Sain potkut viisikymmentäkuusivuotiaana. Kyseisen lehtitalon imagoon eivät vanhat tantat sopineet.
Anna-Leena Härkösen Mykkien pöytä tarttui hyvin ajankohtaiseen aiheeseen, yli 50-vuotiaiden työttömyyteen. Härkösen tapana on kiinnittää huomio aiheeseen päähenkilön kautta. Leni oli siis jäänyt työttömäksi yhdeksän kuukautta aiemmin, ja päivät päätyivät joka päivä alkoholin juomiseen. Hänellä oli kuitenkin aikataulu, ennen klo 16 ei saanut juoda. Hänen muu aikansa kului haahuilemiseen ostoskeskuksessa, kaverin kahvilaan leipomisessa tai kirjoittamalla Amalian palstaa.
Työnantajat väittää, että ne arvostaa pitkää työkokemusta, sanon. - Kuitenkaan me ei saada töitä, yli viiskymppiset.
Lenin piti välillä käydä keskusteluja työvoimatoimiston virkailijan kanssa. Jostakin syystä, huolimatta pitkistä työkokemuksista, koulutuksista jne. yli viisikymppisiltä vaaditaan vielä jotakin muuta, jotta he kelpaisisivat työelämään. Esim. kaiken maailman testit pullauttavat ikääntyneet työntekijät välittömästi pois valituista henkilöistä. Minusta vaikuttaa, että niihin on kiinnitetty valmiina kriteeri, että ei oteta yli viisikymmentä vuotta vanhoja työntekijöitä.
Moni tuttavani on joutunut Yt-neuvotteluissa poistolistalle, kun täyttivät 50 vuotta. Sen jälkeen vain satunnaiset työt, tai tuttavien kautta saadut lyhyet pestit tulivat mahdollisiksi. Yksi keinohan on aina alkaa yksityisyrittäjäksi, mutta se ei kaikille sovi. Lenikään ei aikonut alkaa siivoamaan yleisiä vessoja. Minä siivosin nuorempana myös yleisiä vessoja sairaalassa, eikä se mikään paha juttu ollut. Olen kyllä nähnyt, miten kätevästi yleisiä konttivessoja pestään ruiskuttamalla vesiautosta vettä jonkin aikaa vessan sisälle, ja se siitä.
- Menitkö sä ton näkösenä sun ensimmäiseen työhaastatteluun? Siru kysyy kauhistuneena.
- Menin.
- Sä näytät Reeperpaanin huoralta.
- Mä panostin.
Kirjasta voit lukea, miten Lenille kävi työhaastattelussa, irtosiko siis työpaikka yli viisikymppiselle, vaikka hän panosti ulkonäköönsä.
Huolimatta aiheen ankeudesta, Härkönen repi työttömyydestäkin mustaa huumoria omalla repivän, riipivän, railakkaalla tavallaan. Välillä oli pakko huudahtaa, että "eikä!", ja pitää pieni tauko, sillä tästä kirjasta tehdään ihan varmasti joko näytelmä tai elokuva tai molemmat, sillä aihepiiri on uskomattoman mehevä rehevä. Näin sieluni silmin jo Härkösen kuvaamat tapahtumat.
Kun palaan suihkusta, Lasse on alkanut tanssia. Hän hytkyy ympäri olohuonetta ilman minkäänlaista musiikkia. Hullut eivät tarvitse taustamusiikkia, se on heidän päässään.
Tottakai Lenillä oli jotain sutinaakin meneillään eksänsä Juhan ja uuden viritelmänsä, Lassen kanssa. Niistä voit lukea lähemmin kirjan juonikuvioista.
Anna-Leena Härkösen Mykkien pöytä puhdisti jälleen railakkaasti pölyjä monista aiheista, mutta varsinkin työttömyydestä.
Anna-Leena Härkönen, Mykkien pöytä *****
Otava 2026
s. 235
Työttömyys
Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus
Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka
Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule
Anna-Leena Härkönen: Kissapsykoosi
Hauskaa vappua ja lukuiloa 💛
