Mikael Viima: Verijälki

 

Marraskuun viimeinen yö on vaihtunut joulukuuksi Pasilan Poliisitalon ylimmässä kerroksessa. Väkivallan yövuoro. Pöytäni pinta kiiltää kohdista, joissa kyynärpääni ovat levänneet yli vuosikymmenen. Vanha pöytä. Vanheneva poliisi.

Mikael Viiman dekkari Verijälki aloitti uuden rikoskirjasarjan, jonka päähenkilönä toimii väkivaltarikostutkija Aarni Susi. Jo kirjan nimi kertoi siitä, että nyt ollaan astetta väkivaltaisemman tarinan parissa, joten en suosittele tätä sarjaa herkemmille lukijoille. Unet meni päähenkilöltäkin monet kerrat, mutta silti  hän jaksoi jahdata rikollisia.

Herään. Suihkukoneen moottorien hiljainen kohina velloo äänieristetyssä matkustamossa. Pääni nojaa ikkunaan. Raotan silmiäni. Kone nielee Atlantin ilmatilaa maili toisensa jälkeen. Nopea kone.

Kirjan tarina etenee kahdessa tasossa: joulukuun alku ja joulu. Mitä ja mikä rikos tapahtui? Miksi Aarni Susi siepattiin, huumattiin ja mitä häneltä haluttiin kuulla? Kenellä oli vara lennättää Sutta ympäriinsä ja mikä oli määränpää? No selvisihän kirjan tarinassa lopulta, kuka tahtipuikkoja heilutti ja mikä oli motiivi. Mutta se, että velipoikakin oli vaarassa, oli pahinta. 

En ole kehdannut kertoa kenellekään, mutta tästä minä pidän, tästä minä täydestä sydämestäni pidän, vaikka minulla olisi jäljellä vain kädet, joilla raahaisin jalantynkiäni eteenpäin.

Minä pidän ihmismetsästyksestä.

Mikael Viiman dekkari vei rikostarinan perään, jonka seitit ulottuivat vuosien taakse. Rikollinen sai lopullisen tuomionsa, mutta rikostutkijallekin meinasi käydä ikävästi. 

Mikael Viiman Verijälki tutustutti öiseen Helsinkiin rikostutkijan silmin.

 

Mikael Viima, Verijälki

Wsoy 2022

s. 355

Dekkari

Buzzy Jackson: Punatukkainen tyttö

 

Oranje zal overwinnen. Oranssi voittaa.

Yhdysvaltalaisen Buzzy Jacksonin esikoisromaani Punatukkainen tyttö kertoi hollantilaisesta vastarintataistelijasta Hannie Schaftista, joka kuoli kolme viikkoa ennen sodan päättymistä 1945. Kirjailija on halunnut tuoda fiktiivisen tarinan kautta esille, miten natsit miehittivät Hollannin ja aloittivat saman etnisen puhdistuksen, mitä he olivat tehneet jo muissa valloittamissaan maissa. Oranssista väristä tuli Hollannin vastarintaliikkeen väri.

Voor Joden verboden. Juutalaisilta kielletty. 

Vuosi vuoden jälkeen olot Hollannissa pahenivat. Natsit olivat tehneet ihmisistä toistensa ilmiantajia. Mutta silti vastarinta vain vahvistui. Hannie Schaftista tuli henkilö, jota etsittiin ja josta tehtiin etsintäkuulutuksia. Hän osasi esiintyä huomaamattomasti. Kun piti toimia, hän toimi kylmän rauhallisesti. Hän ampui useita natsijohtajia ja teki attentaatteja muiden vastarintaliikkeen henkilöiden kanssa. Sen lisäksi hän pelasti kaksi ystäväänsä, jotka olivat juutalaisia.

Elin elämääni kahdessa erillisessä maailmassa: toisella puolella vastarintatyön jännitys ja ajoittainen kauhu, toisella kodin suhteellinen turvallisuus ja siihen saumattomasti kiinnittyvä ilottomuus.

Buzzy Jacksonin Punatukkainen tyttö kertoi Toisen maailmansodan aikaisen tarinan, joka sijoittui ajanjaksolle 1940-1945. Kirjan aloitti prologi, jossa Hannie Schaft oli Amstelveensewegin vankilassa Amsterdamissa vuonna 1945. Rauha oli jo solmittu ja sovittu vankien vapauttaminen ja se, että vankeja ei kidutettaisi ja teloitettaisi. Siitä huolimatta natsit tekivät sitä viimeiseen päivään asti. 

Buzzy Jackson on yhdysvaltalainen historoitsija, joka on julkaissut kolme tietokirjaa, ennen kuin hän julkaisi esikoisromaaninsa Punatukkainen tyttö. Lomallaan Amsterdamissa hän tutustui Hannie Schaftiin ja kävi vielä useita kertoja Hollannissa tapaamassa Hannie Schaftin tuttavien ja sukulaisten jälkeläisiä. 

Hannie Schaft haudattiin hiekkadyyneille teloituksensa jälkeen. Kuviteltiin, että hänet unohdettaisiin tuntemattomana, mutta toisin kävi, vaikka Alankomaiden hallitus yritti estää vuosikymmenet Hannie Schaftiin viittaavat muistotapahtumat. Hänen maineensa palautettiin vasta 1990-luvulla. Ihmiset eivät unohda.

 Zij diende. Hän palveli. 

Buzzy Jackson, Punatukkainen tyttö *****

Suom. Annamari Korhonen *****

Wsoy 2025

s. 443 + Henkilöistä + Kirjailijan jälkisanat + Huomautuksia

To Die Beautiful 2023 

1940-1945

Hollanti 

Vastarintaliike

Sanna Kotajärvi: Valon vapahtajat

 

Löytäjä saapui liian aikaisin, sillä mitään muuta ei ollut ehditty kätkeä sammalen, heinänkorsien tai mättäiden alle kuin kultainen risti.

Sanna Kotajärven toinen dekkari Valon vapahtajat jatkoi hyvin kiinnostavalla tavalla Pimeydenkylväjät-sarjaa. Tällä kertaa turkulainen kolmekymppinen rikospoliisi Kasper Rahkonen joutui tutkimaan uskonnollisen lahkon erikoisia touhuja, sillä heidän asumusten läheltä löytyi ruumis. Sarjan ensimmäisessä dekkarissa, nimeltään Pimeän peto, liikuttiin myös metsämaisemissa.

"Olemme yhtä valittuja kuin Kristuskin aikanaan." 

Sanna Kotajärvi on asettanut vastakkain erikoisen uskonnollisen lahkon ja lahkon touhuja tutkivan poliisin, joka oli ateisti ts. uskonnoton. Kirjan sivuilla oli mielenkiintoisia keskusteluja lahkon uskonnosta, ja toisaalta uskonnottomuudesta. Outoja lahkoja on ollut ja tulee varmasti olemaan. Pelottavaa vain on, jos he käyttäytyvät kuin tässä kirjassa.

Kasperille tuli paha olo. Mitä lahko poltti sisällä? Hän oli nähnyt latoon menevän aikuisia ja yhden vauvan. Uhrasivatko he jumalalleen jotain?

Miten lahkon touhut oikein menivätkään, sen voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Sen verran voin sanoa, että tämä sarja ei ole cosy crime-tyyliä, joten herkemmille lukijoille tämä kirja voi aiheuttaa unettomuutta ja painajaisia. Pientä vitsinpoikastakin oli ilmassa liittyen berliininmunkkeihin, joita Turussa kutsutaan piispanmunkeiksi. Entäs miten se salainen romanssi oikein sujuikaan?

Kylläpä oli jännittävät kuviot Sanna Kotajärven Valon vapahtajat dekkarissa. Toivon yhtä jännittävää lukukokemusta muillekin tämän kirjan parissa.

 

Sanna Kotajärvi, Valon vapahtajat

Into 2025

s. 309

Dekkari

Pimeydenkylväjät-sarjan 2. osa

Frida Skybäck: Musta lintu

 

Jostain kaukaa kuului vaimeaa natinaa. Ääni tuntui kiirivän poukamaa pitkin, kuin värähtelynä järven jäätyneessä vedessä, ja Gun tiesi, mitä se tarkoitti. "Varo!" hän huusi täyttä kurkkua, mutta jään pettäessä kaikki kävi niin nopeasti, ettei hän ehtinyt silmäänsä räpäyttää.

Nainen katosi järven syvyyksiin hetkessä. 

Ruotsalaisen Frida Skybäckin Musta lintu aloitti uuden dekkarisarjan. Kirjan päähenkilönä toimi rikostutkija Fredrika Storm, joka oli palannut kotiseudulleen, ja alkoi tutkia tapausta kollegansa Henry Calmentin kanssa. Yllä olevan tapahtuman silminnäkijänä toimi Fredrikan isoäiti, joka oli kasvattanut perheen maatilalla Fredrikan Harlösan pikkukylällä. Isoisä oli kuollut, ja nykyisin Fredrikan isä johti maatilaa. Kirjan tapahtumissa kaikki Fredrikan sukulaiset tulivat tutuiksi.

Fredrika istui autoon, ja kaikki vyöryi päälle. Hän oli hirveän kyllästynyt siihen, ettei tiennyt, että tunsi itsensä muukalaiseksi omassa elämässään.

Onneksi Fredrika sai uudesta työpaikasta kivoja työkavereita ja välit sukulaisiinkin alkoivat lämmetä, vaikka Fredrika joutui puhuttelemaan heitä työasioissa. Isä olisi halunnut, että Fredrika olisi jatkanut maatilan pitämistä yhdessä hänen kanssaan, mutta Fredrika oli kiinnostunut poliisin työstään. Hän halusi, että oikeus toteutuisi, ja jäihin pudonneen naisen tapaus ratkeaisi. Hän oli hyvä ratkomaan rikoksia, jotka valitettavasti koskivat myös sukulaisia. Syyllinen saatiin lopulta kiinni.

Vombsänkan männikköineen, ryhmyisine koivuineen ja tiheine vesakkoineen oli hänen oma paikkansa. Hänestä oli ihanaa olla sen kaiken keskellä, tuntea marjoista painavien pensaiden oksat sormissaan, löytää sammaleen seassa kullan lailla kimaltavia sieniä ja makoilla maassa katselemassa puiden latvojen yllä liiteleviä mustia lintuja.

Ehtihän se Fredrika nauttimaan myös luonnosta. Hän löysi kivan ystävän paikallisesta oikeuspatologista, Jonaksesta, jonka seurassa olisi kiva kulkea metsämaisemissa. Frida Skybäck taitaa myös luontokuvaukset ja mikä ettei myös dekkarit. Hän on aiemmin kirjoittanut ihmissuhderomaaneja esim. Kirjakauppa Thamesin varrella, Lukupiiri maailman laidalla ja Kirjahyllyn salaisuus ovat hyvin menestyneitä meillä ja maailmalla.

Frida Skybäckin dekkarissa Musta lintu ratkottiin pikkukylän rikoksia.

 

Frida Skybäck, Musta lintu

Suom. Jonja Rajala

Wsoy 2024

s. 459

Svartfågel 2022

Dekkari

 

Carol Shields: Ruohonvihreää

 

Minun äitini menossa naimisiin. Olen tiennyt siitä kuukauden - siitä asti, kun häneltä tuli lyhyt, kömpelösti muotoiltu kirje, jossa oli kummallisen suorasukainen ilmoitus: Herra Berceau on pyytänyt minua vaimokseen - ja pelkkä ajatuskin imaisee yhä edelleen ilmat rintakehästäni sen pohjukkaa myöten. Se on niin uskomatonta. Aivan uskomatonta.

Yhdysvaltalais-kandalaisen Carol Shieldsin (1935-2003) Ruohonvihreää kertoi nelikymppisen Charleenin elämästä Kanadassa 1970-luvulla. Kirjasta nousi esille paljon eroavuuksia verrattuna nykyajan elämään 50 vuotta myöhemmin, kuten yllä olevasta lainauksesta huomaa, sillä sinä puhutaan kirjeestä, joita ei luultavasti tänä päivänä juurikaan kirjoitella ainakaan postin välityksellä lähetettäväksi. Charleen oli ahkera kirjeiden kirjoittaja, hän oli runoilija, joten kirjoittaminen sujui hyvin.

Sähköpostilla lähetetään nykyisin suurin osa kirjeistä ja laskuista. Toiset ihmiset hoitavat viestinnän ja laskut pelkästään kännykän välityksellä. Nykytietämyksen mukaan metsiä pitää säästää, jotta luonto ja ilmasto voisivat paremmin, mutta käytäntö on vielä hakusessa ja poliitikot ja maat eivät pysty yhteistyöhön luonnon suojelemisessa. 

Olin unohtanut, että Winnipegin ja Toronton välillä on tuhatkuusisataa kilometriä pusikkoa.

Charleen matkasi junalla miesystävänsä kanssa Torontoon äitinsä häihin. Matkalla nähtiin jopa intiaanien hökkelikyliä, joten pisteet Chieldsille, alkuperäisasukkaat on huomioitu. Miesystävä halusi lentää ja olla yötä hotellissa, mutta Charleen oli tottunut kituuttamaan yksinhuoltajana vähillä tuloilla, ja mitä äitikin olisi sanonut semmoisesta rahan tuhlaamisesta. Hänen äitinsä kun oli kituuttamisen maailmanmestari. Kaikki tehtiin itse ja mitään ei tuhlattu. 

Säästäväinen elämäntyyli ja kierrättäminen tuli tutuksi minullekin jo lapsuudenkodissani. Äitini leikkasi vaatteet matonkuteiksi, jos niille ei löytynyt lähipiiristä käyttäjiä, ja kutoi niistä kauniita mattoja. Charleenin äitikin oli aina harrastanut sisustamista, tosin hän oli jo yli 70-vuotias, eikä enää jaksanut edes sisustaa.

"Minun täytyy ihan totta soittaa ja kysyä, miten siellä menee."

Charleen jätti poikansa Sethin ystäviensä seuraan, kun matkasi Torontoon. 1970-luvulla ei ollut kännyköitä, niin kuin nykyisin on jopa lapsilla, vaan puhelut soitettiin lankapuhelimilla. Tuohon aikaan puhelut olivat kalliita ja kaukopuhelut vielä kalliimpia. Charleenin äiti oli aivan kauhuissaan, kun kuuli, että Charleen aikoisi soittaa pojalleen kaukopuhelun hänen puhelimestaan.

1970-luku näyttäytyy kirjan kuvioissa omalta maailmaltaan. Carol Shields on ollut taitava kuvaamaan jokapäiväistä elämää ja sen pieniäkin vivahteita sydämellisellä tavalla. Hän kuvasi esim. vaatteita ja kampaajalla käyntiä, kukkia ja nurmikkoa hyvin hellyttävästi. Tarinasta nousi esille, mitä musiikkia kuunneltiin tuohon aikaan, ja mitä ohjelmia katsottiin televisiosta. 

Yksi ikävimmistä jutuista kirjan sivuilla oli tietysti tupakanpoltto sisätiloissa. Onneksi se on vähentynyt, eikä nykylapset joudu hengittämään tupakansavun levittämiä myrkkyjä sisäilmasta, niin kuin itse olen joutunut tekemään. Valitettavasti nykyisin lasten elämään on tullut muita kielteisiä ja terveyttä vaarantavia ilmiöitä, kuten vapettaminen. 

Kun äiti toistaa vihkikaavan sanat, hän tekee sen poikkeuksellisen asiallisesti. Samanlaisella äänellä hän voisi lukea paahtopaistihakkeluksen reseptiä, ja ihmeellistä kyllä, tuo dramaattisen korostuksen puute on minusta rauhoittavaa ja jopa ihailtavaa.

Ruohonvihreää teos linkittyi Pikkuseikkoja teokseen, sillä se kertoi Charleenin isosiskosta Judithista.

Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja morsiuspari vihittiin. Tietysti tässä tarinassa tapahtui jotakin järisyttävääkin, mutta sehän kuuluu hyvään tarinankerrontaan. Carol Shieldsille annan jälleen täydet pisteet, sillä Ruohonvihreää teosta oli kerrassaan ihana lukea.

 

Carol Shields, Ruohonvihreää *****

Suom. Hanna Tarkka

Otava 2012

s. 261

The Box Garden 1977 

Kanada

Carol Shields: Kivipäiväkirjat  (Pulizer 1995)

Carol Shields: Pikkuseikkoja 

 

 

Minna Canth: Hanna #minullaoncanthia

 

Lasten kamarissa oli pimeä. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä loisti tuli. Pikku Hanna oli nähnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut häntä takaa ja oli juuri tarttua häneen kiinni, mutta kaikeksi onneksi hän siihen heräsi. Nyt ei Hanna tahtonut enää nukkua, ettei tuota unta jatkuisi.

Minna Canthin eli Ulrika Wilhelmina os. Johnssonin (1844-1897) syntymäpäivän kunniaksi Yöpöydän kirjat-blogin Niina on järjestänyt jo useamman vuoden ajan Minna Canth-lukuhaasteen ts. luetaan ja postataan Canthin kirjoista. Alla Niinan hieno lukuhaastekuva:

 

 

Minna Canthin kirjoista nousee esille naisten ja tyttöjen elämä 1800-luvulla, ja miten se on eronnut miesten ja poikien elämästä. Hanna teoksen nimihenkilö oli kirjan alussa vielä hyvin nuori, mutta kasvoi ja kehittyi tarinassa 21-vuotiaaksi. Hanna oli elänyt hyvin suojattua elämää, mutta eräänä yönä hän heräsi todellisuuteen, kun isä tuli humalassa kotiin ja oli julma äidille. Isän julmuus näkyi myös siinä, miten hän kohteli perheen palvelusväkeä.

Saivat tytöt kerran elää niinkuin itse tahtoivat ja siitä he myös osasivat nauttia. Leijailivat ulkona päivät päästään, valvoivat iltasilla välistä päivän nousuun saakka, kulkivat paljain jaloin ja muutenkin tavattoman helpossa vaateasussa. Hylkäsivätpä tykkänään erään pukimen, jota paitse miehet eivät koskaan voi esiintyä. 

Hanna pääsi eräänä kesänä maalle koko kesäksi parin ystävänsä, Olgan ja Bettyn kanssa. He asustivat maalaistalossa, ja saivat sieltä ravitsevaa ruokaa. Tytöt viettivät paljon aikaa ulkona, uivat ja muutenkin liikkuivat luonnossa. Oleskelu luonnon keskellä oli ihan erilaista kuin kotona Kuopion kaduilla. Saivatpa he sinne vieraitakin, mikä oli tietysti sopimatonta, sillä siitähän olisi mennyt heidän maine, jos tieto olisi levinnyt.

Hannaa pyydettiin soittamaan polkkaa; hän vähin vastusteli, pelkäsi ettei osaisi pitää hyvää tahtia; mutta neiti Wiik väkisen vei häntä pianolle. Se kävi mainiosti; kaikki tanssivat ja hän sai jatkaa, siksi kun lopulta jo halusivat lomaa, jolloin hänelle oikealta ja vasemmalta kiitollisuutta osoitettiin.

Hanna oli huomannut jo hyvin nuoresta, miten alkoholi muutti ihmistä ja hänen käytöstään. Miehistä tuli paljon äänekkäämpiä ja uskaliaampia. Hanna ei halunnut, että häneen kosketaan, mutta miehistä tuli vain rohkeampia. Eräs miehistä halusi mennä Hannan kanssa naimisiin, mutta Hanna oli päättäväinen ja kieltäytyi. Hän olisi halunnut jatkaa opintoja opettajaseminaarissa, mutta isä kielsi. Hanna ei tiennyt mitä tehdä kotona, kun koulu loppui. Päivistä tuli hyvin yksitoikkoisia, kunnes hän kohtasi Helsingissä teologiaa opiskelevan Salmelan.

Kun Minna Canth oli nuori, tyttöjen koulunkäyntiä rajoitettiin kovasti. Minna Canth halusi siihen muutoksen ja ajoi tasa-arvoisempaa koulutusta myös tytöille. Opetuksen sisältö oli Minnan mielestä liian käsityöpainotteista. Hannan sivuilta voit lukea, miten tytöt halusivat viimeisenä kouluvuotenaan uskonnon lisäksi opiskella filosofiaa.  Se oli uutta ja erilaista.

Minna Canthin mies toimitti lehtiä, joihin myös Minna kirjoitti kantaaottavia lehtiartikkeleita raittiudesta ja naisiin liittyvistä aiheista. Vuonna 1878 ilmestyi Canthin ensimmäinen teos Novelleja ja kertomuksia. Minna Canth oli huikea naisten tasa-arvon edistäjä ja on ansainnut oman päivänsä kalenterissa ja sen, että hänen teoksiaan nostetaan esille. Canthin  teoksia lukemalla on hienoa huomata, miten asiantilat ovat muuttuneet menneisyyden ajoista. 

Tänä päivänä tytöt ja pojat opiskelevat tasa-arvoisesti ja voivat tehdä samaa työtä melkein missä tahansa ammatissa. Uskoisin, että Minna Canth olisi tyytyväinen tämän päivän tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin Suomessa. Nykyajan löysä alkoholipolitiikka uskoakseni saisi Minna Canthilta runsaasti kipakoita artikkeleita, puheita ja kirjojen sekä näytelmien aiheita.

 

Minna Canth, Hanna

Saga Egmont 2019

s. 188

Ensimmäinen julkaisu 1886

1800-luku

Kuopio

 

Minna Canth: Köyhää kansaa ja Salakari

Minna Canth: Työmiehen vaimo 

 

 

Alex Ahndoril: Murhan avain

 

Vähänpä Julia tiesi, että pian hänellä olisi edessään äärimmäisen vaativa arvoitus, jota hän tuskin omin voimin pystyisi ratkaisemaan.

Ruotsalaisen Alex Ahndorilin Murhan avaimet aloitti uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö oli yksityisetsivä Julia Stark. Ensimmäinen arvoitus oli, kuka oli valokuvan henkilö Julian palkanneen henkilön puhelimessa ja mitä hänelle oli tapahtunut. Julian palkannut henkilö asui kartanossa ja oli rikkaan suvun jäsen. 

Julia veti henkeä. Hänestä tuntui kuin hän olisi kävellyt hitaasti lentokoneen keskikäytävää tarkastellen matkustajien kasvoja happinaamareiden heiluessa kiiltävien muoviletkujensa varassa.

Julian taustalta löytyi traaginen menneisyys, joka vaikeutti hänen elämäänsä. Traumat olivat kuitenkin kehittäneet hänen ajatusmaailmaansa, joten hänellä oli taito yhdistää asioita järkeviin kokonaisuuksiin. Tosin hänellä oli taipumusta hoppuilla, joten hän kuvitteli jo tapauksen ratkaistuksi, mutta joutui häpeäkseen pyytämään anteeksi henkilöltä, jota luuli rikolliseksi. 

Kyseessä oli siis murhatapaus kirjan nimen mukaisesti. Kuka oli uhri ja kuka tai ketkä tekivät rikoksen? Liikuttiin yläluokassa, josta kertoo myös kirjan kansikuva. Ylellinen kartano, liikaa rahaa ja henkilöitä, jotka ahnehtivat lisää valtaa ja rahaa. Päihteiden käyttöä, petoksia ym. salaisuuksia, jotka Julia sai selville ex-miehensä avulla ja tuella.

