keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Hannu Salama: Juhannustanssit (Klassikkohaaste 9)




Tori oli autio, kaupungin bussiliikenne oli lakannut iltapäivällä. Lehmukset seisoivat tomuisina rautarenkaissaan, rivin päässä olevasta oli auto repinyt kaarnan ja nilaa niin että kylki paistoi vaaleankeltaisena ja ruskeana, puunrunko näytti kinneriin ripustetulta teuraalta. Lähellä kirkon rappusia seisoksi kirjava joukkio jossa ei ollut montakaan yli kaksikymmentävuotiasta.

Hannu Salaman Juhannustanssit tuli heti mieleeni, kun Helmet –lukuhaasteen listassa oli kohta: Jossain päin maailmaa kielletty kirja. Lukijoille voi tulla yllätyksenä se, että jopa Suomessakin on kielletty ja sensuroitu kirjoja, mutta totta se on, sitä tehdään tänäkin päivänä. Juhannustanssit ilmestyi vuonna 1964, Hannu Salaman neljäntenä teoksena. Kirjassa on kohtaus, josta kirjailijaa syytettiin jumalanpilkasta, ja josta hän sai kolmen kuukauden tuomion. Presidentti Kekkonen armahti Hannu Salaman.

Luin kirjasta tehdyn muuttumattoman laitoksen. Kirjan sensuroidut painokset ilmestyivät vuosina 1966-1990. Tämän päivän lukijana ohitan ns. jumalanpilkkakohtauksen hieman kulmakarvoja kohotellen. Kohtauksesta on kohistu paljon. Vaikka en ollut lukenut kirjaa, tiesin, että mikä kohta oli sensuroitu. Oli aikakin lukea tämä kohistu kohtaus ja kirja, sillä tämä teos oli ensimmäinen lukemani kirja kirjailijan laajasta tuotannosta.

Kirjasta kohistaan edelleen ja ainakin blogeissa näkyy kirjabloggauksia Juhannustansseista. Samoin, jos pitää nostaa esille kirjoja, joita on sensuroitu, kielletty tai niiden johdosta on saatu tuomio, silloin Juhannustanssit on kirja, joka kannattaa muistaa. Lukiessa kannattaa miettiä ensinnäkin 60-luvun ahdasta aate- ja kulttuurimaailmaa, jota varsinkin nuoret kulttuurivaikuttajat halusivat olla ravistelemassa. Uskon, että kirja on ravistellut muillakin tasoilla, sillä siinä on todella rohkeita kuvauksia juhannusjuhlaillan vietosta ja mitä siellä tapahtui.

Kirjan yhtenä päähenkilönä toimi linja-autokuskina toimiva Lasse, joka aloitti kirjan. Lasse teki vähintään kahta työvuoroa ja käytti juhannustansseissa aikansa nukkumalla, kun muut juhlivat. Lasse oli perheenisä, mutta se ei estänyt häntä seurustelemasta muiden naisten kanssa. Nykyaikaa, mutta 60-luvulla vielä aika rohkeaa käytöstä. Lassen jälkeen tarkasteltiinn muita juhannusjuhlijoita, varsinkin Lassen kyydissäolijoiden elämää, joista nuori opiskelijapoika Paavo lopetti kirjan.

Lassen kyydissäolijoista harva oli yli kaksikymppinen. Muistan itsekin miten nuorena kuljettiin tanssipaikoille. Ja sen tanssipaikkojen tunnelman. Ja sen, että oli nuori ja halusi olla muiden nuorten seurassa. Hannu Salama on luonut kirjalle oikeanlaisen tanssipaikkatunnelman, hikisen, kuuman, alkoholinhuuruisen, tanssivan, tönivän ja tappelevan. Kaikki tunteet löytyivät kirjasta, jota höystettiin rehevällä puheella. Piiloon puiden taakse ja hommat hoituivat nopeasti. Niin ja se juhannuskokon sytyttäminenkin oli aikamoista sähläämistä.

Salissa soi, joku imelä sälli naukui levyltä Johnny Guitaria; savolainen koska vetää iitä eeksi…

9. klassikkohaasteen vetovastuu on Tuntematon lukija-blogilla. Kiitos Hande.

Hannu Salama, Juhannustanssit
Otava 1990  9. Painos
s. 245
ensimmäinen painos ilmestyi 1964

Klassikohaasteeseen lukemani kirjat:
1.  Émile Zola: Nana
2.  Veijo Meri: Manillaköysi
3.  Maria Jotuni: Huojuva talo
4.  Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa 
5.  Aila Meriluoto: Peter-Peter
6.  Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia 
8.  Timo K. Mukka: Tabu
9.  Hannu Salama: Juhannustanssit



maanantai 29. heinäkuuta 2019

Veijo Meri: Sujut


Alikersantti livahti matkaan kuin kesken kaiken, etteivät toiset olisi ehtineet sanoa edes yhtä tavua sitä tai tätä. Hänet näki kun hän meni, koko ajan koskessa. Milloin hän makasi valkeaa vahhtoa, milloin tummia kohtia vasten, niin kuin sillan raunio olisi ollut apuruudukko, josta saattoi mitata hänen etenemisensä.

Veijo Meren Sujut kertoo alikersantti Ojalasta, joka jäi sodan melskeessä varmistamaan ryhmänsä kanssa muiden menoa Vuoksen yli. Jostakin syystä heidät jätettiin vihollisen tähtäimeen. Alikersantti ei hyväksynyt tällaista toimintaa ja lähti etsimään ryhmälleen pääsyä virran ylitse. Yksin oli paremmat mahdollisuudet, vaikka häntä ammuttiin siinä rytäkässä.

Alikersantti pääsi virran ylitse ja kävi ilmoittamassa, että ryhmä pitäisi noutaa toiselta puolelta virtaa. Itse hän jatkoi matkaa, koska pataljoona oli jättänyt heidät taakseen, eikä oikein kukaan tiennyt missä he olivat. Alikersantti lähti siis puntikselle ja päätyi lopulta kotiinsa ja oman kullan kainaloon. Muutama kuukausi siinä vierähti. Piti tehdä heinätyöt ja käydä puimassa viljaa myllyssä ja viettää aikaa oman kullan seurassa.

Veijo Meri kertoo kirjoissaan sodasta, mutta kirjat eivät ole varsinaisia sotakertomuksia. Sujut sisältää paljon muuta. Meri kuljettaa tarinaa sodan ulkoreunoilla, ei keskellä sodan taisteluja. Sota on lähenemässä loppuaan ja osa sotilaista on päässyt jo koteihinsa, kun alikersantti Ojala palautetaan takaisin sotilastukikohtaan. Päähenkilö kokee puntikselle lähtönsä vuoksi rangaistuksen, mutta millaisen? Sujut on mustanpuhuvalla huumorilla höystetty tarina erään alikersantin puntikselle lähdöstä, sillä omasta mielestään hän oli sujut sodan kanssa, eikä sota yhtä miestä kaivannut. Niinhän sitä luulisi...

Kun hän astui mäen varjoon, tuntui kuin ilma olisi ollut täynnä poikittaisia säikeitä, jotka olivat niin ohuita, että ne menivät vaivatta lävitse ja paloittelivat hänet niin hienoiksi kappaleiksi, etteivät ne irronneet toisistaan.

Veijo Meri, Sujut
Otava 2007
s. 179
Teos julkaistiin ensimmäisen kerran 1961

Meri Veijo: Tukikohta
Meri Veijo: Suku
Meri Veijo: Kersantin poika 
Meri Veijo: Manillaköysi 
Meri Veijo: Sujut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Anton Berg: Kahdeksantoista


Ehkä hän halusi liikoja. Halu luoda yhteyksiä asioiden välille teki usein tepposet ihmisaivoille, sen Axel tiesi haastateltuaan useammankin kerran ihmisiä, joiden silminnäkijäkertomukset tapahtumista eivät sitten sopineetkaan yhteen videokatkelmien tai muiden teknisten todisteiden kanssa. Hän oli jo alkanut rakastaa tätä tarinaa. Kysymys kuuluikin, olivatko hänen toimeksiantajansa ja esimiehensä edes murto-osan verran yhtä innoissaan kuin hän. Se ratkaisisi, pääsisikö hän kertomaan tästä.

Ruotsalaisen Anton Bergin esikoisdekkari Kahdeksantoista kertoo radiotoimittaja Axel Sköldin huikeasta havainnosta, minkä hän teki tutkiessaan tuhansia uutisvideoita. Muutamassa videossa näkyi sama henkilö paljon julkisuutta saaneiden murhien lähistöllä. Oliko mahdollista, että Palmen murhaaja oli löytynyt?

Axelin löytö yritettiin pimittää, eikä varsinkaan esimiehet olleet valmiita julkaisemaan sitä. He suorastaan kielsivät esittämästä juttua. Axel oli kuitenkin päässyt jonkin suuremman jutun jäljille. Voiko olla mahdollista, että Ruotsia pyöritti jokin järjestö, joka kutsui itseään samalla nimellä kuin minkä Kustaa III antoi nimeksi Akatemialle vuonna 1786: Kahdeksantoista.

Koko matkan työhuoneelleen hän mietti, kuinka oli päätynyt sellaiseen tilanteeseen, että oletti jonkun tarkkailevan häntä. Jonkun jota hän oli alkanut kutsua niiksi.

Anton Berg on kirjoittanut vauhdikkaan koukuttavan trillerin Ruotsin yhteiskunnan ja politiikan huipulta. Kuka tai ketkä yhteiskuntaa oikein pyörittävät ja miksi? Taustavaikuttaja saa ministerit lopettamaan pestinsä ja valitsemaan tietyt ministerit heidän tilalle. Jokainen joka tuotti hankaluuksia poistettiin jollakin tavalla. Axel Sköld sai potkut töistään, ja kukaan ei uskaltanut palkata häntä. Lisäksi häntä seurattiin ja kuunneltiin, mutta kuka ja miksi. Lopulta Axel ei löytänyt turvapaikkaa mistään.

Anton Berg on ruotsalainen radiotoimittaja ja dokumenttijournalisti. Hänen esikoistrillerinsä vallan huipulta johtaa päähenkilön Axel Sköldin vaarallisille poluille, jolloin jokainen päivä voi olla viimeinen. Kahdeksantoista haluaa pysytellä vallankahvassa kiinni.

Anton Berg, Kahdeksantoista *****
Suom. Kari Koski
Otava 2019
s. 426
De aderton 2018
trilleri

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli ja nukutuskello


Oli kaunis keväinen iltapäivä. Aurinko oli jo lännessä. Sen säteet värjäsivät koko maailman ruusunväriseksi. Aurinkokin rakastaa Ruusukujaa, Onneli ajatteli. Hän nouti kastelukannun Tingelstiinan neuvomasta paikasta ja katseli, kuinka vesi valui sateenkaaren värisenä nauhana ilmapallontaimille.

Jos tunnet Ruusukujan ja sen asukkaat ennestään, muistat varmaan, kuinka ihmeellinen puutarha Vappusen sisaruksilla Tingelstiinalla ja Tangelstiinalla oli…



Mutta työtä puutarhassa riitti, ja siksi naapurin tytöt Onneli ja Anneli auttoivat mielellään aina kun heillä vain oli aikaa.

Kissanmintun kaupungissa sijaitseva Ruusukuja on Marjatta Kurenniemen (1918-2004) hurmaavan kirjasarjan tapahtumapaikka. Onneli ja Anneli ja nukutuskello kertoo miten kauhistuttava nykyaikaankin liittyvä vitsaus oli saapunut Kissanmintun kaupunkiin, ja sen seurauksena Tingelstiinan ja Tangelstiinan pihan ylitse oli suunniteltu moottoritie.

Onneli ja Anneli suuntasivat heti tutkimaan ystävänsä kanssa mikä kumma oli tullut kaupunkiin ja aiheutti niin paljon ikäviä asioita, sairautta, hajuja, kalojen kuolemaa ym. Oliko jo liian myöhäistä tarttua toimeen? Ainakaan aikuiset eivät tehneet mitään. Myhäilivät vaan, kun kuvittelivat rikastuvansa.

Tingelstiinalla ja Tangelstiinalla on myös veli, joka on keksijä, kuinkas muutenkaan. Keksijäveli Vekotitus oli keksinyt tavan millä saada ihmiset nukkumaan. Tämä nukutuskello toimi kirjassa hyvin apuna, kun Onneli, Anneli ja muut lapset kävivät yhteistuumin taisteluun rikollisia ja virkamiehiä vastaan. Ihmeellisen ihanaa puutarhaa ei saanut tuhota. Mistä lapset saisivat sitten ilmapalloja ja vappuhuiskia, kuusenkoristeita tai yllätysmunia?

Onneli ja Anneli ovat reippaita tyttöjä ja asuvat kahdestaan Ruusukujalla rouva Ruusupuun kahdelle pienelle tytölle suunnittelemassa talossa. Naapurissa asuvat siis Tingelstiina ja Tangelstiina ja toisella puolella entinen poliisi Urho Ulpukka ja hänen Rosina-vaimonsa. Vastapäätä taloa sijaitsee entinen lasten orpokoti, nykyinen Ruusukoti. Kirjassa on mukavasti satufantasiaa pienten ihmishahmojen ja hauskojen keksintöjen  ansiosta, ja siinä on tietysti onnellinen loppu, niin kuin saduissa on mukava olla.

Kirjasarjan hurmaavien kuvien kuvittaja on Maija Karma. Sarjan neljästä kirjasta on Saara Cantell ohjannut neljä lastenelokuvaa. Kirjat ja elokuvat poikkeavat jonkin verran toisistaan.
Onneli ja Anneli ja nukutuskello johdattaa lapset jännittävään satuseikkailuun, jossa lapsilla on mahdollisuus vaikuttaa oudon uhkaaviin tapahtumiin ja lopettaa ne. Ihana satukirja, joka johdattaa miettimään myös luonnon arvoja.

Mitä muutakaan olisi tämän sotkun selvittyä voinut tehdä kuin ruveta juhlimaan. Tingelistangelis-puutarhassa. Kukkuraiset herkkuvadit kannettiin pöytään, ja kaikki saivat syödä ja juoda kyllikseen. Ja sitten Urho Ulpukka otti esiin kukkopillinsä ja alkoi soittaa hilpeää sävelmää.

Marjatta Kurenniemi, Onneli ja Anneli ja nukutuskello *****
Kuvitus Maija Karma
Wsoy 2018
s. 82 + elokuvaliite
Teos on julkaistu ensimmäisen kerran 1984

Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi 
Kurenniemi Marjatta: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Adele Parks: Päästin hänet sisään


Emmin hetken ennen kuin avaan sähköpostin, koska siitä koituu luultavasti vain harmia. Viesti on kuitenkin otsikoitu ”Siitä on liian kauan”, ja se kuulostaa todelliselta, mahdolliselta. Siitä on kauan. Kiusaus käy liian suureksi. Avaan viestin. Sydämeni jyskyttää.

Adele Parksin Päästin hänet sisään on psykologinen jännityskirja, mutta siinä ei ole ruumiita eikä veri lennä. Kirjan päähenkilö Melanie elää keskiluokkaista perhe-elämää, kun hänen Amerikassa menestynyt ystävänsä ottaa yhteyttä lähes parinkymmenen vuoden jälkeen. Melanie on pitänyt tarkoituksella taukoa ystävyydessä ja hän empi, kun ystävä halusi tulla käymään.

Jotakin sattui aiemmassa elämässä, lukija voi olla siitä varma. Mitä se oli, ehkä aavistus syttyy lukiessa tai se osuu väärään. Kirjailija kuljettaa kuitenkin tarinaa yhä tiukempiin solmuihin ja juoniin, eikä Melanie lopulta tiedä miten niistä päästä irti, sillä hän on oppinut pitämään salaisuutensa lähes kaksikymmentä vuotta. Salaisuudet voivat muuttua valheiksi ja valheet tarvitsevat uusia valheita, jotta ne eivät tulisi ilmi.

Toinen tunneryöppy tekee tuloaan, mutta tällä kertaa siihen sekoittuu erilaisia tuntemuksia. Riemua, syyllisyyttä, helpotusta, kiitollisuutta. Jotenkin me olemme onnistuneet, olemme palanneet ajassa taaksepäin, olemme yhtä läheisiä kuin ennen Liamin syntymää. Välimme ovat korjautuneet. Minä olen korjannut ne.

Melanien ei kannattaisi tuudittautua uskomaan, että on selvinnyt salaisuuksiensa kanssa ilman mitään kaunoja. Jollakin niitä kaunoja on. Joku suunnittelee jotakin Melanien pään menoksi, ja se mitä suunnitellaan tulee koskemaan kovasti sydämeen. Melanie voi onneksi turvata mieheensä, mutta kun salaisuudet ovat julki, mitä sitten tapahtuu, menettääkö Melanie myös miehensä?

Englantilainen Adele Parks on kansainvälinen menestyskirjailija. Päästin hänet sisään on piinaava tarina ystävyydestä ja petoksesta, kateudesta ja kostosta. Joskus halu saada jotain voi saada uskomattomat mittasuhteet, kuten tässä kirjassa. Melaniella on jotain, mitä joku toinen haluaa saada hinnalla millä hyvänsä.

Adele Parks, Päästin hänet sisään
Suom. Pirjo Lintuniemi
Harper Collins 2018
s. 444


maanantai 22. heinäkuuta 2019

Asko Sahlberg: Amandan maailmat


Samassa lehmusten oksistot alkoivat kahista. Tuuli heräsi. Se oli hautausmaan tuuli, se nousi haudoista, se kantoi ummehtuneiden haaveiden tuoksua. Amanda värähti. Joinakin päivinä hänestä tuntui, että hän oli kulkenut jo kauan käärinliinoihin kiedottuna.

Asko Sahlbergin Amandan maailmat kertoo rohkean tarinan kahdeksankymppisen Amandan elämästä. Amanda on omapäinen ja elää omannäköistä elämää vanhassa talossa ilman mukavuuksia. Muut ovat aikansa tehneet päätöksiä Amandan puolesta, mutta nyt on hänen oma aikansa tehdä päätökset, joista pitää myös kiinni.

Vuodet söivät toisiaan. Kun virkaihmisistä ei enää ollut vaivaa, Amanda alkoi laajentaa perunamaata. Se laajeni vuosi vuodelta ja hän alkoi kasvattaa myös sipuleita ja porkkanoita. Maakellari täyttyi joka syksy eikä Amandan ollut koskaan nälkä. Hänen ei ollut myöskään jano, sillä kaivossa oli aina vettä. Puutarhasta perunapelloksi muuttuneella pihalla vääntyili aamuisin vaisuja varjoja, öitä vartioi uskollinen tuuli.

Amandan elämässä oli vain naapuri, mutta sitten hän kohtasi pienen pakolaispojan, jonka hän oitis otti huostaansa. Jokin kolahti ja kovaa silloin, kun suurisilmäinen ja nälkiintynyt poika varasti häneltä laukun. Amandan oli ihan pakko selvittää, mitä ne pakolaiset oikein olivat ja missä ne asuivat. Sitten hän meni itse tutustumaan pakolaisten oloihin.

Asko Sahlberg kirjoittaa pienoisromaanissaan Amandan maailmat auki vanhuksen elämän, mutta hän pureutuu myös ajankohtaiseen pakolaisongelmaan. Kirjassa tutkitaan myös niitä negatiivisia ongelmia, mitä pakolaisten tulosta seuraa. Amanda haluaa huolehtia pakolaispojasta, ruokkii, vaatettaa ja antaa asunnon pojalle. Poika kaipaa myös turvaa, mutta siihen Amanda ei kykene. Pojan kannoilla olevat rikolliset toivat tuhoa tullessaan.

Luin pienoisteoksen, joka on armoton. Miten vaikea on hyväksyä eri maasta tuleva ihminen? Rasismi kasvaa ja rehottaa. Suomessa pääsee jopa kansanedustajaksi ja ministeriksi ihmiset, jotka vastustavat julkisesti muiden maiden ihmisiä, ja ovat jopa valmiita rakentamaan maamme ympärille muurit, ettei vaan pakolaiset ja maahanmuuttajat pääse tänne asumaan. Amandan maailmat kuvaa yhden pakolaispojan kokemaa negatiivista kohtelua kantaväestön puolelta. Sitten on Amanda, jolla on hyvä sydän paikallaan. Hän näkee pojan hädän, mutta mitä sitten tapahtuu?

 Asko Sahlberg, Amandan maailmat
Like 2017
s. 137

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
Asko Sahlberg: He

Kirja on oman kirjahyllyn aarre.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Sara Blӕdel: Kadonnut nainen


Silmänräpäyksen ajan he seisovat kumpikin liikkumatta harmaassa iltapäivätihkussa, sitten tytär kääntyy kirkuen katsomaan ikkunassa olevaa reikää ja syöksyy takaisin sisälle. Hän tunkeutuu takaperin tiheikön halki ja astelee päättäväisin askelin autolle.

Tanskalaisen Sara Blӕdelin kuudes kirja Kadonnut nainen lopettaa etsivä Louise Rickistä kertovan dekkarisarjan. Olen lukenut sarjasta neljä kirjaa, kaksi alusta ja kaksi lopusta. Voi olla, että etsin käsiini vielä sarjan keskeltä kaksi kirjaa ja luen ne, sillä Louise Rick on sen verran kiva päähenkilö ja tarinat eivät ole liian väkivaltaisia, niitä on kiva lukea. Tarinoilla on myös oma sanomansa ja tässä kirjassa pääsanoma on eutanasia. Sitä käsitellään puolin ja toisin.

Pelkäsin sitä päivää, kun se tapahtuisi. Sitä päivää, kun äiti ei vastaisikaan puhelimeen, kun soittaisin aamupäiväsoittoani. Hän roikkui kiinni elämässä minun takiani, koska hän tiesi, miten minä surisin. Mutta ennätin vakuuttaa hänelle, että olin valmis päästämään irti. Hän sanoi itse niin kuin asia oli: ”Minä en ole enää minä.”

Mitä mieltä itse olen eutanasiasta? Kieltämättä kirja laittaa ajattelemaan asiaa omalta kantilta. Olen joutunut viemään 17v. koirani viimeiselle piikille, jonka antoi eläinlääkäri. Tilanne oli surullinen, mutta koira oli jo tosi huonovointinen, eikä olisi enää parantunut. Hyväksyn eläimille annetun eutanasian. Päätös viedä koira eläinlääkärille oli pitkän ajan päätös, mutta kun vointi romahti, päätös tuli ajankohtaiseksi saman tien. Turha pitkittää tuskaisaa oloa.

Läheisten suhteen toivon, että minun ei tarvitse koskaan tehdä eutanasiapäätöksiä. Toivon, että lääkäri tekee sellaisen esim. tilanteessa, jossa hengityslaite pitää hengissä, mutta aivotoimintoja ei ole enää. Omat kaksospojat joutuivat olemaan hengityslaitteissa, kun syntyivät. Hengityslaitteet ovat siis loistavia keksintöjä. En olisi kyennyt tekemään itselleni aborttia, kun olin nuorempi. Olen kokenut spontaanin abortin ja se oli henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta.

Vaikka Kadonnut nainen on viihteellinen dekkari, se laittaa ajatukset liikkumaan elämän ja kuoleman äärirajoilla ja miettimään mikä on oikein ja mikä väärin. Suomessa eutanasia ei ole laillistettu, mutta monet ihmiset haluaisivat sen olevan, ja sekin on ihan oikein. Monet hakeutuvat hakemaan kalliin eutanasian maista, missä se on  sallittu. Vaikeita päätöksiä ja kuolema on aina läheisille murheellista.

Louise Rickin miesystävän tyttökaveri katosi 18 vuotta sitten. Hänet löydettiin ammuttuna Lontoosta. Tästä kehittyi jännittävä tarina, johon liittyi vapaaehtoistoimintaa, kuolleita ihmisiä ja surevia leskiä. Lisäksi Louisen kotielämä koki myllerryksen toisensa jälkeen. Hyvä dekkarisarja.

Sara Blӕdel, Kadonnut nainen
Suom. Virpi Vainikainen
Karisto 2018
s. 318
Kvinden de meldte savnet 2017

Blӕdel Sara: Nimimerkki Prinsessa
Blӕdel Sara: Vain yksi elämä
Blӕdel Sara: Uhrilehto


Kirja on oman kirjahyllyn aarre. 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua ja 28. Kirjan kannessa on kuu.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Puolen vuoden kirjakatsaus-haaste

Olen haeskellut kesäkuun alusta lähtien mukavaa kesähaastetta mihin osallistua, ja sitten näin useammassa kirjablogissa Puolen vuoden kirjakatsaus -haasteen (Mid-Year Book Freak Out-tag). Poimin haasteen Aukeamia-blogista, mutta sen voi poimia myös täältä  ja täältä.


1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Vietnamissa syntyneen ja venepakolaisena paenneen Kim Thúyn esikoisteos Ru on omaelämäkerrallinen teos, jossa kirjailija kuvaa lyhyiden kappaleiden kautta kokemuksiaan perheestään, suvusta, synnyinmaastaan, sorrosta, pakomatkasta ja hieman omista pojistaan ja heidän elämästään kuin vertauskuvana omalle elämälle ja jopa julmillekin kokemuksille lapsuudessa. Kirja on mielestäni paras kirja minkä olen lukenut tänä vuonna.


2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Tämä oli helppo valinta. Maria Turtscheninoffin Naondel on Punaisen luostarin kronikat-sarjan itsenäinen jatkokirja Maresille. Sarjaan kuuluu vielä kolmas kirja Maresin voima. Naondel sijoittuu Punaisen luostarin perustamista edeltävään aikaan ja kirja on suunnattu nuorille aikuisille. Naondel on säälimätön fantasiaromaani, jonka tarina kosketti ja ahdisti aivan kuin lukiessa ympärille olisi kasvanut muuri, kuten tarinan tyttöjen ja naisten ympärille rakennettiin vahvat muurit, ja heitä ympäröivät lukitut ovet vanginvartijoiden vahtiessa lukkoja.


3.  Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea.


Minulla on kirjaston varauslistalla kaksi kirjaa, joita odotan kovasti. Olen lukenut kirjojen bloggauksia ja innostuin varaamaan kirjat niiden perusteella. Toinen kirjoista on Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija ja toinen kirja on Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana. Molemmissa on kymmenien varaajien lista, mutta jaksan odottaa. Auschwitzin tatuoijassa on jopa 128 varaajaa ennen minua tällä hetkellä.


4.  Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?


Odottavan aika on pitkä, mutta käytetään sekin aika lukemiseen :) Kirjaston varauslistalla on tällä hetkellä 26 varausta. Suomalaisista kirjoista odotan eniten Pajtim Statovcin Bollaa. Käännöskirjallisuudesta odotan eniten Kim Thúyn jatkokirjaa Vi.


5.  Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?


Odotin Kutsu minua nimelläsi teosta pitkään kirjastosta ja otin siitä heti kauniin kuvan blogia varten, mutta mikä pettymys kirjan sisältö oli. Ei kyllä yhtään napannut mukaansa. Enkä aio antaa kirjalle toista mahdollisuutta. Ei vain ollut minun kirjani.


6.  Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Siiri Enorannan fantasiakirja Tuhatkuolevan kirous uppoaa syvälle taikuuden mystiseen maailmaan. Vastustin mielessäni tätä kirjaa, sillä ajattelin, että kirja on ottanut ihan varmasti liikaa vaikutteita Harry Potterista. No jotakin yhteistäkin löytyy, mutta ei liikaa. Vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Tuhatkuolevan kirous on maaginen, se on täynnä loitsuja, taikuutta ja fantasiaa. Lukekaa ihmeessä nuorten kirjoja, ne voivat yllättäen olla todella hyviä ja kiinnostavia.


7.  Kuka on uusin lempikirjailijasi?



Jotta en hehkuttaisi vain yhtä ja samaa kirjailijaa, Kim Thúy, aion valita myös toisen uuden lempikirjailijani tälle vuodelle ja hän on Mia Kankimäki. Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin on joka ihmisen vahvuuskirja. Kirja tsemppaa voimallisesti elämään vahvempaa elämää. Vaikka elämässä olisi sattunut mitä tahansa, niin aina on mahdollisuus elää omannäköistä elämää, jossa on uusia suuntia. Olen valtavan ihastunut tähän kirjaan ja yönaisiin. Olen oman elämäni yönainen.


8.  Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Ai ai ai, sitä halutaan tietää kaikki salaisuudet.  Olen kyllä hehkuttanut uusinta ihastustani norjalaisen Jørn Lier Horstin dekkarisarjassa, josta olen lukenut kaksi osaa, Hylkiöt ja Tulikoe. Da daa, tämä charmantti 51v. rikostutkija on nimeltään William Wisting. Enkä kerro muuta.


9.  Mikä on uusin lempihahmosi?

Komppaan edellistä vastausta numero 8. William Wisting <3


10. Mikä kirja sai sinut itkemään?


Pauliina Vanhatalon Tuulesta temmattu elämä oli minulle niin samaistuttava tarina, että kyyneleet vain vierivät poskilleni. Joskus joku kirja avaa tunnelukot ja tämä kirja teki sen minulle. Hyvin koskettava kirja.


11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?


 Jane Campionin elokuva Piano on yksi lempielokuvistani. Elokuvan alussa on loistava kohtaus, kun paratiisimaisen kauniissa maisemassa seisoo piano. Piano esittää elokuvassa suurta osaa, ja sen suuren osan se on myös saanut nimeä myöten elokuvan jälkeen kirjoitetussa kirjassa Piano. Elokuvan ohjannut Jane Campion on kirjoittanut kirjaan kaksi lukua ja kirjailija Kate Pullinger loput yhdeksän. Piano on loistavimpia rakkauskertomuksia mitä tiedän. Kirjassa on intohimoa, kolmiodraamaa, mustasukkaisuutta, väkivaltaa ja suurta rakkautta, jota mikään ei voi estää.
Ei tämän vuoden elokuvia, eikä edes kirjan pohjalta tehty, mutta ah mitä intohimoista historiallista draamaa.


12. Mikä on tämä vuoden lempipostauksesi?


Hilja Valtosen molemmat kirjat Vaimoke ja Hätävara oli mukava lukea ja blogata.


13. Mikä on kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?

Ehdottomasti Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Kansikuva on niin överi, että se on jo sen vuoksi kaunis ja mitä mahtavia ajatuksia se herättääkään.
Lukemistani kirjoista kaunein kansikuva on Johanna Venhon Ensimmäinen nainen teoksessa.


14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Tämän aion pitää salaisuutena, sillä ylempänä olen jo kertonut neljä kirjaa, jotka aion lukea heti, kun ne ilmestyvät tai tulevat minulle kirjastosta. Olen lukenut tänä vuonna myös oman lukuhaasteeni kirjoja. Haaste on nimeltään Kirjahyllyn aarteet. Haasteessa on tarkoitus lukea omasta kirjahyllystä niitä kirjoja, jotka ovat vielä lukematta. Tällä hetkellä olen lukenut 27 lukematonta kirjaa ja jatkan edelleen lukemista. Nappaan kirjahyllystä tai kirjakasasta sen kirjan mikä milloinkin kihelmöi lukuhermoja.


tiistai 16. heinäkuuta 2019

Jørn Lier Horst: Hylkiöt


Muutama lokki liiteli lahden yllä laiskoin, laajoin kaarin. Wisting katseli yhtä niistä kuin olisi halunnut pitää pienen tauon ennen kuin veti keuhkonsa täyteen suolaista meri-ilmaa ja keskittyi tehtävään, josta saattaisi tulla pitkä ja vaikea.

Ihastuin Jørn Lier Horstin rikostutkijaan William Wistingiin edellisessä sarjan suomennetussa kirjassa Tulikoe. Hylkiöt on sarjan kuudes kirja ja edellinen suomennos Tulikoe oli sarjan kymmenes kirja. En tiedä mikä järki vai onko järkeä ollenkaan tässä suomennostouhussa. Tykkäisin kuitenkin lukea kirjat ykkösestä eteenpäin. Tosin tämän laadukkaan dekkarisarjan kirjat luen vaikka missä järjestyksessä, sillä Wisting on ihan huippu päähenkilö. Tällä kertaa Wisting pähkäilee ruumiinosien parissa.

