Susi ilmestyi
aamu-usvan seasta ja hyppäsi ojan yli tienristille. Se oli suuri, aikaa sitten
laumastaan lähtenyt vanha uros. Susi pysähtyi pitkän pihatien päähän. Mies
huomasi eläimen ja lähti hitaasti kävelemään sitä kohti, pysähtyi, kun kohtasi
suden katseen, näki talviaamun taivaan keltaiset silmät.
Aki Ollikaisen Pastoraali
kertoo yhden vuorokauden tarinan nykyajan maaseudulta. Tarina kertoo
sukupolvista ja heidän mahdollisuuksistaan elää maalla. Maaseutu on vahvasti
liitoksissa luonnon kanssa ja kirja on Elina Warstan kansikuvaa ja kansiliepeitä myöten
luonnonkuvaajan ilotulitusta parhaimmillaan. Tarinassa kohdataan mm. susi ja karhu. Yksi kirjan
pariskunnista on lammasfarmareita, joten lampaat houkuttelevat näitä Suomen
luonnon petoeläimiä helpon ruokapöydän äärelle, kun ihminen ei ole
lähettyvillä.
Ihminen on myös täynnä rakkautta tai sen puutetta. Aki
Ollikainen kuvaa sukupolvien erilaista rakkautta kauniisti pienen tarinansa
kautta. Sirkan ja Vilhon rakkaus tulee esille hellänä huolenpitona
muistisairaasta puolisosta. Vastakohtana heille on nuorten, Merin ja Kaiuksen, kiihkeä tämä päivä ja tämä hetki ovat tässä ja
tärkeintä tällä hetkellä kohtaus. Nuoret ovat intensiivisiä ja energisiä ja
elävät täysillä ja muistavat elämänsä tärkeimmät hetket vanhana. Muistot ovat
myös tärkeitä kirjan henkilöille, samoin uusien muistojen syntyminen. Muistojen
vastakohtana on niiden katoaminen ja sen surumielinen kuvaus.
”Muista ottaa se
saatanan mankka kainaloosi, voit mennä niin pitkälle kuin siinä nauhaa riittää”,
isä rähjäsi vuosikymmenten takaa.
Pastoraali kuvaa
loistavasti erilaisia vastakohtia mm. vanhuus ja nuoruus, luonto ja maaseutu,
ihmiset ja eläimet, naiset ja miehet, elämä ja kuolema, maaseutu ja kaupunki,
joista on ilo lukea vaikuttavaa ja runollista kuvailua. Teksti on taiturimaista
ja minun oli pakko palata siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Kirjan loputtua aloin
välittömästi lukea kirjaa uudestaan alusta, sillä olisin halunnut
kirjan jatkuvan.
Västäräkki lensi päin
ikkunaruutua. Tömähdys hukkui kahvipannun porinaan. Lasiin jäi haalea tahra ja
kolme harmaata höyhentä.
Aki Ollikainen, Pastoraali
*****
Siltala 2018
Aki Ollikaista on kyllä kehuttu, en ole vielä lukenut.
VastaaPoistaMinäkin kehun hänen kirjojaan. Nälkävuosi on upea teos ja Pastoraali hyppäsi heti suosikiksi upeiden luontokuvausten vuoksi. Pieni ja samalla suuri tarina.
PoistaSuosittelen :)
Ollikainen kirjoittaa tosiaan niin, että tekstin haluaisi jatkuvan. Sitä haluaa maistella uudelleen ja pitemmin. Ja samalla hän on taituri kirjoittamaan lyhyitä romaaneja, niihin mahtuu se, mitä hän kirjoissaan haluaa kertoa.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi Paula, että Ollikainen on lyhyiden kirjojen taiturimainen kirjoittaja.
Poista