sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Zaharia Stancu: Miten sinua rakastinkaan (Lukuviikko 2019)


Äiti kuoli keskellä yötä, ja muutamaa vuotta myöhemmin oli isäkin kuoleva keskellä yötä.

Romanialaisen kirjailija, runoilija Zaharia Stancun (1902-1974) teos Miten sinua rakastinkaan kertoo bukarestilaisesta toimittajasta Zaricutasta, joka palasi synnyinkyläänsä Omidaan äitinsä Marian hautajaisiin. Koko pakahduttava teos kertoo äidinsurusta, hautajaisista, suvun ja kyläläisten tavasta osallistua hautajaisiin, sisarusten ja isän väleistä jne. Kirjan henkilöt ovat köyhiä, asuvat yhden huoneen taloissa, mutta perheet ovat suuria, eikä kyläläisiä jätetä yksin surun hetkellä. Väkeä hautajaisissa on paljon, hautajaiset ovat tapahtuma, joka juhlistaa arjet, samoin lasten syntymät ja häät. Stancu kirjoittaa arkipäivästä hellyydellä ja rakkaudella.

Kauimpana pihan laidalla aivan okaisen villiakaasiatiheikön luona kasvaa maltsa ja villipinaatti korkeana ja tiheänä. Maltsanlehtiä… villipinaatinlehtiä… Minä olen syönyt maltsasta tehtyä soppaa, villipinaatista tehtyä soppaa. Mutta jäin henkiin. Minä jäin henkiin ja kasvoin.

Zaharia Stancun oma elämä on kuin romaanista, sillä hän oli syntyisin köyhästä maatyöläisperheestä ja joutui elättämään itsensä jo lapsesta lähtien. Hän pääsi aloittamaan koulun vasta parikymppisenä. Hän on julkaissut vuodesta 1927 lähtien kolmisenkymmentä proosa- ja runoteosta, toiminut toimittajana, kriitikkona, teatterinjohtajana, Romanian akatemian jäsenenä ja vuodesta 1966 kirjailijaliiton puheenjohtajana. Toisen maailmansodan aikana hän oli vangittuna poliittisena vankina, joten mielenkiintoinen elämä, josta hän on voinut ammentaa runsaasti omakohtaisia kokemuksia kirjoihinsa.

Miten sinua rakastinkaan teoksessa ei ole yhtään selkeää kappalejakoa, joten siksikin kirja tuntuu pakahduttavalta ja vimmaiselta sekä tukahduttavalta surulta.  Olisin kaivannut selkeää kappalejakoa, sillä nyt kirja oli pakko keskeyttää aina jossakin kohtaa sivun lopussa tai alussa. Kun aloin lukea uudelleen, oli pakko lukea vähän taaksepäin, että tiesin missä kohtaa oltiin menossa. Tietysti oltiin jossakin vaihetta ennen tai jälkeen hautajaisia, mutta ne olisi voitu katkaista. En siis tykkää lukea tekstiä, jossa ei ole selkeää jakoa kappaleisiin. 

Miten sinua rakastinkaan kertoo siitä, miten syvästi kuolema voi koskettaa, varsinkin tunteiden tasolla. Mitä läheisempi kuollut on, sitä voimakkaampi reaktio. Zaharia Stancu oli siis vahvojen tunteiden tulkki. Miten rakastinkaan sinua on kertomus suuresta surusta, mutta samalla se on kertomus suuresta rakkaudesta.

Äkkiä tulen ajatelleeksi, että aurinko valaisee tänään viimeisen kerran äidin kasvoja. Viimeisen kerran. Kun olemme haudanneet hänet, aurinko ei tule enää koskaan valaisemaan hänen kasvojaan, eikä hän näe enää koskaan sen valoa.

Zaharia Stancu, Miten rakastinkaan sinua
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammen Keltainen Kirjasto 1981
s. 237
Ce mult te-am iubit 1968

torstai 25. huhtikuuta 2019

Lina Bengtsdotter: Francesca (Lukuviikko 2019)


Francesca Mildin katoamisesta on nyt kaksikymmentäseitsemän vuotta, mutta vielä tänäkään päivänä ei tiedetä, mitä hänelle tapahtui. Monenlaisia teorioita on esitetty. Francescan passi oli hävinnyt, joten ensin ajateltiin, että hän oli karannut.

Ruotsalaisen Lina Bengtsdotterin toisen dekkarin Francescan aihe on kadonnut tyttö. Kirjan päähenkilö rikospoliisi Charlie Lager palasi aiemmin kesällä entiseen kotikaupunkiinsa etsimään kadonnutta tyttöä Annabelleä. Gullspångissa ollessaan Charlie tutustui mielenkiintoiseen toimittajaan, joka oli törmännyt tutkimuksissaan  Francescan mysteeriin ja kirjoitti siitä nettiartikkelin. Francesca asui perheineen loisteliaassa kartanossaan kesäisin, ja talvet hän opiskeli rikkaille tarkoitetussa sisäoppilaitoksessa. Rikkaiden tuli seurustella vain rikkaiden kanssa. Mutta Francesca oli musta lammas kaikin puolin. Hän ei sopeutunut rikkaiden joukkoon, vaan kyseenalaisti kaiken.

Olen outo lintu. Olen kolmas pyörä, kolmastoista haltiatar, ikuinen kuokkavieras. Olen tässä maailmassa muukalainen.

Jostakin syystä Charlie kiinnostui kadonneesta Francescasta ja päätti tutkia tapausta vaivihkaa palatessaan ystävänsä luokse Gullspångaan viettämään pitämättömiä lomapäiviä. Hän toivoi tapaavansa myös mukavan toimittajan, joka oli tutkinut Francescan tapausta. Charlie majoittui lapsuudenystävänsä luokse, jonka mies oli muuttanut pois kotoa kesäisten tapahtumien vuoksi. Charlie halusi olla ystävänsä tukena vaikealla hetkellä. Kesäiset tapahtumat vaikuttivat vielä myös kirjan juonenkulkuihin, joten kirjassa tavataan myös Annabellestä tuttuja hahmoja.

Gulspångan pikkukaupunki on täynnä salaisuuksia ja niitä salaisuuksia on myös Charliella. Jostakin syystä hän näkee aina unta eräästä tiestä, jota kulkee pikkutyttönä äitinsä kanssa. Tien päässä on talo. Äiti koputtaa ovea, mutta heidät ajetaan pois. Gulspångassa ollessaan Charlie haluaa tutkia myös kyseistä taloa ja etsiä johtolankoja siitä, miksi talo pyörii hänen unissa. Kirjassa Charlie ratkaisee itseään vaivaavia salaisuuksia ja hän ratkaisee myös Francescan arvoituksen. Francescan katoamiseen liittyvä henkilö on hyvin läheinen Charlielle, mutta vaikuttaako se tutkimukseen? Lina Bengtsdotterin psykologinen dekkari on täynnä tunteita, jotka tihkuvat salaisuuksia ja odottavat peloissaan esilletuloa. Charlie Lager on mestarillinen mysteerien avaaja, joka ei kumartele ylipäätään ketään.


Lina Bengtsdotter, Francesca ****
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Otava 2019
s. 429
Psykologinen dekkari
 

Bengtsdotter Lina: Annabelle 

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (Lukuviikko 2019)

 
Sanoin, että kaikki alkoi siitä, kun leikkasin hiukseni. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta se oli minun nähdäkseni ensimmäinen omituisuus. Sen jälkeen tapahtui vielä paljon tavallisia asioita, siedettävän tavallisia, ennen kuin alkoi kunnolla tapahtua outoja.

Siiri Enorannan uusimmassa fantasiakirjassa Tuhatkuolevan kirous upotaan syvälle taikuuden mystiseen maailmaan. Vastustin mielessäni tätä kirjaa, sillä ajattelin, että kirja on ottanut ihan varmasti liikaa vaikutteita Harry Potterista. No jotakin yhteistäkin löytyy, mutta niistä yhteneväisyyksistä voi lukea lisää tästä hurjan mielikuvituksellisesta kertomuksesta. Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Pau, jonka perheeseen kuuluvat isä, äiti ja isoveli sekä lemmikkieläin Pip. Ja tietysti kirjassa on taikakoulu, jonne sekä isoveli Tristin että Pau kutsuttiin opiskelemaan.

Minä opin savu vieköön taikomaan! Minä tosiaan opin! Se oli uskomatonta ja epätodellista, ja kuitenkin minusta tuntui, että se oli enemmän totta kuin mikään oli ollut koskaan ennen. Ensimmäistä kertaa tein sen elokuun toisena, toisena päivänä Magia-akatemiassa, ensimmäisenä virallisena kaksiviikkoisen koeajan päivänä.

Pau on aina ollut itsekseen viihtyvä, eikä ole välttämättä tarvinnut kavereita. Toista on taikakoulussa, sillä kavereilta ei voi välttyä, ja tosiaan heidän seurakin alkaa kiinnostamaan. Pau on kuitenkin tullut taikakouluun, jotta oppisi taikomaan, ja se käykin häneltä helposti, paljon helpommin kuin isoveljeltä, joka kesken koulun ilmoitti liittyneensä urheilujoukkueeseen ja jättävänsä taikakoulun kesken. Veljen lähtö koulusta vaikutti myös Paun koulunkäyntiin.

Mitä pidemmillä hiuksilla taiotaan, sitä voimakkaampi on taika, koska nämä hiukset ovat ehtineet kerätä itseensä eniten maagin olemusta, historiaa, syvintä ydintä.

Pau tuli hyvin tietämättömänä taikakouluun, sillä hän ei ollut aiemmin kuullut ötkyistä mitään. Hän ei tiennyt mitä ötkyt olivat. Vanhemmat olivat suojelleet ja pitäneet Paun turvassa ja tietämättömänä kaikesta. Nyt hän sai kuulla taikakoulussa kaikenlaista mitä ötkyt olivat valmiita tekemään, että taikoa saisi vain ötkyjen kannattajat. Mutta mistä Pau tiesi mitä hän kannattaa, sillä kukaan ei ollut kertonut hänelle mitään?

Juuri kun Pau oli kaikista onnellisimmillaan taikakoulussa, leijaili paratiisipilven päällä ja hyrisi itsekseen, pudotus maankamaralle sattui. Ja tulevat tapahtumat sattuivat vielä enemmän. Tarinankeksijä Siiri Enorannan kirjat kuuluvat kirjoihin, jotka haluan lukea. Taistelukentiltä avaruuteen ja takaisin, kirjailijalla on uskomaton mielikuvitus kuvata tarinoiden tilanteita ja paikkoja sekä taitoa kuvata nuorten heräävää ihastumista kuin siveltimenvedoilla, tunteilla ja tunnelmilla. Vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Tuhatkuolevan kirous on maaginen, se on täynnä loitsuja, taikuutta ja fantasiaa.

Hän haukkoi henkeään ja kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Hän kurotti kohti hehkuvia kekäleitä kuin voisi poimia ne käteensä, mutta hänen ruumiinsa oli jälleen vahingoittumaton ja siten vahingoittuva, hän ei voinut koskea tulta. Mutta hänen liekkinsä oli moninkertaistettu. Ja niin hän ei ollut kuolematon vaan hän oli tuhatkuoleva.

Siiri Enoranta, Tuhatkuolevan kirous *****
Wsoy 2018
s. 443
Nuortenkirja

Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous
Enoranta Siiri: Surunhauras, Lasinterävä
  
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar


Nyt minä olen leski. Yksin. Lasteni ympäröimä, mutta silti yksin, sillä sitä taakkaa, jota mieheni kantoi kanssani, en voi enkä halua sälyttää lasteni ikeeksi.

Pääsiäisen lukukirjaksi tuli kirjastosta sopivasti suosikkikirjailijani Kristiina Vuoren uusin kirja Viipurin valtiatar. Kirja kertoo 1500-luvun vaihteessa eläneestä ja vaikuttaneesta Gunilla Johanintytär Besestä (1475-1553), joka toimi pari vuotta Viipurin linnanpäällikkönä miehensä Erik Turenpoika Bielken kuoleman jälkeen vuosina 1511-1513. Kirjan mielikuvituksellinen tarina kertoo juuri noista kahdesta vuodesta.

Kristiina Vuoren historiallisiin kirjoihin kuuluu aina rakkaustarina, ja sellainen löytyy myös Viipurin valtiattaresta, mutta en halua spoilata ja kertoa kenen kanssa sellainen kehittyi. Ihme, että kehittyi, sillä Gunilla kuvataan aika vaikeana luonteena. Voisin jopa veikata erästä diagnoosia, sillä oireet on kuvattu tarkasti. Gunilla oli siis kosketusherkkä, eikä kestänyt muiden ihmisten koskettelua. Aviomies oli pitänyt kuitenkin huolen koskettelusta, sillä heillä oli lukuisa joukko yhteisiä lapsia. Ajan tavan mukaan osa lapsista oli siroteltu kasvamaan sukulaisten luona, mutta iso osa asui vielä Viipurissa.

Tunnen nälkää, niin kalvavaa nälkää, että olen kavahtaa. Kuinka kykenisin tästä hetkestä eteenpäin elämään ilman häntä, ilman kosketustaan, läheisyyttään. Epätoivoni on kauhistuttava, raaka, ja se riisuu minut vielä alastomammaksi, yhtä paljaaksi kuin haurastuneet luut vanhassa ruumiskuopassa. Minussa syntyy kiihkeä tarve osoittaa tunteeni teoin, sillä ääneen en niitä voi tunnustaa. Siihen minulla ei ole oikeutta. Ei enää.

Kristiina Vuori on Viipurin valtiattaressa kuvannut upeaa ja päättäväistä aikuista naista, joka ei jäänyt toimettomaksi miehensä kuoleman jälkeen. Aika oli sellainen, että puolison valitsi vanhemmat, joten Gunillakin tuumi miehensä kuoleman jälkeen, että ei ollut koskaan rakastanut miestään. Mutta kiihkeä rakkaustarina odotti häntä nurkan takana. Oliko Gunilla valmis luopumaan saavutetusta itsenäisyydestä? Kiihkeän kuuma rakkaus vai yksinolo ja rauha? Gunilla eli kirjassa vaikeiden valintojen äärellä, ja juonenkulkuun vaikutti myös eräs hänen lapsistaan.

Viipurin valtiattaren päähenkilö Gunilla eli aikana, jolloin Viipurin linnoitus toimi rajana ja tarkkailupaikkana moskovalaisten hyökkäykselle. Linnanpäällikön tehtävä oli siis suojata Viipurin asukkaita hyökkäyksiä vastaan. Kirjassa kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti Gunillan tehtäviä, joihin hän sai miehensä rinnalla ja poissaollessa hyvän kokemuspohjan, jota käytti hyväkseen miehensä kuoleman jälkeen. Olihan hänellä innokkaita neuvonantajia laidasta laitaan, joten heiltä piti sitten poimia päätöksiä, joiden mukaan toimia. Linnanpäällikön tehtävien ohella Gunilla kuvataan äidin tehtävissä, jotka ajan mukaan on kuvattu vähäisiksi. Ammat ja lastenhoitajat hoitivat rälssin lapset, äideillä oli muuta puuhaa. 

Miksi Gunilla ei lähtenyt Viipurista heti, kun mies kuoli, kannattaa lukea kirjasta. Kristiina Vuori on jälleen kerran koonnut kiehtovan historiallisen kattauksen rakkautta ja juonitteluja, tällä kertaa Viipurin mystisessä linnoituksessa. Aikana, jolloin miehet sotivat ja hallitsivat, vai?

Kristiina Vuori, Viipurin valtiatar
Tammi 2019
s. 327 + 8s. Taustakirjoitusta + sitaatit + kirjailijan kiitokset + sanasto 7s.

Vuori Kristiina: Näkijän tytär
Vuori Kristiina: Siipirikko
Vuori Kristiina: Disa Hannuntytär
Vuori Kristiina: Neidonpaula
Vuori Kristiina: Kaarnatuuli
Vuori Kristiina: Filippa
Vuori Kristiina: Elinan surma


Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Michael Katz Krefeld: Langenneet


Langanlaiha olento oli painettu polvia myöten metalliromuun aivan kuin olisi haluttu varmistaa, ettei tuuli veisi häntä mennessään. Luut erottuivat selvästi kireän ihon alta ja ruumis oli kalkittu valkoiseksi, niin että se näytti aivan marmorilta. Naisen silmämunatkin oli kalkittu, hän tähyili korkeiden jätekasojen yli kuin roomalainen patsas.

Tanskalaisen Michael Katz Krefeldin dekkarisarjan ensimmäinen kirja on nimeltään Langenneet. Kirjan päähenkilö on kööpenhaminalainen poliisi Thomas ”Ravn” Ravnsholdt, joka yrittää turruttaa päänsä joka hetki, sillä selvinpäin oleminen tuo liikaa muistoja mieleen entisestä elämästä. Thomas on siis sairaslomalla poliisintyöstään. Ainoa, joka yrittää pitää häntä järjissään, on koira. Koira tarvitsee ruokaa ja vettä ja tarvittaessa hoitopaikan. Ja niitä hoitopaikkoja koira tarvitsee, kun Thomas pestataan etsimään eräs kadonnut nuori nainen. Etsintähommat vievät hänet naapurimaahan ja alamaailmaan, joka on niin paha, että poliisitkin yrittävät välttää sekaantumasta heidän asioihinsa. Thomas on hieman eri laatua kuin paikalliset poliisit, sillä hänellä ei ole mitään menetettävää.

Tyttö näyttäisi kauniimmalta ja maijesteettisemmalta kuin koskaan eläessään. Mutta kaikkea muuta kuin täydelliseltä. Tämä oli vain hätäratkaisu, harrastelija yritys kätkeä oma epätäydellisyytensä. Hän tiesi sen liiankin hyvin ja häpesi. Mutta jonakin päivänä hän saisi prosessin onnistumaan, jonakin päivänä mestariteos olisi valmis. Onneksi hänen listallaan oli vielä ehdokkaita. Tukholmassa heitä riitti. Pieniä kodittomia itäeurooppalaistyttöjä. Hän lupasi itselleen, että ensi kerralla hän tekisi kaikkensa.

Michael Katz Krefeld on kirjailija ja tv-käsikirjoittaja ja hänet on palkittu Tanskan parhaana rikoskirjailijana. Langenneet on Krefeldin viides teos, kirja oli ilmestymisvuotensa paras rikosromaani ja se oli Tanskan Lasiavain-palkintoehdokas. Sarjasta on suomennettu viisi teosta: Langenneet (2014), Kadonneet (2015), Lahko (2016), Syvyyteen (2017 ja Sopimus (2018).

En suosittele kirjaa herkimmille lukijoille, sillä kirjassa oli todella väkivaltaisia kohtauksia. Langenneiden teema pyörii ihmiskaupassa, prostituutiossa, huumeissa ja väkivallassa ja niiden sekoituksessa. Siinä seassa pyörii sarjamurhaaja oman yksityisen projektinsa luomisvimmassa suunnittelemassa täydellistä taideteosta.

Ihmiskauppa on hirvittävää ja toivon, että sitä saataisiin kitkettyä ainakin vähemmäksi. Ihmiskaupassa ihminen alistetaan välineeksi, jolla ei ole minkäänlaista ihmisarvoa, hän on vain ansaintaväline hänen omistajalle. Uskomatonta, mutta totta, ihmiskauppiaat ovat ihmisten omistajia. Juuri näiden ihmiskauppiaitten toiminta pitää saada loppumaan, ja Langenneissa tuodaan esille ihmiskauppiaitten väkivaltainen julmuus, joka kohdistuu ihmisiin, jotka he omasta mielestään omistavat, esim. jonkun tai joidenkin velan vuoksi. He voivat myydä omistamiaan ihmisiä ja vangit tai orjat huomaavat olevansa jälleen suunnattomia summia velkaa ihmiskauppiaille, joille heidän uhkailunsa, kiduttamisensa ja tappamisensa väkivallalla on kammottavaa puuhaa. Luin viimeksi ihmiskaupasta Cecilia Samartin : Kirottu kauneus teoksesta ja olen sitä mieltä, että aiheesta on puhuttava näkyvästi, jotta sen mittasuhteet tulisivat päättäjien tietoisuuteen ja sille tehtäisiin jotakin.

Michael Katz Krefeld, Langenneet
Suom. Päivi Kivelä
Like 2014
s. 352
trilleri

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Pentti Haanpää: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja


Uittopäällikkö sytytti pitkän piippunsa ja tupakan tuoksuva savu alkoi pöllähdellä kesäiseen ilmaan. Korkealta maantiesillalta sopi luoda silmäys koskelle, ylös ja alas, ahtaisiin väyliin, joissa puut kulkivat kolisten, ja uittomiehiin, jotka sillalle ilmestyneen keltaisen sadetakin hälyyttäminä nojailivat kekseihinsä hyvinkin tärkeän näköisinä.

Pentti Haanpään (1905-1955) novellituotanto on erittäin laaja. Postuumisti julkaistu Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja laajentaa hänen novellikokoelmansa yli 360 novelliin, joka on erittäin kunnioitettava määrä. Vuonna 2014 julkaistun novellikokoelman Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja jälkeen on vihdoinkin kaikki hänen novellinsa julkaistu. Pentti Haanpäällä on ollut erikoinen tyyli tehdessään kirjan novelleja, sillä hän on poiminut kohtauksia omista romaaneistaan, ja muokannut ne novelleiksi. Tekotavan  ansiosta esille nousee kaikkiaan kymmenen Haanpään julkaistua teosta.

Linturi, liikemies ja talonomistaja, oli syntynyt kaukana maaseudulla, köyhissä oloissa, päässyt kauppa-apulaiseksi, sitten kauppiaaksi ja kohonnut vähitellen suureen maineeseen rikkaudestaan ja vääryydentekotaidostaan. Kansa kertoi muun muassa hänen maksattavan olemattomia velkoja ja perivän oikeita ryöstämällä, siinä muodossa, että hyötyi ylen määrin. Lopulta hän oli tehnyt vararikon ja joutunut syytteeseen konkurssirikoksista. Mutta hän selviytyi siitäkin kuten koira veräjästä, joskin lujille ottikin.

Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja sisältää 29 novellia. Yllä oleva lainaus on kirjan nimikkonovellista Eräs avioliitto. Kyseinen novellin henkilö ajatteli kosivansa erästä hyvin toimeentulevaa vanhaapiikaa vanhuutensa iloksi. Elättää vielä hänetkin hyvillä palkoillaan. Haanpäällä on ollut huumori mielessä ja veitikka silmäkulmassa, kun hän on tämänkin novellin kirjoittanut, vaikka kyllähän nämä novellit ovat myöskin yhteiskunnallisia kannanottoja ja sisältävät hänen aikakauteensa sisältyviä teemoja köyhimpien ihmisten elämänoloista. Teemoiksi nousevat ahneus, työttömyys, köyhyys, petollisuus, maaseutu ja sota.

Pentti Haanpää on ollut tuottelias kirjailija aikanaan, sillä häneltä on julkaistu lähes 40 teosta, joista osa on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Lisäksi hänen teoksistaan on tehty lukuisia elokuvia ja näytelmiä. Haanpää joutui julkaisupannaan Kenttä ja kasarmi teoksensa vuoksi. Wsoy vaati poistamaan tiettyjä kohtia, mutta Haanpää ei suostunut. Kirja perustui Haanpään omiin armeijamuistoihin. Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja on tasokas kokoelma, joka tuo esille yhteiskuntakriittisen, mutta samalla myös veijarimaisen kirjailijan tuotantoa.

Pentti Haanpää, Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja
Into 2014
s. 192
Novellikirja
Novellit kirjoitettu 30-, 40-, 50-luvuilla

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Erin Kelly: Älä jää pimeään


Tajuan, että hän on yhtä hermostunut kuin minäkin. Lopulta katseemme kohtaavat ja esitämme toisillemme äänettömästi niitä kysymyksiä, jotka ovat liian suuria – ja vaarallisia – ääneen lausuttaviksi.
Miten tilanne kehittyi tällaiseksi?
Miten me päädyimme tänne?
Miten tämä päättyy?

Englantilaisen Erin Kellyn Älä jää pimeään on psykologinen trilleri, joka vetää puoleensa niin intensiivisellä tavalla, että kirjan keskeyttäminen on liian tuskallista, sillä aloitettuani kirjan lukemisen, en olisi millään malttanut lopettaa lukemista kesken. Kaikki alkaa vuonna 1999, kun Laura näki auringonpimennysfestivaaleilla väkivaltaisen teon. Tuon teon seuraukset ulottivat lonkeronsa viidentoista vuoden päähän. Laura eli pelon vallassa ja odotti kaksosia.

Tarina kerrotaan vuoroin menneisyydessä, vuoroin nykyisyydessä. Lukijalle keritään auki menneisyyden tapahtumia ja samalla nykyisyyden tapahtumat pääsevät vauhtiin. Kukaan ei halua joutua samaan tilanteeseen Lauran kanssa, mutta olisiko menneisyyden väkivallanteolta pitänyt sulkea silmät? Laura ei sulkenut. Ja siitä kaikki alkoi, vai alkoiko se jo aiemmin? Keri auki salaisuuksia, niin yllätyt. Mikään ei ole tässä kirjassa sitä mitä sen olisi pitänyt olla.

En ymmärtänyt, että levottomuuteni johtui jostakin paljon suuremmasta kuin hänen tunkeilustaan. Se oli ensimmäinen vihje jostakin liian suuresta, syvästä ja pimeästä, jota ei pystynyt enää tunkemaan yöpöydän laatikkoon tai kadulla olevaan roskikseen. Jostakin, jota en ollut vielä valmis nimeämään.

Laura harrasti poikaystävänsä kanssa auringonpimennysten seuraamista. Auringonpimennysfestivaaleilla he tapasivat alasta kiinnostuneita ihmisiä, jotka tulivat tutuiksi ja pari tapasi heitä vuosittain eri puolilla maailmaa järjestettävissä tapahtumissa. Heillä oli silti yksi juttu, jota he välttelivät kuin ruttoa – he eivät saaneet näkyä missään viestimessä, ei telkkarissa, ei netissä, ei lehdissä. Kyseinen elämä käy pitkän päälle vaikeaksi, varsinkin kun he eivät saaneet jättää minkäänlaista jälkeä digiavaruuteen, mikä on vaikeampaa kuin uskotkaan. Mutta kumpi heistä ei pitänyt kiinni sopimuksesta?

Älä jää pimeään on vangitseva tarina ihmisten pimeimmistä puolista, joita vain  uskomattoman taitava kirjailija pystyy taikomaan. Usein sanotaan, että totuus on tarua ihmeellisempää, mutta Erin Kellyn Älä jää pimeään on totuuttakin ihmeellisempi, mestarillinen jännitysnäytelmä.

Erin Kelly, Älä jää pimeään *****
Suom. Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus 2019
s. 484

Sopii Helmet lukuhaasteen kohtiin 31. Kirjassa kuljetaan metrolla ja 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

lauantai 13. huhtikuuta 2019

TaoLin: Kaunis maailma


Tuuli puhaltaa sinne tänne ja kysyy ihmiseltä:
Kuka sinä olet?
Mielen peili vastaa: olen muistoni, roolini, nimeni ja
työni, olen kirjaimin kirjoitettu.
Henki vastaa: olen sydän ja sielu.
Ihminen itse sanoo: en tiedä, en näe. Pelkään kuolemaa.
Tuuli pyyhkii peilin, jatkaa matkaansa ja laulaa:
Mikä kaunis maailma!

Kiinasta Suomeen muuttaneen kirjailijarunoilijan, TaoLin, ensimmäinen novellikirja on nimeltään Kaunis maailma. Kirjan kaunis kansikuva kuvaa hienosti kirjan teemoja, joissa kaiken kauniin keskellä on myös paha läsnä, kuten kansikuvan käärme kiemurtelee kukkien keskellä. Se voi olla joillekin kaunein eläin maailmassa, mutta joillekin se voi olla pelottava, kuten minulle. Niin kuin kaikki kirjat, tämänkin kirjan teksti avautuu lukijoille eri tavoin.

Kaunis maailma sisältää prologin, epilogin ja kahdeksantoista novellia. Novellien maailma kulkee arkisten tapahtumien ja fantasiamaailman välillä. Novelleilla on hyvinkin arkisia nimiä, kuten Siivous, Sauna, Viimeinen tunti, Bussimatka ja Vanhainkoti, mutta mukana on myös Kirjailija, arkku ja salaisuus.

Taksikuskin tarina on yksi oudoimmista novelleista, josta pidin kovasti. Novellin taksikuski ajattelee olevansa harhautunut ja kadoksissa, ja miettii onko kyydissä olevat ihmiset onnellisia. Ari liikkuu päämäärättömästi, ottaa kyydin harmaalta taksilta ja herää hissistä. Aikansa kuljettuaan hän löysi itsensä hautausmaalta ja jäi sinne eräänlaiseksi kuolleiden vartijaksi. Tämä oli minun suosikkinovellini juuri outoutensa vuoksi. TaoLin oli Helsingin Sanomien esikoiskirjaehdokas kirjallaan Suomen taivaan alla vuonna 2008.

Jos sinulle tulee tylsää, voit puhua vaikka Jeesuksen kanssa. Mutta jos hän ei sinusta piittaa, juttele sitten vaikka jonkun ruumiin kanssa.

TaoLin, Kaunis maailma
Enostone kustannus 2019
s. 113
Novellikirja

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu

torstai 11. huhtikuuta 2019

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?


Turun ruattinkiäline nimi Åbo, jokikylä, tua miäle Asterixi aikkase valtakunta. Olik Turku muina simmone? Matali malkakattossi taloi viärviäres virra ääres, joki toi kala ja vett ja jäät ja uitti miähet merel. Ko mää ajeluti virolaissi viarai Turus, nee lukiva ain kyltit ääne. Turku – Aapo, hee laususiva.

Varsinais – suomalainen kirjailija Heli Laaksonen kirjoittaa Turun murteella runoja, kirjoja, pakinoita ja tarinoita. Lähtisiks föli teos on kuvitettu kirjailijan piirroksilla, joten hänestä kuoriutuu monipuolinen taiteilija esille, sillä kirja on täynnä hänen omasta elämästä kertovia juttuja, jotka on aiemmin julkaistu jossakin lehdessä tms. Kirjaa oli ihana alkaa lukea, koska alkulehdellä lukee kirjailijan lause lukijoille:

Kiitos ja sydämenkuva teil kaikil, ketkä kirjoi luvette!

Kirjan kappaleet ovat kaikki lyhyitä, noin yhden, kahden sivun mittaisia, joten niitä on kiva lukea välipaloiksi, sillä niistä tulee heti hyvälle tuulelle. Tokkopa kirjailija osaa ollakaan pahalla tuulella. Kirjassa on 90 tarinaa, joiden kaikkien otsakkeessa lukee alussa Mitä mä tierän esim. makkarapeiposest?, hautuumaist, pyyki ripustamisest, runokeika rakentamisest. Nimenomaan runokeikkailu on aika kiinnostava juttu.

Runokeikan ytimen on tunnelma ja tarina ja esiintyjä, syrän käres. Hualiktee tämän?

No minä ainakin huolin ja huolii aika moni muukin, sillä Heli Laaksonen on suosittu runonlausuja. Kun käyn hänen keikoillaan, saan valtavan määrän positiivisia ajatuksia ja iloista mieltä. Ilmankos kirjailija on aina puhki poikki runoillan jälkeen, kun hän jakaa hyvänmielen runoja meille kuulijoille. Hän kiertää keikkailemassa ympäri Suomen, ja ihmettelen miten hän löytää keikkapaikoille, sillä kirjassa hän sanoo eksyvänsä aina, no melkein aina. Koska olen Pohjois-Suomesta kotoisin, ymmärrän tosi huonosti Turun murretta, ja siksi kirjan lukeminen on hidasta, mutta ei se haittaa, sillä kirjastakin nousee samanlainen ilo, hauskuus ja positiivisuus kuin runoistakin. Suosittelen tätä ilopillerikirjaa kaikille lukijoille.

Heli Laaksonen, Lähtisiks föli *****
Kuvitus Heli Laaksonen
Seven-pokkari Otava 2016
s. 223

Laaksonen Heli: Pulu uis 
Laaksonen Heli: Sulavoi
Laaksonen Heli: Peippo vei 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Elly Griffiths: Korppikuningas



Tiedän, että olet maan johtavia luiden säilymisen asiantuntijoita. Sen takia sinulle kirjoitankin… Olen tehnyt löydön, ja se voi olla iso juttu. Jättiläismäinen juttu. Mutta tarvitsen apuasi. Toisen mielipiteen luista. Tilanne täällä on vähän arkaluontoinen, ja siksi lähetän kirjeen enkä sähköpostia. Voisitko soittaa minulle alla olevaan numeroon? Veikkaan, että juttu kiinnostaa sinua. Oletko kuullut Korppikuninkaasta? No, minä uskon löytäneeni hänet.

Elly Griffithsin uusin dekkari Korppikuningas johdattaa arkeologi Ruth Gallowayn tyttärineen lomailemaan Blackpooliin, sillä eräs hänen opiskelukavereistaan lähetti hänelle kirjeen, jossa hän toivoi Ruthilta apua vanhojen luiden analysoimisessa. Ruth päätti käyttää lomansa opiskelukaverinsa apuna, vaikka opiskelukaveri itse ei ollut enää paikalla. Mutta eräs vanha tuttava lähti Ruthin avuksi hoitamaan Katea, kun Ruth teki tutkimustyötä. Blackpool on myös Katen isän Harry Nelsonin kotikaupunki. Harryn ja Ruthin välillä kipunoi kaikenlaiset jännitteet, mutta Harry on tiukasti naimisissa ja aikoo pysyäkin. Tässä kirjasarjassa on siis kolmiodraaman ainekset ja ne taitavat jatkua jatkokirjoissakin. Korppikuningas on sarjan viides kirja ja jälleen on luvassa mukavan viihteellinen jännityspaketti sarjan fanittajille.

Leppäkerttu, leppäkerttu, lennä jo kotiin. On talosi tulessa, poikaset poissa.

Tutkiessaan luita ja juttuun liittyvää omituista yliopistoporukkaa, Ruth huomaa joutuneensa mukaan kummallisiin piireihin, jotka yrittävät sekoittaa Ruthin tutkimukset pelottelemalla häntä. Tavallisesti Ruth on erittäin jalat maassa oleva henkilöhahmo, erittäin rakastettava sellainen, mutta tällä kertaa Kate on kuvioissa mukana ja Ruth pelkää, että oudot piirit tekevät jotain hänen pikkutytölleen. Onneksi Nelsonille voi soittaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Löysin hänet. Tiedän, että se on hän. Heti kun saimme viimeisen kiven siirrettyä ja näin hänen kasvonsa ja otsaa vielä kiertävän kultavanteen, minä tiesin.

Korppikuningas on dekkari ja hyvä sellainen. Kirjaa ei meinaa raskia lopettaa, kun on päässyt alkuun, sillä niin jännittäviksi juonikuviot muuttuvat matkan varrella. Ruth ja Nelson ja heidän välinen kemia ovat tämän koko kirjasarjan suola ja pippuri. Keitokseen lisätään joukko vanhoja tuttavuuksia ja makua tuomaan joukko uusia tuttavuuksia esim. Nelsonin mainio äiti, ja muutama kynän heilautus ja jännityssoppa on sekaisin. Ruth on tietysti himpun verran poliiseja edellä, ja Nelson saa kuullakin poliisituttaviltaan, että miten se Galloway onnistuukin olemaan joka paikassa kuin hekin ja pikkuisen ennen heitä. Kyllä minä taas nautin kirjan lukemisesta ja Ruthin seurasta. Sydänkin taisi läpättää samaan tahtiin kuin Ruthilla, kun näimme Nelsonin yllättäen jossakin. Seuraava kirja ilmestyy syksyllä ja on nimeltään Kadonneet ja kuolleet.

