maanantai 17. joulukuuta 2018

Sabine Forsblom: Betinka



Mutta mutta mutta.
On ihmisiä joita ei saa millään ilveellä täysin puhtaaksi. Kun huokoset sulkeutuvat kylpemisen jälkeen viileässä, syvälle on kaikesta huolimatta jäänyt pieni lian siemen, joka voi kasvaa isommaksi kuin helmi simpukassa. Tässä tapauksessa siis paskahelmi. Silti yritetään, Betinka – Tina – Tinka ja muut ennen häntä. Sukupolvi toisensa jälkeen on seissyt saunassa kuuraamassa itsensä ja läheisensä puhtaaksi, työviikon jälkeen, ennen rakastavaisten tapaamista, ennen kuolemaa.

Suomenruotsalaisen Sabine Forsblomin kirja Betinka kertoo yläasteikäisestä Bettinasta, joka kokee ensimmäisen seksikokemuksen, ja kokee sen jälkeen kauhua ja halua. Kauhua siksi, että poika oli hänen parhaan ystävänsä poikakaveri ja halua, koska hän oli rakastunut poikaan koko nuoren ihmisen sydämestä. Nuorena elämä on hyvin mustavalkoista, ja Sabine Forsblom on onnistunut luomaan hyvin mustavalkoisen, jopa paikoitellen musta-harmaan teoksen Betinkan elämästä. Elämä on hyvin ikävää, opiskelu kamalaa, vanhemmat ikäviä ihmisiä, kaverit omituisia, kaikesta on tullut pakkoa pakkopaidassa.

Betinka kulkee kaveriporukan mukana tansseissa ja juo, koska kaveriporukka juo. Huumeet hän jättää ulkopuolelle, vaikka niitäkin olisi helpolla saatavissa. Tytöillä on tyttöjen ongelmat, paino-ongelmat, ulkonäköongelmat, maine ts. onko huora vai ei, neitsyys, ehkäisy, abortti, kotiolot, kaverit, juominen, krapula, kiusaaminen. Poikien ongelmat ovat vähäisempiä ja riittää kunhan ei ole homo. Kirjan tarina paneutuu 70-luvun nuorison elämään täydellä volyymilla Hurriganesien tahdissa: Get on!

Betinkan mukana kuljetaan alaikäisenä ravintolassa, koetaan kaikenlaista ikävää poikien taholta, jopa raiskauksia. Koulua katsotaan nuorten silmillä ja kirjassa nousee esille opettajien kiusaaminen ja opetuksen häiritseminen, ylipäätään kouluinstituution vihaaminen. Mietin, että kokeeko tämän päivän nuoriso samanlaista vihaa opetusta ja koulua kohtaan kuin kirjan nuoret kokevat? Koulun nuoret olivat jakaantuneet pinkoihin ja kouluvastaisiin nuoriin, onkohan tänä päivänä samanlainen jako käynnissä?

Kirja herättää tosi paljon mietteitä nuorten elämästä esim. runsas bilettäminen ja päihteiden käyttö sekä tyttöjen kokemus siitä, että pojille on pakko antaa, jos he haluavat. Onkohan tänä päivänä sama tilanne yläasteikäisillä tytöillä, toivon, että ei. Toivottavasti tänä päivänä homous ei ole hakkaamisen aihe, kuten kirjan tarinassa. Kirja puhuttelee monelta eri näkökantilta teemoja: perheet, ystävyydet, sukupuolisuudet, seksikokemukset, päihteet, pukeutuminen, eri kokeilut, koulu, tulevaisuus. Kirja on vahva kannanotto menneisyyden nuorten elämään, nuorten, jotka tänä päivänä ovat yli viidenkymmenen, mutta eivät unohda koskaan noita karuja, mutta hellyttäviä nuoruuspäiviä.

Hän aikoo täyttää tytön, niin että se toinen laimenee ja katoaa, se paskiainen jonka perässä kaikki juoksevat, joka aina pääsee kuin koira veräjästä ja josta kukaan ei koskaan juorua. Kitaraa soittava Hellreiser, että voikin olla paska musiikkimaku. Nyt ne molemmat saavat mitä ansaitsevat. Sillä täällä määrää nyt hän.

Sabine Forsblom, Betinka ****
Suom. Helene Bützow ja Laura Kulmala
S&S 2018
s. 222

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joululahjaksi kirjoja

Jouluaatto on meillä pian herttainen, vain kahdeksan yötä on maltettava ja vuoden odotetuin päivä on tullut. Kävin lauantaina jouluostoksilla, kuten kaikki muutkin ja tungos oli valtava. Kirjakaupat ne on, jotka vetävät meikätyttöä puoleensa, ja tiesin jo minkä kirjan valitsen itselleni lahjaksi: Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin.

Pitkin vuotta olen siis lukenut todella hyviä kirjoja, joita voisin suositella joululahjoiksi. Upeita kirjoja, uskomattomia tarinoita ja lahjakkaita kirjailijoita on maailma pullollaan. Aina on kiva löytää uusi tuttavuus ja uusi maa kirjallisuuden saralla. Yläpalkissa on Vuoden 2018 kirjat, josta klikkaamalla löytyvät kaikki tänä vuonna lukemani kirjat. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan kirja-arvioni kyseisestä kirjasta. 


Anne Svärd: Vera
Vera on kertomus nuoresta tytöstä, joka kasvaa ja kehittyy ottamaan vastuun itsestä ja omasta lapsestaan.  Anne Swärd sai minut ahdistumaan, hengästymään ja ihastumaan uskomattomalla tarinallaan.

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Kirja valottaa lukijoille miksi ihmiset pakenevat omasta maasta. Minkälaisia tapahtumia joudutaan kokemaan, ennen kuin ajatuksiin tulee lähtö kotimaasta.

Meredith Russo: Tyttösi sun
Lue ihmeessä tämä koukuttava nuortenkirja, sillä voit oppia paljon uutta transsukupuolisuudesta. YA-kirjallisuuden lukijoille.

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä
Kirjailija kutsuu huumorilla itseään Mama Jekylliksi ja Mama Hydeksi. Vanhemmuus on yksi kirjan teemoista, parisuhde toinen. Siihen  sekaan pitäisi mahtua monta eri roolia naisena, mutta keski-ikäistyvä nainen kuulostaa kirjailijan omasta mielestä sellaiselta, joka ei kiinnosta ketään.

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä
Turkkilainen Elif Shafak on yksi lempikirjailijoistani. Kirjailija asuu itse nykyisin Lontoossa, joten hänellä on näkemystä englantilaisuudesta ja myös turkkilaisuudesta poismuuttaneen kriittisestä näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan tarina on jälleen nautittavaa ja koukuttavaa ja uppouduin siihen ihastuneena.
Noora Vallinkoski: Perno Mega City
Noora Vallinkosken esikoisteos Perno Mega City kuvaa 80-90-luvun lähiöelämää Turun Pernossa. Kirjan äänenä toimii 80-luvulla syntynyt Hanna. Hannan äiti käy välillä Kupittaalla hoidattamassa mielenterveyttään. Hannan ja perheen muiden lasten elämä kasvaa äidin särkyvän mielen reunamilla. 

Mikael Niemi: Karhun keitto
Karhun keitto on erittäin mielenkiintoinen historiallinen tarina, jossa kuvataan lestadiolaisuuden alkuaikoja trillerimäisestä näkökulmasta katsottuna. Rovasti Lars Levi Leastadius kuvataan oppineena, avarakatseisena ja inhimillisenä luonnontutkijana ja oikeudenmukaisena hengenmiehenä, joka oli myös taitava salapoliisi. Tämä historiallinen murhamysteeri sisältää myös hippusia onnesta ja rakkaudesta.


Mariette Lindstein: Ehdoton valta
Ruotsalaisen Mariette Lindsteinin psykologinen esikoistrilleri kertoo nuoresta Sofiasta, joka hurmaantui komeasta ja karismaattisesta ViaTerra-liikkeen johtajasta ja joutui sitä myöten eräänlaisen New Age-kultin jäseneksi. Kultin meno pahenee päivä päivältä ja lopulta Sofia pakenee henkensä edestä, mutta takaa-ajajat ovat perässä. Huippujännittävä trilleri.

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
Tämä dekkari on Flavia de Luce-sarjan yhdeksäs kirja. Flavia on 12-vuotias salapoliisi, jolla on taito kompastua murhattuihin ihmisiin, ja tällä kertaa hän sai veneajelulla kuolleen nuoren miehen sormiotteeseensa. Kirjojen parasta antia on niiden huumori, joka keventää murhatutkimuksia Agatha Christien henkeen sopiviksi. Kaikille yli 10-vuotiaille salapoliisikirjoista pitäville lukijoille.

Paula Noronen: Supermarsu ja roskaavat ryökäleet
Jos et ole vielä ehtinyt tutustua tähän kirjasarjaan, niin nyt olisi jo superaika tutustua kirjojen superfantasiaan. Supermarsu ja roskaavat ryökäleet sopii sekä tytöille että pojille yli 7v.


Veera Salmi: Puluboi = Agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat
Ai että minä rakastan Puluboita ja minä rakastan lukea ääneen hänestä kertovia kirjoja sellaisille, jotka tykkäävät Puluboista. Varsinkin alle 100-vuotiaille ja luulenpa, että Puluboin kavereita löytyy myös yli 100-vuotiaista lukijoista.

Riemumieltä ja lukuiloa kaikille!



perjantai 14. joulukuuta 2018

Paula Noronen: Supermarsu ja roskaavat ryökäleet



Luokan ovi avautui ja ”Muurahaiskarhu” astui sisälle. Tai oikeastaan emme voineet olla varmoja kuka sieltä tuli, koska tulijalla oli päässä pinkki ämpäri.
- Istukaa, olkaa hyvät, ämpärin sisältä kuului kumea ääni, joka kyllä kuulosti Seija Lipsaselta. Myös kaulassa oleva sydänkoru oli tutun näköinen.
- Opettaja, miksi sinulla on ämpäri päässä? Kysyin.

Supermarsu on suhauttanut lasten sydämiin ihanan karvaisena ja vahvana sankarina Paula Norosen luomassa lastenkirjasarjassa. Supermarsu ja roskaavat ryökäleet on sarjan  yhdestoista kirja. Sarjan kahdesta kirjasta on tehty elokuva Supermarsu ja samanniminen elokuvakirja.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun 11-vuotias Emilia sai lahjaksi marsun, jolle antoi nimeksi Marsu-Halonen. Ensimmäisestä sarjan kirjasta voi lukea mistä marsu sai nimensä. Nimenantotapahtuma oli aika mielenkiintoinen ja hauska, ja siihen liittyi marsun pissaaminen. Paula Noronen taitaa lapsille kirjoittamisen taidon, sillä kirjoihin liittyy huumori isolla Hoolla. Kannattaa varautua siihen, että lukijaa naurattaa ihan oikeasti, sen verran hauskoja tilanteita löytyy näistä kirjoista.

Supermarsu ja roskaavat ryökäleet teoksessa taivaalta alkaa sataa roskia maan pinnalle. Tietysti Supermarsu huolestuu tilanteesta ja haluaa auttaa, joten hän haluaa tavata Jättiläismarsun jotta saisi neuvoja ja apua tilanteen rauhoittamiseksi. Samanaikaisesti Emilian luokkaan on tullut outo uusi oppilas, joka tekee kaikki asiat aivan hassusti. Emilialla on muitakin huolia, sillä hänen paras ystävänsä Simo käyttäytyy oudosti. Ettei vain Emilia tuntisi itsensä mustasukkaiseksi. Kaiken huipuksi Emilian äiti ilmoittaa menevänsä naimisiin. Siinä on pienelle tytölle murheita ihan kylliksi.

Jos et ole vielä ehtinyt tutustua tähän kirjasarjaan, niin nyt olisi jo superaika tutustua kirjojen superfantasiaan. Supermarsu ja roskaavat ryökäleet sopii sekä tytöille että pojille. Tietysti kannattaisi aloittaa lukeminen sarjan ensimmäisestä kirjasta tai elokuvakirjasta Supermarsu, sillä tarina jatkuu kirjasta kirjaan. Emilia on kirjan päähenkilö ja tietysti myös Supermarsu. En kerro kuka Supermarsu on, vaan siitä voi ottaa selvyyden lukemalla näitä kirjoja tai katsomalla elokuvan. Tietysti roskaaminen on tämän uusimman kirjan tärkein teema, josta voi aloittaa vaikka minkälaisen jutustelun ja roskaprojektin ja kierrättämisen lasten kanssa. Hyvä aihe ja siihen päästään mukavasti kiinni fantasian avulla. Kaikki sarjan kirjat ovat loistavia valintoja joululahjoiksi, vink vink :)

Paula Noronen, Supermarsu ja roskaavat ryökäleet
Kuvitus Terese Bast
Tammi 2018
s. 171

torstai 13. joulukuuta 2018

Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö (Lucian päivä)



Isä ja äiti veivät Lucian tutkittavaksi, kun valtakunnan ainoa lääkäri Johann Copp oli käymässä Suomessa kuningas Kustaa Vaasan seurueen mukana. Tohtori Copp sanoi, että Luciaa ei voida parantaa. Hän selitti, että erikoislaatuisia lapsia syntyy varoittamaan ihmisiä tulevista onnettomuuksista – sodista, katovuosista ja rutosta. Joku poikalapsi oli syntynyt kuulemma Saksanmaalla paljastettu miekka kädessään. Lucia oli tohtori Coppin mielestä soma ja viisas lapsi. Eihän hänessä ollut muuta vikaa kuin pieni koko. Ja oliko tuokaan vika? Sitten lääkäri antoi Lucialle makeisen ja puhui isälle jotakin latinaksi niin hiljaa, etteivät Lucia ja äiti kuulleet.

Anna Amnellin historiallisen nuortenkirjan, Kyynärän mittainen tyttö, päähenkilö on pienikokoinen, mutta rohkea 13-vuotias Lucia. Eletään 1500-lukua ja taikauskoisuus ja luonnon mysteerit pitävät ihmisiä vallassaan. Luciaa on pidetty koko ikänsä piilossa kotonaan Hämeen linnan lähellä, koska hän oli painonsa arvoinen kultaa, sillä pienikokoisia ihmisiä haluttiin kuninkaallisten hoveihin hauskuttajiksi tai sitten kiertäviin sirkuksiin vetonauloiksi. Kustaa Vaasa oli lähettänyt Lucian isälle kirjeen, että hän halusi heti Lucian hovinsa jäseneksi, mutta ilkeät rosvotkin olivat saaneet vihin Luciasta ja aikoivat rikastua hänen kustannuksellaan.

Rosvot siis sieppasivat Lucian hänen ollessa ratsastamassa ja veivät hänet puiselle laivalle, joka matkasi kauas pois. Kirjan alussa on karttakuva Pohjois-Euroopasta vuonna 1559, joten Lucian kokemaa villiä merimatkaa voi seurata kartalta. Onneksi Lucia pääsee karkuun rosvoilta, mutta hän oli kaukana kotoa maassa, jonka kieli oli hänelle outoa. Häntä auttoi leipurin oppipoika, joka myös oli karkumatkalla.

Lucian seikkailumatkaan kuuluivat mm. merimiehet, kuninkaalliset, kulkurit ja seikkailijat. Lucia joutui soittamaan ja laulamaan elannokseen soittoruokalassa, sillä ruoka ja asuminen ei ollut ilmaista. Hän esiintyi piilossa, koska pelättiin hänen joutuvan uudelleen ryöstäjien kohteeksi. Pian huhu levisi, että soittoruokalan laulaja oli lyhytkasvuinen, ja jälleen Luciaa kiikutettiin seuraavaan seikkailuun.

Lucian elämä  olisi ollut erilainen, jos hän olisi ollut normaalimittainen. Hänelle olisi kenties jo sulhanen katsottuna valmiiksi, sillä tytöt naitettiin nuorina. Sen jälkeen he olivat sulhasen perheen jäseniä. Miehet holhosivat naisia ja lapsia ja se tarkoitti sitä, että naiset ja lapset eivät voineet päättää omista asioistaan, vaan holhooja päätti heidän asioista. Tämä näkyi kirjassa mm. kun Lucia sai kultarahoja, hän ei itse saanut nähdä tai pitää niitä, kenties ne jäivät rahojen ottajan haltuun kokonaan.

Kyynärän mittainen tyttö on kirja rohkeasta ja neuvokkaasta tytöstä keskiajalla. Kirja on kertomus nuoruudesta, erilaisuudesta ja ystävyydestä.

Anna Amnell, Kyynärän mittainen tyttö
Kuvitus Matti Amnell
Lasten Keskus 2004
s. 153 + sanasto + lähteet
historiallinen nuortenkirja 1500-luku

Hyvää Lucian päivää. Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Petra Hammesfahr: Pahantekijä (tv-sarja Syntinen)


Kuusi isoa ja mehukasta omenaa, joissa oli kellertävät kuoret. Golden Delicious. Hän rakasti niitä. Hän rakasti myös elämää, jota ei enää ollut. Tarkasti ottaen sitä ei ollut koskaan ollutkaan.

Saksalaisen rikoskirjailijan Petra Hammesfahrin Pahantekijän alussa kerrotaan kirjan huippukohta, joten se tiedetään sitten koko kirjan ajan. Vierastan hieman näitä rikos tapahtuu jo ihan alussa - kirjoja, mutta Pahantekijä on todella hyvä, sillä tarina kuvaa rikosta edeltäviä tapahtumia. Mikä oli rikoksen motiivi? Se poliisien ja tässä tapauksessa myös psykologin pitää yrittää saada selville.

Pahantekijästä on tehty kiinnostava tv-sarja Syntinen. Tv-sarjassa on aika paljon samaa kuin kirjassa, mutta eroavuuksiakin löytyy. Varsinkin rikoskomisarion, joka tutkii rikosta, elämässä on ihan eri tavalla jännitystä kuin kirjan rikoskomisariolla. Myös päähenkilön Coran mies käyttäytyy ja on esillä ihan eri tavalla kirjassa ja tv-sarjassa.

Cora tappaa yleisellä paikalla ihmisen, ja rikoskomisario tutkii tekoon johtaneita syitä. Cora on tunnustanut rikoksen, mutta motiivi on hukassa. Viisi vuotta aiemmin Coran elämässä tapahtui ikäviä asioita, eikä hän pysty muistamaan niitä kuin pätkittäin ja erittäin sekavasti, joten rikoskomisariolla on vaikea tehtävä edessä. Ehkäpä syy ja motiivi löytyvät sekavista muistoista.

Petra Hammesfahrin psykologinen trilleri Pahantekijä koukuttaa heti ensi sivuilta mukaansa. Kirjan rikos tapahtuu Otto-Maigler-järven rannalla Kölnissä. Coran vanhemmat asuvat lähikaupungissa, mutta Cora ei ole vanhempiensa kanssa missään tekemisissä. Lapsuudesta löytyy ikäviä asioita, mutta myös niitä mukavia asioita, kuten rakas sisko, mutta siihenkin suhteeseen liittyy pimeitä puolia. Kirjan tarinassa vaihtelevat sekä nykyisyys että menneisyys hyytävällä tavalla. Coran elämä oli todella kurjaa 19-vuotiaaksi asti. Ja senkin jälkeen elämä oli tasapainoilemista ohuella narulla. Laadukas trilleri kaikenkaikkiaan.

Ensin Grovian ajatteli, että Elsbeth ei enää edes muistanut vanhinta tytärtään. Mutta sitten Elsbeth oli kertonut saatanan sikiöstä, joka oli huijannut heitä kaikkia. Joka vieraili synnin temppelissä eikä tutkiskellut itseään. Joka vei kärsivän olennon tuhoon, koska oli lihan himon turmelema. Elsbeth ei tiennyt, milloin saatanan sikiö oli kääntänyt selkänsä kodille.

Petra Hammesfahr, Pahantekijä ****
Suom. Marja Kyrö
Otava 2005
s. 443
Die Sünderin 1999
Psykologinen trilleri

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Raili Mikkanen: Histamiini rakentaa lautan




Riki ja Pinna olivat päättäneet rakentaa lautan. He aikoivat purjehtia ensin jokea pitkin merelle ja sitten merta pitkin maailman ääriin. Vaikka Afrikkaan tai Japaniin asti.
Mutta tulisiko siitä nyt mitään?
Kuka voisi auttaa heitä?

Minä rakastin telkkarin lastenohjelmia, joissa kopsutteli marionettihevonen nimeltään Histamiini. Histamiini on lastenkirjailija Raili Mikkasen luoma hahmo, ja sen äänenä toimi ihana näyttelijä Matti Ranin. Histamiini seikkaili mm. joulukalentereissa vuosina 1980 ja 1985. Raili Mikkanen on kirjoittanut kokonaisen kirjasarjan Histamiinin seikkailuista, johon kuuluu peräti 12 lastenkirjaa. Histamiini rakentaa lautan on julkaistu vuonna 2003 ja nimestä päätellen siinä on seikkailulle lähdön huumaa ja muuta lapsia kiinnostavaa satuilua. Kirja sopii hyvin alle kouluikäisille ja jo lukemaan oppineille, sillä teksti on isokokoista, jota lapsen on helpompi lukea.

- Muista, että tämä on Suuri Salaisuus, Riki sanoi ja katsoi Pinnaa tiukasti.
Vannotaan yhdessä!
He painoivat peukalot yhteen ja sanoivat yhtä aikaa:
- Jos petän valan ja juoruan, huuleni saa liimata umpeen! Varokoon petturi!

Sisarukset Riki ja Pinna haluaisivat rakentaa lautan, mutta he eivät itse osaa ja tarvitsevat siis apua. Onneksi luotettava pieni marionettihevonen Histamiini lupautuu auttamaan heitä. Ja kirjasta voi lukea valmistuiko lautta ja seurasiko siitä Suuri Seikkailu.

Raili Mikkanen on ahkera kirjailija, sillä Histamiini-kirjasarjan lisäksi hän on kirjoittanut viitisenkymmentä teosta lapsille, nuorille ja aikuisille. Mikkanen sai Junior-Finlandian vuonna 2002 kirjasta Ei ole minulle suvannot! , joka kertoo Aino Kallaksen nuoruudesta.

Lapsen maailmaan kuuluu kokea jännitystä ja vaarallisia tilanteita. Sopivasti satumaailmaan kuuluvalla tarinalla myös seikkailu lautalla voi onnistua tai sitten epäonnistua. Kirja herätti minulle valtavasti erilaisia tunnetiloja menneisyydestä. Matti Raninin ääni Histamiinina muistui mieleen elävästi. Jännitystä on siis tiedossa tämän kirjan matkassa.

Klip, klop,

klop, klop,

hevonen on pop!



Klip, klop,

klop, klop,

ystävyys on pop!

Raili Mikkanen, Histamiini rakentaa lautan
Kuvittanut Jukka Lemmetty
Tammi 2003
s. 92

Mikkanen Raili ja Valojärvi Laura: Iivari-tonttu karkuteillä

lauantai 8. joulukuuta 2018

Tapani Bagge ja Salla Savolainen: Hämeenlinnan Janne (Jean Sibelius)


Muistan hyvin syntymäni. Oli joulukuun kahdeksas 1865 ja pakkanen soi ilmassa. Lunta ei vieläkään tullut. Tuli poika.
Sain nimekseni Johan Kristian Julius Sibelius, mutta Janneksi minua sanottiin.

Tapani Baggen lapsille suunnattu Hämeenlinnan Janne - Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius-kuvakirja on lapsille suunnattu tietoteos kansallissäveltäjästämme. Kirjan on kuvittanut hauskasti ja mieleenpainuvasti Salla Savolainen. Uskoisin, että tällainen tietoteos saa lapset lukemaan mieluusti tietoja aikamme suurmiehestä, joka oli aikoinaan ympäri maailman tunnettu säveltäjä.

Jean Sibelius (1865-1957) syntyi ja vietti lapsuutensa Hämeenlinnassa.  Kirjan ensimmäisellä aukealla on kuva Hämeenlinnan kaupungista ja kuvasta voi nähdä Sibeliuksen synnynkodin, kodin ja kouluaikaisen kodin. Kartassa näkyy mm. Hämeen linna, jossa kannattaa vierailla, sillä kyseisellä linnalla on juuret 1200-luvulle saakka. Opastettu kierros on mainio keino tutustua linnan historiaan. Kirjassa kerrotaan myöskin tästä historiallisesta linnasta. Jean Sibeliuksen isä oli lääkäri, joka hoiti vankeja, joita pidettiin Hämeen linnassa.

Jean Sibeliuksella oli absoluuttinen sävelkorva, joten hänellä oli uskomaton perimä, joka mahdollisti hänelle opiskella musiikkia, jota Janne oppi soittamaan jo kotonaan. Isän kuolema, kun Janne oli vasta kolmevuotias, vaikeutti opiskelua, mutta onneksi isän Pehr-veli auttoi Jannea rahallisesti. Olisihan se ollut surullista, jos uskomattoman taitavasta nuoresta miehestä ei olisi tullut maailmankuulua säveltäjäneroa. Hieno lasten tietoteos, joka kertoo myös paljon Hämeenlinnan, eli Jean Sibeliuksen synnyinkaupungin, historiasta.

Tapani Bagge, Hämeenlinnan Janne – Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius ****
Kuvitus Salla Savolainen
Tammi 2015
s. 41
lasten tietoteos

torstai 6. joulukuuta 2018

Michael Cunningham: Tunnit


Nainen kiiruhtaa talosta yllään säähän nähden liian tukeva takki. On vuosi 1941. Taas on yksi sota alkanut. Hän on jättänyt kirjeen Leonardille ja toisen Vanessalle. Hän kävelee määrätietoisesti kohti jokea, on varma aikeestaan, mutta jopa nyt hänen ajatuksensa lähes harhautuvat, kun hän näkee kumpuilevan maan, kirkon ja pienen valkoisena hohtavan, hieman rikinkeltaiselta vivahtavan lammaskatraan laiduntavan tummenevan taivaan alla.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Michael Cunninghamin Pulizer-palkittu teos Tunnit tuli lukuun jo toisen kerran, ja nyt ajattelin tehdä myös bloggauksen kirjasta. Kirjan sain vuonna 2015 Kirjakaapin avain-blogin Jonnalta hänen järjestämästään kirja-arvonnasta. Ensimmäisellä lukukerralla en oikein saanut kirjasta mitään tarttumapintaa. Kirjan kieli on todella kaunista ja sulavaa, ja suomennos on onnistunut hyvin.

Kirja lähtee liikkeelle kirjailija Virginia Woolfin elämästä, sillä hän epäilee hankalien mielenterveysongelmiensa palanneen, ja hän pelkää ääniä ja päänsärkyä. Hän työstää paraikaa Mrs Dalloway-romaania, jonka työnimenä on ”Tunnit”.

Vuonna 1949 kotiäiti Laura Brown miettii myös omaa elämäänsä, hänellä on hyvä mies, ihana rakastettu lapsi ja toinen tulossa, mutta silti hän ei ollut tyytyväinen elämäänsä, vaan hän haluaisi kadota omasta elämästään.

1900-luvun loppupuolella viisikymppinen Clarissa Vaughan suunnitteli ystävälleen ja entiselle rakastetulleen Richardille juhlia, koska hän oli saanut arvostetun kirjapalkinnon. Richardilla oli pitkälle edennyt aids. Cunningham on kietonut tarinoiden päähenkilöt miettimään omaa seksuaalisuuttaan ja elämää omassa parisuhteessaan tai sen puutteessa. Aids tuli tunnetuksi 1980-luvulla, kun ensimmäiset ihmiset kuolivat sairastuttuaan aidsiin. Aids liitettiin vahvasti seksuaalisuuteen ja varsinkin miehiin, mutta myöhemmin se liitettiin veren välityksellä tarttuvaan hiviin.

1990-luvulla aidsin lääkitys ei vielä ollut tehokasta, joten Richard oli todella huonossa kunnossa. Richard kirjoitti palkitussa kirjassaan äidistään, joka oli rakastanut lukemista ja varsinkin Virginia Woolfin Mrs Dalloway-teosta. Ehkä tämän johdosta Richard kutsui läheistä ystäväänsä, auttajaansa ja entistä rakastettuaan Clarissaa Mrs Dallowayksi. Kirjallisuus ja parisuhteet sekä seksuaalisuus yhdistävät kirjan henkilöitä. Tarina on hieno aikansa kuvaaja ja uskon, että Pulizer-palkinto on annettu ansaitusti juuri tälle kirjalle.

Hän ottaa lantun kulhosta ja leikkaa siitä kannan tottuneella veitsenheilautuksella. Noin, Virginia ajattelee, hän haluaisi viiltää kurkkuni auki, juuri noin, huolettomalla vedolla, kuin minun tappamiseni olisi taas yksi talousaskare hänen ja nukkumisen välissä.

Michael Cunningham, Tunnit ****
Suom. Marjo Alopaeus
Gummerus 2000
s. 235
The Hours 1998

Michael Cunningham: Illan tullen

tiistai 4. joulukuuta 2018

Kirjabloggareiden joulukalenteri 4. luukku


Olen Raija Nokkalan naivististen maalausten fani ja olen odottanut tätä hänen maalaustensa ja Ulla Kamppisen runojen yhdistelmäteosta siitä asti, kun tiesin kirjan ilmestyväksi. Kirja on juuri sellainen kuin toivoinkin. Jokaisella aukeamalla on yksi maalaus ja runo, joka kuvaa maalausta. Todella oivaa yhteistyötä.

Kirjan nimikkotaulu ja runo ovat muikeita ja saavat tällaisen dekkarien ystävän todella hyvälle tuulelle. Joissakin maalauksissa siis luetaan kirjoja. Voisinpa jopa luulla, että taulujen tekijä tykkää myös dekkareiden lukemisesta. Ja meitä dekkareiden ystäviä taitaa olla miljoonia maapallolla. Jännitävistä tilanteista voi lukea kirjoissa ihan kaikessa rauhassa, mutta minullekin käy monesti hyvän dekkarin seurassa samalla tavalla kuin runon hirvelle:


Hirvi lukee dekkaria metsässä

Valo heiveröinen
metsän takana
hirvi kalpeana
niin kuin lakana
lukee dekkaria
ahmimalla
hanki lammikoksi
sulaa vatsan alla

agatha christie
ja conan doyle
siinä lukemista
ahmijoille
aamu valkenee
ja käki kukkuu
hirvi mättäällänsä
vielä nukkuu


Dekkareita tulee siis usein luettua ahmimalla ja nukkumaan pääsee vasta aamuyöstä tai kun kirjan saa loppuun. Tämä on hassu runo missä on lunta ja käki kukkuu. No ainakin Suomen kesässä kaikki on mahdollista, talvella en ole koskaan kuullut käen kukkuvan. Naivismille on yleistä, että se tekee katsojan iloiseksi ja onnelliseksi. Raija Nokkalalla on taito saada hymy katsojien huulille. Taulut ovat reheviä ja värikkäitä. Taustalla on usein tumma sininen väri, joka on hänelle tyypillinen väri. Muutkin värit ovat iloisen kirkkaita. Tauluista voi löytää kaikki mahdolliset eläimet, joita metsistämme tai maatiloilta löytyy. Koirat ja kissat ovat monen taulun aiheina. Hirvi lukee dekkaria on oikea hyvän mielen kirja satumaisine kuvineen ja hurmaavine runoineen.

Lämpöä, lempeä, hyvää mieltä ja lukuiloa!

Huomenna Kirjabloggareiden joulukalenterin avaa KirsinBook Glub.
Eiliseen luukkuun pääset kurkistamaan Elämä on ihanaa blogissa.

 

lauantai 1. joulukuuta 2018

Vilkutus


Vilkutus

Jotta tassuni
selvemmin
näkisit
sytytin tämän
kynttilän

ihan vain että
paremmin
huomaisit
minun sinua
tervehtivän


Ulla Kamppisen runo ja
Raija Nokkalan maalaus
kirjassa Hirvi lukee dekkaria 2018

torstai 29. marraskuuta 2018

Kirjakevät 2019

Kohta se on täällä – KIRJAKEVÄT!

Olen valtavan helpottunut, kun marraskuu jää taaksepäin, sillä minulle ei sovi tämmöiset synkät säät. Onneksi viimeiset pari päivää on ollut pakkasta ja maassa vähän lunta, se valaisee maisemaa kummasti. Kevään kirjakatalogeja olen lukenut mielenkiinnolla, mutta kirjavarauksia on aika vähän tullut tehtyä, sillä laskin lukemattomia kirjapinojani, ja niitä on ihan liikaa. Siirryn siis, osittain, lukemaan oman kirjahyllyni kirjoja, mutta ajattelin laittaa esille niitä, joita olen bongannut ilmestyväksi ja haluan ne ihan ehdottomasti itse lukea, ihan syvältä sydämestäni.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
...Sylvi Kekkonen <3
Olen lukenut kirjailijalta aiemmin Syntysanat.

Katja Kärki: Jumalan sanat
Onkohan nyt muotia uskontoaiheiset kirjat? ”Hyvästi koko perkeleen suku”, ilmoittaa päähenkilö Elsa lähtiessään kotipaikkakunnalta. Tämä lause ratkaisi lukukiinnostukseni tämän esikoisteoksen puolesta.

Päivi Laakso: Sääskenpyytäjät
Jotain ihanaa tässä kirjassa oli, koska varasin sen kirjastosta.

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Tässäkin kirjassa oli jotain uskontoon liittyvää, muistaakseni, kai?
Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi 
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika 
Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar
Kaikki Vuoren historialliset kirjat löytyvät blogista. Olen uskollinen fani!

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista.
Rakastuin kirjailijan Nimeni on Lucy Barton teokseen.

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut
Ai kun minä tykkäsin kirjailijan Etta ja Otto ja Russell ja James teoksesta.

Nadeem Aslam: Kultainen legenda
Sokean miehen puutarha ja Elävältä haudatut niittasivat minut kirjailijan ihailijakuoroon.

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt
Jo kirjan nimi saa kylmät väreet kulkemaan selkärangassa. Kaikki se mitä en muista 
on kirja, jonka muistan ja haluan lukea sen uudelleen.

Elämässä pitää olla myös jännitystä!!!

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
Apua, ihan uusi tuttavuus!

Fiona Barton: Lapsi
Lesken jälkeen olen odottanut tätä tosi kovasti.

Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat
Kaikki yhdeksän edellistä dekkaria löytyy blogista.

Elly Griffiths: Korppikuningas
Heti ensimmäisestä kirjasta olen fanittanut tätä Ruth Galloway-sarjaa.
Griffiths Elly: Risteyskohdat  
Griffiths Elly: Januksen kivi  
Griffiths Elly: Jyrkänteen reunalla  
Griffiths Elly: Käärmeen kirous

tiistai 27. marraskuuta 2018

Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa





Naisen selkä puhui omaa kieltään. Kaikki mitä hän ei näyttänyt tai sanonut, selän lihakset ja liikkeet paljastivat. Se kuunteli. Se näki. Hän kuvitteli, että myös mustan kankaan alle jäävät osat ruumiista olivat tatuoidut. Ehkä hänen vartalossaan ei ollut yhden yhtä paikkaa, joka olisi ollut vapaa tatuoitujen kasvien tukahduttavalta otteelta.

Tanskalainen Mads Peder Nordbo aloittaa Grönlantiin sijoittuvan dekkarisarjansa kirjalla Tyttö ilman ihoa. Tässä kirjassa ei ole yhden yhtäkään tyttöä ilman ihoa, ei elävänä, eikä kuolleena. Kuolleita löytyy tämän tästä ja mielestäni kirja sijoittuu väkivaltaisimpiin trillereihin, mitä olen lukenut. Sarjan päähenkilö on toimittaja Matthew Cave, joka syntyi ja asui pienenä Grönlannissa. Hän oli paennut Tanskasta muistoja pakoon, hän oli leski.

Matthew oli kuvaajansa kanssa tekemässä juttukeikkaa historiallisesta jäämuumiosta. Artikkeli voisi olla lähtölaukaus kansainväliselle toimittajauralle. Harmi vaan, jotakin menee pieleen ja kaksikon oli palattava jäämuumion luokse, joka oli sillä aikaa kadonnut ja sen paikalla oli kuollut poliisi. Tästä alkuasetelmasta lähti tämä kiinnostava jäämaisemaan sijoittuva dekkarisarja käyntiin, ja aika hengästyttävältä se vaikutti koko matkan ajan.

Tyttö ilman ihoa kirjan yksi teemoista on pienten tyttöjen hyväksikäyttö, johon liittyi muutakin hämäräperäistä hommaa. Tämä oli siis menneisyyteen liittyvä linkki, joka tuli esille Matthewin tehdessä tutkimustyötään. Tutkimusta hidasti se, että historialliset dokumentit eivät olleet vielä netissä, vaan niitä piti etsiä pimeistä varastoista ja kellareista. Matthewilla oli pomon siunaus tutkimukselle.

Historia ja nykyisyys kävelevät kirjassa rinnakkain. Ilman menneisyyden ilkeitä tekoja ei olisi nykyisiä väkivaltatekojakaan ja Matthew joutuu itsekin kohtaamaan kaikenlaista järkyttävää, ennen kuin salaisuudet tulivat päivänvaloon. Ehkäpä tatuoitu nainen vie Matthewin ajatukset pois masennuksen syövereistä. Mads Peder Nordbo on tanskalainen kirjailija ja hän asuu Grönlannin Nuukissa, ikijään läheisyydessä. Tarinan tekee mielenkiintoiseksi Grönlanti ja sen alkuperäisasukkaat ja heidän kulttuurinsa. Kirjan tarina on kylmä, synkkä ja pelottava, mutta kaikesta karskiudestaan huolimatta, siitä löytyy myös ripaus romantiikkaa.

Mads Peder Nordbo, Tyttö ilman ihoa ***
Suom. Tiina Sjelvgren
Like 2018
s. 349
Pigen uden hud 2017
NIVIARSIAQ AMEQANNGITSOQ

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

John Steinbeck: Helmi


Kaupungissa kerrotaan tarinaa suuresta helmestä – kuinka se löytyi ja kuinka se jälleen katosi. Kerrotaan, Kinosta, kalastajasta, ja hänen vaimostaan Juanasta sekä Coyotitosta, heidän lapsestaan. Ja koska tuota tarinaa kerrotaan yhä uudestaan, se on juurtunut kaikkien mieleen. Ja kuten kaikissa monesti kerrotuissa tarinoissa, jotka elävät kansan sydämessä, siinäkin on vain hyvää ja huonoa, vain mustaa ja valkoista, hyvyyttä ja pahuutta eikä mitään siltä väliltä.

Yhdysvaltalainen nobelisti John Steinbeck (1902-1968) oli tarinankertoja vailla vertaa. Sen todistaa tämä uskomaton Helmi, joka kertoo helmenkalastajasta Kinosta ja hänen perheestään. Kino oli intiaani, ja valkoiset olivat vieneet hänen esi-isiensä maat petkuttamalla ja nyt he petkuttivat helmenostajina. Eikä petkuttaminen ja kieroilu jääneet helmien ostamiseen, vaan omaisuutta rikottiin ja tuhottiin sekä yritettiin tappaa. Kouluja käymätön köyhä intiaani nousi lopulta valkoisten ylivallan yläpuolelle, mutta sen maksu oli Steinbeckille tyypillinen. Steinbeck ilmaisee kirjoissaan väkivallan aikakautta, eli Helmi julkaistiin toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa vuonna 1947.

Helmen ilmapiiri tiivistyy nopeasti ja muuttuu tunnelmaltaan uhkaavaksi. Kino löytää siis suuren helmen, josta kaikki valkoiset haluavat hyötyä lääkäriä ja pappia myöten. Muut intiaanit seuraavat kiinnostuneina tapahtumia, mutta eivät halua puuttua niihin mitenkään. Kino perheineen on yksin vastassa valkoisten ylivaltaa, jonka kuitenkin kaikki tunnustavat, mutta ovat tottuneet puristamaan silmät kiinni ja suun viivaksi. Kun Kinolta kysytään mitä hän aikoo hankkia rahoillaan, niin hän ilmoittaa hankkivansa kiväärin.

Olosuhteet käyvät nopeasti ylivoimaisiksi intiaanikylässä, sillä perheen kimppuun hyökätään koko ajan ja lopulta kotimajakin poltetaan. Kino perheineen on pakotettu pakenemaan, mutta sitä hyökkääjät halusivatkin, sillä sitten he olivat vapaata riistaa.

Luin Helmen ensimmäisen kerran kouluaikana, sillä se kuului lukukirjoihin, jotka piti lukea yläasteella. Ihastuin välittömästi kirjan luontokuvauksiin, helmenkalastajien elämän kuvailuun ja tiivistunnelmaiseen tarinaan. Lopun olisin toivonut olevan erilaisen, mutta Steinbeck on luonut klassikkokirjansa juuri sellaiseksi kuin on halunnut. Ostin kirjan kirjamessujen vanhojen kirjojen puolelta. Helmen maailma oli jäänyt nuorelle lukijalle hyvin muistiin ja nyt useiden vuosien jälkeen oli kiinnostava kerrata kirjan tapahtumia. Mieleenpainuva kirja.

John Steinbeck, Helmi *****
Suom. Alex Matson
Tammen Keltainen Kirjasto 1996, 21.  Painos
s. 118
The Pearl 1947
Ensimmäinen suomenkielinen teos ilmestyi 1949

Steinbeck John: Oikutteleva bussi 
Steinbeck John: Routakuun aika
Steinbeck John: Torstai on toivoa täynnä 
 

tiistai 20. marraskuuta 2018

Pierre Lemaitre: Tulen varjot




Joubert oli huijannut häntä kuukausikaupalla. Hän oli toiminut tarkkaan laaditun suunnitelman mukaan.
”Koko omaisuuteni on siirtynyt teidän käsiinne…”
”Ei. Olette menettänyt koko omaisuutenne samaan aikaan kuin minä olen hankkinut omani, se on aivan eri asia.”

Ranskalaisen Pierre Lemaitren Tulen varjot on itsenäinen jatko-osa kirjalle Näkemiin taivaassa. Vihdoinkin ranskalainen kirja, jonka lukeminen oli nautinto, sillä viimeaikoina lukemani ranskalaiset kirjat ovat olleet ns. selkotekstiä, josta on puuttunut tunnelma. Lemaitre kirjoittaa rehevää kieltä ja niitä tunteita ja tunnelmia löytyy runsaasti. Tarina sijoittui Pariisiin ennen toista maailmansotaa, ja se alkoi pankkiiri Péricourtin hautajaispäivästä. Ennen hautajaissaattueen matkalle lähtöä tapahtuu jotain niin ikävää, että pankkiirin tytär ja tyttärenpoika eivät voi osallistua hautajaistilaisuuteen.

Pankkiiri oli suunnattoman rikas ja nyt hänen rikkautensa perii hänen ainoa lapsensa Madeleine. Madeleine oli aina tottunut rikkauksiin, palvelijoihin ja luottamaan varsinkin isänsä luotettavaan apulaiseen Gustave Joubertiin. Isä oli jopa odottanut tyttärensä menevän naimisiin Gustaven kanssa. Annettuaan pakit Gustavelle, Madeleine sai tuntea miten rahanahne ja kostonhimoinen Gustave oli.

Niinpä Madeleine huomasi pian asuvan pienessä asunnossa yksinhuoltajaäitinä ja laskevansa pennosia, sillä omaisuudesta oli Gustaven käsittelyn jäljiltä enää rippeet jäljellä. Eihän tarina tähän päättynyt, vaan siitä alkoi uudet kuviot, kun Madeleine alkoi suunnitella kostoa henkilöille, joiden koki pettäneen hänet ja hänen poikansa. Muutama vuosi siinä meni, mutta menköön. Madeleine oli siis erittäin pitkävihainen.

Rikkaudesta ryysyihin voi olla paljon vaikeampaa sopeutua kuin toisinpäin. Madeleine oli luonteeltaan kuitenkin sopeutuvainen ja hän oli jo aiemmassa elämässä tottunut siihen, että häntä petettiin, että maailmassa tapahtui myös rikkaille pahoja asioita. Madeleinen oli otettava hommat haltuun ja aika hyvin hän toimi koston jumalattarena.

Pierre Lemaitre luettelee kirjan lopussa kirjailijoita ja muita lähteitä, jotka ovat innoittaneet häntä. Yli kolmenkymmenen nimen joukossa on vain yhden naiskirjailijan nimi. Toivoisin Lemaitren lukevan enemmän naiskirjailijoiden teoksia, sillä tämän kirjan naishenkilöistä osa on turhan karikatyyrisesti esitelty, joten  teki välillä ihan pahaa lukea heistä, mutta muuten viihdyin kirjan parissa oikein hyvin. Sivuja on aika paljon, mutta koukkuunsa punovat juonikoukerot ovat jopa satiirisen hauskoja, ja sivut kääntyvät kuin itsekseen kirjan loppuun asti. Kirjassa tuli myös esille aimo annos ranskalaista historiaa, josta pidin kovasti. Viihdyin ja nautin.

Pierre Lemaitre, Tulen varjot ****
Suom. Susanna Hirvikorpi
Minerva 2018
s. 518
Couleurs de l´incendie 2018

lauantai 17. marraskuuta 2018

Antti Heikkinen: Kehveli


Kehveli kasvoi myös rohkeaksi, reippaaksi ja katalaksi. Vartuttuaan kusipuronuittelijasta räksänpesilläkulkijaksi hän soitteli pirunviulua pappilan ikäneitosisäkön ikkunan alla ja paskansi kerran keljumaisen haudankaivajan savupiippuun. Koskaan Kehveli ei saanut kolttosistaan rangaistusta, koska hän osasi velehdella kirkkain silmin ja tirvauttaa tarpeen vaatiessa aidon, vilpittömyydestä ja viattomuudesta kieliväisen itkun.

Antti Heikkisen Kehveli on jo pienestä pojasta lähtien nimensä mukainen mies. Hän ei osaa ottaa elämää kovin vakavasti ja jos hän erehtyy ottamaan elämän vakavasti, elämä heittää hänet vikkelästi ympäri ämpäri. Kehveli on siis veijaritarina, jonka parissa aika kuluu metkasti ja hymy huulilla, pitääpä jopa toisinaan ääneen hörähtää, sillä Kehveli on aikamoinen velikulta käänteissään.

Kehveli syntyi kirkkoherran nuorimmaiseksi ja jostakin syystä hän ei perinyt vakavaluontoista ja ahkeraa luonnetta vanhemmiltaan, kuten muut sisarukset. Kehvelin elämä meni siitä mistä aita oli matalin, myös sota-aika. Kehveli nimittäin karkasi sotatantereelta ja joutui aikamoiseen seikkailuun karkumatkallaan. Hän löysi mm. tulevan vaimonsakin reissullaan, tosin avioliitosta ei tullut pitkäikäinen.

Aina kun Kehveli luuli elämänsä asettuneen ja tasoittuneen, muutoksen tuulet jo puhaltelivat niskavilloihin. Kehveli oli hyvä tutustumaan ihmisiin ja nämä ystävyydet poikivat myöhemmässä elämässä mukavia yhteensattumia. Vanhemmalla iällä Kehveli toimi isänsä hoitajana ja teki omia bisneksiään siinä sivussa. Niistä nyt ei kannata tässä pahemmin huudella, ehkä voisin mainita yhden kaivoksen näin ohimennen.

Kehvelin seurassa kuluu mukavasti aika ja mietinpä jopa, että kirjasta saisi mukavan kesänäytelmän aikaiseksi. Kirjan henkilöt ovat sen verran herkullisen oloisia karikatyyrejä, että nauruhermot varmasti repeäisivät kesäteatterin penkeillä. Kesänäytelmää odotellen.

- Välillä nopsemmin, sitten hittaammin, ihan rohkeesti. Eihän semmoinen värkki miehen pelistä repiä, josta puserretaan pellolle maitopäälärin kokoisia penskoja. Ja puhu nättejä samalla, naisesta on mukava kun nätiks sanotaan vaikka se ei totta oliskaan.

Antti Heikkinen, Kehveli ***
Wsoy 2018
s. 256