sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Aki Ollikainen: Pastoraali



Susi ilmestyi aamu-usvan seasta ja hyppäsi ojan yli tienristille. Se oli suuri, aikaa sitten laumastaan lähtenyt vanha uros. Susi pysähtyi pitkän pihatien päähän. Mies huomasi eläimen ja lähti hitaasti kävelemään sitä kohti, pysähtyi, kun kohtasi suden katseen, näki talviaamun taivaan keltaiset silmät.

Aki Ollikaisen Pastoraali kertoo yhden vuorokauden tarinan nykyajan maaseudulta. Tarina kertoo sukupolvista ja heidän mahdollisuuksistaan elää maalla. Maaseutu on vahvasti liitoksissa luonnon kanssa ja kirja on Elina Warstan kansikuvaa ja kansiliepeitä myöten luonnonkuvaajan ilotulitusta parhaimmillaan. Tarinassa kohdataan mm. susi ja karhu. Yksi kirjan pariskunnista on lammasfarmareita, joten lampaat houkuttelevat näitä Suomen luonnon petoeläimiä helpon ruokapöydän äärelle, kun ihminen ei ole lähettyvillä.

Ihminen on myös täynnä rakkautta tai sen puutetta. Aki Ollikainen kuvaa sukupolvien erilaista rakkautta kauniisti pienen tarinansa kautta. Sirkan ja Vilhon rakkaus tulee esille hellänä huolenpitona muistisairaasta puolisosta. Vastakohtana heille on nuorten, Merin ja Kaiuksen,  kiihkeä tämä päivä ja tämä hetki ovat tässä ja tärkeintä tällä hetkellä kohtaus. Nuoret ovat intensiivisiä ja energisiä ja elävät täysillä ja muistavat elämänsä tärkeimmät hetket vanhana. Muistot ovat myös tärkeitä kirjan henkilöille, samoin uusien muistojen syntyminen. Muistojen vastakohtana on niiden katoaminen ja sen surumielinen kuvaus.

”Muista ottaa se saatanan mankka kainaloosi, voit mennä niin pitkälle kuin siinä nauhaa riittää”, isä rähjäsi vuosikymmenten takaa.

Pastoraali kuvaa loistavasti erilaisia vastakohtia mm. vanhuus ja nuoruus, luonto ja maaseutu, ihmiset ja eläimet, naiset ja miehet, elämä ja kuolema, maaseutu ja kaupunki, joista on ilo lukea vaikuttavaa ja runollista kuvailua. Teksti on taiturimaista ja minun oli pakko palata siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Kirjan loputtua aloin välittömästi lukea kirjaa uudestaan alusta, sillä olisin halunnut kirjan  jatkuvan.

Västäräkki lensi päin ikkunaruutua. Tömähdys hukkui kahvipannun porinaan. Lasiin jäi haalea tahra ja kolme harmaata höyhentä.

Aki Ollikainen, Pastoraali *****
Siltala 2018
s. 138

Aki Ollikainen: Musta satu
Aki Ollikainen: Nälkävuosi 

4 kommenttia:

  1. Aki Ollikaista on kyllä kehuttu, en ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kehun hänen kirjojaan. Nälkävuosi on upea teos ja Pastoraali hyppäsi heti suosikiksi upeiden luontokuvausten vuoksi. Pieni ja samalla suuri tarina.
      Suosittelen :)

      Poista
  2. Ollikainen kirjoittaa tosiaan niin, että tekstin haluaisi jatkuvan. Sitä haluaa maistella uudelleen ja pitemmin. Ja samalla hän on taituri kirjoittamaan lyhyitä romaaneja, niihin mahtuu se, mitä hän kirjoissaan haluaa kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi Paula, että Ollikainen on lyhyiden kirjojen taiturimainen kirjoittaja.

      Poista