maanantai 22. huhtikuuta 2024

Lukuviikko 2024 #lukuviikko

 




Valtakunnallinen lukuviikko alkaa tänään ja kestää sunnuntaihin asti. Lukuviikon järjestää Lukukeskus. Lukeminen on tärkeä asia, joten sitä kannattaa vaalia. 

"Kirjallisuus luo kohtaamisia" on mielestäni hieno teema. Varsinkin yksinäisille, sairaille ja vammaisille kirjallisuus on kuin perhe ja ystävät ympärillä. Monesta henkilöhahmosta voi tulla vuosien mittaisia ystäviä, joiden luokse on aina yhtä kiva palata. Blogeissa on kiva kommentoida lukemistaan kirjoista tai  kiitellä kirjaesittelyistä. Itsekin olen saanut monet kirjavinkit eri kirjablogeista.

Pelolla odotan säästökuureja, mitä kirjastoille keksitään jatkossa poliittisten saksien viuhuessa ankarasti. Säästökuureja on aina etsitty kirjastoista. Siinäkin yksi varteenotettava syy, miksi oppilaiden Pisa-tulokset laskevat. Kun kirjastot ja kirjat vähenevät, lukutaito ja lukutaidon ylläpito vähenee. Toivon, että lukutaitoa arvostettaisiin tarpeeksi. Toivon, että säästöleikkurit eivät osu kirjastoihin, eikä lukemiseen.

Meidän lähikirjasto lopetettiin viime vuonna. Suurin käyttäjämäärä oli eläkeläiset ja lapsiperheet. Koska meillä on auto käytössä, Kaarinan kirjastosta tuli meille paikka, mistä lainataan nykyisin kirjat. Lähikirjastoon pääsimme aiemmin pyörällä ja kävelemällä. #turun muut kirjastot ovat aivan liian kaukana. 

Pääkirjasto keskellä kaupunkia ei ole hyvä vaihtoehto, koska sinne on vaikea mennä. Turun pääkirjasto palvelee vain keskustassa asuvia. Toivotaan, että ihmiset käyttäisivät yleisiä busseja, mutta miksi suljetaan paikkoja, mihin mennään kävelemällä ja pyörällä? Päättäjät vähentävät ihmisten arkiliikuntaa, kun se pitäisi olla päinvastoin.

Luetaan kirjoja ja innostetaan blogeissa muitakin lukemaan! t. Mai #lukuviikko


 

 


6 kommenttia:

  1. Kirjastoista leikkaaminen on melkoinen karhunpalvelus lukutaidolle 🙁

    Antoisaa lukuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Villis. Olen samaa mieltä kanssaasi. Kirjastoista leikkaaminen ja kirjastojen sulkeminen on karhunpalvelus lukutaidolle ja sen lisäksi se eriarvoistaa ihmisiä, sillä luulenpa, että ikäihmiset ja lapsiperheet eivät hakeudu keskustan pääkirjastoon, sillä siellä ei ole parkkipaikkoja.

      Antoisaa lukuviikkoa!

      Poista

  2. Hyviä pointteja sinulla kirjoituksessasi 🌷 Poliittiset sakset, hui ✂️
    Nyt on oivallinen lukuviikko kun sataa ☔️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita 🌷 Olen hirvittävän huolissani kirjastojen ja lukutaidon puolesta. Julkisuutta on saanut hienot uudet pääkirjastot, mutta minkä kustannuksella. Lähikirjastot on poistettu. Meilläkin oli ostoskeskuksessa pieni ja söpö kirjastonurkkaus, josta sai lainata kirjat ja johon sai tilata ja palauttaa kirjat. Valtavan suosittu paikka, kun muut lähiseudun kirjastopisteet oli lakkautettu. Kirjastonhoitaja kävi yhtenä päivänä viikossa. Voin kuvitella, että ei ollut kallis nurkkaus kaupungille ja palveli tuhansia ihmisiä.
      Nyt on oivallinen talvipäivä mennä ulos tekemään lumityöt ja sitten koirien kanssa lenkille.

      Poista
  3. Mää en vois harrastaa lukemista, jos ei ois kirjastoja. Ei ois vara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Luen niin paljon, että en pystyisi siihen ilman kirjastoja. Kirjojen hinnat ovat hirviän kalliita ja nousevat nyt lisää, kun niiden arvonlisävero nostettiin 10 prosentista 14 prosenttiin. Tämä näkyy varmasti kirjastoissakin, jonne ei pystytä enää hankkimaan yhtä paljon kirjoja.
      Kirjastot ovat ekologinen vaihtoehto, sillä samoja kirjoja luetaan niin pitkään, kuin ne pysyvät koossa. Kirjojen digitalisointikin on mielestäni hyvä juttu. Olen lainannut kirjoista tosi vanhojakin kirjoja, jopa ennen sotia ilmestyneitä kirjoja.

      Poista