tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla





Marikan haasteeseen tässä vastailen jälleen. Eli mitä sitä tulikaan ostettua syyskuun aikana.

1. Viidakko Muumilaaksossa, lasten äänikirja+kirja
2. Hyönteiset , eläinmaailman pieniä ihmeitä, lastenkirja
3.Jari Tervo, Minun sukuni tarina
4. Aki Ollikainen, Nälkävuosi
5. Veijo Meri, Suku
6. Olli Jalonen, Poikakirja
7. Joni Skiftesvik, Isäni, sankari
8. Heikki Turunen, Kivenpyörittäjän kylä
9. Miguel Angel Asturias, Herra Presidentti
10. Martin Kihn, Kurittomat kaverit
11. Paul Auster, Talvipäiväkirja
12. Jussi Adler-Olsen, Metsästäjät
13. Piper Kerman, Orange is a new Black

En ole sataprosenttisen varma siitä, olenko ostanut nämä kaikki syyskuun aikana. Varma olen vain 1, 10 ja 13, koska olen ne ostanut viikon sisällä. Se muisti, se muisti, mikä se oli?
Vain yksi naiskirjailija mahtui joukkoon, sillä olen huomannut, että jostakin syystä luen enemmän naiskirjailijoiden kirjoja, hm...


lauantai 27. syyskuuta 2014

L niinkuin Limerikki-blogihaaste



Hei ja värikästä syyskuun viikonloppua kaikille!

Sain Opuscololta ja Leena Lumilta Limerikki-blogihaasteet, jotka postaan näin kepeästi yhdellä kertaa kaksi runoa. Blogihaaste on lähtöisin Opuscolo-blogista.


L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 


1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistua haasteeseen.)


4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 


Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

1. runo

Lokakuussa olen Inarissa
ja piipahdan ehkä Kaamasessa.

Ei se ole niin kauhea tie
minne Juha Vainion  laulu vie.

Muistelen menneitä Siidassa.

2. runo

Joulupukin löydät ehkä Rovaniemeltä
tai vielä paremmin Napapiiriltä.

Jos olet kiltti ja toivot lahjaa,
on parempi että et huijaa tai saat vitsaa,

tyhmyydet Joulupukki näkee twitteriltä


Tähän voi osallistua kuka haluaa ja ehtii syyskuun loppuun mennessä :)








perjantai 26. syyskuuta 2014

Tykistönkadun päiväperho


Etsiessäni kirjoja Lukuiloa Perhoslaaksossa – lukuhaasteeseeni, tutustuin Kirjakaapin kummituksen  blogissa Helena Sinervon Tykistönkadun päiväperhoon ja päätin lukea kirjan. Helena Sinervo oli vuoden 2004 Finlandia-palkinnon voittaja romaanillaan Runoilijan talossa. Sinervo on tullut tunnetuksi myös runokirjojen kirjoittajana.

Tykistönkadun päiväperhon päähenkilö oli Mette, joka päätti jättäytyä pois työelämästä ja keskittyä ikiomaan projektiinsa, jossa hän, vanhempi nainen, harrasti seksiä anonyymisti yleensä nuorempien miesten kanssa. Hän teki netissä treffit miesten kanssa ja käytti nimimerkkiä. Tapaamiset sovittiin milloin mihinkin paikkaan. Tapaaminen jäi joko yhteen kertaan tai se jatkui niin pitkään kuin se kiinnosti Metteä.

Mette oli tavallinen naimisissaoleva murrosikäisen Petran äiti, joka vietti ns. kaksoiselämää. Arki oli pyhitetty lapselle, miehelle ja kodille sekä yhteisille menoille esim. konsertteihin. Vapaa-aika oli sitten päiväperhomaista lepatusta eri miesten kanssa, salailua, seksikokeiluja, nautiskelua ja jopa kipua, joka päättyi yleensä inhottavaan olotilaan. Mette ei tehnyt projektiaan mielihyvästä, vaan hän halusi itselleen mielipahaa. Mielipahan etsiminen kumpusi lapsuudesta, jolloin hänen psykologiäitinsä oli tehnyt kokeiluja Mettellä. Kirjan päähenkilö oli mielestäni kylmä ja tunneköyhä ihminen, jolta puuttui kyky tuntea empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Metten varomaton leikittely omalla keholla kostautui ja siirtyi myös Metten miehelle. Tästä ja eräästä toisesta tapahtumasta Mette jäi ns. kiinni ja hänen oli avauduttava jonkin verran. Kirjan tarina oli outo, mutta outoudessaan erikoinen. Outo tarina loppui mielestäni liian laimeasti ja jäin odottamaan huippukohtausta.  **

Hyvää hyvyyttään hän oli opastanut nuoria, seksinnälkäisiä miehiä, liehuttanut vapautuksen ja huojennuksen lippua pakottaville kupeille ja seksin ympärillä tuskallisesti kiertäville ajatuksille. Tarrautua himon ja inhon jumalkeinun kitiseviin kettinkeihin kuvotuksen ekstaasissa oli hyvyyttä jos mikä, vaikka monikaan ei sitä ymmärtänyt.