Line oli aina ajatellut, että pystyi puhumaan isän kanssa mistä tahansa, mutta tätä tapausta ei ollut käsitelty koskaan. Se ei ollut salaisuus mutta siitä ei myöskään puhuttu. Isä ei varmaan ollut puhunut siitä kenenkään kanssa. Ei edes äidin.

Rikospoliisi William Wistingillä on aikuinen tytär Line, joka työskentelee toimittajana. Line toimii kirjan toisena päähenkilönä. Isä ratkaisee poliisina rikoksia ja Line on myös kiinnostunut niistä. Tällä kertaa hän haastattelee vankeja. Kyseisten vankien joukossa voi jopa lymyillä  isän etsimä rikollinen. Line on vain ihmeen luottavainen ihmisten parissa, ehkä se johtuu poikaystävän taustasta tai sitten ei. Toisilla ihmisillä on vain positiivinen elämänasenne ja Lineltä se löytyy.

Hän nousi ja mietti, mitä Suzanne mahtoi puuhata. Suzanne oli tullut hänen elämäänsä vajaa vuosi sitten ja täyttänyt tyhjiön. Ingrid tulisi aina olemaan hänen elämänsä tärkein nainen, sitä ei muuttaisi mikään. Hän oli kuitenkin huomannut, että uusi rakkaus saattoi olla jotain aivan muuta kuin entinen.

Wisting on siis löytänyt rinnalleen uuden rakkaan, mutta elää vielä hieman vastahakoista vaihetta suhteessa Suzannen kanssa. Hän ei haluaisi jakaa kaikkea Suzannen kanssa, vaan empii vielä kuolleen vaimonsa muistoissa. Sitä elämää on vaikea saada takaisin, joten soisin Wistingin olevan hieman avonaisempi Suzannen kanssa. Tosin kyllä heillä on kivaakin yhdessä, kun pikkutarkka ja perusteellinen tutkija hieman antautuu tunne-elämälle.

Kirjan nimi Hylkiöt löytyy tarinan sisältä. Hylkiö on henkilö, jota hyljeksitään muun yhteiskunnan toimesta. Sitä aihetta on ihan tarpeellistakin miettiä, että keitä hyljeksitään esim. Suomessa. Jørn Lier Horstin Hylkiöt kirjassa on tietty ihmisryhmä, joka on nostettu kirjan teemaksi. Heitä hyljeksitään.

Jørn Lier Horst, Hylkiöt
Suom. Päivi Kivelä
Otava 2019
s. 316

Jørn Lier Horst: Tulikoe 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Helena Waris: Nuorgamin vettä



Jännitys purkautuu sisältäni tahattomana hytkymisenä, kun lasken sinisen vesiämpärin tienpientareelle parkkeeratun Transporterini eteen. Kuivaan hikisen naamani t-paidan etumukseen. Siinä sitä nyt on, perkele: Nuorgamin vettä.

Helena Wariksen Nuorgamin vettä on hullunhauska komedia, jonka päähenkilöllä Mikke Korhosella on tehtävä, josta hän löi kaverinsa Jeren kanssa sadan euron vedon. Veto liittyi ihka oikeaan Suomen pohjoisimman kunnan Nuorgamin veteen, ämpäriin ja kilpailuhenkisiin ihmisiin Nuorgamista Helsingin Havis Amandalle. Havis Amanda oli siis pääte-etappi, jonne Mikke halusi muutaman kuukauden matkan aikana päästä, mutta matka oli välillä rasittava ja sillä riitti uskomattomia tapahtumia, joille oli pakko nauraa hykertää ääneen tai ainakin hymyillä.

Liftaritytöt haluavat kyydin Kaamaseen. Joku limainen äijä on kuulemma jättänyt heidät autiomaahan sopulien ja susien armoille, ja nyt he ovat päättäneet, että minä olen heidän pelastajansa. Soturi sinisellä Transporterilla.

Veikö Mikke neitokaiset Kaamaseen vai ei, siihen voit lähemmin tutustua tämän mielettömän hauskan seikkailukirjan äärellä. Kaamanen on tuttu paikka, samoin Inari ja Ivalo. Matkan varrella kierreltiin paikkakuntia, jotka ovat minulle tuttuja ja puhuttiin eri paikkakuntien murteita, joten siksikin olin ihastuksissani kirjan seurassa. Mikke tapasi matkallaan myös uskomattomia ihmisiä. Jotta Nuorgamin vesi saisi enemmän kuuluisuutta, Jere perusti sille facebook-sivut, ja juttuihin osallistujien seuraaminen oli myös hauskaa puuhaa matkan edetessä, sillä alkuun seuraajia oli vain kolme, mutta loppupuolella jo…

Olen yhä huoltamon pihassa ja tunnelma on kuin markkinoilla. Joku paistaa makkaroita grillissä. Kännykät käyvät kuumina, ihmiset kihisevät ja ottavat valokuvia ämpäristä, joka nököttää yksinäisenä pakuni vierellä. Kunhan eivät potkaisisi sitä nurin, kun noin tungeksivat. Hivuttaudun lähemmäksi sankoa suojellakseni sitä.

Suomi on ämpärihullua kansaa. Tästä hulluudesta ja yllytyshulluudesta Helena Waris on kirjoittanut hassunhauskan kirjan, josta voi kaivella myös syvempiä teemoja esille, jos haluaa, tuntea olevansa poissa oravanpyörästä, kuten kirjan päähenkilö Mikke. Nuorgamin vesi on hervoton kesäkirja, jonka parissa voi lekotella ja lomailla kaikessa rauhassa.

Helena Waris, Nuorgamin vettä ****
Like 2019
s. 335

torstai 11. heinäkuuta 2019

Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär


Eliza istui niin usein ikkunan äärellä merta katsellen, taivaanrannan laivoja ja valaita laskien, että hän oli lopulta vakuuttunut olevansa jonkun haaksirikkoutuneen tytär eikä suinkaan syntynyt turmeltuneesta äidistä, joka kehtasi hylätä hänet alastomana maaliskuisen päivän armoille.

