maanantai 20. toukokuuta 2024

Katja Kaukonen: Pitkä ikävä

 


Anoppi piilotti kenkäni, mutta ei hän pysty meitä erottamaan. Minä pyyhin saven jaloistani ja puserrun Juhon kylkiluuhun kiinni, hänen sydämensä päälle minä asetun ja matkaan hänen mukanaan. Minä asun hänen kanssaan saaressa ja pysyn piilossa, niin olen hänelle luvannut.

Katja Kaukosen teoksessa Pitkä ikävä on vuosi 1916. Nuori aviopari, Juho ja Anna, asui miehen vanhempien luona, kun Venäjän keisari aloitti merilinnoituksen rakennuttamisen Hiidenmaalle, Saarenmaalle, Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle. Noin 100 000 palkattua ja pakkotyöhön otettua miestä osallistui hankkeeseen, ja heidän mukanaan Juho. Örön saari Varsinais-Suomessa kuului merilinnoitusketjuun, jonne Juho suunnisti rakennustöihin ansaitsemaan talorahoja, jotta he saisivat Annan kanssa uuden kodin. 

Juho ei tuoksunut enää vastakaadetulta männyltä niin kuin mantereella, hän tuoksui kivimurskalta, tomulta, hieltä ja kiireeltä.

Juhon työpäivät  kestivät pitkään. Vapaa-ajan hän vietti Annan seurassa. Anna oli niin todellinen. Sillä aikaa Annan todellisuus anopin seurassa oli kaikkea muuta kuin kiva. Anoppi osasi olla todella inhottava. Hän piti miniäänsä mielisairaana, eikä ollut koskaan tyytyväinen mihinkään, mitä Anna teki. Annan ja Juhon välillä oli pitkä ikävä ja pitkä välimatka. Annan ajatukset karkasivat Juhon luokse.

Rakennuksen ydinolemus pysyi samana, vain ulkokuori, pinnat tai seinien paikat muuttuivat. Sellaisiako ihmisetkin olivat, samaa ydintä sukupolvesta toiseen, samoja tunteita, murheita, pettymyksiä, haaveita, unelmia ja kaipausta, vain ulkonäkö vaihtui?

Vuonna 2020 Juhon ja Annan lapsenlapsenlapsi Inga tuli miehensä Antin kanssa käymään Örön saarella. Inga tiesi, että Juho oli ollut rakentamassa kyseistä merilinnoitusta. Antti oli käynyt armeijan saarella. Saari toi mieleen kaikkea muisteltavaa.

Pian olisi vuoden lyhin yö. Päivää seuraisi päivä. Hyinen tuuli oli vihdoin tyyntynyt, aallot olivat asettuneet ja rakentamisen äänet hiljenneet.

Örössä vietettiin miesvoimin juhannusjuhlia vuonna 1916. Kokko koottiin miesvoimin, juhannussalkokin oli suunnitteilla. Juomistakin oli saatavilla. Miehet tanssivat keskenään, kun ei paikalla ollut muita. Osa pukeutui naisiksi.

Katja Kaukosen Pitkä ikävä kertoi Juhon ja Annan tarinan, johon liittyi nykyisyyden Inga miehineen. Tarinaan liittyi muitakin henkilöitä, kuten Annan pirullinen anoppi. Inga kävi samalla saarella, Örössä, missä Juho oli ollut nuorena töissä.

Katja Kaukosen uusin teos Pitkä ikävä  kertoi kahdesta avioparista ja linnoitussaaresta.

 

Katja Kaukonen, Pitkä ikävä

Wsoy 2024

s. 283

Örö 1916

Örö 2020

6 kommenttia:

  1. Örön halki kulkeva suora sotilastie on yhä nimeltään Pitkä ikävä. (Toinen, lyhyempi, on nimeltään Lyhyt ikävä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Observer :)
      Olisi mielenkiintoista käydä Örössä, kuten Inga ja Antti kävivät kirjassa. Antti tosin oli käynyt siellä armeijankin. Kirjan nimi tulee siis sotilastiestä :)

      Poista
  2. Itse pääsin viime kesänä juuri käymään Örössä. Kaunis paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet käynyt Örössä. Kieltämättä Örö houkuttelee minuakin. Meillä on kesäpaikka saaressa, jonne mennään veneellä. Mieheni kotisaari. Turun saaristo on tullut tutuksi hänen kauttaan.

      Poista
  3. Mai, jotenkin minun makuinen kirja ja Kaukonen on yllättänyt minut jo kahdesti ilahduttavasti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä kirja sopii sinulle hyvin Leena. Lukuiloa :)

      Poista