Helena Sinervo, Tykistönkadun päiväperho
WSOY 2009
s. 240

Kirsin, Jonnan ja Jaanan bloggaukset

torstai 25. syyskuuta 2014

Rikoksen jäljillä lukuhaaste


Marika haastoi bloggarit lukemaan 1.5-30.9.2014 dekkareita. Haasteessa oli kuusi tasoa ja viimeiselle tasolle päästäkseen piti lukea 6 tai useampi dekkari. Sen jälkeen sai päättää kuka oli syyllinen: kokki, autonkuljettaja vai kartanonherran hehkeä tyttöystävä. Luin hieman yli 6 jännityskirjaa. Syyllinen oli tottakai kartanonherran hehkeä tyttöystävä. Tyttöystävä oli ollut kartanonherran äidin seuraneitinä ja sekoitellut pienet lääkecoctailit vanhalle rouvalle. Motiivi: kartanonherran äiti pääsi selville tyttöystävän salaisuudesta. Enpäs kerro mistä...

Tässä lukemani teokset:

Kati Hiekkapelto: Suojattomat
William Golding: Kärpästen herra
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Jyrki Heino: Kello
Ernest Hemingway: Kirjava satama
Mons Kallentoft: Viides vuodenaika
Erik Axl Sund: Varistyttö
Erik Axl Sund: Unissakulkija
Kristina Ohlsson: Varjelijat
Kristina Ohlsson: Nukketalo
Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit
Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Ursula Poznanski: Vii5i
Ursula Poznanski: Sokeat linnut
Anna Jansson: Tuhopolttaja
Patricia Highsmith: Tunari
Gillian Flynn: Paha paikka
Julie Berry: Kunnes kerron totuuden
Outi Pakkanen: Marius
Karin Slaughter: Rikollinen
Susanne Staun: Punainen merkki
Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies
Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Pikkuisen meinasi päästä dekkariähky vaivaamaan, mutta Nina Hurman ihana Hatuntekijän kuolema oli erinomainen lääkitys dekkariähkyyn.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Viidakko Muumilaaksossa




Viidakko Muumilaaksossa satukirjan ja CD-levyn tarina perustuu TV-animaatiosarjan jaksoihin Viidakon kätköissä ja Muumipeikko pelastaa tiikerit. Tarinaa voi kuunnella ja katsella samalla kirjan kuvia. Jos CD:n laittaa tietokoneeseen, voi värittää ja tulostaa kuvia tai pelata muistipeliä. Tämä kirja on nykyajan multimediakirja lapsille, ääni, teksti, kuvat ja puuhastelu ovat juuri tämän ajan lapsille sopivia tapoja tutustua itsenäisesti kirjallisuuteen. Alussa tietysti tarvitaan vanhempien, sisarusten tai muiden asiaan perehtyneiden opastusta, mutta lapset oppivat nopeasti. Omat lapseni kuuntelivat pienenä kaseteilta mm. Miinan ja Manun seikkailuja ja Pupu Tupuna-kirjoja.

Eräänä päivänä Muumilaakson rannalle ajelehti laatikko. Siinä oli salaperäisiä siemeniä, joista kasvoi trooppinen metsä. Joistakin siemenistä iti harvinaisia lihansyöjäkasveja. Vain Nuuskamuikkusen soitto piti ne rauhallisina. Heti kun musiikki lakkasi, lihansyöjäkasvit alkoivat käyttäytyä uhkaavasti.

CD kestää 38 minuuttia, joten kirja on sopivan pituinen kiinnostuneille kuuntelijoille. Kirjan kannet ovat paksut ja pehmustetut, joten ne kestävät hyvin kulutusta. Kirjan kuvituksena on käytetty animaatiosarjan kuvia, joissa vilahtelee viidakon eläimiä mm. tiikeri, käärme ja sarvikuono. Tietysti Muumit ja eläimet pystyivät puhumaan keskenään, mikä on mahdollista Muumilaaksossa. Tämän hellyttävän satukirjan tarina on hiukan pelottava, mutta siihen löytyy ratkaisut ystävien avulla.

”Näytämmekö me virtahevoilta?” kysyi Muumipeikko sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena.
”Tiedämme, että te ette ole puhdasrotuisia, mutta yleisö ei huomaa sitä”, vartija totesi ja lukitsi häkin oven.

Suosittelen Viidakko Muumilaaksossa kirjaa kaikille Tove Janssonin Muumitarinoiden ystäville. Kirjan sivuilla ei mainittu missään kohdin, että tarinat perustuvat alunperin Tove Janssonin tuotantoon, joka mielestäni on vääryys Tove Janssonia kohtaan.

Viidakko Muumilaaksossa
Moomin Characters
Egmont Kustannus Oy Ab/Kirjalito 2011
2. uudistettu painos
s. 48
Lukija Ilkka Merivaara
Kuvituksen toteutus Kristian Huitula
Ulkoasu Marko Latva-Nikkola
Suomennos ja ohjaus Jertta Ratia-Kähönen
Äänitys Juuso Kujala
Äänisuunnittelija Jukka Aranko
Tuotantoyhtiö Sheriffit



ps. osallistun kirjalla Opuscolon Janssonin kirjakiusaus-haasteeseen

tiistai 23. syyskuuta 2014

Rajanaapuri



Aidan toisella puolella ruoho on aina… leikkaamatta.

Roope Lipastin Rajanaapuri on hauska kertomus kahdesta rajanaapurista, jotka ovat kuin yö ja päivä, mutta tulevat silti hyvin toimeen keskenään. Kirjan kertojana toimi yksinäinen historianopettaja, viisikymppinen leskimies, jolla oli pitkä kesäloma aikaa seurata energisen naapurinmiehen touhuja. Tämä energiapakkaus keksi uusia projekteja ennen kuin entiset olivat valmiita. Nyt hän oli päättänyt tehdä oman pihan puista hirsisaunan pihalleen ja tietysti lammen siihen saunan vierelle. Siinä olisi kuuden lapsen mukava polskia kesäkuumalla ja mikä ettei isännän ja emännän uida saunan jälkeen jälkihikiä pois. Naapuri oli vain sitä sorttia mies, että hänelle sattui ja tapahtui kaikenlaista siinä rakennushommien lomassa.

Historianopettajan talossa oli kaikki järjestyksessä, nurmikko leikattu millilleen tarkasti joka paikasta ja hänellä oli kiikarit, joilla hän seurasi naapurin kuutta lasta ja ihanaa vaimoa, jota historianopettaja alkoi liehakoida omaan tyyliinsä aina, kun vaimon mies ei ollut kotona. Liehakoinnista seurasi koomisia ja surkuhupaisia esityksiä, joita historianopettaja voi sitten myöhemmin punastellen ja häpeillen muistella.

Historianopettajasta oli myös hyötyä naapureille, kun naapurin isäntä tai kaunis vaimo loukkaantuivat vuoronperään huvittavissa tilanteissa. Historianopettaja siivosi naapureidensa pihan, leikkasi nurmikon ja korjasi rakennusjätteet pois. Lopulta hän teki saunan valmiiksi. Historianopettajan alkuperäinen ajatus oli liehakoida naapurin rouvaa, mutta loppujen lopuksi hän ymmärsi auttaa naapureitaan ihan hyvästä sydämestä. Kirjan teemaksi nostaisin juuri naapurisovun ja – avun, joka toisinaan unohtuu monelta rajanaapurilta. Kirja oli todella koominen ja tarinan juonenkäänteille sai nauraa välillä ääneen tai ainakin hymyillä. Naapurukset olivat todella erilaiset luonteeltaan, mutta kyllä hallittu ja hillitty historianopettaja teki kirjan sivuilla elämänsä töppäyksiä, joita voi sitten muistella ehtoopuolella.

Kuuntelin Rajanaapurin äänikirjana, johon kuului 5 CD-levyä. Lukijana toimi Jukka Peltola. Roope Lipasti on kirjoittanut viisi aikuisten romaania ja sitä ennen viisi lastenkirjaa. Lipastia on verrattu Veikko Huoviseen, sillä kirjailijan taito on nähdä arjen pikku asioissa huumoria ja hyvää tuulta huolimatta ongelmista ja takapakeista. ****

Roope Lipasti, Rajanaapuri

lukija Jukka Peltola

Atenan äänikirja 2012

Kirsin, Kirjasfäärin, Juhanin, Petran, Norkun, Marian ja Essielinan bloggaukset

maanantai 22. syyskuuta 2014

Koskinen ja siimamies



Seppo Jokinen on kirjoittanut jo 19 Sakari Koskinen – dekkaria. Vuonna 1996 julkaistu ensimmäinen sarjan dekkari Koskinen ja siimamies on julkaistu myös äänikirjana, joka oli mainio tapa tutustua tähän suuren suosion saavuttaneeseen dekkarisarjaan. Äänikirjan lukijana toimi Ola Tuominen ja siinä oli kuusi cd-levyä. Äänikirjoja on kiva kuunnella pitkillä matkoilla, kun ehtii kuunnella koko kirjan.

