-aikatyön Kirjakauppa Perjantaissa, ja huomasi aloittaneensa lukuharrastuksen. Kirjakaupassa kävi kiinnostavia asiakkaita, joiden kanssa pystyi keskustelemaan kirjoista ja niiden tarinoista. Myös henkilökunta oli hyvin innokas lukemaan ja keskustelemaan henkilöhahmoista ja kirjojen tapahtumista. Kirjakaupassa kokoontui joka  viikko lukupiiri. Kirjakaupassa oli myös kahvio, josta sai kirjoihin liittyviä tarjoiluja.

Sawako Natorin Kirja, jota etsit vei japanilaiseen kirjakauppaan ja kirjojen maailmaan. 

 

Sawako Natori, Kirja, jota etsit

Suom. Raisa Porrasmaa

Otava 2026

s. 254

Japaninkielinen alkuteos ilmestyi 2016

Kirjakauppa Perjantai-sarjan 1. osa 

Virpi Vainio: Petsamon enkeli #lukuviikko

 

Elämä on kuin helminauha, jossa mennään eteenpäin helmi kerrallansa, Marikka-babuska ruukasi sanoa.

Rovaniemeläisen Virpi Vainion esikoisromaani Petsamon enkeli sijoittui 1930-luvun loppuvuosien Petsamoon, Jäämeren rannalle. Petsamo kuului tuohon aikaan vielä Suomelle. Kirjan yksi päähenkilöistä oli parikymppinen nuori neitokainen Valeria Vedoroff, joka oli rakastunut ja sopinut muuttavansa miesystävänsä perässä Helsinkiin. Tietyistä tapahtumista johtuen hän jäi kuitenkiin Petsamoon.

Oikeastaan hätäkös tässä! Toukokuun alun hämärä valaisi mukavasti tummaa pirttiä, ja palava turvepala kolisutti kotoisasti hellan luukkua.

Onni on monesti helposti katoavaa. Valeria oli asunut kahdestaan isänsä kanssa siitä asti, kun hänen äitinsä oli kuollut. Kotiin tultua oli ikävä huomata, että isä oli viety. Pukumiehet olivat tulleet ja vieneet isän Kemiin kuulusteltavaksi. Isä joutui vankilaan tunnustettuaan syyllisyytensä monen viikon hakkaamisen ja ampumisen uhalla.

Saavuttuaan lauantaina puoliltapäivin Rovaniemen rautatieasemalle Teerikallio oli hyvillään siitä, että postiauto Petsamoon lähtisi vasta maanantaina kello seitsemän.

Rikospoliisi Antti Teerikallio lähetettiin Helsingistä Petsamoon selvittämään paikallisia rikoksia. Ilmeisesti esimies oli saanut käskyn ylemmiltään, mutta esimies puhui ympäripyöreitä tehtävistä. Teerikallio oli aiemmin tehnyt Petsamossa rajamiehen töitä, joten ainakin maasto oli tuttua. Jotakin muutakin tuttua siellä oli, mutta myös paljon töitä oli odotettavissa. Sota-aika oli tulossa, ja sitä enteilivät vakoilut puolin ja toisin eri maiden kesken. Valitettavasti suomalaisia vakoojia oli soluttautunut joka puolelle.

Porot kalistelivat menemään jossain kylän laitamilla. Niiden ääni oli kuin tuuli; se kuului tänne. Riisitunturin jylhää siluettia katsoessaan Valeriasta tuntui ensimmäisen kerran, että hän kestäisi.

Virpi Vainion Petsamon enkeli on omistettu tavallisille petsamolaisille, jotka syksyn 1939 vakoilijupakassa joutuivat osaksi näytelmää, johon useimmilla heistä ei ollut osaa eikä arpaa. Kirjan fiktiotarinassa veljekset Dimitri ja Ilja sekä heidän serkkunsa olivat valjastettu syyllisiksi, vaikka syylliset olisivat helposti löytyneet, kun olisi seurattu juhlintaa, hienoja taloja, mökkejä ja autoja. Vakoojat eivät peitelleet rahojaan, tosin pankkiin niitä ei voinut viedä.

Valeria avasi radion. Venäjänkieliset uutiset olivat jo meneillään, kun hän sai yhteyden kuulumaan kunnolla... "Elämme historiallisia aikoja. Juuri nyt, näillä minuuteilla puna-armeijamme ylittää Suomen rajan..."  

Dimitri ja Valeria asuivat pienessä hirsimökissä, eikä heillä ollut autoa millä ajella. Muutama lammas, yksi lehmä ja muutama poro elättivät heitä sen lisäksi, että Dimitri kalasti ja Valeria ompeli ja neuloi vaatteita myytäväksi. Marraskuun lopulla vuonna 1939 he kuulivat radiosta, miten Neuvostoliitto aloitti Talvisodan. Mitään evakuointikäskyä ei ollut tullut Petsamoon asti. Miten he pääsivät pois Petsamosta, missä pommikoneet pommittivat ja puna-sotilaat ampuivat surutta kaikki pois? 

Virpi Vainion Petsamon enkeli aloitti upeaakin upeamman historiallisen Jäämeri-Suomesta kertovan Petsamo-sarjan. 

 

Virpi Vainio, Petsamon enkeli 🌸🌸🌸🌸🌸  

Wsoy 2026

s. 338 

1937-1939 Jäämeri-Suomi

Petsamo-sarjan 1. osa

Rikoksia ja rakkautta

Ilmestynyt aiemmin äänikirjana. 

Ilpo Koskela: Oulun linna #lukuviikko

 

Ilpo Koskelan sarjakuvateos Oulun linna on huikean hieno historiallinen katsaus Oulun kaupungin historiaan. Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki, joten on todella hienoa, että tällainen historiallinen sarjakuvateos julkaistiin juuri tänä juhlavuonna. Entisenä oululaisena halusin nähdä varsinkin Oulun linnan ja sen vaiheet. Mutta myös myöhemmistä vaiheista oli kiinnostavaa katsella hienosti piirrettyjä kuvia. 

 

 

Kuningas Kaarle IX määräsi vuonna 1605, että Oulun Linnasaareen rakennetaan uusi linna. Luultavasti tämä linna oli jo kolmas linna, mikä rakennettiin tälle paikalle. 

 

 

Yllä olevassa kuvassa näkyy vasemmassa yläkulmassa Kajaanin linna 1600-luvulla. Tohtori ja kirjailija Johannes Messenius oli kirjoittanut pääteoksensa, 14-osaisen Scondia illustratan, joka oli Ruotsin valtakunnan historiateos, ollessaan 20 vuotta vankina Kajaanin linnassa. Sen jälkeen hän saapui vaimonsa ja palvelijoiden kanssa vuonna 1636 Oulun linnaan, jonne hän rakennutti asuntonsa. Hän kuoli samana vuonna ja haudattiin Oulun kirkkoon.

 

 Hieno linna ja upeasti piirretty.

 

 

Oulun linnasta jäi jäljelle vain rauniot, kun salama sytytti linnan palamaan ja ruutikellari pamahti ilmaan.

 

 

Oulussa toimi vuosina 1863-1910 merikoulu, joka rakennutti linnan raunioille tähtitornin vuonna 1875, jota käytettiin observatoriona ja astronomian koulutuspaikkana. Nykyisin tähtitornissa toimii kesäkahvila ja kellarimuseo. Tähtitornin suunnittelija oli Volmar Westling ja kesäkahvila on toiminut tornissa vuodesta 1912 asti. Linnan alue on suojeltu muinaismuistona 1962.

Ilpo Koskelan sarjakuvateos Oulun linna nostaa upeasti esille Oulun historiaa. 

 

Ilpo Koskela, Oulun linna *****

Kuvitus, Ilpo Koskela *****

Tammi 2026

s. 48

Sarjakuvateos

1605-1930

Oulu 

Laurie Gilmore: Kahvila Pumpkin Spice #lukuviikko

 

Jeanie ei ollut nukkunut kolmeen yöhön muutettuaan tätinsä kahvilan yläpuolella olevaan asuntoon. Tai oikeammin oman kahvilansa. Hän oli nyt virallisesti kahvila Pumpkin Spicen uusi omistaja.

Yhdysvaltalaisen Laurie Gilmoren supersuosittu feelgood-kirja Kahvila Pumpkin Spice saapui ilahduttamaan kevään keskelle. Kirjan tapahtumat sijoittuivat syksyyn, jolloin Jeanie Ellis oli aloittanut Kahvila Pumpkin Spicen uutena omistajana Dream Harborin pikkukaupungissa. Tosin ennen avaamista hän joutui mysteeristen tapahtumien keskipisteelle, kun joku tai jotkin oudot jutut vaikeuttivat hänen nukkumistaan. Onneksi hän sai apua eräältä komealta maanviljelijältä. He pitivät yhdessä mm. kummitusten jahtiyön. Tietysti ilmassa oli romantiikkaa.

Kun heidän katseensa kohtasivat, Loganin silmät rävähtivät auki yllätyksestä. Hän tutki hullunkurista näkyä edessään: Jeanie upouusissa revityissä farkuissaan, hiukset edelleen kiinni työpäivän jäljiltä, istumassa keskellä kanaparvea. Yksi niistä saattoi parhaillaan juoda hänen teekupistaan.

Sekä Loganilla että Jeaniella oli halu edetä hitaasti suhteessa, ja siten, että kukaan ei tietäisi siitä mitään. No sehän ei onnistunut alkuunkaan, ja tunteet leiskuivat laidasta laitaan. Pidettiin mykkäkoulua ja oltiin erossa, mutta minkäs sille voi, kun ihastuu ja rakastuu ja haluaa olla lähekkäin.

Ehkä sitä täydellistä pikkukaupunkielämää, josta hän oli unelmoinut, ei ollut olemassa, mutta se elämä, jonka hän oli löytänyt, pääsi kyllä aika pirun lähelle.

Laurie Gilmoren teos Kahvila Pumpkin Spice on oikea hyväntuulen kirja. Kirjan tyyliin kuului ihastuminen ja rakastuminen ja kaikenlaiset ongelmat onnen tiellä. Kirjan loppupuolen sänkykamarihommat olisivat kaivanneet vähän enemmän salaisuuksia, eikä niin tarkkaa selostusta, mutta suoritin sivujen hyppelyn nopsaan tahtiin, joten osa touhuista säilyi salaisuuksina. 

Laurie Gilmoren Kahvila Pumpkin Spice tarjoilee kuumaa kahvia ja romantiikkaa. 

 

Laurie Gilmore, Kahvila Pumpkin Spice

Suom. Laura Ekberg

Gummerus 2025

s. 368

The Pumpkin Spice Cafe 2024

Feelgood

Yhdysvallat 

 

Taina Latvala: Arvostelukappale #lukuviikko

 

Joku pelkää ahtaita paikkoja, joku kuolleita, joku eläviä ihmisiä kahvipöydissä. Minä pelkään katastrofeja.

Taina Latvalan esikoisteos Arvostelukappale on ilmestynyt jo vuonnna 2007. Blogiaikana olen lukenut Latvalan Torinon enkelin, Välimatkan, Venetsialaiset ja  Ennen kuin kaikki muuttuu. Tänä vuonna ilmestyy Karuselliyö, joka on myös lukulistallani. Pidän valtavasti Latvalan tarinoista, jotka muistuttavat mielestäni hyvin paljon nobelisti Alice Munron tyyliä. Arvostelukappaleesta löytyy yli 20 novellia. Novellit on järjestetty aihepiireihin, joista aloittaa kappale Rintani kasvoivat suurien murheiden aikaan. Meillä kaikilla on murheita. Novellissa Väärät hälytykset murheista suurin oli isän kuolema.

Isän paljas pylly hyllyy halkopinojen keskellä. On outoa nähdä se erilaisesa paikassa kuin yleensä.

Yhdyntä aloitetaan yleensä esileikillä kappaleen ensimmäinen novelli oli nimeltään Leikki. Siinä oli jälleen aihepiirinä isä, jota lapsi tarkkaili piilosta. Isän tekemiset kiinnostivat, mutta lapsi tiesi jo varhain, että isän tekeminen oli salamyhkäistä ja outoa. Kun lapsi kasvoi nuoreksi, hän tiesi jo mitä isä oli tehnyt kesämökillä naapurin rouvan kanssa.

Ensimmäisessä kirjeessä oli pieni pillerirasia täynnä mustia häpykarvoja.

Älä puhu minulle rumia kappaleen novellissa nimeltään Ruoska kirjallisuusarvostelija alkoi saamaan outoa postia, josta hän ilmoitti myös poliisille. Lopulta hän sai vieraakseen kirjailijan, jonka teoksen Älä puhu minulle rumia  kirjallisuusarvostelija oli arvostellut. Novellista voit lukea jatkon.

Vanha ketunpuuhka kutitti kaulaa. Puuvillayöpaidan helmat laahasivat maata ja jäätyneet lätäköt rikkoutuivat mumman paljaiden varpaiden alla. Parin tunnin päästä tuttu konduktööri soitti paapalle asemalta.

Yllä oleva teksti on lainaus Diiva novellista. Ihana novelli, joka kertoo hyvin paljon vanhuksista ja heidän oloistaan. Kun vanhuus tulee, ja vielä  jaksaa tehdä jotain erikoista, mutta samalla se on merkki jostakin hyvin huolestuttavasta asiasta. 

Arvostelukappaleen novellien tarkastelun kohteena olivat lähinnä eri ikäisten ihmisten rakkaudet ja traumat, mutta hellyydellä ja herkkyydellä, niin kuin kirjailija on tottunut näyttämään myöhemmissäkin kirjoissa. Pidin valtavan paljon Arvostelukappaleesta, joten suosittelen sitä lämmöllä ja lempeydellä.

Taina Latvalan Arvostelukappaleen novellit kertoivat ihmisistä ja ihmissuhteista hyvin raikkaasti ja elämänmakuisesti. 

 

Taina Latvala, Arvostelukappale

Wsoy 2007

s. 189

Esikoiskirja 

Novellikirja

Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto

HS kirjallisuuspalkintoehdokas 

 

Taina Latvala: Venetsialaiset

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvala: Välimatka

Taina Latvala: Torinon enkeli

 

LUKUVIIKKO ALKAA #lukuviikko

 

Juhlitaan jälleen lukuviikkoa 20-26.4.2026

Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin. Vuonna 2026 Lukuviikon teema on lukemaan oppiminen. Teemaviikon otsikko Lukeminen on juhla! muistuttaa kuinka lukeminen ja lukutaito ovat ilo ja etuoikeus.

Lukuviikolla juhlitaan lukemista ja sitä, kuinka Suomessa kaikki saavat opetella lukemaan. Lapsen lukemaan oppiminen on aina juhlan hetki, mutta muistutamme myös, että lukemisen taito kehittyy koko elämän ajan. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia nauttimaan lukemisesta.

Lukuviikko on vuosittainen valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Lukuviikkoon voi osallistua ympäri Suomen mm. hyödyntämällä lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan, sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja. 

Kirjasähkökäyrä-blogi on ollut mukana Lukuviikolla jo vuodesta 2012 lähtien. Kerron blogissani lukemistani kirjoista  ja yritän sitä kautta innostaa muitakin lukijoita kirjojen tarinoista. 

 

Oikein kivaa Lukuviikkoa kaikille lukijoille 💛💙💚💜💖

Mélissa Da Costa: Vuorten valo

 

Mistä tietää, ettei ole kuollut? Siitä että kuulee? Siitä että aistii? Siitä että havaitsee jotain?

Ranskalaisen Mélissa Da Costan teos Vuorten valo aloitti järkyttävällä tavalla, suoraan tunnemaailman räjäyttävällä tavalla. Muuta en olisi  halunnut lukeakaan, sillä jo kaksi teosta kirjailijalta lukeneena tiedän, että kyyneleet valuvat valtoimenaan ja nenäliinapakan pitää olla vieressä koko lukemisen ajan. Kirjan päähenkilö 20-vuotias Ambre oli löytynyt henkihieverissä. 

Jos he tajuaisivat, millainen Ambre oikeasti oli, tietäisivät mihin kaikkeen hän oli suostunut omantunnon hetkeäkään kolkuttamatta... Ajatus oli sietämätön. Kukaan täällä ei saisi tietää totuutta.

Selvittyään sairaalasta, Ambre lähti puoleksi vuodeksi Alpeille tarjoilijaksi erääseen hotelliin. Hiljaisuuteen ja yksinoloon tottunut Ambre vetäistiin mukaan hotellityöntekijöiden draaman täyttämään elämään. Ambre ei ollut selvinnyt vielä edellisestäkään miessuhteestaan, ja haikaili kyseisen miehen perään. Pian kuitenkin hänenkin elämänsä sai kaikenlaista uutta tekemistä ja uusia ihmissuhteita, varsinkin ystäviä. Ambre sai huomata, että myös ystävien elämästä löytyi ongelmia ja hankalia ihmissuhteita.

"Kas, täällä sinä nökötät yhtä yksinäisenä ja säälittävänä kuin minä. Miten onnistuit hätistelemään kaikki ystäväsi pois?" 

Ambre oli huomannut vuoristossakin jääneensä yksinäiseksi, mutta sai onneksi ainakin ulkoiluseuraa. Liikkuminen vapaa-ajalla ulkona ja luonnossa teki hyvää loukatulle mielelle. Luonnolla on ihmeitätekevä vaikutus. Ulkoiluseurastakin tuli hyvä mieli.

"Enää kaksi viikkoa jäljellä."

Tarjoilijan työt Hotel-restaurant Les Mélèsessä Arvieux´n kylässä olivat päättymässä, eikä Ambre tiennyt, mitä hän tekisi jatkossa. Vanhemmat kyllä odottivat häntä takaisin kotiin. Suurin toive tietysti oli, että välit sydänystävään paranisivat, ennen kuin olisi lähdön aika. Siitä voit lukea lähemmin tästä ihanasta tunnekirjasta. Vuoristoluonnon kauneus, ihanan kamalat ihmissuhteet ja läheisyydenkaipuu tekivät taikojaan. Mélissa Da Costa lumoaa jokaisella tarinallaan. 

Mélissa Da Costan Vuorten valo kertoi nuoren ihmisen mielen murtumisesta ja miten vaikeasta ihmissuhteesta voi toipua työn ja ystävien avulla.  

 

Mélissa Da Costa, Vuorten valo 💙💚💛💜💖

Suom. Saana Rusi 💙💚💛💜💖

Tammi 2026

s. 553

Je revenais des autres 2021 

Ranska

Alpit

Mielenterveys 

Queer

 

Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

Mélissa Da Costa: Toivoa versovat päivät  

Jenna Kostet: Yöperhosten talo

 

Turku, helmikuu 1932

Lempi  Ahlgren oli aina ymmärtänyt hyvän draaman päälle. Kun hän sinä helmikuun päivänä loikoili serkkunsa Fannyn sängyllä ja ovikello soi, hän arvasi heti, että jotakin jännittävää oli tapahtumassa. 

Jenna Kostetin Yöperhosten talo on Ahlgrenin suvun naiset-trilogian kolmas kirja. Ensimmänen kirja oli nimeltään Sinisiipisten saari, ja siinä kerrottiin vanhimman serkuksen Ainan tarina. Valkoisen linnun kaupunki kertoi Fannyn tarinan ja Yöperhosten talo vuorostaan kertoi Lempistä, joka oli nuorin kolmesta serkuksesta, ja täytti 21 vuotta kirjan kuvioissa. Lempi oli selvästi myös temperamenttisin ja otti yhteen varsinkin vanhoillisen isänsä kanssa. 

Yllä olevassa lainauksessa Lempi oli vapaapäivänään vanuliikkeen myyjän hommista käymässä  serkkunsa luona, kun vieraisille tuli eräs nainen. Tarinan edetessä Lempi ja kyseinen nainen tutustuivat lähemmin. Lempin elämä sai muutakin uutta ajateltavaa, kun hänen miesystävänsä oli sekaantunut rikollisiin puuhiin. Neuvoja miesystävän auttamiseksi, Lempi sai kyseiseltä naiselta.

"Huonoja naisia! Sellainenko sinä haluat olla, kuin pieni yöperhonen, joka räpistelee pimeässä ja polttaa itsensä lampun valoon? Sellaisia ne hotellin naiset ovat, kuin yöperhosia..." 

Lempi haki uutta työpaikkaa Grand Hotel Hamburger Börsistä, Fannyn ehdotuksesta, sillä hän halusi vaihtelua elämäänsä. Vuoden ajan kestänyt työ Vanuliikkeessä oli liian hidastempoista Lempin luonteelle. Haastattelun piti itse omistaja Wallina Valtin. Haastattelun jälkeen omistaja pyysi Lempiä aloittamaan huhtikuun alussa, ja Lempi oli enemmän kuin innoissaan. Mutta ilmoitus uudesta työpaikasta ei ollut ainakaan isän ja veljen mieleen.

Jos eksyn väärälle polulle ja kuljen harhaan, on vain rämmittävä hetkinen pensaikossa ja etsittävä uusi suunta, Lempi ajatteli.

Kirjan lopussa oli vuoden 1932 elokuu, ja suku juhli uusien jäsentensä kanssa Lempin veljen häävastaanottoa Ruissalossa. Myös Aina-serkku oli palannut Egyptistä, ja hänelläkin oli jo uudet suunnitelmat mielessä. Lempillä oli oma miesystävänsä mukanaan juhlissa, mutta kenen kanssa hän siellä oli, sen voit lukea kirjasta.

Mielestäni serkusten elämänvalinnat olivat hyvin 1930-luvulle sopivat, nykyajasta katsottuna vanhanaikaiset ja tyypilliset. Pientä kapinointia tietysti oli, jota suku joko kritisoi suoraan tai epäsuoraan. Vanhemmilla oli nuoria kohtaan ennakkoluuloja ja yrityksiä ohjata suuntaan, jonka  he valikoisivat, mutta nuoret serkukset Aina, Fanny ja Lempi pitivät oman päänsä ja valitsivat itse elämänpolkunsa, mille lähtivät ja kenen kanssa.

 

Jenna Kostet, Yöperhosten talo

Aula & Co 2026

s. 285

Historiallinen viihdekirja 

1932 Turku 

Ahlgrenin suvun naiset-trilogian 3. osa

 

Kostet Jenna: Sinisiipisten saari

Kostet Jenna: Valkoisen linnun kaupunki 

 

 

Vanhoja kuvia hotelli Hamburger Börsistä, joka toimii edelleen samalla paikalla Turussa. Ylempi kuva torin vierestä Eerikinkadulta ja alempi kuva Kauppiaskadulta (suojeltu osa). Jenna Kostetin kirjassa Yöperhosten talo Lempi Ahlgren meni töihin Hamburger Börsiin Wallina Valtinin alaisuuteen. Wallina Valtin toimi hotellin johtajana oikeassa elämässä vuosina 1894-1947.

Sissel-Jo Gazan: Yksi pisara

 

Mia Jinju Thiel-Jensenillä oli toistuva uni. Hän uneksi, että jos hän riisui ihonsa, hänen todellisuutensa vaihtui.

Tanskalaisen Sissel-Jo Gazan Yksi pisara aloitti korealaissyntyisen Mia Thiel-Jensen-dekkarisarjan. Vuonna 1984 Mian adoptioäiti Merethe katosi kävelylenkillään. Poliisit päättivät heti, että Mian adoptioisä oli tehnyt jotain vaimolleen, ja kun äiti lopulta löydettiin, isä pidätettiin ja tuomittiin oikeudessa. 16-vuotiaan Mian mielestä isä oli syytön, eivätkä poliisit viitsineet hänen mielestään vaivautua etsimään oikeaa syyllistä.

"Sinä todistat, että isä on syytön, ja kun olet tehnyt niin, minä vierailen hänen luonaan vankilassa."

Mia opiskeli poliisiksi ja jatkoi opintoja rikostutkijaksi. Jo opiskeluaikana katosi samantyyppisesti naisia, joiden tekotapaa kutsuttiin kopiomurhiksi. Mian isää pidettiin alkuperäisenä murhaajana, jota kopioitiin. Mian Lea-sisko ei halunnut tavata isäänsä vankilassa, ja piti isää syyllisenä. Mia oli päättänyt puhdistaa isänsä maineen.  

