keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Submarino


Sinä olet pieni. Et ole saanut vielä silmiä. Niiden paikalla on kasvoissasi reiät. Mutta sellaisia vauvat ovat, kyllä ne aikanaan tulevat. Peittelen sinut, peitän puolet kasvoistasi. Sinähän olet pelkkä kallo, silmätön kallo josta kellertävä iho hilseilee.

Tanskalaisen kirjailijan Jonas T. Bengtssonin Submarino on yhteiskunnallisesti kantaaottava, suorastaan sosiaalisen huono-osaisuuden tarkasti esiintuova julistus. Kirja oli läimäytys kasvoille, näin lapsista tulee rikollisia ja näin lapset syrjäytyvät. Näin huonosti lapsia kohdellaan. Kirja on todella ajankohtainen, kun Suomessa lasten huostaanotot ovat lisääntyneet. Kirjan lapsia ei huostaanotettu, ei, vaikka olisi pitänyt tehdä se. Ympäristö ummisti silmänsä. Huonoista lähtökohdista ja surkeista olosuhteista sekä päihteiden väärinkäytöstä johtuen, kirjan lapsilla ei ollut mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä normaaleiksi. Kirja kertoi kahden pojan kasvukertomuksen, kirja kertoi päihteistä, kirja kertoi rikollisuudesta, kirja kertoi syrjäytymisestä... kirja kertoi traumoista ja kriiseistä, masennuksesta ja väkivallasta, kaikesta sellaisesta, joilta vanhempien pitäisi suojella lapsiaan. 

Suunnittelimme miten tappaisimme äidin. Ajankuluksi, kun hän ei ollut kotona. Emme me häntä vihanneet. Emme vielä.

Submarinon väkevä tarina koukutti minut lukemaan sen yhdellä lukukerralla. Kirjan tapahtumat olivat todella aidontuntuiset ja kirjailijan tiivistetty tekstinkäsittely korosti tarinan väkivaltaisuutta ja rikollista elämäntyyliä, jolle ei näyttänyt olevan vaihtoehtoa. Tosin toinen veljeksistä pyrki kasvattamaan poikansa naapureiden hyväksymäksi. Kirjassa verrattiin normaalielämää ja rikollista päihde-elämää. Tietysti molemmat veljekset kaipasivat normaalia elämää, mutta jo lapsena aloitettu päihteiden käyttö esti normaalin elämän.

En kertonut hänelle koskaan laitoksista. Äidistä, joka toi meidät yhteen, mutta katosi itse. Veljistä, siitä jonka nimeä harvoin käytän ja siitä joka ei ehtinyt nimeä saadakaan.

Jonas T. Bengtsson, Submarino
suom. Päivi Kivelä
LIKE 2015
s. 447
Julkaistu Tanskassa 2007
Kirjasta on tehty samanniminen elokuva, joka sai Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2010.

Osallistun tällä tanskalaisella kirjalla Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen.


maanantai 25. toukokuuta 2015

Novellikokoelma Kahvila

Eeva-Maria Liskon esikoisteos Novellikokoelma Kahvila sisältää 14 tarinaa, joissa tarkastellaan naisten elämää, joko omasta näkökulmasta, ystävättären, poikaystävän tai aviomiehen näkökulmasta katsellen. Osa novelleista on jo julkaistu aiemmin, ja nyt ne on koottu novellikokoelmaksi. Kokoelmasta löytyy naisia ja naisten elämää laidasta laitaan. Novelleissa riidellään railakkaasti, käydään töissä, ollaan mustasukkaisia ja matkustellaan ja koetaan ne ikävätkin matkatuliaiset elämään kuuluvina kiusallisina osatekijöinä.

"Mieti nyt! Tämä on ihan mieletön mahdollisuus!", Henna jatkoi mainostamistaan: - "Minä, sinä ja tsiljoona Adonista! Hiekkaa, auringonpaahdetta ja ihan sikamagee fiilis. Drinkkejä, drinkkejä, loputtomasti drinkkejä!

Ylläoleva lainaus on novellista Tiivistettyä tunne-elämää, jossa Henna ja Laura matkustivat Kreikkaan lomailemaan. Ystävykset olivat erilaisia luonteeltaan ja kaipasivat lomalta eri asioita, mutta loppujen lopuksi ystävyys ei pettänyt lomamatkallakaan, vaikka alkuun kyllä näytti siltä. Novelleissa on paljon arkipäivän komiikkaa, ja mielestäni novelleissa oli paljon yhteistä Anna-Leena Härkösen kolumnien ja tarinoiden kanssa.

"Mä olin niin tyhmä, niin kertakaikkisen tyhmä! Mun alapäätä kirvelee", Henna ulisi niin surkeana, ettei Laura voinut muuta kuin nauraa.

Kirjan novelleissa ei unohdeta niitä vakavampiakaan asioita, kuten työttömyyttä, eroja ja niitä liikakiloja. Jotain pitäisi tehdä, mutta kun ne kahvilan  ja kaupan herkut ovat paljon parempia kuin se itsensä rääkkääminen laihduttamalla ja liikunnalla.

Täyslihahampurilainen tuplajuustolla ja munalla, jättiranskalaiset majoneesilla ja aurajuustohodari. Frideeratut sipulirenkaat ja juustotikut vielä. Ja puolentoista litran appelsiinilimppari, jälkkäriksi suklaalevy ja hedelmäkarkkipussi. Koko aterian ahmittuaan Malla vajosi sohvalle ja katsoi lempielokuvansa kuudettatoista kertaa.

Mallan laihdutuskuurista voit lukea novellista Mistä on onnelliset naiset tehty? Onnistuuko laihdutus vai ei? Tähän novelliin voi moni nainen samaistua, sillä laihduttaminen ei ole mielestäni kovinkaan helppo juttu. Kirjailija kertoi hyvin todenmukaisesti tästä joka naisen elämään kuuluvasta "pitäisi laihduttaa" - projektista. Novellit ovat elämänmakuisia ja tunteita täynnä, välillä raivoten ja itkien, välillä nauraen ja nauttien.

Eeva-Maria Lisko, Novellikokoelma Kahvila
BoD 2015
s. 226
Arvostelukappale

Postitan kirjan ensimmäiselle halukkaalle lukijalle :)



lauantai 23. toukokuuta 2015

Hillankukkanyrkki

Aviomies oli luvannut vainota häntä elämänsä loppuun asti, jos vaimo katoaisi. Oli uhannut kääntää kaikki tunturit ympäri löytääkseen ja haudatakseen naisensa Inarinjärvellä olevaan vanhaan hautasaareen hautakiven alle. Ukonsaaresta hänen ruumistaan ei osattaisi etsiä.

Nappasin kirjaston uutuushyllyltä Anitta Kaitajärven Hillankukkanyrkki teoksen, sillä viime vuonna luin hänen esikoisteoksen Rikotut kuvat ja vaikutuin kirjan tietopohjasta. Rikotut kuvat teos sijottui toisen maailmansodan aikaan ja inkerinsuomalaisten suurten siirtojen vuosiin. Inkerinsuomalaiset tulivat Suomeen evakkoon, mutta Stalinin käskystä heidät pakkosiirrettiin takaisin Neuvostoliittoon.
Hillankukkanyrkki sijoittui 80-luvun alkupuolille, mutta kirjan sivuilla seurataan myöskin Suomen historian aiempia tapahtumia, joista esille nousevat varsinkin Lapin sodanaikaiset tapahtumat ja niiden vaikutukset ihmisiin sekä inkerinsuomalaisten pakolaisten asema sodanjälkeisessä Suomesssa. Kirjan aihepiiri ei ole helpoimmasta päästä, mutta kirjailija on kirjoittanut mielenkiintoisen tarinan, jossa avataan vanhoja salaisuuksia ja päästetään vanhat kipeät muistot vapaiksi vuosikymmenien painolastista.

Kolme uteliasta tyttöä pyöri isän ympärillä ja halusi tietää, mitä isä oli tuonut. Kukaan heistä ei halunnut katsoa naista, joka seisoi yksinään auton vierellä. He eivät tunteneet tätä eivätkä tienneet, miksi isä toi hänet kysymättä heiltä lupaa.

Vera oli sisarusparven nuorin ja nousi kirjan päähenkilöksi. Isän ja äitipuolen kuoleman jälkeen jäämistöstä löytyi sellaisia tietoja, jotka vaativat Veran mielestä selvittämistä. Siskot eivät ehtineet, eikä heitä kiinnostanut yhtä paljon äitipuolen entinen elämä, mutta Vera oli päättänyt ottaa asioista selvää. Totuus löytyisi äitipuolen kotipuolesta kaukaa Lapinmailta. Tutkimuskaveriksi ja vaellusseuraksi Vera sai miehensä Juhon. Yhdessä matkattiin Lapin perukoille ja tutustuttiin ihmisiin, jotka tunsivat vanhat tarinat, salaisuuden verhot aukenivat ja äitipuoli tuli tutummaksi. Samalla reissulla myöskin oman äidin salaisuudet selvisivät. Vera ja siskokset eivät edes tienneet niitä olleenkaan. Isä oli saanut rakastaa kahta naista elämänsä aikana. Kahta naista, joita molempia etsittiin, toista vihalla ja toista rakkaudella. Kirjan loppupuolella yhdistyvät Rikottujen kuvien tapahtumat yhteen Hillankukkanyrkin kanssa. Mielenkiintoinen ratkaisu, joten suosittelen lukemaan ensin Rikotut kuvat ja sen jälkeen Hillankukkanyrkin. ***

Anitta Kaitajärvi, Hillankukkanyrkki
Myllylahti 2015
s. 247





torstai 21. toukokuuta 2015

Pojat lukemaan haaste

Eniten minua kiinnostaa tien Suketuksen haaste Pojat, lukemaan! on hieno kannanotto siihen, että miten houkutellaan pojat kirjojen äärelle: keräämällä kirjavinkkejä luettavaksi. Kuvassa oleva 10kk ikäinen poika on tällä hetkellä 1v ja 2kk vanha ja ahkera kirjojen katselija ja siten lukija. Hän on oppinut pienestä vauvasta asti kirjojen maailmaan. Sitähän ei voi ennustaa etukäteen, että jatkaako hän lukuinnostusta myöhemmin, mutta ainakin vielä kirjat ja kirjojen katselu ja kuunteleminen kiinnostavat. Pääasia mielestäni on, että kirjoja täytyy olla esillä ihan pienille vauvoille ja niitä pitää antaa tutkia ja katsella ja lukeakin. Kirjoja pitää olla kotona ja lapset pitäisi opettaa käyttämään kirjaston lainapalveluja. Lukemisen kasvatusvastuu on mielestäni vanhemmilla, mutta lukemaan innostavat hoitajat ja opettajat ovat myös ihania lukuilon kasvattajia, jos he itse ovat kiinnostuneita kirjoista.

Lukemista pienille pojille:
Itkonen Jukka: Koipihumppa
Juvonen Riikka: Kotikuusen tarinoita 
Mikkanen Raili ja Valojärvi Laura: Iivari-tonttu karkuteillä
Mäkinen Mikael: Peikot ja kadonneet etanat
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
Nopola Sinikka & Nopola Tiina : Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Hetki lyö, Risto Räppääjä
de Saint-Exupery Antoine: Pikku Prinssi
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin kirja
Lipponen Ulla: Kuukernuppi

Lukemista ala-asteikäisille pojille:
Aarnio Reeta: Tuulien taikuri
Jansson Tove: Tarinoita Muumilaaksosta
Jansson Tove: Taikatalvi
Jansson Tove: Suuri Muumikirja
Jansson Tove: Taikurin hattu
Jansson Tove: Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Jansson Tove: Kuinkas sitten kävikään?
Jansson Tove: Vaarallinen matka
Jansson Tove: Muumilaakson marraskuu
Jansson Tove: Muumien suuria ja pieniä seikkailuja 
Kallioniemi Tuula:  Konsta leirikoulussa
Kunnas Mauri: Koirien Kalevala
Kunnas Mauri: Apua, merirosvoja! 
Surojegin Pirkko-Liisa: Suomen lasten Hölmöläissadut
Tolkien J.R.R. : Seppä ja Satumaa
Woodward John: Hyönteiset

Lukemista yläasteikäisille pojille:
Björk Marja: Poika
Bowen James: Katukatti Bob
Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous
Franzén Peter: Samoilla silmillä
Golding William: Kärpästen herra
Green John: Tähtiin kirjoitettu virhe
Green John: Kaikki viimeiset sanat
Green Sally: Puoliksi paha
Hetekivi Olsson Eija: Tämä ei ole lasten maa
Holmström Johanna: Itämaa
Holopainen Anu: Ihon alaiset
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja
Juvonen Anu: Lähiöoksennus
Martel Yann: Piin elämä
Mitchell David: Pilvikartasto
Murakami Haruki: Norwegian Wood
Sammalisto Iida: Tähtimosaiikki 
Wahl Mats: Näkymätön

Toivottavasti näistä kirjoista löytyy lukemista pojille. Näistä nyt puuttuvat valitettavasti urheiluun tai muihin harrastuksiin liittyvät kirjat, jotka kiinnostavat varsinkin kouluikäisiä poikia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se mitä lapsi tai nuori haluaa lukea ja mikä kiinnostaa kehittyy hyvin nuorena. Jo hyvin pienet lapset sanovat mistä kirjasta pitävät ja mistä eivät pidä. 
 



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kristiina Vuori: Neidonpaula

"Kun katson sinua, näen miten taivas loimuaa ylläsi ja jalkojesi alla oleva maankamara valuu sulaa laavaa. Sinä kauhistutat minua."

Kristiina Vuoren historiallisissa romaaneissa on mystiikkaa ja taikaa, kuten historiallisissa kirjoissa kuuluu ollakin, mutta hän kirjoittaa mukaan myös todellisia tapahtumia ja henkilöitä, jotka ovat oikeasti eläneet, mutta kirjailijan tarinoissa saaneet uuden elämän ja tietysti kohtalon, sillä emmehän voi tietää 1400-luvun elämästä muuta kuin sen mitä on pergamenteille tai omatekoisille papereille kirjoitettu. Kristiina Vuoren uusin kirja Neidonpaula kertoo 1400-luvulla eläneistä kaksostytöistä, jotka ovat esikoiskirjan, Näkijän tytär (2012), päähenkilön Eiran sukulaisia. Eira oli nukuttaja ja parantaja, ja molemmat tytöt perivät äidiltään Ilveksen suvun taitoja.  Brita otti taidot vastaan ilolla, mutta Truda vastusti vahvoja enneunia. Truda ei halunnut äitinsä synnillisiä parantajanlahjoja, mutta vaikea niitä oli vastustaa.

Mies oli kieltänyt häntä opettamasta tyttöjä, estänyt häntä luovuttamasta eteenpäin kaikkea sitä tietämystä ja taitoa, joka olisi kuulunut hänen lapsilleen. Ehdottomasti olisi, sillä tytöt olivat Ilveksiä, tietäjiä ja mahdollisesti näkijöitä rouva Kyllikin väekkään verenperinnön kautta.

Kyllikin mies antoi lapset lastenhoitajan huostaan, Kyllikki sai tavata lapsiaan vain harvoin, jotta ei saastuttaisi lapsia synnillä, eikä ehtisi opettaa omia taikojaan.  Mies mursi Kyllikin tahdon viemällä tytöt pois. Mies olisi antanut molemmat tytöt luostariin, jos Kyllikki ei olisi taistellut vastaan. Lopputaistelut käytiin Kyllikin kuolinvuoteella.

Kumpi meistä pukisi Kristuksen neitseen hunnun, kumpi vaimon huuvan? Se kysymys vainosi minua luultavasti enemmän kuin Britaa. Me olimme Lauttian Ilveksiä, epäpuhtaita loitsijoita, joita harras uskovainen saattoi vain kavahtaa. Ja kuulemani mukaan syystä, sillä äidinpuoleisen sukumme naiset ja ennen muinoin myös muutamat miehet olivat järjestään palvoneet Paholaista Jumalan sijaan. Keränneet tappavia yrttejä metsistä, sekoittaneet niistä ties minkämoisia myrkkyjä ja pauloittaneet niiden mustalla mahdilla onnettomia kanssaeläjiä. Sellaista verenperintöä meistä jompikumpi joutuisi viemään eteenpäin. Poikimaan kirottuja lapsia, jotta äitimme viimeinen tahto toteutuisi.

Truda oli pauloitettu vauvasta asti vihreällä paulalla ja siskonsa Brita sinisellä nauhalla, jotta heidät erotettaisiin toisistaan, sillä he olivat kuin toistensa peilikuvia. Äidin kuoleman jälkeen molemmat halusivat Naantalin uuden Birgittalaisluostarin nunniksi, mutta rakkaus astui maalarikisälli Lukas Dansken hahmossa nuorten tyttöjen elämään. Kumpikin halusi Lukaksen, mutta vain toinen sai Lukaksen rakkauden. Rakkaus ei ollut aivan niin helppoa, sillä toinen tytöistä oli luvattu Kristukselle ja toinen oli Jeppe Pietarinpojan kihlattu morsian.

Ja silloin minä tavoitin sen. Villi, arvaamaton henki syöksyi henkeäni vastaan. Minä tunnustelin sitä. Elin sen. Raskaan hengityksen, leveiden anturoiden alla tikuiksi napsahtelevat oksat, nukkaisen sammaleen, jonka samettipintaan painuivat maiskahtaen syvät lommot, kun eläin jatkoi matkaansa.

Rakkaus Lukakseen sai nopean lopun ja tytöt erotettiin toisistaan vuosikausiksi. Brita jäi Naantaliin, mutta Truda kuljetettiin meren yli Ruotsin puolelle luostariin, samaan kaupunkiin, missä hänen sulhasensa asui. Elämä jatkui ja Lukas oli edelleen kuvioissa mukana tavalla tai toisella, sillä rakastavaisten rakkaus vain vahvistui erossaolosta. Neidonpaula punoi paulansa ympärilleni ja luin tämän kiihkeärytmisen kirjan nauttien joka rivistä. Olin pettynyt, kun Näkijän tytär ei saanut aikoinaan heti jatkokirjaa, mutta Neidonpaula palkitsi vihdoin odotukseni. Eiran sukulaistytöt Brita ja Truda olivat aitoja Ilveksiä ja heillä oli vahvat näkijänkyvyt ja parantajanlahjat. Neidonpaula on sulava jatko Ilveksen suvun tarinalle, johon toivon lisää jännittäviä kirjoja, sillä edessä tulee olemaan noitavainovuodet.

Kristiina Vuori, Neidonpaula *****
Tammi 2015
s. 530 + 12 s. faktatietoa + latinankieliset lainaukset ja lähdeteokset + 7s. sanasto

Vuori Kristiina: Näkijän tytär
Vuori Kristiina: Siipirikko
Vuori Kristiina: Disa Hannuntytär


Kirjahillan bloggaus

lauantai 16. toukokuuta 2015

Verta lumella

 Lunta ja verta. Niin valkoista. Niin punaista. Niin ihmeellisen kaunista. Kuin kuninkaan viitta.

Jo Nesbøn uusin kirja Verta lumella I tuli minulle luettavaksi parhaimpaan kevätaikaan, joten kirja sai kuvakaveriksi tulipunaisen tulppaanin. Tietysti kuva olisi tarvinnut kylmää ja lunta, mutta meilläpäin ei ole semmoisia ilmoja pidellyt tänä talvena. Kirjassa sitä sitten olikin. Olen tottunut lukemaan Jo Nesbølta runsassivuisia dekkareita, joten romaaniparina myytävä dekkari, joka ilmestyy vieläpä eri aikaan on kirjailijalta tai kustantamolta uusi aluevalloitus. Ja mielestäni tosi huono myyntikikka. Edellinen dekkari Isänsä poika oli taattua huipputarinointia Jo Nesbølta, mutta mikä pettymys tämä vaivainen Verta lumella I läpyskä oli. Aivan kuin kirjoittaja olisi joku muu ja se huipputerävä, älykkäästi sommiteltu tarina jäi tällä kertaa toteutumatta, tai sitten sitä loistavaa tekstiä saa odotella kakkososassa. Surku.

Joululaulu, joka oli soinut hänen päänsä sisällä, oli vaiennut.

Verta lumella kirjassa vietetään vuoden 1977 joulua ja Olav sai erikoisen tehtävän asiakkaaltaan, Olavin piti tappaa asiakkaan vaimo. Kirjan päähenkilö oli siis Olav, joka ajatui nuorena rikolliseksi. Toinenkin vaihtoehto olisi ollut, mutta Olav itse valitsi sen kivikkosemman ja vaarallisemman tien elämälleen.

Kalastaja sanoi, että täytyy olla ihan saatanan kylmäverinen liikemies, ellei kanna kaunaa sellaista ihmistä kohtaan, joka on hoidellut kolme alaista pois päiviltä.

Olavin ammattina oli siis hoidella ihmisiä pois päiviltä. Oslon rikollispiireissä johtajat halusivat valtaa itselleen eri rikollismarkkinoille, ja Olav oli oikea mies harventamaan rikollisia. Tosin olihan työ vaarallista, eikä sillä päässyt rikastumaan, sillä Olav oli hyväsydäminen ja antoi palkkionsa ampumiensa rikollisten perheille. Tämä dekkari ei oikein vaikuttanut minua huolimatta tästä hyväsydämisestä ja sympaattisesta hiukan yksinkertaisesta päähenkilöstä huolimatta. Dekkari oli myös tragikoominen ts. surullisen hauska. Lopputulos oli selvä, joten kunnon kohokohtia ei oikein ehtinyt näin lyhyessä tarinassa tapahtumaan. Valitettavasti olen hyvin pettynyt tämänkertaiseen lukuhetkeen. **


Jo Nesbø, Verta lumella I
suom. Outi Menna
Johnny Kniga 2015
s. 195
Blood on Snow 2015

Iloisen apinan bloggaus

 Osallistun tällä norjalaisella kirjalla Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Pieniä sankaritekoja


Pieniä sankaritekoja on juvalaisen kirjallisuusterapiaohjaajan Satu Piispa-Hakalan esikoisromaani. Romaanin päähenkilöksi nousee nuori Anna, joka pyrkii omilla valinnoillaan kuluttamaan mahdollisimman vähän. Lisäksi hänellä on oma projekti, eli hän yrittää vaihtaa mahdollisimman moneen ulkovaloon energiansäästölampun hehkulampun tilalle. Kirjan kuvioissa ei tiedä itkeä vai nauraa Annan keksimille säästämismuodoille. Näistä Annan säästämiskohteista kertovat ulkopuoliset ihmiset mm. kämppäkaverit ja naapurit. Oman osansa ovat saaneet omat vanhemmat, jotka lopulta yrittävät ymmärtää Annan toimintaa ja alkavat myös itse tehdä erilaisia valintoja.

Tuli mieleen, että kotipuolessa joku väitti, että Suomessa voi juoda vessanpöntöstä. Ei tee mieli. Kämppis jättää virtsan huuhtelematta.

Kirja on kirjoitettu hurtilla huumorilla, mutta loppujen lopuksi Annaa ei voi olla säälimättä. Hän on rikkaan perheen ainoa lapsi ja tottunut kuluttamiseen ja katsellut vanhempiensa kuluttamista. Anna on valinnut vapaaehtoisesti toisenlaisen tien ja yrittää elää siten, että jättää mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen. Kirjan tarina on ajankohtainen. Olemme tottuneet jo ihmisiin, jotka hakevat ruokansa kauppojen roskiksista. Onhan se hirvittävää tuhlausta laittaa hyvää syömäkelpoista ruokaa roskiin. Jotkut kauppiaat vieläpä lukitsevat roskiksensa, että ns. roskia ei kukaan vie. Onneksi löytyy myöskin niitä ajattelevia kauppiaita, jotka laittavat vanhentuneet ruoat esille kaupan takaosaan, josta ne voi helposti viedä pois. Lisäksi järkevät kauppiaat lahjoittavat vanhenemassa olevat ruokansa järjestöille, jotka jakavat ruokaa rahattomille. Totuushan on se, että Suomessa moni elää todella pienillä tuloilla. Kaikilla ei ole arvopohjana säästää ja kuluttaa mahdollisimman vähän, vaan ihmiset ovat oikeasti köyhiä. Tietysti ns. rikollisjoukot ovat huomanneet ruokajonot ja vievät ruokaa köyhiltä.

Kämppis koputti äsken huoneeni oveen ja pyysi sammuttamaan valot, koska ei ole enää pimeää. Yö meni jo. Toivoi, että sammuttaisin yhteisten tilojen valot, kun olen huoneessani. Tyhjiä tiloja ei tarvitse hukkaan valaista.

Pieniä sankaritekoja laittaa ajattelemaan omaa kuluttamista ja mitä sille voisi tehdä. Valoja ei todellakaan kannata pitää turhaan päällä joka huoneessa. Yksi mikä minusta on aika inhottavaa meidän kaupungin puolesta, niin se, että asukkaat lajittelevat kiltisti roskat, mutta sitten roska-autot tulevat ja kippaavat ne samaan kuormaan.

Ihminen on niin hieno eläin, että se paskantaa juomaveteen. Sitten se yrittää kaikin keinoin saada siitä vedestä puhdasta taas. Huijaus! Viesti on aika tehokas, kun viereen on kiinnitetty kuvat sekä jätevesien puhdistuslaitoksesta että vedenottamosta.

Tiedän, että maapallolla on jo niin kuivia paikkoja, että jätevedestä tehdään suoraan juomavettä. Suomessa jätevedet puhdistetaan ja lasketaan luontoon. Aina ei ole ollut näin, sillä jätevesilaitokset ovat suhteellisen tuore keksintö. Itämeren ympäristössä on vielä maita, jotka laskevat jätevetensä suoraan mereen. Jätevesiongelma on edelleen pinnalla Suomessa, sillä saariston uutta jätevesiasetusta on siirretty ja siirretty. Kansainvälisten meriasetusten mukaan laivat voivat pumpata kaikki jätteet, kiinteät ja nestemäiset, kansainvälisille vesille. Ja Talvivaaran luontokatastrofin tietävät kaikki, sinne vain vesistöihin lasketaan myrkyt. Näitä suurempia sankaritekoja tarvittaisiin mielestäni todella pian, sillä maapallo hukkuu jätteisiin ihan oikeasti. Ja nämä jätteet aiheuttavat ikävä kyllä todellisia katastrofeja luonnolle, eläimille, linnuille ja ihmisille. Pieniä sankaritekoja on aihepiiriltään erittäin yhteiskunnallinen ja isoja asioita sisältävä, vaikka näitä asioita on katseltu pienen ihmisen näkökulmasta ja huumorilla höystettynä. *****

Tappajafarkut :( 

Satu Piispa-Hakala, Pieniä sankaritekoja
Kustannus Aarni 2015
s. 157


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvää Äitienpäivää



 Äidin sydän

Maan päällä paikka yksi on
niin pyhä armas verraton
mi tarjoo lemmen turvaisan
ja kätkee onnen kalleimman

Vain sydän äidin
tunnet sen näin hellä on
ja lämpöinen
se riemuitsee sun riemustas
ja tuntee huolta tuskias

Kun ihmismielet vaikenee
kun kiitos kaikuu vaikenee
kun poljetaan ja moititaan
jäät yksin yöhön unholaan

On paikka missä lohdun saa
sua sydän äidin rakastaa
voit hellään helmaan painaa pään
ja itket murheen lientymään

Pois moni kaunis mennyt on
Sä kauan tunsit kaipion
muun korvas aika minkä vei
sydäntä äidin konsaan ei

Lydia Koidula
suom. Hilja Haahti

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kevätihmisen puutarhakirja - Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa

Linda Peltola on tehnyt hurmaavan Kevätihmisen puutarhakirjan viherpeukaloille ja kaikille, jotka rakastavat katsella puutarhakuvia ja lukea puutarhanhoidosta. Plussaa annan kirjan koolle, sillä se ei ole suurikokoinen ja paksu, vaan siro ja perhosmainen kuin kevät itse, uuden elämän ensihenkäys. Kirja on juuri sellainen, jonka laittaisin joulun ja uuden vuoden jälkeen olohuoneen pöydälle selailukirjaksi. Tietysti kirjassa on myös vinkkejä, joista joku voi ajatella, että huuhaata, mutta puutarhaihmiset ovat ottaneet ilolla vastaan nämä kuunkiertoon liittyvät opit kasvien hoidossa. Kasveja on kasvatettu vuosisatoja seuraamalla kuuta ja eri kasveja hoidetaan eri aikojen mukaan vanhojen hyväksi havaittujen oppien mukaan.

Taimien ja puiden istutus
Istutetaan kasvavalla kuulla, aamupäivällä, ja etelä-, lounais- tai länsituulella. Tärkein on kuitenkin kasvava kuu.

Kuun voimien hyötykäytön puutarhatöissä on lainattu Anne Pöyhöseltä. Tietysti puutarhojen ja kasvienhoitajat oppivat itsekin tuntemaan oman puutarhansa ja luottavat omiin havaintoihinsa mitä silmillään näkevät. Oppiminen kehittyy tekemällä ja olemalla kasvien kanssa tekemisissä. Kirjat, puutarhablogit, tv-ohjelmat ja lehdet ovat mainioita apuvälineitä ja vertaistukia puutahanhoidossa. Itse vierailen mielelläni kasvitieteellisissä puutarhoissa ja siirtolapuutarhojen avoimien ovien päivillä vinkkejä ja myytäviä taimia hakemassa. Toisinaan puutarhamyymälöiden myyjänä sattuu olemaan puutarhanhoidon ammattilainen, joka auttaa mielellään.

Talleta aina sipulien ja perennojen lajikenimet, jotta myöhemmin ei harmita...

Joskus on harmittanut, kun joku kysyy lajiketta, mutta enpäs ole vielä oppinut tätä viisautta. En edes muista mitä kukkasipuleita olen edellisenä syksynä istuttanut maahan ja mihin kohtaan, sillä ostan yleensä alennusmyynneistä viimeisiä pussukoita puoleen hintaan myytäviä sipuleita. Yleensä kukat nousevat kaikesta huolimatta ja nautin niiden kauneudesta, vaikka lajikenimistä ei ole tietoakaan. Jotkut nimet ovat sellaisia, jotka jäävät mieleen, vaikka niitä ei kirjoittaisi mihinkään. Muistan paremmin hyötykasvien lajikenimet.

Kylvettyäni eräänä syksynä punamarjakanukan suuria siemeniä ruukkuun ja käveltyäni tyytyväisenä pihan toiseen päähän, alkoi selkäni takaa kuulua kova rääkyminen. Kääntäessäni katseeni takaisin kasvihuoneen suuntaan, näky oli kuin pahimmasta Hichcockin kauhuskenaariosta. Parvi pirullisia harakoita oli ilmeisesti tarkkaillut tekemisiäni ja mylläsi nyt vimmatusti ruukkujeni kimpussa kuoputtaen sellaisella vauhdilla, että vermikulaattia leijui ilmassa. Ehkä söivät siitäkin osan - toivottavasti saivat vatsanpuruja.

Sellaistahan se tuppaa olemaan, että luonto on vahvasti läsnä puutarhanhoidossa ja linnut ja eläimet haluavat osan herkkupöydän tarjonnasta. Linda Peltola kirjoittaa todella mukaansatempaavasti puutarhanhoidostaan ja hän on saanut kirjaan mukaan satumaista tunnelmaa sekä kirjoituksella että mielikuvitusrikkailla kuvilla.  Kevätihmisen puutarhakirja on ajankohtainen kirja ja sulautuu luontevasti osaksi puutarhakirjojen maailmaa, mutta suloisella ja herkällä tavalla. Suosittelen kaikille viherpeukaloille, multasormille ja luontoa sekä kauneutta rakastaville lukijoille. *****

Linda Peltola, Kevätihmisen puutarhakirja - Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa
Kuvat ja teksti, Linda Peltola
Docendo 2015
s. 143

www.ylakuu.com
romppala.blogspot.fi

Ullan bloggaus

torstai 7. toukokuuta 2015

Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvala on kirjoittanut kokeilevan kirjan Ennen kuin kaikki muuttuu, jonka kerronta on novellimaista, voisin verrata kirjaa jopa Alice Munron teksteihin. Lukutuntemukseni on tietysti oma, mutta kirja oli ilmava, ja tarinat olivat rakenteeltaan hajanaisia sekä heikosti sidoksissa toisiinsa. Toisinaan kirjat muistuttavat jotain toista kirjaa tai ovat jotain tyylisuuntaa, mutta luettuani Ennen kuin kaikki muuttuu teoksen, kirjan kokonaisuus toi selkeästi mieleeni Munron novellimaisen kirjoitustyylin. Pidin enemmän Taina Latvalan Välimatkasta (2012), joka oli selkeästi proosateos. Välimatka on esitetty näytelmäversiona Vaasan kaupunginteatterissa. Taina Latvalan esikoisteos oli nimeltään Arvostelukappale (2007) ja se voitti Kalevi Jäntin palkinnon.

He ovat pitkään hiljaa autiolla kylätiellä, kuin toisiaan kuunnellen. Tytön selkä alkaa vavahdella, pojan niska kastuu tytön kyynelistä. Poika vetää hänet syliinsä ja suutelee hämmentyneenä hikistä otsaa, maistaa siinä tytön suolan ja sydämen.

Ennen kuin kaikki muuttuu teos sisältää seitsemäntoista erilaista tarinaa, joissa esiintyy samoja nimiä mm. mies nimeltä Johnny ja ystävä nimeltään Bea. Yksi kirjan surullinen teema on isän kuolema, joka esiintyy muutamissa kertomuksissa. Suurin osa teksteistä kertoo nuorista aikuisista ja aika moneen liittyy kirjoittaminen. Kertomukset ovat arkirealistisia, mutta yksi omituinen tarina oli Kissan yksityisyys niminen kertomus, jossa toimittaja haastettiin oikeuteen kissan yksityisyyden loukkaamisesta. Jostakin syystä tämä tarina ei sopinut mielestäni kirjan kokonaisuuteen. Toinen tarina, Auringon lapsi, oli niin järkyttävä, että minua ihan heikotti, huh, siltikin se sopi täydellisesti kirjan kokonaisuuteen. Onnistuneen kampaamokäynnin jälkeen ei voi muuta kuin hymyillä, sillä tämä lyhyt kertomus oli huumoria täynnä. Kirjan teksteissä käydään eri tunneskaaloja läpi ilosta suruun, yksinäisyydestä yhteiseloon. Kirja oli yllättävä, mutta kokonaisuutena laadukas lukukokemus. ****

Silitin hänen rintaansa, tunsin miten kovaa hänen sydämensä hakkasi, kuin hän olisi juuri suorittanut elämänsä rohkeimman teon. Käteni varjo heilahti seinällä kuin susi.

Taina Latvala, Ennen kuin kaikki muuttuu
Otava 2015
s. 191
 





keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Aino Sibelius - Ihmeellinen olento

Vuosi 2015 on Jean Sibeliuksen 150-juhlavuosi. Jean Sibelius on edelleen hyvin kuuluisa suomalainen säveltäjä ja hänen vaimonsa oli syntyisin kuuluisaa kulttuurisukua. Jenni Kirves on kirjoittanut Jean Sibeliuksen vaimosta Ainosta, kastenimeltään Aina os. Järnefelt, elämänkerran Aino Sibelius - Ihmeellinen olento. Kirja perustuu pitkälle pariskunnan kirjeenvaihtoon ja kirjassa on lainattu heidän kirjeistä runsaasti otteita. Jenni Kirves kertoo olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa lukuisille Sibelius-elämäkertureille, joissa on myös sivuttu Ainon elämää. Hienoa, että tässä kirjassa katsotaan minkälaista on ollut elää suuren taiteilijan rinnalla, sillä heidän elämänsä oli huolimatta siitä, että Sibelius eli ulkomailla suuren osan vuodesta, perhe-elämää, johon kuului taloudesta ja toimeentulosta sekä lapsikatraasta huolehtiminen.

Uskon ja luotan Sinun rakkauteesi niin että voisin sen varaan rakentaa iäisyyteni. Kun kuulen taikka näen jotain kaunista, haluaisin heti jakaa vaikutelmani Sinun kanssasi - - Kirjoita niin nopeasti ja niin paljon kuin voit - Kirjoita suomeksi - suomen säveliä.

Aino (1871 - 1969) ja Janne (1865 - 1957) olivat pitkään salakihloissa. Kirjeet olivat kiihkeitä ja tunteet paloivat kovasti. Ainon tunteita ei vähentänyt edes Jannen uskottomuus ja sukupuolitauti, jota hän hoidatti monta viikkoa sairaalassa. Lisäksi Janne oli kova viftaamaan eli juopottelemaan, senkin Aino kesti, ainakin seurusteluaikana.

Jean Sibeliuksen opinnot kestivät pitkään ulkomailla ja yksi syy siihen oli se, että rahat kuluivat muuhun kuin opintoihin: juopotteluun, uhkapeleihin, hienoihin vaatteisiin ym. Sibelius oli velkaa yhdelle jos toiselle ja naimisiinmenoa oli lykättävä. Senkin Aino kesti, sillä rakkaus roihusi kuumana. Lopulta pari vihittiin ja yhteiselämä alkoi kiihkeästi ja perheeseen syntyi lapsia. Lopulta perhe sai oman kodin, Ainolan, maaseudulle Tuusulaan ja Aino sai oman puutarhan ja kasvimaan sekä kasvihuoneen, joka tuohon aikaan oli harvinaista. Aino paneutui tunnollisesti talon ja puutarhanhoitoon sekä hoiti perheen taloutta miehensä kulkiessa huoletta ulkomailla konsertoimassa. Aino masentui herkästi varsinkin raskausaikoina, eikä miehensä kestänyt vaimonsa masennusjaksoja.

Kun Aino odotti neljättä tytärtään, Janne vuokrasi Hangon Tvärminnestä Luotsin talon ja kirjoitti Ainolle: "Pelkään niin että olet raskasmielinen ja että minun pitäisi olla siellä. Mutta en voi nyt siellä olla. Siellä kun on niin raskasta.

Kirjan sivuilla tulee selkeästi esille kulttuuriperheen elämänmeno ja vaimon rakkaus ja tuki miehelleen. Aino oli perheen pää, kun mies oli kiertämässä maailmaa, mutta mies oli perheen pää kotona ollessaan. Myös kirjeissä Janne oli toisinaan alentuva ja antoi ymmärtää, että Ainon on vaikea ymmärtää jotakin sen vuoksi, että on nainen. Monet kerrat Ainon piti lähteä miehensä mukaan ulkomaille, mutta yhtä monet kerrat Janne tuhlasi rahat ja Aino jäi kotiin. Kirja antaa hienon kuvan kuuluisan säveltäjämme perhe-elämästä ja kuka sen oli hoitanut.  Kirjassa tulee hyvin esille 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkupuolen yhteiskunnallisten murrosten ja sotavuosien läsnäolot sekä useiden kulttuurihenkilöiden vierailut kirjan sivuilla Ainon ja Jannen perhetuttuina. Suosittelen tätä mielenkiintoista elämänkertaa historian ystäville. Kirja oli intiimi ja samalla koskettava kuvaus naisesta, jonka rakkaus kesti. *****

Ainon 75-vuotispäivillä Janne piti jälleen koskettavan puheen: "Sinä olisit kenties voinut tulla onnellisemmaksi jonkun muun kanssa, mutta minä en milloinkaan."

Jenni Kirves, Aino Sibelius - Ihmeellinen olento
Johnny Kniga 2015
s. 276 + 9 sivua viitteitä + 3 sivua lähteitä + valokuvia

Osallistun kirjalla Marilen Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.
Osallistun kirjalla Les! Lue! -blogin elämänkertahaasteeseen.






sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Apua, merirosvoja!

Mauri Kunnaksen lastenkirjoista löytyy kirjoja jokaisen makuun. Tunnustuksena hienosta ja monipuolisesta työstään lastenkirjojen tekijänä Mauri Kunnakselle on myönnetty vuoden 2015 Kaarina Helakisa - palkinto koko tuotannostaan.
Apua, merirosvoja! kirja on oikein sopiva tietokirja merirosvoista ja jälleen hurjan hauskoilla piirroksilla kuvitettuna. Kirjan parissa taistellaan kaikenlaisilla aseilla, etsitään kartan avulla aarteita, joudutaan vankilaan, juhlitaan ym. ja kirjassa tapahtuu monta muuta mielenkiintoista ja jännittävää merirosvoiluun liittyvää tapahtumaa.

Kirjan ensimmäisessä tarinassa kerrotaan kaapparikapteeni Korpun meritaisteluista. Hurja kapteeni oli pelätyin merikapteeni Karibianmerellä ja oli kiinnostunut korpuista, joten kaikki laivat pelkäsivät häntä, sillä Korppu joukkoineen varasti kaikki laivakorput laivoista.

Kirjan toinen tarina kertoi merirosvoprinsessa Sipsusta. Sipsu oli Karibianmeren korein päällikkö. Kaikki kiiltävät ja kauniit esineet olivat hänen mieleensä. Yleensä kävi niin, että laivan muut rosvot jäivät ilman palkkioita, kun Sipsu valitsi kaikki koreat esineet itselleen.

Kirjan kolmannessa tarinassa etsitään Pääkallosaaren aarretta, sillä merirosvot piilottivat yleensä aarteensa jonnekin kaukaiselle saarelle ja piirsivät kätköpaikasta aarrekartan. Toisinaan kartat hävisivät tai muut rosvot ryöväsivät kartat ja kävivät etsimässä saaliit pois.

- Kautta isoäitini silmälapun, vannoivat monet hurjat merirosvot. - En astu jalallani enää tuolle kaamealle saarelle.

Kaapparikapteeni Robert Ronski uskalsi merirosvomiehistöineen etsiä pääkallosaaren ja aarrekätkön, mutta heitä odotti siellä yllätys. Merirosvoilla oli tapana laittaa aarteen etsijöille kaikenlaisia jekkuja, jotta aarre pysyisi varmassa tallessa.

Neljäs tarina kertoi Riki Robinsonista, joka oli haaksirikkoutunut autiolle saarelle. Aikansa kuluksi Riki nikkaroi kaikenlaista, sillä hän oli todella kätevä käsistään. Loppujen lopuksi saaresta tuli oikein hauska paikka.

Muuten olisi oikein mukavaa, Riki itse tuumi, - mutta kun ei koskaan saa olla hetkeäkään yksin.

Viides tarina kertoi pullopostista. Ennen vanhaan oli kätevä tapa lähettää pullopostia, kun halusi lähettää viestejä merten yli. Viestin vastaanottaja saattoi olla kuka tahansa, ja pullot saattoivat viipyä vuosikausia matkalla, mutta sitten oli kiva kun joku löysi sen ja pullon viesti otettiin tosissaan vastaan.

Kuudennessa tarinassa vanha merirosvovaari Henry Vanhaparta komensi aina nuorempia merirosvoja kaivamaan oikein syvän kuopan aarrearkulle. Vanhaparran pojanpoika Mustaparta halusi jekuttaa vaaria ja viedä salaa aarrearkun, silloin kun vaari oli nukkumassa. Mutta arvaatte varmaan, että Vanhapartaa ei niin vain jekutetaakaan. Apua, merirosvoja! kirjasta voi lukea lisää tästäkin hauskasta tarinasta.

Seitsemäs tarina kertoi seitsemän meren kauhusta, Marsu Morganista, ja kahdeksas kertomus merirosvojen omista tarkoista säännöistä mm. autiolle saarelle jättämisestä ja lankkua pitkin kävelemisestä. Hurjan jännittävät säännöt, vanhat esineet ja merirosvotarinat kiinnostavat kyllä isompia ja pienempiä lukijoita hienojen ja värikylläisten kuvien kera. Löytyypä kirjasta jopa poikkileikkaus merirosvokapteeni Mac Merikipeän aluksesta. Apua, merirosvoja! kirjan jälkeen lukijat ovat monta tietoa viisaampia ja kirjasta tehtyä näytelmää on esitetty ympäri Suomen, hiiohoi! *****

Mauri Kunnas, Apua, merirosvoja!
kuvitus, Mauri ja Tarja Kunnas
Otava 1994
s. 38

Paulan bloggaus
Kaarina Helakisapalkinto 2015
Kunnas Mauri: Hyvää yötä, herra Hakkarainen
Kunnas Mauri: Koirien Kalevala

perjantai 1. toukokuuta 2015

Ranta


Kirjailija Hanna Tuuri on perinyt isänsä kirjailija Antti Tuurin kirjoittamislahjat. Kirjoittajina he ovat erilaisia, sillä Hanna Tuuri käyttää kirjoissaan runsaasti irlantilaista kulttuuria ja kansanperinnettä, hän asuu Irlannissa perheineen. Ranta teos sisältää runsaasti irlantilaista elämänmenoa, mutta kyllä hän on saanut sisälletettyä myöskin yhden suomalaisen henkilön kirjan vähäiseen sivuosaan. Muuten päähenkilöt ovat irlantilaisia. Kirjassa eletään sekä kiertolaisten, että kantaväestön elämänmenossa mukana. Päähenkilö Nora muutti lapsena kiertolaisperheen naapuriin ja otti kiertolaisten elämänmenon omakseen, viihtyi kiertolaislasten seurassa ja perheissä. Kaksi muuta päähenkilöä Seamus ja Jim olivat kiertolaissuvuista kotoisin. Seamus oli tottunut lapsuudesta saakka asumaan omassa talossa, mutta ajautunut jo nuorena rikollisuuden pariin, kuten serkkunsa Jim, joka oli joutunut vaikeuksiin. Kirjan parhainta antia oli kiertolaisuuskulttuurin yhdistäminen kirjan tarinaan.

Autonrämiä oli ollut Seamusin talon pihassa aina ja useita. Viisitoista. Seamus laski sinä päivänä, kun Lisa lähti. Riita Lisan kanssa oli paisunut jostakin pienestä, niin kuin aina. Lisa paiskasi aamupalalautaset tiskialtaaseen, nappasi karjuvan Brittneyn syöttötuolista ja lähti, ilmoitti, että hänen tavaransa voisi toimittaa hänen äitinsä luo, mutta toimittajana saisi olla joku muu kuin Seamus. Seamusin ei tarvitsisi edes soitella.

Nora ja Seamus eivät olleet pitäneet yhteyttä sitten nuoruusaikojen, mutta sitten Nora sai yllättäen puhelun Seamukselta, Jim oli teho-osastolla, sillä hänet oli pahoinpidelty, odotettiin Jimin kuolemista. Kiertolaisten tapana oli kokoontua yhteen, kun joku teki kuolemaa. Myös kaikenlaisissa juhlissa oli tapana kokoontua ja jokaisesta pidetään tarkkaa lukua, että se ei tullut tai ne olivat paikalla. Kiertolaisilla oli myös sukujen kesken vihamiehiä, Noralla oli omat epäilyksensä pahoinpitelijästä. Niinpä Seamus ja Nora alkoivat tavata toisiaan sairaalassa Jimin vuoteen vierellä. Seamus oli onnellinen siitä, että sai olla lähellä Noraa, sillä hän oli aina rakastanut Noraa, mutta Nora oli valinnut Paulin, opettajan pojan.

Yö ympäröi Noran kuin aine. Tiheänä, iholle kerääntyvänä. Tasainen, kaikkialle yltävä massa, korvia särkevä äänettömyys, silmiin valuva suuri tuntematon. Nora hapuilee, vetää sisäänsä valotonta ilmaa. Goithean gut, musta koira hengittää kuolemaa. Nora yrittää pysäyttää sisältään nousevan pakokauhun. Hän on tässä. Hän on olemassa. Tässä tyhjän äänettömässä pimeydessäkin hän on.

Olen lukenut aiemmin Hanna Tuurin esikoisromaanin Orapihlajapiirin (2011), jossa suomalainen äiti muutti tyttärensä kanssa Irlantiin. Lisäksi olen nauttinut varsinkin Hanna Tuurin puutarha-aiheisista kolumneista. Hanna Tuurin tarinointi on selkeän kuvailevaa, paikoin rosoisen kaunista. Lisäksi nautin irlantilaisista vanhoista tarinoista, joita hän sisällyttää teksteihinsä. Ranta teos on kolmen lapsuudentoverin kohtaamisesta ja menneisyyden muistelmista koottu kertomus, johon on sisälletetty irlantilaisen yhteiskunnan ajankohtaisia kysymyksiä, mutta myöskin Irlannin menneisyydestä kumpuavia tapahtumia. Suosittelen. ****
Hanna Tuuri, Ranta
Otava 2015
s. 285