Rikosylikonstaapeli Koskinen joutui sarjan aloitusjaksossa ikävän sarjamurhaajan jäljille. Nuori tyttö löydettiin tapettuna ja uhkana oli löytyä vielä useampia uhreja, sillä liikkeellä oli kirjan nimestä päätellen siimaa käyttävä murhaaja. Miten hän käytti siimaa, sen voivat lukijat ottaa itse selville tästä jännittävästä kirjasta.

Koskinen oli dekkarissa 40-vuotias naimisissaoleva tamperelainen Sorin poliisilaitoksella työskentelevä Antti-pojan isä, joka tuskin ehti käydä kotona kääntymässä tutkimuksen aikana. Avioliitto ei vaikuttanut kovin onnelliselta ja Koistisella oli silmää ympärillä pyörivälle naiskauneudelle. Myös työpaikan naiset olivat kiinnostuneita Koistisesta. Koistinen oli itse yllättynyt naisten huomiosta, sillä hän oli jatkuvasti väsynyt ja tunsi itsensä vanhaksi ja huonokuntoiseksi, alkava kaljukin häiritsi.

Koskinen ja siimamies dekkarin juonikuvioissa tutustuttiin Tampereen lähiöihin ja ulkoilumaastoihin. Kirjaa voisi kutsua psykologiseksi dekkariksi, sillä Koistinen haastatteli juonikuvioissa myös mielenterveyspotilaiden lääkäriä saadakseen kuvan epäillyn sarjamurhaajan mielenliikkeistä. Ehkä juonikuvioissa liikuttiin turhan paljon maastoissa ja kierrettiin haastattelemassa ihmisiä ja yleensä koko poppoo oli keskittynyt samaan hommaan, joka tuskin on mahdollista normaalissa rikostutkinnassa. No onneksi Koistinen tuli ratkaisseeksi pari muutakin rikosta siinä sivussa, toisen melkein intuitiolla.

Koistinen ja siimamies on julkaistu jo vuonna 1996, joten kirjassa maksettiin ostokset vielä markoilla ja soitettiin lankapuhelimilla ja tietysti varhaisilla kännyköillä. Poliisien autot olivat Saab-merkkisiä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavan Jokisen dekkarin lukemista. Automatka sujui rattoisasti, sillä dekkari oli oikein viihdyttävä. Kirjan lukijalle, Ola Tuomiselle, kiitokset miellyttävästä lukutavasta. ***

Hän avasi. Porraskäytävässä seisoi kaksi poliisia. Vanhempi otti suikan päästään ja haraisi sormilla tukkaansa.
-- Konstaapeli Huuskonen, huomenta.
-- Huomenta.
-- Oletteko te Osmo Autio?
-- Olen.
-- Ja tyttärenne on... Katja Autio?
-- Kyllä.


Seppo Jokinen, Koskinen ja siimamies
Kariston äänikirja 2007
lukija Ola Tuominen
alkuperäinen kirja julkaistu 1996

Osallistun kirjalla Marikan lukuhaasteeseen

torstai 18. syyskuuta 2014

Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa



Sain postista paketin Juho Niemiseltä. Paketti sisälsi hänen uusimman runokirjansa Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa. Lisäksi kirjan kannessa kerrotaan kirjan sisältävän Kesämökkirunoutta. Kesän tunnelmaa lisää hauska kesäinen kansikuvitus, jonka henkilöiden hymyt ja runot saivat uneksimaan jo seuraavasta kesästä. Tämän runokirjan avulla selviän syksyn ja talven ankeudesta, harmaudesta, pimeydestä ja synkkyydestä.

Aallot

Laiturirannassa ääni kuin järvi tamppaisi mattojaan. Lyhyet korkeat
aallot iskevät kalliota vasten. Makean veden kärsimätön työn moraali,
sen ehtymätön riittämättömyyden tunne.

Meri on toista maata. Se ei kiirehdi, vanha sielu. Meren aaltojen rytmi
on pitkä kuin lepäävän ihmisen hengitys.

Meren rytmi
on hänen sydämensä rytmi, joka nyt makaa vierelläsi silmät puoliunessa,
odottaen kosketustasi.


Voiko sen kauniimmin enää kertoa ja kuvailla, mitä ympäröivä meri kertoo ja miltä se tuntuu sielussa ja sydämessä. Niemisen runot ovat kokeilevaa runoutta ja seasta löytyy myös pitkiä proosarunoja, lähes artikkeleita kuten runo Yksityisyydenloukkaus, jonka alussa on kolmen ajattelijan Sartren, Levinasin ja Merley – Pontyn ajatuksia. Ajatusten jälkeen proosaruno jatkuu filosofisella pohdinnalla siitä miten vaikeaa ihmisten välinen ymmärtäminen on ja lisäksi ihminen on yksin, vaikka on muiden ihmisten seurassa. Runo on melkein kaksi sivua pitkä ja loppuu kauniisti:

Toinen ihminen on minätietoisuuteni toinen tuleminen. Missä hyvänsä yksikin ihminen kokoontuu erillisen tai eristetyn minuutensa nimissä, siellä tulee minun yksinäisyyteni olemaan hänen tykönään.

Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa sisältää yli 70 Niemisen runoa ja sen lisäksi lainauksia muilta runoilijoilta mm. Walt Whitmanilta, Henri Bergsonilta, Herman Hesseltä jne. Runokirja on mielenkiintoinen kokoelma omaa ja lainattua, joka on kuvitettu hauskasti. Kuvituksen on tehnyt Sanni Seppä. Plussaa värikuvista. Uskon, että tämäntyyppiset runokirjat ovat varsinkin nuorison mieleen, sillä he ovat kasvaneet visuaalisemmassa ympäristössä kuin vanhempansa. Voisin kuvitella Niemisen runokirjat myös sähköisinä versioina, sillä niistä henkii runouden uusi aika.

Sanni Sepän kuvitus on huikean onnistunut ja sivulla 63 on kirjan nimeen sopiva kuvitus, jonka itse olisin valinnut kirjan kansikuvaksi. Kirjan nimelle on oma runonsa, jossa on kolme osaa, mutta yksikään ei kerro lainatuista kumisaappaista. Missä ne lainatut kumisaappaat ovat? Ehkäpä ne ovat lainassa. Nieminen kirjoittaa runokirjansa jälkisanoissa, että pahimmillaan runous on niin virallista, että sitä lukiessaan tuntee istuvansa verotoimiston aulassa. Onneksi Nieminen ei ole kirjoittanut virallista runokirjaa. Suosittelen hänen uusinta runoteostaan kaikille kokeilevan runotaiteen ystäville, tuttaville ja vieraisilla kävijöille. ****+

Juho Nieminen, Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa
Monrepoo 2014
tekijän kustantama
kuvitus Sanni Seppä
kansikuva Virkkukoukkunen
s. 138

Tyttö Voikukka,
juurikasvu kantelee: et olekaan ehta blondi.
Neiti Kesäheinä, nenä vaivaa, aivastuttaa.
Tässä nessu, niistä siihen.
Tytär Tähtisilmä, jätä pois piilarisi,
näytät söpöltä laseissa.
Prinsessa Ikihymy, irvistä vähän!
Nyt kun ei muut huomaa.

Osallistun Juho Niemisen runokirjalla  P.S. Rakastan kirjoja runohaasteeseen

Tästä pääset tutustumaan Juho Niemisen kuvitettuun runokirjaan Saattaa sisältää pähkinää

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu




Marja Björkin kirjan nimi Mustalaisäidin kehtolaulu kuvaa sopivasti kirjan tarinaa, joka on romaniperheen tarina, Väinön ja Sikrin sekä heidän lastensa ja lastenlastensa tarina. Tarina vaikeudesta nousta valtaväestön tasolle, käydä kouluja ja muuttaa romanikulttuurin tapoja, jotka on kovalla kädellä opetettu: mies määrää. Väinö oli erilainen, sillä hän halusi perheelleen talon ja teki töitä aamusta iltaan. Väinön mielestä hän ja Sikri olivat tasavertaisia keskenään. He halusivat lapsilleen parempaa elämää ja koulutusta. Vaikea oli kasvattaa lapsia romaniheimojen tapojen yli, joissa vaimon paikka oli kotona, eikä lasten koulunkäynnillä ollut niin väliä. Sikrin vanhin tytär varastettiin aikoinaan isänsä heimolle. Myöhemmin tytär karkasi Ruotsiin. Väinön ja Sikrin vanhin tytär Marita halusi käydä kouluja, mutta elämä kulki muita latuja.

Maritan ei tarvinnut kuin kerran vahingossa vinkaista vanhempiensa kuullen suonenvetoa jalassa, kun Sikri patisti hänet lääkäriin. Lääkärissä Maritalle selvisi, että hän odotti lasta. Hän ei vielä ensimmäisellä kerralla neuvolaan mennessään tiennyt, mistä lapsi syntyisi. Miten Jumala saattoi luoda ihmisen niin alhaiseksi olioksi, että lapset syntyivät navan alapuolelta.