Kirjoittajan nimen takaa löytyy kirjoittajapari Alexandra Coelho Ahndoril ja Alexander Ahndoril, jotka ovat kirjoittaneet aiemmin Lars Kepler nimellä. Aikamoinen loikka toiseen tyyliin väkivaltaisista trillereistä ajattelumaailman syövereihin. Murhan avain oli nykyajan Neiti Marple dekkari, jossa syötiin ylellisiä ruokia ylellisissä paikoissa ja elettiin kartanomaisemissa. Teekupposia ja skonsseja tuli kyllä ikävä.

 

Alex Ahndoril, Murhan avaimet

Suom. Terhi Vartia

Tammi 2023

s. 263

Dekkari

Laura Andersson: Tähtipölyn Bulevardi

 

Päivä ei ollut kovinkaan pitkällä, kun jo tiesin olevan iltaan mennessä pulassa. Minulla oli vain yksi päämäärä: pitää perheeni pois ongelmista. Aioin tarkkailla muita ja välttää huomiota viimeiseen asti. Se meni pahan kerran pieleen.

Laura Anderssonin historiallisen uuden kirjasarjan aloitti  upea Tähtipölyn Bulevardi. Sarjan päähenkilönä toimii Doris Laine, joka vuonna 1932 oli 17-vuotias, ja joka herätti huomiota pituudellaan ja kauneudellaan. Niinpä hänet huomattiin Rööperissä Helsingissä, ja pyydettiin mukaan kuvauksiin. Niiden perusteella päätettäisiin, saisiko hän osan uudesta elokuvasta. Doris oli toiminut jo pitkään isänsä apuna, kun tämä oli toiminut viinan salakuljettajana. Nyt tuo aika oli muuttumassa, sillä 5.4.1932 kieltolaki loppui ja klo 10 Helsinkiin avattiin uusi Alko, josta sai ostaa alkoholia.

Olisi pitänyt arvata jo etunimestä. Tulisin näyttelemään elämäni ensimmäisen elokuvakohtauksen suomalaisen teatterimaailman legendaarisen nimen seurassa.

Tottakai Doris pääsi näyttelemään elokuvassa, mutta kaikenlaista muutosta tapahtui ennen sitä. Hän tarvitsi apua puheen harjoittelussa ja eri kohtausten harjoittelussa. Ulkonäköäkin muutettiin vastaamaan elokuvan henkilön ikää. Rööperissä supistiin aika tavalla Doriksen ulkonäöstä ja kuiskuteltiin elokuvatähteydestä. Perhe oli tyytyväinen, kun Doris oli löytänyt uuden uransa, mutta mitä he olisivat sanoneet, jos he olisivat tienneet mitä Doris puuhasi uusien ystäviensä parissa iltaisin ja vapaa-ajallaan.

Sillä viikolla lähdin pitkästä aikaa isän kanssa asioille. Hän iski eteisessä hatun päähänsä, sitoi kiillotetut kengät jalkaansa ja johdatti minut kadulle pää ylpeästi pystyssä.

Perhe tuki Doriksen elokuvauraa ja heistä se oli hienoa. Doriksen uudet ystävät harjoittivat kuitenkin iltaisin jotain muuta salassapidettävää, eikä aikaakaan, kun Doris huomasi olevansa mukana toisenlaisissa esityksissä. Myös nuo ystävät olivat huomanneet keinot, millä ansaita elantonsa ja ehkäpä joku päivä muuttaa köyhän elämänsä suuntaa.

Laura Andersson teos Tähtipölyn Bulevardi nosti esille nuoren filmitähden. Suosittelen kaikille historiallisten viihdekirjojen lukijoille.

 

Laura Andersson, Tähtipölyn Bulevardi

Gummerus 2025

s. 396

Elokuvamaailma

Alamaailma

Helsinki 1932

Feelgood

 

Joona Keskitalo: Suo, joka upposi

 

Tämä on tarina kahdesta huoltoasemasta ja kuudesta ruumiista Pohjois-Pohjanmaata halkovan pikitien varrelta.

Joona Keskitalon dekkari Suo, joka upposi on Takamailla-kirjasarjan toinen itsenäinen teos. Ensimmäinen oli nimeltään Saari, joka repesi, ja kolmas dekkari Tunturi, joka ulvoi ilmestyy kesällä 2025. Kirjan nimistä voi jo päätellä, että sarja sisältää runsaasti mustaa huumoria. 

Tärkein kysymys on, oletko valmis avaamaan oven murhaajan mieleen.

Jos olet, aloitetaan elokuisesta illasta 80-luvun jälkipuoliskolla.

Aloitetaan illasta ennen sitä yötä - kärpästen ja varisten yötä.

Lehtoset omistivat SEO-huoltoaseman Revonlahdella. Heidän naapurinsa halusi perustaa viereen oman huoltoasemansa. Naapurukset olivat riidelleet pitkään keskenään. 17-vuotiaan Marian isä oli jopa käynyt istumassa vankilassa, kun oli hakannut naapurin miehen. Naapurin mies oli lopulta häippässyt Lehtosen vaimon kanssa. 

Maria halusi päästä juhlimaan muiden nuorten luokse Raaheen, mutta isä kielsi häneltä auton. Maria oli humalassa, eikä hänellä ollut ajokorttiakaan. Siihen sitten tupsahti omalla autollaan naapurin Teemu, jonka kanssa Maria jatkoi illan viettoa Amazonin stereot raikaten.

Kulta pieni, Maria kuiskasi ja nojautui lähemmäs. - Vapauduin juuri vankilasta ja tarvitsen työtä, jotta saan elämäni kuntoon ja voin lähteä helvettiin tästä takapajulasta.

Maria oli nuorena joutunut vankilaan. Omasta mielestään hän oli syytön, mutta hän ei muistanut mitään tapahtumista. Hänen oli pakko palata kotiinsa Revonlahdelle, jossa hänet tunnettiin, eikä kukaan halunnut palkata Veristä Mariaa töihin. Suvun huoltoasemakin oli joutunut sedän käsiin. Sitten häntä alkoi opettaa ketkujen ketku liikemies, jota epäiltiin monen moisista rikoksista.

