keskiviikko 22. elokuuta 2012

No ja minä


 





Ranskalainen Delphine de Vigan on kirjoittanut kirjan, joka on oikea helmi kirjojen joukossa. Kirjan nimi on No ja minä.  Kirja on Viganin neljäs romaani ja ensimmäinen suomennettu teos. Kirja voitti vuonna 2008 Prix de Libraires-palkinnon. Kirjan päähenkilö on Lou, 13v. tyttö, joka on jo lukiossa huikean älykkyytensä vuoksi, vaikka on niin nuori. Älykkyys eristää hänet muista oppilaista ja Lou on yksinäinen. Hän on myös perheensä ainoa lapsi ja äitinsä masennuksen vuoksi hyljeksimä.

Lou loistaa koulussa ja tietysti häntä haukutaan hikariksi. Luokan 17v. Lucas ja Lou ystävystyvät, Lucas on myös vanhempiensa hyljeksimä. Kolmas vanhempiensa oikeasti hylkäämä henkilö on No, johon Lou tutustuu tutkiessaan ihmisiä ympäristössään. Lou ei voi olla ihmettelemättä maailman ihmeellisiä keksintöjä, mutta miten nurinkurista on, että maailma ei voi mitään sille, että ihmiset asuvat kaduilla, hökkeleissä, maan alla ja joutuvat elääkseen kärsimään halveksuntaa ja jopa väkivaltaa ainainen nälkä seurassaan. Miksi sille ei tehdä mitään ja miksi se lisääntyy koko ajan? No elää kaduilla, hänellä ei ole asuntoa eikä työpaikkaa.

Lou tekee esitelmän kouluun, johon No lupautuu haastateltavaksi. Esitelmän aihe on asunnottomat naiset. Tytöt ystävystyvät. No muuttaa jopa Loun kotiin asumaan joksikin aikaa. No löytää työpaikan, mutta työpaikan pomo pakottaa Non prostituutioon ja alamäki on jälleen valmis. Nuori Lou ei halua päästää Nota kadulle ja yrittää auttaa Lucasin avulla Non kuiville, mutta vaikeaa se on.

Kirja on surullinen tarina ystävyydestä ja halusta auttaa heikommassa asemassa olevaa ystävää. Kirja tuo esille luokkaerot hyvinvoivien ja köyhien ihmisten välillä ja ottaa kannanoton esim. asunnottomuuteen ja miten se vaikuttaa työpaikan saantiin. Myös koulutuksen vaikutus työpaikan saamiseen nousee esille.

Lou on vielä nuori, mutta kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, hän ei ummista silmiä, vaan haluaa auttaa. Hänen ajatuksensa on, että jos jokainen ihminen ottaisi yhden asunnottoman luokseen asumaan, ei asunnottomia enää olisi. Kirja on hyvin silmiä ja ajattelua avaava teos, joka sopii luettavaksi nuorille ja aikuisille.

Delphine de Vigan, No ja minä *****
suom. Kira Poutanen
Wsoy 2012
s. 233
No et moi 2007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti