keskiviikko 22. elokuuta 2012

No ja minä


 





Ranskalainen Delphine de Vigan on kirjoittanut kirjan, joka on oikea helmi kirjojen joukossa. Kirjan nimi on No ja minä.  Kirja on Viganin neljäs romaani ja ensimmäinen suomennettu teos. Kirja voitti vuonna 2008 Prix de Libraires-palkinnon. Kirjan päähenkilö on Lou, 13v. tyttö, joka on jo lukiossa huikean älykkyytensä vuoksi, vaikka on niin nuori. Älykkyys eristää hänet muista oppilaista ja Lou on yksinäinen. Hän on myös perheensä ainoa lapsi ja äitinsä masennuksen vuoksi hyljeksimä.

Lou loistaa koulussa ja tietysti häntä haukutaan hikariksi. Luokan 17v. Lucas ja Lou ystävystyvät, Lucas on myös vanhempiensa hyljeksimä. Kolmas vanhempiensa oikeasti hylkäämä henkilö on No, johon Lou tutustuu tutkiessaan ihmisiä ympäristössään. Lou ei voi olla ihmettelemättä maailman ihmeellisiä keksintöjä, mutta miten nurinkurista on, että maailma ei voi mitään sille, että ihmiset asuvat kaduilla, hökkeleissä, maan alla ja joutuvat elääkseen kärsimään halveksuntaa ja jopa väkivaltaa ainainen nälkä seurassaan. Miksi sille ei tehdä mitään ja miksi se lisääntyy koko ajan? No elää kaduilla, hänellä ei ole asuntoa eikä työpaikkaa.

Lou tekee esitelmän kouluun, johon No lupautuu haastateltavaksi. Esitelmän aihe on asunnottomat naiset. Tytöt ystävystyvät. No muuttaa jopa Loun kotiin asumaan joksikin aikaa. No löytää työpaikan, mutta työpaikan pomo pakottaa Non prostituutioon ja alamäki on jälleen valmis. Nuori Lou ei halua päästää Nota kadulle ja yrittää auttaa Lucasin avulla Non kuiville, mutta vaikeaa se on.

Kirja on surullinen tarina ystävyydestä ja halusta auttaa heikommassa asemassa olevaa ystävää. Kirja tuo esille luokkaerot hyvinvoivien ja köyhien ihmisten välillä ja ottaa kannanoton esim. asunnottomuuteen ja miten se vaikuttaa työpaikan saantiin. Myös koulutuksen vaikutus työpaikan saamiseen nousee esille.

Lou on vielä nuori, mutta kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, hän ei ummista silmiä, vaan haluaa auttaa. Hänen ajatuksensa on, että jos jokainen ihminen ottaisi yhden asunnottoman luokseen asumaan, ei asunnottomia enää olisi. Kirja on hyvin silmiä ja ajattelua avaava teos, joka sopii luettavaksi nuorille ja aikuisille.

Delphine de Vigan, No ja minä *****
suom. Kira Poutanen
Wsoy 2012
s. 233
No et moi 2007

maanantai 20. elokuuta 2012

Saamelandia






Norjalainen Magne Hovden on kirjoittanut surkuhupaisan tarinan kaveruksista, joiden suunnitelmat menevät yleensä pieleen, naisasiat epäonnistuvat ja elämä on tragikoomista ja viinalla höystettyä. Kirjan nimi on Saamelandia (Sameland 2010, suom. 2012 Otava). Kirjan päähenkilöt ovat postissa töissä olevat Roy ja Leif. Miehet ovat yksinäisiä, naiset ovat lähteneet muiden miesten matkaan. Miehet asuvat Pohjois-Norjassa Kirkkoniemellä ja viettävät vapaa-aikansa yhdessä kalastellen tai juopotellen kapakassa.

Roy ja Leif suunnittelevat erilaisia tapoja rikastua, päämääränä on tehdä kolme kuukautta töitä ja loppuvuosi lekotella lämpimällä rannalla ulkomailla. Pääasia ettei tarvitse rehkiä töissä. Leif omistaa suota Pohjois-Norjassa Kirkkoniemellä ja sinne kaverukset päättävät perustaa Saamelandian. Saamelandiassa turistit voivat leikkiä saamelaisia, pukeutua saamelaisasuihin ja lassota suopungilla poroja ja tietysti syödä poronlihaa ja juoda viinaa. Miehet itse eivät ole saamelaisia, eivätkä tiedä juuri mitään saamelaisten kulttuurista, mutta yritysideasta he eivät luovu, sitä paitsi kunta antaa jopa tukirahoitusta yritykselle.

