maanantai 25. kesäkuuta 2012

Perimä


 




Löysin kirjakaupan alennushyllystä Robin Cookin Perimän (Intervention 2009, suom. 2010), joka on kirjailijan 28. trilleri. Kirja muistutti liikaa Da Vinci-koodia, joten lukeminen oli aika tahmeaa. Kirjan sisältö oli muutenkin liian epäuskottavaa, vaikka kirjailija sanoo kirjoittavansa omaa kieltä ”factionia”, jossa sekoittuvat fakta ja fiktio. Neitsyt Marian luiden varastaminen ja tutkiminen oli mielestäni dekkarin aiheena säälittävää.

Cook on ammatiltaan lääkäri, joten hänen kirjoissaan pyöritään sairaalamaailmoissa. Perimän päähenkilö Jack Stapleton on kuolinsyyntutkija, joka tekee kuolleille ruumiinavauksia. Hänen muutaman kuukauden ikäisellä pojallaan on syöpä, johon hoidot eivät vaikuta. Jack vaimoineen miettivät jopa vaihtoehtohoitoa poikansa hoidoksi, mutta Jack tulee toisiin ajatuksiin, kun alkaa taistella vaihtoehtohoitoja vastaan. Pieni taistelu on pian lopussa, sillä Stapleton vaikuttaa tyypiltä, jolla ei ole tutkijan luonnetta pitkäjänteiseen tutkimustyöhön vastuksista huolimatta.

Stapleton saa muuta ajateltavaa, kun kouluaikainen ystävä (piispa) ottaa yhteyttä ja haluaa Stapletonin hankkivan laboratorion toiselle kouluaikaiselle ystävälle (arkeologi), jotta tämä voi tutkia Vatikaanista varastamaansa hauta-arkkua vaimoineen. Uskoo ken tahtoo, että Vatikaanin alapuolelta voi kaivaa arkkuja yöaikaan ja viedä semmoisen vartijoiden ohi. Kyseinen arkeologi lähetti arkun piispaystävänsä nimissä Yhdysvaltoihin, jotta arkkua ei tutkittaisi tullissa.

Loppujen lopuksi Stapleton saa tehtäväkseen toimittaa luut arkkuineen takaisin Vatikaanin alapuolelle samaan hautapaikkaan, mistä arkeologiystävä kävi sen kaivamassa. Sen verran Stapleton alkoi uskoa vaihtoehtohoitoihin, että vei syöpää sairastavan poikansa arkun vainajan sukulaisen luokse, jotta tämä sai yrittää parantaa pojan kosketuksellaan. Vauvan kohtalosta kiinnostuneet voivat lukea kirjasta, miten hoito toimi. 

Kirjassa oli liikaa isoja aihepiirejä, kuten arkeologia, uskonto ja vaihtoehtohoidot ja niihin jokaiseen keskityttiin turhan hätäisesti, sillä jokaisesta aiheesta Cook saisi hyvän dekkarin aikaiseksi, mutta nyt yritystä oli liikaa. **

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Majakkamestarin tytär


 




Ruotsalainen Ann Rosman on uusi tuttavuus dekkarikirjailijoiden saralla. Majakkamestarin tytär (Fyrmästarens dotter 2009, suom. 2011) on esikoiskirja, jonka pääosaa esittää göteborgilainen rikostutkija Karin Adler. Kirjassa Karin saa hoidettavakseen rikosjutun, jossa vanhan majakan ruokakellarista löytyy kuollut mies. Miehen kuolemasta on kauan, mutta selvästi kuolemaa yritetään peitellä valheilla. Miehelle löytyy jopa valevaimo ja valelapsi.

Karin on saanut harteilleen kummallisen kuolemantapauksen, josta ei puutu erikoisia juonenkäänteitä. Karinin oma avoliitto on tullut kirjassa päätepisteeseen, jota hän ei pahemmin ehdi murehtimaan työkiireidensä vuoksi. Ihmeen nopeasti päätettyään erosta, Karin kerää kimpsunsa ja kampsunsa ex-miehen asunnosta ja muuttaa purjeveneeseensä asumaan. Karin ei itkeskele viiden vuoden suhteensa perään ja ainoa kerta, kun suhteesta vähän puhutaan, on kun ystävätär saapuu apuvoimiksi muuttopuuhiin. Myös isoäiti yrittää puhua ex-miehen puolesta ja on sitä mieltä, että nykyaikana erotaan liian helposti, mutta Karin pitää päänsä.

