tiistai 2. huhtikuuta 2024

Merja Mäki: Itki toisenkin

 


Toukokuun maa haisi edellissyksyn puunlehdille ja villikissojen väkevälle virtsalle. Kuorma-auto loittoni nopeasti. Renkaista jäi maahan syvät urat, ja autoa naamioimaan kiinnitetyt koivunoksat tärisivät lavan kyljissä. Etäällä idässä sota jylähti, ja painoin ylävartaloani kumaraan. Autonlavalla sotilas oli sanonut, että etulinjoille olisi Viteleestä matkaa viitisenkymmentä kilometriä.

Merja Mäen toisessa teoksessa Itki toisenkin oli vuoden 1942 toukokuu, ja päähenkilö Larja oli palaamassa kotiseudulleen Itä-Karjalaan Suurmäen kylään. Larja oli saanut Neuvostoliiton aikana opettajakoulutuksen Petroskoissa, ja oli ollut kylänsä alakoulussa opettajana. Suomen miehittäessä kylän, Larja oli päässyt kanta-Suomeen opiskelemaan lisää. Hän oli opetusintoa täynnä päästessään vihdoin takaisin kotikyläänsä.

"Kuparinvärisiä hiuksia näkee harvoin", mies sanoi kuin itsekseen.

Larja pääsi kotikyläänsä postinkuljettajan kyydissä. Tiet olivat huonossa kunnossa ja kaukaa idästä kuului pommitusten ääni. Larja oli tottunut piilottamaan punaiset hiuksensa huivin alle, mutta toisinaan ne irtosivat itsestään. Kyytimatka kotiin oli kamala, ja Larjalle tuli lopulta huono olo. Tuohon aikaan tupakoitiin joka paikassa, jopa auton kopeissa, joka edesauttoi huonoa oloa. 

"Arvon johtajaopettaja", sanoin matalalla äänellä. "Olen työskennellyt ennen teitä tämän koulun opettajana, ja nyt te pyydätte minua valvomaan kusella käymistä."

Larja ei kelvannut enää opettajaksi, mutta opettajan apulaiseksi kelpasi. Piiriesikunnalta tuli kaikenlaisia määräyksiä siitä, miten opetusta tuli järjestää miehitetyillä alueilla. Johtajaopettajalla oli tapana siirtää määräykset Larjan harteille. Aikamoista kyykyttämistä sekä piiriesikunnalta että johtajaopettajalta.

Tuomas kääntyi takaisin buabon puoleen ja piteli hellästi vahuksen kättä kämmentensä välissä. Teki mieleni painaa oma kämmen miehen olalle ja silittää lohduttavasti, mutten uskaltanut koskea.

Tuomas oli postinkuljettaja, ja heistä oli tullut Larjan kanssa tuttavia. Tuomas oli Ennen lintuja kirjasta tutuksi tulleen Allin veli. Tuttavuus läheni rakkaudeksi kirjan tarinassa. Tuomas oli kuitenkin miehittäjä, ja kylän omat  miehet oli viety sotimaan Neuvostoliiton joukoissa. Siellä oli myös Misa, Larjan kumppani, jota hän ei ollut nähnyt kolmeen vuoteen. Kyläläiset seurasivat tarkasti, kuka teki mitäkin miehittäjien kanssa. Kun sota päättyisi, Larja joutuisi kertomaan omista tekemisistään miehittäjien kanssa. Hänet varmaan vangittaisiin, niin kuin isä ja äiti kuusi vuotta aiemmin. Kyläläiset olivat varmoja siitä, että Neuvostoliitto voittaa Suomen, ja kotikylän miehet palaavat takaisin. 

Mutta buabo sen oli sanonut: olin pohjoistuulen puhaltelema. Olin tuulen tyttö, ja kuuluin tuulelle, kaikkialle ja ei-minnekään.

Merja Mäen historiallinen teos Itkin toisenkin kertoi rajaseudun asukkaista, karjalaisista, toisen maailmansodan aikaan. Miten elämä sujui suomalaisten miehittäjien kanssa, sen voit lukea tästä koskettavan tunteikkaasta tarinasta. Merja Mäen tekstiä on uskomattoman ihana  lukea, varsinkin luontokuvaukset olivat todella upeita. Tosin olisin kaivannut suomenkielistä sanastoa, sillä nyt vain arvuuttelin, mitä osa karjalan kielisistä sanoista tarkoitti.

"Sinä olet taivas ja maa."


Merja Mäki, Itki toisenkin *****

Gummerus 2024

s. 415

Historiallinen romaani

1942-1944

Aunuksen Karjala


Merja Mäki: Ennen lintuja

 

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe ja valitsemiesi tekstikohtien perusteella väkevää, elävää kieltä. Jo kirjan nimi on kiinnostava.
    Keväisen kaunista huhtikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhtikuun ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui tämä Mäen hieno teos. Kirjan nimi on todella koskettava. Päähenkilössä heräili uinuva itkijänainen. Karjalassa itkettiin sekä surut että ilot. Itki toisenkin oli itkua ilosta eräästä ihanasta yllätyksestä. Itselläkin on taipumusta itkeä sekä surut että ilot, onnistumiset ja epäonnistumiset.
      Kevään heräilyä sinnekin :)

      Poista
  2. Onpa kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä. Mäen kieli on niin kaunista. Hyvin hän oli tavoittanut karjalaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olen tuntenut ja elänyt karjalan evakon (lasteni mummo ja hänen sukunsa) kanssa, niin on hiukan vaikea tunnistaa karjalaisuutta, mikä kirjasta nousi. Itkijänaisten kulttuuri on ollut tiedossani aiemminkin. Mutta kirjan miehittäjätarina on koukuttava. Hyvä muistutus siitä minkälaista elämää rajalla asuvat ihmiset ovat joutuneet elämään eri miehittäjien kanssa.

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä, nimenomaan rajaseudun ja itkijäperinteen kuvauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se, että joku ihminen itkee koko kylän surun , niin on aika outo perinne. En kyllä ole koskaan nähnyt lasteni karjalaisen mummon itkevän. Kun taas omat kyyneleeni valuvat tosi herkästi.

      Poista
  4. Mäki oli Kulttuuricocktail Kirjat -ohjelmassa mukana vähän aikaa sitten. Hän on tehnyt kunnioitettavan ison taustatyön kirjojaan varten. Voisin kokeilla esikoisteosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuiloa ensimmäisen kirjan parissa :)
      Uskon, että kirjaa varten on tehty iso taustatyö. Karjalainen kulttuuri on minulle vierasta, vaikka olenkin saanut elää vieraanvaraisen karjalaissuvun lähipiirissä. Omilla lapsillani näkyy karjalaissuvun sosiaalisuus ja yhteisöllisyyden hakeminen hyvin näkyvänä piirteenä.

      Poista