sunnuntai 19. elokuuta 2018

Tommi Kinnunen: Pintti


 
 
- Tulehan katsomaan, mitä Tyynelän ämmävainaan poika on tänään saanut aikaan.

Tyynelän Jussi oli sisarusparven vanhin ja Tommi Kinnusen teos Pintti kertoi sydämeen sattuvassa ensimmäisessä kappaleessa juuri hänestä. Tommi Kinnunen on halunnut antaa äänen kaatumatautia potevalle Jussille, jota melkein kaikki kiusasivat ja pilkkasivat päivät pääksytysten lasitehtaalla, joka työllisti kaikki lähialueen ihmiset. 
 
Kartanon lasitehtaan ympärille oli muodostunut kylä, jossa kaikki tunsivat toisensa. Jussi oli vanhin Tyynelän sisaruksista. Jussilla oli omat ongelmansa, mutta arkiset ja työntäyteiset päivät kirkastuivat, kun maailmalle lähteneen isän lähettämät kirjeet tulivat perille. Jussi asui Railin ja Helmin perheen kanssa kotitalossaan. Turvaa toivat pysyvät asiat ja luonto. Helmin mies oli mukava ja tiesi, että Jussi näki enemmän kuin muut.

Luulevatko ihmiset, että suru tarttuu? Tai ehkä he ajattelevat että hän on jotenkin rikki? Että hän on kuin uunissa vioittunut malja, herkkä ja altis hajoamaan taitamattoman käsittelyssä? 

Pintin toinen kappale kertoi Jussin siskosta Helmistä. Helmin elämä oli vaikeaa ja surullista. Pienen lapsen äitinä hän joutui taiteilemaan työn ja lastenhoidon rajamailla. Se miten Helmi hoiti lapsenhoidon työaikana, aiheuttaisi tänä päivänä lastensuojelun puuttumisen asiaan. Huomioon oli otettava se, että kirjassa elettiin sotien jälkeistä aikaa maaseudulla, jossa ei ollut päivähoitoa.

Pintti pureutui siis menneisyyteen, aikaan, jolloin tehtiin vielä paljon käsin. Lasitehtaan omistajat halusivat pitää lasintuotannon samanlaisena kuin se oli ollut aiemminkin ennen sotia. Sotien aikana Helmi sai puhaltaa lääkepulloja. Miehinen lasinpuhallus olisi muuten keskeytynyt, mutta omistaja halusi, että naiset tekisivät miesten työt. Niinpä naiset saivat mahdollisuuden oppia uusia työmenetelmiä, joita miehet hallitsivat yksinvaltiaina. Sodan jälkeen vanha marssijärjestys palasi tehtaalle. Naiset naisten töihin ja miehet miesten töihin.

Hän ei näe Ailia hameensa takaa, mutta kuvittelee mielessään, miten sen siansilmät leviävät ja se vetää päätään nopeasti taakse, kuin olisi saanut äkkiä nokkaansa lattian alle kuolleen rotan hajun.

Kolmas kirjan kertoja oli Tyynelän Raili. Raili oli helposti kiivastuva ja siitä kärsivä ihminen. Sodan aikana pitkä ja voimakas Raili puhalsi ikkunalasia, sillä sota tuhosi varsinkin ikkunoita runsaasti. Raili oli sisarusparvesta se, joka lähti maailmalle kokeilemaan onnea, sillä kotielämä ahdisti, mutta hän palasi takaisin lasikylään koettuaan henkilökohtaisen menetyksen.

Kirjan loppukohtaus oli loistava, ja näin sen upean elokuvamaisuuden sieluni silmissä. Loppukohtaus oli niin koskettava, että kyyneleet kostuttavat silmäni tälläkin hetkellä, kun kirjoitan. Pintti oli loistava ja uskomattoman upea teos. Tommi Kinnunen kirjoittaa suoraan syvimpiin tunteisiin, niihin tunteisiin, jotka herättävät herkkiä muistoja. Pintti on tunteiden tulkki.

Tommi Kinnunen, Pintti *****
Wsoy 2018
s. 291

Kinnunen Tommi: Neljäntienristeys  
Kinnunen Tommi: Lopotti            

3 kommenttia:

  1. Loppukohtaus on todella hieno, unenomaisen tunnelmallinen. Jo epilogi nostatti kovat odotukset. Alun ja lopun välissä jumiuduin joihinkin joutokäynteihin, joten Pintti ei kunnolla viiltänyt. Silti totean, että Kinnunen on taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinnunen on klassikkokirjojen kirjoittaja, taitava tarinankertoja ja loistavaa tekstiä kirjasta toiseen kehittävä kirjailija. Ihastelin hänen rikasta ja kaunista suomen kieltä tässä kirjassa. Kirja kävi voimalla syviin tunteisiin ja herätti muistoja, jotka luulin jo unohtaneeni. Monitasoinen romaani.
      Kirja imaisi minut kerralla mukaansa ja luin sen yhdellä lukukerralla ja lukemisen jälkeen olisin heti halunnut aloittaa sen uudestaan.

      Poista
    2. Osaisiko joku selittää tuon loppukohtauksen? En sitä aivan täysin ymmärtänyt.

      Poista