lauantai 31. joulukuuta 2016

2016 kirjailijat ja kirjat

2016 kirjailijat ja kirjat

Aalto Ilari: Matkaopas keskiajan Suomeen
Abulhawa Susan: Sininen välissä taivaan ja veden
Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit
Alaniva Kirsi: Villa Vietin linnut
Allende Isabel: Henkien talo 
Andersen Jens: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä
Asher Jay: Kolmetoista syytä
Aslam Nadeem: Elävältä haudatut 
Bargum Johan: Syyspurjehdus 
Barbery Muriel: Haltiaelämää
Barnes Julian: Kuin jokin päättyisi
Björk Marja: Lainaa vain
Bjørk Samuel: Minä matkustan yksin
Björlind Cilla ja  Rolf: Musta aamunkoitto
Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Brigatti Ella: Sängynaluskansa
Brigatti Ella: Sängynaluskansa Karnevaalit
Brigatti Ella: Sängynaluskansa Meksikossa
Busquets Milena: Tämäkin menee ohi  
Carey M. R.: Maailman lahjakkain tyttö
Carlson Kristina: William N. päiväkirja
Carver Raymond: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Clézio J.M.G.: Alkusoitto
Cline Emma: Tytöt
Cornwell Patricia: Riistetty
Dahl Roald: Iso Kiltti Jätti
Dahl Roald: Ilmarin ihmelääke
Dahl Roald: Kuka pelkää noitia 
Doerr Anthony: Davidin uni
Ebershoff David: Tanskalainen tyttö
Enright Anne: Unohdettu valssi
Ferrante Elena: Loistava ystäväni
Fioretos Aris: Mary
Gardós Péter: 117 kirjettä
Green John: Teoria Katherinesta
Hautala Marko: Torajyvät
Hawkins Paula: Nainen junassa
Heikkinen Mikko-Pekka: Jääräpää
Heino Jyrki: Kelmit
Hiekkapelto Kati: Tumma 
Higashida Naoki: Miksi minä hypin-Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta
Hilton Lisa: Maestra 
Hiltunen Pekka: Onni
Hiltunen Simo: Lampaan vaatteissa 
Hirvisaari Laila: Hiljaisuus 
Hulkko Johanna: K18
Hurley Andrew Michael: Hylätty ranta
Hyry Antti: Kertomus
Itkonen Juha: Anna minun rakastaa enemmän
Jalonen Riitta: Kirkkaus
Jansson Tove: Näkymätön lapsi
Jones Sadie: Kotiinpaluu
Jones Sadie: Ehkä rakkaus oli totta 
Jong Erica: Elä ja uneksi 
Jotuni Maria: Huojuva talo
Juntunen Tuomas: Tuntematon lapsi 
Jäntti Essi (toim.): Täyttä elämää ADHD:n kanssa
Järvi Elina, Hotti Tiina ja Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä
Kaaberbøl Lene ja Agnete Friis: Huomaavainen murhaaja
Kallentoft Mons ja Markus Lutteman: Zack
Kaminer Wladimir: Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä
Kaunisto Milja: Luxus
Kauranen Snellman Anja: Syysprinssi
Keränen Milla: Kapteeni 
Khemiri Jonas Hassen: Kaikki se mitä en muista 
Kinnunen Tommi: Lopotti
Kivi Aino: Maailman kaunein tyttö
Knight Renée: Kenenkään ei pitänyt tietää
Koivukari Tapio: Unissasaarnaaja
Koskinen Juha-Pekka: Lumottu lelutehdas 
Koskinen Juha-Pekka: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika
Kubica Mary: Good Girl
Kubica Mary: Pretty Baby
Kunnas Kirsi: Tiitiäisen satupuu
Kunnas Mauri:Kaksitoista lahjaa Joulupukille
Kunnas Mauri: Seitsemän koiraveljestä
Kunnas Mauri: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset 
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi
Kurenniemi Marjatta: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen
Kyrö Tuomas: Mielensäpahoittaja - Miehen työt
Köngäs Heidi: Hertta
Köngäs Heidi: Dora, Dora
Laaksonen Heli: Sylvia, Tuija ja laulava patja 
Lark Sarah: Valkoisen pilven maa
Linstedt Laura: Oneiron
Lipasti Roope: Viikinkisolmu
Lupton Rosamund:  Hiljaisuuteen hävinneet
Läckberg Camilla: Pahanilmanlintu
Lähde Kalle: Happotesti
Marttinen Annamari: Törmäys 
Maskame Estelle: DIMILY - Rakastan
Maskame Estelle: DIMINY - Tarvitsen
Maskame Estelle: DIMIMY Kaipaan
Maynard Joyce: Vuori talon takana
McFarlane Mhairi: En minä vaan sinä
Melender Tommi: Ranskalainen ystävä 
Mentula Mooses: Jääkausi 
Meri Veijo: Kersantin poika
Meri Veijo: Manillaköysi
Modiano Patrick: Kehäbulevardit
Moravia Alberto: Kaksi naista 
Morrison Toni: Koti
Morrison Toni: Luoja lasta auttakoon 
Moyes Jojo: Jos olisit tässä 
Müller Herta: Tänään en halunnut tavata itseäni
Mustonen Enni: Ruokarouva
Mäki Reijo: Liian kaunis tyttö
Neuhaus Nele: Lumikin on kuoltava
Nesbø Jo: Tohtori Proktorin Pierupulveri
Nevanlinna Arne: Marie
Niemi Juuli: Et kävele yksin
Nousiainen Miika: Vadelmavenepakolainen
Ohlsson Kristina: Lotus Blues 
Ohlsson Kristina: Mion Blues
Ojanen Eero: Suomen myyttiset linnut
Ollikainen Aki: Nälkävuosi
Ollikainen Milla: Veripailakat 
Poijula Soili: Lapsi ja kriisi
Poznanski Ursula: Äänet
Pääskynen Markku: Sielut
Redondo Dolores: Luualttari
Redondo Dolores: Myrskyuhri 
Riggs Ransom: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Riley Lucinda: Keskiyön ruusu
Ritvanen Antti: Miten muistat minut
Rogneby Jenny: Leona - Kortit on jaettu
Rowley Steven: Lily ja mustekala 
Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
Rubina Dina: Kaksiosainen sukunimi 
Rönkä Matti: Eino
Saarela Sara: Kanssasi en tarvinnut sanoja
Safak Elif: Valkoinen elefantti 
Sahlberg Asko: Irinan kuolemat
Sandström Peter: Laudatur
Sansom C. J. : Ilmestys 
Santos Care: Suklaan maku
Sebald W.G.: Merkintöjä Korsikasta 
Sendker Jan Philipp: Sydämenlyönneissä ikuisuus 
Seppänen Jussi: Kymmenottelu
Sinervo Helena: Armonranta 
Sjón: Valaan suusta
Skagnes Sarita: Vain tytär
Slaughter Karin: Kaunokaiset
Snellman Anja: Lähestyminen
Statovci Pajtim: Tiranan sydän
Steinbeck John: Routakuun aika
Steinbeck John: Torstai on toivoa täynnä 
Stridsberg Sara: Niin raskas on rakkaus
Strömberg Mikaela: Sophie
Tahvanainen Sanna: Lohikäärmeunia
Tamminen Petri: Meriromaani
Tessaro Kathleen: Parfyymikeräilijä 
Tóibín Colm: Brooklyn
Tóibín Colm: Nora Webster
Tolonen Tuutikki: Mörkövahti
Tolonen Tuutikki: Mörköreitti 
Tremayne S. K. : Jääkaksoset
Uusma Bea: Naparetki
Valkama Johanna: Itämeren Auri 
Vanhatalo Pauliina: Pitkä valotusaika
Vanhatalo Pauliina: Keskivaikea vuosi
Viikilä Jukka: Akvarelleja Engelin kaupungista
Virtanen Marja Leena: Verho
Vuorela Seita: Viima 
Vuorela Seita: Lumi
Vuori Kristiina: Kaarnatuuli 
Westö Kjell: Kangastus 38
Winman Sarah: Merenneidon vuosi
Wyld Evie: Kaikki laulavat linnut 

perjantai 30. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta 2017



Uusi Vuosi edessämme
kuin avautuva kirja.
Emme tiedä tarinaa,
emme tiedä juonta.
Vain lukemalla sivu sivulta,
vain elämällä päivä päivältä,
tarina vie mukanaan seikkailuihin,
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin.
Alati vaihtuviin kuin itse elämä.

Muistorikasta lukuvuotta 2017

         Mai

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 haastekoonti




Nyt on menossa vuoden 2016 viimeiset päivät, aika hieman muistella mitä tuli luettua ja julkaistua täällä blogissani. Vuosi alkoi Sannabananan järjestämällä Rauhaa maailmaan lukumaratonilla, johon luin viisi kirjaa. Samanlainen Rauhan maraton olisi nytkin paikallaan, sillä vuosi 2016 oli kaikkea muuta kuin rauhallinen maailmalla, ja sotiminen jatkuu monessa maassa. Tammikuussa luin kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen Veijo Meren Manillaköyden. Jokainen varmaaan muistaa tämän sodasta lomalle päässeen miehen, joka halusi yllättää vaimonsa maasta löytämällään manillaköydellä, jonka kuljetus tuotti aika paljon ongelmia.

Helmikuussa päättyi Ullan blogin Talven lukuhaaste, joka kesti 15.10.15-29.2.16 välisen ajan.

Maeve Binchy Seitsemän talvista päivää
Camilla Läckberg Mantelintuoksua lumimyrskyssä
Juha-Pekka Koskinen Kuinka sydän pysäytetään
Sinikka Salokorpi Turun linnan Tonttu-ukon Jouluihme
Marjatta Kurenniemi Onnelin ja Annelin talvi
Johan Bargum Syyspurjehdus
John Steinbeckin Routakuun aika

Huhtikuussa sain Cats, books and me-blogin Kirsiltä vinkin koota kymmenen kärjessä oman kirjahyllyn lukemattomista kirjoista. Top 10 keskiviikko sisälsi hyvää lukemista, ja luin teoksia ihan mukavaan tahtiin, jos ei ollut muuta luettavaa. Sain luettua lukupinosta kuusi kirjaa, joten neljä siirtyy vuodelle 2017. Sen jälkeen teen uuden 10-kirjapinon. Tässä lukemani kuusi kirjaa:

John Steinbeck Torstai on toivoa täynnä
Heidi Köngäs Dora, Dora
Herta Müller nään en halunnut tavata itseäni  
Toni Morrison Koti 
Patrick Modiano  Kehäbulevardi
Sadie Jones Ehkä rakkaus oli totta 

Heinäkuussa oli kolmannen Klassikkohaasteen aika ja luin siihen perheväkivallasta kertovan Maria Jotunin (1880-1943) Huojuvan talon. Kirja julkaistiin postuumisti parikymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Kirja ei kuitenkaan jättänyt kammoa, vaan voisin lukea kirjan uudelleen paremmalla ajalla ja syventyä ajankuvauksiin, miljöökuvauksiin ja muuhun tuon ajan kuvauksiin. Perheväkivallan on sanottu olleen kirjailijan oman kotielämän kuvausta, valitettavasti.

Elokuussa kokosin kirjat, jotka luin Lukutoukan kulttuuriblogin järjestämään kesäbingoon. Osallistuin kesäbingoon ensimmäistä kertaa ja se oli aika hauskaa ja huoletonta lukemista, kun vain luki ohjeen mukaan. Vain kaksi ruutua jäi rastittamatta kesäbingoruudukosta.

Antti Ritvasen Miten muistat minut teoksessa on värikäs kansi.
Enni Mustosen Ruokarouvan nimi liittyy ruokailuun.
Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta kirjassa rakastutaan.
Juha-Pekka Koskisen Benjamin Hawk-Merirosvon oppipoika  on lastenkirja.
Milla Ollikaisen Veripailakat, kirja jonka nimi on yksi sana.
Reijo Mäen Liian kaunis tyttö on dekkari.
Jo Nesbøn Tohtori Proktorin pierupulveri on lasten fantasiakirja.
Anthony Doerrin Davidin uni teoksessa lähetetään kirjeitä.
Dina Rubinan Kaksiosainen sukunimi on novellikirja.
Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa on äijäkirja.
Kristina Carlsonin William N päiväkirja kertoo 1800-luvusta.
Maria Jotunin Huojuva talo sijoittuu menneisyyteen.
Lucinda Rileyn Keskiyön ruusun kannessa on nainen. Ihana kirja, historiaa ja nykyaikaa.
Andrew Michael Hurleyn Hylätystä rannasta on tehty elokuva.

Elokuussa oli myös aika koota Suketuksen Kansojen juurilla-lukuhaaste kokoon.  Haasteeseen luettiin alkuperäiskansoista kertovia kirjoja. Muissa lukemissani kirjoissa oli saamelaisia, mutta Valkoisen pilven maassa oli maoreja.

Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit 
Heikkinen Mikko-Pekka: Jääräpää 
Lark Sarah: Valkoisen pilven maa
Alasalmi Päivi: Joenjoen laulu
Alasalmi Päivi: Pajulinnun huuto

Lokakuussa oli aika koota Oksan hyllyltä - blogin viime syksynä alkanut elokuvallinen Seitsemännen taiteen tarinat lukuhaaste. Tähän elokuviin ja kirjoihin perustuvaan haasteeseen luin seuraavat kirjat:

Mary Kubica: Good Girl - Kunpa tietäisit
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Paula Hawkins: Nainen junassa
Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta
Roald Dahl: Iso kiltti jätti
Roald Dahl: Kuka pelkää noitia
Péter Gardós: 117 kirjettä
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo
Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi
Colm Tóibín: Brooklyn
Kjell Westö: Kangastus 38
Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu 



Osallistuin myös Yöpöydän kirjat-blogin Niinan järjestämään lukuhermoja kutkuttavan haasteeseen lokakuun aikana, joka oli Halloween lukuhaaste. Halloweenin ystävänä halusin tietysti lukea aiheeseen liittyviä kirjoja hieman terävämmällä haarukalla ja veitsellä. Lasten- ja nuortenkirjoista löytyy aina sopivia kirjoja, aaveita, mörköjä, vampyyreja ym, mutta hiukan harmaiden aivosolujen (omien) pyörittelyn jälkeen, atshii mikä täällä pölisee, löysin halloween-teemaa aikuistenkin kirjoista.

Isabel Allende Henkien talo
Muriel Barberry Haltijaelämää
Alan Bradley Loppusoinnun kaiku kalmistossa
Marko Hautala Torajyvät
Riitta Jalonen Kirkkaus
Mauri Kunnas Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset
Camilla Läckberg Pahanilmanlintu
Kristina Ohlsson Mion Blues
Ransom Riggs Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Seita Vuorela Lumi  

Joulukuun viimeisenä päivänä päättyy Ullan blogin New To You Reading Challenge-haaste. Tarkoituksena oli lukea kirjoja, joita löytyi omasta kirjahyllystä, kirjastosta jne. jotka olivat ennestään tuntemattomia, mutta haastoivat lukemaan 1.6 - 31. 12. 2016 välisenä aikana. Tärkeintä haasteessa oli löytämisen ilo, itselle uuden kirjailijan kirjan lukeminen. Tällaisia kirjalöytöjä olivat mielestäni:

Isabel Allende Henkien talo
Maria Jotuni Huojuva talo
J.M.G. Clézio Alkusoitto
Anne Enright Unohdettu valssi
Alberto Moravia Kaksi naista 
Peter Sandström  Laudatur  
 
Vuosi 2016 on nyt paketoitu ja taputeltu ja laitettu kaunis rusetti päälle, ehkäpä vielä kaunis kukkanen rusettiin, sillä tämä lukeminen on ollut lahja minulle itselleni. Oikein antoisia lukuhetkiä on tullut vietettyä. Lämpöiset kiitokset lukuhaastajille Sannabananalle, Ullalle, Kirsille, Kristalle, Niinalle, Suketukselle ja Marikalle. Samoin Klassikkohaasteen vetäjille, jotka vaihtuvat joka kerta. Seuraava Klassikkohaaste loppuu tammikuun viimeinen päivä. 

Vuoden 2016 lukuhelmiä ovat olleet kirjat, joille ripottelen tähtisadetta ja suosittelen lukemaan: 
Riitta Jalosen Kirkkaus 
Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut
Anja Snellmanin Lähestyminen
Juuli Niemen Et kävele yksin 
Tuutikki Tolosen Mörkövahti
Tuutikki Tolosen Mörköreitti  
Aris Fioretoksen Mary
Sadie Jonesin Kotiinpaluu
Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus 
Emma Clinen Tytöt
 
Lukuiloa ja tähtien loistetta kaikille 
t. Mai



maanantai 26. joulukuuta 2016

Novellit ja runot

NOVELLIT

Adichie Chimamanda Ngozi: Huominen on liian kaukana
Alasalmi Päivi: Joenjoen laulu
Capote Truman: Aamiainen Tiffanylla
Carver Raymond: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Ervasti Saara: Amorialaiset
Huilaja Janne: Hevonen
Hyry Antti: Kertomus 
Härkönen Anna-Leena: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia
Jansson Tove: Näkymätön lapsi
Jansson Tove: Nukkekaappi
Jansson Tove: Viesti 
Kaminer Wladimir: Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä
Kaukonen Katja: Vihkivedet
Kilpi Eeva: Noidanlukko
Lapidus Jens: Ainakin äiti yritti - Rikostarinoita
Latvala Taina: Ennen kuin kaikki muuttuu
Liksom Rosa: Väliaikainen 
Lisko Eeva-Maria: Novellikokoelma Kahvila
Mann Thomas: Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia (Nobel)
Mitchell David: Pilvikartasto
Munro Alice: Viha, ystävyys, rakkaus (Nobel)
Pöyliö Sari: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä 
Rissanen Kari: Alaston takinkääntäjä
Rubina Dina: Kaksiosainen sukunimi
Santos Care: Suklaan maku
Sebald W.G.: Merkintöjä Korsikasta 
Seppänen Jussi: Kymmenottelu
Valtonen Jussi: Vesiseinä 
Walker Tim: Lost in Suomi. Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia

RUNOT

Itkonen Jukka: Koipihumppa - Runoja lapsille
Jarkko Jokinen: Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä
Jääskeläinen Markus: Ilmapallo 
Kaskinen Anna-Mari: On toinen maa
Kunnas Kirsi: Tiitiäisen satupuu
Kunnas Kirsi: Tapahtui Tiitiäisen maassa
Laaksonen Heli: Pulu uis 
Laaksonen Heli: Sulavoi
Laaksonen Heli: Peippo vei
Lipponen Ulla (toim.): Kuukernuppi
Nieminen Juho: Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa
Nieminen Juho: Saattaa sisältää pähkinää
Runeberg J.L.: Vänrikki Stoolin tarinat  
Valli Suvi: Ohijuoksija 

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua



                                         Yön satoi uutta lunta.
                  Se peitti jäisen maan.
                  ja järvi näkee unta
                  vain hanki peittonaan.
                  Kauan odotimme, ikkunaan jäimme,
                  kun tähdistä kirkkaimman näimme.
                  Se jouluviesti on
                  taas kylmyyteen lämpöä saamme.
                  On mieli huoleton,
                  sillä joulu tuo valon maailmaamme.

