maanantai 23. tammikuuta 2023

Sofi Oksanen: Puhdistus (2000. postaus)

 


Hitaista lauseista kävi selväksi, että tyttö oli ollut matkalla Tallinnaan autolla illalla jonkun kanssa ja sen jonkun kanssa oli tullut riitaa ja se joku oli lyönyt tyttöä ja tyttö oli lähtenyt karkuun.

Sofi Oksasen Finlandia-kirjapalkinnon voittanut teos Puhdistus on toinen osa trilogiassa, jonka aloitti Stalinin lehmät. Kolmas trilogian teos on nimeltään Kun kyyhkyset katosivat.

Puhdistus jatkoi samojen teemojen linjalla Viron menneisyydestä, johon kuului saksalaisten miehitys ja sen jälkeen venäläisten miehitys, mutta myös 1990-luvun ihmiskaupasta, johon naisten ikävä hyväksikäyttö liittyi.

Kirjan päähenkilö oli Aliide Truu, joka koki kommunismin ja Neuvostoliiton mehityksen aikana väkivaltaa kyseiseen puolueeseen kuuluvien henkilöiden taholta. Myös sisko ja tämän tyttö joutuivat kokemaan väkivaltaa, samoin kuin kaikki naiset, joita hän tiesi. Heidän miehensä olivat piilossa metsissä.

Pelastaakseen itsensä ja kotitalonsa, Aliide teki petoksen. Petokseen vaikutti myös rakkaus ja mustasukkaisuus siskon miestä kohtaan, jonka perheen Aliide lopulta hajotti. Sisko lapsineen vietiin Neuvostoliittoon. Vanhemmat oli viety jo aiemmin. Eikä heistä kuulunut sen jälkeen mitään.

Aliide ei voinut ymmärtää, miten valokuva hänestä ja Ingelistä oli ilmestynyt Zaran käteen. 

Aliiden pihalle ilmestyi eräänä päivänä nuori tyttö, joka oli Aliiden siskon lapsenlapsi. Tyttö oli selvästi hädissään ja pelkäsi takaa-ajajia. Tytön nimi oli Zara ja hän suunnitteli lääkäriksi opiskelemista. Hankkiakseen opintorahoja hänet oli houkuteltu Saksaan töihin. 

Zara oli joutunut ihmiskaupan uhriksi. Hän oli joutunut erittäin pahojen rikollisten uhriksi, jotka tekivät julmaa väkivaltaa uhreilleen. Zaran kehoa oli tikattu usein. Hän oli mustelmilla ja ruhjottu. Hänen fyysinen ja psyykkinen terveytensä oli hakattu tohjoksi. Silti hän pakeni heti tilaisuuden tullen. Isoäiti oli antanut kotitalonsa osoitteen ja pyytänyt käymään hänen siskonsa Aliiden luona Virossa.

Täällä päivää ja yötä ei erota toisistaan. Kaipaan auringonnousua peltojen yllä. Kuuntelen lintujen tepsuttelua katolla ja ikävöin tyttöjäni. Onkohan yksikään ystävistäni enää elossa.

Kirjan kolmas kertoja oli Hans Eerikinpoika Pekk, jota Aliide piilotteli kotitalossaan vuosikausia. Hans oli mies, jota Aliide oli rakastanut heti ensi silmäyksestä, mutta Hans rakasti hänen siskoaan Ingeliä. Lopulta Aliide sai erotettua rakastavaiset toisistaan. Hans oli vain yksin hänen. Mutta miksi Hans ei rakastanut häntä?

Sofi Oksasen monipolvinen Puhdistus aukoi Viron väkivaltaisen menneisyyden salat auki 1930-luvulta siihen asti, kun venäläiset miehittäjät poistuivat ja Viro itsenäistyi. Viron historiaan linkittyi 1990-luvun julma ihmiskauppa. Sekä Aliide, Zara ja muut suvun naiset olivat hyväksikäytön uhreja. Naisten hyväksikäyttö ei ole hävinnyt ajan kuluessa mihinkään, ei Virosta eikä mistään muualtakaan maailmasta.

Tämä kirja kertoi julmuudesta, mitä politikointi teki Viron ihmisille 40-50-luvuilla, ja mitä ihmiskauppa teki naisille 1990-luvulla.


Sofi Oksanen, Puhdistus *****

Wsoy 2008 kymmenes painos

s. 375

Viron historia 1930-90

Rikosromaani

 

Finlandia-palkinto 2008

Runeberg-palkinto 2009

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2010

The European Book Price 2010

ym. kirjallisuuspalkintoja

Sofi Oksanen: Norma
Sofi Oksanen: Baby Jane
Sofi Oksanen: Koirapuisto
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät 


 


16 kommenttia:

  1. Puhdistus on vaikuttava teos. Minulla on se hyllyssä odottamassa uusintalukua.
    2000 postausta! Olet todella ahkera lukija ja kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit :)
      Minustakin Puhdistus on vaikuttava teos. Viron menneisyyden ikävät asiat nousivat esille näkyvästi. Puhdistuksen luin ennen blogiaikaa, joten nyt oli aika tuoda se myös tänne blogimaailmaan. Tarina vie mennessään ja Oksasen tarinointi on todella erinomaista. Sekä Aliiden että Zaran maailmat kohtasivat kipeällä tavalla. Olen katsonut elokuvan ainakin pari kertaa, joten kirjan henkilöillä oli elokuvasta tutut kasvot.

      Poista
  2. Puhdistus on vahva romaani, kaikkien palkintojensa arvoinen. Muutoin pidän Oksasen tuotantoa epätasaisena. Koirapuistosta ja Stalinin lehmistä pidän. Odotin kovasti romaania Kun kyyhkyset katosivat, mutta keskeytin lukemisen noin sadan sivun jälkeen, koska se ei vienyt minua mukaansa.

    Vai 2000. kirjoitus. Onnea ja samalla innolla eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta :)
      Pidän kovasti Oksasen kirjoista. Olen lukenut myös Stalinin lehmät ja se on Puhdistuksen kanssa vahva pari. Oksasen päähenkilöistä löytyy epämellyttäviä henkilöitä esim. Aliide oli epämiellyttävä ja myös Kun kyyhkyset katosivat kirjan Edgar oli oikea ketku. Viron historia tuli upeasti esille trilogiassa. Kun kyyhkyset katosivat valittiin Englannissa ja Kanadassa vuoden 2015 parhaimpien käännöskirjojen listalle. Oksanen on rohkea avatessaan kirjojensa kautta kipeitä historian salaisuuksia auki.

      Poista
  3. Onnea pitkäikäiselle blogille! Puhdistus on hieno teos, tein siitä aikoinaan ysillä äidinkielen tutkielman ja sain jonkin lahjakortin kirjakauppaan palkinnoksi. :) Sain vakuutella opettajaa, että varmasti pystyn kyseisen kirjan lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki :)
      Onpas opettaja ollut epäluuloinen. Olen tuolla koulumaailmassa seurannut lasten lukukehitystä, ja osa lukee jo jopa kuudennella luokalla vastaavia kirjoja kuin Puhdistus on. Siksi en tykkää valmiista kirjalistasta, joka kouluissa on annettu, että niistä pitää sitten lukea, kun oppilaiden lukukehitys ja kirjamaku ovat jokaisella yksilöllisiä.
      Mahtavaa, että sait lahjakortin.

      Poista
  4. 2000 postausta, onneksi olkoon erinomaiselle blogille. 🌹

    Voi väkivallan ja kaiken hyväksikäytön uhreja 🙁
    Alas tyrannit, sortajat, mahtailijat ja kaikki pahantekijät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)
      Rauhaa ja rakkautta, sitä toivoisin, mutta historia, nykyisyys ja tulevaisuus näyttävät tosi sotaisilta, väkivaltaisilta ja kaoottisilta. Ei kannata tuudittautua siihen, että kaikki ovat sopusoinnussa keskenään, sillä ihmiset riitelevät ja riidat kasvavat suuriksi ilman hyviä sopijoita ja yhteisiä päätöksiä ja lakeja.
      Sitten on nuo psykopaatit ja ahneet rahan ja vallan himoitsijat, joita ei muiden ihmisten kärsimys kosketa.

      Poista
  5. Onnittelut hienosta bloggausmäärästä! Puhdistus on minulla vielä lukematta, mutta enköhän tämän jossain vaiheessa lue. Hyvä kirjavalinta juhlistamaan 2000. postausta. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :)
      Tämä kirja on hyvä lukea juuri tänä vuonna, sillä Jokkella on Finlandia-kirjahaaste käynnissä. Uskon, että viihdyt kirjan parissa.
      Puhdistus on odottanut tätä merkkipostausta kirjapinossa makkarissa, mutta maltoin mieleni. :)

      Poista
    2. Oi, minulta on mennyt Jokken haaste ohi silmien mutta kävinpäs ilmoittautumassa. En ole lukenut kovinkaan montaa F-voittajaa, joten tämä on minulle erittäin hyvä haaste, ja onneksi lukuaikaakin on vielä reilusti.

      Poista
    3. Minulla on joitakin Finlandia-kirjoja kirjahyllyssä lukemattomana, joten haaste tuli juuri sopivaan aikaan ja se on tosiaan pitkä, joten ehtii niitäkin lukemaan.

      Poista
  6. Puhdistus on raju kirja ja näytelmä on hyvä. Onnittelut kahdesta tonnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke :)
      Puhdistuksen olen tosiaan nähnyt elokuvana, mutta haluaisin nähdä myös näytelmän.

      Poista
  7. Onnea hienosta kirjablogista! Puhdistus on ollut kyllä mieleenpainuva kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia :)
      Minustakin Puhdistus on mieleenpainuva kirja ja samalla hyvin kansainvälinen kirja, varsinkin ihmiskaupan osalta.
      Nythän kaikki Venäjän naapurimaat ovat kansainvälisen huomion kohteena ja historiaa on muisteltu, sillä jokaisella Venäjän naapurimaalla on ikävät muistot sodista heidän kanssaan. Viro oli jopa Venäjän miehittämä kymmeniä vuosia. Nyt sama kohtalo on Ukrainalla.
      Puhdistuksessa sivutaan myös Viron miehittäjiä, mutta vähemmän kuin teoksessa Kun kyyhkyset katosivat.

      Poista