lauantai 30. huhtikuuta 2016

Aurinkoista vappua



Onni

Onni, kerro minulle,
mistä tulet, mistä minä
sinut tunnen?
Onko sinulla ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta, huulilla
kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
Onni, jos minä nukun, herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä sylissään.
Siihen minun murheeni kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää.

-Tommy Tabermann-



Tällä ihanalla Tommy Tabermanin runolla on ilo toivottaa oikein onnellista ja iloista vappua Kirjasähkökäyrän lukijoille!
Lukuiloa!
Mai :)

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Elif Shafak: Valkoinen elefantti

Kivi heijastui vedessä. Jumala heijastui ihmisissä. Rakkaus heijastui sydänsurussa. Totuus heijastui tarinoissa. Me elämme, uurastamme ja kuolemme saman näkymättömän kupolin alla. Rikkaat ja köyhät, muslimit ja kastetut, vapaat ja orjat, miehet ja naiset, sulttaanit ja elefantinhoitajat, mestarit ja oppipojat.

Turkkilaisen kirjailijan Elif Shafakin uusin teos Valkoinen elefantti kertoo Jahan nimisestä pojasta, joka karkasi kotoa, koska hänen lempielefantti, valkoinen Chota, lahjoitettiin osmanien sulttaanille. Jahan piiloutui samaan laivaan ja lähti elämänpituiselle matkalleen, johon sisältyi eläintenhoitajan tehtävä sulttaanin palatsissa, ystävyys prinsessan kanssa, arkkitehtiopinnot ja rakentaminen. Shafak on käyttänyt tarinan pohjana 1500-luvun arkkitehtia Sinania, joka suunnitteli ja rakennutti moskeijoista lähtien eri rakennuksia Istanbuliin. Jahan oli kirjassa Sinanin suojatti ja oppipoika. Mutta koska ollaan 1500-luvulla ja kateus on ihmisiä ajava suuri voima, Sinanilla oli vihamiehiä ja Jahanilla oli vihamiehiä ja jokainen päivä saattoi olla viimeinen päivä ilman omaa päätä.

Lausuen siten parhaat terveisensä elefantille mutta osoittamatta sanaakaan elefantinhoitajalle prinsessa harppoi pitkin puutarhapolkua lastenhoitaja aivan kintereillään. Jahan jäi taakse. Hän seisoi siinä hetkisen muistamatta, missä oli ja mitä oli tekemässä. Kysymättömiä kysymyksiä mielessään, hajuveden tuoksu nenässään ja rinnassaan sykähdys, jollaista ei ollut koskaan ennen tuntenut.

Jahanin ja prinsessan ystävyys syveni vuosi vuodelta. Prinsessa tuli aina katsomaan Chotaa, valkoista elefanttia, kunnes hänen aikansa oli mennä naimisiin. Prinsessan puolisosta Jahan sai ilkeän vihamiehen, joten tuli aika vierailla pahamaineisessa vankilassa vankina. Enpäs kerrokaan vankilan tapahtumista enempää, vaan lukijat voivat tutustua itse vankilan arkeen.
Aluksi minua häiritsi kirjan ja Aladdinin tarinan samankaltaisuus, mutta ihastuin kirjan vanhaan tunnelmaan, tapahtumiin ja juonenkäänteisiin, joita kirjassa oli runsaasti. Kirja oli kuin taikatasku, josta taikuri ammensi aina uusia tarinoita, joissa vuorottelivat sodat, matkustelu, rakentaminen, opiskelu ja erimaalaiset ihmiset sekä ilkeily, teloitukset ja juonittelut. Istanbul oli aikamoinen suurkaupunki 1500-luvulla. Raaka ja arvaamaton, mutta samalla kiihkeä ja eteenpäin menevä. Valkoinen elefantti on kuin aikuisten satukirja, johon uppoaa maistelemaan eri tapahtumia uteliaana ja silmät sirrillään kuin Chota. Lukuiloa Jahanin ja Chotan seurassa.

Mihrimah näki jälleen kerran, että vuosikymmenistä ja välimatkoista ja rypyistä ja harmaantuvista hiuksista huolimatta mikään ei ollut muuttunut heidän välillään.

Elif Shafak, Valkoinen elefantti ****
suom. Maria Erämaja
Gummerus 2016
s. 554
The Architect´s Apprentice 2014

Shafak Elif: Kirottu Istanbul
Shafak Elif: Kunnia

Tuijatan bloggaus
Kirjaluotsin bloggaus

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Top 10 keskiviikko: Oman kirjahyllyn kätköissä

Sain vinkin Kirsiltä Cats, books, and me - blogista koota kymmenen kärjessä lukemattomat kirjat omasta hyllystä. Jostakin syystä minulla on liian vähän kirjahyllyjä tai olen varastoinut niitä ihan väärin, kun en muista, että minulla on näin upeita kirjoja lukematta.

1. Ylimpänä kasassa keikkuu John Steinbeckin Torstai on toivoa täynnä. Tämä nobelisti on noussut suosikiksi huumoripitoisten kirjojensa vuoksi. Tässä kirjassa on masentunut tohtori, ja ystävät päättävät lääkitä häntä hankkimalla hänelle naisen. Routakuun aika teoksen olen lukenut tänä vuonna ja aiemmin Oikuttelevan bussin. Luettu!

2. Jo olisi aika lukea tämä vuoden 2015 nobelistin Svetlana Aleksijevitsin Tsernobylista nousee rukous. Jokaiselle taitaa olla tuttu kyseinen ydinvoimalaräjähdys naapurimaassamme vuonna 1986.

3. Heidi Köngäksen Dora, Dora on odottanut lukuvuoroa pitkään. Olen lukenut ylistäviä postauksia pilvin pimein, joten enköhän minä tämän vielä lue. Kirja sijoittuu sota-aikaan ja Suomen Lappiin. Köngäkseltä olen lukenut aiemmin Hertan. Luettu!

4. Vuoden 2009 nobelistin Herta Müllerin kirja nään en halunnut tavata itseäni koskettaa jo nimellään. Hengityskeinu oli todella koskettava kirja. Luettu!

5. Ja seuraavana olisi jälleen nobelistin kirja, eli Toni Morrisonin Koti. Tiedossa sydämeen käypää kerrontaa. Rakkaus-teos on edelleen muistissa. Luettu!

6. Kehäbulevardi, nobelisti Patric Modianon kirja. Näissä on sitä jotain. Aiemmin olen lukenut Hämärien puotien kujan. Luettu!

7. Jatkan lukumatkaa Modianon Villa Tristen parissa. Olenko tylsä lukija? Sama kirjailija kiinnostaa kuitenkin ja hänen aihepiirinsä.

8. Tämän kirjan lukemista odotan kuin kuuta taivaalta, Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta. Kotiinpaluu oli tämän alkuvuoden (2016) paras lukukokemus käännöskirjoista. Luettu!

9. Miehistä kirjallisuutta lisää kehiin tuo Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Netsuke-kirja, kuulostaa sadulta. Tästä olen lukenut vain kauniita postauksia.

10. Olli Jalonen vakuuttti minut Poikakirjallaan, joten nyt on vuorossa Miehiä ja ihmisiä. Tosin kirjassa on vuosi 1972 ja poika on 17-vuotias.

Oletko lukenut näistä jonkun kirjan ja mitä mieltä olit siitä? Mitä näistä suosittelet?
Lukuiloa :)

maanantai 25. huhtikuuta 2016

C.J. Sansom: Ilmestys

"Mikä hätänä?" kysyin terävästi. "Mitä on sattunut?"
Lyhyenläntä opiskelija kääntyi puoleeni. "Kaivossa... kaivossa on mies", hän vastasi vapisevalla äänellä. Katsoin heitä tarkkaan miettien, oliko kyseessä jonkinlainen kepponen. Mutta lähemmäksi astuessani näin kirkastuvassa päivänvalossa, että jääkohvan alta sojotti miehen saapas. Vedin syvään henkeä ja kumarruin katsomaan. Erotin punaisessa vedessä pitkän, tumman kaavun.

C.J. Sansomin Ilmestys dekkarissa eletään vuotta 1543 Lontoossa. Kirjan päähenkilö on asianajaja Matthew Shardlake ja kirja on sarjan neljäs teos. Sarja on ollut erittäin suosittu, sillä sitä on myyty jo 2,5 miljoonaa kirjaa. Historia kiinnostaa lukijoita ihan selvästi. Suomalaisista dekkareista tuli mieleeni Jyrki Heinon Kellari ja Kello, joissa murhia ratkotaan historiallisessa Turussa. Molemmat kirjailijat käyttävät tunnettuja faktatietoja kirjojensa mausteena. Ilmestys dekkarissa eletään vielä kuningas Henrik VIII johtamaa aikakautta, ja kaikkihan muistavat miten hänen vaimoilleen kävi. Tässä teoksessa kuningas kosiskelee Katariina Parria, joka liittyy kirjan juonikulkuihin. Saiko kuningas puolisokseen Katariinan? No kuninkaan kosiskelut oli mielenkiintoinen sivujuoni ja toi jälleen mieleeni Englannin historiaa, jota kirja oli täynnä.

Hullujenhuoneen ovella vedin syvään henkeä ja koputin. Valvoja Shawms tuli itse avaamaan; kenties hän oli nähnyt ikkunasta minun lähestyvän. Hänen kovilla kasvoillaan oli tuima ilme. Huudot kuuluivat nyt kovemmin. "Päästäkää irti, päästäkää irti, senkin ruojat!" Kahleet kalisivat.