                  Me kylmän unohdamme
                  ja talven tuiskuineen.
                  Ja luottaa haluamme
                  taas uuteen kevääseen.
                  Luonto lepää hetken hankien alla,
                  kun tuivertaa tuuli ja halla.
                  Vaan joulu tullessaan
                  myös mielemme kylmyyden poistaa.
                  Luo tähti valoaan,
                  kun se kirkkaimmin pimeässä loistaa.

                                         Tove Jansson, Muumilaakson laulukirja, 1993.
                                         Suom. Vexi Salmi


               Hyvää Joulumieltä ja Rauhaisaa Joulua!
 

lauantai 17. joulukuuta 2016

Lauri Viita 100 vuotta syntymästä.


Mitä lienee
siitä viis,
kunhan uskot 
unelmiis.

         Lauri Viita

Lauri Arvi Viita (1916-1965) on tullut tunnetuksi sekä elämänkuvioidensa että kirjojensa ansiosta. Hänestä on tehty mm. näytelmä ja  elokuva Putoavia enkeleitä, joka kuvasi hänen avioliittoaan kirjailija Aila Meriluodon kanssa. Lauri Viita oli naimisissa kolme kertaa ja hänellä oli seitsemän lasta. 
Esikoisteos (runoteos) Betonimylläri ilmestyi 1947. Kukunor ilmestyi 1949 (runoteos). Ensimmäinen romaani Moreeni ilmestyi 1950. Käppyräinen 1954 oli jälleen runoteos. Vuonna 1961 ilmestyi runo- ja proosateos Suutarikin, suuri mies. Toinen romaani Entäs sitten, Leevi 1965 oli trilogian ensimmäinen osa, mutta Lauri Viita kuoli 49-vuotiaana autokolarissa kirjan ilmestymisvuonna.

Iso mies tuli pieneen kylään: Lauri Viita tuli maailmaan, teknistyvään ja saastuvaan ja ahtaan ennakkoluuloiseen; hän ei ollut kirjailija vaan luonnonmullistus. Jopa sellainen suurromaani kuin Moreeni tuntuu syntyneen pärskeenä keskeltä valtavaa henkistä kuohumistilaa. Viita oli ennen kaikkea ääneen ajattelija, verbaalinen nero.  
                                                                     Aila Meriluoto

Lauri Viita työskenteli kirvesmiehenä kuten isänsä, mutta jäi ensimmäisen runokokoelman ilmestymisen jälkeen vapaaksi kirjailijaksi. Työmiehen muuttuminen kirjailijaksi vaati veronsa, kirjailija eli vahvasti ja voimakkaasti, rosoisesti ja jopa railakkaasti. Hänen mielenterveytensä ei kestänyt ja hän vietti pitkiä aikoja hoitolaitoksissa. Diagnoosin hän sai jo 40-luvulla, skitsofrenia. Diagnoosista on kiistelty jälkikäteen, mutta sodanjälkeisenä aikana ei vielä mielenterveysasiat olleet parhaimmalla mahdollisella tolalla. Lauri Viita osallistui maanpuolustukseen rintamalla vuosina 1939-44.

Lauri Viita oli oppositiossa kaikkea vastaan, lopulta kai eniten itseään. Hänen sairautensakin oli persoonallisuuden toteuttamista, ikään kuin draamallista symbolitoimintaa, viimeisten aikojen sisäistä kivettymistä myöten. 
                                                              Aila Meriluoto

Lauri Viidan runosikermästä 8. runo (1965) :
Onni

Sain sen, mitä halusin, rakkauden,
ja sentään: olenko onnellinen?
Mitä odottelen?
Joka kerta, kun oveeni koputetaan,
on mieleni riemua tulvillaan.
Mitä odotankaan.

  
Lauri Viita muualla kirjallisuudessa:
Marjukka Kaasalainen: Lauri Viita runoilijana (1964). 
Sakari Katajamäki: Kukunor: Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa. Väitöskirja Helsingin yliopisto. Helsinki: Ntamo, 2016. 
Yrjö Varpio: Lauri Viita – Kirjailija ja hänen maailmansa. Helsinki: WSOY, 1973
Raimo K. R. Salokangas: Kirjailijan kieli ja mieli: Lauri Viidan elämä sairauden valossa. Helsinki: Psychiatria Fennica, 2012.
Aila Meriluoto: Lauri Viita, Legenda jo eläessään. Wsoy 1974

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Ensimmäiseen hengenvetoon, syntysijoille, ponnista pois, alkuräjähdykseen, Jumalan kämmenelle, Allahin ituun! Sinne asti meidän piti mennä. Lähiökoulun perjantain viimeiselle tunnille. Sinne missä pulpettiin on kaiverrettu kirkkovene ja rauhanmerkki. Missä vapaus on vaivaisen vartin päässä ja tunnelma harras ja herkkä. I take you to the candyshop, Ali hyräilee. I let you lick my lollipop, Niko jatkaa. Aamen, Siiri kommentoi jäätävästi. Tämä rukous on tosi. Ainakin tämän Ada tietää.

Nyt uidaan herkille vesille Juuli Niemen Junior-Finlandiapalkitussa Et kävele yksin nuortenkirjassa. Kirja on rakkaustarina, mutta rakkaustarinoilla on alku, keskiosa ja loppu, niin tälläkin rakkaustarinalla, jonka päähenkilöt olivat 15-vuotiaat Ada ja Egzon. Juuli Niemen mukaan pitkään kirjoitettu kirja vaati pitkät kiitokset ja hän kiitteli mm. kollegoitaan Seita Vuorista ja Vilja-Tuulia Huotarista. Vuorisen Lumi teos oli myös ehdokkaana. Lumi teoksen traagisuutta lisäsi Seita Vuorisen kuolema kesken kirjan valmistumista, jonka Vilja-Tuulia Huotarinen viimeisteli valmiiksi. Myös Lumi kertoo kahden maan nuorten tarinan. Skippasin aluksi Et kävele yksin teoksen, koska kansikuva on kuin suoraan meikkimainoksesta. Onneksi luin kirjan, sillä kirja kosketti minua yllättävällä tavalla nuorten elämän taitekohtien rankkuudella. Ei ole helppoa olla nuori nuorten maailmassa. 

Lintuparvi visersi niin kovaa, ettei enää voinut tietää mitä laulua itse lauloi, mitä toinen jatkoi. Parvi sulautui yhdeksi kauniiksi kuvioksi, jonka ääriviivat särisivät siipien saumojen kohdalta. Tuntui ihanalta lentää tarkassa muodostelmassa, olla osa yhdessä tehtyä kuviota.

15-vuotiaana ei ole helppoa tutustua siihen henkilöön, johon on ihastunut, varsinkin jos ei ole aiemmin seurustellut. Onko toinen yhtä ihastunut, saako vastakaikua. Kirja antaa molemmille nuorille mahdollisuuden kertoa oman tarinansa, oman ihastumisen alkutaipaleen, tutustumisen ja seurustelun, sen, että koko ajan tekee mieli olla lähekkäin ja sen, että ajattelee koko ajan vain ihastumisen kohdetta ja haluaa jakaa pienetkin asiat vain sen toisen kanssa.

Me nojaamme aitaa vasten. Vähän takakenossa, Ada alempana, minä päällä lämmittäen häntä. Siiderikin lämmittää, se on meidän välissä ja otamme siitä aina välillä huikat. Se on kuvottavan makeaa, mansikka ja vanilja ovat pelkkää esanssia ja makeutusainetta, mutta Adan huulilta maistettuna sekin on parempaa.

Nuoret juhlivat, käyvät koulua, viettävät aikaa kavereiden kanssa ja Egzon voi viettää aikaa Adan kotona. Omaan kotiinsa Egzon ei halua Adaa viedä. Kotona on liikaa ongelmia. Juuli Niemi kuvaa uskottavasti nuorten elämää ja siihen liittyviä asioita. Ada vahvistaa Egzonin itsetuntoa ja Egzon Adan. Yhdessä he ovat enemmän, kunnes...
Kirjan loppuosa on koskettava. Kirjan loppu kruunasi tämän kauniin kirjan ja herkän, orastavan rakkauden, ensirakkauden. Kirja on ansainnut Junior-Finlandiapalkinnon. Toivotan Juuli Niemelle onnea palkinnosta ja  tähtisadetta kirjailijanuralle.

Juuli Niemi, Et kävele yksin *****
Wsoy 2016
s. 359







torstai 8. joulukuuta 2016

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Koski on hänen turvapaikkansa, tänne hän pakenee kun hänen sydämensä on pakahtumaisillaan niin kuin nyt. Hän kuulee veden pauhun ja näkee ison kiven ja valkoisen vaahdon kiven molemmin puolin ennen kuin se laantuu yhtenäiseksi virraksi alajuoksua kohti.

Laila Hirvisaaren Hiljaisuus teos kertoo 9-vuotiaan Ingan tarinan. Inga on orpo ja asuu isovanhempiensa luona. Kirja sijoittuu 1940-luvulle ja kertoo meille sodan traumatisoivasta vaikutuksesta. Jokaisesta perheestä ja suvusta on joku perheenjäsen kaatunut sodan aikana. Inga menetti molemmat vanhempansa 4-vuotiaana. Sen jälkeen hän ei ole puhunut. Puhumattomuus on kuin punainen vaate kiusaajille. Kiusaajia ovat sekä aikuiset että lapset. Ingan lyhyt elämä on tullut kirjassa taitekohtaansa ja isovanhemmat pelkäävät tytön mielenterveyden puolesta.

Kukaan ei tiedä, miltä tuntuu olla hiljaa. Kun kuulee kaiken, pienimmän risahduksen, kaikki äänet. Ihmisten puheet. Linnun laulun. En vain voi kertoa että kuulen sanoilla, mutta kerron silmillä tai käsillä. En pysty puhumaan sanoja ääneen, vain mielessäni.

Hiljaisuus kirjan nimenä ja koskettava kuva pienestä tytöstä vaikuttivat siihen, että halusin lukea tämän kirjan. Mitä siellä hiljaisuuden takana on, liittyykö siihen jokin tarina? Kyllä, siihen liittyy salaisuus, jota Inga ei pysty kertomaan kenellekään. Salaisuus tulee painajaisina uniin, eikä Inga pysty nukkumaan. Se vaikuttaa hänen ruokahaluunsa ja haluunsa tehdä ylipäätään jotain. Kun olisi edes yksi ystävä.

Laila Hirvisaari on kirjoittanut surullisen tarinan pienestä tytöstä, jolla on liian suuri salaisuus harteillaan. Hän ei pysty puhumaan siitä, eikä edes kirjoittamaan, vaikka hän on kirjoittanut lukuisia vihkoja täyteen, sillä hän kommunikoi kirjoittamalla vastaukset vihkoonsa, joka on aina hänen taskussaan mukana. Koska kirja kertoo pienestä tytöstä, on kirjan näkökulma pienen tytön näkökulma elämään, ihmisiin ja tapahtumiin. Kirjassa kuvataan 40-luvun miljöötä aidonoloisesti, jossa kulkupeleinä ovat hevoset. Kylä, jossa perhe asuu, on pieni maalaiskylä, jossa ruokatarvikkeet hankitaan naapureilta, maito sieltä missä on lehmiä, liha sieltä missä kasvatetaan sikoja, kananmunat kanankasvattajilta. Leivät ja pullat leivotaan kotona, marjat ja sienet haetaan metsästä. Luonto on yksi kirjan hienoimmista elämyksistä, ja varsinkin koski, joka virtaa kylän läpi kulkevassa Helmijoessa. 

Inga on herkkä ja syvästi tunteva tyttö, joka on kokenut vaikean trauman. Eläminen pienessä maalaisyhteisössä ei ole ollut hyvä kokemus, varsinkin kun paikka, missä trauma tapahtui on koko ajan lähellä muistuttamassa tapahtuneesta. Lopulta isovanhemmat haluavat lapsenlapselleen apua. Vai onko jo liian myöhäistä? Viisi vuotta on pitkä aika. 

Kun kuuntelin Laila Hirvisaaren haastattelua, hän kertoi, että Hiljaisuuden kirjoittaminen on ollut hänelle kaikista vaikeinta. Voin hyvin kuvitella sen, sillä kirja koskettaa omalla hiljaisella tavallaan. Kukaan ei voi lukea kirjaa tuntematta myötätuntoa. Toivon, että huomaisimme myös tässä ajassa ne hiljaisimmat ja puuttuisimme niihin kiusaamisiin. Laila Hirvisaaren Hiljaisuus osallistuu sodan jälkiseurauksiin, mutta se osallistuu myös nykyajan koulukiusaamisiin syyttämättä ketään, mutta herättämällä omatuntoja. Miksi erilaisuuden hyväksyminen on niin vaikeaa!

Minä toivon niin hartaasti, että jonain päivänä saisin sanoja suustani.

Laila Hirvisaari, Hiljaisuus ****
Otava 2016
s. 239

Kirjan ovat lukeneet mm. Krista, Esther, Jonna ja Evaria

Tervetuloa Esther Kirjasähkökäyrän lukijaksi <3



tiistai 6. joulukuuta 2016

Naoki Higashida: Miksi minä hypin - Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta

Pienenä en ymmärtänyt olevani erityistä tukea tarvitseva lapsi. Sain tietää asiasta, kun ihmiset kertoivat minun olevan erilainen kuin muut, ja että se on ongelma. Tottahan se oli.

Japanilainen Naoki Higashida (s. 1992) on kirjoittanut omaelämäkerrallisen teoksensa Miksi minä hypin 13-vuotiaana. Naoki Higashidan autismi on niin syvää, että hän ei kykene keskustelemaan normaalisti. Sanat katoavat, kun hän yrittää puhua muiden kanssa. Itse voisi kuvitella vastaavaa tilannetta, ehkä kateissa on jokin sana tai nimi, mutta että kaikki sanat katoaisivat, niin se on jo merkki vakavammasta sairaudesta. 

Naoki Higashida on elänyt koko elämänsä autismisuuden keskiössä, joten hänellä on hyvä tilaisuus kertoa mitä se sitten on, miltä hänestä tuntuu oma käytös ja muiden suhtautuminen omaan käytökseensä. Miksi hän hyppii, huutaa, karkaa, riehuu, itkee rajusti, panikoi, ja moneen muuhunkin kysymykseen tulee vastaus kirjan sivuilla. 

Kirjan alkupuheen on kirjoittanut kirjailija David Mitchell, mm. Pilvikartaston kirjoittaja. Mitchell on kääntänyt Miksi minä hypin teoksen japanin kielestä englanniksi KA Yoshidan kanssa. Kirjan upean kansikuvan lisäksi kirjasta löytyy muitakin kuvia parivaljakko Kai & Sunnylta. Kuten monet muutkin autistit, Naoki Higashida tekee valtavasti eri asioita ja hän on ehtinyt jo kirjoittaa yli 20 kaunokirjallista ja tietoteosta. Lisäksi hän pitää suosittua blogiaan ja kulkee luennoimassa autismista.

K37 Miksi heiluttelette sormia ja käsiä kasvojenne edessä? ... Myönnän tämän olevan jotakin sellaista, jota en pysty selittämään loogisesti.

Miksi minä hypin teoksessa on 58 kysymystä, jotka on merkitty K-kirjaimella otsikoissa ja ne on numeroitu. Lisäksi kirjassa on lyhyitä kertomuksia ja kirjan lopussa on hieman pidempi kertomus. Kysymysten vastaukset ovat lyhyitä, mutta niitä on selvästi pohdittu. 13-vuotias Naoki Higashida löysi äitinsä tuella ja kannustuksella keinon kommunikoida muiden kanssa ja kirjoittaa pidempiä teoksia. Alussa kommunikointikeino oli pahvilla olevat kirjaimet, joita hän näytti yksitellen.

K53 Miksi olette pakkomielteisiä tiettyjen asioiden suhteen?
Emme ole pakkomielteisiä, koska pidämme siitä tai koska päätämme tehdä niin. Autisteilla on pakkomielteitä, koska ilman niitä me tulisimme hulluiksi...

Kirja on erinomainen teos autistilasten vanhemmille, jotka pohtivat mitä heidän lapsella on edessään elämässä. David Mitchellin oma poika on autisti ja hänen mielestään oma poika kertoi Naokin sanojen avulla, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui. Kirja avaa silmiä myös epäluuloille ja vanhoille käsityksille monista autismia koskevista harhaluuloista, kuten että autistit ovat tunneköyhiä ja epäsosiaalisia, eivätkä tunne empatiaa. Suosittelen kirjaa kaikille autistien kanssa työskenteleville, uskon, että moni kirjan vastaus antaa tietoa miten käyttäytyä autistin seurassa.

Kirjan luettuaan voi jokainen pudottaa ennakkoluulonsa menemään ja unohtaa ne. Naoki Higashida on  osoittanut erilaisuuden voiman ja vahvuudet, toisilla ne ovat erilaisia, hänen vahvuutensa on tarinankertomistaito. Toivon onnea ja menestystä sekä tähtien loistetta kirjailijanurallesi Naoki Higashida.

Naoki Higashida, Miksi minä hypin - Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta *****
suom. Mikko Pihlajavirta
kuvitus Kai & Sunny 2013
Sammakko 2016
s. 183
Jiheisho no boku ga tobihaneru riyu 2007
The Reason I Jump 2013
s. 183

Paulan bloggaus

Tervetuloa Satu Kirjasähkökäyrän lukijaksi :)



maanantai 5. joulukuuta 2016

Wladimir Kaminer: Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä

Jumala taloamme siunatkoon, ajattelin kaupungilla asioidessani. Vihdoinkin hauskat naapurit!

Wladimir Kaminer syntyi Neuvostoliitossa ja muutti sen hajottua Saksaan vanhempiensa kanssa osaamatta sanaakaan saksan kieltä. Nykyisin kun maailmalla kaivataan saksalaista huumoria, paikalle lähetetään Berliinissä asuva Kaminer, joka on suosittu kirjailija ja DJ. Yksi hänen kirjoistaan on nimeltään Ryssändisko. Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä on koottu neljästä eri teoksesta, joita ei ole suomennettu. Kirjassa on yhteensä 41 kertomusta/novellia neljän eri pääotsikon alla. Pääotsikot ovat Venäläiset naapurit, Kaukasialainen anoppi, Sosialismissa ei ollut seksiä ja Elämä on tai ei ole taidetta.

Olin ajatellut, että kaukasialaiset teet vaikuttavat hienostuneen salaperäisesti, kiihdyttäisivät aineenvaihduntaa tai saisivat ihmisen hikoilemaan niin, että ylipaino tipahtelisi yön aikana tyynylle. Lähemmän tarkastelun jälkeen ihanat kaukasialaiset teet paljastuivat tuiki tavallisiksi ulostuslääkkeiksi. Tosin ylisuurina annoksina. Teet saivat laihtumista kaipaavan kulkemaan kiihtyneenä kohti vessaa, ennen kuin lounas alkoi sulaa kehossa. Oma Silhuetteni voisi ihan hyvin olla nimeltään Oma Toiletteni, jos totta puhutaan. Kaukasialaiset tosin eivät pidä näin suorasta puheesta. Mikä on lopultakin totta? Totuus on moninainen. Lehmät lihovat, hevoset laihtuvat.

