maanantai 30. syyskuuta 2013

Kadotetut




Marko Kilven Kadotetut (2009) dekkaria oli mielenkiintoinen kokemus kuunnella äänikirjana pitkällä automatkalla. Äänikirja sisälsi yksitoista CD:tä, joten matka joutui nopeasti sitä kuunnellessa. Kadotetut on ollut Finlandia-palkinto- ja Savonia-palkinto-ehdokkaana ja se on saanut Minna Canth-palkinnon. Kirja on julkaistu myös Saksassa. Kilven esikoisteos oli Jäätyneitä ruusuja, joka sai Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka-palkinnon. Kadotetut oli toinen dekkari, jonka pääosassa oli Olli Repo. Kolmas dekkari on Elävien kirjoihin, josta on tehty 8-pallo-elokuva. Elävien kirjoihin on saanut Savonia-palkinnon. Neljäs sarjan kirja Kuolematon on julkaistu 2013.

Vanhempi konstaapeli Olli Repo joutui työkavereidensa kanssa mukaan erikoisiin tapahtumiin, sillä joku vinksahtanut tyyppi alkoi pitää omaa Isoveli-ohjelmaa. Kyseinen tyyppi sieppasi ihmisiä omiin sairaisiin leikkeihinsä, joissa hän pakotti ihmisiä tekemään tekoja pelottelemalla, että tappaa jonkun toisen siepatun tai heidän sukulaisia. Poliisit pidättivät lopulta kyseisen tyypin, mutta hänestä ei irronnut kuulusteluissa mitään. Siepatut pysyivät kateissa, mutta Olli oli vahvasti sitä mieltä, että oikea mies oli otettu kiinni. Yksi kadoksissa oleva teini-ikäinen poika oli luultavasti myös kyseisen Isoveljen sieppaama tai sitten ei. Poliisit olivat sitä mieltä, että nuoria katoaa päivittäin ja routa porsaan kotiin ajaa.

Kadotetut – dekkarin juonenkulku oli sekavaa, mutta selkisi loppua kohden. Välillä Olli Repo pohdiskeli omia filosofisia pohdintojaan ihmisten moraalista ja käytöksestä. Oman osansa pohdinnoista sai sähköisen median käyttö, joka mielestäni oli mielekästä pohdintaa. Sähköinen media yhdistää sekä hyvässä että pahassa, joka kirjan ansiosta voi avautua lukijoille tai sitten ei. Myös kirjan aihepiiri liittyi tiukasti nykyaikaan, koska BB - ohjelma on pyörinyt vuosia televisiossa ja siinä ohjelmaa isännöi Isoveli.

Loppujen lopuksi poliisit löysivät viime hetkellä kateissa olevan pikkujulkkiksen, Samin, ja Isoveli joutui vankilaan. Kirja ei päättynyt tähän, vaan pian Isoveli oli karkumatkalla poliisiautolla. Kilpi osaa mielestäni kirjoittaa todentuntuisesti poliisityöstä ja siitä mitä poliisit joutuvat kohtaamaan jahdatessa roistoja kiinni. Tämäkin raskas ajojahti päättyi lopulta, mutta kirja jatkui edelleen. Kilpi osaa media-alan ammattilaisena tuoda kirjoissaan hienosti esille myös media-alaa ja sieltä löytyviä johtolankoja. Tähän asti poliisit luulivat saaneensa kiinni irc-sivustolla esiintyneen aggressiivisen hahmon, mutta takaa-ajo oli vasta alkamassa. Itse takaa-ajettu oli yllättävä henkilö ja lopulta suuren operaation loppuhuipennus oli aika erikoinen.

Kilpi lopetti dekkarinsa romanttisella kohtauksella, joka oli mielestäni plussaa kirjan muuten väkivaltaiselle juonelle, sillä kirja oli täynnä takaa-ajoja ja rankkaa poliisityötä. Kieltämättä olin yllättynyt kirjan Finlandia-palkintoehdokkuudesta, ja mielestäni seuraava Kilven kirja Elävien kirjoihin olisi juonellisesti ollut parempi ehdokas kyseiselle palkinnolle. ***+

Marko Kilpi, Kadotetut
Gummerus 2009
äänikirja, 11 CD:tä, 2010
lukija: Niko Saarela

Dekkarista ovat blokanneet ainakin

lauantai 21. syyskuuta 2013

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto




Itävaltalaisen Daniel Glattauerin yhdeksäs kirja, Joka seitsemäs aalto, jatkaa Emmin ja Leon sähköpostiystävyyttä, joka alkoi edellisessä kirjassa Kun pohjoistuuli puhaltaa. Edellisessä kirjassa Emmi laittoi vahingossa lehden irtisanomisilmoituksen Leon sähköpostiosoitteeseen. Muutaman samanlaisen irtisanomisilmoituksen jälkeen Leo vastasi viestiin ja ilmoitti Emmin kirjoittavan väärään osoitteeseen. Tästä alkoi heidän kuukausia kestänyt sähköpostiviestittely, jonka Leo lopetti muuttamalla Bostoniin.

Emmi ja Leo eivät edes tavanneet toisiaan, mutta he rakastuivat virtuaalisesti toisiinsa. Välillä he riitelivät ja kinasivat tai välillä he olivat lapsellisen onnellisia toisistaan. Tunteet lensivät sähköisessä avaruudessa, kunnes Emmin mies puuttui asiaan ja alkoi viestitellä Leolle. Leo päätti irrottautua suhteesta ja muutti maasta pois.

Joka seitsemäs aalto alkoi Emmin sähköposteista, joita hän lähetti Leon sähköpostilaatikkoon, vaikka ei saanut vastausta. Yhdeksän ja puolen kuukauden kuluttua Leo vastasi Emmin viestittelyyn, sillä hän oli muuttanut takaisin kotikaupunkiinsa. Sama sähäkkä viestittely jatkui, vaikka Leo oli tavannut Bostonissa naisen, joka oli piakkoin muuttamassa Leon luokse asumaan. Emmi ja Leo tapasivat toisiaan muutaman kerran ennen Pamelan muuttoa. Leo sai kerrottua Emmille syynsä miksi muutti Bostoniin. Syynä oli se, että Emmin mies tiesi heidän sähköpostisuhteesta. Tämän tiedon jälkeen Emmi muutti pois miehensä luota, mutta Leolla oli Pamelansa. Aina jokin syy esti sähköpostirakastavaisten yhteiselon.

Minua ihmetyttää, että olen pärjännyt taas kokonaisen viikon ilman sinun henkeäsalpaavia, käänteisiä johtopäätöksiäsi, rakas ystävä! Minulla on muuten vastakysymys ensimmäiseen kysymykseesi. Se kuuluu: Tyyni on muuttunut sinulle vähän pitkäveteiseksi, olenko oikeassa?

Joka seitsemäs aalto oli sopiva jatkokirja Kun pohjoistuuli puhaltaa kirjalle. Kirjoissa oli selvästi havaittavissa rakkautta, romantiikkaa ja tukahdutettuja haluja. Suhde alkoi epätavallisesti, epähuomiossa ja humoristisesti. Kirjoittajalla on sananmiekka hallussaan ja hän osaa kirjoittaa uskottavia sähköpostiviestejä. Emmi tuntui Emmiltä ja Leo Leolta. Emmi oli selkeästi temperamentikas ja äkkipikainen, jota Leo yritti rauhoitella, mutta meni lopulta mukaan Emmin keskusteluihin filosofisilla pohdinnoillaan ja toki myös mykkäkoulun pitämisellä. Tämä sähköpostipari riiteli uskottavasti ja kinasteli kuin vanha aviopari. Saiko Emmi Leonsa ja Leo Emminsä, se selviää lukemalla Joka seitsemännen aallon.

Ei, siinä erehdyt, Leo hyvä. Siinä erehdyt suuresti! Olen täysin rentoutunut ja nautin tyyneydestä sekä sisäisestä rauhasta kuten myös nauhapastasta ja jokiravuista manteli-kermakastikkeella. Olen lihonut jo kahdeksan kiloa. (Tai vähintään 0,8.) Siis: oletko kovasti rakastunut häneen?

Daniel Glattauer, Joka seitsemäs aalto ****
suom. Raija Nylander
Atena 2012
Alle sieben Wellen 2009
s. 246

Muualla blogissa:

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa




Itävaltalaisen Daniel Glattauerin uusinta kirjaa Joka seitsemäs aalto, on arvioitu viime aikoina eri blogeissa. Kirja kiinnosti kovasti aiheensa puolesta (rakkautta ilmassa), mutta kirjastossa huomasin, että siihen kuuluu aiempi kirja Kun pohjoistuuli puhaltaa. Kirjastosta lähti siis mukaani kaksi Glattauerin kirjaa, sillä sen verran paljon kirjat herättivät mielenkiintoani. Kirjojen aihepiirit ovat sähköpostiviestit miehen ja naisen välillä sekä rakkaus. Pääosissa ovat naimisissa oleva Emmi ja pitkästä parisuhteesta toipuva Leo.

Kyllä, kyllä, kyllä, ei huolta, herra kieliprofessori, en tule liian lähelle. Välttääksemme lisää hämminkiä ehdotan, että julistamme molemminpuolisen sähköpostikiellon, joka kestää sunnuntaihin asti. Kirjoitetaan toisillemme taas vasta treffien jälkeen. Suostutko?

Emmi laittoi vahingossa lehden irtisanomisilmoituksen Leon sähköpostiin, joka muistutti lehden sähköpostiosoitetta. Tästä kehittyi pitkäaikainen, kuukausia kestävä viestiketju Emmin ja Leon välille. Tunteet kiehuivat puolin ja toisin. Tapaamiseksi sovittiin täpötäysi kahvila, mutta siten, että kumpikaan ei yrittäisi löytää toista. Sähköposteihin tuli vipinää, kun kumpikin yritti arvuutella kuka kahvilan henkilöistä oli mahdollisesti se oma sähköpostituttava.

Emmi ja Leo kirjoittivat toisilleen heti aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Emmi ei halunnut pettää miestään, mutta väistämättä perhe-elämä kärsi Emmin tietokoneella istumisesta ja sähköpostien odottelusta. Sähköpostien lukeminen oli kuin tirkistelyä Emmin ja Leon yksityiseen ajatusmaailmaan. Kumpikin tuli todella riippuvaiseksi sähköposteista. Emmi meni jopa niin pitkälle pelastaakseen perhe-elämänsä, että järjesti ystävättärelleen ja Leolle treffit. Sen jälkeen Emmi kiehui mustasukkaisuudesta. Kirjan parasta antia olivat aikuisten ihmisten heittäytymiset lapsellisiksi ja lapsellisten viestien lähettäminen, rakastumiseen liittyy mielestäni tietynlainen lapsellisuus ja onnellisuus sekä huuma, jotka näkyivät kirjassa hienosti. Kirjassa käsiteltiin laidasta laitaan tunteiden erilainen kirjo.

Leo laittoi sähköpostiviestittelyyn jarrut, koska Emmin aviomies alkoi myös lähetellä sähköpostia hänelle. Sähköpostiviestien loppu tuli järkytyksenä Emmin silmille ja varmasti lukija tunsi samalla tavalla. Äkkipysähdys, stop, seis, loppu. Mainio lukukokemus, mutta olin pettynyt kirjan kansikuvaan päättömästä naisesta (olen nähnyt myös toista kansiversiota, joka on parempi). Uudemmassa kirjassa Joka seitsemäs aalto, joka jatkaa Emmin ja Leon tarinaa, kansikuva on paljon mielenkiintoisempi.

Huomio. Sähköpostiosoite on muuttunut. Vastaanottaja ei pysty avaamaan postia tässä osoitteessa. Uudet viestit poistetaan automaattisesti postilaatikosta. Lisää tietoa voi pyytää järjestelmän ylläpitäjältä.

Daniel Glattauer, Kun pohjoistuuli puhaltaa ****
suom. Raija Nylander
Atena 2011
Gut gegen Nordwind 2006
s. 259
Muualla blogissa:

tiistai 17. syyskuuta 2013

Syyllinen




Brittiläisen esikoiskirjailijan Lisa Ballantynen teos Syyllinen, kertoi pienen 8-vuotiaan pojan kuolemasta ja mahdollisesta epäillystä, joka oli naapurin 11-vuotias poika, Sebastian. Pojat oli nähty leikkikentällä tappelemassa ja vanhemman pojan vaatteista löytyi uhrin verta. Kirja oli psykologinen jännityskirja, jossa pureuduttiin lapsen mieleen ja etsittiin syyllisyyttä ja motiivia sekä tunnustusta. Poliisit ja media olivat varmoja pojan syyllisyydestä, mutta kirjan päähenkilö, pojan asianajaja, Daniel Hunter, uskoi pojan olevan syytön.

Hän oli häkellyttävän kaunis, melkein kuin pieni tyttö, hänellä oli leveät, sydämenmuotoiset kasvot, kapeat punaiset huulet ja suuret, älykkäät, vihreät silmät. Hänen hyvin vaaleaa ihoaan täplittivät pisamat nenän päällä. Hänen hiuksensa olivat tummat ja siististi leikatut. Hän hymyili Danielille, joka hymyili takaisin. Lapsi vaikutti niin nuorelta, että Daniel mietti, miten osaisi puhua hänelle ja teki parhaansa kätkeäkseen oman järkytyksensä.

Kirjan tarinassa kuljettiin kahdessa kertomuksessa. Toinen oli pienen pojan murhan selvittäminen ja siihen liittyvä oikeudenkäynti ja toinen oli asianajaja Danielin oma kasvukertomus narkomaaniäidin lapsesta asianajajaksi. Puolustaessaan Sebastiania, Danielin lapsuusmuistot heräsivät ja hän kävi läpi muistojaan, jotka sisälsivät ikäviä kokemuksia sijaiskodista toiseen. Viimeisin sijaiskoti oli pitkäaikaisin, mutta Daniel katkaisi välinsä sijaiskotiinsa, koska koki tulleensa petetyksi ja loukatuksi. Hänen oli vaikea antaa anteeksi kokemaansa loukkausta ja hän piti sijaisäitiään syyllisenä. Tarinassa käsiteltiin siis kahden henkilön syyllisyyttä. Yksi tärkeä kirjan teema oli myös sijaislapsuus ja sen mahdollinen vaikutus lapsen kehitykseen.

Kirjan nimi kuvasi hienosti tarinan sisältöä, joka pureutui syyllisyys-käsitteeseen syvällisesti. Syyllisyyttä etsittiin oikeudenkäynnin kautta ja samalla Daniel mietti syyllisyyttä suhteessa sijaisäitiinsä, joka adoptoi Danielin. Daniel huomasi loppujen lopuksi ajan tehneen tehtävänsä, oli tullut aika antaa anteeksi sijaisäidin ikävät teot. Mutta miten pienelle murhasta epäillylle pojalle kävi? Oliko hän syyllinen vai syytön? ****

Daniel peitti molemmat silmänsä käsillään. Anteeksi äiti, hän kuiskasi hiljaisessa, tyhjässä talossa. Hänen kurkkuaan kuristi ja kuumat kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Anna anteeksi.

