Alice Feeney: Kivi, paperi, sakset

 

Mieheni ei tunnista minua. Hän vilkuilee kasvojani, kun ajan autoa - mitä hän mahtaa nähdä? Ei hän tunnista ketään muutakaan, mutta tuntuu edelleen omituiselta ajatella, että oma puolisoni ei pystyisi osoittamaan minua poliisin tunnistusrivistä.

Brittiläisen Alice Feeneyn trilleri Kivi, paperi, sakset kiinnosti minua jo leikkisän nimensä puolesta. Tuota leikkiä kirjan aviopuolisot leikkivät, kun halusivat tehdä yhteisen päätöksen. Kirjailijalta ei ole suomennettu aiemmin mitään, vaikka hänen kirjojaan on käännetty 35 kielelle ja useista kirjoista on tehty elokuvia. Oli siis aikakin kääntää Alice Feeneyn kirja suomeksi ja voin lukijoiden iloksi sanoa, että olipa hyvä trilleri.

Yllä olevassa lainauksessa Amelian pohdintaa ajomatkalla skotlantilaiseen lomapaikkaan viikonloppua viettämään yhdessä miehensä kanssa. Mies oli tunnettu käsikirjoittaja, Amelia töissä koirahoitolassa. Adamilla oli kasvosokeus, joten hän ei tunnistanut ketään kasvoista. 

Voiko yksi viikonloppu pelastaa avioliiton?

Pariterapeutti oli ehdottanut Amelialle ja Adamille kahdenkeskistä reissua. Matkaan lähdettiin, kun Amelia oli voittanut arpajaisista viikonloppuloman. Talo, johon he majoittuivat, oli vanha kappeli. Joku kuitenkin katseli ja seurasi heitä ja vei mukanaan heidän vanhan koiransa. Mikä tuo talo oli ja kuka sen omisti? Kappelin takana oli vanha hautausmaa, josta löytyi erään tutun hauta, mutta oliko se totta.

Jähmetyn, kun yhdet kasvot äkkiä liikahtavat. Sitten kirkaisen, sillä nuo valkeat kasvot ovat oikeat. Joku seisoo ulkona ja tuijottaa minua.

Kaikenlaista kivaa oli siis tarjolla Amelialle ja Adamille tuon lumimyrskyksi yltyvän viikonlopun aikana. Kauhu vain kasvoi koko ajan. Pari oli avioeron partaalla, kun he lähtivät yhdessä viikonloppureissulle. Miten heille kävi, ja tuliko heitä seurannut henkilö esille kappelin pimennoista? Kuka hän oikein oli ja mitä hän halusi?

Kaikilla kolmella oli ikävä menneisyys takanaan, eikä heistä oikein voinut pitääkään kuin ehkä siinä mielessä, että he pitivät kaikki Bobista, vanhasta labradorinnoutajasta.

Alice Feeneyn trillerissä Kivi, paperi, sakset puitiin avioliittodraamaa skotlantilaisissa maisemissa.

 

Alice Feeney, Kivi, paperi, sakset ****

Suom. Outi Järvinen

Gummerus 2025

s. 363

Rock Paper Scissors 2021

Trilleri

ps. takakannen teksti huijaa!

Sjón: Skugga-Baldur #lukuviikko

 

Napakettu sulkee harmaat silmänsä. Kun se avaa ne, mies on poissa. Se kohottaa päätään.

Silloin pastori Baldur Skuggason vetää liipaisinta.

Islantilaisen kirjailijan Sjónin teos Skugga-Baldur voitti vuonna 2005 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon.  Kirja alkoi ketunmetsästyksestä. Pastori oli lähtenyt kettujahtiin, vaikka myrsky oli tulossa. Kirja kuvasi vuoden 1883 tapahtumia pienessä kylässä. Kylässä ei pidetty pastorista.

Suomentajan huomautuksen mukaisesti skuggabaldur on islantilaisten kansantarinoiden hahmo, puoleksi kissa, koira tai kettu. Se voi tarkoittaa myös pahaa henkeä tai salamyhkäistä ihmistä.

Se oli nuori tyttö. Hänen tummat hiuksensa roikkuivat päästä villinä pehkona ja iho oli turvoksissa, likainen ja ärtynyt. Yllään hänellä ei ollut muuta kuin haiseva säkinräjä. Hänen vasemmassa nilkassaan oli jalkarauta...

Tyttö oli Abba. Abban elämä oli ollut julmaa. Hän oli elossa, vaikka yleensä tuohon aikaan Islannissa tapettiin kehitysvammaiset heti synnyttyään. Äitinsä kuoleman jälkeen Abba oli myyty merimiehille.

Abban elämä sai onnekkaamman mahdollisuuden Kasvi-Fridrikin luona. Abba rakasti käydä kirkossa, mutta pastori Baldur Skuggason kielsi Kasvi-Fridrikiä tuomasta Abbaa sunnuntaisin jumalanpalvelukseen, sillä pastorilla oli omat haasteensa siinä, miten kohdata erilaisuutta. Abban hautajaisten jälkeen pastori lähti kettujahtiin. 

Sjónin tarinointi Skugga-Baldurin sivuilla oli taitavaa ja suorastaan mielikuvituksellista. Reiluun sataan sivuun sisältyi tarina, jossa näkyi islantilainen kansanperinne vahvasti esillä. Lisäksi tarinasta nousi ikäviä rikollisia tekoja esim. järjestelmällinen vauvojen surmaaminen kuulosti todella pahalle, samoin oman lapsen myyminen sekä lapsen hyväksikäyttö. Niitä rikoksia tapahtuu tänäkin päivänä, mikä on todella ikävää. 

Onneksi Sjón kirjoitti kirjaan myös hyvän ihmisen, sillä heitä tarvitaan myös kirjojen tarinoihin. Kirjassa kohtaavat eettiset moraalikysymykset, jotka pakottavat lukijan ottamaan niihin kantaa. 

Sjón, Skugga-Baldur *****

Suom. Tuomas Kauko

Like 2005

s. 112

Skugga-Baldur 2003

Islanti 1883

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2005

 

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

Sjón: Valaan suusta

 

Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

 

Jesse Q. Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot #lukuviikko

 

Kuusikymmentävuotias Vera Wong Zhuzhu on sika, mutta hänen olisi kyllä kuulunut syntyä kukoksi. Puhumme tietenkin kiinalaisista horoskoopeista. Vera Wong on ihmisnainen, kiitos kysymästä, mutta kukot eivät pärjää hänelle alkuunkaan. Joka aamu, täsmälleen puoli viideltä, Veran silmäluomet rävähtävät auki kuin ylös singahtavat rullaverhot.

Jakartassa asuvan Jesse Q. Sutanton dekkarin nimi Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot kutkutti mielikuvitustani jo etukäteen, ja kiitos vain kysymystä, tämä hersyvän hauska lukukirja vei Kalifornian kuumuuteen ja San Franciscon kiinalaiskadulle, jossa päähenkilö piti Vera Wangin maailmankuulua teehuonetta. Luit oikein Wang, vaikka päähenkilö oli Vera Wong. Vera oli kaikin puolin esimerkillinen kiinalainen, hänen teensä olivat loistavia sekoituksia ja ruokansa huippuhyvää, mutta teehuoneessa kävi valitettavasti vain yksi asiakas, Alex.

Nyt, istuessaan keittiössä, Vera ottaa esiin nenäliinalaatikkoon piilottamansa esineen. Se on musta ja kiiltävä muistitikku. Mikä häneen oikein meni, että hän otti sen kuolleen miehen kädestä sillä tavalla?

Eräänä aamuna tullessaan aamulenkiltä, Vera löysi teehuoneensa lattialta kuolleen miehen. Ennen poliisien ja rikospaikkatutkijoiden tuloa, Vera vähän auttoi poliiseja piirtämällä ruumiin ympärille ääriviivat ja tutkimalla taskut, tietysti keittiöhanskat kädessään. Uhrin kädestä löytyi sitten muistitikku, eikä Vera luovuttanut sitä poliiseille, koska poliisit eivät uskoneet, että kyseessä oli murha, eivätkä kutsuneet edes rikospaikkatutkijoita paikalle. Siispä hän aikoi itse selvittää murhan ja murhaajan.

Kyllä, hän toimi aivan oikein viedessään muistitikun. Ja hän tietää, totta kai, että tappaja palaisi etsimään muistitikkua. Siksi hän aikookin varata ensi tilassa paikallisesta lehdestä paikan kuolinilmoitukselle.

Vera Wong oli oikein näppärä toimissaan, ja kuolinilmoituksen jälkeen teehuoneelle ilmestyi pian neljä epäiltyä, joita Vera aikoi tutkia tarkemmin. Tosin siinä kävi niin, että epäillyistä tuli hänelle tosi läheisiä, suorastaan kuin omia lapsia, mutta vielä rakkaampia, suorastaan ystäviä. 

Jesse Q. Sutanto on suosittu feelgood-genren kirjailija. Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot on Sutanton ensimmäinen suomennettu teos, ja se aloitti uuden cosy crime-kirjasarjan. Tätä dekkaria voin ilokseni suositella kaikille huumoridekkareista tykkääville lukijoille. Kirjassa keitetään runsaasti teetä ja syödään herkullista aasialaista ruokaa.

 

Jesse Q. Sutanto, Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot *****

Suom. Tanja Falk *****

Publiva 2025

s. 361

Vera Wong´s Unsolicited Advice for Murderers 2023 

Dekkari

Cosy crime

 

Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

 

Aapeli: Siunattu hulluus #lukuviikko

 

Akat sanoivat, ettei ruoho kasvanut tuossa kaivon ja aitan puolivälissä, tuossa kivennupuran ympärillä, samalla tavalla kuin muualla tässä pihassa.

Akat saattoivat olla oikeassa, mutta saattoivat olla väärässäkin, sillä vähänkö akat näkyjä näkevät. 

Kuopiolaisen kirjailijan Aapelin alias Simo Puupposen (1915-1967) klassikkoteos Siunattu hulluus oli kiva lukea vaihteeksi sarjakuvan muodossa. Suosittelen muillekin lukea sarjakuvaksi piirrettyjä klassikoita, jos sattuu sellaisen löytämään kirjastojen hyllyiltä, antikvariaateista, eli vanhojen kirjojen myymälöistä, tai sitten kirppareilta taikka ekotoreilta.

 

 

Kimmo Taskisen upeasti kuvittama Siunattu hulluus vei maalaismaisemiin, jossa kolme Rummukaisen veljestä asusti. Kahdella heistä, vanhimmalla Analla ja keskimmäisellä Vilippuksella oli jo perhettäkin. Nuorin veljeksistä, Elmeri, asusti Anan talossa.

 

 

Kirjan tarinassa vanhemmat veljekset päättivät lähteä viemään Elmeriä hullujenhuoneelle. Ei Elmeristä mitään haittaa ollut, vaan päinvastoin, hän oli hyvin sopuisa, mutta liian omituinen kaikkien mielestä. Kirja kertoi kyseisestä matkasta, jonka veljekset tekivät traktorilla.

 

 

Kaikenlaista sitten tapahtui matkan varrella. Yksi oudoimmista hiippareista oli yllä olevissa kuvissa saarnaava Lempinen. No Lempisen saarnoistakin veljekset selvisivät jatkamaan matkaa, mutta ei se antanut Analle takaisin takkia, jonka vei mukanaan.

 

 

Yllä olevissa kuvissa vanhemmat veljekset tappelivat ihan urakalla keskenään. Elmerin piti ihan karehtua heille, eikä hän aikonut enää jatkaa matkaa eteenpäin.

 

 

Hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja laskematon määrä.

Aapelin Siunattu hulluus oli aivan uskomattoman mielikuvitusrikas tarina, josta kävi ilmi, kuinka pöljiä taikka sitten viisaita veljekset olivatkaan. Virheitä tuli tehtyä ja niistä opittiin tai sitten ei. 

Uskon, että Aapelin Siunattu hulluus toi aivan uusia kuvakulmia esille sarjakuvan muodossa. Ja sarjakuvaa oli kiva lukea ja katsella iloisesti hymyillen. Huumorin kukka se on kaunehin kukka. 