Isabel Allenden Rouva Fortunan tytär kertoo nuoren naisen uskomattoman kasvukertomuksen aikuiseksi naiseksi 1800-luvun puolivälin Chilen Valparaisossa ja kultakuumeen villitsemässä Kaliforniassa. Kirjan päähenkilö on Eliza. Elizan ottovanhemmat olivat sisarukset Rose ja Jeremy Sommers, jotka olivat muuttaneet Englannista Chileen. Heillä oli myös isoveli, joka kulki valtameriä laivan kapteenina, ja kuljetti tavaroita mukanaan. Eliza tuotiin talon ovelle vauvana ja kasvatettiin talossa ottotyttären tavoin. Kirjan loppupuolella selviää toinen Elizan vanhemmista. Fortuna tuli esille kirjan vaiheissa, mutta olisin jättänyt kirjan nimestä pois rouvan, sillä se ei sovi kirjan tarinaan.

Kulmikkaasta ja lapsekkaasta pikku kirpusta muovautui sorja ja hienopiirteinen tyttö. Hän vietti murrosiän vaikeat vuodet Miss Rosen valvonnassa, käveli kirja pään päällä, opiskeli pianonsoittoa, viljeli paikallisia yrttejä Mama Fresian puutarhassa ja oppi vanhoja reseptejä tunnettujen ja tuntemattomien sairauksien parantamiseen; sinappia käytettiin arkiväsymykseen, hortensian lehtiä märkiviin kasvaimiin ja naurun palauttamiseen, orvokkia yksinäisyyden sietämiseen ja rautayrttiä Miss Rosen keiton maustamiseen, sillä tämä jalo yrtti parantaa pahantuulisuuden puuskat.

Elizan kouluttaminen suunniteltiin vain yhtä tarkoitusta varten, hänen piti päästä mahdollisimman hyviin naimisiin, mutta kohtalo puuttui asiaan nuoren Joaquin Andietan hahmossa, johon Eliza rakastui päätä pahkaa. Joaquinin kadotessa Kalifornian kultamaille 16-vuotias Eliza karkasi hänen peräänsä. Onneksi hän sai pakomatkalla apua kiinalaiselta Tao Chi´eniltä, muuten pakomatka olisi loppunut jo laivalla. Heidän ystävyytensä vain syveni vuosien mittaan, kun Eliza etsi kadonnutta nuoruudenrakkauttaan.

Mitä hän teki pitkissä housuissa kiinalaisten keskellä? Hänen täytyi ravistella itsensä valveille ja muistaa että oli siellä juuri tinkimättömän rakkauden takia. Hänen tehtävänsä ei ollut suinkaan auttaa Tao Chi´enia, vaan etsiä käsiinsä Joaquin, vaikka vain sanoakseen nuorukaiselle kasvokkain, että tämä oli kirottu karkuri ja pilannut hänen nuoruutensa.

Isabel Alliende kirjoittaa kiehtovia kirjoja. Rakastuin hänen kirjaansa Henkien talo, joka oli tulvillaan tunteita ja kertoi 1900-luvulla eläneen suvun tarinaa. Rouva Fortunan tytär kertoo vuosista 1843-1853. Kirjan päähenkilö Eliza oli kahdenkymmenen kirjan lopussa, mutta kokenut muutaman vuoden aikana enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Kun Eliza etsi kadonnutta rakastaan pitkin vaarallisia ja arvaamattomia Kalifornian kultakenttiä, hän etsi itseään. Mitä hän lopulta löysi, sen voit lukea kirjasta. Kaliforniassa tutuksi tuli rahattomuus ja nälkä,  ankara työnteko, sekalainen joukko kansalaisuuksia ja alakulttuurit.
Rouva Fortunan tytär on kertomus polttavasta rakkaudesta, onnen etsimisestä, syvästä ystävyydestä sekä erittäin itsenäisestä ja seikkailunhaluisesta nuoresta naisesta.

Isabel Allende,  Rouva Fortunan tytär ****
Suom. Sulamit Hirvas
Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy 2000
s. 367
Hija de la fortuna 1999

Isabel Allende: Henkien talo

Kirja on oman kirjahyllyn aarre.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Cilla ja Rolf Börjlind: Polttopiste





Kuun mennessä monta tuntia myöhemmin pilveen kynttilä oli palanut loppuun ja oopiumin vaikutus haihtunut. Hiostavassa hytissä makasi neljä poikaa neljällä ohuella patjalla. Yksi heistä, Little Pluto, oli nukahtanut muurahaiskävyn häkin viereen peukalo suussa.
Aamulla olisi taas pakko muistaa.

Ruotsalainen kirjailijapari Cilla ja Rolf Börjlind jatkavat viidennellä dekkarillaan, Polttopiste, suosittua dekkarisarjaa Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Sarjasta on tehty myös Nousuvesi-tv-sarja, jonka kaikki jaksot olen katsonut, mitkä on näytetty Suomessa. Polttopiste jatkaa siitä, mihin se edellisessä kirjassa jäi.

Tom Stilton oli muuttanut avovaimonsa Lunan kanssa kuuman  kosteaan Thaimaahan edellisen kirjan jälkeen, Tomin siskon luokse asumaan. Tomin ajatusmaailmaa synkisti edellisen kirjan tapahtumat ja se minkä hän teki pikaistuksissaan. Tom tarvitsi selkeästi jotain tekemistä, jottei masentuisi omiin  ajatuksiinsa. Niinpä hän saikin onneksi toimeksiannon, ja hänen piti löytää eräs henkilö. Etsintäpuuhissa Tom löysi itsensä kiperässä tilanteessa thaimaalaisen mafian piilopaikasta, joka ei kaivannut päivänvaloa, mutta Tom ei malttanut olla sekoittamatta rikollisten puuhia. Mafiajoukosta selvittyään Tom suuntasi matkansa kohti trooppista viidakkoa malariasääskien seuratessa innokkaana kimpussa.

Toisaalla tukholmalaisen talven keskellä Olivia joutui selvittämään outoa autoräjähdystä, missä kuoli kolmihenkinen perhe. Räjähdystä tutkittiin alkuun terroristitekona, sillä perheen äiti oli syyttäjä. Olivia ja hänen työparinsa Lisa tekivät paperihommia ja tutkivat mahdollisia tekijöitä. Yksi kiinnostavimmista lähteistä sai Olivian lukemaan vimmaista runokirjaa, joka kolahti häneen kovasti. Runokirjan oli kirjoittanut nuori taiteilija, johon Olivia tunsi mystistä yhteenkuuluvuutta.