Elly Griffiths, Korppikuningas *****
Suom. Anna Kangasmaa
Tammi 2019
s. 370
Dying Fall 2013

Griffiths Elly: Risteyskohdat  
Griffiths Elly: Januksen kivi  
Griffiths Elly: Jyrkänteen reunalla  
Griffiths Elly: Käärmeen kirous

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Päivi Laakso: Sääskenpyytäjät


- Olen saanut tarpeekseni sairastamisesta, orjatyöstä ja tiskiharjoista. Eli ROUVANA olemisesta. Olen kyllästynyt muitten komentelhuun välttääkseni riitoja. En halua ennää totela sokiasti, sano sitä vaikka vapautustaisteluksi, äiti huutaa kännykkään.
- Meillä on reilusti aikaa, juontaja sanoo, mutta hänet keskeytetään.
- Mulla ei ole reilusti aikaa, paukauttaa äiti päättäväisesti ja varmistaa samalla, että isä on edelleen keskittynyt kahvinjuontiin.
- Nyt se on melko harmiton mutta taakka, sitä se on, kukapa ei olisi raihnaistuessaan. Mie olen invaliiti ja eläkeläinen, kummastakin on mustaa valkealla, mutta joun toimimhaan kokopäiväisenä apuhoitajana, semmoset on tämän maan säännöt.

Norjassa asuvan suomalaiskirjailijan Päivi Laakson Sääskenpyytäjät pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen, sillä kirjan päähenkilöt ovat vanhuksia, jotka elävät omassa kodissaan, mutta molemmat ovat huonokuntoisia, ja vähän paremmassa kunnossa oleva joutuu hoitamaan raihnaista puolisoa. Yhteiskuntakritiikkikirja, sitä tämä kirja on, mutta myös hyvin raadollista luettavaa arkipäivistä, kun kunto heikkenee koko ajan ja elämän loppupäivät ovat kenties hyvinkin lähellä.

Suomalaiset naiset ja miehet tekevät upeaa työtä vanhuksina, kun he hoitavat puolisoitaan, mutta ajatellaanko koskaan, että he itsekin ovat eläkkeellä ja he itsekin sairastavat ja ovat jaksamisen äärirajoilla. Ei, en ollut koskaan ajatellut ennen sellaista, ennen kuin luin tämän kirjan. Tämä kirja avasi silmäni ajattelemaan niitä kymmeniä tuhansia vanhuksia, jotka tekevät omaishoitajina hyvin kallisarvoista työtä yhteiskunnassamme, työtä, joka kuuluisi sosiaali- ja terveysalan ihmisille. Jostakin syystä suuri osa vanhuksista on ulkoistettu ulos. Kun luin Sääskenpyytäjiä, mielessä vilisi kaikki mahdollinen apu, jonka ulottumattomissa tämä vanha pariskunta oli ja eli.

Sääskenpyytäjissä on siis äiti, joka huolehtii raihnaisesta isästä. Perheen tytär Päivi asuu poikansa kanssa Norjassa ja toinen pojista asuu Hanoissa, toinen lähellä, mutta syystä he eivät halua edes tavata toista poikaansa. Vanha aviopari asuu siis keskenään omakotitalossa, jonka isä rakensi heille, ja joka selvästi on käynyt tälle parille taakaksi. Kirjan teemoja ovat vanhuus, sairaudet, avioliitto, mutta kirjasta nousee myös halu keventää raskaaksi käynyttä taakkaa, mutta kuka sen taakan ottaisi vastaan, kun lapset ovat maailmalla, ja ovat käytännössä hyljänneet vanhempansa.

Tiedän, että monessa perheessä ihanat lapset ottavat hoidettavakseen omat vanhat vanhempansa. Monesti lapset ovat vielä työelämässä ja esim. toisella paikkakunnalla elävien vanhempien hoito voi tulla aika raskaaksi. Työkaverini asuu lähellä äitiään, joka täyttää tänä vuonna 70 vuotta, ja he etsivät nyt yhdessä äidille palveluasuntoa, koska hän liikkuu huonosti. Minusta hyvinkin järkevä ajatus. Sääskenpyytäjät on hyvin ajankohtainen romaani ja sai ainakin minut ajattelemaan vanhusten tilannetta nykypäivän Suomessa. Kirjan upea kansikuva on kuvataiteilijana työskentelevän kirjailijan itse maalaama.

Päivi Laakso, Sääskenpyytäjät
Suom. Outi Menna
Like 2019
s. 133

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista


Tommy oli ajatellut Lucya paljon. Kaikkia niitä vuosia, jotka tyttö oli viettänyt koulussa tuntien jälkeen, yksikseen luokkahuoneessa, neljänneltä luokalta lukion viimeiselle; vuosikausiin tyttö ei ollut pystynyt katsomaan edes Tommya silmiin.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton vei totaalisesti sydämeni. Odotin tätä uusinta suomennosta Kaikki on mahdollista kuin kuuta taivaalta ja heti ensimmäisiä sivuja luettuani kyyneleet virtasivat silmistäni tunteiden pakahtuessa tarinan mukana eläytyen. Taika oli  jäljellä. En voinut ajatella muuta kuin, että haluan lukea lisää hänen kirjoja. Elizabeth Strout on suurenmoinen kirjailija, jonka tarinoita rakastan. Hän kirjoittaa säästellen, eikä avaa kaikkia salaisuuksia, vaan edelleen jäin kaipaamaan lisää Lucy Bartonista, josta kirjassa oli tullut kuuluisa kirjailija.

Lucy Bartonilla oli oma häpeänsä. Totta vie, hänellä oli häpeänsä. Ja hän oli jättänyt sen noin vain taakseen.

Kaikki on mahdollista on novellikirja, joka sisältää yhdeksän eri tarinaa. Jokaiselle tarinalle on yhteistä se, että henkilöt liittyvät Lucy Bartonin kotiseudulle tai sitten  Lucy on osallinen tarinassa, kuten novellissa Sisko, jonka päähenkilö on Lucyn veli Pete. Lucyn perhe oli köyhääkin köyhempi ja lasten olot olivat kurjat. Eri novellien perusteella Lucyn lapsuudesta nousee kuvia, jotka eivät ole kauniita. Näistä lapsuutensa muistoista Lucy on kirjoittanut muistelmansa ja hänen kirjansa on myynnissä myös hänen kotikaupungissa Amgashissa, josta useimmat kirjan kertojista ovat kotoisin. Osa tarinoista kertoo, miten köyhistä oloista lähtöisin olevaan kirjailijaan suhtaudutaan.

Kerran kun tyttö oli ollut vielä lapsi, Tommy oli astunut luokkaan koulun jälkeen ja siellä tyttö oli ollut lukemassa ja hypähtänyt ilmaan – hän oli tosiaan hypähtänyt säikähdyksestä ilmaan – kun ovi avautui. Tommy oli sanonut kiireesti: ”Ei, ei, kaikki hyvin.” Mutta tuona päivänä nähdessään miten tyttö oli säikähtänyt, hän oli arvannut että tyttöä oli piiskattu kotona.

Elizabeth Strout sai Pulizer-palkinnon vuonna 2009 kirjastaan Olive Kitteridge, josta tehdyn tv-sarjan olen katsonut. Stroutin kirjoitustyyliä on verrattu Alice Munron teksteihin ja löydän niistä paljon yhteistä arkielämän kuvausta, joka välillä on jopa ruman kaunista ja rujoa ja henkilöhahmot saavat tuntemaan eri tunnetiloja laidasta laitaan inhosta ihailuun, säälistä hyväksyntään. Strout ei emmi kirjoittaa eri yhteiskuntaluokkien henkilöistä, vaan hän räväyttää esille henkilöt salaisuuksineen, joista arvaillaan ja tiedetään tai ainakin puhutaan enemmän kuin tiedetään. Elizabeth Strout raastaa lukijan vereslihalle ja jättää lukijan kaipaamaan lisää.

Elizabeth Strout, Kaikki on mahdollista *****
Suom. Kristiina Rikman
Tammen Keltainen Kirjasto 2019
s. 260
Anything Is Possible 2017

Strout Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Lina Bengtsdotter: Annabelle




Hän oli parhaansa mukaan yrittänyt unohtaa ja jatkaa elämää. Unohtaa kylän, talon, juhlat, Bettyn valon ja pimeän. Joskus hän melkein tunsi onnistuneensa, mutta ajan mittaan hän oli oppinut, että tunne oli väliaikainen, että helpompaa jaksoa seurasi aina vaikeampi, että milloin tahansa muistot saattoivat yllättää ja heittää hänet takaisin siihen paikkaan, siihen yöhön.

Ruotsalaisen Lina Bengtdotterin Annabelle aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö on rikostutkija Charlie Lager. Charlie on kompleksinen päähenkilö, nainen, jonka taustalta löytyy kaikenlaista kurjaa, joka ei voi olla vaikuttamatta hänen elämäänsä. Alkoholi ja bailaaminen on hänelle tunnusomaista, mikä haittaa myös hänen työntekoaan. Syystä ovat hänen työkaverinsa ja esimiehensä varpaisillaan Charlien kanssa.

Lina Bengtsdotter on kotoisin Gullspångin pikkukaupungista, joten kyseinen kaupunki saa tässä esikoisdekkarissa luvan olla nuoren tytön Annabellen katoamispaikka, jonne lähetetään tukholmalainen rikostutkijapari Charlie ja Anders. Gullspång on täynnä muualta tulleita etsijöitä ja toimittajia sekä muuta uteliasta porukkaa. Charlie palaa tutkimuksen edetessä lapsuutensa ja nuoruutensa paikkoihin ja muistoihin, jotka mieluummin olisi unohtanut kokonaan.

Kirjan toinen tarina kertoo kahdesta tytöstä, joiden kotioloissa ei ollut kehumista. Surkeat kotiolot eivät aina vaikuta lapsen kehitykseen haittaavasti, mutta nämä tytöt saivat kärsiä koko loppuelämänsä. Tykkään siitä, että kirjailija on ottanut aiheeksi lasten kehityksen, johon kurjat kotiolot vaikuttavat tavalla tai toisella. Lapsuudessa koetut traumat voivat aiheuttaa loppuiäksi mielenterveysongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä. Toisaalta myös hyvistä perheoloista tulevien lasten taustalta voi löytyä kammottavia rikoksia ja he voivat tehdä itse rikoksia tuntematta tunnontuskia.

Kirjailija on ruotsin ja psykologian opettaja, joten hänellä on jo koulutuksensa puolesta hyvä näkemys lasten kehitykseen ja kasvuun vaikuttavista tekijöistä. Ja tietysti siitä, miten ihmiset ummistavat silmänsä lasten olosuhteista siihen asti, kunnes on tapahtunut rikos. Miksi ihmiset ummistavat silmänsä lasten hädältä? Miksi kirjassa olevaan kymmeniä vuosia nuorten käytössä olleen talon tapahtumiin ei puututtu jo paljon aiemmin?

Kadonneet henkilöt eivät välttämättä halua tulla löydetyiksi. Suomessa katoaa satoja ihmisiä vuodessa. Osa tapauksista jää aina ratkaisematta. Omaisille katoaminen on aina erittäin raskasta. Löytyykö Annabelle ja mistä ja mitä hänelle on tapahtunut ennen katoamista? Näihin kysymyksiin Lina Bengtsdotter on kirjoittanut vastauksia antavan sujuvan ja viihteellisen yhteiskunnallisen dekkarin, jonka seuraava osa Francesca ilmestyy tänä keväänä , joten halusin lukea ensin tämän sarjan aloittavan Annabellen.

Meren äärellä, maassa kuninkaan,
monet vuodet sitten tunnettiin
eräs neito – ja viel´ ehkä muistetaan
nimi kauniin Annabel Leen.
Hän eli vain miettien rakkauttaan,
ja ma häntä rakastin niin.

Edgar Allan Poe, Annabel Lee

Lina Bengtsdotter, Annabelle
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Otava 2017
s. 363