 

Aapeli, Siunattu hulluus *****

Kuvitus, Kimmo Taskinen ***** 

Kemin sarjakuvakeskus 2002

s. 143

Sarjakuvaromaani

Siunattu hulluus julkaistu ensim. kerran 1948

 

Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

Tove Jansson: Seikkailu merenpohjassa #lukuviikko

 

Tove Jansson (2014-2001) oli 13-vuotias, kun hän teki esikoiskirjansa. Hän vei kirjan kustantajalle vuonna 1928, mutta kirja julkaistiin vasta viiden vuoden päästä vuonna 1933 nimellä Sara och Pelle och Näckens bläckfiskar. Vuonna 1933 tuntemattoman kääntäjän suomennoksen nimeksi tuli Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat. Tove Jansson julkaisi jostakin syystä esikoiskirjansa nimellä Vera Haij.

Tove Janssonin syntymän 100-juhlavuosi oli vuonna 2014, jolloin ilmestyi Sirke Happosen uusi käännös esikoiskirjasta, ja jonka nimeksi tuli Seikkailu merenpohjassa. Kuvitus on edelleen sama. Kuvitus on todella hieno ja siitä näkyy, kuinka valtavan taitava kuvittaja Tove Jansson oli jo 13-vuotiaana. 

Seikkailu merenpohjassa kirjassa ei ole kovin montaa sivua, mutta selvästi siitä nousi esille meri ja siihen liittyvät merenalaiset oliot, jotka ovat kiinnostaneet kirjailija-kuvittaja-taiteilijaa myöhemmässäkin tuotannossaan. Koska kyseessä oli satukirja, merestä löytyi sekä merenneito että näkki, meren valtias, joka laittoi heti lapset töihin.

Tove Janssonin Seikkailu merenpohjassa oli ihanan satumainen lastenkirja.

 

Tove Jansson, Seikkailu merenpohjassa

Kuvitus Tove Jansson

Suom. Sirke Happonen 2014

Wsoy 2014

s. 23 + Sirke Happosen jälkisanat

Sara och Pelle och Näckens bläckfiskar 1928, 1933 

Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

Anni Polva: Tiinalla on hauskaa #lukuviikko

 

Juha oli muuttunut Tiinan mielestä ihan kummalliseksi. Se halusi välttämättä itselleen pitkän tukan, vaikka ei koskaan ennen ollut sellaisesta välittänyt.

Anni Polvan (1915-2003) Tiinalla on hauskaa on neljästoista osa Tiina-kirjasarjassa, johon kuuluu yhteensä 29 kirjaa. Sarjan ensimmäinen osa, Tiina, ilmestyi jo vuonna 1956. Kirjan päähenkilö oli Tiina, joka asui isänsä, äitinsä ja veljensä kanssa Tampereella. Tiinan paras ystävä oli Juha. Heillä oli melkein koko ajan kinaa jostakin ja nyrkit heiluivat puolin ja toisin. Kirjan alussa Juha oli kiusannut Tiinaa, että haluaisi kasvattaa pitkän tukan.

Hiukan oli nostalgista lukea tästä rasavillistä tytöstä näin aikuisen silmin, sillä Tiina-kirjat kuuluivat lapsuuteni lempilukemistoon. Tappelemisesta ja lyönneistä puhuttiin todella avoimesti kirjan sivuilla, samoin toisten lasten härnäämisestä ja kiusaamisesta. Olisi hauska kuulla, miten nykyajan lastenkirjojen sensuroijat puuttuisivat tekstiin, mikä olisi kirjassa painokelpoista, ja miten kirjan tarinaa muutettaisiin.

Matka kesti kaksi tuntia, niin että siinä oli istumista Tiinan kaltaiselle elohopealle, jonka pisin kestoaika oli neljäkymmentäviisi minuuttia. 

Kieltämättä Tiina vaikutti olevan hyvin kekseliäs, impulsiivinen ja vilkas nuori neitokainen, jolla oli kuitenkin hellä sydän ja omatunto, joka ei jättänyt häntä rauhaan. Piti olla rehellinen kaikessa. Tiina ystävystyi myös helposti, mutta Juhan kanssa vietetty aika oli parasta. Kesälomaan kuuluva reissu mummon luokse oli parasta, kun sai Juhan mukaan maalle. Maalla oli paljon tekemistä, kun sai uida joka päivä, nikkaroida, maalata ja käydä vieraisilla naapurin lasten luona. Ja mummo piti huolen ruokapuolesta ja herkuista. Viikon loma kului melkeinpä liian nopeasti.

Molempien mieli oli haikea. He istuivat rinnakkain rannalla, ihailivat uutta laituria ja kirjavaa saunaa ja huokailivat vuoron perään.

Olisihan siellä mummon luona maalla kulunut pitempikin aika, mutta lapsille tuli muuta menoa. Hei hei mummo, lapset aikoivat tulla uudestaan käymään lähempänä syksyä, jos vain pääsevät.

Tiina Polvan Tiinalla on hauskaa kertoi kesälomasta ja matkasta maalle mummon luokse.

 

Anni Polva, Tiinalla on hauskaa

Karisto 1972  4. painos

s. 172

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1969. 

Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

Lukuviikko alkaa #lukuviikko

 

Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

Lukuviikko on vuosittainen Lukukeskuksen järjestämä valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Lukuviikkoon voi osallistua ympäri Suomen mm. hyödyntämällä Lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan, sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja.

Kirjasähkökäyrä-blogi on ollut mukana Lukuviikolla jo vuodesta 2012 lähtien. Kerron blogissani lukemistani kirjoista  ja yritän sitä kautta innostaa muitakin lukijoita kirjojen tarinoista.

 

Oikein kivaa Lukuviikkoa kaikille lukijoille 💛

 

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

 

Casa Adelin puutarhan keltaiset metsätulppaanit hehkuivat iltapäivän valossa. Ilma oli keväisen kirkas, täynnä kirsikankukkien ja tuomen tuoksua.

Ann-Christin Antellin ihastuttava Valkea lilja aloitti Amos ja Matilda Adelin tyttäristä kertovan trilogian. Valkea lilja sijoittui vuosiin 1911-12. Kirjan alussa Naantalissa oli kevät ja Adelin perheen tyttäristä keskimmäinen, Lily, oli heidän kotipuutarhassa maalaamassa taulua. Lily haaveili taiteilijan urasta. Luovuuden hän oli perinyt taiteilijaisältään, jonka maalauksia löytyi kodin joka seiniltä ja jopa katoista. Lily oli opiskellut vuosia Turun piirustuskoulussa, mutta silti hän tunsi ja tiesi, että hänen taitonsa eivät riittäneet vielä mihinkään.

Lily katsoi haaveillen piirtämäänsä kuvaa, joka esitti Michelangelon veistämän Daavidin päätä.

- En voi millään uskoa, että olen menossa kohti ikuista Italiaa, josta olen unelmoinut pikkutytöstä asti. En osaa kuvitella itselleni suurempaa onnea.

Lily sai mahdollisuuden päästä haaveilemaansa Italiaan isoäitinsä seurassa. Isoäiti halusi parantaa terveyttään kuuluisassa terveyskylpylässä, ja sillä aikaa Lilyllä oli mahdollisuus maalata maisematauluja ja tutustua Firenzeen. Hänellä oli mahdollisuus osallistua myös erään taiteilijan maalaustunneille ja kulkea taidenäyttelyissä ja gallerioissa. Uusi vapaus kulkea ilman kaitsijaa Firenzessä tuntui hyvältä, sillä fammu halusi, että nuorena piti olla vapaa ja kokea kaikenlaista, jopa romanttisia juttuja.  Ihana fammu.

Häkeltyneenä Lily jäi tuijottamaan huomiota herättävän sinisiin silmiin, joissa välähti pilkahdus kiinnostusta. Miehellä oli auringonpaahtamat vaaleat hiukset, jotka olivat liian pitkät. Mahtoiko hän olla pohjoismaalainen?

Firenzen taiteisiin tutustuessaan, Lily tapasi erään ruotsalaisen taiteilijan. Kirjan sivuilta voit lukea lähemmin, miten kahden nuoren taiteilijan tutustuminen toisiinsa sujuikaan. Hankaluuksia  oli luvassa enemmänkin, sekä Italiassa, että Naantalissa. Kesken heidän lomamatkansa, äiti lähetti sähkeen Italiaan, jossa pyysi Lilyn ja fammun takaisin kotiin. Syy oli todella vakava, joten pitkälle paluumatkalle lähdettiin välittömästi.

Mene, Lily, ja toteuta unelmasi. Nyt on vihdoin naisten aika. Maailma on aivan toinen. Seuraa kutsumustasi, kun siihen on mahdollisuus.

Ann-Christin Antellin Valkeaa liljaa oli ihana lukea. Haaveilin itsekin luovasta alasta lapsena ja nuorena. Piirtäminen on edelleen harrastuksissani mukana. Kirjan sivuilla sain seikkailla Lilyn mukana Italian Toscanassa. Firenze ja Uffizin galleria nousivat heti lomahaaveideni kärkeen. Kirjan sivuilla ainutlaatuiset, monia satoja vuosia vanhat taulukuuluisuudet nousivat upeasti esille. 

Ann Christin Antellin historiallinen kirja Valkea lilja nosti esille taiteilijan urasta unelmoivan nuoren naisen.

 

Ann-Christin Antell, Valkea lilja *****

Gummerus 2025

s. 364

1911-1912

Naantali ja Firenze

Feelgood

 

 

Clare Pooley: Ikä on vain numero

 

"Noo, mitenkäs me vietettäisiin minun seitsemänkymppisiäni?" kysyi Daphne Jackilta. Mikä oli tietysti hoopoa, koska Jackista ei ollut ollut vastaamaan viimeiseen viiteentoista vuoteen.

Englantilaisen Clare Pooleyn teos Ikä on vain numero kertoi yhteisötalo Mandelin seniorikerhon tapahtumista, ja siitä miten toisilleen tuntemattomat ihmiset ystävystyivät ja yhdistivät voimansa, kun kaupunki aikoi purkaa remonttia vaativan yhteisötalon ja myydä tontin grynderille. Kirjan tapahtumia seurattiin neljän päähenkilön silmin: Artin, Daphnen, Lydian ja Ziggyn. Daphne oli linnottautunut asuntoonsa. Nyt oli hänenkin aika vähän laajentaa elinpiiriänsä osallistumalla uuteen seniorikerhoon muiden seniorilaisten kanssa.

"Saanko tarjota rouvalle auttavan käteni?" hän kysyi ritarillisimmalla äänellään.

"Näytänkö minä siltä, etten selviä yksin?" autettava äyskäisi, kaikkea muuta kuin herttaisesti.

Art oli yli seitsemänkymppinen näyttelijä, jolla oli krooninen rahapula, eikä juurikaan enää töitä. Onneksi hänellä oli hyvä ystävä William, joka auttoi häntä, kun kaikki murheet iskivät välillä päähän, eikä kotoa voinut liikkua mihinkään. Nyt he aikoivat osallistua uuden seniorikerhon toimintaan. Jospa siellä olisi edes hyvää syötävää. Art kohtasi siellä myös Daphnen, jota hän oli yrittänyt auttaa eräänä päivänä. 

Hyvällä syyllä saattoi sanoa, ettei Lydian ensimmäinen päivä palkkatyössä kahteenkymmeneen vuoteen ollut mennyt täysin putkeen. Olisikohan liikaa toivoa, että tästä homma voisi kääntyä vain parempaan suuntaan?

Kotiäitinä aiemmin toimineen viisikymppisen Lydian ensimmäinen päivä seniorikerhon ohjaajana meni huonosti. Ensinnäkin osallistujien ja hänen itsensä tavoitteet eivät kohdanneet toisiaan. Ennen kuin jotain kamalampaa tapahtui, ehdittiin kuitenkin rauhoittua teekupposen ja suklaapiirakan äärelle keskustelemaan siitä, mitä kenties voitaisiin tehdä määrärahojen puitteissa. Sitten rysähti. 

Ehkä hän voisi auttaa muoria kitkemällä rikkaruohoja kukkapenkeistä tai hakemalla reseptilääkkeitä apteekista. Ehkä tekemällä muutaman reissun kirjastoon?

"Tiedätkö jotain nettideittailusta?" Daphne kysyi.

Sitten oli vielä nuori Ziggy, joka haaveili yliopisto-opinnoista, mutta oli erehtynyt yhden ainoan kerran, ja sen vuoksi kuljetti pienokaistaan yhteisötalo Mandelin päivähoitoon  yksinhuoltajaisänä, kun muut kaverit olivat hylänneet hänet. Ziggy tarvitsi lastenhoitajaa, ja Daphne oli heti valmis.

Clare Pooleyn ratkiriemukaan Ikä on vain numero teoksen parissa sivut kääntyivät kuin itsekseen. Kirja toi hyvää mieltä hurmaavien henkilöhahmojen, yllättävien tapahtumien ja mahtavan dialogin merkeissä. Ja mukana oli tietysti sympaattinen koira, nimeltään Margaret Thatcher alias Maggie alias M.

 

Clare Pooley, Ikä on vain numero *****

Suom. Ulla Selkelä *****

Wsoy 2025

s. 376

Feelgood

Richard Osman: Ratkomme murhia

 

"Voi kuule, mieluummin minä tulen murhatuksi kuin tylsistyn."

Englantilaisen Richard Osmanin toisen dekkarisarjan aloituskirja  oli nimeltään Ratkomme murhia. Toinen päähenkilöistä, Amy Wheeler, oli eräällä yksityisellä saarella kuuluisan kirjailijan Rosie D´Antonion henkivartijana. Saarelta tuli äkkilähtö, kun kokki alkoi ärhentelemään. Kirjailija oli saanut tappouhkauksen, joten viisainta oli lähteä mahdollisimman kauas, mutta valitettavasti uusia tappajia seurasi vanhojen perässä.

Olen melkein pahoillani Amyn puolesta. Eihän hän kerjännyt tätä. Hän on vain ollut väärä ihminen väärässä paikassa väärään aikaan.

Juonenkäänteet vaihtelivat nopeaan tahtiin kirjan sivuilla. Pian Amy huomasi, että hänestä oltiin tekemässä murhien tekijää. Aika ilkeämielistä touhua. Mutta miksi ihmeessä? Amy tarvitsi avukseen appensa Steve Wheelerin, joka oli entinen poliisi ja taitava ratkomaan murhia. Steve vietti rauhallisia eläkepäiviä pienessä englantilaiskylässä hoitaen kissaansa, jonka nimi oli Trouble ja seurustelemalla kylän asukkaiden kanssa. 

Tuskin kovin moni miniä antaisi yläfemmaa, kun appi on ampunut Coldplay-paitaan pukeutunutta huumediileriä.

Amyn ja Steven seikkailut maasta toiseen lentäen Rosien maksamilla yksityiskoneilla, olivat hengästyttäviä, mutta samalla niin koomisen hauskoja, että suupielet pyrkivät ylöspäin tämän tästä. Richard Osman on komiikan mestaritulkitsija, ja kiva, että sitä on runsain mitoin tässä uudessakin sarjassa. Edellinen Torstain murhakerho-sarja jatkuu sitten ensi vuonna uudella dekkarilla. Jos et ole vielä tutustunut Torstain murhakerhoon, niin suosittelen lämpimästi.

Richard Osmanin dekkarissa Ratkomme murhia oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita runsain mitoin.

 

Richard Osman, Ratkomme murhia

Suom. Antti Saarilahti

Otava 2025

s. 456

Dekkari

 

Osman Richard: Torstain murhakerho

Osman Richard: Mies joka kuoli kahdesti 

Osman Richard: Hutiluoti

Osman Richard: Viimeinen pirulainen

 

 

Eveliina Talvitie: Helga

 

Nuoripari oli istuskellut Hautalammin pihakeinussa, Frans oli pidellyt Helgaa kädestä niin pitkään ja tiukasti, että kämmenpohja oli hautunut ja keinun takana rehottaneiden juhannusruusujen makea tuoksu oli kutittanut sieraimissa.

Eveliina Talvitien teos Helga kertoi päähenkilönsä elämästä vuosina 1948-1963 Satakunnan maaseudulla ja Porissa. Helga oli saanut mieheltään ompelukoneen ja kiinnostunut kaikesta ompeluun liittyvästä mm. kankaista, langoista, muodista jne. Sota-aika oli ohi ja ihmiset ompeluttivat Helgalla innokkaasti uusia vaatteita, sillä valmistuotanto ei ollut vielä ilmestynyt kauppoihin. Aiemmin Helga oli ommellut kaiken käsin maalaistalon vintillä.

Jokin Helgan sisällä oli niksahtanut sijoiltaan ja outo vimma ottanut vallan. Illalla hän oli luonnostellut vihkoonsa housupuvun tyköistuvine liiveineen.

Helgan miehen sisko asui samassa maalaistalossa, ja oli ihan varma, että Helgan ompelema housupuku oli syntiä. Ylipäätään kaikki oli syntiä Suoman mielestä.  Onneksi oli Inkeri, ison talon tytär, joka vei Helgan mukanaan kaupunkiin, jossa oli vaatekauppoja, ompelimoja ja vapaampana puhaltavat tuulet. Helga oppi käymään kaupungissa myös ilman Inkeriä. Fanny oli luvannut lainata vierassänkyä.

Parahin Frans,

kirjoitan sinulle sydän syrjällään, mutta olen miettinyt tämän valmiiksi asti.

Lopulta Helga muutti asumaan kaupunkiin Fannyn vuokralaiseksi. Hän jätti lapsensa Fransin hoiviin maalaistaloon. Helga halusi oppia lisää ompelemisesta ja muodista. Kesti neljä vuotta erosta, ennen kuin hän meni ensimmäisen kerran lapsiaan tapaamaan. Maalaistalon vintin oli vallannut hänen tyttärensä Marleena.

Eveliina Talvitien Helga kertoi tarinan naisesta, joka oli valmis kokeilemaan rajojaan muodin maailmassa.

 

Eveliina Talvitie, Helga

Into 2025

s. 195

Ompelija-sarjan 1. osa 

1948-63

Jessica Bull: Kovaonninen hatuntekijä

 

Kuutamon valossa Jane kerää musliinileninkinsä helmat ja kiiruhtaa siististi ajetun nurmikon poikki. Ilotulitus on ohi, mutta ruudin myskimäinen maku tuntuu yhä hänen kurkussaan. Hänen takaansa tudortyylisestä herraskartanosta kantautuu jousikvartetin soittoa ja riehakkaan juhlaväen ääniä. Kello on yhdeksän illalla, ja juhlat ovat vasta päässeet vauhtiin.

Brittiläisen Jessica Bullin esikoiskirja Kovaonninen hatuntekijä aloitti uuden kirjasarjan, jonka päähenkilönä toimi kirjailija Jane Austen. Kirjan kuvioissa tutustuin 1700-luvun loppupuolen elämänmenoon Hampshiressä, Englannissa. Eräässä kartanossa vietettiin juhlia joulukuussa 1795. Nuo juhlat päättyivät kammottavalla tavalla, sillä talon liinavaatehuoneesta löytyi kuollut nainen. Jane tunnisti hänet hatuntekijäksi, jolta oli ostanut kesähatun markkinoilta. Mitä ihmettä hatuntekijä teki kartanossa? 

"Et kai vain vihjaa, että joku vieraista oli jotenkin sekaantunut murhaan?"

Jane Austen oli suorapuheinen, joten monet ihmiset suuttuivat hänen kysymyksistään ja vihjailuistaan. Kun hän pääsi oikein vauhtiin syytöksissään, hän ei pystynyt rauhoittumaan, vaan antoi tulla kaikki mitä ajatteli. Ehkäpä hän jatkossa oppii kyselemään rauhallisemmin, ettei kaikki tienoon ihmiset suutu hänelle.

"Ole hyvä ja pidä visusti huoli, ettei kukaan muu pääse lukemaan tätä kirjettä. Tarkemmin ajatellen, kun silmäsi ovat lukeneet, revi se riekaleiksi ja syötä riekaleet herra Fowlen sioille."

Jane piti huolen siitä, että hänen siskonsa Cassandra tiesi mitä kylässä tapahtui. Hän nimittäin kirjoitti siskolleen kirjeitä. Koko  Austenin perhe kauhistui, kun perheen kuuromykkä poika pidätettiin ja vietiin vankilaan. Ei tosin syytettynä murhasta, vaan erään toisen asian vuoksi. Jane pääsi itsekin lopulta vierailemaan veljensä luona tuossa pahamaineisessa vankilassa. Veljeä ei jätetty yksin. Austenin perhe oli hyvin perhekeskeinen, ja he tulivat hyvin keskenään toimeen.

Janella oli kovasti tehtävää, kun hän yritti ratkaista rikosongelmia. Lisäksi hänen rakkauselämässään oli ongelmia roppakaupalla. Hän nimittäin odotti kosintaa, mutta kuinkas siinä sitten kävikään?

Syvään huokaisten Jane vajoaa tuoliinsa ja järjestelee sylissään lepäävän matkakirjoituspöydän sisällön. Hän avaa kynäveitsen, valitsee sopivan sulkakynän ja vuolee muutaman vahvan vedon suunnaten terän itsestään poispäin.

Jessica Bullin Kovaonninen hatuntekijä aloitti Jane Austen tutkii-kirjasarjan. Päähenkilön nokkeluus, äly ja rikosratkaisut eivät olleet kaikkien mieleen aikana, jolloin naisilta vaadittiin hiljaisuutta, tottelevaisuutta ja huomaamattomuutta. Ajat olivat muuttumassa ja nuori Jane ravisutteli naapureitaan kysymyksillään, kunnes hän ratkaisi kaiken. Totta kai. 

Kovaonninen hatuntekijä oli ihanan nokkela ja hauska kirja. Aion jatkaa seuraavankin osan parissa. Jessica Bull on liittänyt kirjaan oikeasti Jane Austenin elämään liittyneitä ihmisiä viilaten hieman vuosia ja tapahtumia. Ennen kirjailijan uraansa, Jessica Bull on ollut töissä mm. kirjastonhoitajana, ja tietysti kirjastakin löytyi tutkimusvinkki kirjaston kirjasta.

 

Jessica Bull, Kovaonninen hatuntekijä *****

Suom. Maija Heikinheimo *****

Bazar 2025

s. 474

The Hapless Milliner 2024

Historiallinen dekkari

Cosy crime

1795

Jane Austen tutkii-sarjan 1. osa

Jørn Lier Horst: Ajokoirat

 

Wisting piti sateesta. Hän ei osannut sanoa miksi, mutta jollain tapaa sade vaimensi kaiken. Se sai hänen ruumiinsa rentoutumaan ja sydämen sykkimään hiukan rauhallisemmin.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin Ajokoirat on Wisting-sarjan dekkari. Ajokoirat ilmestyi Norjassa jo vuonna 2012 ja siitä on tehty tv-sarja, jonka olen katsonut aiemmin, joten tiesin kirjan pääpahiksen jo etukäteen. Larvikin poliisin rikoskomisario Wisting oli epäiltynä siitä, että hän oli peukaloinut erään 17 vuotta aiemmin tuomitun henkilön DNA-todistetta. Wisting oli silloin ollut tutkinnanjohtaja, joten hän oli vastuussa, vaikka joku muu ryhmästä olisi peukaloinut näytettä. Wisting pidätettiin poliisin töistään.

Kahden maissa lakkasi satamasta, mutta pilvet olivat yhä matalalla. Vuolukivenharmaan meren pinnalla näkyi valkoisia vaahtopäitä. Wisting otti puhelimen mukaansa verannalle. Vesi tippui puista ja jossain visersi lintu.

Wisting päätti ratkaista vanhan jutun ja ilmiantaa hänet, joka oli peukaloinut todisteita. Mukaansa tutkimuksiin hän sai jo eläkkeellä olevan entisen työkaverinsa. Työpaikallakin oli eräs henkilö, joka oli valmis auttamaan jutun ratkaisemisessa. Wistingin Line-tytär oli rikostoimittaja, joka tutki erästä nykyistä väkivaltaista murhaa. 

Yllättäen uusi murha ja vanha rikosmysteeri yhdistyivät tarinan jatkuessa, joten Wisting sai Linestä hyvän työparin tutkimuksilleen. Linellä oli uusia ja nokkelia näkökulmia, ja niinhän siinä kävi, että rikosjutut tuli ratkaistua yhdessä tuumin, ja Wisting pääsi palaamaan neljän päivän jälkeen takaisin työpaikalleen.

Kuva oli vanha. Hän oli näyttänyt kuvan ottamisen aikaan paremmalta. Hiukset olivat paksummat ja tummemmat, posket pyöreämmät. Mutta poliisina hän oli nyt parempi kuin silloin, hän mietti ja sulki kortin käteensä.

Wisting-sarja on parhaimpia dekkarisarjoja mitä olen lukenut. Jørn Lier Horst on itsekin ollut poliisi ja rikostutkija, joten poliisitutkintaan voi aina luottaa hänen dekkareissaan. Wistingin Line-tytär tuo sitten nokkelaa toimittajanäkökulmaa rikostutkimuksiin.

Jørn Lier Horstin dekkari Ajokoirat yhdisti menneisyyden murhamysteerit nykyajan rikoksiin.

 

Jørn Lier Horst, Ajokoirat *****

Suom. Tiina Sjelvgren ja Aino Ahonen 

Otava 2024

s. 380

Jakthundene 2012 

Wisting-sarja

 

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Jørn Lier Horst: Hiljainen meri

Jørn Lier Horst: Kadonnut Felicia

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja

Jørn Lier Horst: Hylkiöt

Jørn Lier Horst: Tulikoe

Jørn Lier Horst: Luolamies

Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst : Yksi ja ainoa

Jørn Lier Horst: Suljettu talveksi

Jørn Lier Hors: Yömies

Jørn Lier Hors: Ajokoirat 

 

 

Louise Kennedy: Rikkomuksia

 

Michael lähti samaan aikaan Cushlan kanssa, piti ovea, jotta Cushla pääsi menemään edellä. Ohi mennessä Cushlan käsivarsi pyyhkäisi Michaelin käsivartta. Mies tuntui kiinteältä, aineelliselta.

Irlantilaisen Louise Kennedyn esikoisromaani Rikkomuksia kertoi Pohjois-Irlannin levottomien vuosien ajasta 1970-luvulla, ajasta jolloin katolisten ja protestanttien välille oli kasvanut ylitsepääsemättömiä esteitä.  Kirja on rakkauskertomus. Protestanttinen Michael ja katolinen Cushla rakastuivat toisiinsa. Rakkaudelle oli useita esteitä. Kumpikaan uskontokunta ei olisi hyväksynyt heidän yhdessäoloaan. 

Tuo aika oli verinen. Lisää verisyyttä toi mukanaan brittien varuskunnan sotilaat. Belfastin poliittinen ilmapiiri oli väkivaltainen ja pommit räjähtelivät harva se päivä. Sotilaat ja poliisit saattoivat marssia milloin tahansa paikalle, vaikka kesken häätilaisuuden tai koulun lastenjuhlan.

Puhutko iiriä? Michael kysyi. Cushlasta oli mukavaa, että hän ei sanonut gaelia.

Opiskelin sitä ylioppilastutkintoa varten. Ja opettajaopinnoissa. Ei sitä täällä paljon tarvitse.

Cushla opetti katolisessa koulussa alaluokan oppilaita. Kun hän puolusti erästä oppilastaan, hän joutui useamman kerran puhuttelun alaiseksi. Kyseistä pientä oppilasta kiusasivat oppilaiden lisäksi rehtori ja pappi. Syy oli se, että hänen vanhempansa elivät seka-avioliitossa. Toinen katolinen ja toinen protestantti. Tuo perhe joutui kokemaan kaikenlaista ikävää. Cushlan apu oli hienoa, mutta sekin meni pieleen.

Yritän muutaman ystävän kanssa opetella iiriä, Michael sanoi. Tapaamme parin viikon välein ja kohtelemme kieltä kaltoin Pennyn keittiönpöydän ääressä. Ehkä voisit opettaa meitä.

Michael oli ihastunut Cushlaan ja Cushla kiinnostui päivä päivältä enemmän Michaelista. Michaelin asunto tuli pian tutuksi, sillä he rakastuivat päivä päivältä yhä enemmän.  Tietysti heidän rakkaudelleen oli muitakin esteitä, kuin uskonto, politiikka ja ikäero. Michael oli naimisissa, jota hän peitteli kaikin keinoin. Lopulta sekin tuli esille. 

Yhden oppilaani isän kimppuun hyökättiin viime yönä, Cushla sanoi. Onko hän se mies, joka löydettiin aamulla? On. 

Belfastin kaduilla ei ollut 1970-luvulla turvallista mihinkään aikaan vuorokaudesta. Turvallista ei ollut myöskään asunnoissa, sillä tappajat saattoivat tulla milloin tahansa paikalle. Aloitettuaan suhteensa Michael ja Cushla elivät koko ajan vaaravyöhykkeellä, että heille tapahtuisi jotakin pahaa. 

Louise Kennedyn palkittu esikoisromaani Rikkomuksia perehtyi Pohjois-Irlannin verisiin vuosiin rakkaustarinan avulla. Pohjois-Irlanti on osa Yhdistynyttä Kuningaskuntaa. Sen pahimmat vuodet olivat 1970-luvulla, kun katolilaiset halusivat liittyä osaksi Irlantia ja protestantit halusivat pysyä Yhdistyneen Kuningaskunnan jäseninä. Protestantit syrjivät katolilaisia kaikin tavoin. Asiasta kiinnostuneille netistä löytyy lisää tietoa kirjan aihepiiristä.

Louise Kennedyn Rikkomuksia syventyi järkyttävällä tavalla 1970-luvun levottomiin tapahtumiin Pohjois-Irlannissa. Kirjan tiiviit tunnelmat veivät mukanaan levottomuuksiin ja pinnanalaisiin rikkomuksiin. Kun rakkaus on väärin kaikilla tavoin, voiko se olla rikkomus, joka ansaitsee pahimman mahdollisen rangaistuksen? Rikkomuksia teoksen tosipohjainen tarina nosti sen heti parhaimpiin kirjoihin, joita olen koskaan lukenut.

 

Louise Kennedy, Rikkomuksia *****

Suom. Maija Heikinheimo *****

S&S 2025

s. 363

Trespasses 2022 

Belfast 1975

Katoliset ja protestantit

Rakkaustarina

 

 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

 

Näin unen ensimmäistä kertaa kesällä 2014, jolloin oli kulunut lähes kaksi kuukautta siitä, kun kirjani sen kaupungin verilöylystä oli julkaistu. Seuraavien neljän vuoden aikana en kertaakaan epäillyt, mitä uni merkitsi.