Marita oli viidentoista, kun Assi syntyi. Väinö ja Sikri kasvattivat tytön, kun Marita ja Mertsi menivät yhteen, sillä romanimies ei ota toisen miehen lasta kotiinsa. Pian Maritalla oli toinen tytär ja hän huomasi olevansa kahden tytön yksinhuoltaja Helsingissä. Töitä ei vain saanut mistään. Kursseja kurssin perään riitti, mutta romaninimi, - asu ja – ulkonäkö pitivät huolen siitä, että kukaan ei ottanut töihin. Lisäksi Maritan tyttäristä riitti huolta ja murhetta.

Mustalaisäidin kehtolaulu on kuin tietopankki romanien elämästä. Björk on perehtynyt perusteellisesti romanikulttuuriin työssään juristina. Kirjassa kuvattiin mistä syistä kivitaloon (vankilaan) jouduttiin ja aika yleisiä syitä olivat kortitta ajamiset ja väkivaltarikokset sekä omaisuusrikokset. Maritan vanhempi tytär oli narkomaani ja joutui kivitaloon useamman kerran. Toisen tyttären elämä ei sekään ollut helppoa väkivaltaisen miehen kanssa.

Mustalaisäidin kehtolaulu ei antanut helppoa elämää eikä muutosta parempaan näille kolmelle sukupolvelle. Ainoastaan se oli helpompaa, että lapsia ei syntynyt enää perheisiin niin paljon ja se, että yhteiskunta huolehti asunnot ja vähimmäistoimeentulon. Kirjan tarina on perhetarina ja ajallisesti siinä kuljetaan jo neljänteen polveen asti. Kirjan sivuilta ei löydy kovin suuria onnenmurusia, mutta tarina on kiehtova. ****
- Minusta tuntuu, että en enää jaksa, Marita sanoi Leenalle. – Minun pitäisi jaksaa, jo Assin, Teresan ja poikien takia. Minä en enää jaksa. Olen työntänyt Domestosta ja kloriittia joka paikkaan, eikä mikään muutu. Kaikki jatkuu aina vain.

Marja Björk, Mustalaisäidin kehtolaulu
LIKE 2014
s. 273

Björk Marja: Lainaa vain
Björk Marja: Poika
Björk Marja: Puuma 
Björk Marja: Posliini

Mari A:n, Notkon, Jorin ja Lukutoukan bloggaukset kirjasta

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hatuntekijän kuolema



Nina Hurman Yönpunaisen höyhenen Rouge oli sen verran sensuelli laulaja ja rikoksen ratkaisija, että odotin kovasti Hurman uusinta dekkaria Hatuntekijän kuolemaa. Ensimmäisessä dekkarissa Rouge alias Saimi eli Saikku ihastui rikospoliisi Korpelaan ja ihastus oli molemminpuolista. Hatuntekijän kuolemassa Korpela oli siirtynyt tullilaitoksen palvelukseen ja koska kirjassa elettiin 20-lukua, tulli ja poliisi olivat yhdessä ja erikseen viinan perässä, sillä elettiin aikoja, jolloin viinaa ei saanut myydä vapaasti, koska voimassa oli kieltolaki. Niinpä salakuljetus kukoisti ja viinaa juotiin entistä enemmän. Tullilla ja poliisilla oli kiireiset ajat kuolettavan myrkkypirtun vuoksi. Nuoren naisihmisen putoaminen kerrostalon neljännestä kerroksesta kadulle oli aika yllättävää ja yllättäväksi sen teki se, että nainen putosi kadulle Korpelan entisen esimiehen asunnosta.

Korpela taputteli taskujaan: viimeinen tupakka – aski oli jäänyt ryttyyn saunan pöydälle. Lopulta hän otti vitosen setelin ja raapusti siihen havuseppeleen viereen: Janatuinen, Arabia, piipputupakat, varpuset, leipä.

Kadulle kuollut nuori nainen oli ompelijana samassa liikkeessä, missä Rouge oli päivisin töissä. Rouge oli jälleen keskellä rikostutkintaa. Rougen elämään oli tullut muutakin lisäjännitystä, sillä vankilasta oli vapautunut eräs mies, joka kaipasi Rougelta saataviaan. Mies oli tuomittu taposta ja oli väkivaltainen myös naisia kohtaan. Miehen ase oli veitsi, jonka hän oli iskenyt mm. Korpelaan.

Junat miljoonakaupungin alla törmäävät nyt, Rouge ajatteli. Ei sille voinut mitään, siinä oli valtavia voimia, jotka heittelivät ihmistä kuin nukkea, ja tulipilviä, jotka valaisivat pimeät käytävät. Hän otti Korpelaa kädestä ja he poikkesivat polulta.