Karin saa kirjassa mukavia uusia ystäviä erottuaan miehestään. Uudet ystävät liittyvät kaikki oudolla tavalla kauan sitten kuolleeseen mieheen. Kirja loppuu hieman omituisesti, kun kirjan pääpahis hukkuu. Voi olla, että seuraavassa kirjassa pääpahis ei olekaan hukkunut. Kirjan toinen naispuolinen pääpahis ilmeisesti pääsee kuin koira veräjästä vanhasta murhasta, koska siitä on kulunut jo liian pitkä aika.

Kirjan arvostelijat pitävät kirjaa samanlaisena kuin Camilla Läckbergin dekkarit ovat, mutta parempana. Olen itse eri mieltä, sillä kirja on ihan erityylinen. Läckbergin kirjoissa on raaempia kuvauksia väkivaltatapahtumista ja niitä on enemmän. Rosmanin kirjassa oli tosi vähän väkivaltaa ja muuten kirjaa oli leppoisaa ja rauhallista lukea ilman jännitystä. Läckbergin dekkarit ovat psykologisia trillereitä ja tekijät yleensä mielisairaita ja tosi vaikeita väkivaltakokemuksia kokeneita, mutta Rosmanin rikollisten motiivi on halu hyötyä taloudellisesti rikkauksista. Rikoksentekijät ovat siis tervejärkisiä, mutta ahneita.

Esikoiskirjaksi ihan mukiinmenevä ja luettava, tosin tapahtumia ja henkilöitä on turhan paljon, joten kuvaukset ovat hieman sekavia, eikä välillä tiedä kuka on kenenkin lapsi tai sukulainen. Uusi Rosmanin kirja Noitavasara on julkaistu suomeksi. Rosmanin kirjat löytävät varmasti suosionsa naislukijoiden joukosta. **

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Iranilainen tytär


 




Suomalaiselle naiselle ajatus olla miehen omaisuutta, voisi olla vaikeaa, mutta iranilaiseen maailmaan kätkeytyy naisten alistaminen uskonnon, perinteisten tapojen ja miesten vallan alaisuuteen. Kaikki naiset eivät alistu tähän kohtaloon, vaan vastustavat sitä. Jasmin Darznikin kirjassa Iranilainen tytär (The Good Daughter 2010 suom. 2012) pääkertoja Lili taistelee onnensa edestä. Lili on kirjan kirjoittajan oma äiti ja kirja on kirjoitettu äidin sanelemien nauhoitusten pohjalta.

Lili on salannut tyttäreltään, että on ollut lapsena naimisissa ja tästä avioliitosta on tytär Iranissa. Lili on salaisuuksien mestari, mutta on katsonut parhaimmaksi vaieta avioerostaan ja lapsen jättämisestä, sillä muutettuaan ennen vallankaappausta Yhdysvaltoihin, siellä oli jo runsaasti iranilaisia, jotka elivät omassa patriarkaalisessa iranilaisessa kulttuurissaan, jossa eronnut nainen ei kuulunut yhteisöön. Eronnutta naista hyljeksittiin, vaikka hän olisi mennyt uusiin naimisiin.

Lili oli siis 13 vanha, kun hänet vihittiin sadistisen miehen kanssa. Raakuudet voi lukea kirjasta. Myös isän naisystävä yritti päästä 13v. tytöstä eroon antamalla yliannoksen oopiumia, mutta onneksi Lili selvisi siitäkin. Lilin selviytymistä edisti isän kunnianhimo kouluttaa poikansa ja tyttärensä, joten Lili lähetettiin veljen perässä Saksaan kätilökoulutukseen. Saksassa hän tapasi tulevan miehensä, joka muutti Iraniin Lilin kanssa ja meni hänen kanssa naimisiin. Lili toimi kätilönä Iranissa, kunnes vallankaappaus oli lähellä ja pakeneminen maasta oli väistämätöntä.

Lilin tarina on selviytymistarina myös alkoholistin vaimona, mutta jota ei kauheasti korosteta kirjassa. Jonkinlaisten kulissien pitämistä yllä ymmärtää, kun ajattelee amerikkalaista yhteiskuntaa, jossa perhe, harrastukset sekä koulussa menestyminen on tärkeää. Lili halusi antaa kaiken tämän nuoremmalle tyttärelleen, joka kipuili omaa kasvuaan toisen polven amerikkalaisena. Äiti vaati kuuliaisuutta ja hyvää iranilaista käytöstä, mutta tyttö oli kasvanut amerikkalaiseen kulttuuriin, joka poikkeaa iranilaisuudesta. Lili oli myös menneisyyden vanki ja vaali vanhoja perinteitä.