Lisa Ballantyne, Syyllinen
suom. Salla Korpela
Minerva 2013
alkuperäisteos The Quilty One 2012
s. 416

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Huominen on liian kaukana





 Chimamanda Ngozi Adichien novellikirjan nimi Huominen on liian kaukana tarkoittaa igbon kielellä echi eteka. Echi eteka on käärme. Huominen on liian kaukana, on yksi kirjan novellin nimi. Kyseinen novelli kertoo sisaruksista, jotka ovat Afrikassa isänäidin luona käymässä. Isänäiti suosii poikaa koko ajan. Poika saa isoäidin kaiken huomion ja vuotta vanhempi sisko on kateellinen ja katkera huomiosta. Niinpä hän järjestää veljelleen tapaturman. Huominen on liian kaukana, on kirjan parhaimpia novelleja.

Se kesä 18 vuotta sitten oli ensimmäinen, jona noudatit omaa tahtoasi. Sinä kesänä ymmärsit, että Nonsolle oli tapahduttava jotain, jotta sinä voisit jäädä eloon. Vaikka olit vasta kymmenen, ymmärsit, että jotkut vievät liikaa tilaa pelkästään elämällä, tukahduttavat muut olemassaolollaan.

Adichie on parhaimmillaan novelleissa, joissa kerrotaan Afrikasta. Afrikkalainen elämänmeno on hänelle tuttua, sillä hän on syntynyt ja kasvanut Nigeriassa. Hän muutti 19-vuotiaana opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Adichien ensimmäinen romaani nigerialaisesta perheestä kertova Puolikas keltaista aurinkoa (2003) palkittiin Commowealth Writers´ Prize palkinnolla ja Biafran sodasta kertova Purppuranpunainen Hibiskus (2006) palkittiin Orange-palkinnolla. Uusin Adichien romaani on nimeltään Kotiinpalaajat.

Härkäpäinen historioitsija on myös huikea kertomus afrikkalaisesta elämänmenosta. Novellista nousee esille vahva afrikkalainen kulttuuri, jossa yleensä suositaan poikaa, mutta tässä novellissa vahva ihminen on tyttövauva, josta vastustuksista huolimatta kasvaa afrikkalaisen kulttuurin suosija ja arvostaja. Afrikkalaiset maat kokivat länsimaiset valloittajat ja eri uskontokuntien lähetyssaarnaajat, jotka omasta mielestään olivat oikeassa tuhotessaan afrikkalaista elämänmenoa, kulttuuria ja eri uskontoja kristinuskon nimessä. Käännyttäminen tapahtui joko hyvällä tai pahalla. Härkäpäisen historioitsijan nainen, Grace, kehittyi kaikesta tästä käännytystyöstä huolimatta arvostamaan oman maansa historiaa.

Nostaisin vielä kolmanneksi esille Yhdysvaltojen lähetystö novellin. Novelli kertoi äidistä, joka haki turvapaikkaa Yhdysvaltojen konsulaatista. Hänen lehtiin artikkeleita kirjoittava miehensä oli kadonnut ja hänen pieni lapsensa oli ammuttu. Novellissa äiti muistelee tapahtumia samalla, kun hän jonottaa haastatteluaikaa. Novelli kuvaa sekasortoisen maan tilannetta yhden naisen näkökulmasta.

Loput novellit kuvasivat enemmän tai vähemmän Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi tai opiskelijoiksi siirtyneiden afrikkalaisten elämänmenoa, arkipäivää ja selviytymistä. Huominen on liian kaukana, oli minulle pienoinen pettymys Adichien kahden loistavan kirjan jälkeen. Kirjan loppua kohden novellit paranivat ja niistä loisti kirjallinen taituruus, josta olen kahdessa aiemmassa kirjassa saanut nauttia. ****

Chimamanda Ngozi Adichie, Huominen on liian kaukana
suom. Sari Karhulahti
Otava 2011
The Thing Around Your Neck 2009
s. 261