Nina Hurma on kirjoittanut jälleen oikein vetävän ja viihteellisen dekkarin, jota oli kiva lukea. Kirjan ajankuvaukset tuntuivat aidonoloisilta. Vaatetukset, asuminen ja moraalisäännöt olivat mielenkiintoista luettavaa. Tosin Helsinki ei ollut 20-luvulla miljoonakaupunki, asukkaita oli vain 152 000 ja metrokin rakennettiin vasta 1980 - luvulla. Ilmeisesti kirjailija laittoi Rougen ajattelemaan muiden maiden metroja, sillä ulkomaille muuttaminen tuohon aikaan oli muotia, varsinkin Amerikkaan haluttiin muuttaa kirjan kuvioissa. Ulkomailla matkustelu oli mahdollista paremmille piireille, köyhemmät pysyivät kotikulmilla. Politiikka kummitteli dekkarin kuvioissa mukana. Suomen itsenäistymisestä ja sisällissodasta oli kulunut vasta vähän aikaa. Nina Hurma oli höystänyt 20-luvun dekkaria rakkaudella, intohimoilla, lauluilla, petoksilla ja juonitteluilla, oikein raikas tuulahdus menneeltä ajalta. ****

Ja tietenkin voin jatkaa yksinkin
nauraisin itkisin uinuisin
vaan silloin puuttuis yksi väreistä
sateenkaaren hymystä.

Nina Hurma, Hatuntekijän kuolema
Gummerus 2014
s. 346

Osallistun kirjalla Marikan lukuhaasteeseen

perjantai 12. syyskuuta 2014

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia



Oli nuori albaanityttö Emine 1980-luvun Kosovossa ja nuori maahanmuuttajataustainen nuori mies Bekim nykyajan Suomessa. Pajtim Statovci kertoi esikoiskirjassaan Kissani Jugoslavia kahta tarinaa, äidin ja pojan. Molemmat tarinat olivat vahvoja ja täynnä draamaa. Äidin tarinassa nuori 17-vuotias tyttö meni naimisiin vanhojen kulttuuristen perinteiden mukaan, mutta tuleva mies sotki kuvioita oman maun mukaisesti. Mies oli akateemisen koulutuksen käynyt, mutta erittäin narsistinen persoonaltaan.

Satutat minua.

Hän veti sormensa pois ja läpsäisi minua niin, että pääni kääntyi melkein puoliksi ympäri. Hänen kasvojensa sijasta näin matalat, paljaat vuoret. Tunsin poskellani sydämeni lyönnit, ja siihen oli tarttunut hänen sormiensa haju. Sitten hän työnsi sormensa ilkikurisesti suuhunsa ja nauroi.


Äidin kohtalo väkivaltaisen miehen vaimona ei ollut helppo. Hän synnytti miehelleen viisi lasta, mutta sota hiipi maahan vieden albaanien ihmisarvon ja rikkoi maan ja kansat erilleen. Mies irtisanottiin ja suku hajosi maailmalle. Jostakin syystä mies halusi tuoda perheensä Suomeen.

Kun sota oli päättynyt, se vähäinen sympatia, jota olimme ihmisiltä saaneet, loppui kuin se olisi työnnetty alas kerrostalon katolta. No niin, saitte mitä halusitte. Milloin palaatte kotiinne? Sodan ollessa käynnissä läsnäolomme oli vielä perusteltua, sillä olimme pakolaisia, saaneet vihdoin pysyvän oleskeluluvan määräaikaisen sijasta.

Perheen nuorin lapsi, Bekim, oli vaikeasti traumatisoitunut. Jo pienenä poikana hän huusi yökaudet ja näki painajaisia varsinkin käärmeistä. Hän sai ongelmiinsa hoitoa, mutta kesti kauan ennen kuin hän lopetti huutamisen. Aikuisena Bekim otti lemmikikseen käärmeen ja eli suhteessa kissan kanssa.

Tapasin kissan baarissa. Eikä se ei ollut mikä tahansa kissa, joka piti leluhiiristä tai kiipeilypuista tai höyhenhuiskuista, ei alkuunkaan, vaan täysin toisenlainen kuin kissat, joita olin tavannut.

Kissani Jugoslavia toi esille kaksi tarinaa, jotka olivat kahden erilaisen kulttuurin sekoituksia. Kirja esitteli albanialaisuutta ja maahanmuuttajien elämää Suomessa. Se ei syyttänyt eikä osoittanut sormella ketään, mutta antoi runsaasti ajattelemisen aihetta varsinkin suomalaisten suhteesta pakolaisiin ja maahanmuuttajiin. Sodan loputtua Kosovossa ihmisten mielestä pakolaisten piti muuttaa takaisin maahansa, mutta lapset olivat suomalaisia, puhuivat suomea ja heillä oli elämä ja ystävät Suomessa. Pojan tarina kosketti todella paljon, sillä siinä näkyi särkynyt mieli, joka haki paikkaansa elämässä. Kissani Jugoslavia on erittäin voimakas ja koskettava esikoisteos.

Pajtim Statovci, Kissani Jugoslavia *****
Otava 2014
s. 285

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Katjan bloggaus
Erjan bloggaus
Mari A:n bloggaus
Jarkon bloggaus
Kirsin bloggaus
Jonnan bloggaus
Marja-Liisan bloggaus

torstai 11. syyskuuta 2014

Väliaikainen



Rosa Liksom hyppäsi lempparikirjailijakseni Hytti nro 6:n ansiosta. Siihen mennessä en ollut lukenut yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa. Väliaikainen on toinen Liksomin kirja, jonka olen lukenut. Hytti nro 6 voitti Finlandia – palkinnon vuonna 2011 ja se kertoi nuoren naisen matkasta 80-luvun Neuvostoliiton halki. Juonen hauska yksityiskohta oli se, että nuori suomalainen nainen joutui jakamaan hyttinsä kiimaisen venäläisen miehen kanssa, mutta ei siinä nyt sen pahempaa ehtinyt tapahtumaan. Hytti nro 6 on käännetty 12 kielelle, käännösoikeudet on myyty kahteenkymmeneen maahan.

Väliaikainen on lyhytproosakirja. Jostakin syystä olen alkanut pitämään erittäin paljon novelleista ja yleensä lyhytproosasta. Runoista olen pitänyt aina, mutta lyhytproosa on kirjoittamisen laji, joka on todella taidokasta kun sen osaa ja Rosa Liksom osaa sen taidon. Kurkkasin hieman netistä, mitä siellä sanotaan lyhytproosasta:

Lyhyehkö suorasanainen fiktiivinen kertomus, jossa yleensä kuvataan kiinteässä muodossa keskitettyä tapahtumaa, erityistä mielentilaa tai yksilöllistä kehitystä. Novelli on yleensä romaania draamallisempi, joten siinä voidaan usein erottaa peripetia (käännekohta) ja kliimaksi (huippukohta). Henkilökuvaus ei yleensä ole läheskään yhtä monipuolista ja kattavaa kuin romaanissa. (Yrjö Hosiasluoman artikkeli ”Novelli”, Kirjallisuuden sanakirja, WSOY 2003)

Väliaikainen sisältää 68 novellia, joista lyhin on pari riviä pitkä ja pisimmät noin viisi sivua pitkiä. Seuraava parin rivin tarina on ehkä sellainen, joka on vaikea mieltää lyhytproosan piiriin, mutta aihe on tärkeä. Kertokaa, jos olette eri mieltä.

Jos mun sukuelimet silvotaan niin suomalaiset katsoo mua hitaasti, jos ei, meikäläiset pitää mua outona.

Rosa Liksom elää tässä päivässä ja kaikki hänen novellinsa kertovat arkisista asioista selkeästi, mutta siten, että yhtään kertomusta en halunnut jättää lukematta. Väliaikaiseen sisältyy kaksi tismalleen samanlaista tarinaa aikamiespojasta, jota vanha äiti häiritsee puhelinsoitoilla kymmeniä kertoja päivässä. Nämä kaksi identtistä novellia loppuvat eri tavalla. Jälkimmäinen novelli oli sellainen, jota en osannut odottaa, mutta aihe on loppujen lopuksi tullut tutuksi suomalaisessa elämänmenossa, valitettavasti. Pointsit Rosa Liksomille rohkeudesta puuttua tällaiseen arkaluonteiseen aiheeseen.

Rosa Liksomin lyhytproosan parasta antia ovat meän kielellä kirjoitetut murretarinat. Niissä hän on parhaimmillaan ja niistä tulee minulle itsellenikin kotoisa olo, koska olen kotoisin Pohjois-Suomesta. Väliaikainen on yhteiskunnallisesti pienen ihmisen asioihin kantaaottava teos. Omat tarinansa ovat saaneet narkkarit, alkoholistit, työttömät, yksinhuoltajat, vanhukset, kirkonmiehet, muistisairaat, lottovoittajat, pariskunnat jne. Liksom katselee tässä kirjassa meidän tavallisten ihmisten elämää, johon jokin pieni sattumus piirtää tarinankuvion ja se on ansainnut paikkansa kirjassa. Tarinat ovat yllättäviä ja elämänmakuisia. Plussaa eläintarinoista. ****+

Rosa Liksom, Väliaikainen
LIKE 2014
s. 173