Kirjailijapari Börjlind on tiukasti ajan hermoilla kiinni ja samoin heidän kirjansa. Tarinoihin sekoitetaan sopivasti ajalle tunnusomaisia uutisaiheita, joista on luettu mediassa sekä somessa ja joista uutismaailma on ollut kiinnostunut. Tähän kirjaan on sopivasti sijoitettu mm. Ruotsia ja koko kirjallisuusmaailmaa ravistanut skandaali, joka aiheutti sen, että vuonna 2018 ei jaettu kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Aiheella ei mällätä, mutta se on sopivalla tavalla saanut jalansijansa tässä dekkarissa. Nostan hattua kirjailijaparille uskaliaasta kannanotosta. Polttopisteestä löytyy muitakin uutisaiheita, mutta pääteema liittyy seksuaalirikoksiin. Loppujen lopuksi tarinan juonenkuviot liittyivät yhteen, ja sekä Olivia että Tom huomasivat tutkineensa samaa rikossarjaa. Polttopiste vangitsi mukaansa koukuttavalle dekkarimatkalle.

Kuunvalo siirtyi lattialla hieman ja lankesi käärmeeseen. Se oli pitkä, kaunis, kiiltävä ja mustakeltaraitainen koko pituudelta. Se makasi kerällä liikkumatta, vain kieli lipoi leukojen välissä. Stilton tiesi, että pienikin liike saattaisi aiheuttaa hyökkäyksen, joten hän yritti hengittää ilman että rinta kohoili ja tunsi, kuinka hiki virtasi pitkin naamaa. Oli vain ajan kysymys, milloin käärme iskisi. Yhtäkkiä se alkoi luikerrella lattian poikki suoraan häntä kohti.

Cilla ja Rolf Börjlind, Polttopiste *****
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
S&S 2019
s. 420
Kallbrand 2018

Börjlind Cilla ja Rolf: Nousuvesi
Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni 
Börjlind Cilla ja Rolf: Musta aamunkoitto

Börjlind Cilla ja Rolf: Uinu, paju pienoinen 
Börjlind Cilla ja Rolf: Polttopiste

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Naondel. Punaisen luostarin kronikoita


Kuin olisin ollut tärkeäkin henkilö. Joku, jonka kanssa hän todella tahtoi keskustella. Oli vaikea kääntää katsettaan pois hänen tummista silmistään. Kun hän lopulta vei meidät takaisin päivänpaisteeseen ja avasi kultaisen ovenpuoliskon, hänen kätensä hipaisi sattumoisin kättäni. Kesti pitkään ennen kuin sydämeni tyyntyi sen jälkeen.

Maria Turtscheninoffin Naondel on Punaisen luostarin kronikat-sarjan itsenäinen jatkokirja Maresille, joka sai vuonna 2014 Finlandia Junior palkinnon. Tämä fantasiamaailmaan sijoittuva teos kertoo tytöistä ja naisista, jotka tutustuivat toisiinsa ja joiden elämänlangat kietoutuvat toisiinsa kudoksena, jossa vaihtelivat eri värisävyt. Toisinaan kudos likaantui verellä ja veri pestiin pois, mutta jäljelle jäivät tahrat, joita ei saanut pestyä pois. Nämä tahrat olivat kipua, alistumista, pelkoa, häpeää, masentumista, ahdistumista, mutta myös eloonjäämiskamppailua.

Naondelin tarinan kantavana voimana oli erään kunnianhimoisen visiirin, Iskanin, halu tulla rikkaan ja voittoisan maan hallitsijaksi. Tähän toimeen hän tarvitsi ihmeitä. Ensimmäisen ihmeen hoitaja oli nuori Kabira, joka hoiti ihmeitä tekevää lähdettä. Lähteellä oli myös toinen puoli ja se tuli esille täydenkuun jälkeen, silloin lähteen veden voima oli vaarallista. Pian Kabira huomasi olevansa raskaana ja naimisissa Iskanin kanssa, mutta Iskan halusi vain poikia perillisiksi.

Kabira huomasi elävänsä lukkojen takana yksinäistä elämää. Vuodet kuluivat ja Kabirasta tuli kolmen pojan äiti. Äitiydestä ei ollut iloa, sillä pojat kasvatti anoppi, eikä Kabira saanut olla tekemisissä lastensa kanssa. Sitten naapurihuoneeseen ilmestyi valkohiuksinen nuori tyttö, Garai, ja Kabira tiesi, että hän pääsi sen jälkeen helpommalla Iskanin kanssa. Kabira ja Garai myös ystävystyivät syvästi, sillä heillä oli yhteinen vihollinen ja paljon aikaa.

Tiesin, että lapsi olisi tyttö. Raskaus tuntui kaikin tavoin samanlaiselta kuin ne, jotka Iskan oli keskeyttänyt, kun Anji oli kertonut hänelle minun kantavan tytärtä sydämeni alla. Pelkäsin kuollakseni, että hän huomaisi minun olevan raskaana. Tämä tytär minun oli pakko saada pitää. Minun oli pakko saada jotain omaa. Joku jota rakastaa. Joku joka oli vain minun.

Visiiri kiersi maapalloa ja etsi uusia ihmeitä ja valloituksia. Hänen kokoelmiinsa kertyi tyttöjä ja jalkavaimoja, unienkutoja Orseola, naissoturi Sulani, Meriba, Glaras, Iona, joilla oli omat voimatekijänsä, ja joukko nimettömiä samannäköisiä tyttöjä, joita ei erottanut toisistaan. Visiiri oli koonnut oman haareminsa. Mutta mikään ei riittänyt visiirille, hän halusi ruhtinaaksi ruhtinaan paikalle, joten siellä missä Iskan kulki, siellä virtasi myös veri. Iskanin kulkiessa etsimässä uusia ihmeitä ja valloittaessa uusia maita, naiset ja tytöt suunnittelivat yhteistä pakomatkaa, mikä oli vaarallinen hanke.

Naondel sijoittuu Punaisen luostarin perustamista edeltävään aikaan ja kirja on suunnattu nuorille aikuisille. Naondel on säälimätön fantasiaromaani, jonka tarina kosketti ja ahdisti aivan kuin lukiessa ympärille olisi kasvanut muuri, kuten kirjan tyttöjen ja naisten ympärille rakennettiin vahvat muurit, ja heitä ympäröivät lukitut ovet vanginvartijoiden vahtiessa lukkoja. Pääsivätkö vangitut tytöt ja naiset pakoon muurien keskeltä, sen voit lukea kirjasta. Maresi on saanut arvoisensa jatkokirjan Naondelista. Kolmas Punaisen luostarin kronikoista on nimeltään Maresin voima.

Maria Turtschaninoff, Naondel. Punaisen luostarin kronikoita *****
Suom. Marja Kyrö
Tammi 2016
s. 393
Naondel. Kronikor från det Röda Klostret 2016
Fantasiakirja

Maria Turtschaninoff: Maresi (Finlandia Junior 2014)