torstai 18. tammikuuta 2024

Agatha Christie: Neiti Marplen jäljillä

 


Neiti Marple on dekkarimaailman kuuluisimpia salapoliiseja. Kuuluisaksi hänet teki Agatha Christie, joka oli nähnyt, miten vanhempia naishenkilöitä aliarvioitiin Briteissä. Neiti Marple esiintyi ensimmäisen kerran 1920-luvulla novellissa nimeltään Tiistaikerho, joten hän on lähes satavuotias henkilöhahmo kirjallisuudessa. Tässä kirjassa 12 kirjailijaa on Neiti Marplen jäljillä, toisin sanoen he ovat kirjoittaneet novelleja, joissa neiti Marple on pääosissa. Näissä novelleissa hän pääsi käymään jopa Hong Kongissa, Yhdysvalloissa sekä Italiassa, mutta myös ne pikkukylien salaiset tapahtumat pääsivät esille.

"Kaikki toki tietävät, että suurissa ja keskikokoisissa kaupungeissa tapahtuu paljon rikkomuksia. Sanomalehdet tekevät kaikkensa varmistaakseen, ettei meiltä mene ainuttakaan karmeaa yksityiskohtaa sivu suun. Mutta minä en ihmettelisi, vaikka Englannin pikkupaikkakunnilla ja kyläpahasissa tapahtuisi vielä kauheampia asioita kuin maamme metropoleissa."

Kirjan ensimmäinen novelli oli Lucy Foleyn Pahuutta pikkupaikkakunnilla. Hyvä novellin nimi, josta heti tietää, että minkä tyyppinen novelli on kyseessä. 

Seuraava novelli oli nimeltään Jo toinen murha pappilassa, ja jo nimestä voi päätellä paljon. Kirjoittaja oli Val McDermid.

Kuten useimpien vanhojen naisten, neiti Marplen usein oletettiin pysyvän jossain tietyssä paikassa, aivan kuin hän olisi ollut kynttilänjalka tai sohvatyyny; hänellä oli kuitenkin mitä kummallisin tapa päätyä juuri sinne, missä hän halusi olla.

Yllä oleva lainaus oli Alyssa Colen novellissa Neiti Marple Manhattanilla. Minusta oli ihana lukea hänen Manhattanin vierailusta ja nähdä maailmaa hänen silmin. Lisäksi hän sai ratkaista murhan, joka ei ollut murha. 

Natalia Haynesin novelli oli nimeltään Purkautuva neule. Neiti Marple on ollut innokas neuloja. Melkein jokaisessa kirjan novellissa hän neuloo niitä vauvanpeittoja.

Ruth Waren novelli oli nimeltään Neiti Marplen joulu ja Naomi Aldermanin novellin nimenä oli Avoimin mielin.

Neiti Marple yllättyi hiukan huomatessaan valssaavansa. Hän oli aina pitänyt valssia tyylikkäänä tanssina, mutta ei ollut osannut kuvitella tanssivansa sitä itse.

Jean Kwokin novellissa Jadekeisarinna, neiti Marple matkusti Jadekeisarinna-nimisellä risteilyaluksella Hong Kongiin sisarenpoikansa luokse, joka oli menestyvä kirjailija. Laivalla tapahtui jopa kaksi murhaa, ja tietysti väärä henkilö pidätettiin. 

Dreda Say Mitchellin novelli oli nimeltään Kuolettava hääpäivä, Elly Griffithsin novelli oli Murha Villa Rosassa, Karen M. McManusin novelli oli Murhaavaa sorttia, Kate Mossen novelli oli Happaman maan mysteeri ja Leigh Bardugon novelli oli viimeisenä, mutta ei vähäisempänä nimeltään Katoaminen.

Novellikirjassa Neiti Marplen jäljillä oli kaksitoista kiinnostavaa novellia tästä maailmankuulusta salapoliisista, joka ratkaisi rikokset teekupposen äärellä neulepuikkoja heiluttamalla. Ei vaiteskaan, vaan lue itse.


Agatha Christie, Neiti Marplen jäljillä

Suom. Saara Pääkkönen

Wsoy 2023

s. 366

Marple: Twelve Stories 2022


Kirjoittajat:

Lucy Foley: Pahuutta pikkupaikkakunnalla

Val McDermid: Jo toinen murha pappilassa

Alyssa Cole: Neiti Marple Manhattanilla

Natalia Haynes: Purkautuva neule

Ruth Ware: Neiti Marplen joulu

Naomi Alderman: Avoimin mielin

Jean Kwok: Jadekeisarinna

Dreda Say Mitchell: Kuolettava hääpäivä

Elly Griffiths: Murha Villa Rosassa

Karen M. McManus: Murhaavaa sorttia

Kate Mosse: Happaman maan mysteeri

Leigh Bardugo: Katoaminen

 


8 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta! Olen joskus lukenut yhden Marplen, tosin mieleen jäi lähinnä häkellyttävän peittelemätön rasismi muualta tullutta talon palvelijaa kohtaan. Silti voisi lukea joskus Christieltä muutakin, valitettavasti avoinkin rasismi oli ennen yleistä eikä sitä hävetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se, että huomaa sen rasismin on hyvä juttu. Christien aikana elettiin erilaista maailmaa, ja se näkyy näissä kirjoissa. Luokkayhteiskunta oli hyvin rasistista. Onneksi Christien päähenkilöt Miss Marple ja Hercule Poirot olivat vanhempia henkilöitä, Poirot jopa maahanmuuttaja, joten elämänkokemusta löytyi molemmilta. Ja loistavat hoksottimet.
      Lue ihmeessä muitakin Christien kirjoja.

      Poista
  2. Agatha Christie & neiti Marple ovat lyömätön ja pitkään lukijoitaan viihdyttänyt sekä ihastuttanut kaksikko dekkaririntamalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja onkin sitten nykyajan kirjailijoiden kirjoittama versio Miss Marplesta. Virkistävää lukea rikosnovelleja hänestä, mutta ei ne Christien alkuperäisiä kirjoja voita.

      Poista
  3. Olen paljon Christieitä lukenut ja suhtautunutkin vähä varauksella näihin toisten kirjailijoiden tuotoksiin hänen hahmoistaan. Tämä kuitenkin kuulosti kiehtovalta, sillä kirjoittajista monet ovat myös minulle tuttuja. Olisikin hauska nähdä miten ikoninen Marple taipuu heidän käsissään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit yllättyä positiivisesti näitä lukiessa. Hyvin on Neiti Marple saatu ratkaisemaan rikoksia novellimaailmassa.

      Poista
  4. Ai tämä onkin novellikokoelma! Olen silmäillyt tätä kantta kirjastossa sillä ajatuksella, että joku kaunis päivä luen tämän, mutta enpä hoksannut tutkia sisältöä tarkemmin. Nyt kiinnostaa vielä enemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuva on kyllä vähän harhaanjohtava :) Kannessa lukee suuresti Agatha Christie, mutta luultavasti siksi, että hänen perikuntansa omistaa kirjalliset oikeudet henkilöhahmoihin ym.
      12 eri kirjailijan lyhyet novellirikokset ovat hyvinkin nokkelia, kuten Christiellä itselläänkin. Ja kaikki kunnia hänen luomalleen Miss Marplelle. Hän on yksi kirjallisuuden lempihahmoistani.

      Poista