Kirja on oikea veijaritarina ja kirjasta tulee mieleen Arto Paasilinnan teokset. Mielenkiinto säilyy ja muutama rikospoluille eksynyt veijari tuo lisäväriä kirjan juonikuvioihin. Kirkkoniemen Saamelandialle käy köpelösti, mutta kyllähän yrityskärpäsen puremat miehet perustavat uuden Saamelandian ja päät höyryävät uusia ideoita kaiken aikaa. 

Se alkoi matalana murinana vatsanpohjasta ja päätyi äänekkääseen ja selvään röyhtäisyyn. He luulivat kuulleensa väärin. Mutta sitten toinenkin poro röyhtäisi. Kovaa. Japanilaiset villiintyivät täysin, he taputtivat käsiään ja kuvasivat poroja kännykkäkameroillaan. ”Ehkei koiranruoka ollut sittenkään kovin hyvä idea.” (ote kirjasta Saamelandia). ***

perjantai 17. elokuuta 2012

Valheiden takaa






Maya ja Rebecca ovat menestyneet elämässään hyvin. He ovat sisaruksia, lääkäreitä ja elämä on melkein kohdillaan, mutta nuoruusvuosien salaisuudet vaikeuttavat yhdessäoloa. Puhumattomuus vaikeuttaa myös Mayan avioliittoa ja Rebeccan miessuhteita. Diane Chamberlain on rakentanut kirjastaan Valheiden takaa (The Lies We Told 2010, suom. 2012) rakkauskertomuksen, joka sisältää sisarusten nuoruudenaikaiset kauhukokemukset, mutta myös kauhukokemukset Mayan kadotessa pelastushelikopterin pudotessa maahan avustustehtävässä.

Mayan ja miehensä suhde on kokenut kovia kolauksia, koska Mayan raskaudet keskeytyvät joka kerta. Maya on halukas adoptioon, mutta Adam haluaa oman lapsen. Rebeccan suhde miesystäväänsä loppuu, kun Rebecca huomaa rakastavansa Mayan miestä. Kolmiodraaman ainekset ovat valmiina, mutta Maya on kadoksissa ja aviomies ja sisko luulevat Mayan kuolleen.

Maya on pelastettu saarelle, jossa asustaa kolme ihmistä. Saarella nuori 17v. tyttö odottaa lasta viimeisillään ja Mayasta tulee hänelle korvaamaton apu synnytyksessä ja sen jälkeen. Mutta heidän on paettava yhdessä synnytyksen jälkeen.

Tulevaisuus saarelta pakenemisen jälkeen näyttää erikoiselta ja Mayan suunnitelmat saavat hänen perheeltään kovaa vastustusta, mutta Maya ei anna periksi. Nyt on aika kertoa salaisuudet ja aloittaa uudet tarinat. 

Osa tarinasta on aika mielenkiintoinen, johon liittyy kriisialueella työskentelyä, avustustyötä, tulvia ja valtava määrä potilaita, joiden hoito vaikeutuu, koska lääkkeet ja hoitotarvikkeet varastetaan. En pitänyt Mayan kokemuksista saarella, mm. tulehtuneista jalkahaavoista ei parannuta noin nopeasti. Olisin halunnut seurata, miten arki alkaa sujumaan Mayan kodiututtua, mutta siihen viitattiin vain muutamalla rivillä epilogissa vuoden jälkeen katoamisesta. *

torstai 16. elokuuta 2012

Paha tyttö






Tämä kirja kertoo Eija Nyman-Janatuisen selviytymistarinan alkoholista ja muista addiktioista. Kirjan nimi on Paha tyttö – Koukussa viinaan, miehiin ja työhön (Otava 2011) ja kirjan on kirjoittanut Kikka Isoviita.

Kirja on elämänkerta hyvän perheen tytöstä, joka jää koukkuun alkoholiin murrosiässä. Kirjassa mietitään syitä, miksi näin tapahtui, sillä vanhemmat eivät olleet viinan suurkuluttajia, mutta vanhemmat eivät olleet myöskään läsnä lasten arjessa, kun he olisivat pieninä tarvinneet syliä ja hoivaa, sillä vanhemmat olivat yrittäjiä. Vanhemmat olivat perustaneet Pierre Cavallon liikeyrityksen, toivat vaatteita Suomeen ja pitivät myymälöitä ympäri Suomen ja myös ulkomailla. Vanhemmilla ei ollut aikaa lapsille.

Toinen perheen tytöistä selvisi lapsuudestaan ilman pahempia traumoja, mutta Eija ei. Sylinkaipuu oli suunnaton, jota hän haki eri miesten sylistä nuoresta lähtien ja avioitui useamman miehen kanssa. Kännipäissään Eijalle kelpasi kuka vain mies ja kerrankin hän heräsi narkkariluolasta inhoten itseään. Itseinho oli ehkä päällimmäisin mikä kirjan riveistä nousi. Eija ei hyväksynyt itseään ja haki hyväksyntää eri miehiltä. Kännissä oleva nainen kelpasi kelle vain.

Huolimatta juomisestaan, Eija aloitti työt 18v. vanhempien perheyrityksessä, mutta halusi pomottaa kaikkia. Pian äidille tuli lähtö pois firmasta, koska Eijalle ei sopinut äidin tyyli johtaa yritystä. Riveistä nousee pomottava ja rähjäävä naisen kuva. Työkaverit yrittävät olla huomaamatta kännissä ja kohmelossa olevaa vanhalle viinalle haisevaa pomoaan, mutta ylilyönneiltä ei voi välttyä. Riitaisa, raivoisa ja päättäväinen naisjohtaja tekee mitä tahtoo. Kun Eija tahtoo jonkin miehen, hän myös saa sen. Kun Eija tahtoo muuttaa asumaan ulkomaille, hän myös muuttaa sinne. Hongkong on Eijan lempikaupunki ja sieltä hankitaan suurin osa Pierre Cavallon vaatteista.

Kolmikymppisenä Eija raitistui. Raitistuminen ei ollut helppoa. Tilalle tuli inho alkoholia kohtaan ja sitä elämäntyyliä kohtaan, jossa alkoholia käytetään. Lisäksi alkoholin tilalle alkoi tulla uusia riippuvuuksia, kuten ylensyöminen ja herkuttelu. Raitistuttuaan Eija saa myös lapsen, mutta lapsen isän kanssa elämä muuttuu vaikeaksi. Eron jälkeen Eija päättää etsiä tavallisen turvallisen miehen, ja löytää hänet. Avioliitto on Eijalle neljäs.

Alkoholistielämä on muuttanut Eijan arvomaailmaa ja hän on kouluttautunut päihdetyöntekijäksi ja perustanut avopäihdeklinikan parin yhtiökumppanin kanssa, jotka vaikuttavat alalla. Rohkea elämänvalinta kertoo siitä, miten jokainen ihminen voi muuttaa oman elämänsä suuntaa.

Kirjan sisältö on rankkaa luettavaa. Kirjan tekstit pomppailevat eri aikakausista toisiin eli ne eivät mene kronologisessa järjestyksessä. Kirjan paras anti on Eijan omat tekstit, mutta kirjailija ei ole pystynyt kokoamaan kirjasta selkeää ja hallittua kokonaisuutta, vaan kertoo laveasti ja ehkäpä kaunistellen Eijan elämästä. Eijan elämä alkoholistina ei ollut kaunista vaan rumaa. Eija oli pohjalla ja sieltä nousu oli vaikeaa. Nostan hattua sinulle Eija jokaisesta selvästä päivästä alkoholistina. **

maanantai 13. elokuuta 2012

Fifty Shades Sidottu






Mitä tapahtuu, kun sadomasokismia harrastava miljonääri haluaa nuoresta kokemattomasta opiskelijatytöstä palvelijansa omille sairaille seksileikeilleen? Siitä kertoo brittiläinen E.L.James Fifty Shades Sidottu -kirjassaan (Fifty Shades of Grey 2011, suom 2012). Kirja on ensimmäinen kolmesta kirjasta, joka on suomennettu. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Kirjan pääosassa on kirjallisuuden opiskelija Anastasia Steele. Kirja alkaa siitä, kun Anastasia joutuu haastattelemaan opiskelijalehteen multimiljonääri Christian Greytä. Haastattelu menee kaikilla tavoin pieleen, mutta Grey ihastuu suunnattomasti Anastasiaan ja alkaa piirittää tyttöä. 

Lopulta Grey kertoo Anastasialle mitä hänellä on mielessä tytön varalle. Anastasian on allekirjoitettava lakimiehiä varten sopimus siitä, että ei kerro tapahtumista kenellekään mitään. Lisäksi Grey haluaa sopia Anastasian kanssa kaikista mahdollisista sopimuksista ja säännöistä mitä tytön pitää noudattaa seksipalvelijana. Ei ihme, että Anastasia on pyörällä päästään, sillä hän ei ole koskaan ennen seurustellut eikä harrastanut seksiä. Mies laittaa tytön pään sekaisin ja saa raivokohtauksen kuultuaan, että tyttö on neitsyt.

Kirjan alku oli suoraan rakkausnovellista, mutta kirjan tyyli vakavoituu tekstin edetessä. Anastasia on sekaisin rakkaudesta mieheen, mutta rakastaako mies Anastasiaa, ainakin hän on hulluna mustasukkaisuudesta tyttöön. Mustasukkaisuus aiheuttaa kaikenlaisia tempauksia ja lupauksia kurituksesta. Anastasian mustasukkaisuus kallistuu miehen menneisyyteen ja muihin naisiin. Anastasian valttikortti mieheen on sanavalmius ja omat keinot hämmentää miehen auktoriteettia.

Kirjan sadomasokismi voi ahdistaa herkempiä lukijoita ja heitä, jotka ovat eläneet hakkaajamiesten kanssa. Kirjassa on runsaasti seksikohtauksia ja ne eivät ole mitään pehmopornoa, kuten mainoksissa on väitetty. Kirja antaa kuvan narsismi-miehestä joka rakastaa hakata naista ja alistaa naisen omaan tahtoonsa. Miehen julkisivu saa kolauksia jatkuvasti, koska Anastasia ei ole tottelevainen, mutta mies on hulluna tyttöön.

Greyn asunnossa on seksihuone, johon Grey tutustuttaa Anastasian. Lopulta sadismi menee liian pitkälle. Kirjasta voitte lukea mitä sitten tapahtuu. Anastasian ja Greyn tarinahan ei lopu tähän kirjaan, vaan sitä on tarjolla vielä kaksi muuta kirjaa. **

lauantai 11. elokuuta 2012

Camilla Läckberg: Perillinen






Lainasin kirjastosta Camilla Läckbergin Perillisen, sillä se oli jostakin syystä jäänyt minulta lukematta. Minua ei haittaa, vaikka luen sarjoihin liittyviä kirjoja sikin sokin. Kyllä kirjan tarinan arvo, juonikuviot ja eri ihmiset pitävät huolen siitä, että ainakin Läckbergin kirjoja voi lukea omaan lukutahtiin. 

Perillinen on Fjällbacka-sarjan viides osa. Perillisen pääosia esittää aviopari kirjailija Erica Falck ja konstaapeli Patrik Hedström. Pari on saanut Maja-nimisen tyttären, jota Erica on hoitanut vuoden verran. Kirjassa Patrik on jäänyt isyyslomalle, jotta Erica voi kirjoittaa seuraavan kirjansa. Patrikin isyysloma ei onnistu täydellisesti, sillä viikon päästä hän on jo valmis ratkomaan murhia ja kehittelee Majalle eri hoitajia, jotta voi osallistua tämänkertaisen murhamysteerin ratkomiseen.

Erican kirjankirjoittaminen ei myöskään etene, sillä hän on löytänyt äitinsä päiväkirjoja, joiden sisältöön hän syventyy päivä päivältä yhä enemmän. Välillä jopa niin innokkaasti, että ottaa yhteyksiä äitinsä nuoruudenystäviin. Jokin salaisuus liittyy äidin nuoruuteen, josta ystävät eivät halua puhua. Tietysti äidin nuoruuden salaisuus liittyy tämänkertaisen murhamysteerin sisälle ja Erica innostuu entistä pontevammin selvittämään kyseistä salaisuutta. Salaisuus liittyy vuoteen 1945. 

Kirjan kerronnassa eletään kahta tarinaa. Toinen liittyy nykyaikaan ja toinen sota-aikaan ja siihen, kun Erican äiti ja ystävät olivat lapsia ja nuoria. Tarinat nivoutuvat hyvin yhteen. Erican on hyvä saada tietää miksi äiti oli heille tyttärille etäinen ja kirjan edetessä lukijalle selviää äidin tarina.
Kirjan lopussa tietysti murhaaja selviää ja haluaa lopulta jäädä kiinni. Erican ei tarvitse olla murhaajan tähtäimessä kertaakaan. Kirjan tarinassa Erica on kuitenkin tekemisissä seuraavan Merenneito-kirjan murhaajan kanssa. Pienet ovat piirit. Erica selvittää äitinsä salaisuuden, josta Ericalle ja Annalle seuraa iloa loppuelämäksi. Suosittelen kirjaa lämpimästi, sillä mielestäni Perillinen on tasapainoisin ja parhaiten kirjoitettu Läckbergin seitsemästä Fjällbacka-sarjan kirjasta.

Camilla Läckberg, Perillinen *****
suom. Outi Menna
Schildts 2010
s. 489
Tyskungen 2007

Merenhuiskeen, Kirsin, Sonjan ja Lauran postaukset kirjasta

torstai 9. elokuuta 2012

Camilla Läckberg: Majakanvartija







Camilla Läckbergin Majakanvartija (Fyrvaktaren 2009, suom. 2012) on tuhti lukupaketti aikaisempiin kirjoihin verrattuna. Ruotsalaiset arvostelijat pitävät kirjaa parhaimpana Fjällbackan kylästä kertovasta kirjasarjasta, mutta minusta edellinen Merenneito oli huomattavasti parempi ja tiiviimpi lukupaketti, jossa ei laverreltu ja lähdetty hakemaan ratkaisuja murhamysteereihin liian suurelta alueelta. Kirjan laajentaminen useisiin osa-alueisiin luo liikaa henkilöitä, joiden tehtävä tarinassa voi harhautua. 

Kirjassa eletään kirjan pääparin kirjailija Erican ja hänen poliisimiehensä Patrikin kaksospoikien syntymän jälkeistä elämää. Pojat syntyivät keskosina, sillä Erica joutui autokolariin sisarensa kanssa. Anna-sisaren syntymätön vauva kuoli kolarissa ja Anna masentui puhumattomaksi moneksi kuukaudeksi. Läckbergin kirjoissa vaihtelee jommankumman sisaren masennus kirjasta toiseen, joka alkaa tuntua hieman liikaa toistolta kirjasarjassa. Sisaret kannustavat ja tukevat kuitenkin toisiaan ja masennuksista selvitään ilman lääkkeitä ja terapiaa. Myös Patrik selviää sydänkohtauksestaan ja sama stressaava työnteko voi jatkua, sydämestä viis veisaten.

Kirjan nimi Majakanvartija tulee Gråskärin saarella sijaitsevasta majakasta, jonne Annie pakenee pienen poikansa kanssa. Annien puheissa ja toiminnoissa tulevat esille sekavuus ja kykenemättömyys järkeviin päätöksiin, mutta saarella hän tuntee olonsa turvalliseksi. Kirjassa esitellään toinenkin nainen, joka pakenee lapsineen ja on piilossa miestään. Turvatalotoiminta ja naisten kokema väkivalta on laveasti kirjoitettu ja tuo selkeän yhteyden Liza Marklundin useammassa kirjassaan käsittelemäänsä aiheeseen uhatuista naisista. Yhteys on niin silmiinpistävä, että olisin toivonut tämän jakson miettimistä erilaiseksi tai ainakin lyhemmäksi. Madeleine, joka pakenee miestään, on rakastunut kirjassa mieheen, joka on myös Annien nuoruudenrakastettu. Madeleinen mies on väkivaltainen jengijohtaja, joka ei epäröi tappaa.

Kirja on sekava sekametelisoppa, johon on kerätty liikaa henkilöitä, joiden tarinoihin lähdetään poukkoilemaan yhtä hartaasti, kuin poliisit sekoilevat murhatutkinnoissa. Tutkinto alkaa selkeytyä, kun löydetään kokaiinipussi ja ymmärretään, että murhaan liittyvät huumeet. Loppuhuipennuksessa Erica on jälleen murhaajan tähtäimessä, mutta selviää siitä hoitamaan suurperhettään. En pitänyt kirjasta, koska se oli liian sekava, mutta pidin kirjan sisällä kulkevasta vanhasta tarinasta vuodelta 1870.

Camilla Läckberg, Majakanvartija **
suom. Outi Menna
Gummerus 2012
s. 503
Fyrvaktaren 2009

Merenhuiskeen, Kirsin ja Leena Lumin postaukset kirjasta.

tiistai 7. elokuuta 2012

Layla







Jari Tervo on kirjoittanut yhteensä 21 runo- ja novellikirjaa sekä romaaneja. Layla (2011) oli ensimmäinen, jonka olen nyt lukenut hänen tuotannostaan. Jotenkin tuntuu, että Tervon tuotantoa on ollut niin paljon esillä mediassa, että niistä tietää jokainen, ainakin jonkun kirjan nimen. Tietysti kirjailija itsekin on esillä mediassa jatkuvasti ja kertoo mielellään kirjojensa aiheista ja mitä työtä kirjan tekeminen on vaatinut. 

Layla on vaatinut Tervolta paneutumista Turkin kurdien elämään, kulttuuriin, arvoihin ja elämänmenoon todella syvällisesti. Laylan tarina kiehtoi minua heti ja nyt tuli tilaisuus lukea kirja, josta olen tosi yllättynyt, sillä kirja on todella hyvä. Tervon kirjoitustyyli on omanlaisensa, hieman sarkastinen ja juonista sekä henkilöhahmoista löytyy myös huumoria.

Layla on 15-vuotias kurdityttö, joka on kihlattu heti syntymänsä jälkeen ja häät olivat, kun hän täytti 15 vuotta. Hääpäivästä alkaa Laylan pakomatka, joka päättyy Suomeen prostituoiduksi ihmiskaupan uhrina. Laylan tarinan rinnalla kirjassa kerrotaan mm. aloittelevan paritusfirman perustamisen ongelmista ja Helenasta, joka on papin tyttö, mutta joka on päätynyt juomisen seurauksena prostituoiduksi. Kirjassa kerrotaan erilaisin juonenkuvioin kahden eri maan naisen joutumisen parittajan hyväksikäytetyksi. Prostituoidun työtä ei missään vaiheessa syyllistetä, vaan kirjailija osaa taidon kirjoittaa asiaankuuluvista ongelmista arkipäiväisesti ja asiaanliittyvin termein.

Layla on nuori tyttö johon miehet rakastuvat nuorista vanhoihin miehiin asti. Layla on orjatyöläinen ja vanki vieraassa maassa. Miehet käyttivät häntä hyväkseen Turkissa, pakomatkalla ja Suomessa. Palattuaan Turkkiin oikeudenkäynnin jälkeen, hänen sukunsa ja klaaninsa eivät hyväksy häntä joukkoonsa. Layla on 15-vuotias ja aivan yksin.

Tervon kirja on sisällöltään ajankohtainen, sillä ihmissalakuljetukset ja ihmiskauppa rehottaa myös Suomessa. Jotkut kohtaukset ovat suoraan mediajutuista napattuja ja kirjan tarinaan sulautettuja, mutta toimivat toisinaan hyvin. Kirja on todella mukaansatempaava ja tarina toimii. Lopussa asiaankuuluvat pahikset saavat tietysti ansionsa mukaan. *****

torstai 2. elokuuta 2012

Hiljaisuuden hinta






Perheidyllejä vai näytelmiä siitä, että kaikki on hyvin. Ruotsalainen Mari Jungstedt on kirjoittanut taitavan juonenkuvion uusimpaan kirjaansa Hiljaisuuden hinta (Den dubbla tystnaden 2009, suom. 2012). Juonenkäänteitä ratkoo tuttuun tapaan komisario Anders Knutas apunaan tehokas Karin, joka kamppailee omien traumojensa parissa, jotka syntyivät nuoruudessa. Kirjailija kietoo kutkuttavan jännittävästi Karinin traumat sekä yhden kirjan pääosan esittäjän traumat yhteen ja kertoo tarinassaan, mitä kyseisistä tapahtumista voi seurata.

Hiljaisuuden hinta on seitsemäs Gotlantiin sijoittuva murhatrilleri, jota Anders Knutas ratkoo turvallisen tuttuun tapaansa. Neljä naapureina asuvaa pariskuntaa lähtee yhteiselle lomamatkalle, jolta kaksi henkilöä jää palaamatta kotiin. Murhaajaa ei tarvitse etsiä kaukaa, mutta kuka se kirjan henkilöistä on, ratkeaa vasta kirjan lopussa, joten jännittävää luettavaa riittää alusta loppuun saakka. Knutas on myös tullut jonkinlaiseen tienristeykseen elämässään, jossa hän miettii omaa avioliittoaan ja sen hyviä ja huonoja puolia, sillä säpäkkä työkaveri Karin aiheuttaa Knutaksen ajatuksille uusia tuulia, mutta vaimon laihduttaminen ja lukuisat työmatkat alkavat huolettaa Knutasta.

Kirjan teemat liikkuvat ystävyyden, seksin, parinvaihdon, mustasukkaisuuden ja murhien parissa, ja oman soppansa kirjassa keittää outo häirikköhiippari, joka on sairaalloisen kiinnostunut yhdestä päähenkilöstä. Kirjan murhaajan traumaattiset tapahtumat ovat alkaneet lapsuudessa ja seuraukset aikuisiän vastoinkäymisissä ovat kohtalokkaat. Knutas ymmärtää hyvin kyseisiä psykologisia vaikutuksia, pahuus ei voi olla vaikuttamatta, mutta jokaisesta ei tule murhaajaa.

Jungstedt on kirjoittanut jälleen murhatrillerin, joka on viihdyttävä, eikä mässäile raakuuksilla. Kirjailijalla on tehokas tapa kirjoittaa väkivallasta toteavaan tyyliin, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. ****

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Sokkoleikki






John Verdonin esikoiskirja Numeropeli on saanut todella hyvän jatkokirjan Sokkoleikki-teoksesta (Shut Your Eyes Tight, suom. 2012). Molemmissa kirjoissa murhamysteerejä ratkoo terävällä ajatuksenjuoksullaan eläkkeellä oleva entinen rikostarkastaja David Gurney. Molemmissa kirjoissa Gurney huomaa kyseessä olevan sarjamurhaajan ja kirjan lopussa joutuu itse murhaajan maalitauluksi. Kirjojen juonikuviot muistuttavat siis todella paljon toisiaan. Siitä huolimatta kirjat ovat todella jännittäviä ja mukaansatempaavia. Kustantaja on ilmeisesti halunnut jatkaa kirjojen nimissä leikkiteemaa, koska ensimmäinen on Numeropeli ja toinen Sokkoleikki. Sitähän kirjojen sarjamurhaajat tekevät, leikkivät ja keksivät erilaisia juonikuvioita sekä yrittävät leikkien avulla harhauttaa poliiseja ja muita kanssaihmisiä.

Gurney on eläkkeellä ja hän asuu vaimoineen maatilalla vaimon toiveesta. Vaimo haluaa rauhaa ja yhteisiä hetkiä miehensä kanssa, mutta Dave on eri mieltä asiassa, sillä ajatukset vaativat toimintaa. Onneksi entiset työkaverit pyytävät häntä mukaan murhamysteerien ratkaisuihin, sillä muuten mies hautautuisi heinäpeltojen sekaan ja tylsistyisi kuoliaaksi. Onneksi vaimo alkaa ymmärtää miehensä toiveita ja haluja, sillä yhteiselo ei ole vain vaimon halujen toteuttamista, vaan yhdessä elämistä ja molempien toiveiden hyväksymistä. Avioparin yhteiselämän seuraaminen on välillä puuduttavan tylsää, mutta onneksi parin yhteiselämässä tapahtuu hitusen edistymistä. Toivoisin parille enemmän eroottista säpinää, sillä näissä kahdessa kirjassa erotiikka on todella kuollutta, vaikka liikutaankin seksiin liittyvissä teemoissa. Gurney ei pussaa eikä halaa, mutta ajatuksissaan voi tehdä kaikenlaista.

Kirjassa on lähes seitsemän sataa sivua, mutta sen lukee tosi nopeasti, sillä jännitys on käsinkosketeltavaa, ja kirja on luettava heti kannesta kanteen. ****