perjantai 11. elokuuta 2023

Helena Telkänranta: Millaista on olla koira?

 


Ensimmäiset koiraeläimet alkoivat tassutella maailmassa runsaat kolmekymmentä miljoonaa vuotta sitten. Ne olivat paitsi nykyisten koirien myös muun muassa susien, sakaalien ja kettujen esi-isiä.

Helena Telkänrannan tietoteos Millaista on olla koira? on toinen Telkänrannan kirja, joka kertoo eläimistä ja heidän käytöksestään. Ensimmäinen oli nimeltään Millaista on olla eläin?, joka oli mm. Finlandia-ehdokkaana ja sai valtion Tiedonjulkaistamis-palkinnon. Koirat ovat siis kulkeneet pitkän evoluution läpi, jotta ne ovat sopivia metsästys, palvelu- ja lemmikkikoiriksi. 

Mediatalot ovat huomanneet, että varsinkin tv-ohjelmissa kannattaa olla mukana lemmikkejä, sillä ihmiset nyt tykkäävät elää lemmikkien kanssa ja katsella niiden tekemisiä. Niin minäkin tykkään ja varsinkin koiraohjelmia tulee seurattua ahkerasti telkkarista.

Kuvassa makaa kirjan vieressä meidän  11kk. ikäinen Mimmi. Mimmi ei paljon hetkauttanut, kun pistin kirjan viereen ja kuvasin. Unet olivat sillä hetkellä tärkeämmät kuin mamman puuhastelut. Mimmi on kyllä sitä mieltä, että mamma on liikaa tietokoneella. Yleensä hän tulee tuolin jalan alle nukkumaan silloin, kun kirjoitan blogitekstejä. Kun hän päättää, että nyt tehdään jotain muuta, niin silloin tietokone menee nopeasti kiinni. Oikeasti Mimmi on hyvin vauhdikas koiranpentu, niin kuin havannalaiset yleensä ovat.

Millaista on olla koira? sisältää runsaasti uutta tutkimustietoa koirista. Alussa ajattelin, että kirjassa kerrottiin liikaa susista ja niiden käyttäytymisestä. Olisin toivonut koko kirjan kertovan pelkästään koirista, sillä niitä on tutkittu todella paljon.  Geenikartatkin on tutkittu todella hyvin. Luin kirjasta ja uusimmasta Koiramme-lehdestä, että Suomessa tehdään hyvää geeninjalostusohjelmaa rotukoirien parissa. Se on tarpeellista sen vuoksi, että rotukoiria on jalostettu toisinaan liian pitkälle ja niistä on koirille seurauksena kipuja ja vaivoja. Se on ehdottomasti väärä tapa jalostaa mitään eläintä.

Kirja sisältää tutkimustiedon lisäksi valokuvia, joista selviää useita eri asioita koirien käyttäytymisestä esim. se mitkä asiat vaikuttavat koirien pelkokäyttäytymiseen ja remmirähjäämiseen. Kirja on kivan lyhyt ja ytimekäs, mutta olisin toivonut vielä enemmän  kuvia ja vähemmän susitietoutta. Hyvää tutkimustietoa on kuitenkin aina ilo lukea. Seuraavaksi haluaisin lukea tietoteoksen Millaista on olla eläin? Erittäin upeaa kuulla, että kirja palkittiin vuoden 2015 eläinsuojelutekona.

 

Helena Telkänranta, Millaista on olla koira?

SKS 2023

s. 149 + Lähteet + Hakemisto + Kuvia

Tietokirja

8 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisen kirjan esittelystä. Ei ole ihme, että koiraa kutsutaan ihmisen parhaaksi ystäväksi. Teidänkin Mimmillä on varmasti paljon hyviä terveys- ja muita vaikutuksia. :)
    Sudetkin ovat kiehtovia eläimiä. Asun Itä-Suomessa, mutta vain haaveilen suden näkemisestä. (Susia taitaakin olla nykyisin enemmän Länsi-Suomessa.)
    Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara kommentista :)
      En toivo yhtään, että näkisin täällä Varsinais-Suomessa suden. Niitä taitaa tosiaankin jolkotella täällä tosi paljon. Ainakin ruokaa niille on runsaasti, sillä peuraeläimet ovat lisääntyneet runsaasti. Eräässä lähikunnassa päättäjät antoivat lapsille soittokelloja koulumatkoille, että muka sudet pelkäävät niitä kelloja. Vanhemmat halusivat lapsille koulukyytejä.
      Mukavaa perjantaita ja viikonloppua :)

      Poista
  2. Koissuista on moneksi ja jopa saman rodunkin puolella on suurta vaihtelua luonteissa ja käyttätymisessä sekä koulutuksen tarpeissa ja sehän niistä tekee mielenkiintoisia.
    Koirat ovat todella luotettavia ja hyviä ystäviä, omia pidimme useita vuosikymmeniä. Onneksi pojilla on yhteensä neljä koiraa, jotka aika ajoin ilahduttavat täällä mattelassa ja laittavat vipinää huusholliin.
    Mielenkiintoinen avaus ja asialliselta vaikuttava teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ovat ihania. Tosin en ottaisi itselle ainakaan isoja koiria. Tytölläni on neljä koiraa ja kaikki isokokoisia. Heitä on vaikea hallita kävelylenkillä. Pikkuisen Mimmin voi napata syliin milloin vaan, jos hän saa hepulin lenkillä.

      Poista
  3. Onpa kiva, kun teillä on tuollainen suloinen koira. Ja varmasti tämä kirja on myös ihastuttava. Eräs ystäväni, jolla on koira, kehui kovasti tätä kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän on nyt kaksi koiraa. Ozzy on 10 vuotta ja Mimmi täyttää keskiviikkona vuoden. Kyllä on talossa nyt elämää ja energiaa ;)

      Poista
  4. Koirat ovat niin kivoja ja seurallisia. ♥
    Meidän naapurustossa useita joita saan nähdä päivittäin, yksi näyttää sudelta.
    Hauskoja hetkiä Mimmille ja mammalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :) Koirien kanssa on hauskaa. Meillä on aina ennen ollut poikakoiria ja toivoin nyt tyttöä, sillä kaikki sanovat, että tytöt ovat rauhallisempia. Höpön höpön! Mimmi on kaikista villein. Eräskin päivä aloitin syömään pizzaa, mutta yks kaks Mimmi oli ruokapöydällä. Vauhtia ja yllättäviä tilanteita ja sitä pentumaista energiaa on ihana seurata.

      Poista