torstai 18. syyskuuta 2014

Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa



Sain postista paketin Juho Niemiseltä. Paketti sisälsi hänen uusimman runokirjansa Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa. Lisäksi kirjan kannessa kerrotaan kirjan sisältävän Kesämökkirunoutta. Kesän tunnelmaa lisää hauska kesäinen kansikuvitus, jonka henkilöiden hymyt ja runot saivat uneksimaan jo seuraavasta kesästä. Tämän runokirjan avulla selviän syksyn ja talven ankeudesta, harmaudesta, pimeydestä ja synkkyydestä.

Aallot

Laiturirannassa ääni kuin järvi tamppaisi mattojaan. Lyhyet korkeat
aallot iskevät kalliota vasten. Makean veden kärsimätön työn moraali,
sen ehtymätön riittämättömyyden tunne.

Meri on toista maata. Se ei kiirehdi, vanha sielu. Meren aaltojen rytmi
on pitkä kuin lepäävän ihmisen hengitys.

Meren rytmi
on hänen sydämensä rytmi, joka nyt makaa vierelläsi silmät puoliunessa,
odottaen kosketustasi.


Voiko sen kauniimmin enää kertoa ja kuvailla, mitä ympäröivä meri kertoo ja miltä se tuntuu sielussa ja sydämessä. Niemisen runot ovat kokeilevaa runoutta ja seasta löytyy myös pitkiä proosarunoja, lähes artikkeleita kuten runo Yksityisyydenloukkaus, jonka alussa on kolmen ajattelijan Sartren, Levinasin ja Merley – Pontyn ajatuksia. Ajatusten jälkeen proosaruno jatkuu filosofisella pohdinnalla siitä miten vaikeaa ihmisten välinen ymmärtäminen on ja lisäksi ihminen on yksin, vaikka on muiden ihmisten seurassa. Runo on melkein kaksi sivua pitkä ja loppuu kauniisti:

Toinen ihminen on minätietoisuuteni toinen tuleminen. Missä hyvänsä yksikin ihminen kokoontuu erillisen tai eristetyn minuutensa nimissä, siellä tulee minun yksinäisyyteni olemaan hänen tykönään.

Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa sisältää yli 70 Niemisen runoa ja sen lisäksi lainauksia muilta runoilijoilta mm. Walt Whitmanilta, Henri Bergsonilta, Herman Hesseltä jne. Runokirja on mielenkiintoinen kokoelma omaa ja lainattua, joka on kuvitettu hauskasti. Kuvituksen on tehnyt Sanni Seppä. Plussaa värikuvista. Uskon, että tämäntyyppiset runokirjat ovat varsinkin nuorison mieleen, sillä he ovat kasvaneet visuaalisemmassa ympäristössä kuin vanhempansa. Voisin kuvitella Niemisen runokirjat myös sähköisinä versioina, sillä niistä henkii runouden uusi aika.

Sanni Sepän kuvitus on huikean onnistunut ja sivulla 63 on kirjan nimeen sopiva kuvitus, jonka itse olisin valinnut kirjan kansikuvaksi. Kirjan nimelle on oma runonsa, jossa on kolme osaa, mutta yksikään ei kerro lainatuista kumisaappaista. Missä ne lainatut kumisaappaat ovat? Ehkäpä ne ovat lainassa. Nieminen kirjoittaa runokirjansa jälkisanoissa, että pahimmillaan runous on niin virallista, että sitä lukiessaan tuntee istuvansa verotoimiston aulassa. Onneksi Nieminen ei ole kirjoittanut virallista runokirjaa. Suosittelen hänen uusinta runoteostaan kaikille kokeilevan runotaiteen ystäville, tuttaville ja vieraisilla kävijöille. ****+

Juho Nieminen, Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa
Monrepoo 2014
tekijän kustantama
kuvitus Sanni Seppä
kansikuva Virkkukoukkunen
s. 138

Tyttö Voikukka,
juurikasvu kantelee: et olekaan ehta blondi.
Neiti Kesäheinä, nenä vaivaa, aivastuttaa.
Tässä nessu, niistä siihen.
Tytär Tähtisilmä, jätä pois piilarisi,
näytät söpöltä laseissa.
Prinsessa Ikihymy, irvistä vähän!
Nyt kun ei muut huomaa.

Osallistun Juho Niemisen runokirjalla  P.S. Rakastan kirjoja runohaasteeseen

Tästä pääset tutustumaan Juho Niemisen kuvitettuun runokirjaan Saattaa sisältää pähkinää

4 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta arviosta, Mai;D
    Kaunista loppuviikkoa sinulle ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili ja hyvää viikonloppua sinulle ;)

      Poista
  2. Voi miten ihastuttavalta tämä runokirja vaikuttaa! Pitääpä hankkia luettavaksi. Niin ja katseltavaksi.

    VastaaPoista