Kaminerin kertomukset kulkevat oman asunnon ja portaikon asukkaiden kautta Venäjälle ja takaisin. Kirjassa tarkastellaan venäläisten kulttuuria ennen ja nyt huumorin pilke silmäkulmassa. Välillä sain nauraa maha kippuralla, mutta toisinaan mukana oli sellaista paatosta, että oli pakko hyppiä rivejä yli. Kirjailijalla on mielestäni aika vahvat mielipiteet kaikesta, ja mielestäni hän kritisoi venäläisiä aika vahvalla kädellä, kritisoi hän myös saksalaisia. Tosin en tunne yhtään venäläistä, enkä ole käynyt Venäjällä. Ainut kontaktini on Ville Haapasalon tv-ohjelmat Venäjältä ja uutiset. Noin vähäisellä tietomäärällä en lähde ihmisiä arvostelemaan. Venäjä on monikulttuurinen maa, samoin Saksa. Kirjassa puhutaan kaukasialaisista, tsetseeneistä, moskovalaisista, pietarilaisista, valko-venäläisistä, Krimistä ym. Kirja on kuin pohjaton tarina-arkku.

Kaminerin kertomukset ovat hauskoja, humoristisia, välillä koomisia tai tragikoomisia. Kertomuksia voi nauttia pikkuhiljaa muutama tarina kerrallaan. Kirjailijalla on taito hyppysissään, hän tietää miten kietoa lukija tarinoinnin maailmaan.

Wladimir Kaminer, Venäläiset naapurini, Kertomuksia porraskäytävästä ****
suom. Anneli Vilkko-Riihelä
Sammakko 2016
s. 272

Osallistun kirjalla Ompun Novellihaasteeseen.



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja

Eräässä kunnassa, läntisessä Suomessa, ammoin rakennetussa nuorisoseurantalossa vonkuu, viuhuu, ryskyy, soi. 

Näin alkaa tutun runoilijan Heli Laaksosen pienoisteos Sylvia, Tuija ja laulava patja. Kirja valmistui Turun kirjamessuille 2016 ja runoilija, kirjailija itse oli kirjaansa kauppaamassa innokkaasti. Näin hänet myös Helsingin kirjamessuilla kauppaamassa kirjaansa. Oli mukava tavata iloinen runoilija, jolla on aina mukavat jutut. Kirjan alussa Heli Laaksonen kirjoittaa kirjan syntyhistoriasta:

... se alko siit, ko olin päättäny lakata koko kirjottamise, ruveta lähihoitajaks, kuarma-autonkuljettajaks (c-korti  jo suaritinki) taik syrjäytyneeks, mihen kirjailijoi enä tarvita, ei mihenkkä, kansalaisil o jo tv, fb, hd, jne...

Runoilija meni viimeiselle kirjakauppakeikalle Vihtiin ja tapasi siellä Marjatta Rinteen, joka pyysi runoilijaa kirjoittamaan näytelmän kahdelle seitsemänkymppiselle, jossa olisi myös runoja. Siitä lähti ajatus lentämään ja tuloksena on tämä kirja, jonka päähenkilöt ovat piilossa Tuijan syntymäpäiviä, joita sukulaiset ja lähipiiri haluaisivat juhlia, mutta Tuija ei. Tuija haluaa olla syntymäpäivänään kahdestaan ystävänsä kanssa ja siksipä he ovat piiloutuneet, mutta eivät kovin hyvin, sillä vähän väliä oven takana käy joku kolkuttelemassa.

Tästähän päästään itse aiheeseen, eli siihen, miten itse kukin haluaa viettää omia syntymäpäiviään, varsinkin kun ne ovat tasavuodet. Jotkut ilmoittavat lehdissä, että eivät juhli syntymäpäiviään ja ovat matkoilla. Olen sitä mieltä, että kun ihminen ilmoittaa, että ei juhli, niin sitä pitää kunnioittaa. Tätini ilmoitti ettei juhli, kun hän täytti 70 vuotta ja sitten hänen tyttönsä järjestivät juhlat, joissa ei sitten käynyt vieraita, koska hän oli ilmoittanut ettei juhli. 

Kirja on hauska ja elämänmakuinen, jossa muistellaan menneitä sulassa sovussa. Salaisuuksiakin sieltä nousee, tosin ovatko ne olleet salaisuuksia voi lukea kirjasta. Kirjan loppu kääntää mukavasti juonen toiseen suuntaan. Kirja kertoo pitkästä ystävyydestä, joka antaa anteeksi ystävän ja omat mokailut. Kirja kertoo myös siitä, että 70-vuotias voi itse päättää omista asioistaan ja menoistaan, vaikka jälkipolvea jo olisikin monessa sukupolvessa. Kirja on sopiva lahja ystävälle, jonka kanssa ystävyys säilyy ja paranee vuosista ja välimatkasta huolimatta.

Ko haasta ittes,
voi olla varma siit,
et jompikumpi hävi.

Heli Laaksonen, Sylvia, Tuija ja laulava patja ***
kansikuva, Heli Laaksonen
Kynälä 2016
s. 95

Laaksonen Heli: Sulavoi; Peippo vei

Kirsin bloggaus
Kristan bloggaus

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen

 Ja on, minulla on todella tärkeä tehtävä. Minä olen ryöstöretkellä.

Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli kirjasarjan kirjoista on painettu elokuvakansilla kolme kirjaa. Ensimmäinen oli nimeltään Onnelin ja Annelin talo, toinen oli nimeltään Onnelin ja Annelin talvi ja tämä kolmas kirja on saanut nimekseen Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen. Alkuperäinen kirjan nimi oli Onneli, Anneli ja orpokoti. Kirjojen lopussa on kuvaliite elokuvasta. Kaikissa kolmessa elokuvassa Onnelia näyttelee Aava Merikanto ja Annelia Lilja Lehto, jotka näkyvät myös kirjan kansikuvassa. Onneli ja Anneli ovat hyviä ystäviä keskenään. He tutustuivat toisiinsa heti ensimmäisenä päivänä koulussa ja siitä lähtien he ovat olleet mitä parhaimpia sydänystäviä keskenään, mutta uudet ystävät ovat olleet tervetulleita ja kotiväkeen pidetään hyvät välit ja ollaan heidän kanssaan tekemisissä.

Talokirjassa kaikki alkoi siitä, kun tytöt löysivät ison summan rahaa Ruusukujalta ja poliisi Ulpukan mielestä he saivat pitää rahat. Ruusukujalla oli myytävänä pieni talo, juuri kuin kahdelle tytölle tehty. Talossa asui rouva Ruusupuu, joka halusi myydä talon vain ja ainoastaan Onnelille ja Annelille. Niin tytöt alkoivat asua talossa ja vierailivat välillä omien perheidensä luona. Tyttöjen vanhemmat eivät huomanneet tyttöjen olevan pois kotoa, hassua, mutta niin saduissa voi käydä.

Talvikirjassa Onneli ja Anneli tutustuivat Vaaksanheimojen perheeseen ja perhe on mukana myös tässä uusimmassa kirjassa. Muut kirjan henkilöt ovat heidän naapurinsa Tingelstiina ja Tangelstiina, poliisi Ulpukka ja hänen rouvansa Rosina, orpokodista karannut Pekki, orpokodin johtaja Minna Pinna ja orpokodin lapset. Kirjan tapahtumat alkoivat siitä, kun vastapäätä Onnelin ja Annelin taloa rakennettiin ruma talo, joka aidattiin rauta-aidalla. Oven päällä luki, että Orpokoti. Onneli ja Anneli luulivat saavansa orpokodin lapsista ystäviä itselleen, mutta lapset eivät päässeet pois talosta, paitsi yksi, joka karkasi sieltä. Tytöt tapasivat tämän orpokodista karanneen pojan uimarannalla ja majoittivat hänet kotiinsa asumaan.

Onneli ja Anneli tuijottivat Pekkiä kauhistuneina. Pekki aikoi ryöstää orpokodin! Onko kamalampaa kuultu!

Kuultuaan Pekiltä, miten orpokodin johtaja Minna Pinna kohteli lapsia, tytöt keksivät perustaa rosvoliiton, jonka avulla he voisivat pelastaa lapset pinteestä. Tietysti lapset tarvitsivat avuksi myös aikuisia, mutta sitä ennen ehti tapahtua vaikka mitä jännittävää ja pelottavaa.
Kirjan opetuksena on yhteiseen hiileen puhaltaminen, puhuminen ja auttaminen. Salaisuuksista tuppaa tulemaan vain hankaluuksia. Tytöt ovat oppineet myös sen, että maailmassa on myös heitä, jotka eivät ole ystävällisiä, vaan ajattelevat vain itseään ja omaa parastaan. Valitettavasti ilkeitä ihmisiä on olemassa ja sellainen löytyy myös tästä kirjasta ja edellisistä kirjoista. Onneksi tässäkin sadussa on onnellinen loppu.

Mutta Tingelstiina sanoi:
- Tietysti hyvä ruoka ja juoma ovat tärkeitä lapsille. Mutta kaikkein tärkeintä on ilo.
- Niin minustakin, Tangelstiina sanoi. - Mennä tyhjällä vatsalla nukkumaan on tietenkin paha. Mutta vielä paljon pahempi on mennä nukkumaan surullisena.

Marjatta Kurenniemi, Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen *****
kuvitus Maija Karma *****
WSOY 2016
s. 86 + elokuvaliite 20 s.
Teoksen alkuperäinen nimi on Onneli, Anneli ja orpolapset 1971

Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi 

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä.

Tervetuloa Jenny Kirjasähkökäyrän lukijaksi :)

perjantai 2. joulukuuta 2016

Ilari Aalto: Matkaopas keskiajan Suomeen

Näpistelijät ruoskitaan ja näiltä leikataan nenä tai korva, vakavammin rötöstelleet päätyvät hirsipuuhun. Noidat, tuhopolttajat ja naispuoliset murhaajat poltetaan roviolla, ja kaupungista karkotetuilta leikataan käsi, jos nämä erehtyvät palaamaan. Rikolliset halutaan leimata fyysisesti varoitetuksi muille.

Ilari Aallon tietoteos Matkaopas keskiajan Suomeen on metkaa luettavaa tällaiselle historian ystävälle. Keskiajalla tarkoitetaan Suomessa katolisen kirkon vallan aikaa. Keskiajalla Suomesta tuli osa Ruotsia ja Eurooppaa, myös saksalaiset kauppiaat liittivät Suomen Hansan kauppaverkostoon. Kirjassa kuljetaan keskiajan Suomessa 1100-1500 vuosisatojen välillä, tutustutaan Suomen silloiseen maantieteeseen, lyhyeen historiaan, asukkaisiin, kieliin, säätyihin, kaupunkeihin ja lakeihin, maksutapoihin, ammatteihin, uskontoon ja mm. piispa Henrikiin, matkustamiseen ja majoittumiseen, käytöstapoihin, ongelmatilanteisiin, ruokaan ja juomaan, pukeutumiseen, Suomen Turkuun ja muihin matkakohteisiin ja moneen kiinnostavaan asiaan matkan varrella.

Wargasta mies Gulda, hopia, walmista Penningitä, Hewoisen, waatteita, odhan, eli mingä kaldainen warkaus se olla taita hänen pidtä sidottaman, ja käräiän wietämän, ia siellä tunnustettaman ia duomio päälle otettaman, ia hänen hirdhen andaman wedettä.
Kuningas Kristofferin maanlaki 1442

Nykyajan Turusta voi vielä löytää keskiajalla rakennetun Turun tuomiokirkon ja Turun linnan sekä nähdä keskiaikaista asumistyyliä Aboa Vetus-museon sisällä. Vuonna 1992 löytyneissä arkeologisissa tutkimuksissa kivitalojen rauniot todistivat, että Turussa oli keskiajalla paljon enemmän muurattuja taloja kuin oli uskottu. Arkeologiset tutkimukset tuovat koko ajan enemmän tietoa keskiajan ihmisten elämästä. Keskiajan kaupunkeihin kuului myös Porvoo ja Ulvila. Suomessa oli tuolloin seitsemän tietä ja Suomi kuului Ruotsiin. Ruotsalaiset kutsuivat Suomea Itämaaksi, Ruotsi oli Sveanmaa, Pohjois-Ruotsi Norlanti. Arkeologisissa tutkimuksissa on löydetty mm. vuonna 2004 Mankby Espoosta Mankinjoen varrelta. Kylästä löydettiin noin 20 talon perustukset ja maastosta löytyivät keskiaikaiset tiet ja uunit sekä esineitä.

Matkaopas keskiajan Suomeen on mukava perusopas keskiajan Suomeen. Kirja on sopiva myös historiantunneille oppimateriaaliksi tai opettajille tietoteokseksi. Yhdellä lukukerralla ei voi millään omaksua näin suurta määrää historiallista tietoa, joten suosittelen kiinnostuneita hankkimaan kirjan itselleen. Kirja on kirjoitettu mukavalla tyylillä, joten uskoisin, että kenenkään matkasta keskiajalle ei tule pitkäveteinen. Matkalla voi tapahtua kaikenlaista, joten parasta olla valmistautunut etukäteen.

Pidä oma veitsi ja lusikka mukanasi, koska ruokailuvälineitä ei tarjota.

Ilari Aalto, Matkaopas keskiajan Suomeen ****
kuvitus, Elina Helkala
Atena 2015
s. 256

Ullan bloggaus
Ahmun bloggaus