Kirja on läpileikkaus iranilaisuudesta, mutta toisen polven amerikkalaisen kirjoittamana. Kirjassa kuvataan naisia ja heidän kohtaloitaan iranilaisten kotiseinien sisäpuolella, sillä ulkona vaanivat miehet, jotka veivät naisilta sen arvokkaimman, eli immenkalvon. Immenkalvon puuttumiseen löytyi pian plastiikkakirurgit, jotka rikastuivat ompelemalla uudet kalvot entisten tilalle. Kaksinaismoraalia, jota vaalitaan perinteillä. Kirja imaisi maailmaansa ja piti lujasti otteessaan. Suosittelen. ****

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Varoitus






Norjalainen Karin Fossum on kirjoittanut dekkarin, jossa pahuus seuraa pahuutta ja kiusatusta tulee pahanilkinen kiusaaja, jonka seuraukset johtavat pahan leviämiseen ympäristöön ja ihmisiin. Varoitus (Varsleren 2009, suom. 2010) on kymmenes suomennettu Fossumin kirja, jonka pääosaa esittää komisario Konrad Sejer.

Konrad Sejer on yli viidenkymmenen, hänellä on yksi tytär ja tyttärenpoika, joka on adoptoitu. Vaimo on kuollut syöpään tyttären ollessa pieni. Konrad on leppoisa, syvällisesti ajatteleva ja harkitseva poliisi. Nopeat liikkeet ja äkkiryntäykset rikollisten luokse eivät ole Konradia varten, joka on alkanut kärsiä huimauksesta, mutta tyypillisenä miehenä, pysyttelee pois lääkäristä, vaikka vävypoika on lääkäri.

Pirullinen kiusantekijä tulee kirjassa esille heti alussa ja on Konradin ohella yksi dekkarin kertojista. Kirjassa seurataan mitä hän tekee kotonaan ja isoisänsä luona, mutta tarkemmat seuraukset jätetään itse kullekin kiusatuista esiteltäväksi. Kiusanteot ovat ilkeitä ja vain paha ihminen voi keksiä kyseisiä tekoja. Pahan taustalta voidaan löytää yksinäisyyttä, köyhyyttä ja sosiaalista estoisuutta muita ihmisiä kohtaan.

Syyllinen jää kiinni, mutta häntä ei laiteta ikänsä vuoksi tutkintovankeuteen, vaan hänen on ilmoittauduttava kolmesti viikossa poliisille ja aina Konrad Sejer itse puhuttaa tekijää ja yrittää ymmärtää tämän tekoja. Pian lähistön ihmiset tietävät kuka on vastuussa ilkeistä teoista ja mitä sitten tapahtuu, voit lukea Fossumin dekkarista. Jännitystä alusta loppuun.

Ruusuvettä ja lammaspataa


 


Aminpourin kauniit iranilaiset sisarukset Marjan, Bahar ja Layla tulivat tutuiksi Lumoavien mausteiden kahvilasta, joka kirjassa sai nimen Babylonian cafe. Tämä Marsha Mehranin jatkokirja Ruusuvettä ja lammaspataa (Rosewater and Soda Bread 2008 suom. 2009) jatkaa vuoden päästä uusin tapahtumin hiljaisen kylän elämänmenoa, jossa jokainen tuntee toisensa paremmin, kuin itse tuntisi itsensä.

Perheen nuorin tytär 16 v. Layla jatkaa opiskeluaan lukiossa ja seurustelee poikaystävänsä kanssa ja Bahar on löytänyt elämälleen uuden suunnan, jota haluaa seurata koko sydämestään. Perheen vanhimmalle tytölle Marjanille kirjan tarinassa on viritelty rakkautta ja suuria tunteita, mutta myös huolenaiheita ihan riittämiin. Marjan on siskoksista se, joka hoitaa ja huolehtii asioista enemmän, kuin yksi ihminen jaksaa kantaa, joten pientä uupumista ja sekoilua on luettavissa kirjan sivuilta.

Marjan joutuu myös yllättävien tapahtumien keskipisteeseen ja joutuu jopa jonkin sortin salapoliisihommiin, jotta tapahtumille löytyisi selitykset. Kyläläiset sekaantuvat joka asiaan ja luulottelevat ja kääntävät asiat aivan sekaisin etsiessään paholaista. Irlantihan on tunnettu haltijoistaan, joihin ihmiset uskovat, ja myös niistä voi lukea kirjan sivuilla.

Kirjassa tehdään hyvää ruokaa ja nyt reseptit löytyvät kirjan takaosasta. Kirja on lempeää luettavaa, leppoisaa elämänmenoa ja hauskoja tapahtumia. Osassa tekstiä palataan aikaan Teheranissa ja niihin järkyttäviin tapahtumiin, jotka pakottivat tytöt pakomatkalle. Kirjassa puututaan myös katolisen Irlannin aborttikysymyksiin ja ehkäisyyn, mutta siten, että lukija voi itse tehdä oman päätöksen, miten suhtautua Irlannin tiukkaan aborttivastaisuuteen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun loppupuolelle, joten ihmisten ajatuksista ja teoista näkyy tuon ajan elämänmeno.

Marsha Mehran, Ruusuvettä ja lammaspataa ****
suom. Hanna Kaarakainen
Tammi 2009
s. 331
Rosewater and Soda Bread 2009

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lumoavien mausteiden kahvila







Jos kaipaat lukukokemukseltasi mausteita, herkullisia ruokia ja jopa reseptejä, iranilaisen Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvila (Pomegranade Soup 2005, suom. 2006) sopii sinulle. Suomalainen nimi on mielestäni paljon sopivampi kirjan sisällölle, vaikka kyllä kirjassa keitetään myös granaattiomenakeittoa ja keittoon on myös resepti.

Kirja kertoo kolmesta sisaruksesta Marjanista, Baharista ja Laylasta, jotka pakenivat Iranin vallankumousta vuonna 1979 aluksi Lontooseen. He pakenivat, koska Baharin mies oli väkivaltainen ja Teheranissa asuminen ei ollut enää turvallista nuorille naisille. Baharin mies löysi heidät Lontoosta, mutta tytöt pakenivat jälleen ja nyt Irlantiin syrjäiseen pieneen kylään, jota hallitsi rautaisella otteella Thomas McGuire.

Tytöt perustivat kahvilan, mutta alkuun paikkakuntalaiset vierastivat outoja hajuja ja keitoksia. Juorut vahvistivat kyläläisten luulotteluja ja pahansuopaisuutta tyttöjen kahvilaa ja itse tyttöjä kohtaan, jota lietsoi olutparoni Thomas McGuire. McGuire olisi halunnut itse tyttöjen kahvilapaikan, jotta olisi perustanut siihen diskon, sillä salaisissa ajatuksissaan, hän oli dj ja diskotanssin kuningas.

McGuirea otti päähän, kun hän kuuli, että hänen nuorempi poikansa seurusteli Laylan kanssa. Niinpä vanhempi velipoika sai kulkea pariskunnan perässä ja kirjata isälleen kaikki, mitä nuori pari teki. Vanhempi veli rakastui myös itse Laylaan. Kylän miehet katselivat kauniita tummapintaisia tyttöjä ihailevasti, mutta naiset saivat siitä uutta vettä myllyynsä.

Pikkuhiljaa hyväkäytöksisten tyttöjen kahvila alkoi menestyä ja he saivat hyviä ystäviä, jotka tukivat ja kannustivat kahvilan pidossa. Ruoka oli myös niin maittavaa, että katolinen pappi kävi joka päivä syömässä samaa ruokaa, johon ihastui ensimmäisellä kerralla. Ihastuin kirjaan ja onneksi siihen löytyy myös jatkokirja eli Ruusuvettä ja lammaspataa

Marsha Mehran, Lumoavien mausteiden kahvila ****
suom. Hanna Kaarakainen
Helmi 2006
s. 302

torstai 7. kesäkuuta 2012

Armon piiri



 




Norjalaisen Jørgen Brekken esikoiskirja Armon piiri (2011) kertoo Johanneksen kirjasta ja murhaajasta, joka saa kirjasta sairaita kiksejä alkaa sarjamurhaajaksi. Murhaaja käyttää veitsiä ja muuta iljettävää puuhaa, mutta onneksi jäi lopulta kiinni.

Johanneksen kirjaa seurataan 1500-luvulla ja nykyiset tapahtumat sijoittuvat 2010 Trondheimiin sekä Richmondiin. Trondheimin sarjamurhaajajahtia johtaa Odd Singsaker, ja Richmondin jahtia johtaa Felicia Stone. Molemmissa paikoissa tapahtuu vastaavanlainen murha, toinen miehelle ja toinen naiselle.

Trondheimissa poliisit jahtaavat miestä, jonka vaimo ja poika katosivat muutama vuosi aiemmin. Richmondissa epäilty on vanhojen kirjojen keräilijä, joka haluaa Johanneksen kirjan itselleen. Johanneksen kirjaa säilytetään norjalaisessa museossa Trondheimissa.

1500-luvun kertomukset liikkuvasta parturista ja hänen oppipojastaan ovat mielenkiintoista luettavaa. Tuon ajan partureiden työnkuva ei ollut ainoastaan hiusten ja parran leikkuuta, vaan työhön kuului amputoimisesta lähtien kaikenlainen veitsenkäyttö ihmisten vaivoissa sekä eläville että kuolleille. Kuolleiden silpominen oli kiellettyä, mutta lääketiede ei olisi kehittynyt, jos ihmiset eivät olisi tutustuneet mitä ihmisen ihon alla on.

1500-luvun kerronta nivoutuu hyvin yhteen nykyajan tarinan kanssa. Norjalainen poliisi näytetään kömpelöltä, hitaalta ja tehottomalta amerikkalaiseen poliisiin verrattuna. Norjalaiset yrittävät estellä yhteistutkimusta, mutta amerikkalainen naispoliisi on jo lentokoneessa tulossa tutkimaan murhien samankaltaisuutta. Singsaker menee nukkumaan muutamaksi tunniksi, kun pitäisi toimia ja etsiä murhaajaa, joka tuntuu hieman turhan kärjistävältä, mutta sen ymmärtää, kun on kyseessä leikkauksesta toipuva poliisi.
Kirja loppuu onnellisiin tapahtumiin, onneksi, mutta ruumiita tässä kirjassa kyllä riittää.

Herttaseiska


 





Vauhdikasta luettavaa Stephanie Plumin seurassa löytyy seitsemännestä Janet Evanovichin dekkarista Herttaseiska (alkuteos Seven up 2001 suom. 2011). Evanovichin kirjojen nimistä näkee, monesko kirja Stephanie Plum-sarjasta on menossa. Ensimmäisen kirjan nimi on Ensin rahat ja siitä on tehty elokuva. Kirjat ovat mielettömän hauskoja ja jos olet allapäin, niin suosittelen kirjoja nauruterapiaksi. Luin Herttaseiskaa junassa ja linja-autossa, mutta minun oli aivan pakko nauraa hekottaa ääneen kirjan juonenkäänteissä. 

Stephanie Plum on palkkionmetsästäjä, eli hän yrittää saada serkkunsa Vinnien maksamat syytetyt oikeuden eteen kuulemaan minkä tuomion he saavat oikeudessa. Syytetyillä on mahdollisuus takuuta vastaan päästä vapaaksi oikeudenkäyntiin asti ja Vinnie maksaa näitä takuita. Jos syytettyä ei saada oikeuden eteen, Vinnie menettää takuut. Herttaseiskan yksi syytetyistä on vanha mafiapomo, sokea ja melkein kuuro, alapäässäkään ei tapahdu naisten seurassa mitään, mutta vanha ukkeli on liukasliikkeinen ja nopsajalkainen ja pääsee eroon Stephanien ja muidenkin palkkionmetsästäjien kynsistä.

Stephaniella on kaksi ihailijaa, Morelli, joka on poliisi ja Ranger, joka on palkkionmetsästäjä. En kerro kumpi on kirjan lopussa Stephanien suosiossa, mutta miehet järjestävät Stephanielle kuumia hetkiä ja vipinää vällyjen alla. Naimisiinmeno ja vakiintuminen ei oikein Stephanieta kiinnosta, ainakaan vielä vähään aikaan, luetaan seuraavasta kirjasta, miten vauhdikkaalle palkkionmetsästäjällemme käy.

Stephanien perhe on hauska italialainen perhe. Isoäiti Mazur on Stephanien hengenheimolainen ja kovasti miesten perään vielä vanhoilla päivilläänkin. Stephanien ajellessa Harrikalla, päätti isoäiti hankkia ainakin harrikka-asun, ellei sitten jopa oman pyörän, kun pyörä aiheuttaa vipinää alapäähän. Perhe ei oikein innostunut isoäidin ajatuksista. Isoäidillä on laaja tuttavapiiri ja hän on välillä hyvä apuri Stephanien hommissa. Tosin ruumiinvalvojaisissa yritetään pitää isoäiti kaukana ruumiin läheltä, ettei ruumiille satu vahinkoja, isoäiti on niistä tunnettu.
Silmät mustankirjavina, kulkupelit mäsänä ja luotien paukkuessa ei haittaa Stephanieta hänen ammatissaan, hänet on luotu siihen työhön. Vaviskaa karkurit, Stephanie tulee perässä.