maanantai 23. heinäkuuta 2018

Vera Vala: Suden hetki


Ariannasta pahinta oli epätietoisuus. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei saanut mieleensä kuin sumuisia muistikuvia, jotka unissa vääntyivät pahimpaan mahdolliseen muotoon. Välillä hän oli vankina viidakossa, välillä hän oli räjähtävässä veneessä. Usein hänellä oli seuralaisenaan kasvoton mies, josta hän muisti herättyään vain nimen. El Lobo.

Vera Valan jännittävä Arianna de Bellis-kirjasarja on saanut kuudennen osansa. Suden hetki sijoittuu kuumaakin kuumemmille Seychelleille. Saarilla on uhka päällä, sillä keuhkorutto on leviämässä sinne. Madagaskarilla oli kokeiltu ihmisille uutta rokotetta keuhkoruttoon, ja kokeilua oli ikävä kyllä levitetty vähän laajemminkin. Ariannen pieni tyttö sai tartunnan, mutta antibiootit olivat loppuneet kaikista apteekeista.

Rokotekampanja oli suuren suuri operaatio, ja sen tavoitteena oli tuhota erään ihmisen maine. Siinä sivussa operaation toimijoilla ei ollut mitään sitä vastaan, että tuhannet ihmiset olivat vaarassa kuolla. Motiiveista voit lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Tapahtumat saivat alkunsa kymmeniä vuosia sitten, ja  ne sisälsivät useita murhia ja niiden yrityksiä. Salaliitolla oli kuitenkin seuraajia, eikä keneenkään voinut luottaa.

Ariannaa rakastaa useampi mies, mutta heistä kukaan ei ole rehellinen hänelle. Jokainen tuntee toisensa ja jokaisella on suuria salaisuuksia takanaan. Ariannaa on selvästi kohdeltu väärin. Suden hetkessä Ariannalle selviää monta salaisuutta hänen ja miestensä menneisyydestä. Niitä eivät kerro hänen elämänsä rakkaudet, vaan hänen vihollisensa. On tullut aika tietää ja aika elää tietojen kanssa.

Suden hetki on kansainvälinen jännityskirja. Suden hetkessä liikutaan kansainvälisten konfliktien vanavedessä, turvajärjestöt etunenässä. Muukalaislegioonat löytyvät mieshenkilöiden taustoilta. Vanha roomalainen uskonto ja sen järjestö pitää liike-elämää, rahanpesua ja verokikkailua hallinnassaan. Järjestön päämiestä tai -naista kutsutaan Paholaisrauskuksi. Kuka henkilö on selviää kirjan loppupuolelta. On tullut aika vaihtaa Paholaisrauskun henkilöä, sillä nykyinen haluaa vapaalle. Kuka tittelin saa haltuunsa? Ainakin kaksi veljestä olisi valmiina pyörittämään kansainvälistä järjestöä, joka toimii kaikilla mahdollisilla sektoreilla ympäri maapallon. Toinen veljeksistä toimii järjestön strategisena johtajana ja toinen operatiivisena johtajana eli tekee likaiset työt. Ja niitä likaisia töitä on riittänyt.

Ariannan ja Bartolomeon liitto nitisee kuivuudesta, eikä satumaiset Seychellien saaret luo lisää romantiikkaa parin kuivuneeseen yhteiselämään. Miten suhteelle käy kirjan jännitystä tihkuvissa juonenkuvissa? Veroparatiisi luo kuvankauniit puitteet kihisevän kuumille tapahtumille, joissa rikolliset eivät kaihda ajatusta pienen lapsen kaappauksestakaan. Suden hetki on kuumaa luettavaa jännityksen ystäville.

Vera Vala, Suden hetki
Gummerus 2018
s. 456

10 kommenttia:

  1. En ole lukenut Vera Valaa, mutta kiinnostaisi kyllä. Esittelysi perusteella tämä voisi olla jännä kirja, ja Seychellit on hiukan harvinaisempi ympäristö kirjan tapahtumille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä kirja oli ensimmäinen tuttavuus tähän sarjaan ja Vera Valan kirjoihin. Nyt harmittaa, että en ole tutustunut aiempiin kirjoihin. Jännitystä riittää varmaan niissäkin.
      Kirjailija itse on asunut Seychelleillä, joten kuvaukset ovat aitoja :)

      Poista
  2. Kiitos tästä, pitäisi lukea Vera Valaa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vasta aloitin hänen kirjoihin tutustumisen :)

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Luin Valan sarjan alusta kolme kirjaa, mutta sitten kai väsähdin. Tämä kuulostaa erilaiselta, jo tuon Seychellin takia. Pitäisi varmaan palata Ariannen seuraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin on pitänyt lukea Valan kirjoja, mutta aina jotakin on tullut väliin. Venetsia ja Milano kiinnostavat.

      Poista
  4. Vera Vala on tuttu. Hieman minua hämmentää, että kotimaiset dekkarit hakevat tunnelman aina ulkomailta ja niin kaukaa tosielämän oikeudenkäynneistä. Tosin Vala muistaakseni asuu Italiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hän on asunut mm. Italiassa. Hän on toiminut mm. lentoemäntänä, joten eri maat on tulleet tutuiksi. Asui Seyschelleillä, kun kirjoitti tämän jännärin.
      Minä olen vissiin onnistunut lukemaan suomalaisten kirjailijoitten dekkareita, jotka sijoittuvat Suomeen. Siksi Suden hetki oli virkistävä poikkeus, kun siinä oltiin ulkomailla ja henkilökaartikin oli ulkomaalaisia. Tämä ei ole perinteinen dekkari, eikä siinä ole poliiseja, eikä rikosten ratkaisijoita ja juoni jatkuu seuraavassa kirjassa.

      Poista
  5. Vera Vala on kyllä yks mun suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)
      Pitäisi varmaan lukea näitä alusta asti, niin pääsisi kunnolla tunnelmaan.

      Poista