tiistai 27. helmikuuta 2024

Carin Gerhardsen: Unilaulu

 


Ensi silmäyksellä rikoskomisario Conny Sjöbergistä näytti, että he nukkuivat - pieni tyttö uskomattoman suloisena peukalo suussaan ja poika selällään täysin rentona, tiiviisti siskonsa kyljessä.

Unilaulu on ruotsalaisen Carin Gerhardsenin Hammarby-dekkarisarjan kolmas dekkari. Sarjaa on ollut kiva lukea, kun aloitin sarjan lukemisen vähän jälkijunassa. Tässä sarjassa on paljon lapsiin kohdistuvaa rikollisuutta, joten en suosittele sarjaa herkemmille lukijoille. Kuten ylläolevasta  lainauksesta näkyy, sarjan päähenkilö on rikoskomisario Conny Sjöberg. Uskoisin, että poliiseille pahinta työssään on kohdata lapsiruumiit.

Ja yksi asia johti toiseen. Mutta Petra ei katunut mitään, hän toimi järkevästi eikä elätellyt toiveita, päinvastoin. Mies tuntui ajattelevan samoin.

Petra oli Sjöbergin alainen. Häneen kohdistui ikävä rikos ensimmäisessä kirjassa. Toinen rikollisista sai tuomion, mutta toinen oli vielä vapaalla. Petra epäili työkaveriaan Hamadia rikoksesta, mutta hän ei tiennyt, että se oli eräs toinen työkaveri. Poliisithan tekevät myös rikoksia, joten jännityksellä jään odottamaan, miten tämä geissi jatkuu. 

Mies jännitti kaikki käsilihaksensa ja yritti kiskoa köysiä ranteistaan. Hän toisti harjoituksen kymmenen kertaa, mutta siitä ei ollut apua.

Conny Sjöberg oli huolissaan alaisestaan Einarista, joka oli ollut jo useamman päivän pois töistä. Häneen ei saanut yhteyttä. Miten Einar liittyi lapsiin, se selviää tästä tarinasta, jossa rikosten taustalta löytyi menneisyyden surullinen tragedia.

Carin Gerhardsenin Unilaulu tuuditti uhrit kuolemaan.

 

Carin Gerhardsen, Unilaulu

Suom. Maija Ylönen

MinervaCrime 2022

s. 304

Vyssan lull 2010

Dekkari

Hammarby-sarja 3. osa

 

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Carin Gerhardsen: Unilaulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti