Paavo Rintala: Pojat

 

Saksalaiset käyttivät mielellään seudun lapsia vapaaehtoisina apulaisina lastaamisessa, ja useimmiten suuri, vielä lämmin limppu oli lastaajan palkka.

Paavo Rintalan klassikkokirja vuodelta 1958 on nimeltään Pojat. Pojat on monelle suomalaiselle tuttu elokuvana, jonka Mikko Niskanen ohjasi Rintalan kirjan perusteella, ja jonka yhtenä päähenkilönä Jakena oli nuori Vesa-Matti Loiri. Elokuvan traagisen surullinen loppu on jäänyt jokaisen katsojan mielikuviin, mutta se kohtaus ei ole tästä kirjasta kotoisin. Olisin valinnut elokuvaan ennemmin sen lopun mikä kirjassakin oli.

Upseeri jakoi limput toisillekin, käveli sitten autonkoppiin ja vilkutti lapsille. Auto lähti ja leipomon ympärillä parveillut lauma hajosi heti sen jälkeen. Jokainen lähti viemään tuliaisia kotiin.

Paavo Rintalan Pojat kertoi vuosista 1941-44. Tapahtumat sijoittuivat Ouluun. Pojat kertoi tietysti oululaisista pojista, joista nuorin oli kymmenen ja vanhimmat pyrkivät kirjassa lukioon. Pate oli tietysti itse Rintalan Paavo, joka muutti Ouluun Viipurista. Oulussa oli muitakin karjalaisia evakkoja sotaa paossa. Immu oli porukan vanhin. Jaken äiti seurusteli saksalaisen upseerin kanssa. Urkki oli porukan nuorin, mutta ei suinkaan vaatimattomin. Ja sitten oli vielä Matti. He asuivat kaikki Raksilan kaupunginosassa, jossa kyseiset pojat kyllä tunnettiin kolttosistaan. Kaikenlaista sitä mahtuikin poikalasten pääkoppiin. Ja piiskat heiluivat ja muitakin rangaistuksia tuli yllin kyllin. Niistä lähemmin voit lukea kirjan sivuilta.

Mitä tuo saakelin pentu minua tuijottaa? Poliisi pyyhkäisi kädenselällä asetakkinsa selkämystä. Sitten hän katsoi saappaankärkiä, kyllä ne kiiltelivät. Mitä ihmeen tuijottamista tässä nyt on, mikä pentu lienee, pitäisikö ajaa pois koko ratapihalta. Mutta sehän katsoo minua ihan pää kallellaan. Joo, niin tekee.

Oululaiset olivat tottuneet trokaamaan kaljaa sotilaille, jotka kulkivat sotilasjunilla Oulun ohitse. Niinpä myös kirjan pojat olivat tottuneita kaljan myyjiä nuoresta iästä huolimatta. Nuorin pojista sai yleensä eniten myytyä kaljapulloja. Myyminen oli tietysti kiellettyä ja kieltoa oli vartioimassa sotapoliisit. Vikkelät pojat saivat huijattua sotapoliiseja sen verran, että pullot menivät kaupaksi.

... ne pistää takuulla päänsä ulos ikkunasta ja rupeevat hymyileen saksalaisille, mutta silloin me pojat hymyillään takaisin ja sanotaan niille, että niks, niks, niks kut jänkäheinä, heeheee.

Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan ja saksalaiset vastasivat rintamasta Oulusta ylöspäin. Siispä Oulussa oli runsaasti saksalaisia. Pojat ihailivat kovasti saksalaisia sotilaita ja Saksan mahtia. Heiltä sai ruokaa, suklaata ja kahvia, jos auttoi heitä lastaamaan autoja. Univormut ja mitalit olivat hienoja ja alppijääkäreiden kengät kopisivat komeasti. Siitä pojat saivat oivallisen aatteen tehdä itselleen kopisevat kengät ja kävellä kopistella niillä katuja pitkin. Olisihan se mukavaa, jos nuoret naiset tulisivat ikkunaan katselemaan heitä eikä saksalaisia.

Paavo Rintalan klassikkoteos Pojat kuvaa hyvin aidon oloisesti 40-luvun oululaista elämänmenoa, kun katukuva oli täynnä saksalaisia sotilaita. Pojat on nuorten poikien kasvukertomus sodan varjossa. Sota näkyy sotilaiden kuljetuksina ja myös kuolleiden kuljetuksina. Yhden pojan isoveli kuoli, mutta morsian nähtiin keikkuvan saksalaisen kainalossa hautajaispäivänä. Sota pani elämään täysillä. Kirja on hyvin poikamainen teos ja nuorten poikien silmillä katsotaan elämää  hyvin varhaiskypsällä tavalla. Ja minulle tuttua olivat tietysti kaupunginosat, kadunnimet, puistot, lyseo ja tietysti oulun kotoisa murre kuulosti kivalta kirjan sivuilla.

 

Paavo Rintala, Pojat

Otava 1974 kahdeksas painos

s. 318

Julkaistu vuonna 1958

Klassikkokirja