Ei puhelinta, ei lompakkoa, ei avaimia. Ei pienintäkään vihjettä heidän autossaan hymysuin istuvan vanhuksen henkilöllisyydestä tai asuinpaikasta.
Kari Hotakaisen uusimman teoksen nimi on sama kuin päähenkilön nimi, Helmi. Kirjan alussa muistisairas Helmi oli eksynyt metsään. Ilmeisesti hän oli satuttanut päänsä, joten Helmi oli aika lailla sekaisin. Toni Ja Mira löysivät hänet metsästä ja veivät omaan kotiinsa. Heidän olisi heti pitänyt soittaa hätänumeroon, sillä sekavalla vanhuksella voisi olla myös sairauskohtaus päällä. No he veivät Helmin heille.
Nainen keskittyi ja harjoitteli uudelleen ja uudelleen. Onnistui ja epäonnistui. Miten lyhyt matka aivoista suuhun saattoikin olla niin mahdottoman pitkä.
Helmi onnistui karkaamaan myös Tonin ja Miran luota. Siitä se sitten alkoikin aikamoinen seikkailu, johon liittyi mm. huumepussukoita. Vaikka aihepiiri oli kieltämättä vakava, niin Hotakainen on onnistunut kirjoittamaan mukaan makaaberia huumoria. Nauroin oikeasti ääneen monet kerrat tämän kirjan parissa.
- Niin, sinä olet se suuri tennistähti.
- No en ole, olen Pera.
- Vaatimaton. Borgin Björn.
- Ei, vaan Pera.
Helmin sanavarasto kehittyi nopeasti seikkalujen lomassa. Kadonneet päihdepussukat löytyivät, joten Toni ja Mira saivat poliisit pidettyä kaukana. Helmikin löytyi ja Helmin nimi ja osoite. Sekava vanhus siis laitettiin takaisin omaan kotiinsa asumaan. Sellaista se on tänä päivänä myös tosielämässä.
Helmin elämästä oli hyvä lukea. Vanhusten elämä ja millaista se on, nousi näkyvästi estradille. Uskoisin, että Helmin tarinasta tehdään ainakin näytelmiä. Helmi on hyvin samaistuttava vanhus, sillä muistipotilaiden määrät ovat nousussa. Kaikki eivät tarvitse apua alkavan muistisairauden kanssa, mutta kun se etenee, niin slloin tarvitaan apua. Helmi nyt oli sangen vikkelä muistisairaanakin, mutta ymmärsi tarvitsevansa apua. Ja hän oli päättänyt, että oli vain tietyt henkilöt, keiltä hän ottaisi apua vastaan.
Kari Hotakaisen Helmi on sympaattinen tarina muistisairaasta henkilöstä.
Kari Hotakainen, Helmi *****
Siltala 2024
s. 294
Muistisairaus
Upea kirja, jossa koominen ja syvästi traaginen kulkevat rinnan, kuten elämässä yleensäkin - jos vain osaa katsella sitä Hotakaisen tavalla lämpimästi.
VastaaPoistaKirjasta nousee selvästi esille, että vanhusten omaa mielipidettä pitää kunnioittaa. Kaikilla ei ole Helmin mahdollisuuksia päästä sellaiseen hoitoon kuin haluaa, mutta toivoisin sen toteutuvan muidenkin vanhusten osalta. Ainakin kuunneltaisiin toiveita ja toteutettaisiin osa.
PoistaMeidän taloyhtiössä asui muistisairas vanhus, jonka muisti meni nopeasti huonoksi, mutta kunto oli hyvä, kun hänellä oli koira, jota ulkoiluttaa. Koira alkoi karkailla, kun vanhus ei muistanut syöttää sitä. Koira menetti turkkinsa. Itsekin otin koiran monesti kiinni ja annoin ruokaa. Puhuin omaisten kanssa huolestani, mutta he eivät saaneet vanhusta kunnalliseen hoitoon. Kun vanhus pääsi ensimmäistä kertaa intervallihoitoon, huomattiin, ettei häntä voi palauttaa kotiin. Sairaus oli edennyt nopeasti. Koirakin pääsi uuteen kotiin ja turkki kasvoi takaisin.