Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Jos vanhemmat antavat ymmärtää, että kotityöt ovat ikäviä, lapsikin alkaa inhota niitä, joku asiantuntija sanoi. Jos kotitöitä taas tekee innostuneesti, innostus tarttuu.

Siis mitä? Pitäisikö alkaa vielä esittää, että moppaaminen on kivaa sen lisäksi, että sydän itkee verta sitä tehdessä? Yrittää huijata heitä kuvittelemaan, että elämä on helppoa?

Anna-Leena Härkösen Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia sai minut nauramaan ääneen. Kirja sisältää 43 kirjoitusta, joissa Anna-Leena paukuttelee tuttuun tyyliinsä omia mielipiteitä arjen tapahtumista ja ihmisistä. Hänellä on oma poika, joka on murrosiässä ja murrosiän jutut tulevat myös esille hauskoina kirjoituksina. Omat lapset siivosivat pikkulapsina innokkaasti, mutta murrosiässä kaikki kasaantui oman huoneen lattialle kauheana sekamelskana. Tyttö, joka oli pahin sotkija murrosiässä, on nykyisin siisti. Pojat, jotka olivat innokkaita siivoamaan pienenä ja siistejä murrosiässä, eivät aikuisena siivoaisi millään ilveellä. Olenkin suositellut heille, että palkkaisivat viikkosiivoojan. Hankkisin itsekin, mutta vielä olen sinnitellyt ja siivonnut pitkin hampain.

Monien liikuntainnostus tyssää jo koululiikuntaan. Itse olin hiihtokilpailuissa aina joko viimeinen tai toiseksi viimeinen, vaikka hiihdin veren maku suussa. Lopulta en jaksanut enää edes yrittää vaan laahustin maaliin sen näköisenä, ettei hävetä yhtään hävitä.

Onneksi koululiikunta ei vaikuttanut omaan liikkumiseen, vaikka se tuntui joka kerta tervan juomiselta. En koskaan ymmärtänyt kilpaurheilua enkä ymmärrä vieläkään. Liikkumisesta pitäisi löytyä ilo. Harrastin kaikkea mahdollista liikuntaa ja liikuntaharrastuksia koulun ulkopuolella. Varsinkin tanssia eri muodoissa alkaen baletista. Hiihtämistä en ole harrastanut koskaan ja jos joskus erehdyn suksien päälle, niin kaikki papat ja mummut hiihtävät edelle. Kyllä hävettää. Enkä aio enää aloittaa hiihtämisharrastusta niin kuin ystävätär. Kerran lähdimme yhdessä hiihtämään kuntoladulle, niin vähän ajan päästä hän suuttui, kun sukset eivät luistaneet. Hän nosti sukset olkapäälle ja lähti kävellen kotiin. Sitä olemme nauraneet silmät vesissä monet vuodet. Minä sinnittelin ja hiihdin 10km. Sitä voin muistella loppuelämän.

Kirjan sivuilla Anna-Leena kertoo matkustelusta, koirista, ystävistä, häiriköistä, huoltojoukoista, kuninkaallisista häistä, halaamisesta, joulukoristeista, pakkomielteestä, erityisherkkyydestä, ilmaisesta kasvohoidosta, läskeistä, liikunnasta, iästä, Wilmasta, masennuksesta, kasvatuksesta, tv-ohjelmasta, nuoruusajan kirjasta, naishirviöistä, tavaroista, jne. Kattava katsaus ja hersyvä pakinointi ruusujen ja risujen kera.

Kuorsaaminenkin lisääntyy iän myötä, ja se on naiselle kipupiste. Helvetillinen pärinä ei kuulosta miehen mielestä naiselliselta, vaikka olisi kuinka vastarakastunut.

Ja toisinpäin :)

Anna-Leena Härkönen, Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia ***

Otava 2018

s. 189

Kirjoitukset ovat ilmestyneet Apu-lehdessä vuosina 2013-2017

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki,

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia;  

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Onnentunti