"Noo, mitenkäs me vietettäisiin minun seitsemänkymppisiäni?" kysyi Daphne Jackilta. Mikä oli tietysti hoopoa, koska Jackista ei ollut ollut vastaamaan viimeiseen viiteentoista vuoteen.
Englantilaisen Clare Pooleyn teos Ikä on vain numero kertoi yhteisötalo Mandelin seniorikerhon tapahtumista, ja siitä miten toisilleen tuntemattomat ihmiset ystävystyivät ja yhdistivät voimansa, kun kaupunki aikoi purkaa remonttia vaativan yhteisötalon ja myydä tontin grynderille. Kirjan tapahtumia seurattiin neljän päähenkilön silmin: Artin, Daphnen, Lydian ja Ziggyn. Daphne oli linnottautunut asuntoonsa. Nyt oli hänenkin aika vähän laajentaa elinpiiriänsä osallistumalla uuteen seniorikerhoon muiden seniorilaisten kanssa.
"Saanko tarjota rouvalle auttavan käteni?" hän kysyi ritarillisimmalla äänellään.
"Näytänkö minä siltä, etten selviä yksin?" autettava äyskäisi, kaikkea muuta kuin herttaisesti.
Art oli yli seitsemänkymppinen näyttelijä, jolla oli krooninen rahapula, eikä juurikaan enää töitä. Onneksi hänellä oli hyvä ystävä William, joka auttoi häntä, kun kaikki murheet iskivät välillä päähän, eikä kotoa voinut liikkua mihinkään. Nyt he aikoivat osallistua uuden seniorikerhon toimintaan. Jospa siellä olisi edes hyvää syötävää. Art kohtasi siellä myös Daphnen, jota hän oli yrittänyt auttaa eräänä päivänä.
Hyvällä syyllä saattoi sanoa, ettei Lydian ensimmäinen päivä palkkatyössä kahteenkymmeneen vuoteen ollut mennyt täysin putkeen. Olisikohan liikaa toivoa, että tästä homma voisi kääntyä vain parempaan suuntaan?
Kotiäitinä aiemmin toimineen viisikymppisen Lydian ensimmäinen päivä seniorikerhon ohjaajana meni huonosti. Ensinnäkin osallistujien ja hänen itsensä tavoitteet eivät kohdanneet toisiaan. Ennen kuin jotain kamalampaa tapahtui, ehdittiin kuitenkin rauhoittua teekupposen ja suklaapiirakan äärelle keskustelemaan siitä, mitä kenties voitaisiin tehdä määrärahojen puitteissa. Sitten rysähti.
Ehkä hän voisi auttaa muoria kitkemällä rikkaruohoja kukkapenkeistä tai hakemalla reseptilääkkeitä apteekista. Ehkä tekemällä muutaman reissun kirjastoon?
"Tiedätkö jotain nettideittailusta?" Daphne kysyi.
Sitten oli vielä nuori Ziggy, joka haaveili yliopisto-opinnoista, mutta oli erehtynyt yhden ainoan kerran, ja sen vuoksi kuljetti pienokaistaan yhteisötalo Mandelin päivähoitoon yksinhuoltajaisänä, kun muut kaverit olivat hylänneet hänet. Ziggy tarvitsi lastenhoitajaa, ja Daphne oli heti valmis.
Clare Pooleyn ratkiriemukaan Ikä on vain numero teoksen parissa sivut kääntyivät kuin itsekseen. Kirja toi hyvää mieltä hurmaavien henkilöhahmojen, yllättävien tapahtumien ja mahtavan dialogin merkeissä. Ja mukana oli tietysti sympaattinen koira, nimeltään Margaret Thatcher alias Maggie alias M.
Clare Pooley, Ikä on vain numero *****
Suom. Ulla Selkelä *****
Wsoy 2025
s. 376
Feelgood
Kuulostaa vähän samanlaiselta kuin Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogia.
VastaaPoistaKiva, että tässä on myös nuori kaveri lapsenhoitopulmineen ja sitä kautta ikäpolvinäkökulmaa.
Ehtoolehto-sarjaa en ole lukenut, mutta pianhan se näkyy telkkarissa. Näyttäisi olevan hyvät näyttelijät mukana.
PoistaIkänäkökulma on aina hyvä olla myös kirjoissa mukana. Nuorilla on omat ongelmansa ja ikääntyneet voivat välillä auttaa, kuten tässä kirjassa Ziggy sai lastenhoitoapua ja muutakin apua. Ziggy pystyi sitten itse auttamaan tietokonepulmissa ja älypuhelimen käytössä.
Varmasti kivaa luettavaa 🌷Koirakin mukana. 🐕 Mukavasti esittelit.
VastaaPoistaKiitos Rita 🐕
PoistaTätä kirjaa oli kiva esitellä. Kaikilla kirjan henkilöillä oli ongelmia elämässään, mutta niistä selvittiin. Tykkäsin tosi paljon. Kirja on oikkea hyvän mielen kirja.
Pitääkin laittaa tämä lukulistalle! Pidin paljon Pooleyn edellisestä Joka päivä laiturilla viisi teoksesta. Ja vaikka en itse olekaan vielä kovin iäkäs niin Torstain murhakerho ja Ehtoolehto ovat kyllä olleet minulle mieleen, joten kiva olisi taas päästä lukemaan ikääntyneempien elämästä, onhan sekin meillä kaikilla vielä edessä :)
VastaaPoista