maanantai 19. heinäkuuta 2021

Anne Holt: Jäinen painajainen (Naistenviikko)

 

Hän etsii aivojensa uumenista omaa nimeään. Tietoa siitä, kuka ja missä hän on. Kuluu sekunteja, minuutteja, ajasta hän ymmärtää sen olemassaolon. Sekä sen, että se kuluu. Aika kuluu, ja hänellä on kylmä, vaikka hän kuulee tulen rätinän.

Norjalaisen Anne Holtin Jäinen painajainen jatkaa Selma Falck-sarjaa. Päähenkilö on siis asianajaja Selma Falck, jolta on viety mahdollisuus toimia asianajajana. Jäinen painajainen meinaa viedä häneltä hengen, mutta päähenkilönä hän jää henkiin ja selvittää Norjan valtakuntaa ravistelevan skandaalin. Myös sarjan ensimmäisessä dekkarissa Falck selvitti skandaalin hiihtopiireistä. Lisäksi kirjoissa ratkaistaan henkirikoksia dekkarityyliin. 

Anne Holt on itse asianajaja, joten päähenkilön ammatista taitaa olla omakohtaisia kokemuksia. Tällä kertaa tarinassa liikutaan politiikan huipulla. Politiikastahan liikkuu Suomessakin kaikenlaista kommentointia, poliitikotkin kun ovat ihmisiä ja tekevät virheitä. Selma Falck pääsi politiikkovävynsä kutsumana tyttärensä häihin, joihin hänellä ei olisi muuten ollut mitään asiaa. Häissä tapahtui kuolemantapaus, jota Falck ryhtyi tutkimaan.

Pimeys ei hellitä, hän kääntää päätään ja erottaa luomien läpi punertavaa ja lepattavaa kajoa. Jossain palaa, ja nyt sen jo haistaakin, palaneen tervaspuun pistävän katkun.

Anne Holtilla on varma draamantaju. Jäisen painajaisen alku koukutti minut välittömästi, sillä päähenkilö oli tajuttomaksi hakattuna mökissä keskellä ei mitään, alastomana ja ulkona oli talvi. Lisäksi mökki oli sytytetty palamaan. Siitä voit jatkaa tämän kirjan parissa ja olen varma, että kokutut heti kirjan alusta yhtä varmasti kuin minäkin. 

 

Anne Holt, Jäinen painajainen

suom. Outi Menna

Gummerus 2021

s. 520

Furet/varbitt. Selma Falck andre store sak. 2019

Dekkari

Selma Falck-sarja 2

Anne Holt: Kuolematon kunnia 

4 kommenttia:

  1. Anne Holtilta olen lukenut vain ensimmäisen dekkarinsa, joka oli minusta aika keskinkertainen. Ilmeisesti hän on kuitenkin kehittynyt ajan mittaan, nuo otteet kirjasta saivat heti kiinnostumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Kuolematon kunnia oli sen verran varmaotteista Holtin tyyliä, että päätin jatkaa tämän kakkososan parissa. Uskon, että tykkäät tästä enemmän, niin minäkin.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Luin sarjan ensimmäisen osan, joka vakuutti, että kyllä Holt on edelleen vakuuttava lajissaan.

    Suuri kiitos haasteviikkoon osallistumisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija haasteviikon vetämisestä. Olen tainnut osallistua joka vuosi, kun olen blogannut. Naistenviikko on mukavan lyhyt haaste.
      Holtilla on hommat hallussa ja pidän kovasti hänen tyylistään.

      Poista