Shardlaken työhön kuului muutostenhakuilmoitusten teko ja hän oli saanut asiakkaakseen nuoren pojan, joka oli viety Lontoon ainoaan mielisairaalaan Bedlamiin. Englannissa elettiin kahden uskonnon aikakautta, väliin toinen oli vallassa, väliin toinen. Riippuen siitä mikä piti vallankahvoista kiinni joutuivat toisen osapuolen uskonnonharjoittajat kärsimään kidutuksista, rovioista ja muista hirvittävistä toimenpiteistä. Hullujenhuoneella oleva poika uskoi joutuvansa kadotukseen, joten hän ei uskaltanut tehdä muuta kuin rukoilla. Sekin oli yksi syy miksi ihmisiä joutui hirttolavalle. Shardlake aikoi pelastaa pojan siltä kohtalolta, ja teki paljon työtä pojan eteen. Mielisairaalatoiminnan kuvaukset olivat mielenkiintoisia ja varmasti jatkuvat seuraavissa kirjoissa, sillä Shardlake löysi kiinnostavan henkilön mielisairaalan sisältä.

Kirjassa oli sarjamurhaaja, joka löysi murhien aiheet Raamatun Ilmestyskirjasta, siksi dekkarin nimi Ilmestys. Sarjamurhaaja pyörii Shardlaken lähipiirissä, sillä hän oli tietoinen kaikesta minne Shardlake oli seuraavaksi menossa. Tietysti murhaaja halusi kuuluisuutta teoilleen, mutta Shardlake ja kumppanit pystyivät pitämään murhien tiedot piilossa. Lontoolaiset eivät tienneet tapahtumista mitään, mikä oli aika hyvä tutkimusten kannalta, mutta sarjamurhaaja vain jatkoi toimintaansa. Loppujen lopuksi hän oli hyvinkin lähipiirissä toiminut henkilö. Melkein seinäpaperiksi naamioitunut, naamioitumisen mestari. Eräs asia pisti silmääni sivulla 73, kun Shardlaken ystävä jätti lääkärille maksuksi markan. Enpä usko, että Lontoossa on koskaan käytetty maksuvälineinä markkoja. Lisäksi kirjassa illallista tai iltapalaa kutsutaan ehtoolliseksi. 1500-luvun rikollisten jahtaaminen oli paljon pitkäveteisempää puuhaa kuin nykyisin, sillä silloin kulkuvälineinä olivat hevoset tai käveleminen. Puhelimia ei ollut, joten kaikki keskustelut piti käydä paikanpäällä, joten Shardlakella riitti kiireitä. Kirja sopii historian ystäville. 

C. J. Sansom, Ilmestys ***
suom. Ilkka Rekiaro
Otava 2016
s. 664 + 6s. historiallisia huomautuksia
Revalation 2008

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Suomalaiset mieskirjailijat


Olen kerännyt tähän listaan suomalaisia mieskirjailijoita, joiden kirjoja olen lukenut vuodesta 2012 lähtien, eli siitä asti kun aloitin kirjabloggaamisen. Kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan arvioni kirjasta.

1.   Aapeli: Koko kaupungin Vinski
2.   Aalto Ilari: Matkaopas keskiajan Suomeen
3.   Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit 
4.   Annala Marko: Värityskirja
5.   von Bagh Peter: Junassa
6.   Bargum Johan: Syyspurjehdus 
7.   Finne Jalmari: Kiljusen herrasväki
8.   Franzén Peter: Samoilla silmillä, Tumman veden päällä
9.   Haahtela Joel: Perhoskerääjä
10.   Haapasalo Ville & Röyhkä Kauko: Et kuitenkaan usko- Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
11.   Hattula Markku: Räppikukko Riekuu maailmalla
12.   Harlin Anttu & Joonas Utti: Kikattava Kakkiainen ja bändi 
13.   Hautala Marko: Torajyvät
14.   Heikkinen Mikko-Pekka: Jääräpää
15.   Heinimäki Jaakko: Ohikiitävää – Juha Tapion tie
16.   Heino Jyrki: KelmitKellari, Kello
17. Hiltunen Pekka: Onni
18. Hiltunen Simo: Lampaan vaatteissa
19. Hotakainen Kari: Henkireikä
20. Huilaja Janne: Hevonen
21. Hurme Juha: Hullu
22. Hyry Antti: Kertomus
23. Hämäläinen Karo: Ilta on julma 
24. Isokallio Kalle: Harmaa eminenssi
25. Itkonen Juha: Anna minun rakastaa enemmän
26. Itkonen Jukka: Koipihumppa - Runoja lapsille
27. Jalonen Olli: Poikakirja
28. Jarkko Jokinen: Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä
29. Jokinen Seppo: Koskinen ja siimamies, Koskinen ja raadonsyöjä 
30. Joutjärvi Risto: Valvojana naisten erityistyöleirillä-Saara Tuukkasen muistelmat 1943-1944
31. Juntunen Tuomas: Tuntematon lapsi
32. Jääskeläinen Markus: Ilmapallo 
33. Kanniainen Vesa: Hurmaava häirikkö
34. Karra Petri: Kotiinpaluu, Iloisten ihmisten huvila
35. Kaskela Markku: Mustasilmä
36. Kilpi Marko: Elävien kirjoihin Kadotetut , Kuolematon
37. Kinnunen Tommi: Neljäntienristeys ,  Lopotti
38. Koivukari Tapio: Unissasaarnaaja
39. Kokko Tatu: Rob McCool ja Krimin jalokivi
40. Konstig Jonas: Kaikki on sanottu
41. Korhonen Riku: Nuku lähelläni
42. Koskimies Elias: Ihmepoika
43. Koskinen Juha-Pekka: Kuinka sydän pysäytetään : Benjamin Hawk-Merirosvon oppipoika, 
44. Kotilainen Lari: Kielen elämä, Suomen kieli eilisestä huomiseen
45. Kotro Arno & Christer Lybäck: Veitsen terällä
46. Kunnas Mauri: Kaikkien aikojen avaruuskirja, Seitsemän koiraveljestä, Hyvää yötä, herra Hakkarainen,  Koirien Kalevala,  Apua, merirosvoja!
47. Kyrö Tuomas: Mielensäpahoittaja; Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike; Miniä ; Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
48. Laine Matti: Merkitty mies
49. Lassila Maiju: Tulitikkuja lainaamassa
50. Lassila Pertti: Armain aika
51. Lehtinen Otto: Wurlitzer
52. Leikas Antti: Huopaaminen
53. Leino Marko: Syntymättömät 
54. Lipasti Roope: Rajanaapuri, Viikinkisolmu
55. Luhtaniemi Pasi: Sokea piste
56. Lumiaro Riku, Laaksonen Juha ja Lagerström Mikko: Luonnon kaunis pihapiiri
57. Lähde Kalle: Happotesti
58. Malila Sami ja Tove Jansson: Muumilaakson puutarhakirja
59. Malinen Ben: Taakkana läheisriippuvuus - Kenen elämää elät?
60. Melender Tommi: Ranskalainen ystävä 
61. Mentula Mooses: Jääkausi
62. Meri Veijo: Suku , Tukikohta,  Kersantin poika, Manillaköysi
63. Miettinen Kimmo: Sukuviha
64. Mäki Reijo: Liian kaunis tyttö
65. Mäkinen Mikael: Peikot ja kadonneet etanat
66. Nevanlinna Arne: Marie
67. Nieminen Juho: Saattaa sisältää pähkinää, Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa
68. Nissinen Jari: Paha mieli
69. Nousiainen Miika: Vadelmavenepakolainen
70. Nummi Markus: Karkkipäivä
71. Ojanen Eero: Suomen myyttiset linnut
72. Oksanen Kimmo: Kasvonsa menettänyt mies
73. Ollikainen Aki: Musta satu,  Nälkävuosi
74. Paloheimo Oiva: Tirlittan
75. Parvela Timo: Maukan ja Väykän satukirja,  Ella ja kaverit liemessä
76. Pekkola Pasi: Lohikäärmeen värit
77. Pyysalo Joni: Alaska
78. Pääskynen Markku: Sielut
79. Rimminen Mikko: Hippa
80. Rissanen Kari: Alaston takinkääntäjä
81. Ritvanen Antti: Miten muistat minut
82. Runeberg J.L.: Vänrikki Stoolin tarinat 
83. Rönkä Matti: Eino
84. Rönnbacka Christian: Rakennus 31
85. Sahlberg Asko: Irinan kuolemat
86. Sandberg Timo: Mustamäki, Kärpäsvaara
87. Sandström Peter: Laudatur
88. Seppälä Mikko-Olavi: Suruton kaupunki - 1920-luvun iloinen Helsinki 
89. Seppänen Jussi: Kymmenottelu
90. Sillanpää F.E.: Hiltu ja Ragnar (Nobel)
91. Skiftesvik Joni: Valkoinen Toyota vei vaimoni , Isäni, sankari
92. Statovci Pajtim: Tiranan sydänKissani Jugoslavia
93. Takamaa Tomi: 875g - Pirpanan tarina
94. Tamminen Petri: Meriromaani
95. Tervo Jari: Layla , Pyhiesi yhteyteen , Esikoinen, Revontultentie 
96. Topelius Zacharias: Adalmiinan helmi 
97. Tuuri Antti: Bospor Express
98. Valtonen Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät (Finlandia), Vesiseinä  , Siipien kantamat 
99. Vartia Taavi: Varastettu vaimo
100. Vartiainen Petri: Miehen ryhti
101. Veistinen Harri: Kotitekoisen poikabändin alkeet
102. Viikilä Jukka: Akvarelleja Engelin kaupungista
103. Virolainen Harri ja Virolainen Ilkka: Anteeksianto - Tie rauhaan ja vapauteen
104. Vuorinen Juha: Juoppohullun päiväkirja, Pilven reunalla
105. Walker Tim: Lost in Suomi. Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia
106. Westö Kjell: Kangastus 38

