maanantai 8. huhtikuuta 2024

Yrsa Sigurdardóttir: Näen sinut

 


Ulkona oli hiirenhiljaista. Suurin osa linnuista oli jo ajat sitten lähtenyt etelään, joko aurinkoisiin maihin tai lähelle rantoja ja asutuksia. Joet ja purot olivat jäässä, turistit kotonaan ja eläimet sisätiloissa. Jopa läheisen vuonon meri pysytteli hiljaa.

Islantilaisen Yrsa Sigurdardóttirin dekkari Näen sinut aloitti uuden Musta jää-kirjasarjan. Kirjan aloitus oli todella hurja. Tapahtumat sijoittuivat syrjäiselle maatilalle, jonka äkkirikastunut miljönääriperhe oli hankkinut itselleen. Vanha talo oli korjattu ja siihen oli lisätty uusi tilava lasitalo, jossa perhe asui. Lapset kävivät kotikoulua.

Pimeys laskeutui öisin seudun ylle kuin musta yhtenäinen varjo.  Kun hän katsoi ikkunasta ulos iltaisin, tuntui melkein kuin olisi ollut silmät kiinni. Ulkona saattoi tapahtua ihan mitä tahansa.

Perhettä oli koetellut ikävätkin asiat mm. perheen isältä oli leikattu syöpä, ja hän oli vahvalla lääkityksellä. Äiti tarvitsi apua, joten kirjan toinen kertoja oli nuori kotiapulainen, joka oli jo kolmas lyhyen ajan sisällä. Maatila sijaitsi kaukana muista ihmisistä, joten siellä ei ollut nuorille tarpeeksi tekemistä. Sóldis ei viihtynyt maatilalla. Hän suunnitteli poistumista maatilalta melkein alusta asti. Perheen vanhemmat olivat tosi outoja ja maatilalla tapahtui vielä oudompia asioita.

Tuollainen kello pitää vetää kerran päivässä. Miten se voi vielä käydä?

Klaustrofobinen kauhutunnelma nousi heti kirjan alusta lähtien esille, kun tiesin, mitä maatilalla oli tapahtunut, sillä se kerrottiin heti kirjan alussa. Kirjan rikostutkijoina toimi Tyr ja Karo muun tiimin ohessa. Tyr oli kirjan toinen kertoja. Hänen lapsuudessaan oli tapahtunut jotain ikävää, jonka vuoksi hänet oli adoptoitu. Ehkäpä seuraava sarjan kirja kertoo Tyrin tarinan.

Yrsa Sigurdardóttir oli jo toinen islantilainen kirjailija, joka nosti esille ikävän hevosia koskevan liiketoiminnan Islannissa. Kantavista tammoista otetaan verta, ja tuota verta annetaan esim. tanskalaisille sioille, jotta ne kasvavat isommiksi. Todella inhottavaa liiketoimintaa, johon liittyy kaikenlaista muuta inhottavaa.

Yrsa Sigurdardóttirin dekkari Näen sinut hyydyttää paatuneimmankin dekkarilukijan.

 

Yrsa Sigurdardóttir, Näen sinut *****

Suom. Tuula Tuuva-Hietala

Otava 2024

s. 349

Lok, lok og læs 2021

Dekkari

Musta jää-kirjasarjan 1. osa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti