maanantai 13. marraskuuta 2023

Jørn Lier Horst: Yksi ja ainoa

 


Aukean reunalla kasvoi vanha ryhmyinen mänty. Kaarnassa näkyi köyden hiertämiä naarmuja, joihin oli tarttunut siitä säikeitä. Wisting irrotti pari hasuista säiettä ja veteli niitä sormien välistä. Ne olivat jotain keinotekoista ainetta, vaalean vihertäviä. 

"Minusta näyttää, että joku oli sidottu puuhun mutta onnistui pääsemään irti", vanha mies sanoi ja veti savut. Kuiva tupakka rätisi.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin Yksi ja ainoa jatkaa huippujännittävää William Wisting-dekkarisarjaa. Yllä olevassa lainauksessa eräs mies halusi näyttää poliiseille, mitä oli löytänyt metsästä. Siellä oli kaivettu hauta, ja ilmeisesti joku henkilö oli ollut sidottuna puuhun, mutta hän oli päässyt pakoon. Myöhemmin kirjan sivuilta löytyi lisää hautoja ja myös ruumiita. Kuka tai ketkä olivat noiden ikävien rikosten takana?

Pari yöperhosta kieppui avuttomasti valonheittimien ympärillä. Kirkas valo häikäisi silmiä. Maasta kohosi imelä haju. Krp:n tutkija poisti viimeiset mullat vainajan päältä erikoisimurilla.

Metsähautojen lisäksi Wistingin rikostutkimusryhmä tutki kadonneen nuoren naisen tapausta. Lisäksi poliisien olisi pitänyt paneutua tarkemmin sarjamurtorikoksiin, joita lähistöllä tapahtui. Onneksi Wistingin toimittajatytär Line paneutui tarkemmin murtoihin, ja Wisting sai häneltä hyviä vinkkejä. Wisting on taitava yhdistelemään palasia, ja niin kävi myös tässä kirjassa. Kaikki rikokset ja rosvot selvisivät, mutta ennen sitä sai töitä paiskia olan takaa, yötä myöten.

Hän kyykistyi katsomaan tarkemmin, mutta siitä ei ollut mitään epäilystä. Ohut ihmisen sormi oli katkaistu alimman nivelen juuresta. Veri oli hyytynyttä. Tummalla haavapinnalla kuhisi pieniä mustia kärpäsiä.

Wistingiä ei odottanut kukaan kotona, sillä vaimo oli lähtenyt Afrikkaan. Hän ei siis viihtynyt tyhjässä kodissa, vaan teki pyöreitä päiviä ratkaistakseen rikokset. Myös muu tiimi oli ahkerasti mukana tutkimustyössä, vaikka näytti siltä, että työt vain lisääntyivät päivä päivältä. 

Jørn Lier Horstin dekkari Yksi ja ainoa kertoi julmista rikoksista.

 

Jørn Lier Horst, Yksi ja ainoa *****

suom. Päivi Kivelä

Otava 2023

s. 277

Den eneste ene 2007

Dekkari

William Wisting-sarja

 

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Jørn Lier Horst: Hiljainen meri

Jørn Lier Horst: Kadonnut Felicia

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja

Jørn Lier Horst: Hylkiöt

Jørn Lier Horst: Tulikoe

Jørn Lier Horst: Luolamies

Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst : Yksi ja ainoa          

2 kommenttia:

  1. Kiitos antoisasta avauksestasi, jota ilman tämä Wisting olisityystin katveeseen ja jäänyt lukematta, meni oitis varaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wisting-sarjan lukeminen on ihan parasta ajanviihdettä. Minulla on yksi alkupään kirja tiossa odottamassa. Tuskin maltan odottaa. Ainoa mikä ärsyttää, on tuo aivan omituinen suomennossählinki.

      Poista