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Eero Ojanen & Daga Ulv: Suomen myyttiset linnut

Tästä kirjasta olisi saanut mahtavan kuvan viime yönä, kun täysikuu valaisi taivaankantta huikealla loistollaan. Kuu oli aivan samanvärinen kuin Eero Ojasen kokoamassa ja muistiin merkitsemässä ja Daga Ulvin upeasti kuvittamassa Suomen myyttiset linnut teoksessa. Kirjoitin jo mystiset linnut, sillä tässä kirjassa on historiaa ja mystiikkaa upeasti esiintuodulla tavalla. Kirja on todella satumainen, mutta kirjoitustyyli vetoaa varmasti monenlaiseen ja monenikäiseen lukijaan. Kirjan kuvitus on uskomattoman kaunista. Daga Ulv on kuvittanut muitakin eläinaiheisia kirjoja mm. Saippa: saimaannorppa, Keiju ja Matikainen ja Hännän varjossa. Kuvituksista löytyy myös postikortteja. 
Eero Ojanen on filosofi ja tietokirjailija. Lukuisten tietokirjojen ohessa hän on kirjoittanut mm. Suuri suomalainen kummituskirja, Tonttuvaarin kummitustarinoita, Peikot, keijut ja haltijat ja Suomen kansan tonttuaarre teokset. Kuvitukset näyttävät olevan huikeita. Uskon, että kuvituksilla on suuri merkitys kirjoissa ja moni aikuinenkin lukee mielellään sarjakuvakirjoja ja sarjakuvia. Myös vanhuksille kuvituksilla on suuri merkitys, kun muisti ja lukutaito alkavat hävitä.

Tämä teos ei pyri ensi sijassa tarjoamaan tietoa todellisista linnuista ja niiden elämästä, vaan kirja kertoo nimenomaan tarinoista ja uskomuksista, joita ihmiset ovat lintuihin liittäneet. Siksi esimerkiksi lintujen tarkat nimet ja lajinmääritykset eivät tässä ole olennaisia. Entisajan ihminen tarkkaili kyllä luontoa tarkoin, mutta hän ei luokitellut ja erotellut eri lajeja niin tarkoin kuin nyt. (s. 5)

Kirjan tarinat ja uskomukset ovat huikeita harppauksia menneisyyteen ja siihen mitä ihmiset ajattelivat linnuista. Linnut olivat mm. osa maailman syntyä. Sotkalla oli tärkeä tehtävä maailman luomistarinassa. Tarinan mukaan yksi sotkan munista vieri veteen ja siitä syntyi maailma. Tarina, jossa vesilinnun muna on ollut maailman synnyn takana on monen kansan keskuudessa tuttu. Suomensukuisia kansoja on jopa kutsuttu vesilinnun kansaksi.

Ihmisten maailmaan kuului ajatus jostain toisenlaisesta, tuonpuoleisesta maailmasta, jonne kuoleman jälkeen siirrytään. Uskottiin, että ihmisen sielu erkaantuu kuolinhetkellä ruumiista ja suuntaa jonnekin muualle. Ihmisen sielu pystyi lentämään vapaasti, se oli siis hieman linnun kaltainen. Ihmisen sisin, sielu, ja linnut liittyivät ihmisten mielissä jollain tapaa yhteen ja olivat lähellä toisiaan. (s. 25)

Kirja on jaettu kahdeksaan osaan ja jokaisessa osassa on kolmesta kuuteen lintua, josta kerrotaan historiaan liittyvä uskomus. Ensimmäisenä on Kaiken alku ja loppu, Kahden maailman rajalla, Pyhiä olentoja, Noitien ja paholaisten apureita, Onnen ja epäonnen tuojia, Levottomia sieluja, Ikäviä vieraita ja Pelottavia ennustajia. Kirja ei ole niin pelottava etteikö sitä voisi esitellä lapsille, mutta ehkä ei yösatuina. Minusta kirja käy jopa opetusmateriaalina historiantunneilla. Historiaan tulisi hieman väriä, kun oppilaiden kanssa puhuttaisiin siitä miten ennen on ajateltu mm. maapallon luomisesta. Samalla opitaan eri lintuja.

Eero Ojanen ja Daga Ulv, Suomen myyttiset linnut *****
kuvitus Daga Ulv
Minerva 2015
s. 121

Leena Lumin bloggaus
Unilmian bloggaus

Oikein mukavaa lukupäivää Kirjan ja Ruusun päivänä kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille <3

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

Äiti tunnisti pilkan katseestani ja rupesi sättimään minua. Olin saanut alkunikin vahingossa. Äiti kertoi antautuneensa isälle mökkirannassa ilman suojausta. Kun hän varoittamatta risti jalkansa isän selän yli, isä urahti ja sylkäisi, vaikka oli luvannut olla laskematta sisälle. Aktin päälle he söivät laiturilla neulamuikkuja, joivat kotikaljaa ja katselivat oranssia auringonlaskua. Yhdeksän kuukauden kuluttua minä tulin maailmaan punakkana ja pahansisuisena. Olin vaikea lapsi, pahoinpitelin lelujani ja sain raivokohtauksia kaupan makeishyllyjen edessä.

Ensitutustuminen Tommi Melenderin tuotantoon oli tämä kirja Ranskalainen ystävä. Suomalainen julkisuuden henkilö Joel vetäytyi ranskalaiseen pikkukaupunkiin, koska ei jaksanut siihenastista elämäänsä. Uskon, että julkisuus voi olla aika työlästä ja sen avulla elantonsa hankkiminen käy sekin työstä. Mieleeni tuli kirjasta mm. Jari Sarasvuon konsulttifirma, joka koulutti firmoja tekemään yhä parempaa tulosta. Myytyään firmansa hyvällä hinnalla, firmalla menikin huonosti, Sarasvuon karisma oli lähtenyt, pöly jäi. Tässä kirjassa pohditaan myös firman menestymistä ja epäillään jopa parhaan myyntimiehen pettävän firman. Niinpä Joel miettii myös firman myymistä, sillä itse hän ei halunnut enää palata samoihin hommiin.

Katoin aamukahvit terassille, vaikka ilma oli edelleen enemmän syksyinen kuin keväinen. Norjalaisneule kutitti kaulaa ja lämmitti. Tuuli kahisutti jalavia kuin olisi etsinyt niiden lehvästöstä kolikoita. Siinä hetkessä oli jotain sellaista, mikä kirvoittaa huonoja aforismeja ja veteliä kielikuvia, mutta annoin itselleni luvan tunteilla. Pieni annos patetiaa silloin tällöin ei tekisi minusta imbesilliä loppuiäkseni.

Joel tutustui pikkukaupungissa Marceliin, joka oli historianopettaja, mutta naisystävänsä kuoleman jälkeen ei kyennyt enää opetustehtäviin. Muutenkin hän vihasi oppilaita. Kun vanhemmilta alkoi tulla valituksia, Marcel otti lopputilin ja palasi isänsä kuljetusyritykseen töihin, mikä oli huonompi juttu, sillä kuljetusyritys oli kaupungin rikollisliigan hallitsema. Marcelin vaikeudet alkoivat, kun hän päästi yhden ihmiskaupan uhrin pakoon. Kirja alkaa juuri noilla tapahtumilla, väkivallalla naisia kohtaan. Ihmissalakuljetus oli yksi pahe mitä tämä rikollisliiga harrasti, sillä koko kaupunki oli heidän hallussa ja pelkäsi heitä. Tuohon pikkukaupunkiin liittyi myös kilpaileva rikollisliiga. Pahuus oli levinnyt joka puolelle, mutta Joel ei pelännyt pahuutta, hänellä oli kestäminen omassa elämässä ja firmassa. Vanha äitikin tuotti ongelmia sekä velkaantunut veli. Kirja sisältää useita eri aiheita, joihin voisi syventyä pitemmäksikin aikaa, mutta Joelin elämä vakiintui Aronvillessa. Ystävyys Marcelin kanssa, pubi-illat ja kävelylenkit löytökoiran kanssa, siinä ne arkisimmat askareet. Taustalla väijyvä väkivalta ja sen mahdollisuus, pahuus, koskettivat hieman, mutta Joel yritti pysytellä niiden ulkopuolella. Mutta aina se ei ollut mahdollista.

Falloux käänsi pistoolin Julioon ja laukaisi. Laukauksen jälkeen kuulin rääkäisyn, mutta en tiennyt, tuliko se sisältäni vai ulkopuoleltani. Julion ruumis tuntui ensin kevyeltä ja sitten raskaalta. Se ei eläessään tiennyt kuolevansa eikä ehtinyt tietää sitä kuollessaankaan.

Tässä kirjassa oli runsaasti väkivaltaa ja pahuutta, jota oli ihmisten keskinäisissä väleissä, rikollisliigojen toiminnoissa ja myös televisiosta tulvi terrorismia ulos koko ajan. Päähenkilö ei ollut miellyttävä henkilö, mutta hän hoiti velvollisuutensa tosin ikävien ajatusten saattelemana, mutta eihän kukaan kuule mitä toinen ihminen ajattelee. Kuitenkin kirjan sisältämät ikävänoloiset mielipiteet laskivat arviotani. Tarina itsessään ja sen sijoittuminen Ranskaan oli  kirjan rikkaus. Asukkaiden tylyys ja ulkopuolisten ikävä kohtelu taas laski tunnelmaa, vaikka sehän on jo nähty miten vaikea tilanne Ranskassa on ollut ulkomaalaisten ja ranskalaisten välisissä kahakoissa. Pimeällä ei kannata liikkua ulkona. Todella ajankohtainen kirja, joka oli vuoden 2009 Finlandia-ehdokas. 

Tommi Melender, Ranskalainen ystävä ***
WSOY pokkari
s. 237
ensimmäinen painos 2009

Elinan, Sannan, Inan, Lurun, Erjan ja (todella kiinnostava keskustelu kirjailijan kanssa) Maarian bloggaukset kirjasta.



keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kathleen Tessaro: Parfyymikeräilijä

Lentoemäntä palasi takaisin:" Onko tämä ensimmäinen matkanne Pariisiin?"
"Kyllä, enkä ole koskaan ennen ollut lentokoneessa."
"Se on aivan turvallista", tyttö vakuutti Gracelle. "Saanko tuoda teille lasillisen samppanjaa, se auttaa rentoutumaan?"
"Oletteko varma? Siis... eikö se läiky?"

On vuosi 1955 ja Grace on matkalla Pariisiin. Lentäminen on vielä harvinaista, mutta Grace sai pariisilaiselta asianajotoimistolta kirjeen, jossa oli myös lentolippu. Naisten liikkuminen yksinään 50-luvulla oli harvinaista, mutta Gracen mies oli matkoilla ja mies oli tehnyt jotakin, jonka vuoksi Grace halusi pois kotoa, tyhjänpäiväisestä kotirouvan roolista, johon kuului ainoastaan ostokset ja seurustelu oman seurapiirin kanssa. Lontoon asukkaat olivat erittäin luokkatietoisia ja luokkien sisällä nokkimisjärjestys oli ikävää. Grace ei halunnut kuulua seurapiireihin, hän halusi tehdä työtä. Yhdysvalloissa syntyneen, mutta Lontoossa asuvan Kathleen Tessaron Parfyymikeräilijä on hänen viides teoksensa. 

Rakkaus oli taito, peli, jossa taitavat pelaajat viekoittelivat ja manipuloivat muita.

Grace yllättyi Pariisissa, sillä tuntematon nainen oli lahjoittanut hänelle suuren omaisuuden, johon kuului mm. asunto ja osakesalkku. Kuka oli tämä tuntematon Eva ja miksi hän lahjoitti perintönsä juuri Gracelle? Grace halusi ottaa selville kuka tämä tuntematon Eva oli ja oliko kyseessä jokin sekaannus. Hänen asianajajansa auttoi aika paljonkin ja pientä sähköä alkoi virrata heidän välillään. Oma mies ei edes soittanut, kunnes eräänä päivänä ilmestyi Gracen hotellihuoneeseen. Mies oli kuullut Gracen perinnöstä ja oli innoissaan rahoista, nehän kuuluivat myös hänelle.

"Minä en ole koskaan kyennyt haistamaan sitä." Madame nojautui eteenpäin. "Olisitteko ystävällinen ja kuvailisitte sitä minulle?"
Grace nyökkäsi. "Siinä tuoksuu villa, tasetit, metsä... ja hiukset... minun hiukseni."

Parfyymikeräilijä kertoo kahden naisen tarinan Evan ja Gracen. Lisäksi kirjassa kerrotaan parfyymien suunnittelusta ja hiukan juonitteluista, nuoren tytön hyväksikäytöstä, vauvanryöstöstä, mutta myös selviytymistaistelusta elämässä. Tietysti kirjassa on ripaus romantiikkaa, eihän Pariisia muuten voisi kuvatakaan. Annan plussaa kauniista kansikuvasta.

Kathleen Yessaro, Parfyymikeräilijä ***+++
suom. Hanna Arvonen
HarperCollinsNordic 2016
s. 399
The Perfume Collector 2013


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

Tuolin selkänojalla ja naisen olkapäiden kohdalla oli tummuneita läikkiä, jotka näyttivät aluksi alivalottuneilta pisteiltä. Kun katsoin kuvaa uudelleen suurennuslasilla, huomasin että ne olivatkin pienten, mustien lintujen ääriviivoja. Kaikki muu kehyksen sisällä oli pysynyt kuvaushetkellä liikkumatta, mutta pikkulinnuista oli jäänyt talveen vain tärähtänyt liike.

Kirsi Alaniva voitti esikoisteoksellaan Villa Vietin linnut Turun yliopiston ja Savukeitaan järjestämän kirjoituskilpailun. Kirja on niin uskomattoman hieno mystisessä synkkyydessään, että en voi kuin ihailla tätä tarinaa ja kirjan nimeä, joka on upea. Minä, joka inhoan henkiä, olin aivan myyty, kun kirjan kertojana toimiva nuori Ellie tunsi aiemmin talossa eläneiden naisten kulkevan talossa ja jopa... 
Tarina oli erittäin vahva ja kirjan aiemmin eläneet naiset olivat erikoisia. Olivatko he humalaisen, masentuneen äidin keksimiä tarinoita, kenties, mutta niistä tuli Ellielle eläviä hahmoja. Ellie asui saaressa äitinsä kanssa vanhassa suuressa lahoamispisteessä olevassa kartanossa. Lähimpään naapuriin oli kilometrin matka.

Maatessani myöhemmin lattialla sulkasato ympärilläni, näin nurkassa hylätyn lintuhäkin. Ovi repsotti auki rikkinäisten saranoiden varassa ja kuivikkeiden joukossa leijaili pieniä, keltaisia sulkia. Orsi heilui ilmanvireessä. Suljin silmäni ja kuulin kanarialinnun kuplivan sirkutuksen.
Wooet, wooet, lololololo.

Villa Vietin linnut on maalattu visuaalisesti tummien, synkkien värisävyjen ja perässäkulkevien varjojen kuvioilla. Eri vuosikymmeninä eläneiden naisten kohtalot punoutuivat toisiinsa ja Ellie kävi niitä läpi, sillä äiti oli kertonut niitä hänelle iltasatuina, jotta hän nukkuisi, mutta Ellie näki niistä painajaisia. Kirja on huikea goottisävyinen fantasiakertomus, mutta samalla nuoren Ellien selviytymiskertomus aikuisuuteen suuressa yksinäisyydessä. Kirjan alussa on huikea runo, joka kertoo oleellisen tästä kirjasta:

Ajatelkaahan, poroporvarit, että naisessa 
voi olla useita olentoja ikään kuin sisäkkäin,
loputtomiin - tässä yhdessä ainoassa
olennossa.
Paul Claudel

Kirsi Alaniva, Villa Vietin linnut *****
Graafinen suunnittelu Ville Hytönen, huikea kansikuva
Savukeidas 2016
s. 182

Ullan bloggaus

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sieluni hymyt-haaste

Sain Kirjojen kamarin Katjalta ihanan Sieluni hymyt - haasteen jo maaliskuussa ja anteeksi Katja, että en ole siihen aiemmin vastannut. Sinä kirjoitit niin satuttavasti postauksen alussa, että sinulla on ollut huonojen uutisten viikko. Se oli jotenkin niin surullista, että minä menin aivan lukkoon. Siitä huolimatta sinä jaksoit ajatella onnellisuutta ja kiittelit haasteen antajaa Pear Cloveria haasteesta. Kirjoitit vielä, että:
"Ilo ja toivo ovat asioita, joista minusta on tärkeää pitää kiinni. Vaikka maailma ympärillämme on niin usein arvaamaton ja paha, siinä on myös paljon hyvää ja kaunista ja vaalimisen arvoista. Ajattelen, että kyky iloita ylläpitää maailman hyvää ja että toivo kantaa mukanaan myös lupausta paremmasta." 
 
Omassa elämässäni ovat vaihdelleet sekä paha että hyvä. Olen elänyt ns. lasisen lapsuuden, josta tiedän kumpuavan halun tehdä hyvää kasvatustyötä, haluun olla lasten turvana hyvässä ja pahassa. Olen tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä lasten parissa, joiden perheissä on ollut alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Tämä on ollut minua vahvistava vapaaehtoistyö, josta olen ollut onnellinen ja ehkäpä saanut annettua myös lapsille sitä turvaa ja hippusen onnellisuutta, kun olemme tehneet kaikkea kivaa yhdessä.
Toiseksi olin kuusi vuotta erään läheisen perheen tukihenkilö, kun isä sairastui syöpään. Hoidin lapsia ja olin isän seurana. Äiti sai välillä hetken olla rauhoittumassa, jotta jaksoi arvokasta hoitotyötään ja lastenhoitoa ansiotyönsä ohessa. Isä kuoli, joten perheeseen jäi suuri suru. Vaikka aika oli raskasta, olen onnellinen siitä, että pystyin olemaan heidän apunaan.

Omat lapset ovat tuoneet paljon iloa elämääni, mutta myös huolta ja surua. Kaksoset syntyivät pieninä keskosina ja toiselle jäi syntymästä CP-vamma, joka aiheutti tietysti kaikenlaista surua, mutta myös niitä hauskoja ilonhetkiä. Kaksosten hoito on aina niin työlästä, että väkisinkin esikoinen jäi vaille tarpeellista hoivaa. Luultavasti hän kärsii edelleenkin puutetta äidin antamasta hoivasta, jota ilman jäi. Teimme kyllä yhdessä muutaman ulkomaanmatkan kahdestaan, jotta hänkin sai kokea olevansa rakastettu. Matkamuistot ovat iloisia muistoja. Muutenkin matkustelu on avartanut maailmankatsomustani ja tuonut iloa elämääni.


Onnea ja iloa elämääni ovat tuoneet oma koti, kesäpaikka saaressa, koirat ja tietysti rakas mieheni. Olen toista kertaa naimisissa, sillä nuorena (17v.) valitsin miehekseni samanlaisen miehen kuin isäni oli, eli alkoholistin. Todella pian huomasin, että tein väärin ja lapset voivat huonosti sellaisessa perheessä. Onneksi nykyinen mieheni ei juo alkoholia, josta olen suunnattoman iloinen. Meitä yhdistää samanlainen huumorintaju ja luonto, lukeminen ja matkailu.

Kiitos Katja tästä haasteesta, joka laittoi pohtimaan onnellisuuden syvintä olemusta omassa elämässäni.
 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Koira makasi pienellä aukiolla, hiljaa ja liikkumatta. Samassa hän huomasi pikkutytön, joka roikkui puussa. Heilahteli koulureppu selässä. Ja kaulassa lappu:
Minä matkustan yksin.
Walter Henriksen lysähti polvilleen ja teki sen mitä olisi halunnut tehdä siitä asti kun aamulla heräsi.
Oksensi rinnuksilleen ja purskahti itkuun.

Norjalaisen Samuel Bjørkin esikoisdekkari Minä matkustan yksin on hyisen jännittävä sarjamurhaajan etsintäkirja, sillä kohteina olivat pienet tytöt. Tosin pääkohde oli aivan muu henkilö, mutta tämän vinksahtaneen sarjamurhaajan kuvioissa poliisille järjestettiin kaikenlaista kissa/hiiri-leikkityötä, jotta he pysyivät väärillä jäljillä. En usko, että kukaan sarjamurhaaja voi olla selväjärkinen, joten heidän mielessään on oikeutettua tehdä kaikenlaisia ikäviä juttuja. Niitä ikäviä juttuja riitti tässä trillerissä yllin kyllin.

Viime päivinä hän oli tuntenut sen entistä vahvemmin. Rauhan. Koska tiesi pääsevänsä pian kaikesta. Hän kaivoi anorakin taskusta pari tablettia ja joi pullosta päälle. Hymyili itsekseen ja katsoi merelle. Kaukana ulapalla näkyi kalastusvene. Huhtikuun aurinko kultasi pilvet ja vesi välkkyi kallion rajassa. Viime päivinä hän oli miettinyt paljon. Läheisiään. Edesmenneitä läheisiään. Hän oli ainoana jäljellä, ja pian häntäkään ei enää olisi. Täällä maan päällä. Tässä todellisuudessa, niin kuin mummo olisi sanonut. Mia hymyili ja nosti taas pullon huulilleen.

Masentunut Mia oli yksi poliisin murharyhmän erityistiimistä.   Viimeisen vuoden ajan hän oli ollut lomautettuna, koska hän teki jotain poliisille sopimatonta työssään. Mian esimies Holger Munch oli myös saanut siirron kevyempiin töihin, mutta nyt oli aika koota tiimi yhteen ja saada sarjamurhaaja kiinni, sillä yksikin murhattu pikkutyttö oli liikaa ja valitettavasti niitä oli tulossa lisää. 

Samuel Bjørk pyöritti psykologisessa trillerissään tehokkaasti tapahtumia, joihin näyttäisi liittyvän uskonnollinen lahko, hoitokoti ja nämä kadonneet pikkutytöt. Joskus vuosia sitten oli kadonnut pieni tyttövauva ja sekin saatiin ujutettua tähän kertomukseen sujuvasti, sillä sujuvia ja nopeita tapahtumia tässä trillerissä oli yllin kyllin. Tämä piti lukea heti, sillä tarina oli sen verran kamala, että toiveena oli koko ajan, että sarjamurhaaja jää kiinni, eikä tule seuraavissa kirjoissa kummittelemaan, sillä kirja aloitti uskoakseni uuden dekkarisarjan. Ainakin toivon niin. Olihan tämä hyytävän hyvä. ****

Samuel Bjørk, Minä matkustan yksin
suom. Päivi Kivelä
Otava 2016
s. 428
Det henger en engel alene i skogen 2013 

KirsinUllan, Kristan, Annikan, Tuijatan, Reetan ja Juhan bloggaukset kirjasta.

Marja Leena Virtanen: Verho

Opettaja on Olan ja muiden poikien välissä. Ola ei voi sanoa isoisästä heille mitään, eivätkä pojat hänelle. Jostain ne alusta asti tiesivät luokassa että Opettaja on Olan isoisä. Ja tiesivät myös isän nimen: Ilpo.

Marja Leena Virtasen kolmas teos Verho kertoo pienen Olavin kasvukertomuksen. Olavi oli orpo, kun hän tuli isoisänsä ja mumminsa luokse asumaan. Olavin vanhemmat olivat kuolleet, mutta siitä ei puhuttu. Olavi halusi unohtaa kaiken, mutta siellä se tieto oli, hänen mielensä pohjalla, vaikka kuinka yritti unohtaa. Isoisä oli uskovainen koulun rehtori, joka kasvatti Olaa ankaruudella. Ehkä hän halusi kostaa Olalle Ilpon teot, sillä Ilpo ei tullut isänsä kanssa toimeen. Kristiina oli Ilpon nuorempi sisko, vähän vanhempi kuin Ola. Kristiina teki mitä tykkäsi, kapinoi ja sanoi vastaan ja isoisä vain antoi tyttärensä kapinoida, mutta Ola kasvatettiin kurissa ja herran nuhteessa. Mummi oli toista maata, hellä ja hyväsydäminen. Mummi ja isoisä nukkuivat eri huoneissa ja siihen oli omat syynsä.

Miksi pitää pelätä? Miksi joku on niin ylivoimainen, mikä sen tekee? Kristiina ei pelkää. Ei enää niin kuin pelkäsi pienenä. Kristiina, hänessä on voima, jokin erilainen voima joka ei synny määräämisestä eikä oppimisesta. Semmoinen voima joka vain nauraa fritsu kaulassaan.

Marja Leena Virtanen kertoo salaisuuksien kirjan. Perheen kulissien pitää pysyä pystyssä hinnalla millä hyvänsä, mutta taustalta löytyy kaikenlaista. Pienen Olavin kohtalo surettaa, sillä isoisä on todella ankara. Olavi ei pääse hänestä eroon edes koulussa, sillä isoisä on hänen Opettajansa. Siitäkin kehittyy hankaluuksia, sillä muut oppilaat kaihtavat ankaran opettajan lapsenlasta. Olaville olisi ollut toinenkin kasvatusperhe, sillä äidin sisko olisi halunnut Olavin heidän perheensä jäseneksi. Riitelyn vuoksi suhteet äidin puoleiseen sukuun olivat poikki, kunnes ne palautuivat rippijuhlien aikaan. Olavi huomasi, että hänelle olisi ollut paljon rakkaampi paikka kasvaa kuin isoisän vihan alla.

Verho kertoo pienen pojan kasvutarinan murrosikäiseksi pojaksi. Mummi kuoli ja Kristiina lähti opiskelemaan ja Ola jäi kaksin isoisänsä kanssa. Tulossa ei ollut mitään hyvää, vaan isoisä joutui kohtaamaan murrosikäisen vihan ja Olavi joutui kohtaamaan isoisän vihan ja katkeruuden sekä salaisuudet, joita hän oli peitellyt. Todella traaginen kirja muutaman vuosikymmenen takaa. ***

Marja Leena Virtanen, Verho
Karisto 2016
s. 311


Leena Lumin bloggaus

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi

Tuntemattoman potilaan elävä kielikuva pyörii mielessäni. Hermoilusta huolimatta tiedän tarvitsevani juuri sitä. Asiat järjestyisivät, kunhan joku sytyttäisi päähäni valon.

Luin alkuvuodesta Pauliina Vanhatalon hienon Runebergpalkintoehdokkaan Pitkän valotusajan ja aiemmin olen lukenut hänen kirjoittamansa kirjan Korvaamaton. Molemmissa kirjoissa päähenkilöillä on mielenterveysongelma jossakin vaiheessa elämää. Pauliina Vanhatalo tietää itse mistä kirjoittaa, sillä hän on kirjoittanut nyt Keskivaikea vuosi teoksen, joka kertoo hänen omasta masennuksestaan. Alkuajasta, jolloin hänen oli pakko antaa periksi ja mennä yksityislääkärille. Aikomus oli saada lausunto kuntoutuslomaa varten, mutta lääkärissäkäynnin jälkeen hänellä oli mielenterveysdiagnoosi ja lääkeresepti sekä kehoitus käydä terapeutilla. Kirjailijalla ei ollut varaa käydä terapeutilla, mutta hänellä oli aiempaa kokemusta yliopistoajalta terapeutillakäymisestä. Nyt hän oli perheen elannon hankkija, hänellä ei ollut varaa sairastua, mutta kun kaikki itketti, eikä sängystä jaksanut nousta ylös.

