Kirjasähkökäyrä: helmikuuta 2024

Ensi silmäyksellä rikoskomisario Conny Sjöbergistä näytti, että he nukkuivat - pieni tyttö uskomattoman suloisena peukalo suussaan ja poika selällään täysin rentona, tiiviisti siskonsa kyljessä.

Unilaulu on ruotsalaisen Carin Gerhardsenin Hammarby-dekkarisarjan kolmas dekkari. Sarjaa on ollut kiva lukea, kun aloitin sarjan lukemisen vähän jälkijunassa. Tässä sarjassa on paljon lapsiin kohdistuvaa rikollisuutta, joten en suosittele sarjaa herkemmille lukijoille. Kuten ylläolevasta lainauksesta näkyy, sarjan päähenkilö on rikoskomisario Conny Sjöberg. Uskoisin, että poliiseille pahinta työssään on kohdata lapsiruumiit.

Ja yksi asia johti toiseen. Mutta Petra ei katunut mitään, hän toimi järkevästi eikä elätellyt toiveita, päinvastoin. Mies tuntui ajattelevan samoin.

Petra oli Sjöbergin alainen. Häneen kohdistui ikävä rikos ensimmäisessä kirjassa. Toinen rikollisista sai tuomion, mutta toinen oli vielä vapaalla. Petra epäili työkaveriaan Hamadia rikoksesta, mutta hän ei tiennyt, että se oli eräs toinen työkaveri. Poliisithan tekevät myös rikoksia, joten jännityksellä jään odottamaan, miten tämä geissi jatkuu.

Mies jännitti kaikki käsilihaksensa ja yritti kiskoa köysiä ranteistaan. Hän toisti harjoituksen kymmenen kertaa, mutta siitä ei ollut apua.

Conny Sjöberg oli huolissaan alaisestaan Einarista, joka oli ollut jo useamman päivän pois töistä. Häneen ei saanut yhteyttä. Miten Einar liittyi lapsiin, se selviää tästä tarinasta, jossa rikosten taustalta löytyi menneisyyden surullinen tragedia.

Carin Gerhardsenin Unilaulu tuuditti uhrit kuolemaan.

Carin Gerhardsen, Unilaulu

Suom. Maija Ylönen

MinervaCrime 2022

s. 304

Vyssan lull 2010

Dekkari

Hammarby-sarja 3. osa

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Carin Gerhardsen: Unilaulu

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi

Sigge jähmettyy huomatessaan tuijottavansa haalean sinisiin silmiin. Iiristen päällä on jääkiteitä, jotka saavat silmät kimaltamaan elottomina ja kylminä kuin märkä marmori.

Joona Keskitalon uudessa dekkarissa Saari, joka repesi ollaan Korppoossa, Turun saaristossa. Dekkari aloittaa uuden sarjan, jossa paikalliset yhteisöt ratkovat rikoksia omin voimin. Korppoossa ei paljon poliisia näy ei kuulu. Saareen menee maantielautta, ja siellä eletään meren keskellä. Kesäisin turistikautena näkyy enemmän ihmisiä. Sigge oli yksi kirjan päähenkilöistä. Kirjan tarinassa hän joutui aikamoiseen seikkailuun, kun kiinnostui venäläisistä, jotka ostivat joko hyvällä tai pahalla saaria Turun saaristosta.

Uusi elämä Korppoossa ei alkanut ihan niin kuin Jennifer oli ajatellut. Ensin Jerkerin kuolema ja nyt nuo oudot venäläiset haluavat ostaa paikan. Tiedä sitten, mitä illalla järjestettävässä kylätoimikunnan kokouksesssa tapahtuu, kun hän kertoo kaikille suunnitelmistaan.

Kirjan päähenkilönä toimiva Jennifer osti Korppoosta ex-tempore majatalon ja vierasvenesataman. Nyt majatalon entinen omistaja löytyi merestä kuolleena kuin kivi. Myös venäläiset olivat kiinnostuneita majatalosta ja olisivat ostaneet sen Jenniferiltä. Yksi miehistä aloitti jopa Jenniferin piirittämisen, jotta tämä möisi paikan heille. Kirjasta voit lukea tarkemmin, miten siinä kävi... romanssissa ja majatalon myymisessä.

Ahola katselee tihkusateen läpi, kun ruumiita kannetaaan ulos verisestä hallista, ja pudistaa päätään. Helvetillinen katastrofi.

Semmoista menoa Korppoossa. Poliiseille riitti rikostutkintaa pitkäksi aikaa, mutta epäilenpä, etteivät he sittenkään pääse jyvälle siitä, että kuka teki ja mitä, sillä sen verran kiero tarina tuli luettua. Tosin arvasin tekijät aika nopeasti. Seuraava dekkari ilmestyy syksyllä ja se sijoittuu Pohjois-Pohjanmaalle, eli sinne mistä kirjailija on kotoisin. Syksyisen dekkarin nimi on Suo, joka upposi.

Kieroa menoa Korppoossa on Joona Keskitalon dekkarissa Saari, joka repesi.

Jooona Keskitalo, Saari, joka repesi

Bazar 2024

s. 397

Dekkari

Takamailla-sarjan 1. osa

perjantai 23. helmikuuta 2024

Sigrid Nunez: Paras ystävä

Sen isot pähkinänruskeat silmät ovat hätkähdyttävän inhimilliset - ne tuovat mieleen sinun silmäsi.

Yhdysvaltalaisen Sigrid Nunezin Paras ystävä voitti vuonna 2018 National Book Award for Fiction-palkinnon. Kuten kirjan kansikuvasta voi nähdä, Paras ystävä kertoo koirasta. Kirja on niin ihana. Kirjan päähenkilön ystävä oli tehnyt itsemurhan, eikä hänen vaimonsa halunnut pitää miehensä koiraa, suurta tanskandoggia, joka ulisi ikäväänsä. Koira tuli siis päähenkilön hoidettavaksi, vaikka hän oli allekirjoittanut vuokrasopimuksen, jossa ei sallittu lemmikkieläimiä. Tosin hänellä oli jo ollut kaksi kissaa ennestään, sillä hän tunnustautui kissaihmiseksi.

Katselen nukkuvaa Apolloa. Sen kylkien rauhallista kohoilua. Sillä on vatsa täynnä, sillä on lämmintä ja kuivaa, ja se on tänään ollut kuuden kilometrin lenkillä.

Päähenkilö ikävöi ja suri ystäväänsä, joka oli kuollut. Samoin ikävöi ja suri koira, jonka nimi oli Apollo. Kirjassa ihmisillä ei ollut nimeä. Yksi nimi vilahti jossakin, mutta mieleeni tuli, että se oli vahinko tai tarkoituksellinen vahinko tai tyylikeino. Päähenkilö nimittäin kirjoitti kirjoja ja kävi yliopistolla opettamassa ilmeisesti luovaa kirjoittamista. Kuollut ystävä oli myös ollut opettajana yliopistolla ja oli sen lisäksi kirjailija. Parhaassa ystävässä on paljon kirjallisuutta, ja siinä pohditaan mm. kirjoittamiseen liittyviä ongelmia.

Vielä yksi kesä. Sen sinä ainakin sait.

Apollo oli jo ainakin viisivuotias. Tanskandogit eivät elä montaa vuotta. Tuona lyhyenä aikana syttyi päähenkilön ja Apollon välille lämmin suhde, jota oli ihana seurata. Kirja sisältää myös paljon muuta.

Sigrid Nunezin Paras ystävä on uskomattoman ihana teos ystävyydestä.

Sigrid Nunez, Paras ystävä *****

Suom. Kristiina Drews

Aula & Co

s. 214

The Friend 2018

National Book Award for Fiction 2018

Ps. Kuvassa on meidän Mimmi puolentoista vuoden ikäisenä. Mimmi on vikkelä murrosikäinen koiraneito. Tykkää leikkimisestä, lenkkeilystä ja huomiosta. Nukkuu vieressäni samassa sängyssä. Kun kirjoitan tietokoneella, hän nukkuu tuolin alla.

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Lilja Sigurdardóttir: Kalmankalpea maa

Kylmä, se painautuu aluksi uhkaavana naisen pintaan joka puolelta hakien lakkaamatta tilaisuutta päästä iholle, tunkeutua vaatteiden alle, pureutua lihaan. Se tarttuu jäseniin, sormiin, käteen, jalkaan, polvitaipeeseen.

Islantilaisen Lilja Sigurdardóttirin Kalmankalpea maa on Áróran tutkimuksia-sarjan kolmas dekkari. Kirjan alussa löytyy kontti, joka oli jätetty jonnekin syrjään. Lenkkeilijä oli löytänyt sen, katsonut sisään ja soittanut poliisit paikalle, sillä kontin sisällä oli ruumiita. Sarjan poliisit, Helena ja Daniel, tutkivat tapausta muiden poliisien kanssa, ja pääsivät ikävän ihmiskaupan jäljille.

"Kuulostaa omituiselta, että käännyin hänen puoleensa poikaystäväni vuoksi, mutta en tiennyt kenen muunkaan puoleen kääntyä. Daniel on nimittäin entinen aviomieheni."

Áróra sai tutkittavaksi Danielin ex-vaimon poikaystävän, joka loppujen lopuksi oli aika ikävä tyyppi. Mies oli Eliniä paljon nuorempi, mutta hän kohteli Eliniä hyvin, ja halusi naimisiin Elinin kanssa. Elin oli rakastunut. Mies meni kuitenkin muualle puhumaan, kun joku Sofia soitti ja kertoi aina, että se oli hänen äitinsä. Äidin nimi ei kuitenkaan ollut Sofia.

Oliko hänelle sanottu, että hän oli Islannissa? Mitä pirua hän täällä teki?

Kontissa oli yksi henkilö, joka oli vielä hengissä, mutta pahoin paleltuneena. Mikä hänen tarinansa oli? Ainakin hän ihmetteli mielessään, että miksi hän oli Islannissa. Rikollisilla on omat metkunsa. Ihmishengillä ei ole paljon painoarvoa, kun todistajista pyritään eroon. Bisi oli tärkeä todistaja, jotta ihmiskauppaketju joutuisi vankilaan. Rikollispiirissä oli myös rötöspoliisi. Jännää oli seurata, jäisikö rötöspoliisi kiinni.

Áróra ei ollut vielä löytänyt siskoaan tai hänen ruumista, eikä aikonut antaa periksi siinäkään hommassa. Danielin ja hänen välit eivät olleet vielä parantuneet, mutta kipinää oli jäljellä.

Lilja Sigurdardóttirin Kalmankalpea maa paljasti ihmiskaupan salaisuudet.

Lilja Sigurdardóttir, Kalmankalpea maa *****

Suom. Marjakaisa Matthiasson *****

BlueMoon 2024

s. 255

Náhvit jörd 2021

Dekkari

Áróran tutkimuksia-sarjan 3. osa

Lilja Sigurdardóttir: Jääkylmä aurinko

Lilja Sigurdardóttir: Verenpunainen meri

maanantai 19. helmikuuta 2024

Saija Kuusela: Vyöry

Ulkona meri loiskahteli levottomana vasten laituria. Yön myötä nouseva tuuli kumisutti teollisuushallin kattoa. Valon vähentyessä reikäisten kattopeltien alle kerääntyneet kyyhkyt valpastuivat; ne iskeytyivät siivilleen, kun laukaus kajahti.

Saija Kuuselan toinen dekkari nimeltään Vyöry jatkaa hyvin alkanutta Nea Guttorm-sarjaa jylhissä Pohjois-Norjan maisemissa. Tällä kertaa Nea etsi työkaverinsa poikaa Trondheimista. Poika ei ollut saapunut opiskelupaikkakunnaltaan kotiin, vaikka lennot oli valmiiksi varattu. Hän ei myöskään vastannut puhelimeen. Oliko tapahtunut jotain pahaa?

Tiedän, että tämä on sekaantumista teidän tutkintaanne, mutta... mikä sen ammutun miehen nimi on?

Nea, Bobby ja Emil matkasivat Trondheimiin etsimään Emilin poikaa. Lopulta Bobby ja Emil palasivat kotiin, ja Nea jäi avustamaan tutkintatiimiä, sillä Emilin pojan epäiltiin sotkeutuneen kahden nuoren ampumistapauksiin. Poika oli pakko löytää.

Tuomiosta on kulunut kahdeksan vuotta, ja hovioikeuden päätöstä ehdonalaisesta vapaudesta odotetaan näinä päivinä.

Nea oli vastavalmistuneena poliisina töissä Trondheimissa, kun hän ratkaisi erään ikävän rikoksen. Tuon rikoksen tekijä vapautui samaan aikaan vankilasta, kun Nea oli tutkimassa ampumistapauksia Trondheimissa. Nea pelkäsi mitä siitä seuraisi. Menneisyys saavutti häntä, mutta saisiko se hänet kiinni.

Sarjan ensimmäisen kirjan nimi oli Katse. Siinä tapahtumat vyöryivät loppua kohden suurella vauhdilla. Samaa vauhtia oli myös Vyöryn loppupuolella. Nean vahvuus ja samalla heikkous rikostutkinnoissa on hänen kyky nähdä enteitä. Tuon kyvyn hän peri äidiltään, joka oli saamelainen. Vyöryn kuvioissa kyvyllä nähdä enteitä oli kovasti käyttöä. Tällä kertaa niistä oli apua.

Saija Kuuselan Vyöry dekkarissa tapahtumat kiihtyivät loppua kohden. Mitä kirjan nimi tarkoittaneekaan, sen voit lukea kirjan sivuilta.

Saija Kuusela, Vyöry *****

Tammi 2022

s. 324

Dekkari

Nea Guttorm-sarja 2. osa

Saija Kuusela: Katse

Pohjois-Norja

lauantai 17. helmikuuta 2024

Patricia MacDonald: Pikkusiskon painajainen

Nyt he tuijottivat kumpikin taustalla olevaa portaikkoa. Sen tasanteella seisoi pikkuinen lapsi flanellisessa sukkapyjamassaan, joka oli koristeltu pupujussein ja pörröisin keltaisin kananpojin. Kädessään lapsella oli kookas revolveri, jolla hän osoitti riitelevää pariskuntaa.

Yhdysvaltalaisen Patricia MacDonaldin (1949-) jännityskirja Pikkusiskon painajainen aiheutti minulle painajaisia ja unettomuutta. Kirjan kannessa lukee, että hyytävää jännitystä, mutta ajattelin lukea kirjan toistamiseen, ennen kuin pistän sen kiertoon. Edellisestä lukukerrasta oli kulunut jo parikymmentä vuotta. Silloin taisin olla rohkeampi lukija.

Yllä oleva lainaus tulee esille heti kirjan alussa. Se kertoo paljon yhdysvaltalaisesta aseiden käytöstä ja säilytyksestä. Asetta säilytettiin niin, että lapsi sai sen käsiinsä. Kaiken lisäksi ase oli ladattu.

Ulkona ei ole ketään, hän vakuutti itselleen. Ei kerta kaikkiaan ketään. Et voisi olla tämän enempää yksin.

Beth palasi kotiinsa monen vuoden jälkeen, kun kuuli isänsä kuolemasta. Kotona odotti pikkusisko, Francie, joka oli elänyt isän kanssa kahdestaan vuosikausia. Beth ei ollut pitänyt yhteyksiä kotiinsa, ja kotiin tuleminen oli ikävä kokemus. Hautajaiset piti kuitenkin hoitaa. Sitten piti päättää, mitä tehdä 14-vuotiaan pikkusiskon kanssa.

Mielestäni hän on nuori mies, jolla on kosolti ongelmia.

Beth sai pian selville, että Francie seurusteli huomattavasti vanhemman miehen kanssa, miehen, jolla oli runsaasti ongelmia. Pian Beth pääsi tietämään noista ongelmista. Andrew oli päättänyt, että Francie olisi vain yksistään hänen, joko hyvällä tai pahalla.

Patricia MacDonaldin Pikkusiskon painajainen oli pelottavuudessaan ihan järkyttävän paha.

Patricia MacDonald, Pikkusiskon painajainen

Suom. Kaisa Peltonen

Gummerus 1989

s. 339

Little sister 1986

Psykologinen trilleri

torstai 15. helmikuuta 2024

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy

Kazu nyökkäsi hienoisesti ja kohotti hitaasti oikealla kädellä hopeapannun tarjottimelta. Hän katsoi syrjäkarein Fumikoon ja aloitti sanoen: "No niin."

"Ennen kuin kahvi jäähtyy..." hän kuiskasi.

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy on ihanan yliluonnollinen teos. Kirjan loppupuolella tarvitsin nenäliinoja, sillä loppupuolen tapahtumat pakahduttivat jo tunteeni, ja kyyneleet valuivat valtoimenaan. Voin hyvin kuvitella, että joillekin toisille lukijoille tapahtumat voisi kokea päinvastoin kuin minä, mutta sen lupaan, että kirjan tarinoissa koetaan tunteita todella paljon.

Tyttö oli tulevaisuudesta, muttei olisi näyttänyt yhtään oudolta ulkona kadullakaan, jos vain rasittavat säännöt eivät olisi estäneet häntä lähtemästä tuolilta.

Ennen kuin kahvi jäähtyy teoksessa oli Tokiossa eräällä sivukadulla kahvila nimeltään Funiculi Funiculá. Kellarikahvilassa oli vain muutama pöytä ja yhdessä tuolissa oli mahdollisuus matkata menneisyyteen, ja kirjaa lukiessa huomattiin, että siinä pystyi matkaamaan myös tulevaisuuteen. Kirjassa oli neljä tarinaa: Rakastavaiset, Aviopari, Siskokset ja Äiti ja lapsi.

Lähtiessäsi tulevaisuuteen sinä tähtäsit kymmenen vuoden päähän, mutta päädyitkin jonkin virheen takia viidentoista vuoden päähän.

Toshikazu Kawaguchin esikoisromaani Ennen kuin kahvi jäähtyy on syntynyt näytelmän pohjalta, sillä kirjailija on tuottanut, ohjannut ja kirjoittanut näytelmiä. Kirja on niin koukuttava, että luin sen yhdellä kertaa kannesta kanteen. Uskon, että nauttisin suuresti myös näytelmästä, joka on kirjan pohjalla. Kirjassa on aika paljon henkilöitä ja alkuun oli vaikea hahmottaa esim. henkilöhahmojen ikää ja sukupuolta, kunnes heistä kerrottiin tarkemmin tarinoiden edetessä.

Toshikazu Kawaguchin teos Ennen kuin kahvi jäähtyy kietoi kiehtoviin aikamatkailun tunnelmiin.

Toshikazu Kawaguchi, Ennen kuin kahvi jäähtyy *****

Suom. Markus Juslin *****

Bazar 2024

s. 236

tiistai 13. helmikuuta 2024

Paul Heyse: Trevison koru-ompelijatar

Tässä vihossa näkyy vieläkin suitsutukselta tuoksuvan, tummanpunaisen luostariviiniin jälkiä, jolla koetin silloin tällöin huuhdella alas kronikkatomua, kunnes monien kuivien muistiinpanojen parista sattui käsiini Vaaleaverisen Giovannan kertomus, joka virkisti minua äkkiä kuin lähde kuivalla ylängöllä, monta vertaa enemmän kuin mikään viini.

Saksalaisen nobelistin Paul Ludvig von Heysen (1830-1914) Trevison koru-ompelijatar sisältää kaksi novellia, niminovellin ja Kuolleen järven rannalla. Novellit ovat rakkausnovelleja. Heysen tuli tutuksi näytelmä- ja novellikirjailijana, mutta myös runoilijana sekä kirjallisuuden kääntäjänä. Kirjallisuuden Nobelin hän sai vuonna 1910.

Monet luulivat, että hän menisi luostariin, varsinkin kun hän kernaimmin ompeli vain kirkkovaatteita ja alttariliinoja ja pysytteli erillään julkisista huveista.

Kirjan niminovellissa oli kaunis nainen Giovanna italialaisessa Trevison kaupungissa. Monet miehet olisivat halunneet hänet itselleen, mutta hän pysytteli naimattomana, kunnes hän oli 31-vuotias ja kohtasi paljon nuoremman Attilion. He rakastuivat syvästi, mutta Attiliolla oli jo morsian muualla.

Oli keskikesä, mutta ylhäällä vuoristossa puhalsi terävän kylmä tuuli, joka uhkasi muuttaa rankan sateen lumeksi.

Kuolleen järven rannalla oli majatalo, jonne saapui vieras matkamies. Tuo matkamies oli surun murtama. Hän oli hyvin masentunut ja hänen ajatuksensa oli vallannut vain kuolema. Hän halusi kuolla ja Kuolleen järvi oli siihen sopiva paikka.

Sitten paikalle tuli hevosvaunuilla myös muita matkalaisia, äiti ja pieni lapsi. Lapsi oli hyvin kuumeinen ja tarvitsi lääkäriä. Lasta hoitaessa, sillä matkamies oli ammatiltaan lääkäri, hän ihastui palavasti lapsen äitiin.

Paul Heyse on tarkastellut kirjansa novelleissa rakkautta, sen syttymistä ja miten se muuttikaan näiden rakastavaisten elämää. Rakkausnovellit sopivatkin hyvin helmikuulle, sillä 14. helmikuuta vietetään Ystävänpäivää.

Paul Heysen Trevison koru-ompelijatar syventyi rakkauden maailmaan.

Paul Heyse, Trevison koru-ompelijatar

Suom. Helmi Krohn

Otava 1913

s. 112

Ensim. suomennos 1911

Novellikirja

Nobel 1910

Rakkaus

Paul Heyse: Unohtamattomia sanoja

Paul Heyse: Kaksi vankia

Lukemani Paul Heysen kirja oli 111 vuotta vanha. Kirjan takaosaan oli jätetty muistoja menneestä kirjastomaailmasta, eli palautuslappu, johon oli leimattu milloin kirja pitäisi palauttaa. Ensimmäinen merkintä näkyy olevan vuodelta 1935 ja viimeinen vuodelta 1949. Tämä kirja on selvinnyt siis jopa kaksi maailmansotaa Turun kaupunginkirjastossa.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Mauri Kunnas: The very best & the wörst of Nyrok City

Mauri Kunnas (1950-) on ilahduttanut meitä lukijoita kirjoillaan jo useita kymmeniä vuosia. Sen lisäksi olemme saaneet nauttia hänen huumoristaan varsinkin sarjakuvissa, joista The very best & the worst of Nyrok City etupäässä koostuu. Kirjahan on jo ilmestynyt ekaa kertaa ajat sitten vuonna 2000, mutta "tätä painosta on pikkasen paranneltu... virsikirjan kanssa..." lukee takakannessa. Huumoria siis riittää kirjan joka sivulle.

Yllä oleva muusikko, laulaja, lauluntekijä, kirjailija jne. on varmasti tuttu kaikille. Kerron, jos et tiedä. Mauri Kunnas on itsekin muusikko ja soittaa bändissä, joten ei ihme, että hän on kiinnostunut muistakin muusikoista ja heidän elämästään. Kirjan sivuilla hän kertoo lyhyesti, mikä kyseisen sarjakuvan tausta-aihe oli. Ensimmäinen strippi julkaistiin siis vuonna 1975 Intro-lehdessä.

Vuosien saatossa Nyrokissa seikkailivat mm. Humu + The Remmukeins, Veltto Mäkinen, Hissi Junanko, Pöörne Puri, Ike Lipsu Tänninen, Army, Hösse Travoltti, Piitles, Juva Poskinen eli Juissa Pläskinen, Kakka Juvaja, Tauno Zuho Ravioli, Oliivi, Pieni Pertta, Linholmin Taave, Tantsu Känsä, Micky Ylitalo, Eput, Perusjätkä jne. Myös elokuvat ja tv-sarjat saivat omat strippinsä ja niissä seikkailivat tietysti tunnetut suomalaiset julkkishenkilöt.

Yllä oleva strippi on vuodelta 1985. Kyseessä oli Hanoi Rocksin kotimaan haastattelu sen jälkeen, kun bändi oli päässyt huipulle ulkomailla.

Mauri Kunnaksen sarjakuvat ilahduttavat edelleen ja niiden parissa oli hauska muistella menneitä. Nyrok City sarjakuva siis ilmestyi vuosina 1975-86 Introssa, Helpissä ja Suosikissa. Kunnas sai Nyrok Citystä Puupää-hatun jo vuonna 1981. Ensimmäinen Nyrok kokoelma ilmestyi sittemmin vuonna 1984. Toivottavasti muusikot ja muut julkkikset ovat ottaneet ylpeydellä ja huumorilla vastaan näin hienon sarjakuvanäyttämön. Mainetta ja kunniaa vai miten se menikään.

Mauri Kunnas, The very best & the wörst of Nyrok City *****

Kuvitus Mauri Kunnas *****

Otava 2023

s. 160

Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000

Sarjakuva-albumi

Hyvää 74v. Syntymäpäivää

Mauri Kunnas!

perjantai 9. helmikuuta 2024

Väinö Linna: Musta rakkaus

Hän oli kooltaan yli keskimitan mutta jotenkin hintelärakenteinen mies. Kasvot olisivat kenties olleet kauniit ellei niillä aina olisi väreillyt synkkä ja tuskainen ilme.

Väinö Linnan (1920-1992) teos Musta rakkaus kertoi Paulin ja Marjatan rakkaustarinan kaikessa lyhykäisyydessään. Nuoret tapasivat toisensa, kun insinööriksi opiskeleva Pauli pysähtyi seuraamaan erään pihan tapahtumia kävelyretkellään. Muutakaan tekemistä hänellä ei ollut kesälomalllaan.

Pauli huomasi että tyttö oli hyvin miellyttävän näköinen, ja nähdessään tämän hämmennyksen hän arvasi itse olleensa sen syynä ja ehti jo tuntea mielihyvää sen johdosta.

Musta rakkaus on ilmestynyt jo vuonna 1948. Kirjan henkilöt elävät hyvin vaatimatonta elämää, suorastaan köyhyyttä, mikä oli tyypillistä sodan jälkeistä elämää. 18-vuotias Marjatta asui isänsä kanssa, ja heidän seinänaapurina asui leski viiden lapsensa kanssa. Leskellä lapsineen ei ollut aina edes ruokaa syödäkseen, joten Marjatan isä antoi välillä pyytämiään kaloja heille syötäväksi. Pauli oli myös orpo ja köyhä. Hän eli ja opiskeli sedältään saamalla lainalla.

Koska Pauli ja Marjatta kerran olivat lähteneet näköaloja katselemaan ohjasivat he askeleensa Pyynikille. Se oli kaupungin näköalapaikoista kuuluisin ja siitä syystä myös tavanomaisin, niin että Paulia sen tavanomaisuus jopa kiusasi. Ensi kerran hän oli pyytänyt tytön seuraansa, ja mitäs muuta kuin Pyynikille kävelemään.

Nuorten tutustuminen toisiinsa johti nopeasti kihlojen ostoon, jotka Marjatan isä maksoi, sillä nuorilla ei ollut rahaa. Paulin ajatukset kuitenkin pyörivät Marjatan puhtauden ympärillä. Ajatukset siitä, että oliko Marjatta ollut muiden miesten kanssa kiusasivat häntä, ja hän epäili hänelle naurettiin selän takana. Vainoharhaisuus ja sairaalloinen mustasukkaisuus leimahtivat Paulin ajatuksissa päälle, ja sen seuraukset olivat julmaa psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa, jotka lisääntyivät kirjan loppua kohti trillerimäisen kiihtyvällä tavalla.

Linnan Musta rakkaus teoksesta on tehty myös saman niminen Edvin Laineen ohjaama elokuva vuodelta 1957, johon kirjailija teki elokuvakäsikirjoituksen. Tarinassa on niin paljon draamaa ja tunteita, että voin hyvin kuvitella elokuvan eri kohtauksia, joita sen ajan upeat näyttelijät Eeva-Kaarina Volanen ja Jussi Jurkka näyttelivät.

Väinö Linna kirjoitti unohtumattomia kirjoja, kuten Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla 1-3. Hän ei itse pitänyt Mustasta rakkaudesta, mutta kriitikot pitivät, ja kirja menestyi esikoiskirjaa paremmin. Siitä on tehty myös näytelmä elokuvan lisäksi.

Väinö Linnan Musta rakkaus kietoutui nuoren rakkauden ja mustasukkaisuuden ympärille.

Väinö Linna, Musta rakkaus

Wsoy 1986 neljäs painos

s. 177

Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1948

Mustasukkaisuusdraama

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Saija Kuusela: Katse

Vedellä oli ehkä merkitystä. Ja tyhjyydellä, tietenkin. Tyhjällä katseella kohti tyhjää taivasta. Ruumis, jossa oli häivähdys jotain tuttua, oli aseteltu selälleen, laskettu kivien varaan. Hänellä, joka sen oli tehnyt, oli täytynyt olla riittävästi kärsivällisyyttä. Ja suuntavaistoa paluumatkaa varten.

Saija Kuuselan esikoisdekkari Katse aloitti uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö on ylikonstaapeli Nea Guttorm. Nea on toiminut Oslon keskusrikospoliisissa profiloijana, mutta muutti avioeron jälkeen Pohjois-Norjaan pieneen kylään vuonon rannalle poliisiksi. Nea oli kotoisin pohjoisesta ja tutut maisemat vahvistivat hänen yliluonnollisia kykyjään nähdä tapahtumia. Ne piti vain kyetä ymmärtämään oikein.

Yllä oleva lainaus kertoi kirjan alussa löytyneestä ruumiista, joka kuului hyvin menestyneelle silmälääkärille. Miten hän oli joutunut tunturiin ja miksi ja kuka teon oli tehnyt?

Tyttö ei ole mukana, tyttö on... kadonnut.

Hän ei tiennyt, mistä ajatus tuli, mutta se oli kirkas ja teki kipeää.

Nean kotiutuminen paikkakunnalle ja poliisivoimiin oli ihan alkutekijöissään. Onneksi hänen työkaverinsa Tanya oli hänelle ennestään tuttu, ja oli houkutellut hänet paikkakunnalle. Esimies oli omalla tavallaan karski, mutta jokin viehtymys Nean ja Bobbyn välillä väreili. Bobby ei ollut samoilla tutkimuslinjoilla Nean kanssa, sillä Nea käytti hänen mielestään liikaa intuitiota. Nea halusi kuitenkin kuulustella Beaa, joka oli uhrin naisystävä. Bea ei koskaan ilmestynyt poliisilaitokselle.

Se olisi voinut jäädä lumimyrskyyn. Tunnustus olisi voinut lentää kaikkien muiden sanojen mukana tuuleen ja kadota. Nea tiesi, että tätä hän kantaisi sisällään pitkään. Hänen ikiomaa jassaansa.

Saija Kuuselan vahva Katse dekkari vie upeisiin tunturi- ja jäätikkömaisemiin. Olen jäisen ihastunut.

Saija Kuusela, Katse *****

Tammi 2021

s. 350

Esikoisdekkari

Nea Guttorm-sarja osa 1.

Pohjois-Norja

maanantai 5. helmikuuta 2024

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Edessä häämötti viikonloppu ilman koulua tai muita velvollisuuksia, ja äiti oli saanut rahaa. Tunnelma keittiönpöydässä oli korkealla ja pullot tungeksivat lasien ja ylitsepursuavien tuhkakuppien lomassa. Myös Elise ja Jennifer osallistuivat riehakkaaseen illanviettoon ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen pummatakseen viinaa ja tupakkaa.

Ruotsalaisen Carin Gerhardsenin suositun Hammarby-dekkarisarjan toinen osa on nimeltään Tuhkimotytöt. Sarjan ensimmäinen dekkari oli Piparkakkutalo. Tuhkimotytöt alkaa todella inhottavalla kohtauksella, joten herkempien lukijoiden ei kannata lukea varsinkaan tätä kirjaa, sillä siinä on lapsiin kohdistuvaa inhottavaa väkivaltaa.

Elise ja Jennifer olivat kirjan nuoret sisarukset. Valitettavasti heidän äidillään oli elämänhallinta kadoksissa.

Huomenna hän tanssisi tytön kanssa Suomen-laivan tanssilattialla ja tarjoaisi tälle värikkäitä drinkkejä baarissa.

Jocke oli ihastunut ensimmäistä kertaa. Hän oli jo 24-vuotias, mutta tyttö oli vasta 16-vuotias. Tyttö kyllä vaikutti paljon vanhemmalta ja kokeneemmalta. Jocke ei ollut aiemmin seurustellut, mutta ehkä nyt. Jocken kotona ei ollut kaikki hyvin. Sanoisinko, että siellä tapahtuvat tapahtumat olivat todella kammottavia.

Kukaan ei kaivannut pientä poikaa ja hänen äitiään. Tai lapsenvahtia, jos nainen oli sellainen. Oli karmivaa, miten eristyksissä ihminen saattoi olla.

Kirjassa tapahtui kaksi kuolemantapausta, joten sarjan poliisihahmoille riitti siis töitä, että tutkintalinjat löytyivät ja rikokset ratkesivat. Huh huh olipa karmeita rikoksia ja pelottavaa väkivaltaa. Kun aloin lukemaan kirjaa, se piti lukea nopeasti, niin että pystyin jättämään tällaiset kauheudet taakse. Valitettavasti varsinkin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy, joten mielestäni Gerhardsen on rohkea, kun uskaltaa kirjoittaa niistä.

Carin Gerhardsen, Tuhkimotytöt

Suom. Maija Ylönen

Minerva 2021

s. 348

Mamma, pappa, barn 2009

Dekkari

Hammarby-dekkarisarja 2. osa

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo

lauantai 3. helmikuuta 2024

Vappu Kannas: Kimalaisten kirja

Minä Margaret Maher, täysissä siellun ja ruumiin voimissa, 75 vuoden iässä, aion kertoa teille, mitä tapahtui Amherstin kaupungissa Dickinsonin perheen keltaisessa talossa armon vuonna 1882 ja sen jälkeen.

Olipa mielenkiintoinen kirja. Huomasin jo viime vuonna tämän Vappu Kannaksen kirjoittaman Kimalaisten kirja teoksen, jonka kannessa oleva kuva on Emily Dickinsonista, kuuluisasta runoilijasta. Kirjan tarina pohjautuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Kirjassa kolme naista, Vinnie, Mabel ja Susan eli Sue kamppailivat Emily Dickinsonin kirjallisesta perinnöstä hänen kuolemansa jälkeen. Vinnie ja Mabel kävivät jopa oikeutta niistä. Kirjan kertojina toimivat siis Maggie, joka oli Emilyn ja Vinnien palvelija, Vinnie, joka oli Emilyn sisko ja Mabel, joka oli Emilyn veljen rakastajatar ja Vinnien ystävä.

Hän halusi nähdä rouva Toddin. Uuden astronomian professorin nuoren rouvan, joka oli jo herättänyt hänen kälynsä Susanin huomion. Sue osasi arvioida nopeammin kuin kukaan muu, kuka oli kuka ja kenestä saattaisi tulla joku, usein Suen armollisella avustuksella.

Sue oli siis Emily Dickinsonin veljen vaimo. Hän oli ollut Emilyn paras ystävä, suorastaan sydänystävä, mutta Austin teki kaikkensa, että sai hänet vaimokseen. Sen jälkeen Sue oli Amherstin rikkaimman miehen vaimo. Ystävyys Emilyn kanssa muutti muotoaan, sillä seurapiirielämä ja juhlat veivät Suen mennessään. Yhteydenpito naapuritalon Emilyyn jäi kirjelappusiin ja Suen satunnaisiin vierailuihin siellä, sillä Emily ei ollut poistunut kotoaan sen jälkeen, kun hän palasi nuorena seminaarista.