Nimismies asteli silmäkkeen reunalle ja yritti etsiä pinnan alta ihmisen ääriviivoja, mutta mitään ei näkynyt. Hän otti lakin päästään. Joskus maailma vain oli epäreilu paikka.

Joona Keskitalon Suo, joka upposi on arvaamaton ja hulvaton dekkarimysteeri suoraan suon laidalta.

Joona Keskitalo, Suo, joka upposi

Bazar 2024

s. 317

Dekkari

Takamailla-sarjan 2. osa

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi

 

Elizabeth Acevedo: Kaikilla mausteilla

 

Mä vedän repunhihnat tiukemmalle. Pidän itselleni saman kannustuspuheen ja juoksen portaat alas: No niin, Emoni. Tänään? On aika käyttäytyä kuin iso tyttö.

Yhdysvaltalaisen Elizabeth Acevedon nuortenkirja Kaikilla mausteilla kertoi 17-vuotiaan Emonin viimeisestä high school-vuodesta. Emoni poikkesi muista samanikäisistä oppilaista siinä mielessä, että hänellä oli jo 2-vuotias lapsi. Heidät oli kasvattanut isoäiti, sillä isä oli liuennut heti kotimaahansa, kun Emoni oli syntynyt ja Emonin äiti oli kuollut. Isä kävi kesälomaisin kääntymässä, mutta isäsuhde oli jäänyt syntymättä. Emoni kutsui isäänsä Julioksi ja isoäitiään Buelaksi.

Itse luulen, että mä vain satun tietämään, että tietty yrtti ja tietty vihannes yhdistettynä tiettyyn lihaan plus ripaus luovaa eso ahia yksinkertaisesti toimii. Ja että vaikka kaikki muu menisi pieleen, niin pieni loraus limettimehua ja pullollinen chilikastiketta ei ole koskaan ollut pahitteeksi.

Emoni oli harrastanut ruoanlaittoa jo pienestä asti, ja hän oli taitava siinä työssä omastakin mielestään. Koululla oli alkamassa gastronomiakurssi, jonka lopuksi kurssilaiset matkasivat Espanjaan. Emonin piti vain oppia noudattamaan yhteisiä sääntöjä ja lukemaan reseptejä. Se oli vaikeaa hänelle, koska hän piti enemmän omasta luovasta tyylistään. Jos kuitenkin halusi ammatin ruoanlaittoalalta, säännöt olivat numero ykkönen, lisäksi opettajaa kannatti kuunnella ja noudattaa ohjeita.

"Muinaiset asteekit yhdistivät suklaaseen chipotlea ja cayennepippuria ja muita mausteita, mutta nykyään sellainen ei ole tavallista. Miksi lisäsit paprikaa?"

"En mä tiedä. Näin sen komerossa ja musta tuntui, että maut sopisi yhteen." 

Kirjassa tehtiin ruokaa ja maustettiin runsaasti. Yllä olevien mausteiden lisäksi kirjassa mainittiin mm. korianteri, yerba bueno, sipuli, vanilja, fenkoli, sokeri, chipotle, sahrami, jeera, basilika, oregano, minttu, timjam, esoahi, suola, kaneli, kuivattu appelsiininkuori, chili, laakeri, kardemumma, persilja, pomeranssi, kamomilla, laventeli, inkivääri, salvia, hunaja, sitruunaverbena, valkosipuli, limetti ym. joilla maustettiin ruokaa.

En aio suoda sinulle erityiskohtelua, vaikka oletkin poikkeuksellisen lahjakas, mutta voimme molemmat todeta tässä ja nyt, että sinussa on ainesta vaikka mihin.

Opettajan antama positiivinen palaute ja kannustaminen on aina hyväksi. Emoni tarvitsi sitä, että hän uskalsi tavoitella unelmiaan. Hän haaveili, että hän johtaisi jonakin päivänä keittiötä, jossakin hienossa ravintolassa. Kirjan sivuilla hän sai harjoitella myös johtamista, mutta siitä voit lukea enemmän kirjan sivuilta. Jotta kirja ei olisi ollut pelkkää koulun käyntiä, läksyjä, lastenhoitoa ja jatko-opintojen suunnittelemista, Emonille oli tarjolla myös romantiikkaa.

Elizabeth Acevedon Kaikilla mausteilla oli runsas, värikäs ja mausteinen nuortenkirja suoraan Philadelphiasta.

Elizabeth Acevedo, Kaikilla mausteilla *****

Suom. Leena Ojalatva *****

Karisto 2022

s. 334

With the Fire on High 2019

Nuortenkirja

Queer

 

Mélissa Da Costa: Toivoa versovat päivät

 

"Kuten näkyy, edellinen omistaja  on laittanut tänne puutarhan. Nyt se on hoitamaton, mutta jos siltä tuntuu, niin eiköhän sen saa entiseen loistoonsa, kun vähän heiluttelee kuokkaa."

Ranskalaisen Mélissa Da Costan teos Toivoa versovat päivät on tulvillaan tunteita ja puutarhanhoitoa. Nuori Amanda oli yllättäen menettänyt perheensä, ja hautautui syrjäiselle kylälle yksinäisen tien varrella sijaitsevaan taloon suremaan. Kyynelhanani aukesivat kirjan alusta lähtien ja nenäliinoja kului useampia kirjan parissa. Kirja kertoi suuresta surusta ja miten Amanda alkoi toipua siitä. Suurena apuna oli aiemmin talossa asuneen omistajan päiväkirjamerkinnät siitä, miten hän hoiti puutarhaa. Amanda oli kaupunkilainen, eikä ollut koskaan aiemmin tehnyt puutarhatöitä, mutta jostakin oli aloitettava.

Unettomuus saa päivät tuntumaan loputtomilta. Aika on täytettävä jollakin, muuten ajatukseni kiertävät lakkaamatta kesäkuun 21. päivän illassa...

Ensimmäiset viikot ja kuukaudet kuluivat siivotessa ja ajaessa kulkukissaa kauemmaksi talon läheisyydestä. Kumpikaan ei antanut periksi. Amanda pelkäsi kissaa, mutta hän ei alkuun ymmärtänyt, että pelko oli molemminpuolista. Unettomuus helpotti, kun hän sai unilääkkeet ja pystyi välillä nukkumaan. Suru oli liian syvää. Amanda ei halunnut olla kehenkään ulkopuoliseen yhteyksissä. Mutta se oli vaikeaa, koska muut halusivat olla yhteyksissä häneen.

Kastele pavut. Peitä kesäkurpitsat. Lakaise kuisti. Enin osa on perin arkisia, mutta joukossa on muutama erikoisempi merkintä: muista juoda enemmän ja kysymysmerkillä varustettu papiljotit?

Amanda kiinnostui aiemmin talossa asuneen henkilön täyttämistä kalentereista. Kun hän kuuli, että  kyseinen henkilö oli myös menettänyt aviopuolisonsa, kiinnostus syveni entisestään. Vanhalla talolla ja sen puutarhalla oli heihin molempiin hoitava ja parantava yhteys. Kalenterimerkinnät auttoivat Amandaa, kun hän aloitti työnsä puutarhassa kitkemällä ja kääntämällä alkuun maata.

Toukokuussa poistun talosta useammin kuin koko edeltäneen vuoden aikana. Ravaan taimitarhalla hakemassa siemeniä ja kukkasipuleita. Käyn eläinlääkärillä tarkistuttamassa kissan voinnin, ja sen jälkeen haen apteekista matolääkettä ja kirppuja ehkäisevän kuurin. Myös puutarhatarvikeliikkeessä pitää käydä.

Luin viime vuonna kirjailijan Kaikki taivaan sini teoksen, jossa oli upeita maisemia, luontoa, tunnelmallisia pikkukyliä, mielenkiintoisia henkilöitä, iloa ja surua ja kyyneleiltäkään en voinut välttyä. Suorastaan rakastuin kirjan tunteisiin ja tapahtumiin, joissa kiehtova luonto oli läsnä.  Toivoa versovat päivät kertoi suuren suuresta menetyksestä ja miten Amanda alkoi toipua siitä. Suru kulki joka hetkessä mukana, mutta sen kanssa piti oppia elämään. Amanda sai tukea läheisiltään ja sai uusia ystäviä, mutta suurin tuki tuli puutarhasta ja luonnosta.

Mélissa Da Costan Toivoa versovat päivät lohdutti surevaa päähenkilöä luonnon parantavin keinoin. Ai, että minä rakastan näitä Mélissa Da Costan kirjoja.

 

Mélissa Da Costa, Toivoa versovat päivät *****

Suom. Saana Rusi *****

Tammi 2025

s. 281

Les Lendemains 2020 

Ranska

Feelgood

 

Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

 

ps. Vuonna 2024 Mélissa Da Costa oli Ranskan luetuin kirjailija.

 

 Oikein hyvää naistenpäivää ja lukuiloa 💛

 

 

Ida Simons: Tyhmä neitsyt

 

Pyhinä ja juhlapäivinä vanhempani tappelivat kuin kissa ja koira. Vaikka he muuten sietivät toisiaan kohtalaisesti, riitoja puhkesi yhtenään, sillä pyhäpäiviä lankeaa juutalaisten riesaksi kaksinkertainen annos.

Hollantilaisen Ida Simonsin (1911-1960) teos Tyhmä neitsyt kertoi 12-vuotiaasta Gittelistä, joka eli vanhempiensa kanssa Antwerpenissä Belgiassa. Perhe joutui muuttamaan välillä maasta toiseen isän  epäonnisten liiketoimien johdosta. Gittelin äidillä oli iso suku Antwerpenissä, joten Gittel oli äitinsä kanssa usein monta viikkoa kerrallaan vierailulla varsinkin isoäitinsä isossa talossa, kun riidat isän ja äidin välillä yltyivät kestämättömiksi.

Kun olin isoäidin luona, minun oli tultava mukaan synagogaan joka viikko. Hepreaa ei silloin vielä opetettu yleisesti elävänä kielenä, ja vaikka olinkin opetellut lukemaan sitä, en pystynyt seuraamaan jumalanpalvelusta vaan putosin heti kärryiltä.

Gittel rakasti pianonsoittoa, ja häntä pidettiin ihmelapsena soiton suhteen. Niinpä erään rikkaan antwerbiläisen perheen tytär halusi tutustua Gitteliin ja antaa hänelle mahdollisuuden parantaa soittotaitojaan heidän flyygelillä. Niinpä Gittel kävi aina Antwerpenissä ollessaan harjoittelemassa soittamista ja ystävystyi Lucienin ja hänen isänsä kanssa.

Mili oli oikeassa - oli vaikeaa olla vanhojen ihmisten ystävä. Kaiken, mitä sanoi, he ymmärsivät vain puoliksi tai väärin.

Kirjan teksti on todella nokkelaa jutustelua. Mili oli Gittelin hyvä ystävä, ja heilläkin oli välillä riitoja keskenään. Se on ihan normaalia. Kirjan kuvioissa oli likipitäen kaikilla henkilöillä jotain riitoja jonkun kanssa. Mutta aika hyvin ihmiset pärjäsivät loppujen lopuksi keskenään. Gittelin tuli ikävä Miliä, kun hänen perheensä muutti Berliiniin. Pian Gittelin perhe muutti heidän perässään samaan paikkaan, ja yhteinen koulunkäynti oli turvattu.

Ida Simons os. Rosenheimer syntyi Antwerpenissä. Isä oli saksalainen ja äiti hollantilainen, vaikka syntyi Englannissa. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, kaikkien saksalaisten oli poistuttava Belgiasta. Perhe muutti Hollantiin ja sai vuonna 1921 Alankomaiden kansalaisuuden. Ida Simonsista tuli suosittu konserttipianisti. Hän selviytyi toisen maailmansodan aikana keskitysleiriltä elossa ja piti siellä myös konsertteja. Hän lopetti uransa Amerikan-kiertueeseen 1951, jonka jälkeen hänestä tuli kirjailija.

Ida Simonsin teos Tyhmä neitsyt on nuoren tytön kasvukertomus 1920-luvulta.

 

Ida Simons, Tyhmä neitsyt

Suom. Sanna van Leeuwen

Gummerus 2015

Een Dwaze maagd 1959

Juutalaisyhteisö

 

Katrine Engberg: Kunnes aika koittaa

 

Hän kumartuu noukkimaan kuihtuneen lehden, joka hohtaa punaisena sammaleella, ja pitelee sitä valoa vasten. Lehtisuonet näkyvät selvästi, kuin kuivan lehden ehtyneet, elämää virranneet verisuonet. Laske sielusi lepoon leiskuvalle lehdelle, hän ajattelee ja pudottaa lehden maahan.

Tanskalaisen Katrine Engbergin dekkari Kunnes aika koittaa aloitti uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö on Liv Jensen. Liv oli jättänyt työnsä Aalborgin poliisissa traumaattisten tapahtumien jälkeen, ja aloitti yksityisetsivän työt Kööpenhaminassa. Hän muutti asumaan isoisänsä ystävän kellariasuntoon, ja yllättäen hänen tutkimansa tapaus liittyi myös ystäväperheen miniän kuolemaan, josta mies oli saanut vankilatuomion. Mies oli mielestään syytön ja päätyi itsemurhaan kirjan alussa. 

Kesän aikana Mendel ja Ebba ovat olleet vakuuttuneita siitä, että sota lähenee loppuaan. Stalingrad on kaatunut, ja fasistit ovat menettämässä alueitaan Italiassa.

Kirjan tapahtumien taustat löytyivät kaukaa menneisyydestä. Toisen maailmansodan aikaan huhuttiin, että natsit suunnittelivat juutalaisoperaatiota Tanskassa. Kiinni saatuja  juutalaisia lähetettiin keskitysleireille, joista harva selvisi hengissä. Tanskasta siis löytyi henkilöitä, jotka olivat tuolloin valmiita lähettämään juutalaisia keskitysleireille.

Liv ymmärsi. Vihdoinkin hän ymmärsi, miten kaikki liittyi yhteen. Palaset asettuivat yksi toisensa jälkeen osaksi kuviota, joka aiheutti Liville heikotusta.

Kirjan rikollinen ei aikaillut ollenkaan, kun oli kyseessä salaisuus, joka ei saanut tulla julki. Hän ei tosin ymmärtänyt, että jälkiä tutki henkilö, joka osasi yhdistellä palasia toisiinsa, ja koota niistä selkeät kuviot. Mitä oli tapahtunut ja miksi ja kuka oli rikollinen? Niistä voit lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Voit yllättyä.

Katrine Engbergin dekkari Kunnes aika koittaa syventyi ikäviin rikostapahtumiin sekä menneisyydessä että nykyisyydessä.

 

Katrine Engberg, Kunnes aika koittaa

Suom. Sirpa Alkunen

Otava 2024

s. 429

Det brandende blad 2022 

Dekkari

Liv Jensen - sarjan 1. osa

Tanska

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

 

"Laulettaan, Äiti, se Satumaa", pyydän.

"No laulettaan. Onhan se tanssikappale, mutta virrestä kävisi. Enkä rienaa yhtään. Niin minä uskon. Luoja on antanut kaikki sävelet", Äiti sanoo, soittaa varmasti.

Matti Röngän teos Onnen kaukoranta kertoi nuoresta miehestä, josta tuli suomalaisten tunteiden tulkki, iskelmälaulaja. Kirjan kuvioissa kerrotaan lähemmin, miten pienen savolaisen paikkakunnan musiikista kiinnostuneet, ja jo soittamista aloittaneet pikkukylän nuoret miehet perustivat orkesterin ja aloittivat keikkailun. Raimo Rissanen alias Rami Sarri toimi Salama-orkesterin laulajana.

Suksivaaran lava oli vähän hankalan matkan päässä. Soratiet mutkittelivat ja vesi oli rei´ittänyt ne syville kuopille. Palailimme Wartburgilla koko orkesteri. Soittimet ja vahvistimet oli pakattu peräkärryyn, ja niiden suojaksi oli viritetty pressu. Naruja ja liepeitä piti välillä korjailla, etteivät laitteet kastuisi ohuesti vihmovassa sateessa.

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Ramin ura lähti nopeaan nousuun levylaulajan uralla. Kirjan kuvioissa kävi ilmi, millä uraa pönkitettiin. Siiihen kuuluivat mm. juorulehtien jutut ja vihjailut. Tekiväthän ne tunnetuksi ja lisäsivät levymyyntiä ja keikkoja. Orkesterin muutkin jäsenet alkoivat löytää paikkansa musiikkialan kuvioissa. Viina, päihteet ja vieraat naiset tulivat mukaan kuvioihin. Kaikki halusivat osansa kuuluisista muusikoista ja varsinkin komeasta laulajasta.

Päivätanssiväki pyöri lattialla ensimmäisistä kappaleista lähtien. Vedimme kaksi kerrallaan tangoa, humppaa ja valssia, johonkin väliin pari foksina käveltävää hidasta iskelmää ja tvistattavaa.

Rami Sarrista kasvoi musiikkialan ammattilainen. Kaunis ääni sai myös koulutusta, mutta Sibelius-Akatemia-opinnot jäivät käymättä. Pari sataa keikkaa, jopa kolmesataa keikkaa vuodessa pitivät huolen siitä, että vapaa-aikaa halutti viettää kotona perheen parissa. 

Matti Röngän Onnen kaukoranta nosti esille muusikoiden elämää ja varsinkin laulajan, jonka karisma ja lauluääni lumosivat jokaisen kuuntelijan.

 

Matti Rönkä, Onnen kaukoranta

Gummerus 2024

s. 233

1966-2024

Musiikkiala