Olen toivonut, että kirjoittaminen parantaisi masennuksen kokonaan. Se osoittautuu kuitenkin yhtä päteväksi ratkaisuksi kuin jos ihminen vuotavassa veneessä keskellä aavaa merta tutkii kehityskulut, jotka olivat johtaneet hänet istumaan airottomassa, lahossa, uppoavassa paatissa.

Pauliina Vanhatalo terapoi itse itseään kirjoittamalla muistiinpanoja ollessaan masentunut. Lopulta muistiinpanot muuttuivat kirjan kirjoittamiseksi. Muuta apua hän hankki tilaamalla mielenhallintakirjoja ja lukemalla niitä. Yksi keino oli kirjoittaa listoja esim. mistä oli ollut kiitollinen päivän aikana. Liikunta oli yksi keino hallita omaa mieltä. Lääkkeet alkoivat vaikuttaa nopeasti ja kirjailija sai voimaa kirjoittaa Pitkän valotusajan ja alter egollaan kirjoittamansa kirjan valmiiksi. Muitakin töitä hän sai tehtyä ja vanhan talon remontointikin alkoi sujua. Ihmeellisiä ovat nuo nykyajan mielialalääkkeet. Masennusta en toivo kenellekään, mutta se taitaa olla suomalaisten kansallistauti. Ystävä/tuttavapiirissäni on lukuisia masennus- tai mielenterveyspotilaita. Yleensä masennus vie ihmisen työkyvyttömäksi. Surullisinta on katsella masentuneita lapsia. Lähetän tähdenlentoja ja onnenhetkiä kirjailijalle ja muille masentuneille. Toivon, että yhtään masentunutta ei jätetä yksin sairautensa kanssa, vaikka hän ei vastaisi mitään sieltä sängynpohjalta. *****

Opin ettei masennusta voiteta lopullisesti vaan sen kanssa eletään. Että masennustaipumuksen kanssa voi tulla toimeen. Että tunteita ei tarvitse pelätä. Mitä tahansa ne sitten ovatkin, hyviä tai huonoja, ne menevät ohi. 

Pauliina Vanhatalo, Keskivaikea vuosi
S&S 2016
s. 234

Katjan, Ompun, Marja-Liisan, Bleuen, Tuijatan, Marian ja Annikan bloggaukset kirjasta.



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Jukka Viikilän esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista on hieno ja runollinen ehkä jopa hieman surumielinen teos 1800-luvun alkupuolelta, kun Helsingistä rakennettiin uutta pääkaupunkia Venäjän keisarin käskystä. Helsinki oli lähempänä Pietaria. Helsinki oli kallioinen ja tuulinen paikka, joten sen saamiseksi tasaiseksi tarvittiin paljon räjäytystyötä. Räjäytystyöt vaativat uhrinsa, samoin rakennustyöt. Räjäytetty kivimassa käytettiin rakennusmateriaalina. Engelin kaupungissa oli melkein aina kylmä ja tuulinen talvi. Engel oli saanut tehtäväkseen luoda Helsingistä pääkaupungin. Kirjan nimi on todella kaunis ja se kuvaa sitä, että Engel maalasi akvarelleja tulevista rakennuksista.

Alkujaan perheen piti viipyä syrjäisessä, pimeässä ja kylmässä paikassa kuusi vuotta, mutta tehtävästä tuli Engelille elämänmittainen työ. Jukka Viikilä on kirjoittanut teoksensa fiktiiviseksi yöpäiväkirjaksi vuosilta 1816-1840. Johan Carl Ludvig Engel (1778-1840) oli saksalainen arkkitehti, joka työskenteli Suomessa vuodesta 1816-1840 ja rakennutti lukuisia vielä tänäkin päivänä toiminnassa olevia rakennuksia. Helsingin tuomiokirkko kuului Engelin päätyöhön, joka oli Senaatintorin empiremiljöö. Engelin urakehitystä oli mielenkiintoista seurata, sillä velkaantunut arkkitehti nousi lopulta Intendentinkonttorin johtajaksi ja kykeni rakennuttamaan perheelleen kodin, jossa oli Helsingin ainoa puutarha. 

Rakennus on vahva, mutta minun Emilieni heikko. Rakennus on sopusuhtainen ja vakaa, mutta minun Emilieni pää ei jaksa nousta ylös, se taipuu vasemmalle ja jää siihen. Rakennukseni kestää satoja vuosia, mutta minun Emilieni päivistä ei kukaan tiedä.

Viikilä on nostanut Engelin suururakan rinnalle tyttären heikon terveydentilan, joka surettaa isää kovasti. Kylmä ja tuulinen ilmanala ei ole tytön terveydelle hyväksi. Heiltä oli kuollut jo poika, joka on myös isän ajatuksissa. Viikilä on luonut Engelistä taiteellisen lahjakkuuden, jota repivät toisaalta halu menestyä urallaan, mutta samanaikaisesti huoli toimeentulosta ja perheen hyvinvoinnista lisäävät tämän syvästi ajattelevan miehen taakkaa. Suosittelen lukijoille tätä Helsingin alkutarinaa ja sen luojaa. Päiväkirjamainen kerronta sopii todella hyvin tähän elämäkerralliseen fiktiiviseen tarinaan. Päiväkirjamainen kerronta on hyvin todentuntuntuinen ja kertoo Engelin kaupungista todella paljon, silloin kun sitä alettiin vasta tekemään ja siihen kun taloja oli jo valmiina. *****


Köyhillä on helppoa, koska he voivat syyttää kärsimyksistään köyhyyttä. Minun, menestyneen miehen, laita on toinen: ei ole mitä syyttää, mutta kärsimys on silti alituinen.

Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016
s. 213

Saran, Katjan, Tuijatan, Kaikkea kirjasta, Marin ja Hennan postaukset kirjasta.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

4v. Synttäriarvonnan voittajat


4v. Synttäriarvonnan voittajat 2016:

Suurkiitokset kaikille osallistujille ja onnittelijoille. Nämä vuodet kulkevat tosi vauhdikkaasti, mutta mukavasti eteenpäin tämän kivan blogiharrastuksen myötä. Päivääkään en vaihtaisi pois ja jatkan yhtä innokkaasti kuin aloitin tämän harrastuksen. Jostakin syystä kirjatkin vaikuttavat paranevan vuosi vuodelta ja blogikavereilta saa tosi hyviä kirjavinkkejä.
Olen siirtynyt suomalaiseen kirjallisuuteen viime vuosina ja löytänyt todellisia helmiä, joista nostan Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen ja Lopotin esille ja Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Emmi Itärannan, Katja Ketun, samoin Sofi Oksasen ja Rosa Liksomin kirjat, puhumatta Anja Snellmanin kirjoista ilahduttavat aina. Lukemalla suomalaisten kirjailijoiden kirjoja annamme heille mahdollisuuden kirjoittaa meille kaikille hienoja teoksia.

Alla lista voittajista ja kirjoista, jotka he voittivat. Toivottavasti saan piakkoin sähköpostiini osoitetiedot, niin voin lähettää kirjat tulemaan.
maimalaak@gmail.com




1. Niina T voitti Tove Jansson: Näkymätön lapsi
2. Kia voitti Sirpa Kähkönen: Graniittimies
3. Mannilainen voitti Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja
4. Sinisen linnan Maria voitti David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
5. Jassu voitti Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
6. Paula voitti Colm Toibin: Brooklyn

Onnea voittajille ja aurinkoista kevättä kaikille t. Mai

Karin Slaughter: Kaunokaiset

Pitkä terä kiilteli yläpuolelta lankeavassa valossa. Mies pysähtyi vajaan metrin päähän tytöstä. Viidakkoveitsi kaartui ilmaan. Claire haukkoi henkeään. Veitsi heilahti alas naisen kaulaan. Claire haukkoi uudestaan henkeä. Mies kiskaisi terän ulos naisen kaulasta. Verta ryöppysi kaikkialle seinille, miehen päälle, kameran päälle. Claire kumartui eteenpäin kykenemättä kääntämään katsettaan. Oliko tuo tapahtunut todellisuudessa?

Karin Slaughterin uusimmassa trillerissä Kaunokaiset Claire Scott oli juuri haudannut miehensä, kun hän alkoi tutustua miehensä kaksoiselämään miehen tietokoneella. Kaksikymmentä vuotta hän oli luullut tuntevansa miehensä, mutta miehen tietokoneelta löytyi väkivaltapornoa. Mies oli erittäin järjestelmällinen, siisti ja rikas arkkitehti. Claire sai elää rakastamansa miehen kanssa, mutta elämästä puuttui jotain. Elämästä puuttui nuoruudessa kadonnut isosisko ja toinen isosisko, joka ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Claire alkoi nopeasti havaita, että hänen ympäriltään puuttuivat ihmiset. Aviomies oli ollut pitkän aikaa se ainoa ihminen hänen elämässään, tai...

Claire huomasi pian, että hänen miehensä jäljillä oli FBI. Mitä he etsivät? Mitä hänen miehensä oli tehnyt? Claire sai huomata olevansa vähän väliä FBI:n kuulusteltavana, eikä hän jaksanut. Hän jaksoi ottaa joko sinisen pillerin tai punaisen pilleri ja huuhdella sen viinillä alas.

Voiko mies, joka yhä melkein kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen jätti hänen kahvikuppinsa päälle viestejä, joissa oli sydän ja heidän nimikirjaimensa, olla sama mies, joka oli ladannut tietokoneelleen sen videon?

Claire turvautui isosiskonsa apuun. Sisko oli ainoa, jonka kanssa hän pystyi puhumaan miehensä asioista. Nopeasti molemmat naiset joutuivat ilkeään, sadistiseen pyöritykseen, jota väkivaltainen narsisti oli jo lapsuudestaan asti nähnyt ja kokenut julmuutta sekä ollut osallisena siihen. Naiset sohaisivat kansainvälistä organisaatiota, joka ei halunnut tulla ilmi. Kyseessä pyöri rikollisuus ja suuret rahat sekä valtaapitävät henkilöt, joita suojeli mm. poliisi. Claire ja hänen siskonsa olivat pieniä poisliiskattavia ötököitä. Clairella oli kuitenkin älykkyytensä ja jotakin mitä organisaatio tarvitsi kipeästi.

Kaunokaiset on äärimmäisen jännittävä ja koukuttava psykologinen trilleri. Kun luin ensimmäisen sivun, minun oli luettava koko kirja. Hurja tarina ja kiihkeä meno koko ajan. Oli kuin sadisti olisi ollut jäljessäni koko ajan ja juoksin pakoon. Pelastuin kun sain kirjan luettua. Slaughter teki sen jälleen, kirjoitti loistavan trillerin. *****

Hänen sydämensä vavahteli. Rakko tyhjeni. Suoli tyhjeni. Hänen sielunsa kuoli.

Karin Slaughter, Kaunokaiset
suom. Pirjo Ruti
Harper Collins Nordic 2016
s. 464
Pretty Girls 2015

Reijan bloggaus

lauantai 9. huhtikuuta 2016

4v blogisynttärit ja arvonta huomenna

Vielä ehtii osallistua kirja-arvontaan!

4v. blogisynttärit!
Maaliskuussa on useampi kirjabloggari aloittanut blogiharrastuksen, niin minäkin ja sitä on nyt ehtinyt kestää jo neljä vuotta. Uskomatonta miten tuo aika kuluu nopeasti. Minusta bloggaaminen on yksinkertaisesti hauskaa puuhastelua ja voin kirjotella omasta kirjanlukuharrastuksestani. Mukavaa tämä on, ja jatkoa seuraa. Mietin ensin mikä olisi ilahduttavaa näin synttäreiden aikaan, mutta päädyin kirja-arvontaan. Kirjoista olen postannut arvion, joten kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni kirjasta. Vain minä olen lukenut kirjat. Kiitokset teille kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille. Aina on mielenkiintoista, kun joku piipahtaa kyläilemässä täällä, ja viesteihin vastaan mielelläni. Olette kaikki superihania :)

1. Tove Jansson: Näkymätön lapsi
2. Sirpa Kähkönen: Graniittimies
3. Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja
4. David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
5. Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
6. Colm Toibin: Brooklyn

Onnea arvontaan, jonka suoritan 10.4.2016  t. Mai

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Essi Jäntti: Täyttä elämää ADHD:n kanssa

 "Koko kehossa on muurahaisia eikä kuule mitään ja kädet ei tottele"
Leevi, 11 vuotta

Essi Jäntin toimittama teos Täyttä elämää ADHD:n kanssa sisältää ADHD- ja ADD-oireisten ja heidän läheisten omakohtaisia kirjoituksia. Kirjoittajat ovat eri-ikäisiä ja he kertovat arkielämästään, selviytymiskeinoistaan, vaikeuksistaan, mutta myös niistä omista ilonaiheista. Kirjan loppuun on koottu tieto-osuus ADHD:stä. Sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan ihmiset saavat hyvin tietoja oireyhtymästä, sen ilmenemismuodoista ja lisää ymmärrystä erityispiirteistä ja tarpeista. Kirjan toimittaneella Essi Jäntillä on itsellään ADHD, joka todettiin vasta, kun hän itse aikuisena koki tarvitsevansa apua. Hänellä diagnosoitiin vaikea ADHD ja lääkityksen jälkeen hän alkoi ensimmäistä kertaa kokea miltä normaalista tuntuu. Terapian avulla hän sai itseohjautumiskeinoja ja kykeni koulutukseen ja valmistui ammattiin. Sitä ennen elämä ei ollut helppoa.

ADHD on synnynnäinen eli kehityksellinen neurobiologinen häiriö, neurologinen poikkeama, johon liittyy keskushermoston rakenteellisia, toiminnallisia ja neurokemiallisia poikkeavuuksia. ADHD:tä kutsutaan neuropsykiatriseksi häiriöksi, koska se johtuu aivojen neurologisesta poikkeavuudesta, joka vaikuttaa havainnointiin ja käyttäytymiseen, eli aiheuttaa myös psykiatrisia oireita.  s. 289

Halusin esitellä kirjan, koska ADHD on loppujen lopuksi aika yleistä Suomessa eli vähintään 200 000 on diagnosoitu ADHD-henkilöksi. Jokaisessa koululuokassa on ainakin yksi ADHD-oireinen lapsi, joten jokaisessa koulussa on useampi ADHD-oppilas. Tyttöjen kohdalla oireet jäävät herkemmin huomaamatta, koska he eivät käyttäydy yhtä häiritsevästi, joten heidän ADHD diagnosoidaan usein vasta aikuisiällä. ADHD on vahvasti perinnöllinen, jopa 80% selittyy perinnöllisillä tekijöillä ja kirjan eri henkilöiden kertomuksia lukiessa huomasi, että kun lapsen häiriökäyttäytyminen diagnosoitiin ADHD:ksi, jommalta kummalta vanhemmalta todettiin vastaava tai sitten sisaruksilta tai muilta lähisukulaisilta. Jos diagnoosia ei tehdä, niin se voi aiheuttaa hoitamattomana syrjäytymisriskiä ja lisätä  liitännäishäiriöitä esim. masennusta, oppimisvaikeuksia, uhmakkuus- ja käytöshäiriöitä, puheen- ja kielenkehityksen häiriöitä, hieno- ja karkeamotorisia häiriöitä, hahmottamisvaikeuksia ja riippuvuuksia ( pelit, päihteet ym.).

Pienestä asti meille opetetaan, että kaikki ovat samanarvoisia, oli sitten kuuro, sokea, pyörätuolissa, lihava, laiha, kädetön, vaalea, ruskea, sininen. Mutta jos olet vauhdikas, kovaääninen, lennokas, kaadat tavaroita mennessäsi, saat tyhmiä ideoita (se muuten on se idea siellä taustalla, kun vähän kyselee, että mikä pointti tässä nyt taas oli?), miksi on oikeutettua opastaa, että tuon kanssa et sitten leiki? Miksi? ADHD ei tartu, suvaitsemattomuus kyllä. s. 232

Kirja sisältää kolmekymmentäyksi erilaista kertomusta, joista yksi on koottu lasten ja nuorten tarinoista. Minä sain tästä kirjasta paljon tietoa, enkä muuttaisi kirjaa mitenkään. Tähtisadetta elämäänne kaikki kirjassa omasta elämästänne kertoneet ja Vaasan seudulla ADHD yhdistys ry:n puheenjohtajana toimivalle Essi Jäntille. Kirja on todella hyvä tietoteos aiheesta ja omakohtaisista kokemuksista ja toimii hyvin vertaistukena henkilöille, joilla on ADHD. *****

Essi Jäntti (toim.), Täyttä elämää ADHD:n kanssa
Karisto 2016
s. 307





maanantai 4. huhtikuuta 2016

Antti Hyry: Kertomus

Antti Hyryn Kertomus novellikokoelma oli vuoden 1986 Finlandiapalkintoehdokas, samoin vuonna 1999 hänen romaaninsa Aitta. Vuonna 2009 Hyry pokkasi Finlandiapalkinnon teoksellaan Uuni. Hyryn tuotantoon kuuluu novellikokelmien ja romaanien lisäksi kuunnelmia. Usein kirjoissa kuvataan arkipäivän elämää ja pohjoissuomalaista maisemaa ja elämänmenoa. Kertomus teos sisältää takatekstin mukaan neljä novellia ja vapaamuotoisen proosatekstin Mustan ojan vesi. Minusta myös viides teksti on novelli, koska se on vain 33 sivua pitkä. Muut novellit ovat Kertomus, Lamppu, Oikeastaan ihminen ja Olhavanjoen törmällä. Minua viehätti novelleissa tietynlainen vanhanaikaisuus. Ensimmäinen nimikkonovelli on minusta kaunein, Kertomus, ja sen kertoo nuori poika. Poika on sellainen tee-se-itse-harrastelija ja oli kehitellyt joulukuuseen oman valaisevan tähden.

Ei joulu tähän lopu, vaikka pukki jo kävi. Huomenna menen katsomaan mitä toiset pojat ovat saaneet, Vilho ja Veikko, ja Pertti. Hän katsoi tähteä, joka oli jo himmentynyt, ja tuntui sydänalassa mukavalta.

Toinen novelli Lamppu jatkaa edellisen novellin valoteemaa. Siinä lampunkupu oli rikkoutunut ja mies yritti löytää vastaavaa kupua kaupoista. Kolmas novelli, Oikeastaan ihminen,  kertoi junamatkasta Helsingistä Pohjois-Suomeen. Neljännessä novellissa Olhavajoen törmällä jatketaan edellisen novellin metsänosto/rakennusajatuksia. Mies kiertelee metsänostossa, mutta ei oikein saa aikaiseksi mitään ja ilmeisesti omistajatkaan eivät ole kovin innokkaita myymään. Pienellä paikkakunnalla asiaan voi liittyä jotain muutakin, jota ei ole kirjoitettu ylös. Hyryn uskovaisuus näkyy mielestäni vain novellissa Oikeastaan ihminen novellissa.

-Jaska oli istunut siinä soututuolissa ja katsellut ympärilleen ja sanonut:"Kun sinä Liisa kuolet, niin joku epäuskoinen saa tästä hyvän talon."

Epäuskoinen on aika rumasti sanottu toiselle ihmiselle, mutta kirjassa se on kerrottu vitsin muodossa pienen pojan kertomana. Mutta voin kuvitella pikkupaikkakuntien, kuten Kuivasjärven, josta Hyry on kotoisin, ihmisten ahdasmielisyyden. Lestadiolaisuus voi vaikuttaa useammalla eri tavalla elämiseen. Kirjahan on jo 30 vuotta vanha, joten uskoisin elämän helpottuneen nykyisin niin ettei tuomittaisi muita epäuskoisiksi, toivon ainakin.  Viimeisessä novellissa mies on omalla rakennutyömaalla Pohjois-Suomessa, ilmeisesti rakentamassa kesämökkiä ja miettii, että tuleeko hän viihtymään siellä. Ainakin hän poimii luonnosta kauniita asioita, joiden puolesta viihtyminen ja ajankuluminen on taattua, onhan hänen tuleva mökkinsä meren äärellä. ***

Antti Hyry, Kertomus
Otava 1986 toinen painos
s. 122

Juhanin bloggaus

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Joyce Maynard: Vuori talon takana

Saan kiittää siitä sisartani, että olen vielä kertomassa, mitä sinä päivänä tapahtui. Kaksi kertaa oma siskoni on pelastanut minut, mutta minä en pystynyt pelastamaan siskoani.
Tämä on meidän tarinamme.

Yhdysvaltalaisen Joyce Maynardin kirjan, Vuori talon takana, päähenkilö on 80-luvun vaihteessa Kaliforniassa asuva Rachel. Hän asuu siskonsa Pattyn ja masentuneen äitinsä kanssa hajoamassa olevassa talossa vuoren lähellä. Heidän isänsä oli komea ja naisten kanssa viihtyvä rikosetsivä, joka sai työkseen selvittää seudulle asettuneen sarjamurhaajan tekosia. Nuoria naisia löytyi tapettuna vuorilta ja isä kielsi tyttöjä kiipeilemästä vuorilla, mutta sehän oli heidän leikkipaikkansa. Isän kiellot vain villitsivät tyttöjä. Rachelilla oli muutenkin hurja mielikuvitus ja hän oli päättänyt ottaa murhaajan kiinni. Siitähän seurasi sitten kaikenlaisia murheita tytölle, kun tuli sekaannuttua sellaiseen mihin ei olisi saanut. Rachel ja Patty olivat toistensa vastakohdat, sillä Rachel oli suulas, kova valehtelemaan ja sosiaalinen, Patty ei puhunut, mutta hän oli liikunnallinen ja viihtyi eläinten parissa. Yhdessä he olivat aikamoisia resupekkoja ja saivat hankkia syötävänsä ja huolehtia kotitöistä jotenkuten, sillä äiti ei kyennyt. Isän lähdön jälkeen hän hoiti vain työnsä eikä muuta. Tytöt olivat lievästi sanottuna tuuliajoilla.

Minä tunsin, kuinka sulat hipoivat käsivarsiani, minä sanoin. Minä tunsin ilmavirran, kun ne räpyttivät siipiään. Se oli kuin kuuma henkäys. Nyt tiedät, miltä tuntuu olla kuollut, minä sanoin. Tai ei vielä ihan kuollut, mutta melkein.

Kirjan alku on nuoren tytön näkökulmasta kerrottu tarina, jossa oli mukana runsaasti jännitystä ja siskosten yhdessä tekemiä seikkailuja lähiseudulla. Kukaan ei katsonut heidän peräänsä. Patty löysi koripalloilun avulla ystäväpiirin ja Rachel koulusta ystävät, jotka olivat kiinnostuneita murhista ja heidän komeasta isästä, joka näkyi usein telkkarista. Tytöt eivät juuri tavanneet isäänsä, mutta vilkkaan mielikuvituksen avulla Rachel keksi kaikenlaisia juttuja sarjamurhista. Kirjan alkuosa oli kuin villeimmästä Viisikko-kirjasta, leikkisää menoa jännityksen keskellä.

Vuori vain oli siinä, suoraan takapihallamme. Meillä ei ollut aikomustakaan pysyä poissa. Ei varsinkaan nyt, kun siellä vihdoin tapahtui jotain jännittävää.

Kirjan loppuosan tapahtumat kerrottiin kolmenkymmenen vuoden päästä. Rachel oli kuuluisa jännityskirjailija ja hän halusi lopultakin saada sarjamurhaajan kiinni. Hän suunnitteli ansan murhaajalle ja loput jätän lukijan selvitettäväksi. Jäikö murhaaja kiinni? Mitä tapahtui Rachelille ja Pattylle? Loppu on laimeahko ja aivan eri kerrontaa kuin alun tytön näkökulmasta kerrottu paikoin huvittava kertomus, tarinan olisin toivonut päättyvän tyttöjen nuoruudessa. Kiva yksityinen pointti kyllä lopusta löytyy, salaisuus, joka tuli harmillisen myöhään esille, mutta lisäsi kirjan ansiolistaa. Ei paha. ***

Joyce Maynard, Vuori talon takana
suom. Eeva Parviainen
Harper Collins Nordic 2016
s. 394
After Her 2013

Jennin bloggaus




lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

Tänään juhlitaan kansainvälistä lastenkirjapäivää, jota on juhlittu jo vuodesta 1967 lähtien. Päivä on myös satusetä H.C. Andersenin syntymäpäivä, hän syntyi 2.4.1805 Odensessa, Tanskassa. Tunnetuimpia Andersenin saduista ovat tietysti Pieni merenneito, Ruma ankanpoikanen, Keisarin uudet vaatteet ja Lumikuningatar. Todellisia klassikoita kaikki. Lastenkirjapäivän tarkoitus on nostaa esille kirjoja, jotka innostavat lapsia lukemaan. Ja tietysti tuoda esille eri maiden lastenkirjoja. Itse halusin tuoda esille tämän Kirsi Kunnaksen iki-ihanan Tiitiäisen satupuun, jonka on kuvittanut Maija Karma. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1956 ja minulla on nyt 43. painos kirjasta. 

Ensimmäisen Tiitiäisen satupuun sain seitsemänvuotiaana lasten kulttuurikilpailusta, jossa lausuin runon Kattila ja perunat. Luultavasti valinta oli tokaluokan opettajan valitsema, sillä hän tsemppasi minua kilpailuihin. Seuraavana vuonna uskalsin jo valita itse runon, sillä olin jo lausunut joka juhlassa runoja, tietysti opettajan valitsemia. Nythän uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan oppilaiden omaa osallistumista, joten nykyajan runonlausujat valitsevat varmasti itse lausumansa runot.

Kattila ja perunat

Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen
kuin sähikäinen,
sanoi kattila ja nosti hattua 
                                 psiih

Yllä vain ensimmäinen osa runosta. Voin hyvin kuvitella itseni lavalla runoilemassa tätä konsonanttirunoa, jossa ässät sähisevät, peet puhisevat, koot kopisevat, hoot hopisevat ja teet eivät ole enää tolkuissaan. Mutta perunat kypsyivät. Muistaakseni runon lopussa lensin istualleni lavalle, ihan tarkoituksella. Mukavia muistoja. Tiitiäisen satupuusta löytyy mm. Tunteellinen siili, Tiitiäinen metsäläinen, Vanha Vesirotta, runoja Haitulasta, peikkorunoja, eläinrunoja ja tietysti Herra Pii Poo.

Herra Pii Poo

Herra Pii Poo
oli taikuri.
Hän huusi: hii hoo!
ja maata polkaisi
ja taikoi:
rusinoita
mansikoita
omenoita
perunoita
porkkanoita
prinsessoita
makkaroita,
siis,
herra Pii Poo
oli noita.

Runo jatkuu vielä pitkästi, mutta lapset jaksavat kuunnella tällaisia lorutuksia vaikka kuinka pitkään. Omat lapset taisivat oppia ulkoa tämän kirjan runot. Hyvää lastenkirjapäivää kaikille lastenkirjojen ystäville. Kirsi Kunnakselle tähtisadetta, olet ihana loruilija. Tiitiäisen satupuu on aina ollut se elämäni kirja numero yksi. *****

Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu
kuvitus Maija Karma
Wsoy 43. painos
s. 47

Kirsi Kunnas: Sateessa ja tuulessa
Kirsi Kunnas: Tapahtui Tiitiäisen maassa