Dna ei valehtele, Cluedo oli sanonut. Pian näet. Rikosjutuissa tehdään vielä upeita läpimurtoja.

Sitten tuli jo vuosi 2001, eikä Mia ollut ratkaissut äitiinsä liittyvää tapausta. Kuka oli oikea syyllinen? Mia kyllä tunsi kyseisen henkilön, mutta hänen pitäisi vielä ratkaista sekä äitiinsä, että pariin muuhunkin naiseen liittyvät murhat.  

Kun eräs leluhalli poltettiin, ja samalla kuoli miljonääri, joka omisti hallin, Mia alkoi oivaltaa, mikä ja kuka hänelle tuttu henkilö oli kaiken takana. Tällä kertaa tekijä oli siepannut miljonäärin tyttären. Tosin sieppaaja oli tullut myös katumapäälle sieppauksen vuoksi. 

Mia ratkaisi äitinsä murhan. Eräs Mialle jo nuoruudesta tuttu henkilö oli kuitenkin palannut, ja kiristi Miaa tuttuun tyyliinsä. Seuraavassa osassa jatkuu ilmeisesti tuon vaarallisen rikollisen kiinniottaminen. Se onnistuu luultavasti vasta trilogian viimeisessä osassa.

Sissel-Jo Gazanin dekkari Yksi pisara nosti esille Tanskaa vaivanneen yhteiskunnallisen ongelman. 

 

Sissel-Jo Gazan, Yksi pisara *****

Suom. Katarina Luoma *****

Docendo 2026

s. 508

I en dråbe 2024 

Dekkari

Mia Thiel-Jensen-sarjan 1. osa

Adoptio

Tanska 

 

Evelyn Scala Schreiber: Tyttö joka karkasi

 

Tukholma, toukokuu 1877

Bertha Lindberg eli juuri tätä hetkeä varten. Näitä sekunteja ennen kuin hän astui näyttämölle. Hän seisoi pimeässä ja tunsi sykkeensä kiihtyvän odottaessaan merkkiä. 

Ruotsalaisen Evelyn Scala Schreiberin Tyttö joka karkasi aloitti kirjailijan omaan sukuun perustuvan Sirkustrilogian. Tyttö joka karkasi kertoi nuoresta Berthasta, joka harrasti näyttelemistä ja halusi näyttämölle. Porvariskodin tiukan säädyllisessä perheessä elänyt nuori nainen pääsi lopulta näytelmäkiertueelle, josta tuli hänelle loppuelämäksi uutta opittavaa ja ihmetyksen aiheita sekä tietysti rakkautta.

"Me olemme gens du voyage. Sirkuslaisia. Valtioiden rajat, jotka joku kuningas tai keisari on aikoinaan piirtänyt paperille, eivät merkitse meille mitään."

Bertha tapasi kiertueella Babtisten, kuuluisan taitoratsastuskuninkaan. Babtiste kävi katsomassa näytelmän, jossa Bertha näytteli, ja ihastui häneen. Ihastuksesta tuli molemminpuolista ja Bertha karkasi sirkuksen matkaan.

Sirkuselämästä oli glamour kaukana. Bertha joutui tekemään rankkaa työtä, johon hän ei ollut aiemmin tottunut. Lisäksi hän huomasi olevansa raskaana hyvin nopeasti.

"Minun pitäisi perustaa oma sirkus."

Bertha oli viimeisillään raskaana, kun Babtiste ilmoitti perustavansa oman sirkuksen. Tietysti kaikki halusivat nähdä taitavan ja kuuluisan taitoratsastajakuninkaan, mutta hänellä ei ollut sitten muuta taitoa ylläpitää sirkusta, joten suuresti velkaantunut sirkus teki nopeasti konkurssin. 

Elämä sirkuslaisten matkassa kouli Berthaa kovalla, mutta värikkäällä tavalla. Eri maat, vaihtuvat sirkukset, omien lasten sirkuskoulutukset ja näytökset, sekä laajeneva sukuyhteisö loivat elämään värikkään kudoksen, johon liittyi myös niitä tummempia värejä ja suruja.

Evelyn Scala Schreiberin Tyttö joka karkasi vei sirkusmaailman iloihin ja suruihin. 

 

Evelyn Scala Schreiber, Tyttö joka karkasi

Suom. Jaana Palanterä

Otava 2026

s. 516

Privatflickan 2025

Sirkustrilogian 1. osa 

Sukusaaga

Feelgood

Sirkus 

 

Linda Wilgus: Meren lapsi

 

Hänen kylään saapumistaan saattelee supatus. Kuiskuttelu alkaa heti hänen laskeutuessaan kaksi askelmaa vaunuista hiekkatielle.

Alankomaalaissyntyisen Linda Wilguksen historiallinen romaani Meren lapsi kertoi nuoren lesken Isabel Henleyn paluusta takaisin Cornwalliin. Isabel oli lapsena löytynyt rannikolta, ja hänen huhuiltiin olevan merenväen tytär.  Isabel oli adoptoitu amiraaliperheeseen, ja hän oli viettänyt rikasta elämää myös aviomiehensä kanssa. Miehen kuoltua huomattiin miehen velkaantuneen suuresti. Isabelista tuli köyhä, huhupuheiden kohde ja ystäviensä hylkäämä.

Hän nousee hätkähtäen istumaan. Hän ei näe unta. Askeleet ovat todellisia. Ne kuuluvat alakerrasta, ja niihin liittyy puheääniä, jotka kantautuvat muiden äänien yli: miesten ääniä, vaimeina tuulen huminaa vasten. 

Isabel oli vuokrannut Cornwallista pienen mökin, jossa opetteli huolehtimaan itsestään itsenäisesti. Eräänä yönä mökkiin tuli miesjoukko, joka toi tullessaan salakuljettajan, joka oli pahoin loukkaantunut. Mies jäi muutamaksi vuorokaudeksi Isabelin hoitoon, ennen kuin hänet voitiin siirtää pois. Isabel olisi voinut kertoa miehestä tullimiehelle, joka oli ihastunut Isabeliin ja kävi tämän tästä hänen luonaan, myös silloin, kun salakuljettaja oli talossa.

"Tahdon, että otat minut mukaasi, kun lähdet seuraavan kerran merelle."

Salakuljettajat olivat käyttäneet Isabelin kotia ja varastoa salakuljetustavaroidensa väliaikaiseen varastoimiseen. Jotta varastoiminen voisi jatkua, Isabel vaati päästä mukaan seuraavalle tavaranhakumatkalle Ranskasta. Laivan kapteeni, Jack, oli sitä vastaan. Naiset eivät päässeet mukaan vaarallisille matkoille. Isabel oli päättäväinen,  ja pääsi mukaan. Takaisin kotikylään tullessa heitä odotti ikävä yllätys.

Pistoolia pitelevä mies näyttää siltä kuin söisi nupineuloja aamiaiseksi.

Isabelia odottivat suuret vaikeudet, mutta hän oli yllättävän sinnikäs ja suorastaan älykkään ovela harhauttaessaan vastustajiaan, sillä hän halusi pelastaa cornwallilaiset merimiehet joutumasta teloitettaviksi. Jännitystä oli kirjan sivuilla riittävästi. Sen verran voin kertoa, että Isabelin matka jatkui kaikista ikävyyksistä huolimatta jälleen merillä. Ihanan jännittävä tarina 1800-luvun alkupuolelta, kun laivat olivat puuta ja purjeet tarvitsivat tuulta kulkeakseen.

Linda Wilguksen Meren lapsi lumosi jännittävällä rakkauden ja meriseikkailun yhdistelmällä.

 

Linda Wilgus, Meren lapsi  💙💙💙💙💙

Suom. Satu Loitsu

Otava 2026

s. 362

The Sea Child 2026

Historiallinen rakkaustarina

1800-luku 

Salakuljetus

Cornwall 

Simone Buchholz: Hotel Cartagena

 

On marraskuu, on pimeää, on kylmä. On hiljaista. Ei tuule. Hän nousee ulos, nojautuu autoon ja sytyttää tupakan, taivas hehkuu oranssina.

Saksalaisen Simone Buchholzin viides suomennettu dekkari Hotel Cartagena jatkoi mestarillisesti ja vähäeleisesti tummanpuhuvaa Chastity Riley-sarjaa. Hotel Cartagena on sarjan yhdeksäs dekkari, sillä ensimmäisen dekkarin jälkeen neljä dekkaria jätettiin harmillisesti kääntämättä suomeksi.

Seinät ovat lasia, mustasta katosta roikkuu pari himmeää pallovalaisinta, jalkojemme juuressa on Hampurin satama säihkyvässä yövalaistuksessaan. 

Hampuriin sijoittuvassa sarjassa juodaan paljon alkoholia, viihdytään kapakoissa ja juottoloissa, tupakoidaan ja käytetään muitakin päihteitä. Kirjan päähenkilö, syyttäjä Chastity Riley, oli tällä kertaa juhlimassa eläkkeelle siirtynyttä työkaveriaan erään hotellin baarissa, kun paikalle saapui rikollisjoukko aseineen.

Haava on turvonnut, paksu ja punainen. Suussa tuntuu omituiselta ja silmissä kuumalta.

Samaan aikaan, kun sieppaajat vangitsivat heidät baariin, Riley oli saanut hengenvaarallisen tulehduksen sormeensa, joka kehittyi nopeasti verenmyrkytykseksi. Siitä huolimatta, hän ei poistunut baarista, vaikka siihen oli alussa mahdollisuus.

Rikolliset oli koottu henkilöistä, jotka kantoivat kaunaa erästä henkilöä kohtaan, joka oli baarissa paikalla. Muita henkilöitä kohtaan ei pitänyt tapahtua ikäviä juttuja. Tapahtumissa, missä käytetään aseita ja räjähteitä, sivullisten tappamiselta ei voinut välttyä. Vielä ei ollut Rileyn aika kuolla, vaan kirjan lopussa oli epilogi Glasgowsta. Simone Buchholz hallitsee salaperäisyyden ja rikollisuuden mysteerit.

 

Simone Buchholz, Hotel Cartagena *****

Suom. Anne Kilpi *****

Huippu 2022

s. 278

Alkuteos Hotel Cartagena ilmestyi Saksassa 2019

Dekkari

Chastity Riley-sarjan 9. osa

Hampuri

Saksa 

CWA Dagger-dekkaripalkinto 2022 (Iso-Britannian paras käännösdekkari 2022) 

 

Simone Buchholz: Revolverisydän

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

Simone Buchholz: Verikuu 

Simone Buchholz: Mexicoring 

 

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi

 

Uudenvuodenaatto vuonna 1895

Kuolema oli pääkaupungin arjessa aina läsnä pahamaineisena ja kutsumattomana vieraana.

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin historiallinen teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi aloitti uuden Tukholman murhat-dekkarisarjan 1800-1900-lukujen vaihteesta suorastaan häkellyttävän kiinnostavalla tavalla. Kirjasta suorastaan huokui historiallinen taustatyö mm. naisten ja lasten elämään, joka näytti isoja eroavaisuuksia samassakin taloyhtiössä. Myös se, miltä yli sadan vuoden takainen Tukholma kuulosti, näytti ja haisi, nousi sivuilta selkeästi esille.

Naisen kasvot olivat kalpeat, mutta hänen silmänsä kiiltelivät yhä. Tosin se ei kertonut elämästä. Kiilto oli peräisin taivaalta satavista lumihiutaleista.

Hildur oli kahdeksanlapsisen perheen vanhin lapsi. Isä oli portinvartijana eräässä kerrostalossa. Perhe asui yhdessä huoneessa kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, jossa söivät, nukkuivat, pesivät pyykkinsä, ja Hildur ompeli asiakkailleen vaatteita, hoiti pienemmät lapset ja teki kotityöt. Uudenvuodenyönä, vessareissullaan, hän löysi pihalta kuolleen naisen, nuoren tyttösen. Tuo tapahtuma yhdisti Hildurin ja kolme muuta talossa asuvaa naista yllättävän tiiviisti toisiinsa.

Olga istui salongissaan takan edessä lukemassa Stockholms Dagbladia. Lehdestä näki, mitä niin Ruotsissa kuin muuallakin maailmassa oli tapahtunut edellisen numeron ilmestymisen jälkeen. Lehdessä kerrottiin, että Pariisissa oli esitetty maksavalle yleisölle ensimmäisen kerran niin sanottuja "eläviä kuvia".

