Tommi Kinnunen: Kaarna

 

Laina ei enää tunne selän taakse sidottuja käsiään. Hän siristää silmiään, ja näkee, kuinka puiden kilpikaarnan takana soljuu elämä.

Tommi Kinnusen Kaarna kertoi Lainan tarinan, mutta se kertoi myös Martin tarinan. Kaarna kertoi myös sodan hiljaisten uhrien, naisten ja lasten tarinan, heidän, jotka neuvostoliittolaiset partisaanit veivät vankeinaan maahansa. Kohtelivat väkivalloin ja tappoivat keinoja kaihtamatta. Heistä ei saanut puhua. Naisten ja lasten kokemasta väkivallasta ei saanut puhua. Heidät hylättiin naapurimaahan tai kuka mihinkin matkan varrelle.

Hän kääntää kasvonsa ikkunaan päin ja löytää lasista peilikuvansa. Häntä tuijottaa vieras, nimetön vanhus, jonka elämästä ei kukaan mitään tiedä ja jonka olemassaololla ei ole merkitystä.

Kirjan päähenkilö Laina oli jo menettänyt puolisonsa sodassa. Hän menetti sodan aikana myös muita läheisiään. Sodan kovat kokemukset näkyivät hänen käytöksessään. Hän ei pystynyt osoittamaan hellyyttä. Varsinkin tytöt saivat kokea äidin väkivallan ja haukkumiset. Laina eli vuodesta toiseen kovien kokemustensa alla. Mistään ei saanut helpotusta. Kenellekään ei voinut puhua niistä mieltä järkyttäneistä tapahtumista. Ne olivat mielessä aina.

Mutta sitten oli toisenlainen äiti. Se joka vitsaili ja lauloi yksinään surumielisiä lauluja, ja kun ei muistanut sanoja, hyräili pelkkää säveltä.

Martti oli pieni poika sodan aikana. Lapsen mieli unohti järkyttävät tapahtumat, joissa hän oli mukana. Hän pääsi pakoon Lainan ansiosta. Kirjan tapahtumissa Martti oli jäänyt lapsuudenkyläänsä äitinsä avuksi ja tueksi. Kerran hän oli lähtenyt pois kotikylästään, mutta äiti oli soittanut avukseen. Kirjan tarinassa vanha äiti eli vielä sairaalassa, ja kaksossiskot tulivat äitiä katsomaan. Tosin eivät mielellään, sillä äidin viha oli siirtynyt heihin. He olivat oppineet vihaamaan äitiään.

Tommi Kinnunen antaa Kaarna teoksessa äänen  sodan vaurioittamalle Lainalle. Lainan toinen mies Antti oli myös sodan vaurioittama. Yleensä miesten kokema sodan julmuus on enemmän esillä, ja sen jättämät traumat ymmärretään paremmin. Naisten ja siviilien kokemat traumat ohitetaan vähempiarvoisina, vaikka viereen ammuttaisiin vanhemmat. Vaikka itse joutuisi julman väkivallan kohteeksi. Vaikka läheiset vietäisiin rajan taakse. Hys hys.

Älä tapa, oli jokaisen mieleen painettu jo lapsena, mutta myöhemmin siihen oli käsketty ja jopa pakotettu. Veriset tarinat irtosivat miehistä kuin pitkänsiiman koukkuihin tarttuneet siiat. Jokainen luovutti vuorollaan toisille oman hirvittävän selostuksensa ja sen päätyttyä kaatoi juomalasiin uuden sormenleveyden ja oli hetken ääneti.

Tommi Kinnusen Kaarna teoksen alkulehdellä lukee särjetyille. Kirja on siis omistettu ihmisille, jotka ovat särjettyjä. Voi kuinka paljon tämäkin päivä tuo lisää särjettyjä ihmisiä sodan runtelemissa maissa. Eikö yhteiskunnat opi mitään sodista?

Tommi Kinnunen, Kaarna *****

Wsoy 2024

s. 205

Rajaseutu sodan aikana

Partisaanit

Sotatraumat