torstai 2. toukokuuta 2024

Inga Magga: Puolikas

 


Heaika-vauva säpsähti hereille ja rääkäisi. Riitu yritti keinuttaa pienokaista uudelleen unenpäähän, jolloin hopeinen komsiopallo alkoi heilua vauvan silmien yllä sisnanyörin varassa.

Inga Maggan Puolikas kertoi saamelaisten elämästä sodan jälkeen ja nykyaikaisena kaupunkisaamelaisena. Pidin valtavan paljon menneisyyden kuvauksista, joissa päähenkilön isä Heaika sisaruksineen kulki kouluissa milloin missäkin Lapin koulussa oli tilaa. Syrjäisten kylien saamelaisia koululaisia pidettiin heittopusseina, eikä mietitty sitä, että miten pitkä matka kotiin oli, useampi peninkulma, tai vielä enemmän.

Shhshhshh, Riitu hyssytteli vauvaa. - Vaan ikävähän näitä rakkaita tullee, sitten ko koulhun lähtevät, niiko repisi syvämmesthän toisen puolikkaan, Riitu nyyhkäisi hiljaa ja alkoi laulaa saameksi kehtolaulua lapselleen.

Heaika-vauvasta kasvoi nopsajalkainen ja urheilullinen koululainen. Kouluelämässä sattui ja tapahtui kaikenlaista. Heaika oli aika kovapäinen, eikä oppi meinannut mennä perille. Niinpä hän joutui asuntolassa mm. lukkojen taakse, jossa joutui pänttäämään Suomen presidentit ulkoa. Kaikenlaisia opetusmenetelmiä. 

Sanojen ihastelu kuuluu puhumaan opettelevalle lapselle. Surin sitä, että olin auttamattomasti myöhässä isäni kielen oppimisessa. Mutta vaikka áhcci oli lopettanut saamen puhumisen, mietin oliko minun itseni liian myöhäistä aloittaa.

Suomen koululaitos, päättäjät ja opettajat tekivät rumaakin rumemman teon sodan jälkeen, kun päättivät suomalaistaa saamelaiset. Heiltä kiellettiin omat kielet, pohjoissaame, kolttasaame ja inarinsaame. Samalla heiltä kiellettiin oma kulttuuri, omat uskonnot, oma pukeutuminen, joikaaminen jne.

Ibbán isä oli lopettanut koulussa saamen kielen puhumisen, mutta Ibba halusi oppia kielen. Hän halusi kommunikoida sukunsa ja muiden saamelaisten kanssa saamen kielellä. Mutta oliko oppiminen jo myöhäistä?

Inga Maggan isä ja isän suku ovat saamelaisia. Puolikas nostaa esille saamelaisten kokemia kipukohtia sodan jälkeen. Kipukohtia, jotka koskettavat tänäkin päivänä suvun nuorimpia jäseniä. Kun puhuttu kieli erottaa muusta suvusta. Oman sydämen puuttuvat sanat.

Inga Maggan Puolikas nosti esille menneisyyden kipeät muistot.


Inga Magga, Puolikas *****

Like 2024

s. 284

Saamelaiset


Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

 

6 kommenttia:

  1. Kirja tärkeästä aiheesta.
    Saamelaisten kulttuuri ja kielet ovat kiehtovia. Täällä Itä-Suomessakin on paikannimiä, joiden arvellaan tai tiedetään olevan saamelaista alkuperää.

    Ihania mansikkatorttuaikoja sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :)
      Saamelaiset ovat joutuneet siirtymään aina vain pohjoisemmaksi, joten Suomesta löytyy paljon paikannimiä, jotka ovat saamelaista alkuperää. Tosin kieliasu on käännetty suomeksi, joka ei sitten vastaakaan sitä, mitä se on ollut saamen kielellä.
      Vastaavasti täällä Turussa on suomalaistettu ruotsin kielisiä paikkoja ahkerasti miettimättä, että mitä ne oikein tarkoittaakaan esim. svala (pääskynen) on käännetty vaalaksi.

      Poista
  2. Ihminen, joka on menettänyt esivanhempiensa kielen ja kulttuurin, tuntee myös ehkä itsensä puolikkaaksi. Hän tietää ja muistaa riittävästi, että puolikas sentään on saamelaista, mutta se toinen puolikas on sitten jotain muuta.

    Ehkä sellainen ihminen, joka on menettänyt vain toisen puolen, joko äidin tai isän puolen kulttuurin, voi henkisesti vähän paremmin, koska onhan hänellä tavallaan 3/4 koossa - yksi puolikas kokonaisena ja sitten riittävästi siitä toisesta, että senkin voi kokea omakseen, vaikka se olisikin vanhempien tekemien ratkaisujen tai jonkin muun syyn vuoksi jäänyt vieraammaksi.

    Ruotsissa asuessani minulla oli paljon opiskelukavereita, joiden molemmat vanhemmat olivat jostain muualta kuin Ruotsista - varsinkin Suomesta, Balkanilta, Itä-Euroopasta ja Turkista (siihen aikaan myöhempien siirtolaisryhmien kuten arabien ja afrikkalaisten jälkikasvua ei vielä ollut kovin paljon yliopistoiässä - tai yliopistoissa, vaikka heitä jo vilisi kouluissa ja teinien suosimilla ostareilla). Näiden vanhemmat olivat tavattoman usein päättäneet lastensa puolesta, että äidinkieli hylättäisiin ja piti puhua vain ruotsia, koska muuten lapsista ei tulisi ruotsalaisia - siis oletettavasti jotain parempaa ja hienompaa kuin alkuperäinen taustansa.

    Tämän kokeminen oli järkyttävää. Jokunen noista ystävistäni joutui parikymppisenä, yliopistokursseilla, opiskelemaan perusteita vanhempiensa kielestä, koska ei ollut oppinut näiltä mitään ja puhui vain ruotsia. Ja nuo jokunen lienevät olleet pieni vähemmistö - se vähemmistö, joka aktiivisesti halusi korjata virheen ja oppia sitä kieltä, jota ruotsalaiset oletusarvoisesti, nimen ja ulkonäön perusteella joka tapauksessa ajattelivat heidän puhuvan.

    Monikulttuurisuuseetos läpäisi ruotsalaisen yhteiskunnan - ja varsinkin edistyksellisen yliopistomaailman - ainakin vuosikymmenen verran ennen Suomea. Mutta se läpäisi lähinnä retoriikan - ei niinkään ihmisten yksityisiä asenteita. Ulkomaalaisten jälkeläinen - vaikka olisi ollut niin läheltä kuin Suomesta ja puhunut hyvää ruotsia (joskin muumiaksentilla) - ei ollut "oikea" ruotsalainen. Ja hänen oli usein myös vaikea tuntea itsensä sellaiseksi. Näiden nuorten vanhempien toteuttama yritys pakottaa lapsensa muuttumaan ruotsalaisiksi oli usein toteuttanut jonkinlaisen identiteetillisen hylkimisreaktion.

    Sama vaikutus oli hurskastelevalla monikulttuuripuheella, joka tuputti puolestaan eräänlaista ruotsalaisuuden (ja sen myötä kaikki muutkin kansallisuudet) kieltävää uusruotsalaisuutta. Ei toki pakottamalla, vaan nyökyttelevällä höpinällä ja diskuteerauksella, jossa (Suomen tavoin) oletettiin aina mieluummin kuin otettiin selvää, odotettiin mieluummin kuin pyydettiin, ja edellytettiin mieluummin kuin käskettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Aihepiiri on itselleni tärkeä, koska tyttäreni on muuttanut Inariin ja on naimisissa saamelaisen kanssa. Tyttäreni on opetellut inarinsaamen, ja se on heidän kotikielensä. Ei siis ole missään vaiheessa myöhäistä opetella eri kieliä. Kielten avulla maailmankuva avartuu ja toivoakseni myös mieli ja mielikuvat avartuvat. Omaa identiteettiä pystyy rakentamaan.

      Meillä jokaisella on pitkät perimät eri esivanhemmista, joten emme ole puolikkaita, vaan kokonaisia. Omatkin juureni löytyvät sekä Ruotsin puolelta, että Karjalasta, mutta ruotsin kieli on kyllä ollut hankala opetella kouluaikana. Nippa nappa selviän sillä, vaikka siihen on käytetty kouluaikaa useampi vuosi. Tästä voisin vinkata kielten opettajille sen, että kannattaa tehdä kielitunneista mahdollisuuksien mukaan toiminnallisia ja hauskoja. Yhteisöllinen oppiminen on aina hauskempaa verrattuna yksin tankkaamiseen.

      Monikulttuurisuus ja kielten runsaus olisi suomalaisillekin ihan positiivinen kokemus. Se että saamelaisia pyrittiin ns. suomalaistamaan kouluissa oli todella kurja juttu, ja saamen kielet meinasivat hävitä kokonaan Suomesta. Onneksi viime vuodet ovat olleet päinvastaisia, ja saamen kielillä on mahdollisuus käydä varhaiskasvatus ja koulut, jopa ammattikoulutus.

      Poista
  3. Tähän kirjaan voisi tutustua. Saamelaisten kulttuurit ovat kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Pidin valtavasti menneisyyden kuvauksista, joihin kirjailija on saanut apua isältään ja sedältään.
      Kurjaa oli, että sodan jälkeen saamelaisia suomalaistettiin, joten moni kadotti halun puhua saamea tai kuulua saamelaisiin.
      Jevida-elokuva kertoi myös vastaavanlaisen tarinan saamelaisesta tytöstä, joka jätti taakseen saamen ja saamelaisen yhteisön kurjien koulukokemustensa vuoksi, jossa lapsi saatiin häpeämään saamen kieltä ja saamelaisuutta.

      Poista