Totta kai pystyn matkustamaan itsekseni, ilman ongelmia. Pitäisihän sinun jo tuntea oma Mabelisi. Äiti oli, kuten arvasinkin, hieman nyreissään, että saavuin vasta nyt. Mutta todellakin, rakkaani! On täysin kestämätöntä, että hän ei ymmärrä, miten tärkeää minulle oli olla Amherstissa, kunnes tietyt tilaisuudet olivat ohi, erityisesti Suen juhlat.

Mabel Todd oli kotoisin Washingtonista, suurkaupungista, joten muutto Amherstiin oli sangen ikävää, kunnes hän tutustui kaupungin rikkaimman perheen seurapiirirouvaan. Apunaan Mabel käytti ulkonäköään ja musikaalisuuttaan. Pian Mabel oli koko kaupungin lemmikkivierailija juhlissa. Kuultuaan omituisesta runoilijasta, joka ei poistunut ulos kodistaan ja joka pukeutui aina valkoisiin, Mabel halusi tutustua tietenkin häneen. Koska Emily ei tavannut vieraita, Mabel ystävystyi hänen siskon Vinnien kanssa.

Silloin tutustuin Dickinsoneihin, ja vaikka nykyhetken valossa saattaa vaikuttaa siltä, että siitä ei seurannut mitään hyvää, en voi ajatella niin. Sainhan tutustua Emilyyn ja hänen runoihinsa, editoida ne julkaisukuntoon ja tuoda hänen ihmeellisen äänensa kaikkien kuultavaksi. Ja vielä tärkeämpää, sain Austinin, hänen veljensä. Hän todella oli minun niin kuin ei kukaan.

Nuori Mabel oli paljon vanhemman Austinin rakastajatar, kunnes Austin kuoli. Austin omisti myös siskojensa kodin ja elätti heitä. Siispä hän vei aika inhottavasti rakastajattarensa siskojensa kotiin. Siskot ja Maggie saivat piilotella huoneissaan sillä aikaa. Mabelin välit Austinin vaimoon Suehen eli Susaniin olivat tietysti katkenneet, mitä nuori Mabel ei ymmärtänyt ollenkaan.

Vappu Kannaksen Kimalaisten kirja sisältää menneen elämän draamaa roppa kaupalla.

Vappu Kannas, Kimalaisten kirja

S & S 2023

s. 373 + Jälkisanat + Lähteet

Emily Dickinsonin kirjallinen perintö

1882-1916 Amherst

Vappu Kannas: Rosa Clay

torstai 1. helmikuuta 2024

Anna-Leena Härkönen: Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia

Minä olen rakastunut. Hänen nimensä on Igor. Igor on kissa.

Anna-Leena Härkösen kirjoitukset ovat hauskaa luettavaa. Tällä kertaa luin hänen uusimman kolumnikokoelmansa Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia, jotka on aiemmin julkaistu Apu-lehdessä. Kirjoituksia on yhteensä 29. Teksti on napakkaa, terävää, väliin hyvinkin oivaltavaa, itseironista ja mikä parasta, hyvinkin huumorintajuista. Härkösen huumori uppoaa minuun yhtä hyvin kuin jäätelö kuumalla kesäsäällä.

Yllä oleva lainaus on kirjan toisesta kirjoituksesta, mikä on nimeltään Kissapsykoosi. Kirjailija rakastui poikansa kissaan, niin että poika käski äitinsä hankkimaan oman kissan. Kissat liikkuvat muissakin kirjoituksissa. Toiseksi viimeisessä kirjoituksessa nimeltään Rakkauden kerjäläinen kirjailija on hankkinut lopultakin itselleen oman kissan, jolta haluaisi rakkautta ja huomiota, mutta kissapa tekee mitä itse haluaa.

Kirjailijaillallisella gourmet-ravintolassa tarjottiin alkuruoaksi friteerattua jäkälää vuolukerman ja puolukoitten kanssa. Muutkin ruokalajit olivat toinen toistaan kummallisempia.

Annan täyden kympin ravintoloille, jotka kokeilevat luonnosta löytyviä kasveja ruokalistoillaan. Siitä enemmän Punajuuripölyä kirjoituksessa. Uskon, että ainakin maistaisin jäkälää, kuten kirjailija. Tosin hänelle jäi ruokailusta nälkä, ja hän söi kotona päälle meetvurstileivän. Itselleni ei ole koskaan maistunut meetvursti, mutta punajuuripöly kuulostaa satumaiselta. Punajuurtahan käytetään paljon esim. vegaaniruoissa. Minun herkkuani tuo punajuuri.

Anna-Leena panee kirjoituksissaan itsensä ja läheisensä esille ilkikurisella huumorilla.

Anna-Leena Härkönen, Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia

Otava 2024

s. 93

29 kirjoitusta

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Onnentunti

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule

Banneri-luettelo

torstai 29. helmikuuta 2024

tiistai 27. helmikuuta 2024

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

perjantai 23. helmikuuta 2024

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

maanantai 19. helmikuuta 2024

lauantai 17. helmikuuta 2024

torstai 15. helmikuuta 2024

tiistai 13. helmikuuta 2024

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

perjantai 9. helmikuuta 2024

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

maanantai 5. helmikuuta 2024

lauantai 3. helmikuuta 2024

torstai 1. helmikuuta 2024