Etelä-korealaisen nobelistin Han Kangin (1970-) teos Älä jätä hyvästejä kertoi vaietusta etelä-korealaisesta tragediasta, verilöylyistä ja pitkistä vankeustuomioista. Kirjan päähenkilö matkasi Jejun saarelle ystävänsä pyynnöstä. Ystävä oli joutunut sairaalaan leikkaukseen, ja hän pyysi Gyeonghaa matkustamaan hänen kotiinsa hoitamaan lemmikkilintua. Matka oli pitkä, ja vastassa  saarella oli lumimyrsky, jollaista Gyeongha ei ollut koskaan ennen nähnyt.

Vedenpinnasta heijastuva valo kaksinkertaistuu luoden illuusion meren yllä kiitävästä, valkeiden lintujen pitkästä ja hohtavasta vyöstä.

Inseon oli kertonut aiemmin Gyeonghalle ikääntyneen äitinsä vaietusta lapsuudesta saarella. Siitä, miten äiti oli siskonsa kanssa löytänyt muun perheen tapettuna. Koko kylän ihmiset oli tapettu. Ainoastaan veljen ruumista ei löytynyt. Lopulta veli löytyi. 

Aina kun täti oli käskenyt äitiä katsomaan tarkasti ja kertomaan näkemästään, äiti oli avannut silmänsä ja katsonut vastahakoisesti. Sinä päivänä hän oli oppinut tasan tarkkaan. Että ihmisen kuoltua ruumis kylmenee. Että lumi kinostuu poskelle ja jäätyy verensekaiseksi riitteeksi.

Etelä-Korean menneisyys on kammottava, jonka seurauksena tehtiin hirveitä teurastuksia vuonna 1948. Inseonin äiti ei ollut pystynyt kertomaan lapselleen suvun ja läheisten joukkosurmasta, ennen kuin eräs tapahtuma aukaisi menneisyyden haavat. Voiko kukaan jatkaa elämää tuollaisen tragedian jälkeen?

Han Kang on Etelä-Korean kirjallinen omatunto. Hän kirjoittaa kirjoissaan Etelä-Korean menneisyydestä pakahduttavia teoksia. Hänen tekstinsä vyöryy mustana verenä valkealle iholle ja jäätyy siihen. Luin Han Kangin teosta Älä jätä hyvästejä useamman päivän. En pystynyt muutaman sivun jälkeen etenemään. Teos on niin vahvasti tunnelatautunut. Tuntui kuin edessä olisi se valtava lumimyrsky, joka esti lukemisen.

Älä jätä hyvästejä on nobelistin taidonnäyte.

 

Han Kang, Älä jätä hyvästejä *****

Suom. Taru Salminen

Gummerus 2024

s. 268

Ilmestyi koreaksi 2021

Prix Médicis 2023

Nobel 2024

Booker 2016

Etelä-Korea

 

Han Kang: Vegetaristi

Han Kang: Ihmisen teot

Saara Henriksson: Kerjäläiskuningatar

 

Piispa painoi hopeisen vanteen hänen päähänsä, koska keisari ei ollut saapuvilla sitä tekemään. Se laskeutui valkoisen päähineen ympärille kevyesti mutta lujasti, kuten hänen valtansa tästä eteenpäin.

Saara Henrikssonin historiallinen teos Kerjäläiskuningatar sijottui 1460-70-lukujen yhteiskunnallisiin valtajuonitteluihin, joissa lopulta turvattiin jopa muinaisiin jo haudattuihin kuninkaisiin. 

Kun Hedvig, Saksin vaaliruhtinaan Fredrik II:n tytär, siunattiin luostarin ruhtinatarabbedissaksi, hänet siunannut Halberstadtin ruhtinaspiispa Gebhard oli luvannut tukea häntä sanoissa ja teoissa. Kävikin toisinpäin, sillä ruhtinaspiispa halusi lisää valtaa ohjata kaupungin elämää itse. Hedvig joutui ilkeiden juonitteluiden kohteeksi, mutta oppi pian itsekin kieroilun jalon taidon.

Kaupungin pormestari Lothar Mainio kiirehti vastaanottamaan häntä. Välillä Hedvig mietti, miksi hallintoelimiä ja vallan kerroksia piti olla niin monta näinkin pienessä kaupungissa, mutta kaipa perinteet velvoittivat.

Hedvigin johtama luostari sijaitsi Quedlinburgissa, jonka väestöä oli noin 4000. Kaupungissa asui kauppiaita ja käsityöläisiä, porvareita, jotka halusivat liittyä Hansa-liittoon ja lopettaa verojen maksamisen luostarille. Hedvig vastusti Hansaa, mutta Gebhard oli liittoutunut porvareiden taakse. Samaa asiaa ajoi kapteeni Christoph. Jos he onnistuisivat, Hedvigin luostari jäisi ulkopuolelle, köyhtyisi ja lakkaisi olemasta.

Hän työnsi seinämää kädellään, ja se antoi periksi. Kivilohkare, jolla hän oli seissyt, vierähti hänen jalkojensa alta. Hän horjahti suoraan kallionkoloon, ja pimeyteen.

Saara Henrikssonin Kerjäläiskuningatar pureutui 1400-luvun valtataisteluihin. Kysymyksessä oli tietysti taloudelliset intressit. Hedvig etsi tietoa muinaisista kirjoituksista, mutta hän ei tiennyt, että niitä oli lukenut eräs toinenkin henkilö. Oli mahdollisuus käyttää noita muinaisia tietoja ja henkimaailmaan kuuluvia keinoja apuna valtataistelussa. 

Tuli lopulta aika, jolloin Hedvigin kannattajineen piti vallata luostari takaisin. Mutta miten kävi lupauksen kanssa, jonka hän antoi avustajalleen, siitä voit lukea kirjan sivuilta. Suosittelen kirjaa kaikille historiallisten valtajuonittelujen lukijoille.

Ruusut hehkuivat illan pimeydessä. Köynnökset olivat kiivenneet ylös muurille ja niiden tuoksu tuntui hetki hetkeltä voimakkaampana, ympärillä koko muu kesä lakastui, mutta ruusut vain jatkoivat kukkimistaan.

 

Saara Henriksson, Kerjäläiskuningatar

Into 2025

s. 309 

1462-1477

Luostarielämä

Saksi