Leskirouva Olga Laurell asui aikuisen poikansa Oscarin kanssa samassa talossa, kuin Hildurin perhe. Heillä oli palvelijana Edit, josta tuli hyvin läheinen Olgalle ajan kuluessa. Olgan mies ja poika olivat molemmat poliiseja. Olga vihasi miestänsä, sillä hän oli saanut mieheltään taudin, mikä oli jo turmellut hänen kasvonsa. Mies oli onneksi kuollut ja kuopattu.

Olgan palvelustyttö, nuori Edit, oli vietelty edellisessä työpaikassaan, ja nyt hän haki keinoja, millä saisi raskauden keskeytettyä. Korsetti ei enää auttanut peittelemään vatsaa.

Tukholmassa ei ollut hakattu kiveen, mitä Fredrikan tulisi elämässään tehdä. Kaupungissa jotkut naiset pitivät jopa omaa myymälää. Adolf Fredrikin aukion kulmauksessa olevan pienen kulmakirjakaupan näyteikkunan takanakin työskenteli nuori nainen. 

Fredrika muutti setänsä perheen luokse Tukholmaan, vanhempiensa kuoleman jälkeen. Perhe asui vastapäätä Laurellin perheen asuntoa. Fredrika oli tottunut vapaaseen elämään ja kulkemiseen jo kotonaan, sillä vanhemmat eivät olleet rajoittaneet Fredrikan elämää. Toista oli sedän perheessä.

Seuraneitinä oleminen ei riittänyt Fredrikalle, joten pian hän huomasi ystävystyneensä Hildurin ja Oscarin kanssa. Myöhemmin myös Oscarin äiti liittyi heidän joukkoonsa, kun he pohtivat, miten saisivat selville, kuka oli kuolleen nuoren naisen miesystävä, ja liittyikö murhattu vaununkuljettaja samaan juttuun. Fredrika oli sattunut seisomaan katsomassa, kun poliisit olivat tutkineet vaunuja ja olivat puhuneet uhrista.

Katarina Wennstamin teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi yhdisti historian ja rikokset yllättävän raikkaasti katselemalla tapahtumia naisnäkökulmasta. Mielenkiintoiset tapahtumat, kiinnostavat henkilöhahmot ja uskomattoman upea taustatyö loistavat kirjan sivuilla, ja toivottavasti seuraava osa julkaistaan pian. Tästä kirjasta tehdään jo tv-sarjaa 💜

 

Katarina Wennstam, Kuolleet naiset eivät anna anteeksi *****

Suom, Christine Thorel *****

Gummerus 2026

s. 432

Döda kvinnor förlåter inte 2023

Historiallinen rikoskirja 

Tukholman murhat-sarjan 1. osa 

1895-96 Tukholma

Ruotsi

 

Laura Andersson: Tähtipölyyn kirjoitettu

 

Elettiin vuoden 1933 tammikuun puoliväliä. Oli kylmä talvi, mutta viime päivinä lumisateet olivat hetkeksi häätäneet pahimmat pakkaset. Kun saavuin sinä iltana autokyydillä paikalle, lunta satoi yhä hiljalleen.

Laura Anderssonin historiallinen viihdeteos Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoresta filmitähdestä, Doris Laineesta, kertovaa kirjasarjaa. Doris oli kotoisin pahamaineisesta Rööperistä, jossa viinan salakauppa kukoisti, vaikka Suomen ensimmäinen Alko oli avannut vuotta aikaisemmin ovensa ja kieltolaki oli lopetettu. Doriksen isä suunnitteli suurta viinanhakureissua Virosta. Doriksen oma filmitähden elämä puolestaan oli täynnä juhlia ja yöelämää, ja hän allekirjoitti vuoden työsopimuksen Suomen Filmiteollisuuden kanssa.

En ollut koskaan ollut ajatellut olevani "kaunis". Olin täyttänyt kahdeksantoista joulukuun 17. päivä, ja ehkä olin yhä nuori. Mutta viaton? Olin tuskin ollut sitä koskaan, en ainakaan viime vuoden tapahtumien jälkeen.

Tapahtuiko nuorelle tytölle liikaa jo aivan liian nuorena? Hän oli ystävystynyt kolme nuoren tytön kanssa, ja heidät oli houkuteltu esiintymään miehille yöaikoihin ravintoloiden kabineteissa. 

Villa, Ulpu ja Linnea pitivät Doriksen jalat maan tasalla. Villan elämä kiinnosti Dorista, ja hän halusi tietää enemmän, miksi Villa pysytteli salaperäisenä taustastaan. Villa oli nimittäin henkilö, joka sai houkuteltua tyttöjoukon kaikenlaisiin juttuihin. Tällä kertaa Villalla oli suuret suunnitelmat, mutta pystyivätkö muut tytöt luottamaan Villan suunnitelmiin?

Doris oli alkanut kertoa Saariselle elämäntarinaansa muutama viikko sitten, ja he olivat päässeet vuoden 1932 loppuun. Mitä seuraavien puolentoista vuoden aikana oli tapahtunut?

Tähtipölyyn kirjoitettu kuvasi vuoden 1933 tapahtumia. Doris oli aloittanut uuden tuottajan parissa uuden elokuvan kuvaamista. 

Mutta miksi Doris kertoi elämäntarinaansa elokuvatuottaja Heino Saariselle vuonna 1942? Tarina jatkuu seuraavaan sarjan kirjaan. Jatkuiko Doriksen elämä ikävien tapahtumien jälkeen Helsingissä, vai ulkomailla? 

Laura Anderssonin Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoren filmitähden tarinaa. Suosittelen Tähtipölyä-sarjan kirjoja historiallisten viihdekirjojen lukijoille. 

 

Laura Andersson, Tähtipölyyn kirjoitettu

Gummerus 2026

s. 310

Historiallinen viihdekirja

Tähtipölyä-sarjan 2. osa 

1930-luvun Helsinki

Filmimaailma

Alamaailma

 

Laura Andersson: Tähtipölyn Bulevardi 

Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa

 

"On vaikea uskoa, että on vasta huhtikuu", rouva Blanka sanoi. 

Ulla Raskin teos Seitsemän tornin varjoissa jatkoi nuoresta Blanka Bergeristä ja hänen palvelijastaan Margo Karjalaisesta kertovaa historiallista Kylmä meri-sarjaa. Lyypekissä oli menossa vuoden 1611 huhtikuu. Blanka kulutti turhamaiset rikkaan miehen vaimon päivät tekemällä ostoksia, joita ei tarvinnut. Margo kulki mukana kantamassa ostoksia, mutta ei olisi enää millään jaksanut, sillä hän odotti lasta ja voi huonosti.

"Margo saa lähteä, ja hän saa lähteä niine hyvineen", Blanka varmisti vielä, kun he olivat päässeet kadulle. "Menköön sen miehen luo, joka hänelle lapsen teki..."

Blanka oli kovasydäminen raskaana olevaa ystäväänsä kohtaan, kun ajoi tämä ulos kodistaan. Hän ei tiennyt, että Lyypekkiin oli saapunut rutto, joka levisi nopeasti ja tappoi yhtä varmasti. Blankan mies kuoli ruttoon nopeasti. Sen jälkeen Blanka teki suuren virheen, jonka vuoksi hän ymmärsi, että heidän piti lähteä pakoon Lyypekistä. Jonnekin minne eräs henkilö ei tiennyt heidän menneen. Tuo henkilö halusi Blankan ja Blankan pojan omaisuudet itselleen, mutta pelkäsi suuresti ruttoa.

Hän oli sitonut oman ja poikansa kohtalon mieheen, joka tahtoi heille pahaa.

Ulla Rakin Seitsemän tornin varjoissa oli tapahtumarikas ja historian polkuja kulkeva  tarina Krausen talon nuoren rouvan ja hänen palvelijansa Margon elämästä. Blanka, Itämeren tytär oli sarjan ensimmäinen osa, missä Blanka ja Margo seikkailivat merirosvojen matkassa Itämerellä, ja heidät pelasti merirosvojen kynsistä Erik Torn. Erik rakastui Blankaan, ja Blanka Erikiin, mutta Blanka oli ehtinyt avioitua, ja saman teki lopulta Erik. 

Erik ei malttanut kuitenkaan pysytellä poissa Lyypekistä, sillä hän halusi nähdä edes vilaukselta Blankan. Kun hän huomasi ruton saapuneen Lyypekkiin, lähteminen kotiin vaimon luokse ei onnistunut enää ainakaan laivoilla. Kotimatkalla Erik onnistui löytämään Margon, joka eleli erään maalaistalon rouvana. Myös Blankan matkaseurue suuntasi kohti Margon maalaistaloa. Miten Margo otti matkalaiset vastaan, sen voit lukea kirjan jännittäviltä sivuilta? Kylmä meri-kirjasarja on vienyt sydämeni 💖

Ulla Raskin historiallinen Seitsemän tornin varjossa nosti esille lämpimän ystävyyden voiman vaikeuksien keskellä. 

 

Ulla Rask, Seitsemän tornin varjoissa 💛💛💛💛💛 

Wsoy 2026

s. 357

Historiallinen teos

1611-12 Lyypekki

Kylmä meri-sarjan 2. osa

Feelgood

 

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

 

Johanna Annola: Langenneiden naisten talo

 

Aurinko on laittanut minulle lämpöisen pesän heinien keskelle. Suljen silmät ja käperryn keräksi. On melkein kuin makaisin kotona sängyssä ja äitikin olisi siinä.

Johanna Annolan Langenneiden naisten talo jatkoi 1800-luvulle sijoittuvien yhteiskunnan ulkopuolelle jääneiden ihmisten elämänkohtaloiden kuvaamista. Kirjan tarina sivusi esikoiskirjan, Valkenee kaukainen ranta, tarinaa, jossa nuori Tekla oli vaivaistalon piikana.

Ja sitten yhtenä päivänä isäntä toi minulle kaupungista korean kirkkosilkin kuin morsiamelle ikään. 

Vaivaistalon johtajatar ja hänen opettajatar-ystävänsä hankkivat Teklalle paikan helsinkiläisestä langenneiden naisten talosta, eikä siinä auttanut sanoa vastaan. Talon johtajat, Eelis ja Mathilda, kuuluivat erääseen uskonlahkoon. Eelis olisi mielellään ollut enemmän esillä uskonlahkossa, saarnaajana. Langenneiden naisten auttaminen oli Mathildalle sydämen- ja uskonasia, ja halukkaita tulijoita oli paljon. Eelis olisi halunnut kodin vain heille kahdelle ja tuleville lapsille.

Eelis-herra tulee ulos kamarista, vilkaisee minua ja mutisee jotain, mistä en saa selvää, kaikenlaisia taloja olen nähnyt, ja kaikenlaisia herroja, joten kyllä minä arvaan, ettei Eelis-herra taida ihan eheäjärkinen olla.

Kirjan kertojina toimivat Eelis ja Tekla. Tekla oli oikeassa siinä, että Eelis oli sairas mieleltään. Sairaus vain paheni koko ajan ja vielä enemmän, kun Mathilda joutui useaksi viikoksi sairaalaan. Eelis aloitti mielipuolisen tutkimustyönsä, joka kohdistui langenneen talon asukkaisiin. Siitä voit lukea lähemmin kirjasta.

Se  kaunis tyttö hänen kattonsa alla oli koko ajan ollut Maria Magdalena. 

Onneksi Tekla piti jalat maassa, mutta myös hän joutui Eeliksen tutkimuskohteeksi. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan halunnut uskoa Teklaa, ja hänen yrityksiään kertoa, mitä talossa oli tapahtunut. Jännityksellä odotan seuraavaa Johanna Annolan kirjaa, joka toivottavasti myös kuvaa syrjäytymistä ja turvapaikkoja, mutta myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kuten Langenneiden naisten talossa. 

Johannna Annolan Langenneiden naisten talo kirjassa oudot tapahtumat seurasivat toisiaan.

 

Johanna Annola, Langenneiden naisten talo

Siltala 2026

s. 334 

Historia

1899-1900

Naisten turvakoti 

 

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta